Piilojuopporouva ryömii takaisin

Me Lopettajat
61

Moi taas!

Niin. Musta tuntuu ettei rauha ole maassa kovin pitkään, kunnes narsistimiehesi keksii jonkun uuden asian mitä et saa tehdä. Etkö tässä vaiheessa ole jo vihainen ja täysin vittuuntunut siihen, ettet saa kehittää itseäsi ja ammattitaitoasi? Nyt annoit miehellesi taas erävoiton.

Se on hyvä että käyt juttelemassa psykiatrille. Mutta onko siitä pitkällä juoksulla hyötyä sitten kun tilanne kotonasi ja miehesi kanssa pysyy samana ja hyvin todennäköisesti vielä eskaloituu.

Minusta tuntuu, että tarvitset Seronilia pitkälti miehesi takia, jonka toiminta aiheuttaa sulle uskomatonta ahdistusta kun koet ettet pääse karkuun. Ja niin kauan kun olette saman katon alla, et pääsekään. Mulla on sellainen olo, että miehesi salaa kuitenkin toivoo että jatkat lääkkeiden syömistä koska näin sua on helppo ohjailla kun et pistä vastaan. Viina-ansoista ja alkoholin juomisesta puhumattakaan. Tulet ryömimään (viittaan tämän ketjun otsikkoon) tänne Plinkille takaisin kerta toisensa jälkeen ennenkuin irtaudut tuosta kotitilanteesta. Sellaisen kuvan olen saanut että sen kohdan, missä asiat voitaisiin vielä korjata on menty jo vuosia sitten ohi. En näe tuossa tilanteessa enää mitään pelastettavaa kun sinut ja lapsesi.

Olen aivan samaa mieltä Heksin kanssa. Pelasta nyt hyvä ihminen itsesi ja lapsesi tuosta helvetistä kun vielä voit! Kukaan muu ei voi sitä tehdä!

Kammottava tilanne! :frowning:

62

Iltaa Piilojuopporouva taas,

Hienoa että olet saanut jutteluseuraa ja ulkopuolista näkökulmaa asioihin.

Miehesi pahin skenaario on tietysti se, että saat jostain voimia sen verran että kykenet näkemään tilanteen todellisuuden(niinkuin on ilmeisesti hiljalleen käymässä) eli kuinka sairasta tuo hänen touhunsa on…ja saisit jostakin voimia jopa ruveta tekemään asioille jotakin.
Eli on täysin selvää, ettei hän pidä hyvänä että käyt juttelemassa psykiatrille. Siksi hän on myös eristänyt sinut ulkomaailmasta ja kantaa kaapit täyteen juomia ja vielä tarjoilee niitä sinulle auliisti. Tekeekö hän eteesi jotakin muuta yhtä reippaasti?

Lääkkeiden aloitus on tosiaan varmasti myös hänen näkövinkkelistä hyvä, koska kun pahimmat särmät puuttuu tunteen kirjosta, kestää hieman pitempään ennenkuin havahtuu, josko havahtuu.

Toisaalta ilman lääkkeitäkään on varmasti mahdoton tuossa tilanteessa elää.

Opiskelupaikan luovuttaminen oli hänelle työvoitto(kuten joku jo kirjoitti), ettet vaan saa mitään uutta kiinnostavaa sisältöä elämääsi. Toisaalta samalla poistui uhka, ettet myöskään tutustu uusiin vaaratekijöihin, siis ihmisiin.

Mites ne harrastukset?

Voi apua, mä niin toivoisin että mikäli sulla ei ole voimia itsesi vuoksi, niin josko lapsesi. Iloisin olisin tietysti jos ymmärtäisit ettei sun pidä kestää tuollaistasja on olemassa onnellinenkin vaihtoehto elää. Sua ja teitä varten on parempaa!

Voisiko tuo lähisukulainen auttaa sinua jotenkin? Voisitko avautua hänelle? Tai joku muu ihminen. Onko sinulla joskus ollut ystäviä joiden puoleen voisit kääntyä ja kertoa kaiken?
Minusta voisi olla ihan ensisijaisen tärkeää että joku auttaisi ja tukisi sinua, jos meinaat ruveta irtautumaan. Miehesi kyllä keksii vsikka ja mitä jos alkaa kokemaan vsltansa uhatuksi.
Se psykiatri kun ei kuitenkaan oikein riitä pelkästään, vaikka hyvä asia onkin.

Voimia toivottelen kovasti taas!!!

