Enempää miettimättä vaan antabus ääntä kohti, jos yhtään siltä tuntuu. Miksi emmit, Iiris? Antabus lienee siitä kiva, että vaikka joka aamu et ottaisikaan niin ota nyt edes välillä niin on tukenasi. Voitko napata kuin jonkin minkä tahansa vitamiinin? Nyt en ymmärrä, miksi et ota sitä. Olen kai vähän huolissani, kun vielä mainitsit repsahdusmielialasta. Taaskaan en tarkoita, että sinun repsahdus olisi nurkan takana, mutta huoli kai se aina kaverista.
Juomaan ei kannata ryhtyä eikä sellaisia miettiäkään, pienessä mielessäkään. Voin luvata kokemuksella, että se ei todellakaan kannata. Vaan eipä sitä usko jos kokeilla haluaa, sitten täytyy kokeilla itse. Mutta, iiris, suosittelen silti että otat antabuksen tänään edes
Nyt kuulkaa siskot/veljet mielialat kaakkoon!
Meillä monilla on tunneimurin vikaa ja etenkin ne melankoliset mollisävyt tarttuvat helposti. Ei hätää mitään, joku retkahti ja retkahtaa maailman raittiutta yrittävistä alkoholisteista juuri tälläkin hetkellä, eräskin miettii, mutta sen ei tarvitse muuttaa juuri sinun hyvin alkanutta raittiutta yhtään mihinkään. Tällaisia juttuja voi tulla eteen, hyvähän se on tietää, mutta voi olla tulemattakin. Ohimeneviä ne ovat juomisajatukset ja jopa retkahduksetkin, kun antaa oikeasti niiden mennä, eikä jää niihin kiinni kasvattelemaan, toteuttamaan, toistamaan… Lohduttaako yhtään, kun kerron, että en ajattele juomista vaihtoehtona hitustakaan tällä hetkellä. Tuli ja meni, ohi on. Myös moni on selvinnyt retkahduksestaan entistä ehompaan raittiutteen. Siispä ei mitään hätää ystävä, nauti raittiudesta, sen tuomasta hyvästä juuri nyt. Jos se on vaakalaudalla, niin ota ihmeessä se antabus. Raittiuden alussa muiden retkahdukset järkyttivät minua suuresti, joten ymmärrän kyllä hyvin tuntemuksesi. Muista, että sinun raittiutesi on yksin ja vain sinun raittiutesi, pidä siitä huolta äläkä anna toisten horjumisen liikaa vaikuttaa asiaan.
Jäin tässä oikein ajatteleen, mistä kumpuaa pelkoni sitä kohtaan että muut ratkeaa juomaan. Oikeastaan vähän hävettää, anteeksi iiris minä olen aina epäilemässä kaikkia. Tai en epäilemisestä tiedä, mutta kamalaa jos kaikki luulisivat kokoajan että minäkin alan juomaan jos sanallakin siihen viittaan. Käsittelenkö tässä asiassa omia pelkojani jotenkin muiden kautta? Se voi olla. Pelkään niin kamalasti aina että retkahdan, niin luulen että muillekin käy niin. Tai olen kauhean huolissani, että ei kai vaan? Pitäisi oppia luottaan, teihinkin täällä! Ja itseeni! Ei aina odotella ja pelätä pahinta.
Voi ihanaiset!
Antabus juotu.
Jilla, epäilyksesi olivat/ovat ihan aiheellisia, eihän mulla mitään muuta syytä voi tähän epäröimiseen ollakaan. No mutta nyt on ainakin kahdeksi seuraavaksi viikoksi asia pois päiväjärjestyksestä.
Kiitos myös Tapiiri (? Meniköhän se oikein) ja Basi. Ja ensiksi mainitulle: enhän minä ole ollut kuin vaivaiset 5,5vkoa juomatta, ihan alkutaipaleella mennään. (Ja nyt pitäisi tietysti sanoa, että olen ollut klo kahdeksasta asti juomatta, ja näitä juomattomia päiviä on sitten kertynyt 5,5vkoa peräjälkeen. ) Minun piti jotain tervetulotoivotusta sinulle laittaakin, tuntuu vain välillä ettei oikein osaa sanoa mitään. Noh, ainakin että Tervetuloa!
