Päivän kysymys!

Kuivaushuone
41

Vaikea aisia, ehkä jos tohon suoran vastauksen löytäisin, en varmaankaan enää käyttäisi.

Olen huomannut itsestäni ja ympärillä olevista ihmisistä, että jos rakentaa raittutta jonkun muun kuin itsensä takia niin se ei ikuisesti kanna. Itse olen yrittänyt raitustua vanhempien, puolison ja koirankin takia, mutta aina olen itseni taas jonkun ajan päästä radalta löytänyt.

Nyt yritän, ehkä ekaa kertaa tehdä tätä itseni takia. Siksi varmaan se tällä kertaa tuntuu kaikkein vaikeimmalta.

Nyt olen löytänyt itselleni sellaisen sossun, jonka kanssa käyn juttelemassa. Hänen kanssa käyn keskusteluja ja teen erillaisia tehtäviä. Nyt aloitetaan järjestämään jotain toipumista tukevaa tekemistä iltaisin-iltapäivisin. Mielekästä tekemistä ja oppia nauttimaan tästä elämästä näin ja ymmärtää, ettei koko ajan tarvitse tapahtua mitään ihmeellistä.

42

Tämän päivän kysymys.
Anteeksianto? Mitä anteeksianto tuo sinulle mieleen?

43

Anteeksianto on mun mielestä asia, jota ilman sä et pysty etenemään elämässä. Jos menneisyys vaivaa, se on selvitettävä joko yksin tai ihmisten kanssa, joiden takia se vaivaa ja se on käsiteltävä niin, että ne jutut voi unohtaa ja antaa anteeksi.

Ei kannata kantaa turhaa kaunaa, se vain vaikeuttaa elämää. Mä olen antanut mun kiusaamiselle koulussa anteeksi, samoin isän käyttäytymiselle meitä lapsia kohtaan silloin, kun oli nuorempi (ja lapsista etenkin minä sain suurimmat syyt niskoilleni). Tästä viimeisestä aiheesta puhuin iskäni kanssa ja se on myöntänyt ollensa “todella kusipää tyyppi” aikoinaan. Nyt tajuan, että sillä on ollut yhtä paha olo, ku mulla on ollut nuoruudessa (me ollaan hirveän samanlaisia), se ei tehnyt oikein, mut anteeksi oon antanut, koska ei tehnyt myöskään sitä tarkoituksella tai ainakaan ajattelemalla, miten se voisi vaikuttaa muihin. Kiusaamisesta puhuin kaverin kanssa, joka ei varsinaisesti ketään kiusannut (vaikka kokikin sen niin), vaan enemmän heitti ne jutut läppänä ja se nkautta olisin voinut hakata ylä-asteen pahimman kiusaajani. Mut en mä enää halua tehdä sitä. Se on istunut linnassa ja juttelee nykyään mun kanssa silloin tällöin. Narkomaani on ja sitä on itseään kiusattu tosi pahasti, joten anteeksi on saanut, vaikkei ole pyytänyt.

Mä en usko, että tilanteista päästäisiin eteenpäin, ellei ole valmis hyväksymään menneet ja antamaan vain anteeksi. Se voi olla vaikeaa, mutta usein jos on mahdollisuus keskustella enää henkilön kanssa, kenen kanssa se anteeksianto tulisi tehdä, kuulisi myös sen näkökannan; hän voi tunnustaa vaikka olleensa tosi lapsellinen ja ajattelematon, jolloin tajuaa ettei itse ole syyllinen.

Ja vaikka olisi suuttunut vaikka lapsuudestaan, niin on vain mietuittävä että se on menneisyyttä, vanhemmat eivät voi olla täydellisiä vaan hekin tekevät (isojakin) virheitä. Ja jos ei siitä pääse yli, niin se vain jatkaa kivenä kengässä niin pitkään, kunnes on valmis unohtamaan ne menneet ja antamaan anteeksi.

IMHO siis koko juttu, mut mulla toi on toiminut ja mä olen vasta lähivuosina oppinut olemaan kantamatta sitä kaunaa ja antamaan anteeksi, jopa itselleni, vaikka se se taitaa vaikeinta olla, koska aina en siihen kykenene vieläkään, tai edes halua… :unamused:

44

Hyvää vuoden siunatuinta kuukautta!
RAMADAN MOBARAK!

Armo ja anteeksianto ovat lahjoja katuvaisille, mitkä luojansa anteeksiantoa etsivä saa. Armollisin voi antaa anteeksi, mitä hyvänsä isoja ja pieniä syntejä kenelle hyvänsä hän tahtoo ja ihminen hänen avullaan voi antaa anteeksi toisille. Ramadan on anteeksiannon ja armon kuukausi, jonka paasto syventää uskovan pelkoa Luojaansa kohtaan ja pelko lisää rakkautta ja kiintymystä Häneen, joka meidät on luonut kahdesti.

