Moi, joo, itsekin olen pitänyt hieman Plinkkitaukoa. Tuntui ettei mulla ole mitään uutta annettavaa, soitan vaan samaa levyä koko ajan.
Mutta hyvää alkukesää koko porukalle, olette usein ajatuksissani ja olen hengessä mukana. 
5 tykkäystä
Tämä pätee minulla “jos muutkin nollaavat laskurin, se on hyväksyttävää eikä haittaa vaikka itsekin aloitan aina uudestaan”
I am soberissa en nyt keskusteluissa käy, vaan seuraan äpistä päiviä ja rahan säästöä. Kiva äppi siihen.
Vastaan tässä aiempaan viestiin, en ole lukenut ihan viime päivien tarinoita mutta tsemppiä taistoon kuitenkin 
1 tykkäys
Heippa kaikille. Minä olen taas kuudetta päivää juomatta ja on tosi motivoivaa seurata I am sober -sovelluksesta säästettyjä rahoja (110e) ja kaloreita (1300kcal). On kyllä hyvä, että on kehitetty tuollainenkin sovellus. Siellä tulee käytyä useamman kerran päivässä. Seuraan toki, että en siihen koukahda… Keskustelu ei siellä kyllä ole kovin vilkasta, joten olen taas lueskellut aamuisin enemmän Plinkkiä. Välillä pidän kuitenkin niitä taukopäiviä ja yritän fokusoida ajatuksiani muuhunkin kuin alkoholiin ja raitistumiseen. Sekin tekee tosiaan hyvää.
Maksa-arvoni ovat laskeneet jo melkein normaaleiksi. Siitäkin tulee hyvä ja helpottunut mieli. Olen käynyt päihdeklinikalla ja psykan polille on ollut etätapaamisia. Nekin tukevat juomattomuutta.
Olen piirrellyt karttoja omista ongelmista, selviytymiskeinoista ja arvoista. Ostin kirjan Terapian tarpeessa? Lyhytterapeuttinen itsehoito, jossa tuonlainen karttatyöskentely opetetaan. Karttojen teko on auttanut minua katsomaan ilmi- ja kohdeongelmiani lintuperspektiivistä ja suhtautumaan itseeni vähemmän vaativasti ja myötätuntoisesti. Se on ollut sangen hedelmällistä ja aion raapustella niitä jatkossakin.
Yksi mieltä painava asia on tullut lisää juomattomien päivien lisääntyessä. Miesystävälläni ja lapsellani on hirveän suuret odotukset, kun juomattomat päivät ovat lisääntyneet. Olen edelleen uupunut ja he odottavat joka päivä lenkkejä, välillä snookerin ja lautapelien pelaamista, leffojen katsomista jne.jne. En ollut käytettävissä juurikaan silloin aiemmin, kun join lähes joka päivä eli sinänsä ymmärrän heidän odotuksensa, kun olen taas saatavilla. He eivät kuitenkaan ymmärrä, että odotuksillaan he asettavat minulle paineita ja ahdistusta, mitkä ovat johtaneet juomishaluihinkin. Olen päättänyt ottaa asian puheeksi heidän kanssaan, koska eiväthän he mitään ajatustenlukijoita ole. Samalla asetan rajoja ja otan vastuuta omasta hyvinvoinnistani, mikä on raittiuden tavoittelussakin tärkeää. Vasta harjoittelen rajojen asettamista, joten otan tämän opettelun kannalta ja olen itselleni armollinen, meni miten meni. Olen tässä harjoitteluvaiheessa vähän liiankin ponnekkaasti asettanut välillä rajoja ja sanonut ei:tä, vaikka vielä useimmiten se on minulle vaikeaa. Joskus uutta taitoa harjoitellessa, saattaa mennä aluksi toiseen ääripäähän ennen kuin laskeutuu sieltä tasapainoon. Yritän välttää ääripäitä ja olla joustava, mutta sopivalla tavalla jämäkkä.
Eipä tässä muuta tällä kertaa, kuin levollista ja rentoa sunnuntaita kaikille❣️
9 tykkäystä
Tosi kiva kuulla sinusta Lintuanna <3 Ja näin hyviä kuulumisia!! 
1 tykkäys
Kiitos 
1 tykkäys
Hei @Lintuanna , juurikin tuossa tunti sitten tuumin, mitä sinulle mahtaa kuulua. Ilahduin kun näin, että olit päivittänyt!
