Typerä olo jatkuu. En viitsi täällä käydä edes kauhean usein valittamassa. Paskaa on elo, mikään ei kiinnosta. Onneksi ei kiinnosta juominenkaan. En tiedä, mistä johtuu, juomisen lopettamisesta vai syysmasennuksesta vai jostain muusta. Ajattelin tänään, että otan aikarajan, jonka jälkeen lähden hakemaan apua. Vaikka:kuukausi. Kuulostaako se hyvältä? Sitten se kai on masennusta, yli kaksi kuukautta juomisen lopettamisesta on varmaan jo sellainen aika että voisi sanoa että siitä se ei johdu. Nyt voi vielä kai johtuakin. Pari viikkoa ja voisin kokeilla sitä AA:ta. Jso se vaikka auttaisi. (Tai kuperkeikkoja. ) Ja kyllä, olen tietoinen, että elämä voi muutenkin olla paskaa. On tässä muitakin ongelmia. Ei kiinnostusta “parantaa” sitä alkolla. Rahaakaan ei ole tehdä mitään kivaa. Eikä aikaa. Eikä oikein ystäviäkään. Äiti ja sisar ovat molemmat masentuneita, enpä voi heitäkään paljoa tällä rasittaa. Miestä onneksi vähän voi. Yritän kohdella itseäni mukavasti turhaan kuitenkaan säälimättä tai jäämättä liikoja kiinni siihen itseään ruokkivaan sairaudentuntoon. Kyllä ketuttaa.
Piristää lueskella täällä ihmisten tarinoita. Siihen on nähdäkseni kaksi syytä: mukava kuulla, miten ihmiset elelevät sellaista ihan normaalia arkea. Siihen voi vertailla sitten omaa elämäänsä. En ole oikein toista sellaista palstaa mistään löytänyt. Hirveän vähän on mitään häiriköitä tai epäasiallisuuksia täällä. Siitä kiitos kaikille. Toinen syy on, että kun lukee noita pidempiä stooreja, ymmärtää että voihan mulla olla paska olo vaikka vuoden ja sitten joskus se voi silti loppua. Siis aikajänne pitenee näinkin kärsimättömän ajatuksissa. Kyllä ne opiskelut joskus loppuu. Kyllä mulla joskus voi olla niitä lapsiakin. Ja rahaakin voi olla. Ja lomaa. Ja sellaisia. Joskus voi olla kivempia aikojakin.
P.S.Ja mitäköhän sille herra Quullekin oikein tapahtui? Tyhmää häipyä vain selittämättä mitään.
Kannattaa kokeilla AA-palaveria. Minulla on aina mieliala petraantunut kokouksissa vaikka kuinka masentuneena ja tympääntyneenä olisin mennyt. Olen pitänyt ilmaisena terapiana.
Iiris hyvä, välillä ihmisen elo on alakuloista. Se menee kyllä ohi. Ehkä se on liikaa odotettu, että aina olisi niin hyvä olo. Olo on, mitä on. Kohta sen suuntaa taas vaihtuu. Ei kannata syventää mielen laaksoja esimerkiksi juomalla tai masentamalla muuten itseään. Kannattaa vaan levätä ja jättää kaikki ylimääräinen hermoille käyvä tekeminen vähemmälle. Sekin tietenkin alussa ärsyttää, kun ei saa aikaiseksi. Tähän kannattaa kysyä, että aikaiseksi miksi? Ja miksi juuri nyt? Ja kuinka paljon huonompi maailma on, jos jotain jättää huomiseen?
Kun alakulo on väistymässä niin hyvää aaltoa pystyy vahvistamaan liikkumalla, ajattelemalla positiivisesti ja saattamalla loppuun joitakin keskeneräisiä asioita. Ei kannata kuitenkaan aloittaa liikaa uusia tehtäviä, sillä ne ärsyttävät taas, kun tuuli vaihtuu. Eikä kaikkia keskeneräisiäkään saa valmiiksi. Ei niitä kaikkia edes muista.
Nyt siis en oikeasti tiedä yhtään, miten alakuloisen ihmisen pitäisi oikeasti toimia. Minä toimin näin ja se auttaa. Minä olen keski-ikäinen jo tyhjänpäiväisyyteen tottunut mies. Ehkä sinulla Iiris asiat on ihan toisin. Älä ota itseesi, jos sekaannuin asiaan josta en mitään tiedä.
Toivotan sinulle hyvää ja rauhallista iltaa ja syvää pitkää unta yöksi. Aamulla usein asiat ovat paremmin.