Pahin synti on kuitenkin epäjumalan palvonta. Sitä Jumala ei ilmoituksensa mukaisesti voi antaa anteeksi sellaiselle, joka kuolee siinä tilassa. Kuitenkin se annetaan anteeksi, kun kääntymys oikealle tielle tapahtuu tämän elämän aikana.

Tärkein asia armosta on tietää se, että Herramme armahtaa, jokaista, joka etsii lakkaamatta hänen anteeksi antoaan, vaikka tämä toistuvasti toistaisikin virheitään, mutta ei lakkaa etsimästä Herransa armahdusta.

On suuri synti viedä toiselta ihmiseltä toivo jumalan armosta.

On tärkeää tietää, että profeetat ovat etsineet lakkaamatta anteeksi antoa itselleen ja muille ja he ovat ihmisistä parhaita. Islamin viimeinen profeetta Muhammed (Jumala ylistköön häntä parhaassa seurassaan) on paras esikuva Aatamin (Allahin rauha olkoon hänen yllänsä) jälkeläisille.

Aiunatun Ramadan kuun paasto sisältää niin paljon siunauksia ja armoa, että Allahin lähettiläs (JYHPS) on sanonut. Jos ihmiset vain tietäisivät, mikä palkkio Allahin luona on sille, joka paastoaa ja jonka paaston Jumala hyväksyy, he toivoisivat vuoden jokainen kuu olisi Ramadan, mutta moni ei ymmärrä tätä. Tämän hän sanoi siksi, että monet paastosivat pitkin hampain eikä sellaisella asenteella siitä ole hyötyä. Tänä päivänä surullisen moni ei paastoa, niistä, joiden osaksi on tullut tieto. He ovat hylänneet johdatuksen.

Totisesti Ramadan kuun siunaukset ovat valtavat, eikä niihin tässä yhteydessä mennä sen syvemmälle.

Rauha kaikille teille!
On ilo huomata, että monet ovat edistyneet valtavasti tiellänsä kohti päihteetöntä elämää. Jumala antakoon meille kaikille voimastaan ja antakoon meidän syntimme anteeksi ja tehköön meidät paratiisin asukkaista. Ja antakaamme mekin anteeksi muille.

PS.
ALLAH on arabian kieltä ja tulee juuri sanasta ILÄÄH, mikä tarkoittaa suurinta mahdollista rakkautta. (Muistaakseni Arabian kielessä rakkautta kuvailevia sanoja on 27) Molempia käytetään Jumalan niminä. Ja suomeksi se käännetään Jumala, sillä se käsittää kaikki Jumalan ominaisuudet. ALLAH on ilmoittanut Koraanissa itsestään 99 nimeä. Suuri osa oppineista on sitä mieltä, ettei Jumalan nimet rajoitu 99ään vaan niitä on enemmän.

Allah antakoon anteeksi jos tekstissäni on virheitä. Kaikki kiitos ja ylistys kuuluvat hänelle! Kenelläkään ei ole oikeutta tulla palvotuksi paitsi hänellä! Rauha olkoon hänen lähettiläällään ja kaikilla jotka seuraavat johdatusta.

45

Anteeksianto! Mun pitäisi antaa anteeksi itselleni se mitä olen tehnyt ja saanut aikaiseksi näinä “nuppi sekaisin” vuosinani.
Tulehtuneet ja tällähetkellä olemattomat välit lähisukuuni. Valehtelut läheisille ja muutaman hyvän ystävän kuolema myös.

46

Emmää pysty myöntään, kun emmä tiedä, onko se niin. Mä edelleen jaksan ajatella, että seuraavan kerran, kun mää haen, mä otan lääkkeitä vain Suuren Viisaan Auktoriteetin - eli lääkärin - salliman määrän, eihän siinä sitten mitään, jos sillai ottaa. [size=59]eihän?[/size]

“Anteeksianto”, huh! Sana, jota en ymmärrä. Olen räjähtämispisteeseen täynnä kaunaista raivoa vuosikymmenten ajalta… Mun on vaikea luottaa ja uskoa mihinkään, sen takia mää haluan pillereitä. Olen ottanut vastaan loukkauksia ja maksanut korkojen kera, ja silti mullon sellanen olo, että mä olen koko maailman suhteen alakynnessä. Mä haluan sammuttaa sen olon, pois siitä… Mullon hyvin kyyniset ajatukset välillä… Ikään kuin ihmisten välillä ei olisi mitään muuta kuin kamppailua ja kilpailua ja hierarkiaa… Ikään kuin yksi ihminen muka voisi tai pitäisi olla kaikkea. Ja kun ei ihmiset edes kai kai kai ???useimmiten ole sellasia, miksi mää ne suurimman osan ajasta kuvittelen… Se on enimmäkseen mun päässä. Eli mä olen sairas…Tai sit se on just niin ja sille ei voi mitään…

