Ryhmä on kasvanut uusilla jäsenillä ja on nyt muutenkin aktiivinen. Olen tosi tyytyväinen. Tänään kirjoitin jääkaapin oveen lapun, miksi haluan lopettaa. Saan sitä silmäillä aina jääkaapilla käydessä.
Ehkä sen voisin vielä kirjoittaa, että olen alkanut uudella tavalla pelätä juomista maksan ja haimankin takia, ylipäänsä varmaan sisuskalujen takia. Se ei varmasti ole lainkaan pahitteeksi. Juominen ei tietenkään tunnu enää samalta, kun se pelottaa. Toivon, että tämäkin auttaa minua.
Olen onnistunut nyt vähentämään juomisten määriä. En niin paljon kuin olin suunnitellut, mutta vähentänyt kuitenkin. Harmillisesti en koe mitään tyytyväisyyttä, joten teen ihan töitä sen eteen, että osaisin arvostaa tätä pientä eteenpäin menoakin. Tietoisesti makustelen vähentämistä ja tsemppaan itseäni.
Olin luottamuksella kertonut juomisongelmastani siskolle ja äidilleni ja nyt ilmeni, että suulas äitini oli juorunnut asian jo sukulaisille. En ole itse heidän kanssaan missään tekemisissä eikä mielestäni juomisenikaan kuulu heille millään lailla. Koin ison pettymyksen ja suutuspäissäni ajattelin, että en kerro enää kellekään mitään, kun asia ei pysynyt oman lähipiirini sisällä. Äitinihän on sillä tavalla kova luu, että hän ei koskaan myönnä virheitään eikä koskaan pyydä mitään anteeksi (edes fyysistä väkivaltaa), joten hänen kanssaan emme päässeet asiassa yhteisymmärrykseen. Nyt en aio edes yrittää enää, koska äitini kanssa se on kuin vettä hanhen selästä. Häpeäni lisääntyi roimasti, kun kuulin äitini juoruilusta. Jälkikäteen mietin miksi ihmeessä menin edes luottamaan äitiini, kun hän on ennenkin osoittanut epäluottamusta. Minussa elää joku lapsenomainen toive, että äiti vielä muuttuisi lämpimäksi, myötätuntoiseksi ja rakastavaksi. Hakkaan päätäni seinään tällä, kun pitäisi jo tajuta, että äitini ei muutu. Jossain vaiheessa luulinkin, että olin tämän jo tajunnut, mutta en sitten ilmeisesti kuitenkaan.
Terapeuttini sanoi äitini olevan persoonallisuudeltaan niin varhain ja vaikeasti vaurioitunut, että häntä ei edes psykoterapialla voisi auttaa. Äitini omasta mielestä hänellä ei ole toki koskaan ollut tarvettakaan millekään mieleen liittyvälle avulle. Hänhän on omasta mielestään minunkin terapeuttiani osaavampi, kun on lukenut pari kirjaa psykologiasta. Terapeuttiani hän epäilee ammattitaidottomuudesta, koska olen terapian aikana oppinut paremmin puolustamaan itseäni ja rajojani. Äitini toki on myös sitä mieltä, että olen mennyt terapiasta sekaisin (kun uskallan vastustaa häntä).
Toisaalta sentään siskoni kanssa olemme yhdessä sitoutuneet vähentämään ja siskoni tietää, että lopulta tähtään taas lopettamiseen. Siskoni on vasta nyt alkanut avautua juomisestaan ja ilmeisesti hän juo lähes päivittäin. On mukavaa, että jaamme yhdessä tämän vähentämisprojektin ja päivittelemme kuulumisiamme pari kolme kertaa viikossa. Siitäkin tulee tunne, että en ole yksin. Plinkki ja I am sober tietenkin myös suuressa osassa siinä. Kiitos vaan kaikille, olette tärkeitä.
Tuohan on ihan mahtava juttu että vähentäminen on onnistunut😊 En tiedä mikä siinä on, että hyvät fiilikset eivät tässä asiassa seuraa automaationa. Kai se on itsellä ainakin jonkinlaista elämän väsymystä. Nuorempana sai hyvän fiiliksen jo esim. pelkän kuntoiluprojektin aloittamisesta, mutta ei enää. Kai se on nämä aikuisen elämän velvollisuudet, jotka ryydyttävät. Ikävöin sitä tunnetta, kun oli virtaa ja mielenkiintoa elämää kohtaan. Mutta kyllä ne hyvät fiilikset sieltä tulevat, pikkuhiljaa - aivan varmasti❤️
Onpa myös kiva että siskosi kanssa saatte nyt vertaistukea toisistanme. Se on ihan kullan arvoista.
