Jilla, minä sanon nyt tämän niin painokkaasti, että se toivottavasti välittyy myös voimakkaana sinne ruudun toiselle puolelle: sinä et ole menettänyt mitään mahdollisuuksia raitistua. (Joku voisi jopa ajatella, että päinvastoin, mutta ei nyt mennä siihen.) Sinulla on täysi oikeus olla täällä, ihan niin kuin meillä muillakin. Sinulla on täysi oikeus haluta raitistua ja kulkea taas sitä kohti. Ihan totta, paina tämä nyt tiukasti sinne kaaliin!
Ja toistan myös, että et ole minua sinäkään koskaan loukannut. Mieluummin puhutaan näistä asioista, kuin se ettei uskaltaisi pelätessään, että vaikka minua loukkaa tai vaikka että saisi minut repsahtamaan. Voidaan esimerkiksi keskustella näistä aikarajoista, joku voi niihin uskoa ja minä voin sanoa, etten usko. Kyllä näistä asioista pitää uskaltaa keskustella rohkeasti ja avoimesti. Eihän tästä muuten mitään tule.
Ja Cricket, ok. Mielenkiintoinen asia sinänsä. Olen useasti ajatellut juurikin tuota projisointia, ja pitkään kiinnittänyt huomiota juuri siihen, jos joku minua ärsyttää onko se sitä että näen siinä ihmisessä jotain itsestäni, jotain mitä en haluaisi nähdä. Tai toisaalta jotain, mitä salaisesti haluan olla, mutta en kykene. Tätä olisi mielenkiitoista pohtia enemmänkin, mutta tällä hetkellä on palattava töihin. Ehkä myöhemmin.
Ihanaa raitista päivää kaikille!
Kiitos Iiris, kyllä se kohta jakeluun asti menee nyt vaan olen mukana ja kun omasta päästäni on asia kiinni, niin enköhän ymmärrä kun tässä taas hetki on raittiina kuljettu päivä kerrallaan. Palaa se luotto varmaan itseenkin.
Ja siinä oli kyllä hyvää muistutusta, voidaan puhua aiheista ja olla eri mieltäkin. Eihän sellaista voi, olla eri mieltä! Vai voisiko sittenkin? Siinäkin treenin paikka
Noniin mutta toivottelen oikein hyvää keskiviikkoa! Täällä on inhottavan harmaata, mutta se ei ole mitään uutta. Eikä anneta sen haitata. Kai se aurinkokin joskus paistaa ulkonakin?
Eihän sitä oikein voi syntyä kunnon ihmissuhdetta, jos se perustuu siihen, että ollaan ystäviä tms. niin kauan kuin ollaan samaa mieltä. Sellainen on hyvin pinnallinen ihmissuhde, mutta ymmärrettävää tosin, kun ollaan vielä sellaisessa herkästi haavoittuvassa tilanteessa, jossa eri mielipiteet tuntuvat uhkalta itseään kohtaan. Täytyy ymmärtää sitäkin tunnetta. Esimerkiksi täälläkin palstalla on monesti näkynyt sellainen ilmiö, että haetaan jotakuta johon voisi samaistua ja alkaa tämän kanssa läheisempään kirjoitussuhteeseen kuin muiden. Sitten ollaan vähän aikaa niin “voi sää oot ihan niinku mää” -vaiheessa, kunnes alkaa paljastua, ettei toinen olekaan ihan niin kuin minä, ja sillä on eriäviä mielipiteitä kuin mulla. Sitten etäännytään, ja ruvetaan etsimään jota kuta muuta, joka olisi “ihan niinku minä”. Kunnes sitten aletaan ymmärtää, että ei ne eri mielipiteet ole itseä uhkaamassa ja itse asiassa ne ovat nimenomaan rikkaus. Suokaa anteeksi tämä yleistys, en tiedä, onko kukaan muu huomannut tällaista ilmiötä. Itse olen ainakin läpikäynyt yli vuoden palstailun aikana tuollaisen kuvion.