Joku kysymys koski sitä, mihin olen koukussa: tunteeseen /päihteeseen vai miten se meni… Mä haluan vaan sammuttaa tämän saatanallisen itsetarkkailuni. Mua haukuttiin tällä viikolla siitä, että mä luulen olevani joku jumala, joka luokittelee omat tekemisensä ikään kuin ne omat arviot olisi objektiivinen totuus ja ensin se voi olla, että v*ttu mä oon hyvä ja viiden sekunnin päästä, että mitä helvettiä mää kuvittelin itsestäni, enhän mä ole m-i-t-ä-ä-n…

Emmä osaa sanoa, olenko mä addikti, kun mä haluan hetkittäin vaan tipahtaa koko systeemistä, elämä oksettaa noin yleisesti: mä en kestä katsoa telkkaria, lukea lehtiä, kuunnella radiota, kuunnella toisia ihmisiä, mä en kestä ajatella maailman menoa, mä ilmeisesti kuvittelen, että mun tahdon pitäis määrätä, miten täällä kuuluu mennä ja kaiken pitäis olla hyvin, mut tuntuu aivan saatanan hirveältä paikalta tämä mesta… sitten ei jää kuin yksityinen maailma, jossa pystyy oleen…semmonen olo, että seis maailma, tahdon ulos… ja kun nukahtaa tai sammuu ja taju lähtee, pääsee hetkeksi pois tästä avuttomuudesta.

mä en pysty antamaan anteeksi epätäydellisyyttä itsessäni, toisissa ihmisissä, maailmassa. kaiken pitäisi olla hyvää ja kaunista, muuten ei muka mikään ole. (itse asiassa se taitaa olla päinvastoin: hyvää ei ole ilman pahaa; eikä kaunista ilman rumaa)

olikohan nämä edes vastauksia esitettyihin kysymyksiin

47

Toi on muuten hemmetin tuttua mullekii, mä en vaa riitä!

Samoin tuo. Tuntuu, ettei tääl tapahdu ku pahoja asioit, ja et ite pitäs niit pystyä kontrolloimaa (koko maailmaa vai???). Itse on siihen kykenemätön, kuka nyt moisee pystyis? Oon ite funtsinu, et tavallaanhan tuo ajattelu pyörii oman itsensä ympärillä, et kuvittelee olevansa enemmän kuin mitä on. Toisaalta ehkä sitä on vain liian herkkä tänne maailmaan… Kuitenkin tuo oikea maailma on niin paha paikka, et oikeesti on turvallisempaa hakeutua siihen omaan maailmaansa, missä kaikki on pehmeämpää, ku on turruttanu itsensä päihteillä… :unamused: . Mullakin on hemmetin useest toi avuttomuuden tunne pääl. Kaikki on huonost mut mä oon avuton tekee asioille mitään!

Edelleenki samoilla linjoilla sun kans. Mä yritän antaa anteeksi toisille ihmisille ja omaan elämään koskeville ihmisille oon antanu anteeks. Silti oon vihanen esim. poliitikoille jatkuvast, ku niil on valta ja tääl on silti asiat huonost! Ja mun mielestä myös maailma on paha paikka, jos Jeesus ilmestyis tänne nyt, ni en tiedä saisko sekään enää rauhaa täällä aikaseks… Mä jaottelen kaiken karkeasti hyvään ja pahaan ja en vain pysty ymmärtäämään “pahoja ihmisiä” ja heidän tekojaan… :unamused: Mut sä ilmasit just mun ajatukset sun tekstissäs tosi hyvin, et mä aika turhaan heitin noita lisäkommentteja tuohon. Ajattelet aika samal taval, ku mä!

48

Rauhaa.

Kuulostaa tutulta bentsopää ja malibu. Itsekin herkkänä kaverina otin raskaasti pahuuden ja otan toki vieläkin. Nyt minulla vain on paremmat työkalut sen käsittelyyn, kuin aikaisemmin.
Myöskin sellainen asia minua vaivasi, että olin ikäänkuin löytänyt, jotain suurenpaa, kuin se, mitä maailma näytti omistavan, mutta minun ongelmani oli se, ettei ollut riittäviä sanoja sen ilmoittamiseen. Yritin epätoivoisesti ilmaista asiaani, mutta mitä enemmän avasin itseäni, sitä kipeämmältä maailman vastaus tuntui. Toisaalta vastapainona oli jumalainen riemu, joka seurasi noita uhrauksia, ongelma oli kuitenkin, että minulla ei ollut uskontoa. En edes tajunnut asian laitaa ennen, kuin pitkän matkan päästä kurvin katkolla, kun minulta kysyttiin: Olenko uskovainen mies? Minun oli vastattava myöntävästi. Kesti kuitenkin kauan, ennen kuin luoja ohjasi minut Islamiin.