En ota itseeni, paitsi hyvällä tavalla otan itseeni neuvosi. Mielelläni vain, kommentoikaa ihmeessä, sekin kovasti auttaa. Totuutta sieltä löytyikin, en oikein osaa vain olla ja rentoutua. Koetan sitä opetella, samalla on hirveän huono omatunto jos en koko ajan saa jotain aikaan. Olenkin useasti miettinyt juuri noin, että mitä ihmeen haittaa siitä muka kenellekään olisi, jos vaikka yhden päivän ottaisin ihan rennosti…
Alakulo olkoon sitten kaverina. Liekö kauankin jo tuossa vierellä kulkenut ilman että olen huomannut. Ehkä sillä on jotain asiaakin, kuulostellaan.
Alakulo voi olla myös haikea nautinto, jos asian osaa niin ajatella. Mene sohvalle käppyrään ja sammuta valot. Unohda kaikki, mitä sinun pitäisi tehdä. Aina ei tarvitse lenkkeillä, tiskata, siivota saatikka tehdä oikeita työtöitä. Tarkkaile sitä alakulon tunnetta. Missä se tuntuu? Kutittaako vatsanpohjassa? Puristaako lapaluiden välistä. Päästä ne rennoksi. Anna alakulon ja pienen laiskuuden tulla. Ajattele millaisia tunteita ne ovat. Missä ne vaikuttavat ja missä ne tuntuvat. Toivota ne tervetulleeksi.
Ne ovat vain mielentiloja. Aivojen kemiaa ja hermosolujen sekamelskaista kohinaa. Mielentila ei tiedä pidätkö sinä siitä vai et. Sinä olet itse kiinnittänyt tiettyyn mielentilaan tietynlaisen määreen. Hyvä, parempi, paras - huono huompi, huonoin. Älä ajattele, että mielentila on huono. Se on, mitä on. Nauti siitä rauhallisesta lievästä alavireestä. Ajattele, kuinka kaunis joku tuntemasi surumielinen laulu on. Ole rauhassa niin kauan, kun hyvältä tuntuu.
Huomenna on toinen päivä. Aika touhaamiselle ja suurteoille.
Tsemppiä Iiris. Välillä niitä alakuloisia aikakausia tulee, itselläni ne on jonkinlaista turhautuneisuutta ehkä eniten. Mikään ei oikeen kiinnosta, vaikka asiat on kuitenkin pääsääntöisesti ok. Viimeiksi kun mulla oli vastaavanlainen pidempään jatkunut kausi, niin kaivoin netistä “sohvaperunan juoksukoulu” -ohjelman (lukujärjestyksen), jota ryhdyin noudattamaan. Oli sellainen tosi helposti tehtävä 0-kuntoiselle tarkoitettu 11 viikon liikuntaohjelma, jonka päätteeksi pystyin hölkkäämään 10 km. Ja ohjelma oli tosi helppo toteuttaa, ekoilla lenkeillä harjoiteltiin lähinnä sitä lähtemistä (5 minuuttia kävelyä, 2 minuuttia juoksua ja sama kotiinpäin). Alakulo kuitenkin katosi, kun elämään tuli tollanen tavoite. Aion aloittaa sen uudestaan syksyllä, kun olen saanut työn alla olevan opinnäytetyöni kirjoitettua (etten turhaudu )
Kiitos myös Kehälle. Täytyypä kaivaa tuo sohvaperunan juoksukoulu itsellenikin. Elukoita lenkkeilytän päivässä kyllä vähintään sen tunnin (mies sitten loput), yleensä kerran viikossa se on ollut juoksulenkki. Viime viikolla se oli kuusi kilometriä (!), josta siis jaksoin juosta ehkä muutaman sata metriä… Mutta hyvää tekee. Nuorempana tuli ihan juoksulenkkeiltyä aika paljon, lisäksi muut vaativat liikuntaharrastukset jopa viisikin kertaa viikossa. Nyt ollut monen vuoden tauko tuossa hikiliikunnassa, mutta ensi kuun alusta alkaa taas!
Kyllä tässä ihan oikeasti yrittää vähän joka kantilta tätä lähestyä, ravinto, liikunta, jne.
No, ehkä sellaista olen saanut pähkäiltyä, että silloin kun joi, olivat ne negatiiviset tunteet sellaista raivoavaa vihaa, kiukkuista turhautumista ja kaikennielevää ahdistusta. Olisiko vähän muuttunut rauhallisemmaksi kuitenkin. Jos onkin nyt sellaista melankoliaa ja surumielisyyttä ennemmin, on sen kanssa kuitenkin helpompi elää.
