Riittää että on juomatta. Näistä syvällisistä kannanotoista kuka on raitis ja kuka valehtelee itselleen, ei kannata välittää. Se joka ei juo on oikealla tiellä. Kaikki muu tulee myöhemmin jos on tullakseen, jos ei tule, pelkkä juomattomuus kyllä kantaa hyvään elämään.
Jaahas jaahas. Torstaita elellään kohti viikonloppua. Tässä tämä aika ja samalla juomattomuus on mennyt, pikku hiljaa. Alun hirveä draivi ja into on laantunut ja pulssi tasaantunut. 
Oon huomannut etten ajattele tietosesti enää koko aikaa juomattomuutta. Ja välillä vanhat ajatukset nousee hetkeksi pintaan… että mitä jos…?? Mutta nopeesti tyrmään ne onneksi.
Välillä turhauttaa kun aika jotenkin kuluu hitaasti. Jotenkin sitä malttamattomana haluis sitä juomattomuutta äkkiä sinne pohjalle. Ettei vaan retkahda. Ja pelottaa, että mitä jos kuitenkaa ei ymmärrä?? Siis tarkotan et mitä jos sitä parhaillaan vaan huijaa itseään ja jossain vaihees palaa automaattisesti siihen juomiseen. Kaikenlaisia pelkoja sitä ihmisellä on…
Mut oon ajatellu et kunhan vaan oon JUOMATTA ni kaikki muu kyllä suttaantuu aikanaan. Ja elämällä menee eteenpäin jokatapauksessa. Kivempi olla ite edes vähän kuskin paikalla.
Vielä yksi murheen aihe: en osaa ilota siitä mitä mulla on nyt… murehdin mennyttä ja tulevaa… se on tosi raskasta. Mua mm. nyt masentaa sellanen asia kun jotkut kymmeniäkin(!) vuosia raittiina olleet retkahtaa juomaan… Saan siitä mieleeni jotenkin toivottoman olon… et noinkohan tää on turha taistelu. Tiedän et pitäs vaan elää tätä päivää, ei sen enempää eikä vähämpää. Mut oon aina ollu sellanen murehtia
Seuraava aika a-klinikallekkin on vast ens viikolla (tää viikko oli välissä). Seki vähä “ahistaa”. Joskin se ihminen siellä sano et saa soittaa sille jos tulee tosi ankea olo…
Sellasta sekavaa tänään
Ilottomuuteen auttaa, kun menet ulos katselemaan kimalaisten puuhastelua kukkapenkissä. Lapsena siinä riitti ihmettelemistä tuntikausiksi ja niin riittää tänäänkin. Ympärillämme on niin paljon yksityiskohtia ja virikkkeitä, että helposti kadotamme yhteyden tähän hetkeen. Silloin auttaa, kun keskitämme aistimme yhteen yksityiskohtaan.
Muistan hyvin, kun raittiuden alussa pelkäsin retkahtamista. Henkisesti olin niin sitoutunut juomisen lopettamiseen, etten uskonut saavani toista tilaisuutta, jos nyt epäonnistun. Tuo kylmä todellisuus retkahtamisesta vuosienkin jälkeen kertoo tämän sairauden karun luonteen. Ei siihen oikein voi suhtautua muuten, kuin toteamalla: “Ei siinä mitään ihmeellistä ole, jos alkoholisti juo viinaa. Se päivä, jona alkoholisti ei juo on Jumalan ihme.” Noita ihmeitä on kohdalleni nyt sattunut viitisensataa peräkkäin - eikö olekin ihmeellistä? Ne kertyvät kuitenkin päivä kerrallaan. Sen verran minustakin voi olla apua ihmeiden tekemisessä, että olen päivän juomatta.
Jos Jumala haluaa saattaa minut huomenna juomaan, se on hänen ongelmansa. Aivan samalla tavalla on hänen ongelmansa selvittää myös siitä syntyvä sotku. Tänäkään aamuna en pyytänyt Jumalalta enempää, kuin yhden uuden raittiin päivän lisää. Onhan jo sekin Jumalan ihme. Emme kesksutelleet huomisesta päivästä vielä lainkaan. Se on kokonaan huomisen huolia. 
Jahas, ja edelleen sitä vain elellään selvin päin? 
Hyvä juttu!