Niin ja mielestäni Basi puhuu kyllä aina aika asiaa. Todellinen asianainen!
Tuttua huttua tämäkin, verenperintöä, kulttuurin tuomaa, sosiaalisen olemisen koodi…mitä lie kaikkea, mutta synkkä ja pimeä syksy on aina tulollaan, tämä ja tuo ei hyvää tiedä…
Hiljalleen luottamus kasvaa. Osaltaan selvien päivien ansioista ja osaltaan tietoisesta päätöksestä alkaa ajatella ja katsoa toisin. Ei täällä tarvitse suotta hävetä, ihan inhimillisiä ja usein myös juuriltaan aivan perusteltuja tuntemuksia nuo ovat. Luottamuspula elämää, ihmisiä ja itseä kohtaan on kaiketi yksi aika tavallinen polttoaine alkoholismin ylläpidossa ja etenkin synnyssä. On tosi hyvä juttu, että huomaa itsestään näitä asioita. Se on askel poispäin juomisen vankilasta, se on askel poispäin kaavamaisesta ajattelusta.
t. asianainen, joka ei ihan asiallinen nainen aina.
Hyvähyvä antabus-iiris no niin, kun olen ajatellut että mieluummin sanoisin, tai kysyisin, jos joku vaivaa. Ainakin se repsahdusvaara. Toisaalta siitä voi helposti tulla sellainen kuva, että olen joka sekunti epäilemässä. Eikä se epäilykään hyvä ole, pitää osata myös luottaa, antaa ihmisten tehdä omia ratkaisuja, omia onnistumia jne. Eikä aina olla kysymässä että nytkö rupeat juomaan? Olen vähän liian huolehtivainen joskus ja joskus kai huolehdin enemmän muiden raittiudesta kuin omastani. Ja kuten sanottua, elän ehkä omia asioitani muiden kautta.
Kiva kuitenkin että otit antabuksen, jos tosiaan niin oli että retkahdusvaara alkoi olemaan. Hei siitä kuuden viikon etapistahan on nyt puhutti. Repsahdin päivää vajaa sen ja siitä on ollut täällä nyt puhetta. Sinulla se lähenee eikä taaskaan sillä että sinä juuri repahtaisit! Mutta…kun… Ja taas minä huolehdin liikaa
Totta basi tuokin. Toisaalta tämä on myös turvallinen kenttä harjoitella, tämä plinkki. Sitä luottamista ja epäilyistä vapautumista. Uskoisin, että jos jossain, niin täällä me ymmärretään että ei tässä pahalla tarkoiteta, minä ainakaan. Treenaan treenaan, opettelen luottaan, vähän haparoiden kyllä välillä toivonkin, että siitä ei suutu kukaan, koitan luottaa ihmisiin mutta jos huoli iskee niin aina pakko avata turpansa… mutta, treenaillaan sitten vaikka sitäkin täällä… Luottamista itseen ja toisiin!
Kyllä vaan, tämä on just oikea paikka treenata!
Useimmat ihmiset myöskin tykkäävät, kun heistä hiukan huolehditaan, niin että on siinä sellainenkin hyvän välittämisen puoli olemassa.
Menin tuossa vähän jollekkin muulle tasolle tuon luottamusasian kanssa, lähtee välillä mopo tumpusta näiden maalailujen kanssa…
Joo ja kauhean usein täällä myös tunnutaan olevan kovin huolissaan, että olisi jotenkin loukattu. Ei minua ainakaan ole kukaan koskaan loukannut, saa mielestäni sanoakin vähän mieluummin suoremmin kuin…ehkä mielistellen.
Tuttua on tuo, että huolehtii muista melkein enemmän kuin itsestään. Siksi täällä aina toitotankin kaikkia itsekkäitä ajatuksia, jotta ne hiukan vahvistuisivat.
Pohjimmiltaan kai silti jos toisista kovasti huolehtii, ajattelee kai väkisinkin vähän liikaa niin, että niillä omilla teoilla ja sanoilla olisi kovastikin vaikutusta siihen, mitä se toinen tekee. Sekin voi olla vähän vaarallista.