63

Moi Rouva,

Tässä tuli yksi ajatus mieleen. Kysyppäs siltä psykiatrilta voiko lapsen ottaa mukaan sinne? Psykiatri voisi haastatella lasta ja kirjoittaa paperille hänen kertomuksen kotioloistaan ja isän käytöksestä sinua kohtaan. Pitäisi olla mahdollista. Silloin sinulla on dokumentti miestäsi vastaan jos tulee avioero. Yleensä ne äidin puolella on pienen lapsen huoltajuuskiistoissa.

Voimia sinne paljon! :slight_smile:

64

Tämä narsismi keskustelu ketjussa toi vähän omia tuntemuksiani menneistä mieleen. Minulla itsellänihän oli nyt näin jälkeenpäin ajatellen näitä negatiivisia narsistisia piirteitä. Halusin hallita toisia ihmisiä, olin ihan sairaalloisen mustasukkainen ja suorastaan vainoharhainen. Itsekeskeisyyttä ja sen sellaista. Olin todella kova haukkumaan ja arvostelemaan toisia ihmisiä.

No mitäs näiden piirteiden taustalta sitten löytyy? No sen voisi oikeastaan tiivistää yhteen lauseeseen: Älkää hylätkö minua!

Minä kipuilin kaiken sen käsittelemättömän pahan oloni ja rakkaudettomuuden kautta, jota minuun oli lastautunut aiemmin. Ihminen tulee näin tiedostamattaan vetäneeksi kaikki ympärillään olevat ihmiset sinne samaan rakkaudettomuuden ja sairaan pahan olon maailmaan.

Se on sellainen valtavan monimutkainen oireiden ja käsittelemättömien tunteiden sumppu. Surua, häpeää, pelkoa, arvottomuudentunnetta, syyllisyyttä. Kaikkea helvetin kielteistä ja negatiivista. En kokenut olevani sisimmässäni oikein minkään arvoinen ihminen. Se sitten kumpuaa sieltä toisten syyttämisenä ja muuna sellaisena, kun ihminen tiedostamattaan elää sen haavoitetun oman itsensä kautta ja reagoi asioihin ja ihmisiin samalla tavalla, kuin ne käsittelemättömät haavat hänet ehdollistavat reagoimaan.

Niin mikä on sitten parannuskeino? Se terve sairaudentunto. Se että tässä itse tunteekin olevansa sairas ihminen, eikä huonompi ja arvottomampi ihminen, eikä sitä tarvitse hävetä. Siitä se lähtee se polku itsensä terveeseen rakastamiseen.

65

Huomenta kaikille! Ja kiitos taas kaikille kovasti tsemppiviesteistä ja vinkeistä! Uskomatonta, miten näin netin kautta voikin saada tukea.

Tuo voisi olla hyvä idea, että psykiatri haastattelisi lapsen vaikkapa kahdestaan, jos lapsi suostuisi. :bulb:

Lääkkeistä sen verran, että mies ei edes tiedä, että syön niitä. On aina ollut sitä mieltä, että mitään lääkkeitä ei tarvitse. Minä taas itse koen, että saan niistä toimintakykyä, ainakin tässä masennuksessani.

Jahas, niin ja se harrastus :blush: Mies nosti siitä niin kamalan äläkän, että ei ole kuulemma aikaa, joten peruin senkin :blush: Tilanne meni siten, että kun varovasti sanoin, että olin sopinut tällaisen (minne ottaisin lapsenkin mukaan), niin alkoi ensin sellainen “näytös”, että miten hän kuulemma NIIN tietää tuollaiset harrastukset, on jos jonkinlaista kissanristiäistä joille ei ole aikaa. Mutta no, jos kerran minulla on aikaa ja haluan siihen uhrata aikani niin mene sitten… ja marttyyrivaihe päälle… Tunnelma muuttui sellaiseksi, että en kerta kaikkiaan voinut sanoa että kylläpäs menen. Sitten koko juttu taas unohdettiin ja tilanne normalisoitui. Vähänkö hävetti perua jo sovittu meno :blush:

Tälle läheiselleni voin puhua, tosin asuu kaukana. Auttamaan ainakaan konkreettisesti hän tuskin pystyy. Kyllä tästä sopasta olisi nyt itse selvittävä.

No mutta onkin alettava töihin. Mukavaa (ja parempaa) raitista päivää kaikille!

66

Pääasia että tajuat itsekin että tilanne on täysin päälaellaan. Sinun ei kuulu nostaa kamalaa äläkkää miehesi harrastuksista (asiallisista) ja päinvastoin. En halua ottaa kantaa siihen miten tuota tilannetta on viisainta oikeille raiteilleen saatella, vähitellen vai kertarytinällä.

