Pohjalta ei voi pudota

Me Lopettajat
61

Jos on säännölliset tulot niin elämä on helppoa. Hätäkös siinä.

Mutta, pärjääpä niinkin ettei ole. Just tässä eräänä iltana laskeskelin mielessäni moneltako työnantajalta olen tätä pieninä palasina levällään maailmalla ollutta leipääni koonnut. Jonnekin kahdeksankymmenen paikkeille pääsin ennenkuin sekosin laskuissani. Ja yhtä monta, ainakin, on ollut tulottomia jaksoja. On niitä enemmänkin, mutta kaikkea ei yhtäkkiä muista.

Ja kivaa on silti ollut, enimmäkseen.

Luulenpa, että just sellaisessa elämässä, jossa ei niin hulvattoman helppoa olekaan, se toimeentulon hankkiminen, onkin oman pohjan tunteminen ja rakentaminen kaikkein tärkeintä.
Koostuipa se sitten hankituista selviytymiskeinoista, semmoisesta omaisuudesta , vaikkapa työkaluista joihin ei ulosottomieskään kiinni pääse tai sitten henkisemmistä voimavaroista, niihin kannattaa satsata. Oman pohjansa varassa kun ihminen kuitenkin tiukan paikan tullen on. Ja itse se on suunniteltava, se oma pohja, ei siinä lainaaminen auta.
Ja kyllä vaan, omaan pohjaan panostaminen varjelee monesti niin päihdeongelmilta kuin muultakin itsetuhoiselta maailmanpakenemiselta.

62

Sen voi sanoa yksinkertaisemmin.

Jos oma pohja huojuu , natisee ja sortuu sen päälle rakennettu.

Ei auta tipaton tammikuu eikä akupunktio eikä juomisen terapia jos pohja vapisee ja murtaa hyvät yritykset. Kyllä elämän perusasiat ovat tärkeimmät. Mutta pohjaa korjataan paremmin selvänä.

63

Heissan, ja kiitos hyvistä kommenteista!

Minäkin kävin ammattikoulun työn ohessa joskus vajaat kymmenen vuotta sitten. Oppitunnit oli iltaisin, ja päivällä kävin siivoamassa siivousfirmassa, paitsi opintojen viimeisenä vuotena pääsin jo lähihoitajan töihin kun opinnot siihen oli loppusuoralla.
Amk:ssa olikin onneksi sitten mahdollisuus heittäytyä päätoimiseksi opiskelijaksi, jonka ansiosta sain sen käytyä aika rivakasti, alle kolmeen vuoteen. Joku kaveri, joka kävi samaa amk-tutkintoa työn ja perhe-elämän ohessa, joutui tuhraamaan siihen 5 vuotta,koko ajan burn outin partaalla kamppaillen.
Eli nostan kyllä hattua jos joku jaksaa holdata samaan aikaan opiskelun, työn ja perheen.

Minä en ehkä pysty pilkkomaan itseäni monelle osa-alueelle yhtä aikaa, jos ne osa-alueet on jollain tapaa vaativia ja kuormittavia. Minun pitää saada sellanen rento mielentila ja flow, että pääsen edistymään.

Hyvä idea tuo ketju, jonka mainitsit. :slight_smile:

64

Minun alallani työntekemisen ohessa sai opiskella aivan koko ajan. Tietojaan joutui päivittämään vähän väliä. Koulutusta ei oikein ollut valmiissa paketeissa tarjolla tai mikäli oli maksoi se mahdottomia summia. Joten opiskelu tapahtui täysin itsenäisesti oppimateriaalin etsiskelystä lähtien. Siinä se tapahtui työnteon, yrittämisen sekä yksinhuoltajuuden ohessa, sillä naimisissa ollessakin mies oli ulkomailla työskentelemässä.

Vadelman on aivan turha lyödä rumpua tuosta opiskelun raskaudesta sen kummemmin.

65

Mä olen koko ikäni opiskellut työntekoa!

66

No noinhan se on minullakin mennyt, että sitä työntekoa on opiskeltu. Mitä se sitten on ollut, no se on ollut sitä elämää itsessään. Mun täytyy sanoa, että olin onnekkaassa asemassa kun koko ajan pukkasi jotain uutta asiaa joltain suunnalta. Ei päässyt tympääntymään.

Ja niin se on nykyisin ainakin yksityissektorilla vieläkin, opiskelemaan ja tietojaan saa koko ajan päivittää, mikäli haluaa että työnjälkikin on edes jonkinlaista.