Ainakin yritän olla täällä sataprosenttisen rehellinen. No, ainakin mahdollisimman lähellä sitä. Jotkut jättäytyy pois, minä se vaan jatkan kirjottamista vaikka retkahtamista mietinkin. Erilainen lähestymistapa, nähkääs! No nyt tässä on kaksi viikkoa aikaa saada ajatuksia toisille raiteille taas.
Yleensä kirjoittelen keskiviikkoisin näemmä, kun viikot täynnä. Nyt päivää aikaisemmin, kun on hyvä hetki. Huomenna illalla on siis se kuusi viikkoa täynnä. Elellään nyt siis siinä jo, vaikka ei mene ihan päivä kerrallaan-ajatuksen mukaisesti.
Tuossa muutama päivä sitten siis ajatukset niksahtivat, ja kaikki muuttui. Kai se lähti siitä, kun taas meni muutama päivä, kun en antabusta ottanut. Jostain sitten ajatus tuli päähän, että jos ei ottaisikaan, ja jäi sinne asumaan vaikka otinkin. Ihan kuin alun akuutti kipu ja ajatus olisi jo vähän päässyt hälventymään jättäen vain sen alakulon. Ja nyt sitten kuin olisi lyönyt jalkansa uudestaan. Tai vanha suola janottaa. Tai jotain. Tai sitten vain juomahimojen kannalta vaikeampi vaihe.
Toisaalta tosiaan päässyt jo vähän raittiuteen kiinni. Kiinni siihen olotilaan, siihen ihmisen normaaliin olotilaan. Siltä se olo on jotenkin alkanut tuntuakin, normaalimmalta. Varmasti aika lailla myös sen häpeän osalta, ei tarvitse pelätä sosiaalisesti.
Voisin itse asiassa alkaakin kirjoittelemaan vähän useammin. Vaikka en oikein ikinä tiedä, mitä kirjoittaa tai miten olojani kuvailla, jotenkin helpottaa aina kun kirjoittaa. Ja se nolottaa, kun aina valittelen huonoa fiilistä, silti en saa käytyä esim. siellä AA:ssa, joka kuitenkin voisi auttaa. Vapaa-aikaa on aika vähän, nyt kun olen ollut juomatta olen täyttänyt sitä ystävillä. Ne olivat kyllä ihan täysin tässä ajan myötä jääneet, kun se vähäkin vapaa meni yksin juodessa. Ystävät ja kaverit tuntuvatkin olevan aikamoinen voimavara tässä kohtaa. Jos se AA olisi tämän vaihtoehto, olen sitten valinnut ne kaverit. Voisihan toki AA:stakin niitä saada, ei sillä. Jotenkin vain tuntuu sellaiselta suoritukselta se sinne meno…
Lisää retkahtamisia, Laleh meni päivälleen samoissa kuin minä. Yritän ajatella, ettei se mihinkään minussa vaikuta, mutta kai se jotain tekee kuitenkin. En minä sitä pelkää jotenkin kuitenkaan. Sitä minä pelkään, josta aika vähän lopulta kuitenkin suoraan täällä puhutaan: jos tipahtaa oikein pahasti, voi takaisin pääsy olla yllättävän vaikeaa. Voihan olla ettei pääse lainkaan takaisin. Minusta tuntuu että usein puhutaan vain että retkahdettiin ja sitten kuitenkin jatketaan eikä se raitis aika mihinkään häviä. Minä olen yrittänyt myös aktiivisesti vähän alkaa pelätä sitä takaisin pääsyn vaikeutta. Ehkä siksi, että ne jotka eivät siihen enää pysty, eivät täällä sitten enää juttele. Poissa silmistä, poissa mielestä. Täällä näkyy niitä jotka onnistuvat, vaikka välillä retkahtavat. Tämän päivän aktiiviset ajatukset niille muille, niille jotka eivät palanneet.
Kuulostaa tutulta. Kirjoittaminen auttaa, joko tänne tai päiväkirjaan, tai sitten molempiin. Puhuminen auttaa myös, etenkin kun sen voi tehdä jollekin / joillekin, jotka ovat kokeneet saman, ja mieluiten kasvotusten.
hei Iiris82!
no toivottavasti ei retkahtamiseni vaikuta suhun mitenkään. tottakai itselläni on kova harmi siitä, että retkahdin ja nyt tosiaan yritän taas tätä raittiutta.
