Jos nyt tää toinen viesti tänne palstalle olis vähä jotenki järkevämpi… kokeillaan
Meikäläinen on alkoholisti ja nyt lähtenyt hakemaan apua ongelmaan a-klinikalta. Oon vasta taipaleen ihan alussa, mutta jotenkin tuntuu että heti kättelyssä on kortit ns.pelattu… Mitenhän tätä selittäis…
Kun A-klinikallakin sanottiin, että vaan n. 2% “parantuu” tästä. Eli ei mitkään hyvät mahikset?? Se kyllä tuntu heti alkuun melko pahalta iskulta… Tai tiesinhän minä ettei tää mitään lasten leikkiä tule olemaan, mut silti!! 2%??
Sitten kun kokeneempia ihmisiä kuuntelee/lukee niiden tekstejä, niin jotenkin tulee kuva että homma on helevetin monimutkaista. Että ei riitä että on juomatta,vaan homma pitää ymmärtää jotenkin syvemmin… Luulis että se riittää ettei kaada omaan kurkkuun alkoholia…
Eli heti alussa tuntus olevan kädessä sellaset kortit joilla tätä peliä ei voiteta. Energia ei riitä ymmärtämään mitenkään hienon syvällisesti alkoholismia, tai mitä se nyt ikinä vaatisikaan? Mutta riittääkö se alkuun että ei kaada sitä viinaa kurkkuun?? Vai onko peli jo pelattu jos ei heti alussa ymmärrä koko kuvaa…
Olipahan todella selkeä viesti Toivottavasti joku sai idean päästä kiinni. Mua tosiaan pelottaa et onks mitään mahdollisuuksia edes… Kiitos jos joku vastailee tähän selkeään viestiin
Mulla on varmaan nyt homma vähän hakusessa… Eikös siis ole niin että kukaan ei varsinaisesti parane alkoholismista, mutta kai nyt enemmän kun 2% pystyy elämään raittiina alkoholistina? Vai juoko 98 prosenttia edelleen vaikka hoitavatkin alkoholismiaan? Ei ymmärrä…
2% mitä ilmeisimmin on ainakin yhdellä tavalla totuudellinen luku. Tuosta varmaan puuttuu aika iso joukko sellaisia alkoholiongelmaisia, jotka oivaltavat panna korkin kiinni jo silloin, kun alamäki ei ole edes kunnolla alkanut. Tuollaiseen tilastoon ei tietenkään koskaan pääse mukaan ne, jotka eivät edes apua tarvitse, eivätkä hae.
Toinen iso asia on, ettei noita 2%:a jaeta tasan kaikkien kesken. Tässä arvonnassa palkinnon saavat ne, jotka palkintoa eniten haluavat. Tuo halu puntaroidaan silloin, kun apua tarjotaan. “Tuo ei ole minua varten” on aika yleinen avaus tälläkin palstalla. Jos kerran ei edes ole valmis arpalipuketta raaputtamaan, niin turhapa se on moittia, kun päävoittokaan ei kohdalle satu.
Mieluiten sanoisin asian näin, että jos halua oikeasti riittää, niin mahdollisuudet onnistua ovat noin 65% - jos tällaisia lukuja on mitenkään mielekästä heittää. Paljon riippuu myös siitä, kuinka vaikea on sinun lähtötilanteesi. Pahimmassakin jamassa olevalle alkoholistille on olemassa kaksi todellista voittavaa korttia. Toinen on se paljon keskusteltu minnesota-hoito Lapualla ja hieman vastaava myllyhoito.
Toinen vaihtoehto on 7 kertaa viikossa AA-palaverissa kolmen kuukauden ajan - ja sen jälkeen hieman harvemmin. Minulla on nyt kaksi esimerkkiä kohtaamistani ihmisistä, jotka lähtivät aivan toivottomasta asemasta tällä respetillä. Toinen on ollut vuoden raittiina ja saanut elämänsä raiteilleen. Toinen on ollut vasta kuukauden verran raittiina, mutta silti alan jo uskoa ihmeeseen.