Esitän yllättävän kysymyksen: “Koetko hyötyväsi jotakin siitä että olet alistetussa asemassa?” (Ihminen nimittäin saattaa jopa tiedostamattaan viestittää toiselle että tällä on lupa alistaa hänet, koska ihminen hyötyy siitä jotakin tai ihmisellä on psyykkinen toistamispakko johonkin traumaattiseen tapahtumaan liittyen.)

67

Mitä sä piil…rva oikein maitoilet,sunhan piti alkaa tekemään jotain tilanteellesi, joo
aloitkin, peruit koulutus ja harastus-suunnitelmat, tuliks tässä joku väärinkäsitys.
No joo, asia taitaa olla niin, että et sinä mitään psykiatria tarvii, se on miehesi joka
sitä tarvitsee–kerro sille että tiedät yhden hyvän.—Nyt raahaat hänet pöydän ääreen ja
sanot että et kestä enää päivääkään,vaan haluat teidän menevän yhdessä heti perheterapiaan,
että sinä haluat raitistua ja että perhessänne kaikki voisivat hyvin/koska sinä et nyt voi,
no hänhän tietty ei mihinkään terapioihin lähde, mutta silloinhan se on puolestasi good bye,
tai sitooko se viina teitä yhteen,että siedät mitä vain. Minä elin(kärsin aikoinaan) 7 vuotta
suhteessa joka oli pirullinen,mutta yhdessä otetiin viinaa ja krapulassa lohdutettiin toisiamme. Kun aloimme yhdessä raitistumaan, huomasimme että meillä ei ollut mitään yhteistä.
Erosimme raittiina ja sovussa, eli ero tuli kuitenkin. Ehkei kannata raitistua,sillä silloin viimeistään tajuat miehesi/itsesi ongelmat,joille hän ei halua tehdä mitään,vaikka sinä teet.
Yhdessäolossa / avioliittossa molempien tulee tehdä osansa yhteiseksi hyväksi ja jos toinen ei siihen suostu,niin eihän se enää mikään liitto ole eli mitä helvettiä silloin minä siinä roikun väkisin jalkarättinä ???–miten perkele sut saisi nyt siirtymään eteenpäin parempaan,
ai niin ei mitenkään, jokaisen on se tehtävä itse ja silloin tukijoita löytyy,et ole yksin.
Ps.kuinka toivoisinkaan,että jokaisen liitto olisi onnellinen,mutta joskus vaan näin eiole :frowning:

68

Piilo…rva vielä,
Meille on annettu elämä. Evoluutio on antanut rakkauden ja onnen,mutta se tulee ja menee niin kuin sitä huvittaa, siksi sille ei saisi ikinä tehdä väkivaltaa ja aina, jos teen oman osani onnen tavoittelimessa,niin takuu varmasti se tulee luokseni ja tekee oman osansa, tämä on fakta : ) !!!

69

Kiitos perseellepotkimisesta, heksi ja muutkin! :slight_smile: Ihan oikeasti. Olen aivan lössykkä.

No, pelkään sitä miehen reaktiota, tulisi varmasti sellainen sota että… Joskus, kun hän minulle “suomentaa” jotakin asiaa, niin silmänsä ovat aivan jotenkin totaalisen kylmät. Siinä tulee sellainen olo, että tästä tilanteesta pitäisi päästä jotenkin kiemurtelemalla, ei kertarytinällä. Tuon ihmisen kanssa en haluaisi joutua vastakkain. :confused: Ainakaan niin, että minä olisin se “paha lähtijä”.

Toisaalta joku ääni sanoo, että olisiko lapselle kuitenkin parempi, että pysyisimme perheenä ainakin tämän pikkulapsivaiheen yli? Kun meillä ei kuitenkaan kännissä öristä tai rähistä ja päivisin on yleensä ihan positiivinen ja iloinenkin tunnelma. Lapsi tykkää asuinpaikastammekin.