Sitten kun mietin esim. entisiä poikaystäviä, niin syvin rakkaus mulla on ollut ihmistä kohtaan, jonka kanssa meillä oli hyvin hyvin erilaisia mielipiteitä, mutta kunnioitettiin niitä erilaisuuksia, vaikka paljon riideltiinkin. Sitten taas oli eräs sellainen, joka oli kaikessa samaa mieltä ja ihaili minua koiranpentumaisesti. En pystynyt tuntea häntä kohtaan mitään oikeita tunteita, suhde ei syventynyt.
No, en tiedä mikä tässä nyt oli se pointti. Se kai, että ei ole vaarallista olla eri mieltä.
Sorry hiustenhalkominen, mutta huomaatko että olet paraikaa asettamassa itsellesi melkoisiakin aikarajoja ja suorituspaineita? Miten muuten kuin ajallisilla virstanpylväillä voisit päivien kertymistä mitata?
Mielenkiintoinen näkökanta. Ajattelin kuitenkin aikarajoilla lähinnä sitä, että puhutaan näistä tietyistä ajoista raittiina, kun kohtaavat vaikeammat ajat: 6 viikkoa, 3 kuukautta, neljännesvuodet yleensä, jne. Minä taas uskon että vaikeat ajat tulevat koska tulevat, vaikka 4 viikkoa, 5 kuukautta, kevään kynnyksellä, jne. Että se olisi hyvinkin yksilöllistä.
Sen sijaan tykkään kyllä kovastikin laskea, kauanko olen ollut raittiina. Ja myös kieltämättä odottaa tiettyjä etappeja, joista yksi (eli 1kk) juuri ylitettiinkin. Siis että mielestäni päivä kerrallaan sopii parhaiten erittäin viinanhimoisiin aikoihin, etappien laskeminen taas näihin alkuaikoihin, kun raittius ei todellakaan ole vielä ollenkaan helppoa ja loppuelämän päätöksiä ei pysty tekemään (kun vieläkin on takaraivossa sellainen ajatus että “Mitä?! Eikö enää koskaan?! Sehän on mahdotonta!”.
Höh, en saanutkaan sitten mentyä sinne ryhmään vieläkään. Rohkeus petti ihan viime tingassa… ehkä ensi kerralla sitten. Toisena (teko)syynä mulla oli se, että tänään oli hyvä olo ja sain tosi paljon aikaan, ei muka taas ollut aikaa sitten mennä kun piti saada “tärkeämpiä” juttuja tehtyä.
Ja nyt sitten iltaa myöden alkoi vähän ahdistamaan. No, selviän tästä kyllä. Yksinäisyys taitaa vähän vaivata. Minulla on siis aika vähän kavereita, siksi olenkin elvytellyt tässä niitä vähiäkin kaveri- ja perhesuhteita. Yksi kaveri on poissa tämän viikon, jonka kanssa tulee eniten vietettyä aikaa. Äsken lenkillä melkein oikeasti meinasin kutsua yhden uppo-oudon naapurin mukaan! Joku outo nainen siis, taisi venytellä siinä pihallaan niinkuin lenkille lähdössä, koira alkoi sille haukkua kun pelästyi. Jos se nainen ei ois puhunu just puhelimessa, olisi saanut aika epäsuomalaisen kommentin regoitavaksi… Oliskohan se lähtenyt… Öh, ensi kerralla menen kyllä ehkä ennemmin sinne ryhmään niitä kavereita hankkimaan. Oon mä aika epeli!
Projisoija näkee toisen täysin omien silmälasiensa läpi ja tulkitsee toisen sanoja ja eleitä oman tulkintamallinsa mukaan, joka malli on muodostunut vuosien aikana, mahdollisesti jo lapsuudessa. Me siis näemme ja koemme saman tapahtuman eri tavalla, koska me jokainen projisoimme siihen eri asioita; kyse on peilisalista, jossa jokainen näkee itsensä.
