Illat minunkin puolestani
Tämä teksti liippasi niin läheltä “mennyttä” elämääni että pakko kertoa vähän omasta lopetuksestani.
Ensimmäinen “lopettamisyritykseni” oli tipattoman tammikuun, 2008 (elämäni ensimmäisen sellaisen) jälkeisen ryyppäämisen jälkeen, otin meinaan helmikuun alkupuolella todellakin takaisin menetetyt juomattomat päivät, mutta tuolloin itse halu lopettaa ei juurikaan sisällä kytenyt. Olin vain kyllästynyt juomiseen ja kohmeloiseen oloon joka vaivasi niinä tunteina kun alkoholia oli veressä jotain 0,5 promillea, ennen kun sitä taas pääsi nostelemaan.
Siitä sitten tasaisesti “lopettelin” pitkin vuotta, eli: pari viikkoa juomatta ja taas napsahti tölkki auki-tyyliin.
Ja jokaisen “lopetuksen” jälkeen tahti sen kuin kiihtyi. Join vuoden 2009 alussa jo aikamoisia annoksia/per päivä.
N. 8 puolen litran tölkkiä, siideriä tai olutta (ja halvinta) sekä muutama pikkutölkki ykköstä (joka ei ollut mielestäni alkoholia ollenkaan) kylkeen. Viikonloppuisin menikin sitten kunnolla, 4 koppaa ei ollut kuin näyttää ja olin kuitenkin alle 50 kg:n nainen, joten kuvitella saattaa mitä nuo määrät meikäläisen kropalle loppuvaiheessa teki.
Eli mitä useammin “lopetin”, sitä enemmän join kun taas ratkesin. Ihan kuin se alkoholi olisi kesken loppunut…
Halu, se halu, jolloin sanoo itselleen että en enää tarvitse alkoholia tuli siinä maaliskuun puolessa välissä, paniikkikohtausten ja kuoleman pelon saattelemana.
Tiesin heti, että nyt se on oikeasti loppu. Olin osuuteni juonut, ja totisesti olinkin…
Eli piti todellakin harjoitella sitä lopettamista jonkin aikaa.
Se, että olet jo miettinyt asioita, on hyvä alku, todella hyvä ja se, että tämä kerta tuntuu jo n.s. erilaiselta
Tervetuloa meidän joukkoon minunkin puolesta!
neljä koppoo viikonlopussa on aikamoinen sutkaus olutta jo miespuolisellekin jannulle. Kohtuus kaikessa,vain koppa viikonlopussa oli yksi minunkin yrityksistä…
Tänään kävin taas juttelemassa A-Klinikalla ja tuntu hyvältä kun sai ihan vaan jutella jonkun asiaan perehtyneen kanssa. Hassua vaan miten sitä välillä oikein odotti että tämä henkilö olis suunnilleen antanut jonkun pillerin tai painanut jotain nappia ja sanonut, että nyt olet terve…
Nyt sitten selvänä otan viikonloppua vastaan. Hyvältä tuntuu, vaikken sitä vielä uskalla ääneen julistaa, edes sitä pientä hyvää oloa. Kun pelkään että mokaan jotenki ja taas ollaan alkupisteessä, tai vieläkin alummassa… Mut sen voin sanoa että tunne on aivan eri nyt kun koskaan aiemmin…
Mietityttää…Kun on nämä kaksi käsitettä; raitis ja juomaton. Raitis on kai täydellisesti viinanhimoista vapautunut ja jotenkin elämän ihan uusilla silmillä näkevä ja juomaton vaan pitää korkin kiinni, mutta muuten elää samaa elämää ja ilmeisesti vielä kärsiikin??