Tuohan se onkin, että sekä lähriset että itse odottavat, että raittiuden myötä tulisi jokin valtava energia ja jaksaisi vaikka ja mitä. Ei sillä, huomaan olevani noin yleisesti tarmokkaampi kuin juodessani ja saan aikaiseksi kaikenlaista, mutta silti taidan itse odottaa itseltäni liikaa.
Totuus on kuitenkin, että oman pään myllääminen, itsensä tutkiminen ja tuntemaan opetteleminen selvin päin on henkisesti raskasta ja syö voimia. Hyvä niin; sehän osoittaa, että jotain on oikeasti tapahtumassa.
Minusta oikein hyvä ajatus tuo, että rauhallisesti ja nätisti kerrot kotiväelle, että tarvitset aikaa omista pohdinnoistasi palautumiseen. Älä koita väkisin suorittaa edes kivoja asioita vaan tunnustele jaksamistasi. Jos/kun rauhassa selität omat tarpeesi läheisillesi, he kyllä varmasti ymmärtävät eivätkä yritä painostaa sinua yli rajojesi. Mutta kuten hyvin sanoit, hekään eivät ole ajatustenlukijoita joten sinun täytyy itse heille tarpeesi sanoittaa.
Tsemppiä ja rentouttavaa sunnuntaita, ilman suorittamisen pakkoa!
3 tykkäystä
Hyvin menee @Lintuanna, pysy vahvana!
1 tykkäys
Kiitos, kiva kuulla. 
Psyykkinen työ vie tosiaan sekin paljon energiaa. Ennen olisin ehkä lähtenyt suorittamalla täyttämään lähipiirin odotuksia, mutta en enää. Sen aika saa olla ohi. Juuri tuollaiseen karttaan kirjoitin, että opettelen sanomaan ei siten, että siitä ei tule myöskään syyllistä oloa ja luottamaan enemmän elämään ja siihen, että tulen hyväksytyksi sellaisena kuin olen. Minussa elää kyllä vahvana tarve jotenkin hyvitellä sitä, että olen juonut, mutta siihen jos lähden, niin sekin saattaa uuvuttaa. Olen pyytänyt vilpittömästi anteeksi ja tällä haavaa sen on nyt riitettävä. Myöhemmin jaksan ehkä jutella enemmän. Nyt saan levätä uupumusta pois ja puuhailla omaan tahtiin. Käydä kävelylenkeillä, mutta en joka päivä. Yritän pyrkiä kaikessa tekemisessä kohtuuteen. Se on ollut mulle aina tosi vaikeaa, vaativa kun olen. Olen kuitenkin vaativuuttakin käsitellyt terapiassa (joka loppui joulukuussa) ja noiden karttojen avulla ja tuntuu, että syyt sen takana alkaa vielä enemmän nyt aueta. Kunhan en ala alisuorittamaankaan, niin kaikki on hyvin.
Mukavaa sunnuntaita!
5 tykkäystä
Olisiko se alisuorittaminen tässä vaiheessa niin paha asia? En tarkoita, että alat ryypätä hanskat tiskiin -meiningillä tai jätät hoitamatta aivan välttämättömimmät ja elintärkeät asiat, mutta muuten antaisit vain olla. Jos olet tavalla tai toisella suorittanut asioita tähän asti, niin tuo voisi tehdä ihan hyvää.
Joskus olin taas sairastunut psykoottiseen masennukseen. Pahimmasta pöpiläkunnosta vähän toettuani puhuin psykiatrilleni kaikkea, että oon ajatellut tehdä niin ja näin tai mun pitäis tehdä sitä ja tätä toipumistani ajatellen. Shrinkki sanoi siihen, että älä tee mitään. Ei hän tietenkään tarkoittanut, etten saisi mennä ulkoilemaan tai vaikkapa lukea kirjaa, jos ihan spontaanisti siltä tuntuu. Meinasi sitä, etten ala nimenomaan suorittaa jotakin oikeaoppista toipumista tai muutakaan “oikein elämistä”. Se oli hyvä neuvo. Kyllä ne voimat lisääntyivät ja kiinnostus asioihin kasvoi sitten, kun oli tosiaan aikansa ollut tekemättä mitään.
Tai paremminkin voisi ajatella niin, että tarvitseeko suorittaa ylipäätään. Ei sen enempää yli- tai ali- tai muutenkaan suorittaa. Monet ihmiset tuntuvat suorittavan elämäänsä pois päiväjärjestyksestä hirveällä kiireellä. Aina on edessä jokin etappi, johon täytyy rientää ja sen jälkeen seuraava ja siinä sivussa jää huomaamatta, että tänäänhän on muuten kiva päivä.
Tsemppiä ja kiva kuulla sinustakin taas <3.