Onnea kuudesta viikostasi!olet varmasti tehnyt sen eteen töitä ja voit olla ylpeä itsestäsi.kiva kuulla, että olet tapaillut ystäviäsi.Ei AAhan meno varmaan mitään pakollista ole. menet sitten, jos siltä tuntuu
itse yritän taas päiväkerrallaan, kun tätä elämää ei voi pikakelata ei taakse, eikä eteenpäin
Muakin on mietityttänyt, että mitä tapahtuu kun yrittää lopettaa ja sitten retkahtaa kunnolla eikä pääse enään tästä tsempistä kiinni täällä plikistä.toivon tottakai, että kaikki lopettelijat voisivat jossain vaiheessa raitistua. kiitos kun kirjoitat tänne IIris82.tää plinkki on hyvä yhteisö miettiä ääneen ihan mitä vaan ajatuksia lopettaminen tuo tullessaan ja ei tarvitse ihan joka hetki painia yksin ongelmansa kanssa.- Laleh
-Projisointi tarkoittaa sitä, että ihminen siirtää ympäristössä oleviin ihmisiin vastuun omista tunteistaan ja ajatuksistaan. Näiden tunteiden ja ajatusten syy ja perusta on henkilön omassa minässä, sisällä omissa käsittelemättömissä ja itselle tuntemattomissa tunteissa.
-Projisointi on tiedostamatonta toimintaa; ihminen ei itse ymmärrä, että hän näkee oman sisäisen maailmansa toisissa ihmisissä.
Kiitos vastauksista.
En nyt ihan ymmärtänyt, mistä tuo linkki, Cricket? Että on hyvä, kun en niin pelkää muiden retkahtamisten vaikuttamista itseeni? Vai huono, kun ne varmaan jollain tasolla kuitenkin vaikuttavat minuunkin? Minä jo alusta asti olen miettinyt jotenkin niin, että en ymmärrä näitä jotka niin toisten retkahtamisista pelästyvät… ihan täysin. Ainakaan, jos on itse vasta näin raitistumisen alussa, ja joku sattuu retkahtamaan pitkänkin ajan päästä. Kun siinähän ollaan aivan eri tilanteissa, en mä koe sitä niin pelottavana. Jotenkin vaan nyt tuntuu että kaikki täällä retkahtelee.
Yksi muuten, mihin en lainkaan halua lähteä, on nämä aikarajat. Näistä nyt on jos jonkinlaista teoriaa. Minut on hiukan saatu kammoamaan tuota 3 kuukautta, mutta muutoin olen näiltä aika pitkälti välttynyt, onneksi. Että anteeksi vain, Jilla, en mä lähde tuohon kuuden viikon juttuun kuitenkaan.
…Niin ja vielä: nyt on katsottu taas uusi ryhmä. Kriteereinä sopivampi päivä, ja tällä kertaa haluan sittenkin aloittaa naisten suljetusta. Torstaina sinne. Päätetty.
Kuule Iiris82, noista aikarajoista ei kannata ottaa paineita. Itselläni esimerkiksi 2kk ja 4kk olivat paljon hankalampia kuin 3kk raittiuden rajapyykki. Ehkä nuo usein puhutut aikamäärät kannattaa siksi pitää mielessä, että jos olo jostain syystä tuntuu oudolta tai raittiuden eteneminen tyssää, voi noilla psyykata itsensä retkahtamisen yli tyyliin ‘tämä on nyt varmaan sitä kriisiä, menee ohi’.
Itseäni vähän mietityttää tuo ‘kaikkihan täällä retkahtelevat’ -heitto, kun itse haluan sulkea takaportin (joksi retkahtamisen luen) pois omalta kohdaltani. Minä ehdin mennä juodessani niin huonoon kuntoon, että retkahduksesta en ehkä hengissä selviäisi. Ja minähän yritin kontrolloida, vähentää, lopettaa juomistani pitkään ennen kuin pohja tuli, lopetin juomisen ja löysin plinkin, sen ajan räpiköintejäni ei täällä siksi ole, mutta tuttua tarinaa täältä luen monista ketjuista.