Ja yhdestä opuksestakin luin, että raitistuminen vaatii juuri sellaisen “henkisen heräämisen” ja sen jälkeen kaikki sujuu itsestään… Elämä uudistuu ja kaikkea sellaista…
Nyt oon jo alkanu kasaamaan paineita, että mitäs jos en koe sellaista suurta valaistusta?? Koenko sellasen automaattisesti pitkän pitkän juomattomuuden jälkeen? Onko elämä sitten yhtä kurjaa juomattomana juoppona kun juovanakin? Eli hirvee huoli on et jos pystyy olemaan juomatta, mutta ei raitistu?? et mites suu sitten pannaan? On tää jotenkin niin mystistä meikäläiselle…
Äkillinen henkinen herääminen on todella harvinaista. Kyllä se pelkkä juomattomuuskin ajan päälle raitistaa. Jokainen selvä päivä tekee silmät kirkkaammaksi. Minulla ei koko aikana ole varsinaisesti tehnyt viinaa mieli. Luulen kuitenkin, ettei kyse ole mistään hengellisestä myllerryksestä. Olen vain käynyt niin tiiviisti AA:ssa purkamassa olojani. Tälläkin palstalla puhutaan kovasti kuivahumalasta. Itse en viitsisi suhtautua koko käsitteeseen kovin vakavasti. Oman tunne-elämän tasapainon etsiminen on jokaisella raitistuneella edessään. Kun viinassa liotetut tunteet kuivuvat, niistä tulee aika räjähdysherkkää tavaraa. Sekin menee ohi muutamassa kuukaudessa.
Kannattaa toki muistaa oma historiansa viinan parissa - jos ei muuta, niin ainakin sen viimeisimmän juomakerran jälkeiseen oloon voi palata . Sanoisin kumminkin, että nauti jokaisesta hyvästä fiiliksestä, pienestäkin, jos niitä tuntuu tulevan. Olet ne ansainnut! Joskus kuulee peloteltavan sillä, että alkuraittiudessa tulee varoa innostumasta liikaa ettei korkki narahda, mutta minusta tuo on jo vähän ihmisen aliarvioimista. Jos kerran pystyy tuntemaan selvänä ollessaan hyvää mieltä ja tietynlaista perustyytyväisyyden tunnetta ilman sen kummempaa syytä, on se merkki siitä että tunne-elämä on vielä hengissä, pikkuhiljaa eheytymässäkin ja juomattomuus toimii!
Hetkinen… Miten pitkään sinä nyt oletkaan ollut juomatta? Päivä kerrallaan, kaikki järjestyy kyllä kun antaa ajan vieriä. Jos kunnon krapulasta toipumiseen meni suunnilleen yhtä monta päivää kuin oli juonutkin, selväpäiseen elämäntapaan asettautumisessa ei mene sentään lähellekään yhtä monta vuotta kuin tuli juoneeksi. Eletään tässä hetkessä - sehän on se ainoa ulottuvuus jossa ihminen voi olla…
Ihmisiä jaetaan turhankin herkästi kahteen leiriin - juomattomiin ja raittiisiin - vaikka loppujen lopuksi molemmat sopisivat aivan hyvin nukkumaan samaan telttaan . Minä en ainakaan näe selväpäisestä ihmisestä päällepäin, onko hän vahvasti juomaton vai heikosti raitis - mihin raja vedetään? Ja on kai se niinkin, että ollakseen raitis tai tullakseen raittiiksi on pakko olla myös juomaton!