Tapani mukaan, muutama kommentti mitä ensimmäisenä tuli mieleen…
Ajantaju rupesi muuttumaan minulla aivan yleisestikin, kun selvää aikaa kului. Onko tuo ihmekään, kun elelinkin pää kirkkaana viikosta toiseen, ilman, että tulin enää katkoneeksi ajatusta hortoilemalla kännissä päiväkausia omassa kuplassani… ja sen päälle piti vielä lymyillä itseltään ja maailmalta piilossa suunnilleen yhtä monta päivää kuin oli juonutkin. No, voihan sitä omaa ainoaa elämäänsä käyttää noinkin, kukaan ei sitä kielläkään.
Tuo on lähtökohtaisesti totta, juomisen jättäminen on ensimmäinen ehto jotta kyky ajatella järkevästi alkaa palautua. Pelkkä juomatta oleminen ei toki vielä korjaa omaa elämää paremmalle mallille, vaan se vaatii ennen kaikkea vastuun ottamista ja tarvittavia toimenpiteitä asioiden hoitamiseksi. Kovin moni tuskastuu selvin päin jo muutamassa viikossa siihen, kun elämä näyttää olevan edelleen samaa p*skaa eikä taivas aukeakaan selvänä. Noin se oli minullakin monet kerrat. Näin jälkiviisaana on helppoa ymmärtää, että ne minuakin juomaan ajaneet oman elämäni ongelmakohdat olivat selvänä tietysti edelleen olemassa, ja ilman “puudutusainetta” niiden vatvominen teki oloni pikkuhiljaa niin tukalaksi, että asiat oli helpompi painaa taustalle taas vähäksi aikaa - mitenpä muutenkaan kuin juomalla?
Kun tuosta kierteestä tokenin, asioita oli vain ruvettava selvittelemään pikkuhiljaa, mutta ensi tilassa, aloittaen niistä asioista joita pidin kiireellisimpinä. Pitkäjännitteisyyttäkin tarvitaan. Esimerkiksi nyt vuonna 2010 lyhentelen vieläkin loppuja kulutusluotostani, siis sitä velkaa jolla aikoinaan hätäpäissäni kuvittelin maksavani pikavippivelat, jotka hankin keväällä 2008 juomisen alkaessa lähteä kunnolla käsistä. “Opintolainassakin” on vielä lyhennettävää ehkä kymmeneksi vuodeksi, mutta se on vain rahaa. Suunta on oikea eli velka lyhenee hitaasti mutta varmasti, mikäli vain pysyn terveenä ja työkuntoisena - eli en juo.
Jos ihminen seisoo toinen jalka eilisessä, toinen huomisessa, mihin hän silloin paskantaakaan? Älä edelleenkään välitä niistä “raitistumisprosenteista” - sinä voit vaikuttaa vain sinun juomiseesi. Asioilla on taipumus järjestyä. Eikä kaikesta tarvitse selviytyä elämässään yksin! Yhteiskunta on ympärillä, jos vain ymmärtää pyytää apua. Sooloilu, härkäpäisyys ja tosiasioiden kiertely ovat niitä juoma-aikojen “hyveitä”, joita selväpäisen ihmisen ei onneksi tarvitse enää harjoittaa…
–kh
Viisaita sanoja taas teiltä poijjaat!
Vielä sellanen juttu että…
Jo siellä A-klinikalla tämä mun tukihenkilö pyysi minua miettimään syitä juomiseeni. Eli miksi mä juon? Nii-i. Sanokaapas se. Ei mulla ole mitään suuria tragedioita elämässä jotka mut olis saanu tarttumaan pulloon. Sen kyllä muistan, et eka känni tärähti sellaseen paikkaan tuolla päänupissa et oksat pois! Olin myyty siitä lähtien. Eli join humalahakuisesti välittömästi, ekasta kännistä lähtien. Muuta en oo koskaan osannutkaan. Mua ei oo koskaan voinu vähempää kiinnostaa lähteä “parille” terassille… tai nauttia “hyvää” viiniä ruoan kanssa… Aina on ollu kaikki tai ei mitään.
Mut kaipa se ensi kännin välitön iskeytyminen sinne johonkin hyvänolon sopukkaan riittää? ei kai sitä ihminen kummempaa syytä siihen juomiseen tarvii? Mitäs meinaatte? En ainakaan koe et se musta tekis mitenkää rohkeemman tai sosiaalisemman tms.