Tuo on kyllä totta että jokainen tulkitsee ympäristöään omalla tavallaan. Mutta onko absoluuttista totuutta olemassa? Onko ihmisiä, jotka tulkitsevat toisia ihmisiä realistisemmin kuin toiset? Onko mahdollista tulkita toista ihmistä jopa oikein?
Onko olemassa ihmisiä jotka eivät projisoi?
Jos jotakin kiinnostaa vaihtaa ajatuksia aiheesta enemmän, siirretään keskustelu omaa ketjuunsa. En malttanut olla kommentoimatta noin herkulliseen psykoteoriaan.
Tämä päivä on ollut yhtä helvettiä. Koko viikonlopun on olo jotenkin läikehtinyt, ja tänään läikkyi yli. Taitaa olla aika myöntää pikkuhiljaa, että tarvitsen jotain apua tähän oloon. Yritän pidätellä itkua, kun en enää tänään jaksaisi kovasti itkeä. Ahdistus kuvaa tätä oloani paremmin kuin masennus. Puristaa, ikäänkuin. Mikäkö ahdistaa? En yhtään tiedä, kaikki on oikeastaan aika hyvin. Toisaalta tuntuu, että nyt sillä ahdistuksella on tilaa tulla, kun ei enää juo sitä sammuksiin, ja aikataulutkin on löysemmät. Vaikka henkinen kapasiteetti ei kyllä riitä sitä käsittelemään. Eniten pelottaa ne satunnaiset hyvät fiilikset, sillä tiedän että niitä seuraa kuristava ahdistuksen tunne.
Yritän olla itselleni edelleen lempeä. Käytiin ajelulla, kun ajattelin ettei ole hyvä sohvannurkassakaan koko päivä ahdistella. Otin yhden ylimääräisen vapaapäivän tällä viikolla. Syön herkkuja tällä hetkellä, ja kohta lähdetään kaverille. Hän soitti ja vastasin kesken itkun, kysyin voinko tulla vaikka olen ihan rikki. Hän sanoi sen olevan ihan ok. Tuntuu ettei ole nyt hyvä jäädä paikalleen, mennä vain vaikka ei niin edustavassa kunnossa olekaan. Mennä mustin mielin ja punaisin, turvonnein silmin. Raittiina pysytään, kuitenkin.
Ja juovaksi juopoksi ainakin, ei kai kukaan naapuria muuten naapuria mukaan pyytäisi, hönössä pakko olla!
No iiris, onpa kurjaa kuulla alakulosta. Auttaisiko tosiaan jos menisi puhuun jonnekin? Tunnistan kyllä vähän omaa oloakin. Onko se tämä pimeyskin kun uuvuttaa. No itseä uuvuttaa juominenkin. Mutta voin samaistua jotenkin oloon, alakuloa ja itkua, ei huvita eikä jaksaisi. Ihan sama olotila, ei oikein tiedä mistä loppuviimein kenkä edes puristaa, mutta kun hiertää vaan. mitähän keksittäisiin? En muista, pidätkö päiväkirjaa? Plinkkiin ei ihan niin henkkoht voi kirjoittaa, itseä auttaa päikky. Eilen sinne avauduin, aika kamalaa tekstiä, mutta tottahan ne tunteet eilen oli. Pitää kai kirjoittaa kohta lisää. Ajatuksenvirtana kirjoittaminen jotenkin helpottaa ja tyhjentää päätä, edes vähän.
Iltaa kaikille. Kiitos Jilla, kuulosti tosiaan sinun omassa ketjussa kirjoittamasi olotila vähän samalta kuin minun. Päiväkirjaa en kirjoita. Aloitan aina ja sitten se jää. Täytyy kirjoitella, kiitos muistuttamisesta. Pahin paini taitaa olla ohitse tältä erää, sitä seurasivat vielä mielialan kohenemisen myötä tulleet juomahimot. Jotka toivottavasti ovat nekin tältä erää suurimmalta osin ohitse.