Se on ainakin varmaa, että “parempi juomaton kuin juomallinen”. Jos alkaa juoda, tipahtaa taas kauemmaksi raittiudesta ja juomattomuuskin menee…
Jees, hiljaa hyvä tulee. Helposti vaan kasaa itseleen paineita. Ei kyl pitäs, pitäs osata ottaa rennosti ja antaa tosiaan sen ajan kulua. Kai se polla sit siitä kirkastuu! Mulla on kyl muutenki elämässä ollu havaittavissa sellasta “kaikki mulle heti nyt tänne” -asennetta… Nyt olis rauhoittumisen paikka sit
Juu, tuo “kaikki mulle ja heti” on hyvin tyypillinen piirre meille alkoholisteille, välittömän tyydytyksen haku monissa muissakin asioissa kuin juomisessa ja hermostuminen, kun maailma ympärillä ei aina pyörikään oman mielen mukaan . Juoma-aikoina tuli tehtyä selvinkin päin huonoja ratkaisuja melko herkästi, nykyiselläänkin niitä toki tekee joskus mutta kärsivällisyyttä on sentään jo huomattavasti enemmän harkita rauhassa, odottaakin. En esimerkiksi odota enää viikonloppuja hullun lailla ja “skippaa” mielessäni niitä ikivittumaisia maanantai- ja tiistaipäiviä yli, kun olen alkanut pikkuhiljaa muistaa paremmin että en voi elää muuten kuin tätä päivää. Huominen tulee sitten kun on tullakseen, eiliseen en voi enää vaikuttaa.
Ei muuta kuin hyvää kesäviikonlopun ensimmäistä iltaa! Tuliskohan sieltä telkusta jotain katsomisen arvoista, kun tuonne kaupungin keskustaankaan ei ole jostain syystä mitään tarvetta lähteä…
“Kaikki mulle heti nyt” on alkoholistin peruselämänasenne. Tämä pätee myös raitistumiseen. Pikku kunnonkohotusprojekti = maratoni syksyllä. Vähän kuntosalilla = kuukaudessa adonikseksi. Raitistumista vedetään ylikierroksilla, kunnes puolen vuoden kohdalla alkaa tulla oireita uupumuksesta. Ennen minäkin vedin kierrokset alas joka ilta viskipullon kanssa ja aamulla iso pannu kahvia. Kun se viskipullo otettiin pois, niin eihän ne kierrokset mihinkään pudonneet. - Enkä ole mikään yksittäistapaus. Onneksi älysin käydä kerran viikossa joogaamassa, mistä oli suunnaton apu. Kaveri on nyt sairaslomalla, kun ei muuten ruvennut jarruja löytymään.
Hiljaa hyvää tulee ja jos elämäänsä pitää korjata, niin isoja korjailuja yksi vuodessa ja pienempiä miten kokee tarpeelliseksi ja on mahdollista. Juomisen lopettaminen on aikalailla tarkaan vuoden projekti, jona aikana pää valmistautuu siihen raitistumiseen, jos sille vain antaa mahdollisuuden siihen. Jos tekee kaikkensa jotta raitistuu, niin siitä se polla kirkastuu.
Joo…huomaan nyt jo heti alussa käyväni kyllä ylikierroksilla. Piti heti hankkia kaikenmaailman kirjallisuutta (400 sivua koht luettu…), tutkia nettiä, keskustella täällä, käydä a-klinikalla, pohtia omassa päässä, puhua tyttöystävälle… Eli höyry tulee korvista…Pitäs vähä osata ottaa iisimmin ja antaa aikaa. Ku oon oikeesti IHAN alussa… Mut milläs sen selittää päänupille, kun oon ladannu sen täyteen hienoja odotuksia uudesta selvästä elämästä. Tai oikeastaan ehkä höyry on kova koska sillä peitän sen mahdollisuuden epäonnistua… Sitä ei ole ku menee niin lujaa kohti päämäärää, ettei ehdi epäonnistua…
Mulla taas heilahti elämäntyyli lopettamisen jälkeen aivan toiseen äärilaitaan… Tupakka pois, kaikki herkut kielletty, joka päivä tarkalleen tunnin kävelylenkki suunnilleen samaan aikaan, vain yksi siivu kevytjuustoa leivälle tms. Viitisen kuukautta jaksoin aivan askeettista menoa, sen jälkeen piti löysätä pipoa . Kohtuus, se kohtuus.