6 tykkäystä
Kiitos.
Hyvä pointti. Se saattaisi tosiaan tehdä hyvää. Hyvä neuvo sun psykiatrilta, mä välillä mietinkin suoritanko toipumista(kin). Yritän ihan opetella tota, että antaisin vaan olla. Se olis varmaan parasta tässä tilanteessa.
Kyllähän mulla tosi helposti meinaa lähteä suorittamisen puolelle vieläkin. Sen kanssa saa olla tarkkana. Usein käynnistyy sellainen ylireipas suorittaja-minä miettimään, mitä kaikkea pitää ja voisi vielä tehdä paremmin. Niin kuin nyt, kun aloin tehdä noita karttoja. Se on hedelmällistä ja hyödyttää mua, mutta siinäkin tunnistin jo sellaista ajattelua, että “pitäiskö tehdä joka päivä” - no ei pitäisi. Enkä tee. Teen silloin, kun huvittaa ja on sopiva tilanne. Musta psykan poli vähän tukee toipumisen suorittamista, kun pitää aina kirjoitella kaikenlaisia listoja, mitä voisi tehdä ja päiväjärjestyksiä. Kieltäydyin päiväjärjestyksen tekemisestä, koska se vasta tukeekin suorittamista ja mulla on jo säännöllinen päivärytmi. Yritän enemmän elää hetkessä ja tunnistaa mihin voimavarat milloinkin riittää. Moni asia jää tällä tavalla tekemättä, mutta nyt saa jäädäkin. Lepo on nyt ensisijaista.
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille❣️
6 tykkäystä
Onpa hienoa, että sinulle kuuluu noin hyvää nyt 
Juuri näin. Nyt jos koskaan sinulla on täysi oikeus keskittyä omaan toipumiseesi ja pitää jaksamisen rajoista kiinni. Läheisilläsi taisi olla neuroepätyypillisiä piirteitä, niin ehkä kyky asettua toisen asemaan ei ole niin hyvä ja joutuu rautalangasta vääntämään, että toipuminen vie aikaa, eikä voimia kaikkeen nyt ole.
Komppaan Winstonia tuossa suorittamishommassa. Hyvä kirjoitus kokonaisuudessaan. Suorittamistaipumuksesta hellittäminen ei tietysti niin helppoa ole ja vie aikaa.
Minustakin tuo mainitsemasi kirja “Terapian tarpeessa” oli hyvä kun sen luin.
Tsemppiä kovasti ja leppoisia kesäpäiviä! 
4 tykkäystä
Hei Lintuanna, kiva kuulla sinusta ja hienoa, että olet saanut juomattomia päiviä alle Kuulostaa tosi hyvältä, että annat itellesi aikaa toipua ja levätä. Toivon sulle hyvää jaksamista ja lisää hyviä päiviä!
1 tykkäys
Kiitos ja samoin. 
Kiitos ja samoin. Hyvä muistutus nuo miesystäväni ja poikani neuroepätyypillisyydet. Sen, kun tuppaa arjessa välillä unohtamaan. Heidän tosiaan voi olla vaikea asettua asemaani ja miettivät asioita vain omalta kantilta. Onneksi nyt tuntuivat ymmärtävän, kun otin asian puheeksi. Saa nähdä kauanko pysyy muistissa. 
Täällä ollaan edelleen selvinpäin ja iltapäivälevolla.
6 tykkäystä
Olipa hyvää pohdintaa ja kivoja kuulumisia. Oikein hyvää viikonlopun jatkoa sinulle
1 tykkäys
Kiitos nyt 11 päivää juomatta.
8 tykkäystä
Olen huomannut, että identiteettini on vahvasti rakentunut (yli)suorittamiselle. Jos luovun siitä, alkaa pinnan alta tulla pelkoja esimerkiksi hylätyksi tulemisesta. Näen siitä palnajaisiakin. Näiden pelkojen saadessa tilaa, juon helposti tauonkin jälkeen. Olen käsitellyt paljon vaativuuttani ja (yli)suorittamistani, nyt olisi varmasti aika käsitellä hylätyksi tulemisen pelkoani. Ja muita pohjavirran täyttäviä pelkoja ja huolia.
Pääsin tällä kertaa 11 päivään ja se on huojentavaa. Pystyn siihen varmasti uudelleenkin. Ainakin toivottavasti. Voin myöntää, että vaikka tiedän ydinpelkojen herkästi piiloutuvan, oli yllätys löytää sieltä alta vielä uusia pelkoja. Jopa terapiassani vakuutin, että en kärsi hylätyksi tulemisen pelosta. Ja nyt joudun pyörtämään sanomiseni täysin. Kyse oli vain siitä, että en ollut vielä päässyt niin pitkälle. Terapeuttini varmasti huomasi tämän.