Minulla on myös kaksi hankalaa sukulaista. Jotenkin kummasti (tai no tiedän kyllä syyn miksi) heidän toimensa iskevät välillä todella pahasti sisäiseen lapseeni. Joskus nuorempana olen jakanut jonkun asian ja eteenpäin ei ole lähtenyt, mutta käyttävät noita kyllä vastaan. Hankala selittää. Suku on kyllä tosiaan hankala juttu. Mutta ei ole sinun vikasi, jos äitisi tekee noin ikävän tempun. Ja jos jollain sukulaisella ei ole inhimillisyyttä ymmärtää elämän aiheuttamia kolhuja, niin se on hänen ongelmansa. Ymmärrän että pienimuotoinen tunnekuohu tuosta on iskenyt. Mutta kyllä se kiukku ja muu haihtuu ajan mittaan, tai ehkä on jo haihtunutkin. Pidä fokus nyt vain itsessäsi😊
Minullahan oli oman äitini kanssa samankaltainen tilanne ja samalla tavalla tuo toive suhteen muuttumisesta ja että äiti jotenkin hyväksyisi minut ja arvostaisi ja rakastaisi. Se kaipuu on käsittämättömän sitkeä ja haava kivulias.
Mehän sisarusten kanssa vielä toivottiin lapsellisesti että äidin kuoltua meille olisi kirjeet tai jotain hänen mainitsemastaan tärkeiden papereiden paikasta.
No ei löytynyt kirjeitä, ohjeita vaan, missä auton vara-avain ja varaston avain on yms käytännön asiaa. mutta kuten sinäkin kuvaat, ei toivosta ole helppo luopua.
Yhtäkaikki nyt kun äiti on kuollut ja kuopattu, tuo turha toivokin on tietysti sammunut.
Olen pahoillani, että jouduit taas pettymään. Vika ei ole sinun. Kauniimpaa ja inhimillisenpää kuitenkin on uskoa muutokseen ja kaivata myötätuntoä lähimmiltään.
Hyvä alku nyt vähentämisessä. Älä anna periksi! Yhteisestä vähentämisprojektista voi tulla sinua ja siskoasi lähentävä asia, vaikka äitisi juoruilullaan tuottikin (taas) pettymyksen.
Hei jos sopii, ujuttaudun hieman tähän keskusteluun. Itseäni on vuosia, käytännössä koko aikuisiän, häirinnyt että äitini ei osoita mitään mielenkiintoa minun elämääni kohtaan. Olemme asiallisissa väleissä, mutta hän ei juuri koskaan kysele mitä minulle kuuluu, saatikka että keskustelisimme minun asioistani. Virallinen selitys lienee se, että hän ei halua sekaantua aikuisten lastensa elämään. Siinä hän on kyllä onnistunut.
Äidilläni on vakavahko alkoholiongelma, ja välillä mietin paljonko sillä on osuutta hänen käytökseensä. Olen asian jo hyväksynyt, mutta välillä asiainlaita ihmetyttää.
Hei, kiitos tarinastasi!
Äitisuhteet on kyllä vaikeita! Oma äitini on ihan mukava, mutta myös jonkun verran vetäytyvä ts. höpisee kyllä paljon omista asioistaan mutta ei oikein aidosti vaikuta kiinnostuneelta minun kuulumisistani (ellei ne ole jotain hyviä suorituksia tai isoja onnistumisia) tai huolistani, vaan on aina jotenkin korostanut kuinka ”reippaana” pitää olla ja nättinä ja huoliteltuna. Kärkevä on kyllä arvostelemaan, mutta ei tosiaan tarjoa mitään tukea. Vähän pelkään että olen suhteessa omaan lapseeni noudattanut tuota samaa kaavaa, eli hirveän helposti sitä tulee vähäteltyä ongelmia ”no ei vii mitään, koita rauhoittua ja keskittyä hyviin asioihin” enkä sitten pysty antamaan tarpeeksi tukea.
Äidin suvusta periytyy sellainen ”pitää näyttää ulospäin hyvältä ja vahvalta tai mitä ne muuten meistä ajattelevat” kulttuuri, joka on kyllä aika rajoittava.
Jaksamista ja hienoa että voit siskosi kanssa yhdessä noita setviä!
Kiitos kaikille kommentoinnistanne. Äitisuhde on omasta mielestäni vaikein ihmissuhde, vaikka sen ei tarvitsisi olla. Kiitos @metsänpeitto1 kun kerroit, että sinunkin mielestäsi äitissuhteen haava on tosi kivulias. Olen niin samaa mieltä.
En valitettavasti jaksa vastata nyt pidemmälti, mutta kirjoitan lisää vaikka huomenna, kunhan vain jaksan.
Nyt pitäisi olla helpompaa vähentää/lopettaa, kun maksa-arvot on koholla, vaikkei mitään akuuttia hätää olekaan. Maksa-arvot olivat nyt jo laskusuuntaiset. En silti aio vähätellä asiaa.
Säikähdin kyllä tosi paljon. Pelkäsin, että on jotain alkavaa maksakirroosia tai jotain. Ja olin tosi helpottunut, että ei ole. Otan tästä säikähdyksestä vaarin ja mietin tosissani jatkanko vielä vähentelyä, vai yritänkö lopettaa kokonaan.