Toisaalta tällainen tilanne tuntuu vähän mahdottomalta jatkaa, kun nämä vapaa-ajanviettomieltymykset eroavat; täällä minä nytkin olen lapsen kanssa kahdestaan kun mies nukkuu krapulaansa pois ja kohta herää iloisena. Joi viime yönä aika reippaasti. Itse olen nyt kyllä väsynyt, kun miehen kanssa piti seurustella yökolmeen saakka mutta minut lapsi kuitenkin herättää aikaisin. Perjantaina kun menin “jo” 23:30 nukkumaan, niin mies nurisi, että “Tästä ei hyvä seuraa” mutta annoin nurista. Ei tämä ole normaalia elämää :confused:

Olen miettinyt, että alkaako vain elämään “oman mielen” ja rytmin mukaan välittämättä miehen temppuiluista? Näin ainakin miehen ex-vaimo oli kuulemma tehnyt. Pariskunta nimittäin nukkui eri huoneissa vuosikaudet. (Tämä on fakta, kuultu muilta). Nykyisin on tullut mieleeni, että varmaan ihan syystä?? Ko. ex-rouva oli siirtynyt yhteisestä makuuhuoneesta kokonaan toiseen huoneeseen heidän yhteisen lapsen kanssa. Edelleen; varmaan ihan syystä??? (Nämä heidän yhteinen lapsi on siis nyt jo aikuinen)

Aiemmin olen pannut tuonkin asian ihan heidän liittonsa riitaisuuden piikkiin, mutta kuten olen tuolla aikaisemmin kirjoittanut, niin ei se kaikki tainnut sen ex-vaimon syytä olla. On tainnut olla siinä kaksi narsistista ihmistä yhdessä. Mutta tuosta minulta pisteet sille ex-vaimolle, toimi tuossa nukkumisasiassa nimittäin lapsen edun mukaisesti, antoi miehen rähistä ja osasi rähistä myös takaisin. Mutta minä en ole sellainen, olen täysi vässykkä :cry:

Tässä meidän elämässä ei ole kuin viikolla työ ja viikonloppuisin juominen. Homman mielekkyyttä kyllä epäilen. Ja onhan tässä kaikki muutkin asiat yhteisiä :confused:

Höh. Nolointa tässä on, että mielessäni olen jo suunnitellut oman kodin sisustusta :blush: Kunpa sitten joskus :blush:

EDIT: Eipä tuo mies tosiaan eteeni tee mitään niin innokkaasti kuin kantaa viiniä käteen jos en itse älyä ottaa. Tänäkin viikonloppuna se nähtiin molempina iltoina. Muutoin ei ole mitään väliä sillä, miten hirveässä flunssakuumeessa tai muuten sairaana olisin, minun se on silti huushollin arki ypöyksin ilman apua pyöritettävä, vaikka sitten olisin niin kipeä, että en olisi edes autolla-ajokunnossa. Niinkin on käynyt.

70

Kertomastasi jää käsitys, että käytännössä olisit jo nyt lapsesi yksinhuoltaja. Tekeekö miehesi mitään lapsen kanssa? Miten hän kohtelee lasta?

71

Mies esimerkiksi ulkoilee ja tekee pihahommia lapsen kanssa. Ja kohtelee lasta tosi hyvin, siitä en todellakaan valita. Kohtelee melkein liiankin hyvin, syöttää esimerkiksi karkkia mielinmäärin.

Arkiset asiat (ns. hoitaminen, kuljetukset, yhteydet päiväkotiin ja kavereihin, terveydenhoito jne.) hoidan minä. Ja myös ne rajat ja ei-aina-niin-kivat-jutut.

EDIT: Tai no kohtelee ja kohtelee. Ei esimerkiksi viikonloppuiltaisin mielestäni toimi lapsen edun mukaisesti.

72

Ei se ole hyvin kohtelemista jos syöttää karkkia mielinmäärin. Lapsellehan tulee turvaton olo, lapsi joutuu itse ottamaan vanhemman roolin.

73

Olin juuri kirjoittamassa samaa! Hänellä vaan lapseen toisenlainen keino pitää “tyytyväisenä”. Rouvan pitää viinillä ja lapsen karkilla. Ei hyvä!

74

Mä en kyllä mitenkään näe että olisi lapsen edun mukaista, että isi juottaa äitiä ja syöttää lapselle karkkia mielinmäärin. Lisäksi kohtelee äitiä mm eristäen ja rajoittaen.

Mä en kyllä ymmärrä miksi sun pitää valvoa yötä myöden jollet halua?

Mitä nämä miehen puolelta pelkäämäsi “sellainen sota” tai “temppuilut” ikinä mahtaakaan tarkoittaa, jollei mitään väkivallan merkkejä kerran ole. Joskus kyllä henkinen manipulointi voi olla ihan yhtä karmeaa. Siitä kait voidaan puhua, jollet voi omassa kodissasi voi esimerkiksi mennä nukkumaan silloin kun haluat.