Sinun tilanteestasi en osaa sanoa, kuinka rankat otteet ovat tarpeen. Aika monelle on riittänyt rehellinen jutustelu asioista täällä plinkissäkin. Yleensä AA:ssakin riittää kolme käyntikertaa viikossa.
Oikeastaan toisella palstalla asia sanottiinkin aika selkeästi. Ensin muodostuu halu laittaa korkki kiinni ja sitten laitetaan korkki kiinni. Ei se resepti sen ihmeellisempi ole.
Joo tosiaan omasta taustasta sen verran että juonut oon n.15 vee lähtien. Nyt on mittarissa vähän päälle 30. Juominen ollu pääasiassa aina viikonloppusin, mutta ekasta kerrasta lähtien määrät on ollu melkosen tolkuttomia. Vielä en oo menettäny perhettä,työtä tms. Mutta haluan lopettaa ennen kun niin käy.
En vaan tosiaan millään haluis tehdä siitä elämää suurempaa tapausta. Jotenki sitä ajattelee että mitä enemmän siitä toitottaa, ni sitä sairaammaks sitä itsensä tuntee. Eikös siitä kemiallisesta riippuvuudesta eroon pääsy ole jo iso askel? Ja eikös se tapahdu ajan kanssa, jos vaan pitää korkin kiinni?
edit: Piti vielä lisätä, että mulla olis sellainen suunnitelma että kävisin säännöllisesti juttelemassa siellä A-klinikalla ja sillee lähtisin liikenteeseen. Että en kävis aa-ryhmissä. Mutta mää kyllä haluan uskoa että kuulun sitten siihen onnettoman paskan pieneen 2%:iin
Morjensta Vallattomalle Willelle! Olen suunnilleen ikäisesi jannu ja elellyt selvinpäin nyt reilut 1½ vuotta. Pahenevaa ongelmajuomista kerkesin harjoittaa kymmenkunta vuotta, kunnes tuli kiintiö täyteen ja vähän sen jälkeen tunnistin itsestäni alkoholistin.
Noista A-klinikan “selviytymisprosenteista” ei kyllä kannata olla huolissaan. Mitenhän “parantuminen” lie edes määritelty, kun moni on sitäkin mieltä ettei alkoholisti voi parantua koskaan - eli alkaa vaikkapa juoda jatkossa ilman ongelmia… Sen sijaan yhtä mieltä ollaan siitä, että alkoholismista voi toipua, eli uusi elämäntapa ilman viinaa on täysin mahdollinen kaikille. Ja kun raittiina eläminen on lähtökohtaisesti yksilölaji (toisin kuin juominen), loppupeleissä kukin meistä voi olla vastuussa vain sen henkilön juomisesta, joka katsoo aamulla peilistä. Se riittää, prosenteilla ei ole niin väliä. Jokaisella yksilöllä on halutessaan mahdollisuus oppia uusi elämäntapa.
“Raittius” on muuten mielestäni vähän vanhahtava, juhlallinen, pelottavakin sana näin juopossa maassa, vaikka kyse ei ole loppujen lopuksi sen ihmeellisemmästä asiasta kuin että ihminen elää omannäköistään elämää eikä päästä itseään (enää) päihtymään . Tsemppiä ja pysyhän toki palstalla, jos koet että tämä voisi olla hyvä paikka kirjoitella asioita ulos päästään näkyvämpään muotoon. Meitä on täällä hyvin moneen junaan.
Saako sitä udella että toivuitko sinä omin voimin vai kävitkö AA-kerhoissa tms.? Menikö liian uteluks…
Mikähän sit olis prosentti jos puhutaankin toipumisesta? Eli että on alkoholisti, mutta ei juo… vai mitenköhän se määritellään. Vähä hankalia käsitteitä vielä. Jotenki sitä tarvii kuitenkin itselleen sen tiedon että on mahdollisuus “selvitä” tai “toipua”.Eihän muuten olis mieltä taistella jos diagnoosi olis jo heti alussa sama ku jollain pitkälle levinneellä keuhkosyövällä.