Oli tuosta kurinalaisesta päivärytmistä se hyöty, että vyötäröltä putosi viitisen kiloa epäterveellisen elämän kertymää, joka ei ole palannut, vaikka uskallan ottaa nykyään jo paljon iisimmin. Osaltaan tuo raittiuden alkuspurtti johtui kai siitäkin, että pelkäsin ratkeavani juomaan jos en huolehtisi itsestäni, kuten olin saanut lukea joillekin käyneen. Halusin uuden säännöllisen elämäntavan joka poikkesi radikaalisti siitä juoma-aikojen epäsäännöllisyydestä, mutta aivan minuuttiaikataululla ei sentään olisi tarvinnut elää .
Näitä juttuja kannattaa pohtia syvemmin vasta muutaman kuukauden kuluttua. Nyt riittää, kun pidät korkin kiinni ja annat pään kirkastua. Älä murehdi niistä ylikierroksista - vielä. Minulla oli leposyke toisella sadalla pari kuukautta. Keho tuotti endomorfiinia viinanpuutteeseen - voi että oli hyvät hypet. Painoa meni 15 kiloa, eikä 300g suklaata päivässä auttanut mitään. Siihen minun lukemaan sivumäärään voisi varmaan pistää vielä nollan tai kaksi perään tuohon neljäänsataan.
Joo mulla kans jäi tupakka pois samalla kun päätin lopettaa juomisen. Eikä oo edes tehny mieli, oudosti? No joo, tietty aikaakaan ei ole paljon kulunut mut silti oon tyytyväinen ettei nikotiinihimokaan vaivaa. Jotenki ajattelin et haluun samalla “kärsimyksellä” irti kaikista riippuvuuksista, samaan hintaan niinku
Mut kyl mä aion ihan täysin hyödyntää tän extra energian ja hyvän fiiliksen; käyn salilla, lenkillä ja kaikkee mitä jaksan. Pääsis vähä tosta kaljamahasta eroon. Ja kun on juonu ni kaikki entiset harrastukset on jääny väkisinki. Ei paljo krapulassa tee mieli mennä tekemään jalkakyykkyä…
Toivottavasti osaa sit kans vaan jarrutella tarpeen vaatiessa. Ehkä kokeilen sitä joogaa, jonka joku jo mainitsikin. Se vois olla hyvä rauhottumisen muoto…
Kaikkensa tekeminen jotta raitistuisi ei tosiaankaan tarkoita että juoksee vinhaa vauhtia etsimään uusia ongelmia. En tietysti tarkoita joogaa, vaan sitä, ettei se pää ole valmis vastaanottamaan ihan kaikkea tarvitsemalla tavalla.
Joku juoksee paikasta paikkaan etsien itseään. Lukee kirjoja koettaen pyrkiä olemaan sellainen, kuin ymmärtää mikä hyvin olisi. Joskus on vain pyrittävä rauhoittumaan ja antaa ajalle mahdollisuuden, jotta sen tärkeimmän löytäisi, itsensä.
Kaikki tieto mitä me tarvitsemme voidaksemme tuntea olevamme rakastettu, iloinen, onnellinen ja vapaa on meillä siellä omassa päässä, mutta miten sen saa itsestään ulos, jos ei kykene ajattelemaan selvästi ja hamuaa sinne tänne ajatuksissaan ja teoissaan.
Joogaa en ole koskaan kokeillut, mutta se varmaan antaa itselleen sen hetken, joka auttaa miettimään kuka “minä” on ja mitä itselle on tarkoitettu. Sairaalla ihmisellä tieto lisää tuskaa, mutta tevehtyvälle se voi merkitä vain sitä mitä käyttää hyödykseen, jotta voisi olla “minä”
Minulla taas oli tapana vetää ihan täydet lärvit aina kun otin. Ja krapulat oli sen mukaiset…Eli pääasiassa koko viikko menikin sitten toipumiseen ja sit pitikin taas juoda…Eli kaikki muu tekeminen kyllä jäi. Töissä sentään tuli käytyä ja käyn edelleen… Loma loppuu!!
