En muista noin alusta. Yritin täältäkin käydä omia viestejäni lukemassa, ja mieli on tehnyt ainakin vielä 40 päivän tipattoman tienoilla. Tosin silloin yritin vasta vähentää, mutta itse peilaisin ehkä kuitenkin omia tuntemuksiani siihen. Se kun oli ensimmäinen pidempi tipaton ja ns. kunnollinen yritys tehdä asialle jotakin. Sen muistan, ja olen täällä tosi monta kertaa maininnutkin, että viisi päivää tuntui silloin niin hienolta, että teki melkein mieli itkeä onnesta. En siis ollut aikoihin ollut juomatta edes sitä aikaa, ellen korkeintaan joskus kovemman krapulan jälkeen.
Samalla törmäsin tähän tekstiini, mikä surkeudessaan hymyilytti. Se oli juuri siinä 40 päivän kohdilla:
Lipsumisia tuli. Mutta tuota itse aihetta mietin ihan juuri, kun näin ohjelman jostain uskomattomasta selviytymistarinasta. Jos itse joutuisin tilanteeseen, mistä selviytyminen vaatisi erityistä tarmoa ja sitkeyttä, en pärjäisi ollenkaan. Kun tunne pyytäisi sulkemaan silmät ja lepäämään, samalla kun järki komentaisi, että nyt pitää pysyä väkisin hereillä ja taistella viimeisinkin voimanrippein, nukahtaisin ihan samantien. Tuo liukumäkivertaus on ollut todella osuva.
Luulen, että sinussa on paljon enemmän tuonkaltaista potentiaalia. Ala uskoa siihen myös itse! 