Katso ja kokeile. Pidä se AA-kortti vaikka hihassa, mutta älä heitä hukkaan. Täällä puhutaan monenlaista. Minä pääsin fyysisitä vieroitusoireista neljässä viikossa. Tunne-elämän kuivuminen kesti puoli vuotta. Itseni kanssa olen oppinut elämään vuoden aikana ja vähitellen aloittelen elämää muiden ihmisten kanssa. Näin nopeasti olen edennyt käyttämällä kaikkea mahdollista apua niin paljon, kuin vain mahdollista. Kun pitää pään selvänä, niin kyllä se selvä pää asioista selvää ottaa ihan ominkin avuin. Kemiallisesta riippuvuudesta et taida päästä koskaan eroon - yksi kalja ja kaikki vaiva on juotu kurkusta alas (ihan vain oletettuna tuon sinun “päihdehistoriasi” pohjalta).
Sen varaan ei kannata perustaa, ettet sinä kuulu siihen 2% joka raitistuu. Sinä raitistut, jos tarvitset raittiutta ja koet sen paremmaksi vaihtoehdoksi, kuin jatkaa entisellään tai siis juomista jota olet varmaankin tehnyt.
Sinulla on jo nyt paremmat mahdollisuudet kuin muilla, sillä sinä olet etsimässä apua ja jos tämä ei auta, niin aina on muitakin mahdollisuuksia, kuten esim. Minnesotahoito Lapualla jonka “parantumis” prosentti on eri päässä sataa kuin Aklinikan prosentti. 90% toipuu alkoholismista ja se on jo jotain se.
Moroja, toki saa kysyä. Mulla meni niin, että kokeilin AA:ta 26-vuotiaana muutaman kuukauden verran, mutta se ei tuntunut omalta jutulta ja jatkoin ryypp… eikun “kohtuukäytön opettelua” vielä muutamia vuosia. Pari vuotta sitten minulla meni jo varsin huonosti, kehitin pikavippikierteen ja juoppohulluuskohtauskin tuli, mutta se vain säikäytti olemaan selvänä reilun kuukauden. Sitten olin mielestäni oppinut jo elämästä jotain, aloin opetella “kohtuukäyttöä” - ja pian oli vanha ralli päällä. Viime vuoden alkupäivinä, erään putken jälkeen oli sitten sellaiset olotilat päällä, että lopettamishalu tuli yrittämättäkin.
Hakeuduin tällä kertaa A-klinikalle, jossa kävin “oman” hoitajan juttusilla pari kertaa kuussa -tahdilla siihen saakka, kunnes puoli vuotta raittiutta tuli kuluneeksi ja tuntui, että haluan kokeilla elämää omillani. Tuosta on nyt vähän yli vuosi. Olen työssäkäyvä ja minulla menee muutenkin jopa hyvin, ensimmäistä kertaa oikeastaan koko aikuisiällä (olen nyt 31v.). Koin tuollaisen klinikan yksilöllisen avun sopivammaksi kuin ryhmään menon ja vertaistuen, jota AA taas on. Käsittääkseni aika moni ihminen kokeilee useampaa tukimuotoa, kunnes se oma juttu löytyy. Pääasia, että pohjalla on omaehtoinen halu tehdä elämälleen jotain ja jättää juominen; toisten mieliksi lopettamiset kun tuppaavat jäämään määräaikaisiksi, kuten varmaan sinäkin olet jo saanut huomata…?
Kiitos kaikki, nyt on sentään jo valoa tunnelin päässä! Ja kyllä jokanen viikonloppu ilman viinaa on kotiinpäin Tästä se lähtee, päivä kerrallaan.
