Juuri tuo kirjoituksistasi mielestäni välittyykin hyvin. Sielunkumppanuus ja muu. Se kuulostaa tosiaan ihanalta. Sekin kertoo paljon, että puhut suhteestasi positiivisena asiana etkä esim.hauku miestäsi. Mun mielestä sekin on osa lojaliteettia.
Oman suhteeni alussa vertailtiin miesystävämme kanssa ajatuksia mm. juuri tuostakin ja onneksi oltiin samaa mieltä; toisen haukkuminen oli se sitten suoraan päin naamaa tai selän takana on yksiselitteisesti väärin. Jos joku asia häiritsee esim.loukkaa tai suututtaa, asiasta puhutaan ensin kumppanille itselleen ennen muita. Läheisten tai muiden kanssa on lupa puhua suhteesta totta kai, mutta minä en ainakaan puhu koskaan asioista, joista en ole puhunut ennen kaikkea miesystäväni kanssa. En myöskään pystyisi haukkumaan häntä enkä tajua, miten jotkut tosiaan haukkuu kumppaneitaan niin inhottavin termein ja pystyvät vielä elämään itsensä kanssa. Toi voi kertoa ennen kaikkea kyseisen ihmisen omasta tietynlaisesta kyvyttömyydestä; kyvyttömyydestä tunnistaa ja käsitellä haukkumisen alla lymyileviä tunteita, tarpeita, toiveita ja muita asioita sekä kyvyttömyydestä kumppania arvostavaan kommunikaatioon. Mulla ei omatunto kestäisi niin millään kumppanin, eikä sen puoleen muidenkaan, haukkumista. Edes riidoissa. Meilläkin on kumppanin kanssa ollut suhteen alkuaikoina hirveitä ja raastaviakin riitoja eikä silti ikinä olla toisiamme haukuttu. Enkä myöskään tietenkään muutenkaan haluaisi olla sellainen haukkuja. Ja samaa mieltä; yksikään parisuhde ei ole pakollinen, joten mieluummin uutta matoa koukkuun tai sitten yksinoloa.
Ajattelen näistä myös samalla tavalla. Olin tosiaan pitkään sinkku itsekin ja aina välillä mietin, että voisin vallan hyvin jatkaa pelkällä treffailu- ja tapailulinjalla lopunelämääni. Mutta olihan sekin lähes poikkeuksetta sitten kuitenkin lopulta aina jonkin aikaa hankalaa, kun montaa miestä tuli loukattuakin, kun nuo miehet olisivat halunneetkin suhteelta enemmän kuin minä. Sekin alkoi painaa liikaa omatuntoa, vaikka tein kyllä aina alussa selväksi, että en ole valmis kunnolla sitoutumaan. Silti ihmiset tuppaa alkaa toivoa enemmän, jos isompia tunteita herää ja onhan se ihan inhimillistäkin. Mua alkoi itseäni jossain sinkkuelämän loppuvaiheilla kuormittaa yhä enemmän omatunto ja aina uusiin miehiin tutustuminen liikaa, vaikka yleensä ottaen ihmiset onkin mielenkiintoisia. Aloin kuitenkin kokea voimakkaammin myös jotain tyhjyyden tunnetta ja huomasin kaipaavani jotain syvempää ja merkityksellisempää. Lapsenikin oli kasvanut jo isoksi eikä tarvinnut mua enää ihan yhtä paljon, mun oma aika ja mahdollisuudet sitä myötä lisääntyi. Ja, kuten tuossa kerroinkin, niin sitten tosiaan lopulta suhteellisen lyhyen ajan sisällä aloin haikailemaan toisen lapsen, yhteenmuuton ja naimisiinmenon perään ja siinä kävi miten kävi.
Ihan sama mulla. Joillekin ihmisille se riittää. Siis lähinnä käytännön asioista puhuminen. Muutamakin “tapailumies” aikoinaan kertoi, että eivät ikinä ole puhuneet “näin syvällisiä”. Muistan lisäksi ainakin pari, jotka suoraan kertoivat tuntevansa itsensä tyhmiksikin, kun eivät ole elämässään tällaisia keskusteluja käyneet ja kokivat myös, että eivät edes osaa sellaista. No. Kyllähän sitä monesti huomasi, että toisilta syvällisten juttelu sujuu luonnostaan ja toisilta ei sitten niin millään. Mäkään en pystyisi olla sellaisessa parisuhteessa enkä sellaisessa väljässä tapailusuhteessakaan, missä puhutaan vain käytännön asioista. Se olis ihan liian onttoa ja tylsääkin.