Mulle oli raitistuessani tärkeää tutustua itseeni ja selvitellä kuka minä oikein olen ja mitä minä elämältäni haluan. Se vei paljon aikaa, ja onnekseni ymmärsin sitä itselleni antaakin. Päivän tärkein tehtävä oli olla raittiina, ja jos voimia sen jälkeen jäi yli, mietin näitä asioita. Sitten kun kuva alkoi selkiytymään, mietin sitä minkälainen ihminen haluaisin olla.
Olin käyttänyt alkoholia 28 vuotta, joten en odottanut tuloksia kahdessa viikossa Matka on ollut pitkä ja antoisa ja varmaankin teen tätä itseeni tutustumista lopun elämääni. Vuoden päästä, jos KV suo, olen elänyt yhtä kauan raittiina kuin juovanakin (vaikka lapsuus ei tietenkään tietoista raittiutta ollutkaan) ja odotan iloisena sitä vaihetta elämässäni, että olen ollut pitempään raitis kuin juova
Mahtava raittius sulla jo takana! Tosta ei itse voi kun unelmoida. Hieno homma!
Mä luulen et mulla kans edessä nuo samat kysymykset. Pitää opetella tuntemaan itsensä, edes jotenkin. Mut ajan kanssa sitten… Onhan tässä aikaa Nyt kun ei juokkaan!
Mukava lauantai menossa ja oikeastaan jo odotankin et pääsis maanantaina töihin loman jälkeen. Luulen et työpaikan vaihtokin on kyllä edessä lähitulevaisuudessa… Ans kattoo ny!
Joo minäkin oon aina seuraillut sinun ketjusta, että vieläkö siellä porskutellaan ja hyvinhän tuo näyttää sujuvan
Mun juominen on aina ollut pääasiassa viikonloppupainotteista. Mutta oon juonu sitten aina tajun niin kankaalle, että monesti oon ollu ilonen että oon ylipäänsä herännyt enää. Mä en oo ikinä tissuttelusta saanu oikein mitään. Mutta näin me ihmiset ollaan erilaisia.
Nyt on menossa ns. eka kova koetinkivi. Koska aina ennen viikonloput on menny juodessa. Mutta hyvin sujuu tää selvinpäinkin! Ja olen vilpittömän ilonen ettei tarvii herätä hirveessä koomassa huomenna!
. Sanoisin kumminkin, että nauti jokaisesta hyvästä fiiliksestä, pienestäkin, jos niitä tuntuu tulevan. Olet ne ansainnut! Joskus kuulee peloteltavan sillä, että alkuraittiudessa tulee varoa innostumasta liikaa ettei korkki narahda, mutta minusta tuo on jo vähän ihmisen aliarvioimista. Jos kerran pystyy tuntemaan selvänä ollessaan hyvää mieltä ja tietynlaista perustyytyväisyyden tunnetta ilman sen kummempaa syytä, on se merkki siitä että tunne-elämä on vielä hengissä, pikkuhiljaa eheytymässäkin ja juomattomuus toimii!
. Juoma-aikoina tuli tehtyä selvinkin päin huonoja ratkaisuja melko herkästi, nykyiselläänkin niitä toki tekee joskus mutta kärsivällisyyttä on sentään jo huomattavasti enemmän harkita rauhassa, odottaakin. En esimerkiksi odota enää viikonloppuja hullun lailla ja “skippaa” mielessäni niitä ikivittumaisia maanantai- ja tiistaipäiviä yli, kun olen alkanut pikkuhiljaa muistaa paremmin että en voi elää muuten kuin tätä päivää. Huominen tulee sitten kun on tullakseen, eiliseen en voi enää vaikuttaa.
- Enkä ole mikään yksittäistapaus. Onneksi älysin käydä kerran viikossa joogaamassa, mistä oli suunnaton apu. Kaveri on nyt sairaslomalla, kun ei muuten ruvennut jarruja löytymään.
.