Kuivahikka, mä koen kans että mielummin haluisin apua a-klinikalta kun ryhmässä juttelisin. Perjantaina meen taas juttelee. Yleensä mun lopettamiset on kaatunu siihen kun on tullu jotenkin liian hyvä olo…että hyvinhän tää sujuu. Ja sit oonki jo ryypänny…
Tuossakaan asiassa et ole ainoa joka on toiminut noin ja toimii vast’aikaakin. Parempi on tehdä tili itselleen selväksi, että mitä elämästään haluaa ja tahtoo. Raitistuminen pitää olla asia numero 1 ja sitämyöten kaikkea muutakin kivaa alkaa leijailee kohti, kun niitä ei vaan ole ennen kyennyt näkemään ja tai eivät ole ehkä riittäneet.
Kylläpä kyllä . Ryypätään → löydetään itsensä kohmelossa montun pohjalta → morkkistellaan → selvistellään → uskotellaan itselle ja muille, että läksy on opittu → ryypätään, ja… ollaan jälleen tutun montun pohjalla, josta palataan lähtöruutuun. Tuttu peli… montako kierrosta sinulle riittää?
“Rahvas” tuossa edellä totesikin sen, että raittius menee kaiken edelle. Ilman sitä on ja pysyy elämässään kaikkien mahdollisuuksien ulkopuolella, kaikki on “sitten kun” ja “mutta kun” -aikomista ilman katetta. Kyllä minäkin pitkään uskoin (ja lopussa enää kuvittelin) pystyväni pitämään juopotteluni ja ns. muun elämän erillään toisistaan, mutta ajan mittaan aloin elää entistä enemmän suhteessa ryyppäämiseen, sen suunnitteluun ja siitä toipumiseen. Elämänhallinta alkoi onnistua aikuiselta mieheltä vasta, kun älysin lopettaa.
Yleensähän se menee niin että Votakkoo sitä lähetähän paaterista ehtimähän ja sitten kun sitä ei lööry niin pittee taas uutestaan ja uutestaan mennä paateriin piparia vonkoomahan… silleen sitä pikkuhilijoo tulloo alakohoolisti! Matemaatikko Mutikainenkin kakskytä vuatta joka ilta oli kapakissa naista yrittämässä eikä kertaakaan ees suatille päässy! mut tärppäs lopulta ja selevänä vielä!
Tässäpä on asia aika yksinkertaisesti sanottuna. Tämä se on ollut minunkin reseptini. En tiedä aukeaako se asia vielä näistä kirjaimista, joten tavaan sen vielä kerran. Raittius menee kaiken edelle. Siis se mitä pitää tehdä raittuden hyväksi tehdään ensin ja vasta sen jälkeen otetaan sukset jalasta.
Joo sitä se on mulla ollu kans, sellasta oravanpyörää mistä ei millään tunnu pääsevän pois. Kännejä, morkkiksia, masennusta, selvinpäinoloa ja tyhjiä lupauksia. Ja sit taas alusta.
Ja paljon oon miettiny et onko tosiaan niin et pitää juoda ittensä ns. tosi pohjalle, ennen kun ymmärtää. En millään viitsis. On kiva tyttöystävä ja asunto. Tyttöystävä ennen kaikkea…
Ja mä en tiedä mikä tämän kerran erottaa niistä tätä aikasemmista. Se pelottaa… että onko tää taas vaan joku “yritys”. Vaikka on mulla motivaatiota ja halua. Oon vaan niin monesti epäonnistunu et ei pysty enää vakavalla naamalla sanoo peilin edes et nyt se on loppu… Vähä usko on menny välillä itseensä.
Mut ei se vissiin vielä koko hommaa tapa vaikka välillä usko horjuu? Kunhan sais vähän pohjaa tähän rakennettua ni pysyis paremmin pystyssä.