Sit mietin sitäkin kun puhutaan et selvinpäin pitää sit alkaa miettii niitä ongelmiaan ja syitä juomiseen ja korjata niitä… Mitä mää sitten korjaan? No ehkä itsetunto kyl on yks juttu, joka on melko alhaalla…Tai no kyllä varmaan on mietittävää ja korjattavaa, niitä ei vaan vielä näe niin selvästi.
Miten helevetis nää mun kirjotukset on näin sekavia ja turhia tänään?? 
Eivät ole sekavia, eivätkä ole turhia. 
Jeppe yleensä juo, koska ei halua tai osaa kohdata jotain tunnetta sisällään. Käsittelemättömistä tunteista syntyy ahdistava möykky, joka panee Jepen juomaan. Jos haluaa ja uskaltaa tarttua näihin tunteisiin, on olemassa yksi hyvä kysymys: “Mitkä asiat minua pelottavat.” Tämän kysymyksen ympärillä pyöriminen kesti itselläni puolisen vuotta. Tunnustaa itselleen rehdisti, että minua pelottaa - eikö olekin pelottavaa. Kun ne pelot saa kirjattua paperille, kirjoitettua tänne plinkkiin tai kerrottua omalle AA-kummille, ne muuttuvat vähemmän pelottaviksi.
Nyt viime aikoina olen löytänyt noiden pelkojen takaa vieläkin syvempiä tunteita - syyllisyys ja häpeä, mutta enpä puhu niistä mitään, koska en ole niiden kanssa vielä oikein sinut.
Tuota siellä klinikalla kysyttiin minultakin. En osannut sanoa siihen siltä istumalta mitään erityistä syytä.
Tiesinhän minä, että minulla oli ollut lapsesta alkaen ns. perusasiat kunnossa, en ollut koskaan päähänpotkittu fyysisesti tai henkisestikään, koulut sujuivat omalla painollaan ihan mukavasti, perhe pysyi kasassa jne. Oikeastaan vaikeuksia alkoi tulla vasta sen jälkeen, kun alkoholi tuli osaksi elämääni 
. Ne ongelmat, joita juoma-aikoinani vatvoin, johtuivat suurimmaksi osaksi juomisestani, jonka myötä elämänasennekin alkoi vuosien mittaan vääristyä sellaiseksi että selvinpäin elämä todellakin vaikutti p*skalta! Henkisellä puolella alkoholisoituminen tapahtui vain niin salakavalasti ja vähitellen, etten sitä ymmärtänyt. Ensimmäisenä ongelmani huomasivat tyypillisesti lähipiirin ihmiset, jotka alkoivat huomautella juomisestani, mutta tuossa vaiheessa kielto- ja vähättelymekanismini olivat jo kehittymässä…
Voisin kai kiteyttää juomiseni syyt sillä, että olin päihderiippuvainen. Alkoholisti juo, koska se on alkoholismin tärkein ilmenemismuoto, that´s it.
Onhan minullakin tietysti muut kipukohtani, jotka nyt selvänä aikana ovat tulleet vastaan. Yhtenä niistä viime syksynä todettu ahdistuneisuushäiriö, jonka ymmärrän nyt oireilleen jo nuoruudessani, ennen ensimmäistäkään juomakertaa. Siihen saadun masennuslääkityksen ajattelen osaksi elämänlaatuni parantamista, siis itsehoitoa, joka on tämän nykyisen “sammutetun” alkoholismini tärkein hoitokeino. Jos alkaisin jättää arjessa asioitani liiaksi hoitamatta ja laiminlyödä itsestäni huolehtimisen ihan levosta, ruokailuista ja liikunnasta alkaen, alkaisin voida kokonaisvaltaisesti huonommin - mikä saattaisi pitkään jatkuessaan alkaa herätellä sitä sammuttua petoa sisälläni…
–kh
Mä on kyllä kans varma, et juomisella mä vasta olen niitä ongelmia saanu aikaan. Joita sitten oon hoitanu juomisella… joka sit on aiheuttanut taas paskempaa oloa…jota sit taas…
Mulla on myös ahdistuneisuutta ja masennusta, mut ne on tullut ihan puhtaasti juomisesta. Ja heti kun oon ollu juomatta, ni ne hävii pikkuhiljaa. Tai ei masennus kokonaan. Mulla on todettu keskivaikee masennus. En syö siihen mitää lääkkeitä kyl, kun en vaan halua. Ku oon sata varma et raittiuden ja liikunnan myötä tuokin vaiva häviää. Kun juon vaik kaksikin päivää, ni en pysty menee edes kauppaan, bussiin tai junaan 
Noi on aivan kauheita paikkoja.