Harmittaa tunnistaa pelkoja lisää, olen yhtä pelkoa koko ihminen - tai siltä ainakin välillä tuntuu. Ei auta kuin nöyrtyä ja hyväksyä. Tulta päin. Ehkä tällä tavalla pääsen ytimeeni, missä kaiken ratkaisu piilee.
Tuli vielä mieleeni, että miesystävälleni ei sitten kuitenkaan mennyt perille, että tarvitsen lepoa ja aikaa toipua uupumuksestani. Hänellä oli vaikka mitä ideoita viikonlopulle, vaikka itse en jaksanut niistä yhtään mitään. Tämä kolkutteli taas hylätyksi tulemisen pelkoa, kun en voi täyttää miesystäväni tarpeita. En ikään kuin uskalla luottaa siihen, että hän sopeutuu kieltäytymiseeni. Ja kaikista kieltäytymisistä tulee myös edelleen huono omatunto. On tässä vielä savottaa taaplattavana… laitoin asiasta kuitenkin miesystävälleni viestiä, koska en jaksa pelätäkään koko aikaa. Toivottavasti lopputulos on hyvä, ainakin viesti oli myötätuntoinen ja rakentava.
2 tykkäystä
11 päivää on hieno saavutus! Varsinkin kun ottaa huomioon, miten vaikeaa sinulla on ollut.
Minua ei haittaa olla yksinkin, vaikka tietysti olisi kivaa, jos olisi hyvä ja toimiva parisuhde.
Nuo pelot on merkillisen hyviä piiloutumaan ja verhoutumaan joksikin muuksi. Ehkä minulla on riittänättömyyden ja kelpaamattomuuden pelkoa ja ulkopuolisiuden tunne herää helposti.
Minua on helppo manipuloida syylllistämällä ( myös säälittäväksi heittäytymällä) koska syyllisyys lhötiin niskaani jo lapsena. Olin olemassaolollani syyllinen äitini onnettomaan elämään. Tietyllä tapaa tajusin koko kuvion älytyömyyden vasta raitistuttuani yli 40-vuotiaana kun äiti veisasi taas samaa virttä " miten tästä olisit mihinkään lähtenyt, kun oli kunnottomat pennut kynsissä" ja jotenkin siinä hetkessä valaistukn ja ymmärsin, että se on vain tekosyy, koska viimeinenkin pentu oli ollut täysi-ikäinen yli 20v. Olisihan siinä ollut hänellä aikaa tehdä jotain. Sanoinkin sen ja äidin leuka loksahti alas. Ehkä hän ei ollut tajunnut sitä itsekään.
Ehkäpä meillä on joitain sanojakin kipukohtia. Minä saatoin kääntää asiat ylisuorittamisesta alisuorittamiseksi, koulut jäi uupumisen ja sairastelun takia kesken ja tämä kympin tyttö luovutti, Ajjoin kiskobussini sivuraiteelle, muut vetää vauhdilla ohi ja itsetuhoisen vaiheen jälkeen päätin, etten halua enää olemassaoloani kärsimyksellä hyvittää. Riitän itselleni, vaikken muille riittäisikään. Maailmassa on paljon kiinnostavia asioita joita voi tutkia ja tehdä, vaikkei näennäisesti saavuttaisi juuri mitään.
Minä en hitaudessani ex-heilalle oikein riittänyt. Ideoita ja suunnitelmia häneltä tuli hirveällä vauhdilla ja juuri kun omin johonkin sopeutunut ja evtinyt reagoida, se oli jo hylätty tai muutettu toisenlaiseksi. Olin koko ajan pari askelta jäljessä, omaan rytmiini nähden oli koko ajan kiire.
Meillä ei rytmit synkronoituneet, hän ei kyennyt tai halunnut sopeutua ja sopeutujan osa tahtoi jäädä minulle. (Hänellä on myös jonkinasteinen halu hyötyä muista ihmisistä, kun kuppasi rahaa myös äidiltään. Onko tuo sitten ostoriippuvuudesta kumpuava oire vai luonteenpiirre. Joka tapsuksessa epärehellisyys raha-asioissa oli iso syy eroon sekin.)
Luulen, että teilläkin sinua saattaa uuvuttaa rytmienne ja tämänhetkinen ero jaksamisessakin, kun joudut käyttämään vähiä voimiasi asian toistuvaan selittämiseen. Olisi helpompaa, jos hän valmiiden suunnitelmien esittämisen sijaan kysyisi mitä sinä jaksat tai haluat tehdä.