Tuo itsensä “pohjalle” juominen on siitä hyvä juttu, että se pohja on jokaisella omanlaisensa. Yhden pitää juoda työpaikka, perhe, omaisuus ja terveys ennen havahtumista. Toiselle pohja on jo se ensimmäinen kerta, kun joutuu soittamaan maanantaiaamuna töihin ja ilmoittamaan olevansa “sairas”, tms. Pelin voi viheltää poikki heti, kun tuntuu että näin ei voi enää jatkua, haluan muuta. Spurguasteelle itsensä juo alkoholisteista loppujen lopuksi vain pieni osa, suurin osa meistä noin puolesta miljoonasta liikaa juovasta suomalaisesta on päälle päin aivan kuten kuka tahansa kaduntallaaja. Oikea kansantauti.
Jokainen saa minusta valita itse, kuinka julkisesti lopettaa. Itse olen halunnut pitää alusta alkaen melko matalaa profiilia. En ole luvannut isoon ääneen enää kenellekään mitään, en tee juomattomuudestani numeroa mutta saatan kyllä sanoa etten ota, jos tulee jossain yhteydessä puheeksi. Aika harvoin muuten tulee, suurin osa ihmisistä kun ei ole arkielämässä edes kovin kiinnostunut toisten alkoholinkäytöstä. Eniten tuppaavat kyselemään ne, joilla itselläänkin on ongelmia viinan kanssa, mutta heitähän en enää juuri tapaa (kun en käy baareissakaan).
Terve Wille!
Minä sain A-klinikasta parhaan avun puhumalla itse niistä asioista, jotka mieltäni kalvoivat. En ollut siellä pillereitä hakemassa, vaan tukea lopettamiseen, jota sitten myös sainkin. Mulle sattui “hoitsu” kenen kanssa synkkasi, hän ymmärsi ajatuksiani kohtuullisen hyvin, tai ei ainakaan antanut sitä ilmi jos ei ymmärtänyt
Monet tälläkin palstalla ovat sitä mieltä, että pillereitä sieltä vain saa, mutta itse olen sitä mieltä että sitä saa, mitä pyytää. Jos haet A-klinikalta apua raitistumiseen, sitä sinä myös sieltä saat. Minä halusin tukea raitistumiselle ja sitä myös sain. Olen hyvin kiitollinen sille ihmiselle, joka kaiken tämän kyynisyyden keskellä jaksoi minuun uskoa ja halusi auttaa minua.
Itse minä kuitenkin jouduin juomiseni lopettamaan ja asiani miettimään ja hoitamaan, kukaan ei sitä puolestani tehnyt, eikä sitä kukaan tee sinunkaan puolestasi.
Noita prosentteja sinun ei kannata miettiä sen enempää. Sinun kohdallasi se saattaa olla sata, niin kuin minunkin kohdallani. Sinulla on valta ja voima vaikuttaa siihen miten tästä eteen päin, siksi onkin hyvä että olet itsellesi hankkinut apua, sillä ihan kokonaan yksin tästä on vaikea selviytyä.
Toivottavasti joku sai idean päästä kiinni. Mua tosiaan pelottaa et onks mitään mahdollisuuksia edes… 
Kiitos jos joku vastailee tähän selkeään viestiin 
olen edennyt käyttämällä kaikkea mahdollista apua niin paljon, kuin vain mahdollista. Kun pitää pään selvänä, niin kyllä se selvä pää asioista selvää ottaa ihan ominkin avuin. 
Kemiallisesta riippuvuudesta et taida päästä koskaan eroon - yksi kalja ja kaikki vaiva on juotu kurkusta alas (ihan vain oletettuna tuon sinun “päihdehistoriasi” pohjalta).
. Ryypätään → löydetään itsensä kohmelossa montun pohjalta → morkkistellaan → selvistellään → uskotellaan itselle ja muille, että läksy on opittu → ryypätään, ja… ollaan jälleen tutun montun pohjalla, josta palataan lähtöruutuun. Tuttu peli… montako kierrosta sinulle riittää?