Viina on kyl sellanen myrkky, et se kyl tuhoaa lopulta ihan kokonaisvaltasesti ja tappavan tehokkaasti. Ja ei riitä sen joka sitä juo vaan läheiset myös. On se melkonen aine!
Juominen ja masennus kulkevat käsi kädessä. Siinä sitä riittääkin sekaisin pistetyssä päässä pähkäilemistä, kumpi mahtaa olla syy, kumpi seuraus. Juonko, koska olen masentunut - masentaako, koska juon? Ei tule kumminkaan ensimmäisenä eikä toisenakaan mieleen kokeilla olla edes jonkin aikaa juomatta ja katsoa, kohentuuko mieliala. Jo ennen lopettamistani huomasin, miten jo yhden selvän viikonlopun jälkeen mieli alkoi piristyä, mutta pidemmälle en juuri ehtinyt ennen uutta juomakierrosta. Lopettamisen jälkeen selvempää ajattelun kirkastumista aloin huomata joskus parin kuukauden raittiuden paikkeilla. Siitä seuraavina kuukausina tunnepuolikin alkoi ilmoitella olevansa hengissä, ensimmäisenä muistan huumorintajun palanneen. Joskus puolen vuoden kohdalla alkoi tuntua, että alkoholiongelmani on poissa (olihan se, kun en enää käyttänyt alkoholia!).
Niinpä. Jonkun alkoholistinen juominen on harvemmin yksityisasia, vaikka päähenkilö mielellään muuta väittääkin. Kun miettii, monenko ihmisen elämää ympärillään juoppo sotkee, meneekö pahasti metsään jos arvelee, että puolen miljoonan suomalaisen “yksityisasia” koskettaa jopa paria miljoonaa ihmistä?
–kh
Nytkin tuli sellanen olo että kylläpä taas maistuis… surkeeta. Ei edes kahta viikkoa vielä menny… 
Voitko Kuivahikka kuvitella et välil jopa ajattelen et olispa ihan siistiä juoda oikein “ammatikseen” ?? Et olis ihan täys alkoholisti ja ei muuta tekiskään! Ni täytyy olla päänupissa jotain vähän vinksallaan ku haaveilee tollasesta.
Sit kun juomisajatukset alkaa pyörii päässä, ni en enää muistakaan niitä syitä miksi minun ei pidä juoda! vaikka yritän muistaa… se on kurjaa.
Mitä keinoja teillä muilla on jos ja kun juomishimoja tulee? Nyt olis kiva jos olis jotain vinkkejä…
Mulla on aina auttanut niinkin yksinkertainen juttu kuin syöminen ja sen pitäminen mahdollisimman tasaisena ja sitten kahvin radikaali vähentäminen ja lepo, ei välttämättä nukkuminen vaan vaikka keskittyminen hyvään kirjaan tai vaan ihan oleilu.
Joku viisas on määritellyt hulluuden siten, että “ihminen toimii joka kerta samalla tavalla, mutta odottaa erilaista lopputulosta”. Muistele, mihin tunnelmiin viimeksikin lopetit ja mieti, miksi osaisit juoda nyt jotenkin eri tavalla? Ovatko kaikki vaikeutesi juomisesi kanssa olleet jotenkin vahinko, huonoa tuuria tms… vai olisiko millään mahdollista se, että sinä et hallitse juomistasi enää pätkääkään, jos olet koskaan hallinnutkaan? Jos juominen hallitseekin sinua?
En osaa oikein muutakaan sanoa. Sinulla, kuten minullakin on tässä maailmassa täysi vapaus ottaa kuppia jos tuntuu, että tarvitsee ottaa. Samaten on vapaus olla ottamatta. Oma valinta.