Tuo on kyllä niin totta! Siis se, et ei oo enää niitä suuria tunnevaihteluita, kun ei juo. Elämän tasaisuus tuntuu äkkiseltään kummalliselta! Juodessa oli tosiaan viikon aikana niitä tunteita laidasta laitaan, nousuhumalan fiiliksistä kaiken nielevään syyllisyyteen. Mut ihan hirveetähän se kyllä kaiken kaikkiaan olikin. Tää “tunteettomuus” on parempi.
Sähän liikutkin aika paljon, toisin kuin minä (en ehdi/jaksa/kykene ennenkuin opiskelut on saatettu loppuun → marraskuun lopulla häämöttää se maali). Oon nimittäin kokopäivätyössä ja lapset, mies ja koirakin vaativat kaikki osansa. Mut sit vedän lenkkarit jalkaan minäkin, odotan jo innolla iltojen vapautumista johonkin muuhun eli liikuntaan. Pääasia on, etten rupee tyhjää tilaa täyttämään juomalla. Ainakaan tähän mennessä ei ole siltä tuntunut, toivotaan et tämä vire säilyy. Ainakin tämän päivän se taas säilyy.
Mukavaa, tasaista fiilistä sulle - koetetaan nauttia tästä tasapaksuudestakin ja löytää jotain pieniä iloja. Mulle sellainen on tänään Liviltä (?) yhdeksältä tuleva Kirjava huntu -elokuva. En oo nähny, mut joku on kehunut. Siinä on yks lempinäyttelijäni, Edward Norton. Sitä odotellessa
Se “n” sieltä lopusta puuttuu, koska olin hönössä koittanut niin monta kertaa kirjautua sisään väärällä nimimerkillä ja valvoja poisti sen, joten piti keksiä joku toinen.
Yhden tutun sukunimi oli Saarinen ja se oli tosi kannu juomaan. Kun hommasin ekaa s-postiosoitettani joskus 90-luvulla, auttoi lankoni siinä. Ajoin just autoa Gsm korvalla, kun hän kysyi käyttäjätunnusta ja näin Kannusaarisen tulossa ulos kioskista. Siitä lähtien on “nimeni” ollut Kannusaarinen.
Joo, sain hyvää hoitoa ja usko on vankka, että selvinpäin mennään pitkään. Olen alkanut käydä uimassa ma ja pe -aamuisin. Treella aamu-uinti klo 6-8 ei maksakaan kuin 2,90 e ja on hauskaa hommaa ja tekee hyvää koko kropalle; on tota keskivartalolihavuutta päässyt hieman tulemaan.
Ihan lyhyesti nyt vain. Olen jo myöhässä koulusta, tosin en menisi lainkaan jos ei olisi ihan pakko. En ole yhtään lintsaillutkaan sittemmin kun juomisen lopetin. Myöhässä olen, koska menin takaisin nukkumaan! Ihan käsittämätöntä, en mä koskaan tee niin. No toisaalta kai ajattelin että tarvitsee olla pirteänä, lähden tänään reissuun ja jälleen yksiin juhliin. (Täytellään pyöreitä lähes koko kaveripiiri tänä vuonna, siksi täynnä juhlia.) Ei mitään hinkua juoda siellä ja olen sen jo sankarillekin kertonut, mutta mutta… muutoin huomaan kovia vaikeuksia ottaa nyt antabusta. Ärryin jo vähän miehellekin eilen, kun hän siitä kyseli. Huolestuttavaa, koitan saada otettua. Kyllä se varmaan onnistuu, toivottavasti. No, ainakin sain jo sen tänne tunnustettua. Ei sillä, että te pystyisitte sitä millään sanomisella tietenkään muuttamaan, vaan että sain sen kirjoitettua ja tunnustettua näin vähän paremmin itselleni. Täytyy tämä asia tässä kamppailla, palaan kertomaan miten kävi.
Meni miten meni ja vaikkei sanomisillamme olisikaan vaikutusta, toivotan sulle mukavaa ja raitista viikonloppua ja kivoja juhlia. Ja hyvää koulupäivää tietysti. Opiskelu ON.
Jos oot jo jonkin aikaa ottanut Antabuksen kiltisti päivittäin, niin sitä on kertynyt elimistöön ja se kyllä tehoaa vielä monia päiviä vaikket enää ottaisikaan sitä.