Yks ammatinvalintapsykologi sanoi mulle kerran, että sä et voi tota koko repertuaaria pitää hyppysissäs, että sun täytyy erikoistua jollekin osa-alueelle. Aivan jees neuvo, mut enhän mä sit neuvoa kuitenkaan noudattanut.

Taidan mennä kyläilemään TJ:lle, opastajalleni, hän täytti männä vuonna justiinsa 90 vuotta. Hän on edelleen vetreässä kunnossa ja on hommannut Kauko-Idästä itselleen oman kuntohoitajan, reippaan hiukka nuoremman naisimmeisen. Hänkin on opiskellut työntekoa koko elämänsä ja opiskelee vieläkin.

67

^Veit jalat suustani!

68

Ehdottomasti kannattaa opiskella.

Sillä rakennetaan osaltaan lujaa pohjaa elämälle.

Eri asia sitten on tämä minunkaltaisteni porukka, pieni mutta sitäkin surkeampi revohka jolla ei riittänyt ensisijaisesti järki ja toissijaisesti muut eväät opiskeluun.
Jotenkin silti, niin minä kuin ne muut kaltaiseni, elämän takinliepeessä olemme roikkuneet ja ainakin omasta mielestäni on ajoittain ollut hauskaakin.

Ajat muuttuvat, tietysti, ja kovilla kai ovat nykyään ne joille näin käy.
Paljon tiukemmilla kuin minun ikäluokkani jonka luusereillekin löytyi aina jotain hommaa.

69

Metsänreunan miehelle tiedoksi, että TJ on käynyt kouluja sen 4 luokkaa kansakoulua, mutta alkoholistista elämäntapaa ei ole koskaan harrastanut.

70

Kyllä hengellinen filosofia voi olla pohja. On niitä kenellä se toimii. Voi jättää murheet korkeammalle ja un ohtaa ne.
Jos ei toimi? Jos yhä on alkoholisti, tai masentunut tai hermostunut?
Silloin kannattaa lopettaa se että kerran toisensa jälkeen kokeilee samaa keinoa ja aina huomaa ettei tulosta tule.

Mutta pelottaako alkaa muuttamaan oman ajattelun pohjaa? Tuttu sekasotku turvallisemman tuntuinen kuin outo levollisuus?

71

Mä ihailen kovin. Mietin tosin samalla päätäni puhki että mikä tuo alasi mahtaa olla, mutta en kyllä keksi. Saanko viiden pisteen vihjeen?

Vaan liekö sellaista alaa työelämässä olemassakaan, jossa ei tarvitsisi tietojaan päivittää ja oppia uutta, eli joka ei kehittyisi mihinkään suuntaan. Tokkopa.

72

Hyviä ajatuksia, Skorpioni. Tekee vain mieli hieman erotella asioita ja tasoja toisistaan. Vaikka vakavasti otettavat filosofiat ja hengelliset liikkeet-jotka ymmärrän elämänasenteena- saattavat kehoittaa turvautumaan korkeampiin voimiin, en henkilökohtaisesti tunne yhtäkään joka kehoittaa ulkoistamaan vastuun omista teoistaan täydellisesti muille.
Jotkin passiivisuuteen ohjaavat itämaiset filosofiat ehkä? Mutta eikö näissäkin ihan joku käsin kosketeltavissa oleva persoona tai yhteisö loppujen lopuksi turvaa perustarpeita?
Erottelisin myös lähestymistavat. On mahdollista edetä “top down” (deduktiivisesti) tai “bottom up” (induktiivisesti).
Ensiksi mainitusta voi ottaa vaikka islamilaisuuden esimerkiksi jossa “ylhäältä” kielletään alkoholin käyttö ilman tulkinnan mahdollisuutta (ei pls. saivartelua matkalla olevista muslimeista ym. joille poikkeuksia voi löytyä). Toinen ja yleisempi lähestymistapa on induktiivinen, jossa edetään askel kerrallaan alhaalta ylös kohti kokonaisuutta.
Pointti on, että kyllä nämä periaatteessa toimivat kumpikin pohjan luomiseksi. Käytännön taso onkin sitten jokaisen omalla vastuulla - ilman korkeampia voimia muualla kuin jokaisen omassa pääkopassa. :smiley:
Oman ajattelun ja käyttäytymismallien muuttaminenhan on raitistelussakin se hankalin osa. Näistä oli jossain ketjussa aika hyvää pohdiskelua, sattuuko kukaan muistamaan?

