Parveke, tuo sinun ja Vieraan keskustelu 11.2 oli oivalluksia täynnänsä olevaa luettavaa, niitä keskusteluja jotka antavat paljon. Kiitokset teille siitä.
Pyykkipojan erästä ajatusta lainaten: tämän minä otin 
.
Tässä yhä kuin täi tervassa roikun alkoholistissa ja hän minussa.
Riitoja ollut sopupäätöksen jälkeen vaikka kuinka monta. Vaikka kuinka yritän oppia Al-Anonissa tyyneyttä, en vieläkään osaa olla cool, kun alkaa solvauksia sataa.
Solvausesimerkkejä; on tullut kuultua “isomahaa, läskiä, hullua, kontrollifriikkiä, tyhmää, sairasta, epänormaalia”.
Noita kaikkeahan taidan jo ollakin, kun en osaa erota saati pitää puhelinta pois päältä tai olla vastaamatta siihen, kun hän humalassa soittaa. Selvin päin hän ei hauku, vaan ehkä ennemminkin “antaa kriittistä palautetta”. Mutta niin harvoin kehuu, että minä tunnen olevani roskapussi tai kynnysmatto.
Tämä vuosia jatkunut pattitilanne kuluttaa ja kyynistää, vie kyvyn keskittyä kivoihin asioihin.
Mutta silti: olen tänään tehnyt hyviä asioita itseni ja tyttäreni kannalta, joten päivä jää plussalle.
Ja väitänpä, että liikunta auttaa kaikkiin asioihin, ainakin hetkellisesti.
minkähän logiigan mukaan me läheiset olemme aina samanlaisia: sairaita ja lihavia? Todella yksioikoiselta tuntuu, että muita solvataan samoilla nimityksillä kuin mua? Onko tää niin yksinkertaista tää elämä: toinen juo ja toisesta tulee sitten määrätynlainen. Monessa suhteessa, samaan aikaan, samana iltana. Eiks ole kumma? Tosin mä olin kans huora noin miljoonassa repliikissä. Ja kumpikohan meistä huorasi?
Ihan älytöntä!
Mutta en ole minäkään irrottanut facebookista, siellä keikkuu ja kommentoi. Mutta viime viikkoina olen ottanut siltä kannalta, että jos se on jotain aamuyöllä kommentoinut niin tietää et se on tullut kapakasta ja nukkuu seuraavan päivän – silloin tuntuu kuin saisin lisää aikaa elämääni! Jos olisin eksän kanssa odottelisin vaan milloin herää, nyt jos saan aikaiseksi vähänkin jotain niin se on aina plussaa. Kun mulla on siis tää ongelma, että uuvun tosi helposti ja moni asia esim kodinhoidossa jää puolitiehen. Liikunta olis kyllä hyvä juttu - mun pitäs jaksaa enemmän sitä! Tai ees vähän 
siis logiikan oon taantunut kirjoittamisessa
Haluan vapaaksi kaikesta tästä alkoholistin aiheuttamasta surusta.
Sen takia tein taas päätöksen - ohi on…
Kun kuulin muutama tunti sitten, kuinka humalassa mies yhä on, vaikka aikoi alkaa taas raittiiksi ja tulla perjantaina meille, niin joku se vaan sisälläni meni säpäleiksi.
Kuulin huutavani puhelimeen, että hyvää matkaa sinne hautaan, soita lapsillesikin, että isä aikoo nyt juoda itsensä kuoliaaksi, jne…
En ole ylpeä käytöksestäni, mut en voinut muutakaan.
Toivon teille muille fiksumpia keskusteluja!
Voittajaa ei tosin ole, ellei kaljaa lasketa numero ykköseksi.
Fiksut keskustelut ja älyn säkenöinti on aika kaukana varmaan meistä kaikista mitä alkkikseen tulee. Tee Foolsgarden itselles portaat miten etenet vaiheittain irrottamaan hänestä. Esim eka porras, älä soita hänelle. Toka älä vastaa jne. Mä olen joissakin asioissa elämässä onnistunut sillä tavoin. Tosin eksäni kans mul oli aina portaikko valmiina eli suunnitelma miten tulen onnellisemmaksi hänen kans - ja tarvittiinhan sitä kun niin usein kolahdin koko portaikon alas 
Mutta jos siinä on vain päätöksiä, jotka sinä itse voit toteuttaa niin silloin homma on sun käsissä.
Voimia!
HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ SISKOT! T. Parveke
Ihanaa, että on tämä palsta!
Täältä on hyvä ammentaa, kun on vaikea olla itsensä kanssa kahden.
Hyvää perjantaita teille kaikille!
Tehdään tästä oman itsen kannalta oikein mukava päivä. Eikö?