Ota silti se, varmuuden vuoksi. Voip olla helpompi olla sit vaikka kiristeliskin vähä. : )
Kylläpäs mua nyt käsitetään väärin tänään. Tarkoitin etten tietenkään juokaan nyt juhlissa, toki (ehkä) antabus vielä vaikuttaakin, olen ottanut suurinpiirtein joka toinen päivä puolikkaan. Viimeksi taisin ottaa sunnuntaina, ja nyt en saa enää jostain syystä otettua. Toivottavasti reissusta palatessa. Mutta siis en joka tapauksessa tuolla nyt aio juoda, jatkoa ajatellen tarvitsisi saada lääke otettua. Enkä käsitä, mikä stoppi siihen on yhtäkkiä tullut. Jotenkin se kahden viikon aikaraja tuntuukin nyt pahalta. Helppo ajatella, etten ota tänään enkä huomennakaan, mutta kahden viikon päästä…kauhistus. En tajua. No, pähkäilen sitä sitten sunnuntaina. Juhliin ostin limua, sipsejä, keksejä ja energiajuomaa ja menen autolla.
Kiitos Ketostix, mukavaa raitista viikonloppua sinnekin!
Reissusta palattu. Oli aivan älyttömän mukavaa. Juhlissa tarjoiltiin juomia, vähän jopa tuotiin nenän alle useampaan kertaan erään henkilön taholta, jota en tuntenut aiemmin. Ei tuntunut yhtään pahalta kieltäytyä, päinvastoin. Kivaa oli. Pari muutakin hassua juttua kävi, toinen oli kun yksi kysyi että otanko viiniä ja sanoin sitten että ei kiitos. Hän siihen että ai niin, oletkin autolla. Meinasin jo siihen ruveta selittelemään jotain, sitten tajusin että eihän minun tarvitse enää mitään sanoa. Toinen hassu juttu oli, kun yhdessä kohtaa joku vitsaili, että “Mehän istutaan kuin AA-kokouksessa.” Toinen siihen: “Nimeni on… ja olen alkoholisti.” Kaikilla muilla viiniä laseissa. Hassua. Niinkuin olisi ollut julkisella paikalla piilossa. No, jos joku olisi kysynyt olisin voinut kertoakin mutta kun ei niin enpä alkanut sen ihmeemmin selittelemään.
Juhlien jälkeen menin vielä sukuloimaan, sukulainen tietää asiasta. Halusi ostaa sitten alkoholitonta viiniä italialaisen ruoan kanssa, joten sitäkin tuli maistettua ensimmäistä kertaa, sopi kyllä hyvin ruokaan eikä herättänyt mitään juomahaluja. Jälkiruoaksi piti olla tiramisua, varovasti sitten sanoin etten kyllä sitten enää sitä, kun viinissä oli kuitenkin enemmän prosentteja kuitenkin kuin 0,0. En uskaltanut enää tiramisua, kun siinähän on likööriä.
Ihanaa oli, kun ei tarvinnut kytätä niitä juomia, voinko ottaa ja saanko ja kuinka paljon saan ja onko krapula ja…ja. Kerrankin autolla olostakin oli oikeasti tosi suuri hyöty, kun yöpaikkakin oli ihan eri paikassa kuin juhlapaikka. Jee jee, hyvä fiilis! Mietin sitä antabuksen ottoa sitten huomenna.
Hyvä Iiris! tuollaiset juhlat on varmasti upea juttu selvinpäin. Itse en ole oikein vielä niissä tilanteissa ollut. Jotenkin kyllä vähän odotankin? meilläpäin, niinkuin varmasti monella muullakin, on juhlat usein melkoisen kosteita tilaisuuksia. Joskus juoma-aikana olen ollut kyllä autolla, syytä en muista (joku syyhän siihen oli, en varmana jättänyt koskaan juomatilaisuutta muuten) ja olihan se aika mukavaakin loppuviimein lähteä autolla ja olla iloinen siitä, että säästää sekoilut ja krapulat. Minä kun harvoin osaan humalassa käyttäytyäkään!
Pisti naurattaan tuo aa-kerhojuttu melko huvittava tilanne…
Moro Iiris ja hienosti tehty, juhlit noin vaan kosteat juhlat ilman pisaraakaan! Varmasti mahtava tunne huomata, että sekin onnistuu. Tuulettuminen arkiympyröistä tekee kyllä todella hyvää aina välillä. Omat asiat saa vähän niinku uudenlaista perspektiiviä.
Itse olen mietiskellyt marraskuun lopussa olevia työpaikan pikkujouluja. Mennäkö vai eikö mennä. Jaaa-a. Jos olo on epävarma, niin jätän sit suosiolla juhlat tänä vuonna väliin. Juomattomuutta joutuis siellä varmasti selittelemään, ja monille.