Niiden osalta on pitänyt todella keskittyä positiivisiin asioihin, eikä ruokkia sitä negatiivista kehää. Tarkoitan että joskus auttaa, kun ajattelee kaikkea sitä pahaa jota juominen toi tullessaan. Tällä kertaa piti vain keskittyä niihin hyviin asioihin, mitä sen lopettaminen on tuonut tullessaan. Olen lukenut Basin ketjua taas eteenpäin, se on auttanut, kiitosta kauniista sanoista näin jälkikäteen sinne. Basi on niin hieno ihminen. Noh, käyn siellä sitten kehuskelemassa kun saan sen päätökseen.
Olen vahvasti nähnyt itseni nyt sille tielle, mistä joku (Smokki?) puhui. Että valitessaan juomattomuuden oli tienhaarassa, jossa toinen haara oli juovan tie. Tiet eivät kuitenkaan erkaantuneet toisistaan täysin, vaan risteilevät välillä lähempänä toisiaan, jolloin hypähtäminen takaisin juovalle tielle olisi todella helppoa. Olen kuvitellut tätä sieluni silmin, aurinko paistaa sillä tiellä, mutkassa on punaisessa kukassa oleva puu.
Kiitos Niles.
Eiliset aatokset saivat ottamaan antabuksen taas… laskujeni mukaan 1,5vkon tauon jälkeen. Mukavaa, että otin. 7 viikkoa raittiutta täynnä tänään. Mukavaa sekin. Kävin tänään taas hammasremontissa. Remonttiin kuuluu: 1 röntgen 2 viisaudenhampaan poisto 3 tarkastus 4 suuhygienisti 5 reikien paikkaus 6 toisen viisaudenhampaan poisto. Tänään oli vaihe 4. Suuhygienisti poisti myös värjäymät, jotka olivatkin aika pahat eivätkä toivottavasti tule takaisin kun ei enää tupakoi. (On se älytöntä, en enää polta! Miten mä edes olen voinut joskus polttaa! Uskomatonta!) Hänen kanssaan juteltiin kanssa noista rei’istä, niitä on nyt nimittäin kertynyt huimat viisi kappaletta! Paikattavia siis, alkavia on vielä enemmän. Ei me sitten keksitty muuta kuin siidereiden kittaaminen, joka ne olisi voinut aiheuttaa. Minä siis ihan itse hälle kerroin tästä, kun aprikoimme yhdessä näitä mysteerireikiä. Hampaani olen kuitenkin hoitanut aina kunnolla. No sitten mietin tätä tupakoinnin ja alkoholin juomisen lopettamista ja totesin taas, että olen minä aika epeli. Tuli aika hyvä mieli.
Illalla juttelin vielä näistä asioista miehelle, ja sanoin että ei kai se ihme ole että reikiä tulee kun kittaa litratolkulla siideriä lähes päivittäin. Hän siihen, että toden totta, siitähän tulee monta litraa aika äkkiä. Sanoin itsekin sen oikeastaan vasta tajunneeni. Aina sitä tahtoi ajatella, että se on viisi annosta se vakio arkiannos, vaikka oikeasti se oli 5x0,5litraa, eli ihan totta 2,5 litraa! Huhhuh. Arkisin.
Eli hampaista taas yksi syy lisää lopettaa juominen. Tällaista tänään, menen vielä jatkamaan töitä. Kevyesti vaan, tekee vielä mieli tehdä ja huomenna saa aamulla nukkua niin pitkään kuin huvittaa.
Jotenkin näin… Pitäisi kai tähän löytää jokin kultainen keskitie. Muistaa ne negatiiviset asiat, mutta suunnata ajatuksia silti nimenomaan juomattomuuden positiiviseen puoleen. Itse en aina hallitse tätä. Joko ryven liikaa negatiivisessa tai sitten viiletän niin positiivisissa ettei sekään ole hyvä mutta parempihan se silti olisi positiivisempaa miettiä, juomattomina kun mennään ja sen hyvät seikat kun pysyy muistissa vahvana niin mikäs siinä raittiina ollessa.