Vaikka sanotaan, että juodessa ei mielenterveystyöstä eikä välttämättä terapiastakaan ole apua, niin itse huomaan kuitenkin saaneeni molemmista apua ja ahdistukseni on vähentynyt. Se on tosi huojentavaa. Olen käsitellyt niin käsittämättömän määrän asioita, että johan olisi kumma, jos ei muutosta näkyisi. Ymmärrän kyllä, että ilman juomista muutos voisi olla vieläkin suurempi ja siihen tähtään. Olen silti helpottunut, että terapiani loppuu piakkoin. Minulle on jo suunniteltu erilaista hoitoa jatkoon, mikä voisi tuoda lisää voimavaroja eikä vain viedä niitä. Olen tosi tyytyväinen.
Hyvä, ettei tilanne ollut vakava. Oikeassa olet kyllä, ettei tuota kannata vähätellä.
Maksa voi pamahtaa aika yllättäenkin, vaikkei pahoja oireita ole ollut tai maksa-arvotkaan pitkään koholla. Yht’äkkiä onkin keltainen ja arvot pilvissä. Juomisesta voi tulla alkoholihepatiittikin. Puolituttu sairastui tuohon juotuaan koko kesälomansa. Ihmettelen etten itse sairastunut, kun tuolloinkin juopottelin suunnilleen samaan tahtiin. Aika yksilöllinen näyttää olevan maksan ja muun elimistön kestokyky. Minulla alkoi ensimmäisenä pettää mielenterveys, eikä sekään sekoilu ollut kaunista katsottavaa. Maksa-arvotkin kävivät kyllä punaisella, muttei kovin korkealla.
Kiitos ja hyvä tietää, että muutos voi tapahtua äkkiäkin. Luulisi tonkin tiedon pistävän mua ruotuun. Mun mielenterveys oli huonolla tolalla raittiinakin ollessa, itse asiassa vielä huonommalla kuin juomisen aikana, mutta uskon silti, että juominen ylläpitää masennusta ja ahdistusta.
Se on ilmeisesti tosi yksilöllistä, miten juominen näkyy maksa-arvoissa. Toisilla ei nouse arvot edes rankan juomisen takia ja toisilla taas helpommin. Mullahan on raittiina oloaikana noussut maksa-arvot joistain lääkkeistäkin ja nytkin piti lopettaa kaksi lääkettä eli ilmisesti kuulun heihin, joilla maksa reagoi herkästi.
Onpa oikein mukava kuulla, että siellä ollaan päästy eteenpäin. Sinä jos kuka olet ansainnut myös onnistumisen kokemuksia. Olet yksi sitkeimmistä ihmisistä @Lintuanna, ketä minä olen koskaan kohdannut ja ihaillen olen seurannut sinun taisteluasi kohti parempaa.
Tänään on rehellisesti sanottuna ollut haikea ja surullinen olo, että joudun vielä joskus luopumaan alkoholista. Onhan siitä ollut niin paljon apua tämän vaativuuden ja arjen taklaamisessa. Aika aikaansa kutakin, nyt on aika alkaa tarkastella elämää uusin silmin ja päästää irti monesta asiasta. Tsemppiä kyllä tarvitaan, epäonnistuminenkin pelottaa. Ehkä yritän kuitenkin mennä päivä kerrallaan, että en vahingossa aiheuta itselleni liikaa paineita, kuten mulla on tapana.
Onko joku osallistunut AA:n verkkokokouksiin? Onko se teknisesti helppoa ja mitä siihen tarvitsee -Skypen? En osaa sitä vielä käyttää ja verkkokokouslistan kaikki koodit ja salasanat näyttää hankalilta. Uskon kuitenkin, että lopulta opin käyttämään Skypeä, alku on vain vähän hankala. Harkitsen nyt siis osallistumista noihin verkkokokouksiin.
Olen osallistunut. Zoom ym on käytössä. Riittää kun asentaa ko. Sovelluksen laitteeseen ja klikkaa verkkoryhmä luettelossa olevaa linkkiä ja tarbittaessa kopioi ja liitää salasanan jos ei halua naputella. Nimi kantsii miettiä että käyttääkö jotain lempinimeä, keksittyä nimimerkkiä vai etunimeään. Monessa ryhmässä pitää kameraa ja mikrofonia käyttää alussa päällä niin tiedetään henkilön olevan oikealla asislla ja ehfottomadti kannattaa mainita että olet ekaa kertaa aa palaverissa mukana. Silloin sinut huomioidaan extra hyvin.
Vinkkinä: pidä rohkeasti kamera päällä. Silloin saat siitä extra boostin
mutta kuten sinäkin kuvaat, ei toivosta ole helppo luopua.
Äitisuhde on omasta mielestäni vaikein ihmissuhde, vaikka sen ei tarvitsisi olla. Kiitos 