^ niin. Ihana tämä palsta, mihin voi purkaa tunteensa silloin kun on sellainen olo, että haluaisi murskata kokonaisen kerrostalon ihan paljain käsin… Vuuuuuh! Mun kusipää eksäni pilasi multa jälleen yhden rauhallisen lauantain. No ensin oli keväistä, olin kaupassa ja siellä soi Mä annan sut pois, mulla verenkierto pysähtyy siitä kappaleesta, vaikka tosin mietin et ihan hyvinhän se multa nyt sujuu kun en edes alkanut itkeä. Ehkä se sit jotenkin jäi kuitenki alitajuntaan kun olin seurueen kanssa syömässä paikassa johon liittyi kans tunteita. Mietin, montako vuotta mun täytyy elää ympäri ettei jokainen kevät tuo samaa tyhjää oloa, älytöntä kaipausta. Mmun alkkis-eksäni siis jätti mut ja siitä on jo aikaa. Ni sitten hän soitti. Hän soittaa harvoin ja nyt se osui tähän. Hänellä oli oikein asiaa, ei tietenkään maksamattomasta velasta vaan, että hän oli nähnyt pahaa unta! Että mä olin kuollu tsunamissa ja meidän yhteisiä tuttuja. Ajattelin, että hän näki unessa sen mikä täs on oikeesti tapahtunut eli että hän selvisi ja minä vajosin. Jotenkin kolkkoa! Ja sitten tajuan että hän ei ole yksin vaan hänen vieressään huokailee hänen tyttöystävänsä. Laitoin sitte niille idiooteille puhelimen korvaan. MIKSI helvetissä mun tarvis lohduttaa ketään, et juu hengissä olen, se oli vain unta. Kun oikeasti en tiedä olenko hengissä vai en. Ja tietenki nyt mun päässä soi taas Mä annan sut pois vaikka sattuu…
mut jospa se tästä taas helpottaa. Olemalla heikko ja vereslihalla tällä palstalla, osaan sit kuitenkin olla jäätävä eksälle. Ja muutahan se ei ansaitsekaan.
^ ehdin sen verran idiootille eksälle kommentoida et unet ovat hänen alitajuntaansa, ei siis mitään mikä oikeasti tapahtuu. Eli minä ja mun puolelta yhtriset tutut ovatkin hänen elämästään kuolleet. En tiedä, onko hänellä sen vertaa kapasiteettia et tajuaisi että vaikka hän soittaa mulle muka hädissään niin maailma on muuttunut eikä hän saa kontaktia enää sellaiseen minuun, joka rakasti häntä yli kaiken ja kaikesta huolimatta. Koska hän itse puhaldi meidän yli sen tsunaminsa.
Entä jos hän ei lähilohduttaja kainalossaan soittanutkaan sinulle saadakseen lohdutusta vaan ihan vain kiusatakseen, kun tietää, että et ole jättänyt häntä vieläkään lopullisesti taaksesi?
En usko… Sen tyttis oli kipeänä ni eksällä tuli mieleen, et jos soittelisi vähän eksille kuluu aika terhakkaammin, empatiaahan hänellä ei ole, vain hän itse ja hänen unensa.
Minun juomarimieheni on juonut lähes kuukauden putkeen.
Pari, kolme kertaa olemme sinä aikana tavanneet. Ihan mukaviakin hetkiä on ollut.
Mutta tänään jälleen repesin, kun hän humalassa soitti: “Miten sulla menee”.
Yritän välttää suuttumista, mutta silti suutuin.
Yritän nyt taas ottaa häneen etäisyyttä.
En vastaa puhelimeen. Kirjoitan sen tähän, että se pysyy paremmin mielessä.
Päivitänpä vain tämän omankin ketjuni nopeasti.
En ole tavannut juovaa miestä aikoihin, enkä enää jutellutkaan puhelimessa.
Hän lähti etsimään onneaan muualta, siksi tein lopun.
Se “valloitus” ei ollut ollut hänen mielestään ok, siksi soitti minulle ja alkoi kehua minua: et sinä olekaan niin ruma, lihava ja sotkuinen, kuin itse olet luullut… Huom, nuo oli siis kehut, joilla luuli saavansa sympatiaa harharetken jälkeen.
No, olin vihainen, hän lannistui minun suhteeni mutta ei lannistunut muuten: lähti vain erään toisen vanhan tuttunsa matkaan joku aika sitten.
Joskus nuorena olisin voinutkin antaa anteeksi pettämisen tai sen yrittämisen.
Meidän suhde oli todella huono, joten ei siihen muiden naisten metsästykset enää hyvää tehneet.
Tekisi mieli tässä paljastaa kaikki, mutta pakko pitää jonkinlaista yksityisyydensuojaa, hänellä ja minullakin on niin paljon tuttuja, osa voi lukea tätä…
Mutta ikävä on kova, ihan oikeasti. Ja keskittyminen tärkeisiin asioihin kuten työhön ihan olematonta. Antaisin itselleni potkut, jos voisin. Tiedostsan, että pitäisi nyt hoitaa itseä, mutta motivaatio on vähissä.
Miten sitä saisikin keskittymiskykyä?
Mutta älä niitä potkuja ala hankkia, koska omasta kokemuksesta tiedän että silloin kyllä skarppaa. Mutta kaikki on käsiteltävä aikanaan.
Onneksi on perjantai!
Viikonlopulle ei ole mitään ikävää tiedossa. Siitäkin voi iloita.
Kiitos Kultakala kannustuksesta. En minä potkuja itselleni hanki, tykkään liikaa kuukausipalkasta .
Tämä onneton keskittymiskyvyn puute vaan tuntuu niin hankalalta. Se nakertaa itsetuntoakin samalla kun pitäisi psyykata itseä pysymään edes jonkinlaisessa vireessä.
Hyvä tai parempi itsetunto auttaisi siinä, etten soittaisi juopolle, etten vastaisi enää, jos hän keksii soittaa.
Olen suunnitellut itselleni illaksi tyttären huoneen ikkunanpesua. Eilen vaihdoin järjestystä hänen huoneessaan tytölle yllätykseksi, kun palaa pikku lomareissultaan sukulaisten ja isänsä kanssa.
Pienistä asioista tulee hyvä mieli.
Tuleehan?
Sä olet hurja, FG!
Mä en uskalla pahemmin edes mennä tyttären huoneeseen… sillä on niin voimakas reviirivietti tällä hetkellä. Oman tilan tarve. Hirveä kirkuminen, jos tajuaa että joku on käynyt sen armaassa pesässä. 
Mitä työtilanteeseen tulee, niin olen ollut ihan epätoivoinen. Ja sitten perjantaina esimies tulee pyytelemään anteeksi, että olenko ihan kauhuissani tästä kaaoksesta. EN! Ei se siitä ole kiinni, mä tykkään kaaoksesta. Tai siinä vaiheessa tykkään kun sille voi tehdä jotain.
No, lupasin taimille (siis ihan plantagenista) että pääsevät tänään oikeisiin multiin. Eiku pihalle, ennen kuin alkaa pahemmin sataa…
En ole hurja, Kultakala.
Vaihdoin tytön huoneen järjestyksen siten, kuin tyttö alkuviikosta suunnitteli.
Sitä hän vaan ei tiedä, että tein sen muutoksen hänen poissaollessaan.
Uskon hänen ilahtuvan, kun tuossa parin tunnin päästä on kotona.
Pelkäsin alkuun, että mitähän tästä muutaman päivän yksinolosta seuraa.
Kertakaikkiaan pelkoni oli turha. Olen työpäivän päätteeksi illat puuhastellut kaikenlaista.
En pysty vieläkään lukemaan tai keskittymistä vaativiin toimiin, mutta siivous, ikkunanpesu, huonekalujen siirto, kaikki fyysinen rasitus sujuu kun/jos vaan viitsin aloittaa.
En silti kehu, että hyvin menee. Juoppo on ajatuksissani tämän tästä.
Lohtupointti: onneksi vain ajatuksissani, ei meillä…
Menee ihan perhepalstaksi
No, kyllä minäkin vetäisin huonekalut tytön huoneeseen mitään mielipidettä kyselemättä, oman mielen mukaan. Ei tullut pinkkiä, mutta sellainen ällötyttömäinen, vaihdetaan sitten kun alkaa hevarivaihe tai joku muu. Toistaiseksi on tykännyt pitseistä ja ruusuista.
Itse laitoin tänään kukkia multaan. Ehkä hieman myöhässä, mutta syksy jatkunee pitkälle lämpimänä, siemeniä sai halvalla. Ehkä ne ehtii kukkaan, tai sitten ei. Kävin entisessä, viime vuonna kylvetyt sormustinkukat olivat upeita (kaksivuotisia; viime vuonna työnsivät vain vihreää, tänä vuonna näemmä upeaa punaista ja pinkkiä). Hitto vie.
Mun piha on ihan kesannolla, kun sä et hoida sitä, totesi mies. Voi helvata. Sen piha! Totta kai, tietenkin se on sen piha, enhän mä ikinä omistanut siitä juridisesti edes yhtä heinänkortta. (Hitsi nousee tunteet pintaan). Pari viime vuonna nostamatta jäänyttä perunaa nostaa vartta. Yrttimaa kasvaa lähinnä suolaheinää (nätti) ja karviainen katoaa vuohenputken sekaan.
Olkoon. Niin luonto voittaa takaisin. Muistutus siitä mikä ihmisen osa onkaan.
(Ollaanpa sitä nyt raamatullisia…) :mrgreen:
Jospa se aurinko alkaisi paistaa risukasaankin…
Enää muutama työpäivä, sitten alkaa loma
Loma ei saa mua mitenkään innosta hihkumaan, mutta kun en kerta pysty keskittymään mihinkään, niin parempihan se on edes lomailla. Ei siis ole lomasuunnitelmia. Tai no yksi on: itsestä huolehtiminen - lapsen ohella. Koitan liikkua paljon.
Yritän olla itselle armollinen - saan surra juopon puuttumista elämästäni. Mutta en ala rakentamaan yhteyksiä mieheen. Koitan lomailla siten, etä ajatuksissanikin on loma 