Ah, tänään on todellakin parempi olo. Huisin kiva suorastaan. Osansa on varmaan tuolla ihanalla auringollakin, ja “vapaapäivällä” (yksi työreissu peruuntui ja tänään saa ihan koko päivän tehdä kotona töitä). Mutta toisaalta yö meni koiran ripulia valvoessa enkä tänään ole vielä edes nenääni pihalla käyttänyt. Jotenkin vain on ihan mahtava olo!
No, takaraivossa silti jykyttää että pitäisi vähän hillitä tätä fiilistelyä, ettei taas tulla niin romahtaen alas. Siitä pohdinkin sitten että taidan olla vähän turhan paljon tunteideni vietävissä, hyvien tai huonojen. Käy ihan työstä välillä tämä itsensä suitsiminen ilman pöhnän turruttavaa vaikutusta.
Mukava päivä kuitenkin tiedossa, koti kuntoon ja työt kanssa. Kohden raitista viikonloppua.
Kahdeksan viikkoa juomattomuutta takana. Ei vielä kahta kalenterikuukautta, tämä kuukausi on pitkä. Vaikka hujauksessa meni sekin.
Sellainen ajatus tuli tänään mieleen. Että taitaa olla iloon juominen niiden muiden juttu, alkoholistille on juominen itsetuhoa. Näin ainakin minulla. Juoda tekee mieli eniten kun asiat ovat huonosti, tai toisaalta selviämässä. Vaikka kuvitteli sen edelleen ja aina vaan olevan rentoutumista, ja positiivissävyistä nollaamista. Vaikka jo vuosia oli juominen itsensä unohtamista ja asioiden kohtaamattomuutta. Nyt kun niitä asioita täytyy katsoa silmästä silmään, huomaa olevansakin sen kaiken alla ihan ok tyyppi vaikka muuta luuli. Kun juo, ei näe että itsen huonous on suurimmalta osalta juomisesta johtuvaa. Niitä jäljelle jääviä huonoja asioita sitten katselee ja sitten niille täytyy tehdä jotain muuta, hukuttamisyrityksen eivät toimi. Yhden konkreettisen esimerkin olen tästä saanut ihan viime aikoina. Opiskeluissa on eräs kurssi, joka ei oikein suju. Ei ollut ihan minun juttuni. No, se on vapaaehtoinen ja mieleeni putkahti ajatus: voisihan sen jättää kesken! Ihmeellistä. Juovana aikana sitä olisi juonut ahdistukseen kun ei suju, ja jatkanut taas sisulla ja itkun läpi. Ja sitten syyttänyt omaa juomistaan, kun ei onnistunut. Joskus voi olla viisampaa luovuttaa, ja vapauttaa aikaa johonkin tärkeämpään. Minä osaan, kuin aikuiseksi kasvava, punnita vaihtoehtoja ja luovuttaakin joskus.
nyt vaan olen mukana ja kun omasta päästäni on asia kiinni, niin enköhän ymmärrä kun tässä taas hetki on raittiina kuljettu päivä kerrallaan. Palaa se luotto varmaan itseenkin.
Joku outo nainen siis, taisi venytellä siinä pihallaan niinkuin lenkille lähdössä, koira alkoi sille haukkua kun pelästyi. Jos se nainen ei ois puhunu just puhelimessa, olisi saanut aika epäsuomalaisen kommentin regoitavaksi… Oliskohan se lähtenyt… Öh, ensi kerralla menen kyllä ehkä ennemmin sinne ryhmään niitä kavereita hankkimaan. 
mitähän keksittäisiin? En muista, pidätkö päiväkirjaa? Plinkkiin ei ihan niin henkkoht voi kirjoittaa, itseä auttaa päikky. Eilen sinne avauduin, aika kamalaa tekstiä, mutta tottahan ne tunteet eilen oli. Pitää kai kirjoittaa kohta lisää. Ajatuksenvirtana kirjoittaminen jotenkin helpottaa ja tyhjentää päätä, edes vähän.