*Tässä jotain lukemista, joka pisti jo miettimään silloin joskus, vaikka lopettaminen olikin tapahtuva sitten myöhemmin… juwanet.org/sosterv/alkoholi … smi_on.htm
Toivotan hyviä valintoja itsesi vuoksi, muuta en voi.
–kh
Ihan ensin kommentoin tuohon aikaisemmin kirjoittamaasi - että ihmiset jotka ovat olleet raittiina pitkäänkin voivat retkahtaa. Niin voivat, tai voivat olla olematta… Mutta jonkun toisen elämä on sen toisen elämä, eikä sinun.
Musiikkifestivaalilla voi tapahtua syöksyvirtaus, Mäkkärin jonossa joku voi ampua. Elämässä tapahtuu kaikenlaista, jota emme pysty etukäteen ennustamaan. Yritä kuitenkin hakea itsellesi positiivisia esimerkkejä, äläkä negatiivisia, jooko? Jos keskityt kaikkeen negatiiviseen ja pelkoja herättävään, luot helposti ‘itse itseään toteuttavaa ennustusta’. Pelot kannattaa puhua, mutta niihin ei kannata jäädä asumaan tai niitä märehtimään. Tunnoista, jotka tänään ovat pelkoja, voi myöhemmin kasvaa rohkeus.
Toisessa ketjussa kommentoinkin jo yhtä omaa keinoani (odottelu eli pöydänreunan puristelu kahdenkymmenen minuutin ajan… köh). Yksi keino on myös viedä ajatus ‘loppuun’ - eli miettiä miten sinulle on käynyt, kun olet yhtä tai kahta lähtenyt ottamaan? Onko pysynyt siinä? Vai heräätkö muutaman päivän päästä metallin maku suussa jostain, jossa et edes haluaisi herätä? Tehnyt jotain, jota et olisi halunnut tehdä? Omalla kohdalla viinat oli niiiin juotu, kun nousuhumala kesti noin kolme ja puoli minuuttia ja päättyi nyyhkimiseen, mutta murheellinen ja masentava laskuhumala kesti koko päivän ja morkkis vielä päiviä sen jälkeenkin. Ei se ollut enää sen arvoista - plussat ja miinukset olivat täysin epätasapainossa!
Alkoholistin suuri vihulainen, kärsimättömyys*, nostaa päätään jo parin päivän juomattoman jakson jälkeen. Vaikka olisi tuhlannut vuosia asioittensa solmuun saattamiseksi pitäisi kaiken järjestyä heti - laskujen olla maksettuja, ikkunat pesty, ihmisuhteet kunnossa ja raittiuttakin mielellään jo vuoden verran Arkipäivää ja tavallista elämää pitää opetella sietämään, ja se on kärsimättömälle holistille vaikeaa.
Holistin rukous: ''Luoja, anna minulle kärsivällisyyttä… heti!
Kaiken kruunuksi sitten vielä HALT-ohje, eli vältä sellaisia tiloja, joissa koet olevasi nälkäinen (Hungry), vihainen (Angry), yksinäinen (Lonely) tai väsynyt (Tired). Eli syö hyvin, älä päästä itseäsi kiukkuiseksi, kilauta kaverille tai mene ryhmään ja lepää riittävästi
Yleensä alkoholismi aiheuttaa pelkoja, syyllisyyttä, häpeää ja masennusta… eikä suinkaan johdu niistä.
No joo, helpottihan se. Tänää vaan ollu huonohko päivä muutenkin. Just tota väsymystä ja töissä melkosta sitä itteensä. Heti lähtee ajatus harhailee. No mut kyllä täs ollaan ruodussa jälleen
Mut välillä on varmaa vaikeampia aikoja ja välillä helpompia. Sellast se elämä on.