Minun tuntemissa lapsiperheissä äitikin saa välillä nukkua pitkään ja isukki nousee lapsen kanssa aikaisin. Mites teillä?

Olis mahtavaa jos pääsisit tosta itse kuvailemastasi “vässykkä” ajattelusta ja rupeaisit elämään sun elämää niinkuin haluat. Mitä sitten jos ukko kiukuttelee? Pystytkö kestämään sen?

Tulee mieleeni että mahdatko olla taloudellisesti jotenkin riippuvainen ukostasi? Se voisi edes jotenkin selittää tota sun alistumista.

Toi kuvio on niin erikoinen että mä todella tsemppaan sua muutokseen! !! Oikeesti!

75

Eihän tähän tilanteeseen sovi kuin erään toisen palstan termi JSS eli Jätä Se Sika.

Mieshän on täysin dominoiva narsisti hyvä ettei psykopaatti,

76

Komppaan ylläolevia myös kysyen minkälainen suhde teillä oikeastaan on. Taloudellinen riippuvuus? Tai mikä muu saa sinut, Rouva käyttäytymään miltei masokistisesti? Vinkkinä suosittelen perehtymistä läheisriippuvuuteen. Saatat löytää jotain virikkeitä tilanteen muuttamiseen. Tsemppiä.

77
  1. Myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähden ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme omin voimin kyenneet selviytymään.

Sanoo AA:n ensimmäinen askel. Mietin hiljattain, että tuo lause avautuu paremmin kun alkoholin personifikoi eli antaa sille ihmisen nimen. Saattaa toimia vaikeiden ihmissuhteiden kanssa kun laittaa tuon alkoholin tilalle nimen.

Myöntää heikkouden, että ei jaksa enää. Minun ei tarvitse enää jaksaa. Minun on pakko päästä tästä tilanteesta pois.

:unamused:

Paljon voimia sinne…

78

Hei,

ilahduttavan moni on laittanut taas tsemppiviestejä. Kiitos!

Saan minäkin viikonloppuna makoilla pitkään, jos on krapula. Toki silloin mies tulee viereen arvostelemaan, miten minä en hallitse juomistani. Että kyllä silloin mies nousee lapsen kanssa, hänellä kun ei krapuloita yleensä ole. (Tämä ihan kuriositeettina).

Olen viime päivät miettinyt tätä tilannetta ja olen läheisriippuvainen, se on päivänselvä asia.

Olen täysin riippuvainen miehestä taloudellisesti. Ei ole omaa työpaikkaa eikä sitä myöten omaa rahaakaan. Tämä on kyllä aivan nappiin rakennettu kotihiirikuvio. Nyt jäkikäteen huomaan, että aikanaan oli järjetöntä irtisanoutua töistä. Mutta en kertakaikkiaan jaksanut hoitaa kaikkea, kun töiden jälkeen kotona odotti toinen työpäivä. Nyt kun asiaa miettii, niin olisi pitänyt ostaa kotipalveluja vaikka sitten omasta palkasta. Tai antaa tilanteen eskaloitua ja katsella itse vierestä ja ignoroida valitukset. Olla terveesti itsekäs. Mutta töidenkin jälkeen tein kaikkeni palvellakseni muita ja pitääkseni huushollin palvelutason samana kuin se oli ollut äitiyslomalla ollessani. Silloin kun oli aikaa päivät siivota ja kokata.

Josjosjos… Jälkiviisaushan se on kaikkein parasta viisautta :unamused:

Nyt olen löytänyt verkkokurssin, jolla voisin kehittää ammattitaitoani. Hähää! :smiling_imp:

Lähiaikoina menen käymään psykiatrilla. Hän se taisi nähdä tämän kuvion jo ajat sitten.

:cry:

79

Olisi voinut antaa tilanteen eskaloitua ja jos olisi kuulunut valituksia niin ei ignoroida niitä vaan selittää rauhallisesti, aikuisen ihmisen tasolta, miksi tilanne eskaloituu.

Pääasia on kuitenkin se mitä on viisasta tehdä nyt, tässä tilanteessa. Siihen on tainnut tulla jo paljonkin ehdotuksia, minua paremmilta asiantuntijoilta.

80

PJR, erittäin hyvä, että tunnistat rippuvuuden. Vielä parempi, että teet asialle vihdoinkin jotain. Sääli vain, että joudut piilottamaan itsestäänselvän oikeutesi tilanteesi parantamiseksi. :open_mouth: