Annan itselleni vastauksen edelliseen (anteeksi kun täytän ajatuksillani tätä palstaa ja ketjua mutta tähän on nopeampi kirjoittaa kuin päiväkirjaan, jota kirjoitan käsin. Tässä myös vähän enemmän miettii, miltä tämä kuulostaa (ei varmaan tarpeeksi 
)
Vastaus: eksän kaverit ovat kaikki alkoholimyönteisiä, hänen kaveripiirinsä on sellaiseksi vakiintunut (selvinpäin ei jaksa kuunnella: “uuh, ime munaa” -tyyppistä tarinaa?)…ja vanhemmat kaverit eivät ole huomanneet, että hän ei ole kovin fiksu enää. He voivat olla oman elämänsä Robin Hoodeja ja olla sitä mieltä että jos ei ole päihdeongelmaa niin ei ole ongelmaa joten se itkee turhasta. Ja että jos jollakin on rahaa, se kuuluu jakaa - riippumatta siitä, juoko itse mukana vai katsooko vaan päältä.
Jossain vaiheessa heitä varmaan myös ärsytti, että hoivasin eksääni vaikka se ei sitä ansainnut. Jos olisin hoivannut heitä, se olisi varmaan kyllä sopinut.
Eli annetaan heille anteeksi. He eivät tiedä, miten minuun sattui.
Anteeksi kun puutun ulkopuolisena, mutta saman kokeneena voin kertoa, että kun poistat hänet fb-kavreista ja laitat estolistalle, niin ettet edes vahongossa pääse stalkkaamaan hänen sivujaan sekä vaihdat numeron nimeksi “älä vastaa, hullu!”, ja jätät hänen elämänsä kaikkinaisen seuraamisen vähemmälle, niin oma olosi helpottuu ihan hirveästi! Voit kertoa kaikille yhteisille tutuillenne, ettet enää halua kuulla hänestä sanaakaan, ja jos joku ei sitä kunnioita, hänelle kylmästi sama kohtelu, kuin exällekin. Exäsi kuulostaa narsistilta, joka narkkaa sinua ja huomiotasi ihan kuin kaikkia muitakin ympärillään. Sinä et voi häntä muuttaa, mutta voit valita, annatko itsesi olla enää narkkauksen kohde. Exäsi ei ole kiinnostunut sinusta, ei ole koskaan ollutkaan, koska ei kykene kiinnostumaan muista. Surullista sinänsä.
Käyt hienoa eroprosessia, ja usko pois, nuo kaikki kokemasi tunteet ja tuskat ja ahdistukset ovat nyt tarpeen sun oman kasvusi takia. Jos et nyt käy niitä läpi, päädyt uudelleen emotionaalisesti hyväksikäytetyksi. Exän blokkaminen elämästäsi ei ole henkisesti helppoa, eikä se lopeta eroprosessiasi, mutta voi nopeuttaa sitä. Ainakin pääsisit käymään läpi ikävääsi, vihaasi ja raivoasi ilman, että exäsi tekemiset hetkauttaisivat sinua. Voi tuntua rajulta päästää irti totaalisesti exästä, mutta ennen kuin huomaatkaan, hengität vapaammin ja helpommin. Vähän kuin alkoholisti sen jälkeen, kun kaikki viina olisi maailmasta maahan kaadettu Suru kuuluu asiaan, ja suru myös auttaa sua näkemään itsesi ja rakentamaan itsesi uudelleen. Se tonnin velka on toki merkittävä, mutta senkin voit laittaa vaikka juristin perittäväksi, tai periä sitten, kun olet vahvempi.
Halaus kohtalotoverilta. Voimia kulkea aloittamaasi matkaa! Jos minä olen selvinnyt, selviät sinäkin.
Anteeksi kun puutun ulkopuolisena, mutta saman kokeneena voin kertoa, että kun poistat hänet fb-kavreista ja laitat estolistalle, niin ettet edes vahongossa pääse stalkkaamaan hänen sivujaan sekä vaihdat numeron nimeksi “älä vastaa, hullu!”, ja jätät hänen elämänsä kaikkinaisen seuraamisen vähemmälle, niin oma olosi helpottuu ihan hirveästi! Voit kertoa kaikille yhteisille tutuillenne, ettet enää halua kuulla hänestä sanaakaan, ja jos joku ei sitä kunnioita, hänelle kylmästi sama kohtelu, kuin exällekin. Exäsi kuulostaa narsistilta, joka narkkaa sinua ja huomiotasi ihan kuin kaikkia muitakin ympärillään. Sinä et voi häntä muuttaa, mutta voit valita, annatko itsesi olla enää narkkauksen kohde. Exäsi ei ole kiinnostunut sinusta, ei ole koskaan ollutkaan, koska ei kykene kiinnostumaan muista. Surullista sinänsä.
Käyt hienoa eroprosessia, ja usko pois, nuo kaikki kokemasi tunteet ja tuskat ja ahdistukset ovat nyt tarpeen sun oman kasvusi takia. Jos et nyt käy niitä läpi, päädyt uudelleen emotionaalisesti hyväksikäytetyksi. Exän blokkaminen elämästäsi ei ole henkisesti helppoa, eikä se lopeta eroprosessiasi, mutta voi nopeuttaa sitä. Ainakin pääsisit käymään läpi ikävääsi, vihaasi ja raivoasi ilman, että exäsi tekemiset hetkauttaisivat sinua. Voi tuntua rajulta päästää irti totaalisesti exästä, mutta ennen kuin huomaatkaan, hengität vapaammin ja helpommin. Vähän kuin alkoholisti sen jälkeen, kun kaikki viina olisi maailmasta maahan kaadettu Suru kuuluu asiaan, ja suru myös auttaa sua näkemään itsesi ja rakentamaan itsesi uudelleen. Se tonnin velka on toki merkittävä, mutta senkin voit laittaa vaikka juristin perittäväksi, tai periä sitten, kun olet vahvempi.
Halaus kohtalotoverilta. Voimia kulkea aloittamaasi matkaa! Jos minä olen selvinnyt, selviät sinäkin.
Hei Vieras -kiitos paljon! Ja täällä ei ole ulkopuolisia, kaikki ovat sydämellisesti tervetulleita kommentoimaan ainakin näitä mun tuskailujani.
(itken niin paljon etten näe kunnolla näppäimistöä, joten sorry jos virheitä)
Mä en tiedä, onko mulla elämää jos raakaan eksän kokonaan pois. Nyt kun kysyit - niin voi olla että olen vaihtanut eksän miellyttämisen sijasta elämäni tarkoitukseksi eksälle kostamisen… ja olen tiennyt, että se ei ole tervettä eikä toipumista ja että jossain vaiheessa kompastun siihen.
Eksäni elämään on kasautunut niin paljon vaikeuksia, että olen ajatellut, että se on hänelle se “kosto” - että se tekee tehtävänsä, minun ei tarvitse vihaamalla saada häntä tuhoutumaan kun tuhoutumisprosessi on hyvää vauhtia jo käynnissä.
MUTTA hän on valinnut elämänpiirin, jossa hän on onnellisempi kuin minä omassa elämänpiirissäni. Minun pitäisi “muuttaa” siihen maailmaan ennen kuin joku voisi olla sitä mieltä, että minulla menee erotuskasta huolimatta ihan hyvin. Ja jos nyt sattuisin ajautumaan siihen maailmaan niin se olisi viimeinen niitti omalle onnellisuudelleni. Paradoksaalista.
Mä olen tähän asti ajatellut, että mun pitäisi olla mahdollisimman paljon yhteydessä häneen. Mun ei ole ollut vaikea olla hänelle erittäin tympeä puhelimessa - jos näen hänet kuvittelen, että tuskin sitäkään vähää olisin ilahtunut. Mutta kun olen vain ajatuksieni ja muistojeni kanssa, hänestä tulee korvaamaton.
Olin vuoden kuulematta häneltä suoraan yhtään mitään ja tunsin itseni tosi kypsäksi kun meistä tuli fb-kavereita. Mutta en mä näköjään ole kunnossa.
niin kiitos vielä erityisesti näistä sanoista! t.parveke
Niin, ulkopuolisen on helpompi nähdä asioita. On ihan ymmärrettävää, että sun on vaikea luopua exästäsi. Mies on ollut osa elämääsi niin pitkään, jokin, minkä avulla olet voinut unohtaa kaikki omat ongelmasi (lue = sinut itsesi, sinun tarpeesi, sen, mitä sinä haluat, minkä arvoinen sinä olet). Se on myös sinun taholtasi riippuvuutta, niin kuin olet itsekin analyyttisesti oivaltanut.
Mutta sun kostosi tai kostamatta jättämisesi ei muuta exääsi eikä hänen elämäänsä. Miksi ihmeessä sun pitäis mennä hänen elämäänsä ja näyttää niille siellä oleville, ja exällesi, että sulla menee hyvin (jos käsitin oikein)? Mitä väliä niillä ihmisillä ja niiden mielipiteillä on? Haluatko sä sellaista elämää? Ei sillä ole väliä, mitä muut ajattelevat susta ja sun elämästä, sinä olet se, kenelle sun elämä merkitsee jotain. Sinä olet se, jonka kuuluu arvostaa, rakastaa, kunnioittaa sinua. Niin kauan kuin et sitä tee, ei sitä tee kukaan muukaan. Sun exäsi ajattelee susta just mitä se ajattelee. Se mitä sinä teet elämässäsi, tai millainen sinä olet, ei muuta sitä asiaa. Sä et ole tärkeä muuta kuin sen kautta, mitä susta voi hyötyä.
Ehkä sulle havainnollistaa sitä se esimerkki, minkä avulla itse pääsin irti: narsistinen exäsi ajattelee ihmisiä kuin televisiotaan. Exäxi kertoo: “Tv on tärkeä, se on viihdyttävä, sen avulla elämä ei ole niin tylsää ja yksinäistä, ja hyödyllisiä asioitakin tv:n avulla tulee elämään. Ja tv:tä ilman ois kurjaa ja tylsääkin elää, yksinäistä jopa. Tv:stä kannattaa pitää huolta, sitä ei kannata rikkoa, MUTTA jos tv kaikista varotoimista huolimatta ei enää toimi halutulla tavalla, tai markkinoille tulee uusi ja edullinen tv, vanha tv kannatta vaihtaa uuteen, ja se pitääkin vaihtaa uuteen, eihän rikkinäisellä ja toimimattomalla, vanhentuneella tv:llä tee mitään”. Ja nyt vaihda tv:n tilalle sana tyttöystävä. Tajusitko mun pointin? Sulla ei ole arvoa, eikä sulla koskaan tule olemaan arvoa, enempää kuin käyttöesineellä. Mutta ei sun exä sitä tahallaan tee. Se ei pysty muuhun, koska se on emotionaalisesti kehittymätön. Kuin kehitysvammainen. Ei vaan pysty parempaan, vaikka haluaisi.
Joten pitäiskö sun pitäisi nyt miettiä, miten jatkaa elämää ilman exää? Ilman kostoa, ilman toivoa yhdessä olosta, ilman toivoa seuraavasta puhelusta? Voisko se olla mahdollista? Mua auttoi, kun kuvittelin elämääni, millainen se olisi, jos en olisi koskaan tavannutkaan tiettyä ihmistä. Mitä tekisin juuri nyt, mitä ajattelisin, miten käyttäisin aikani ja millaisia iltani olisivat? Tajusin, että en halua roikkua vanhassa. Ja paljon auttoi se, kun en enää roikkunut fb-sivuilla ja poistin numeron puhelimestani (kannattaa tosin laittaa siihen joku merkki, ettei vahingossa vastaa). Musta ei ole mitään tavoiteltavaa siinä, että exän kanssa pitäisi olla fb-ystävä. Miksi ihmeessä? Eihän rakkaussuhde yleensä muutu ystävyyssuhteeksi, jos se on ollut rakkautta? Jos tulee jätetyksi, on ihan oikeus jatkaa elämäänsä täysin ilman exää?
En halua kuulostaa neuvovalta, ajattelenpahan vain, että olet niin fiksu ja pitkällä jo prosessissasi, että toivon, että kokemuksisitani, joita samankaltaisesta tilanteesta mulla on, voisi olla sulle jotain apua. Voimia!
Kiitos. Miljoonasti. Voin nyt vastata jotain, mutta prosessihan alkaa vasta tästä…
Tää koko fb- juttu juontaa siitä, että eksäni on hallinnut mua myös sillä tavoin. Hänen mottonsa “sitä saa mitä tilaa” siivitti monia kertoja kun olin ollut liian usein näkyvillä fb:ssä tai ottanut liian napakasti kantaa johonkin eli hän pudotteli mua fb-listaltaan ja otti halutessaan karenssien jälkeen takaisin. Koko fb on jotain niin typerää ja on keventävää siitäkin nyt kirjoittaa.
Olet, ihana Vieras, aivan oikeassa. Mun pitää muuttaa tyyliä tai tavoitteitani erillisiksi siitä suhteesta. Vaikka olen omasta mielestäni ihan normaalijärjellä varustettu mutta olen hyvin lujassa umpisolmussa tän asian kanssa. Mun pitää opetella ajattelemaan koko homma uusiksi, vähintään poistaa tapahtumaketjusta nämä viimeiset kontaktini häneen.
Televisio-vertaus on hyvä ja ymmärtäisin sen kenen tahansa muun kohdalla mutta tässä olen antanut omien toiveideni tulla itselleni todeksi ja on erittäin vaikea myöntää, että olisin ollut vain väline. Mutta kyllä se niin on. Jatkan työstämistä ja yritän tehdä viisaita tekoja. Olen ollut niin ärsyttävä itkupilli tänään että en halua möyriä tallaisessa, erosta on kuitenkin jo puolitoista vuotta!
Itselläni oli sama juttu tuon facebookin kanssa heti suhteen alusta alkaen tai ei hän päässyt kuin kerran pudottamaan listalta koska en toista kertaa enää mennyt hänen kaveriksi. Oikeasti etsi uusi kaveri vaikka nettitreffeiltä, toinen ajatukset vievä henkilö löytyy ihan varmasti ja helposti. Päästä irti paskasta.
Olette kyllä ihan oikeassa!!
“irti paskasta” - silloin kun olin eksäni kanssa ja nukuin hänen vieressään, näin jatkuvasti unta, että sotkin itseni ilodteeseen, milloin vessanpytyllä, milloin kadulla koirankakkaan… NIINPÄ!
Itku on hyvä, se on merkki siitä, että olet säilynyt pehmeänä ja haavoittuvana, ja sitä kautta sulla on mahdollisuus toipua ja olla läsnä itsellesi elämässäsi. Exän leikkaaminen elämästä ei tule poistamaan itkuja ja tuskaa, mutta sen leikkaamisen jälkeen ne itkut ja tuskat alkaa viedä sua eteenpäon, koska kaikki energiasi menee itsesi hoitamiseen, ei exäsi hoitamiseen. Exäsi kuulostaa sydämettömältä ihmiseltä, jolla ei ole hyvä olla. Hän ei itse sitä tajua, vaan ulkoistaa kaiken huonon olonsa muihin ihmisiin. Siksi hän jaksaa mennä eteenpäin elämässään, koska voi syyttää pahasta olostaan muita. Älä sinä enää anna hänen käyttää sinua likasankona. Nyt tilanne näyttää ulkopuolisen silmin siltä, että exälläsi menee hyvin, koska hän voi aina kipata sinulle kaiken pahan mielensä ja ongelmansa. Kun laitat kannen kiinni, joutuu exäsi etsimään uuden roskiksen. Exäsi ei siitä muutu, hän etsii uuden roskiksen, ja sille sinä et voi mitään. Mutta sinä saat mahdollisuuden toipua. Koita laittaa fokus siihen aikaan elämässäsi, kun exäsi saa sinussa aikaan enää vain pienen hymähdyksen, jos sitäkään. Se, mitä nyt itket, ei ole teidän suhde ja tuo kunnoton exäsi, vaan jotain syvää ja suurta sinussa itsessäsi. Kun sen selvität, olet vahvempi ja kokonaisempi. Älä anna exäsi viedä sitäkin sinulle, vaan jatka matkaa kohti valoa, yksin, mutta ehjempänä.
Hei Parveke,
Oletko koskaan kokeillut rukoilla exäsi puolesta. Sitä, että hän pääsisi vaikeasta sairaudestaan alkoholismista tai seksiriippuvuudestaan (tai jostain muust) ja tulisi tasapainoiseksi ja onnellliseksi?
Itsellesi voisit pyytää vapautumista exästä. Sinua varten on olemassa joku toinen ja parempi. Et voi saada uutta ystävää, ennen kuin olet päästänyt irti menneestä.
Toisen puolesta rukoilemista kannattaa harrastaa vaikka ei oikein haluaisikaan. Jonain päivänä saat siitä kunnon palkan. Kiukku vain pilaa elämäsi. Kaikenlaiset tauditkin iskevät helpommin.
Kiitos nopsasti! Mä rukoilin (mielestäni se on rukoilemista) eksäni puolesta ja myös itseni puolesta paljon kun olimme yhdessä. Kun tajusin, että hänellä on päihdeongelma (en heti tajunnut), rukoilin. Mä rukoilin eksäni kanssa ja puolesta ja kannoin hänelle krusifikseja ja enkeleitä. Hyvä kun kysyit tätä… Siinä nimittäin tapahtui jotain. Mun eksäni oli hyvin omistushaluinen ja syytti mua kun olin yhteydessä lapseni isään. Hän sai minulle tosi syyllisen olon. Sitten aloin pyytää, että kumpa hän tekisi mulle jotain, että minusta tuntuisi etten ole hirviö. Hän osasi hyvin puhua… Hän tapaili eksäänsä ihan yhtä lailla kuin minä tai eri merkeissä mutta säännöllisesti. Eksäni eksä mm yöpyi hänen kanssaan kerran viikossa. Heillä ei ole yhteisiä lapsia. No joo rukoukseni suunta siis muuttui. Kaikkein hulluina on, että kun nyt ajattelen, toivon, pyydän =rukoilen jotain niin osoitan sen eksälleni… Puhun suoraan hänelle, hänen nimellään. Onhan se hullua! Mutta mä uskon jollakin tasolla Jumalaan, yhteyteni oikeaan altruistiseen rukoukseen on katkennut, en jotenkin luota. En mä osaa iloita siitä, että eksäni ehkä juo nyt vähän vähemmän kuin pahempina aikoinaan - kun hän on koko ajan niin julma mulle. Siis oli vuosia eikä mun mielestä ole sitä lopettanut.
Tänään olen siirtänyt huonekaluja lapseni isän kanssa ja ollut iloinen ja tyytyväinen.
Tosi ihania sanoja!
Mä tiedänkin, että itken omaa elämäntilannettani. Tänään aloitin itkemällä kun katsoi valokuvia mi ssä tyttäreni on viisi vuotias eli ajalta kun rakkauteni eksään roihusi valtavalla liekillä. Mun eksäni oli sairaasti mustasukkainen mun lapsesta ja puhui tästä todella julmasti.
Mutta olen kiitollinen ihanasta, nyt 12v, lapsestani ja siitä että saamme nyt olla rauhassa pahoilta puheilta. En on treffailu-elämäntilanteessa, nyt on tärkeintä vaan hyväksyä se. Ja keskittyä omiin asioihin kuten kotiin.
Kiitos viisaista sanoistanne - niistä on toivottavasti apua myös muille lukijoille!
Kiitos kaikille aloittamaani keskusteluun osallistuneille.
On ollut terapeuttista lukea kohtaloitanne ja neuvojanne.
Tosin, en ole päässyt kovin pitkälle itseni hoitamisessa, koska aloin ikävissäni vastailla alkoholistin soittoihin.
Olimme siellä yhteisen ystävän hautajaisissakin, vaikka muuten emme olekaan tavanneet.
Siellä huomasin, että hän oli alkanut taas juoda.
Ja sitten, hautajaisten jälkeen ravintolapöydässä mies alkaa julkisesti haukkua minua. 
Keräsin tavarani ja olin jo lähteä, kun muut onneksi tukkivat hältä suun.
Ei siinä kauan mennyt, kun hän aloitti taas.
Lähdin pois. Olin lyöty.
Samana iltana mies soitti ja jatkoi haukkumistaan. Puhelu jäi lyhyeksi.
Ja myöhemmin vielä hän soitti perään: Miten menee?
Tätä skitsoa mun höykkyyttämistä ei jatkunut enää seuraavana päivänä. Mutta sitten se puhelimessa taas alkoi.
Voimani loppuivat. Laitoin viestin, että tämä riitti.
Ja siihen vastaus mieheltä: Mikä sulla nyt tällä kertaa on…
Toivon siis itseltäni, että pysyn erossa hänestä ja yhteydenpidosta.
Muuten oma itsetunto, se vähäkin, hajoaa kokonaan.
Foolsgarden
Mites nyt on mennyt Foolsgarden?
Eronneena, erotettuna, hyvää lääkettä ikävään on lukia alkkiksen kanssa suhteessa olevien vuoristotadasta. On tärkeä muistaa, että hyville hetkille on hintansa. Sellaista se juuri oli, vaikka mä nyt kadena luulen, että joku pikku pissis on eksäni kans joka päivä onnensa huipulla.
Mut tästä huomiosta huolimatta olen pääasiassa ajatellut nyt ihan muita juttuja. Kuten heräävää kevättä ja puutarhahommia <3
On mennyt erittäin vaihtelevasti.
Eilen olisin vastannut, että nyt olen taatusti sinkku, tänään juuri puhuin hänen kanssaan mukavan puhelun.
Vuoristorataa, vuoristorataa. Mutta sehän se on Linnanmäelläkin suosituin laite 
Vakavasti puhuen, sovimme puhelimessa, että nyt ei enää riidellä, vaikka mitä tulis. Me olemme molemmat ihan lopussa ja hermoromahduksen partaalla.
Hassua – mun eksäni myös joku vuosia sitten sanoi, ettei halua enää riidellä mun kanssa. Luulin sitten että alamme olla onnellisempia yhdessä. Tarkoitti kuitenkin käytännössä, että emme olleet tekemisissä enää juuri ollenkaan. Luulen edelleen, että se on ainoa tapa olla riitelemättä mahdottomasti käyttäytyvän ihmisen kanssa.
Oon lueskellut tän läpi tässä, parvekkeen melt downissa 11.2. oli paljon mielenkiintoista. Kommentoija vieraan jutut oli kans upeita. Kiitos keskustelijoille.
Olen itsekseni kauhistellut eksäni aloitekyvyttömyyttä, ja sitä, miten mä tosiaan jaksoin olla siinä paskaisessa läjässä, jota sen kämpäksikin kutsuttiin, tehdä polut rojun sekaan ja vaan sietää. En ymmärrä. Miten saatoin langeta takaisin siihen parin kuukauden päästä? Ensimmäisestä erosta on nyt vuosi. Mietin myös hiljattain sitä viimeistä suuttumistani kesäkuussa, sitä loukkauksien käsittämätöntä määrää, minkä olin hänen taholtaan kokenut. Poimin sirpaleita edelleen, siitä loputtomasta turpaanotostani. Verkkokalvoilleni ovat piirtyneet hänen känniset kasvonsa, luppaavat silmät, sammaltava puhe. Jumalauta että jaksoinkin katsella sitä ja ihan totta uskoa, että kaikki kääntyisi parempaan… silloin en toki vielä tuntenut alkoholismia, sellaisena kuin se on. Että se istuu lujassa! Sääliksi käy hänen nykyistä naistaan.
Me emme ole nyt nähneet toisiamme kohta viiteen kuukauteen. I’ll drink to that! A sip of my hot tea!
Mikä tuli tässä mieleeni tuosta yhteydenpidosta: mulla on nyt tänään ensimmäinen päivä, että pysäytin impulssini käydä katsomassa Häsiksen FB-sivua tai blogia. Mieleeni tuli eräs uusi ystäväni pari kuukautta sitten, joka kysyi minulta: “Sä kuitenkin oot käynyt siellä (sen blogissa) ihan nyt? Ootko sä varma, että olet yli siitä?” Tällöin ystävälle kyllä riitti selitys, että erostamme oli vasta puoli vuotta.
Mutta nyt ajattelin: koska minulle ON tullut hyvä mieli sen juttujen lukemisesta? Ei koskaan.
Joten päätin tällä kertaa, että odotan (tai siis en odota, mutta annan seuraavan kohtaamisemme tapahtua vasta, kun) sitä seuraavaa kertaa, kun sattumalta tapaamme. Viimeisinkin piintynyt tapa, tsekkailla, että se on hengissä - pfft. Minä kyllä kuulen siitä yhteisiltä ystäviltämme, harvakseltaan, ja sekin on jo melkein liikaa.
Jumala kyllä osoittaa, miten meidän tiemme vielä risteävät, risteävätkö. Hänellä on kuitenkin omansa, minulla omani. Minulla on aivan muita murheita.
Uuden miehen kanssa menee loistavasti. Enää en pelkää hänen olevan juomari, se lähti pois. Tilalle ovat tulleet muut normaalin suhteen arkeen kuuluvat pikku kähinät mutta ei niitä usein satu, yhä vähemmän, kun toisiamme opettelemme.
Onnea suhteeseesi Verity!!!
Tavallaan hävettää tuo purkaus minkä koin 11.2. Toisaalta olen iloinen kun pystyin tunteeni niin kuvaamaan - toivon, että se olisi ollut jonkunlainen kuolonkorahdus tälle entiselle typerälle suhteelle. ??? Tiedä sitten. On se vaan kumma miten sitä jumiutuu jonkun sanoihin - luulee niiden tarkoittavan jotain, luulee vuosienkin päästä niiden tarkoittaneen jotain. Höh!
“vaikka tarjosit vain salmiakkia, minä olin hölmö panin peliin koko elämän”
Kirpaiseehan sekin, että tajuaa olleensa hölmö. Ja sitten nauttii sydämensä pohjasta siitä, että siellä on nyt seuraavan seuraavan seuraava tollo tekemässä samanlaista haavaa itseensä.
Päihderiippuvuus on varmaan niin käsittämätön asia - sitä luulee sen voittavansa, se on kuitenkin vain juomaa tai savua ?? Nyt vasta olen saanut näkökulmaa, miten siihen kompastuu. Yksi toisensa perään. (nyt kun eksä on vanhempi, sairastelee enemmän ja juo yhä ilmiselvemmin voi lohduttaa itseään myös sillä, että seuraaja on vielä paljon typerämpi kuin minä 
jiihaahaaahaa)
Kaikki ovat varmasti tuon tunteen kokeneet 
Mutta so what? Mistä sitä muuten mitään oppisi, ellei saisi kynsilleen joskus?
Olen kuullut, että jotkut fiksut oppivat jopa toisten virheistä. Paha kyllä olin itse niin paksupäinen, että kantapään kautta meni vasta perille
Se taitaa olla ‘normaalia’. Köh.