– Mainitsit ammatikseen juomisen — Pätkäputkijuomisen jälkeen itse vietin aikajakson 97-07 pyöreesti pääsääntöisesti vain dokaten. Ikävuodet 27-37 ja ei se touhu kannata. Mä kävin 03-05 kuntouttavassa työtoiminnassa A-killassa pari vuotta ja päivärytmi oli kyllä täsmällinen. Aamulenkki, reeni, nopeesti lonkeroo ja neljäksi tunniksi touhuamaan monitoimitalolla ja sieltä hakemaan hirvittävää vauhtia fillarilla sakemannista peltikaljaa juuri oikea määrä, ettei mene överiksi, iltalenkki ja sitä rataa. Viikonloput täysillä riekkumista. Poissaoloja, se ei ollut työpaikka, venyvä oli suhtautuminen, vaan hoitoon oli lähettävä taas. Ja palasin ja jatkoin ja se homma sitten hiipui pois. Tuli tosi masentava talvi, koiran korjas epilepsiakohtaus, joka jäi päälle, aamulla mitään syytä herätä ja teloin itteni, ei voinu ees harrastaa mitään fyysistä pitkään aikaan.
Miten siitä selvis, ajan kanssa, ei ole mitään suoraa vastausta tai kaavaa.
Vaan mitä keinoja juomishalun kitkemiseen ? Se auttaa, kun huonot puolet ovat sata kertaa hyviä puolia isommat ja hyviä puolia ei todellisuudessa enää ole. Vanha fiilis on kaikonnut, se muuttuu vaan katkeraksi, tyhjäksi oloksi.
Kaikkea apua kannattaa harkita. “Et aina voi saada mitä haluat, mutta jos yrität aikasi, saat minkä tarvitset”. Jotain sen suuntaista. Kahvin muuten jätin seittämäx vuodex, kun tärisin tuon aktiivi-pro-ajan aika lahjakkaasti. Tänään voin ihan okei, syömis- unirytmit jengoillaan. AIKAA se vaatii ja PALJON. Turhautumista, paljon turhaa sälää päässä tulee ja menee, ei ne demoniset aatoxet ikuisixi ajoixi jää seuraa pitämään. Aina on huominen, jota voi heti aamusta tsiigailla selvin lampuin, siihen kantsii ihan oikeesti pyrikiä.
Maailmassa ON paljon niitä jotka ovat selvinneet hienosti ja Itsekin pyrin samaan, vanhaan palaaminen fyysisesti on jo täs vaiheessa liiiian suuri putoaminen. 
Uutta kohden, tsemiä.
Jees, Kyllä se krapulaton huominen on hyvä houkutin! Krapulatkin oli jo sen verran kauheita, että niitä ei tosiaan kaipaa!
No joo, tä oon tyypillistä mua. Eka innostun ihan täysillä ja nyt kun on vähän olo tasaantunut, ni heti hiipii vanhat ajatukset mukaan kuvioihin. Entinen minä olis jo heitelly pyyhettä kehään, joten oon sentään paremmilla urilla.
Tää vaatii sitä kärsivällisyyden opettelua. Mut onneks tollaseen juomahimoonkaan ei kuole. Ja pelkkä himo ei kaada mun kurkkuun sitä viinasta. Ja kyllä ne himot tässä vielä selätetään ajan mittaan
Tsemiä KAIKILLE!
^Hyvä juttu, yksi kiusaus ohitettu.
Nuo jutut ovat yksinkertaisia ja toimivia, kunhan ne vain muistaa. Erityisesti tulisi varoa päästämästä verensokeriaan liian alas ja itseään liian nälkäiseksi, silloin ainakin meikäläinen muuttuu nopsaan perseelle ammutuksi karhuksi ja teen lähikaupassakin “nopeita” eli huonoja valintoja. Ja alkoholihan on nopea energianlähde, ja sitäkin saa sieltä lähikaupasta. Ei ole minusta ollenkaan typerää ottaa vaikkapa suklaata, hedelmä tms. suupalaa mukaansa vesipullon seuraksi, jos lähtee jokin kaunis selvä päivä vaikkapa hoitamaan niitä juomalla sotkemiaan asioita virastoihin tms. paikkoihin, joissa tuppaa kulumaan aikaa.
Jos ajatukset alkavat ahdistaa, niitä saa kummasti rauhoitettua lähtemällä vaikkapa kävelylle. Sen seurauksena voi nukuttaakin paremmin, ja aamulla voi todeta olevansa taas yhtä selvää päivää kokeneempi…
–kh
Yksi keino, joka minulla tepsi varsin hyvin oli juoda litran verran vedellä laimennettua puolukkatuoremehua. On varmaankin ihan hyvä varmistua, ettei viinanhimo ja janontunne mene sekaisin. Juominen sinällään tuntuu antavan tyydytystä viinanhimoon. 