Kiitos vastauksesta.
Juu, en toden totta aio murehtia “aikarajoista”, kiitos kun vahvistit tätä ajatustani.
Sitten vielä tuohon jälkimmäiseen kappaleeseen… Minähän en ole missään vaiheessa kokenut mitään suurta ajatusta siitä, että lopettaisin, enkä sellaista missään vaiheessa oikeastaan edes päättänyt. Aluksi halusin pitää kuukauden tauon, ja kun se ei millään onnistunut, aloin vain syödä antabusta. Näin se on mennytkin ihan hyvin kun ei muuta ole, mutta enhän voi myöskään tällä ajatuksella sulkea takaportteja tai jättää niitä auki… Päivä kerrallaan menen, toivon niitä kertyvän… ja kertyvän… ja kertyvän…
Anteeksi iiris, toivottavasti en ole aiheuttanut “harmia” puhumalla jostain kuudesta viikosta ja sen lähenemisestä
Totta kyllä nuo aikarajat. Aloin oikein itsekin miettiin. Tupakoinnissahan niistä puhutaan myös, tai siis tupakoinnin lopettamisessa. Mutta niin, oikeastaan luoko ne ihan turhia paineitakin jotenkin? “Nyt on kuudes viikko ja kaikki repsahtaa, apua!”. Ja jos tulee sellasia paineita, liikaa ajatuksia siitä että tekeekö nyt mieli juodakun tavallaan kai kuuluisi tehdä, ja jää liikaa kiinni johonkin aikarajaan, niin tuleeko siitä nyt mitään hyötyä sen päivän raittiuteen. Niin, ei taida tulla… Huonoa ehkä kylläkin.
Taidan aktiivisesti yrittää itsekin välttää moisten ajattelemista. Elää viikon kuusi ja kaikki muutkin ihan niinkuin minkä tahansa muunkin päivän. Ilman mitään pelkoa että nytkö ratketaan kun on tietty määrä kasassa. Muutenkin pitäisijoutaa pois koko liiasta ajankulun miettimisestä, itseni siis. Tällä hetkellä tosin tuntuu olevan tarpeeksi ajattelemista siinä, että voin muka jälleen olla raitis, tai edes pyrkiä siiihen, miten sekin määritellään. Tuntuu jotenkin vaikealta, en osaa edelleenkään ajatella muuta kuin että olen mahdollisuuteni menettänyt.
No ei sen tarkoitus ollut olla hyvä tai paha, lähinnä vaan lisätä tietoa meistä itsestämme
Huomasin mm. aikanaan aktiivisempana ryhmäaikana, että jotkut ihmiset ärsyttivät minua kovasti. Ihmettelin sitä aikani. Jonkun ajan kuluttua näin heissä omat ärsyttävimmät piirteeni Heistä muodostui minulle tärkeitä oppaita matkalla itseeni.
Ja muistutukseksi, kukaan ei ole menettänyt mahdollisuuksiaan mihinkään! Jokainen päivä on valinta ja ihan kaikki on mahdollista. Raittiuskin.
‘Ei ole sillä ole väliä monestiko kaatuu, vaan sillä monestiko nousee ylös’.
minä olen aina epäilemässä kaikkia. Tai en epäilemisestä tiedä, mutta kamalaa jos kaikki luulisivat kokoajan että minäkin alan juomaan jos sanallakin siihen viittaan. Käsittelenkö tässä asiassa omia pelkojani jotenkin muiden kautta? Se voi olla. Pelkään niin kamalasti aina että retkahdan, niin luulen että muillekin käy niin. Tai olen kauhean huolissani, että ei kai vaan? Pitäisi oppia luottaan, teihinkin täällä! Ja itseeni! Ei aina odotella ja pelätä pahinta.
eikä taaskaan sillä että sinä juuri repahtaisit! Mutta…kun… Ja taas minä huolehdin liikaa 
mutta, treenaillaan sitten vaikka sitäkin täällä… Luottamista itseen ja toisiin!