73

Olen samoilla linjoilla edellisten kanssa.
Jokin usko voi toimia pohjana. Jos se toimii niin aivan ok.
Eri asia on jos uskoon on rakennettu jokin lähetyskäsky kaikkien muiden käännyttämiseksi eli sanoman saattamiseksi tai jos usko antaa ajatusmaailmaan omalle kansalle tai ryhmälle jotain erikoisoikeuksia joilla voidaan kaventaa muiden mahdloillisuuksia “tämä on meidän!”.
Silloinkin se varmasti toimii pohjana mutta onko se moraalisesti ok, onkin jo ihan eri juttu.

Jos sellainen maailmankatsomus, usko, poistaa vaikkapa päihdeongelman niin hyvähän se.
Joillakin se näyttää toimivankin. Jonkin mystisen opin vallatessa ajattelun todellakin on alkoholismi jäänyt historiaan, elämä on loksahtanut uusille raiteille.

Oikein hyvä.
Mutta, kuten keskustelussa on mainittu, usein käy niinkin että alkoholismi jää olemaan, sen kanssa eläminen ja uuden maailmankatsomuksen kanssa eläminen saattaakin vaatia jatkuvia korjausliikkeitä, todistelua ja todistelun vastaanottamista, toutuamista normaalin elämän lisäksi myös uskonpönkittämisessä ja uskon “tutkimisessa” joka usein on pelkkää kriittisen ajattelun torjumista.

Rankkaa sekin, sekä itselle että toisinaan myös muille.

Ja maailmankatsomuksesta, hengellisestä tai ei-hengellisestä ideologiasta luopuminen, kun siihen kerran on itsensä sitonut, ei tosiaan aina helppoa ole. On niin vaikeaa myöntää että taisinpa uskoa hiukan liian herkästi minulle syötettyä “vaihtoehtoa”. Ja jos on vielä tullut osallistuttua uuden uskon “todistamiseen” muille, sanoman saattamiseen pimeydessä vaeltaville, niin aina vaikeampaa on sitten todeta ettei ehkä asia aina aivan noin olekaan…

Jokainen kai joissain vaiheessa miettii omaa maailmankatsomustaan, se on monimutkaisilla ihmisaivoilla varustetun eläimen yksi ominaisuus. Asioita tulee pohdittua mahdollisimman syvälle.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että näitä kysymyksiä , uskoa joko hengen tai materian olemassaoloon, korkeampia voimia ei kannata ottaa agendalle silloin kun on riittävän stressaantunut jo käytännön elämäntilanteensa kanssa. Ei se oman maailmankatsomuksen valinta ja kirkkaaksihiominen ole sekään varmalla pohjalla jos on rasitteena hermoilu, pelko, vieroitusoireita, alkoholismia, ihmissuhdeongelmia jyskyttämässä takaraivossa .

Parempi hoidella ensin vaikka noita käytännön juttuja , rauhoittua, unohtaa ne ja kun aivot ovat saaneet levätä, ottaa vaikka sitten nuo asiat kaikessa rauhassa, kenenkään johdattelematta, mietittäväkseen.

Oikealla palstalla kysymys tietysti täällä on, suunnattuna lopettaneille, alkoholiongelmansa jo pois heittäneille.
Mielenkiintoinen keskustelunaihe.

74

Ennen tai jälkeen selviytymistaistelun pohjaratkaisut tehdään. Ei kriisissä oleva ihminen ole vapaa ajattelemaan. Pakko ja pelko perseessä jos antautuu vielä muiden johdateltavaksi on paha omaa pohjaa rakentaa.

Mutta kriisit opettavat .

75

Niinpä, kaikella on aikansa, ja on aikoja jolloin ei kaikkea kannata tehdä.
Fyysinen ja mielenterveys asettavat rajoja, ja parempi on ettei niitä järjettömässä määrin ylitä.

Ei kannata keuhkokuumeessa aloittaa treenausta vuorikiipeilyä varten eikä mielenterveyden horjuessa tai jonkun selviytymistaistelun ollessa kesken sekoittaa päätänsä liian rankoilla ja keskittymiskykyä vaativilla filosofisilla pohdinnoilla.

Riippuvuudesta irrottaututuminen oli ainakin minulla hetken aikaa ihan päätä työllistävä juttu, ei siinä olisi tullut kuin vahinkoa jos samaan aikaan olisin yrittänyt jotain maailmankatsomuksellisia ratkaisuja tehdä. Kyllä ne ensimmäiset viikot kuluivat siinäkin että irrottauduin juopottelusta ja sen miettimisestä.

Mutta, se on kuitenkin vain välivaihe, se irrottautuminen (ttai voihan siihenkin roikkumaan jäädä, jos haluaa) ja kun höyryt ovat päästä haihtuneet on kai aivan luonnollista alkaa ajattelemaan isompiakin asioita.