Varmaan olet nyt tärkeiden kysymysten äärellä noiden pelkojen tunnistamisen kautta. Kiva kuulla, että miesystävä suhtautui empaattisesti. Vahvistuu sinulla ehkä sellainen tunne, ettei rakkautta tarvitse ostaa olemalla mieliksi ja suostumalla kaikkeen oman hyvinvoinnin kustannuksella.
Voimia kovasti ja mukavaa sunnuntai-iltaa 
2 tykkäystä
Kiitos❣️ Minäkin viihdyin yksin 11 vuotta ennen tätä parisuhdetta. Se teki hyvää, vaikka vielä surenkin sitä, että en koskaan ole mennyt naimisiin ja saanut toista lasta ydinperheeseen. Siihen haaveeseen heräsin ihan liian myöhään, vasta 39-vuotiaana. Haaveesta luopumisen työtä on pitänyt tehdä paljon. Ehken olisi kuitenkaan itsekään sopinut perinteiseen parisuhteen muottiin ja tämä meidän omanlainen parisuhde on kuitenkin lopulta minulle sopivin. (Ei asuta yhdessä jne.)
Olet sinäkin kärsinyt aikamoisesta äiti-suhteesta. Hyvä, että sait sanottua äidillesi siitä. Ehkä hänellä oli jäänyt vanha levy pyörimään. Jatkuva syyllistäminenkin on henkistä väkivaltaa. Minuakin syyllisyyden tunne on seurannut vuosia, mutta en enää muista miten minua lapsena syyllistettiin muuten kuin siitä, että olin aika villi. Sen suhteen syyllistettiin vääränlaiseksi tytöksi, varsinkin, kun isosiskoni oli rauhallinen ja kiltti. Vääränlaisena olemisen kokemus on seurannut minua aikuisuuteen ja synnyttää ulkopuolisuuden tunnetta.
Varmasti hyvä, että päätit parisuhteen. Onhan vaikeaa arvostaa miestä, joka rahaakin yrittää kupata. Siinä tulee helposti hyväksikäytetty olokin. Minustakin oli raskasta olla ainoa sopeutuja. Nyt asetelma on muuttunut ja aluksi tosiaan nostaa uusia pelkoja pintaan. Kirjoitan niistä päiväkirjaan, jos helpottaisi. Ben Malisen yhdessä kirjassa neuvottiin sanomaan pelko ääneen vähintään 10 kertaa, koska se lieventää pelon valtaa. Sitäkin voisin taas kokeilla.
Tuo on tosi hyvä oivallus, että et ole halunnut enää kärsimyksellä hyvittää olemassaoloasi ja riität itsellesi. Siinä on jo pitkälle päästy. Taidan yrittää ottaa mallia.
Hyvää alkanutta viikkoa sinulle ja kaikille muillekin❣️
2 tykkäystä
11 päivän juomattomuuden seurauksia olikin sitten taas enemmän juominen. Yllätys… Kamala fiilis, kun tiedän, että kuuluisin Lopettajien puolelle, mutta en ole sinne valmis. Nyt, kun olen ollut taas juomatta, miesystäväni lähettää heti miljoona ideaa, mitä nyt voidaan tehdä. Se ahdistaa mua todella paljon ja siitähän jo sanoinkin hänelle kahdesti, että tarvitsen lepoa enkä tehtävälistaa. Tänään myös psykan polin puhelussa taas ehdotettiin, että seuraavalla kerralla tehdään tehtävälista, mitä voin alkaa noudattaa. En saanut sanaa suustani. Mihin unohtui se, että vaativalle persoonallisuudelle on ongelma kaikki tehtävälistat. Olen tehnyt itse niitä vuosikausia. Sehän on osa ongelmaa…Huoh. Tuntuu, että en kerta kaikkiaan tule kuulluksi niin miesystäväni kuin psykan polin kohdalla. Sentään päihdeklinikan työntekijä sanoo, että ota aikaa levolle, olet tehnyt kauan jo tarpeeksi ja ylikin. Siitä olen nyt todella kiitollinen. Harmi, että ne tapaamiset jäivät nyt tauolle kesän takia. Yritän silti pitää puoleni; minä saan levätä rauhassa uupumustani pois.
Edit. En käytä edellä mainittuja syynä juoda, aiemmin olisin saattanut käyttää. Nyt vain kerron seurauksia ja ympäristön suhtautumista. Ne ovat vain haasteita, ei esteitä.
3 tykkäystä