Mut kiva kuulla, et sulla oli tollainen piristävä kokemus ja mukavaa alkavaa viikkoa!
Mun mielestä on paljon mukavampi olla juhlissa kuin jättää niitä väliin siksi ettei juo, mutta tämähän on täysin yksilöllistä. Vaarallisempaa minulla on kotona olla viikonloppuisin, jos uhkaa tulla tylsää. Kun tuntuu ettei mitään kivaa ole ja “kaikki muut juhlii”. Enemmän minä henkilökohtaisesti iloitsenkin niiden tylsien viikonloppujen selättämisestä, vaikka mukavat olivat nuo pippalotkin pitkästä aikaa selvinpäin.
En ole saanut otettua sitä antabusta kyllä vieläkään. Se tuntuu pahalta. Jospa tänään saunan päälle, kuten usein olen sen ottanutkin. En nyt tiedä, miksi se on alkanut tökkimään. Ehkä siitä tuli liian iso numero yhtäkkiä, kun mieskin alkoi siitä puhumaan vaikka ei ole enää kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Ehkä se meni nyt siihen aikomiseen, mitä Jillan ketjussa juttelin. Olematon asia, kärpäsestä härkänen. Ehkä koitan nyt olla suurentelematta sitä ja ilman suurempia kommervenkkejä tekisi itselleen pienen “iltadrinksun”. Pääsisi näistä, täällä on (tai ehkä se nyt vain tuntuu minusta siltä) leijunut sellainen retkahdusmieliala, Jilla, Basi mietti… hmmm.
Olen vielä niin uusi täällä, etten ehkä en osaa oikealla tavalla kannustaa ja tsempata, mutta jos jonkin takia pysyisit ruodussa, niin esimerkiksi minun kaltaiseni takia, joka on saanut/yrittää saada itseään niskasta kiinni oman alkoholin käyttönsä kanssa. Olen lukenut monen teidän onnistumisista, joskin myös retkahduksista, ja saanut niistä ihan valtavasti voimaa. Noista ensimmäisistä siis. Jälkimmäiset tarinat puolestaan kertovat, että me ollaan inhimmillisiä, ja kaikkea voi tapahtua. Retkahdus vain harmittaa ihan älyttömästi jälkikäteen, se ehkä jotenkin nollaa siihen astisen. Etkö sinäkin ole ollut juomatta jo vaikka kuinka pitkään? Kannattaako saavutettua pilata huonon hetken takia.
Tarkoitukseni ei ole kuulostaa miltään besserwisseriltä tai loukata Ajattelin vain, että jos itse olisi samassa tilanteessa, niin olisi hyvä jos joku sanoisi jotain. Hyvähän se on näytön tältä puolelta kehottaa ryhdistäytymään, kun toinen siellä kipristelee turhautuneena ja tuskissaan. Muutenhan tämä olisikin liian helppoa.
) Ja kyllä, olen tietoinen, että elämä voi muutenkin olla paskaa. On tässä muitakin ongelmia. Ei kiinnostusta “parantaa” sitä alkolla. Rahaakaan ei ole tehdä mitään kivaa. Eikä aikaa. Eikä oikein ystäviäkään. Äiti ja sisar ovat molemmat masentuneita, enpä voi heitäkään paljoa tällä rasittaa. Miestä onneksi vähän voi. Yritän kohdella itseäni mukavasti turhaan kuitenkaan säälimättä tai jäämättä liikoja kiinni siihen itseään ruokkivaan sairaudentuntoon. Kyllä ketuttaa.
)
Ärryin jo vähän miehellekin eilen, kun hän siitä kyseli. Huolestuttavaa, koitan saada otettua. Kyllä se varmaan onnistuu, toivottavasti. No, ainakin sain jo sen tänne tunnustettua. Ei sillä, että te pystyisitte sitä millään sanomisella tietenkään muuttamaan, vaan että sain sen kirjoitettua ja tunnustettua näin vähän paremmin itselleni. Täytyy tämä asia tässä kamppailla, palaan kertomaan miten kävi.
En tajua. No, pähkäilen sitä sitten sunnuntaina. Juhliin ostin limua, sipsejä, keksejä ja energiajuomaa ja menen autolla.
tuollaiset juhlat on varmasti upea juttu selvinpäin. Itse en ole oikein vielä niissä tilanteissa ollut. Jotenkin kyllä vähän odotankin?