Ja taas ajattelen ihan samoin. Yleensä ottaen oon ollut nykyiseen suhteeseen varsin tyytyväinenkin. Mua ei niinkään stressaa se, että ei asuta yhdessä, mutta aina välillä tosiaan surettaa ja mietityttää. Oon myös huomannut, että esim. fyysisessä läheisyydessä en pysty tällaisessa suhteessa eheytymään tai pitäisikö sanoa, että en ehdi. Oon myös todella neuroottinen ja yksin asuessa sekin on tuntunut vain vahvistuvan, vaikka persoonallisuuspsykan tutkimusten mukaan se ikääntyessä yleensä lievenee. Välillä myös haikailen sellaisen suhteen perään, missä ollaan kuin paita ja peppu (ärsyttävä sanonta, mutta en keksi tähän hätään muutakaan). Mua viehättää paljonkin sellaiset ihanat, pienet jutut, joita olen vaikkapa joistain pitkään naimissa olleista eläkeläisistä kuullut. Suhteessa on paljon mm. vastavuoroista huolenpitoa ja hellyyttä (onhan niitä meilläkin, mutta ei ne lopulta voi paljoa tilaa saada, kun emme vietä enää pidempiä aikoja yhdessä). Mulla on mielikuvia myös esim.sellaisista ihanista pienistä mummeleista ja papparaisista, jotka istuu aamuhämärässä yhteisen kotinsa aamupalapöydän ääressä, syövät yhdessä tehtyä aamupalaa, kumpikin tekee vaikka omaa ristikkoaan rinnakkain kysellen välillä toisiltaan vastauksia tmv.. Tai vaikka siitä, miten ihanaa olis katsoa rakastamansa ihmisen nukkumista ja tuhinaa. No, realismia nämä ei kuitenkaan aina ole; esim.oma äitini on ollut niin hirveä kotijyrä, että ei vuosikausiin antanut isäni mennä edes samaan aikaan keittiöön, jos hän itse oli aamupalallaan. Kumpikin söivät sitten erikseen, nukkuivatkin erikseen vuosikymmeniä. Ja minusta taas sellainen yksityiskohta, että silloinkin, kun nukuttiin miesystäväni kanssa ja vietettiin pidempiä aikoja yhdessä enkä saanut unta, olin niin ylivireä ja ahdistunut, ettei siinä tilassa minkään toisen nukkumisen ja tuhinan ihastelu onnistunut. Juuri muun muassa tästä kuitenkin haluaisin opetella pois, mutta eihän se ole edes mahdollista, kun emme tällä hetkellä yövy yhdessä. Kummallakin on uniongelmiakin ym. Rakastan kyllä omassa rauhassa nukkumista silloin, kun se onnistuu enkä pelkää liikaa, mutta olisihan siinä yhdessä nukkumisessa jotain ihanaakin. Silloin, kun vielä yövyttiin yhdessä, saatettiin illallakin vielä jutella pitkiä aikoja tai kuunneltiin yhdessä kainalokkain vaikkapa Sam Harrisia Youtubesta ja aamulla juteltiin siitä. No, nukkuminen mulla ei sitten onnistunutkaan. Lisäksi, mitä pidempään se jatkui, yleistyikin se, että minä olin yksin varhain aamulla hereillä, söin yksin aamupalan, kun miehellä on niin eri rytmi ja vapaapäivinään valvoo myöhään ja nukkuu pitkään. Ja minä taas menin aikaisin sänkyynkin. Että kyllähän minä tiedän, että asiat ei aina todellisuudessa mene niinkuin romanttisena ihmisenä haaveilee. Nyt ollaankin tähdätty siihen, että emotionaalinen läheisyys ja keskusteluyhteys säilyy. Ja nykyään asutaankin alle 10min matkan päässä toisistamme. Sekin on tärkeää. Puhutaan me keskenämme myös yhteisestä eläkeajasta ei niin vakavissaan, vaan pienissä yhteyksissä esim. vaikka että vanhuksina perustetaan yhdessä ihana kotieläintarha, missä on meiän mielestä ihania eläimiä kuten kettuja ja mangusteja 
ja rakennetaan niille mitä parhaimmat olosuhteet, ruokitaan ja hoidetaan ynnä muuta. Kaikki tällainenkin lämmittää tosi paljon, vaikka ei ikinä todennäköisesti toteudukaan.
Nyt lopetan kyllä tähän, kun juttua taas vain riittäis ja riittäis. 
Ps. Jatka ihmeessä positiivisia kirjoituksiasi teidän parisuhteesta; niitä on ihana lukea. 
Tää Fok_It on muutenkin hyvä sarjakuva.
Kiinnostuneena olen matkaasi seurannut ja tuntuu hyvälle, kun pahin taitaa olla jo takana ja isoja edistysaskelia tapahtunut.
) kanssa netistä ja vertailimme kiinnostuneina tuloksiamme ja juttelimme niistä. Totta kai koulutusten, iän ja kokemuksenkin myötä ymmärsin, että suurin osa nettitesteistä on toki ns.hömppää ja opin tuntemaan ja löytämään niitä, joilla on esim. tieteellinen pohja. Myös miesystäväni kanssa olemme täytelleet ja vertailleet niitä, se on kummastakin tosi mielenkiintoista ja hauskaa. Lopulta valitsinkin lukeneen sekä (tunne)älykkään ja tiedostavan miehen, jonka kanssa voi aina keskustella “mistä vain”; mm. psykologiasta, filosofiasta, politiikasta, maailman kaikista muistakin ilmiöistä ja lisäksi toki kummankin hyvin henk.kohtaisistakin asioista. Yksi myös suuresti pitämistämme yhteisistä touhuistamme on tutkailla ja ratkaista filosofisia ongelmia netistä. Kumpikin nautimme keskusteluistamme suuresti ja ne onkin ehdottomasti yksi suhteemme parhaista osista.
) käyttöä, että hänkin pääsisi osaksi tätä hyvän mielen piiriämme. Toivoa on, koska aluksi äitini vastusti nettiäkin ties kuinka kauan, mutta kun jaksoin vaan olla kärsivällinen, kuunnella alkuun ennen kaikkea häntä, hän alkoi sen jälkeen hiljalleen avautua internetin hyödyillekin ja nykyään hän käyttää sitä joka päivä.