Kun al Islam vihdoin esiteltiin minulle, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa se vastaan, muuten olisin toiminut itseäni vastaan, olenhan yksi muslimeista. Nyt minulla on uskonto, joka on täydellinen, siinä ei ole mitään väärää. Maailma lienee kuitenkin sama paha paikka, nyt kuitenkin tiedän, että islam tekee siitä paremman. Mikä islamista tekee erityisen on tieto ja palvonta kuuluu yksin jumalalle. Jumala on itse valinnut sen ihmisille, se on jumalan uskonto. Ei ihmisen tekemä, niinkuin kieltäjät väittävät ja panettelevat. Kieltäkööt vain, mutta jos jumala tahtoo, minä todistan verelläni uskoni heille tai jos hän tahtoo antaa hän voiton uskoville lupauksensa mukaan.

Jeesuksen (Allahin rauha olkoon hänen päällänsä) palattua hän elää neljäkymmentä vuotta maan päällä, tuhoaa antikristuksen ja tappaa “sian”. Sen on kerrottu olevan rauhan aikaa. Tietojeni mukaan heti hänen kuolemansa jälkeen alkaa anarkian aika, jota kestää seitsemän vuotta. Sitten jumala antaa enkeli Azraeilille (allahin rauha olkoon hänen päällänsä), joka on kuoleman enkeli, käskyn kerätä kaikki sielut maanpäältä, kunnes jäljellä on enää Azraeil ja hän antaa oman henkensä. Allah sanoo: “Nyt ei ole enää ketään paitsi minä. Tämän päivän minä olen yksin kuninkaana.” Sitten hän palauttaa maailman olemattomaksi ja tekee sen jälleen olevaksi. Niin hän luo uudet taivaat ja uudet maat, minkä jälkeen on kuolleiden ylösnousemus ja tuomion päivä alkaa. Hän tulee maksamaan jokaiselle sielulle sen tekojen mukaan, tekemättä penintäkään vääryyttä. Hän on Armollisin Armahtaja ja oikeuden mukainen tuomari.

Minun toivoni on Jumalassa, Häneen minä luotan! Ja jos hän löytää meistä mitään hyvää, tehkööt meidät paratiisin asukkaista. Ei ole muuta jumalaa, kuin Jumala. Jumala on Yksi, Jumala on Iankaikkinen. Hän ei ole synnyttänyt, eikä itse ole syntynyt. Eikä kukaan ole hänen vertaisensa.

49

Eli sä et NB kuitenkaan pidä kristittyjä huonompina tai ole sitä mieltä etteivät kristityt pääse Taivaaseen? Mä oon lukenu jotain Raamatusta ja tuun lukemaan ja jos Jumala kerran nuhtelee enkeleitäänkin, niin sittenhän täsä ei ole mitään mahdollisuuksia pelastua, paitsi lmeisesti Jeesuksen kautta (näin kristinuskossa olevana).

Kuitenkin yritän itse elää 10 käskyn mukaan ja muutenkin mahdollisimman “nuhteettomasti”, että olisi mahdollisuus pelastua ja saada ylemmältä voimalta apua… Rukilla en oikein osaa, mutta Jumalahan kuulee myös äänettömät rukoukset ja avunpyynnöt… Mä en ole varmaan vielä tarpeeksi nöyrä ottamaan täysin uskontoa elämääni… :confused:

50

Koraanissa Jumala kritisoi juutalaisia siitä, että he sanoivat: “Vain juutalaiset pelastuvat”. Ja kristittyjä, että he sanoivat. -Vain kristityt pelastuvat. Ei! ei Abraham ollut juutalainen tai kristitty vaan yksijumalainen “haniifa”.
Joten olisin kait sokea jos sanoisin vain islamin uskoiset pelastuvat. Kun koraanissa sanotaan, että juutalaisten ja kristittyjen joukossa on niitä jotka uskovat jumalaan ja täyttävät tooran ja evankeliumin ja tulevat saamaan hyvän palkan jumalan luona. Eihän Abraham (Allahin rauha olkoon hänen yllänsä) ollut islamin uskoinenkaan. Kaikki profeetat olivat muslimeita (so. Jumalan tahtoon alistuneita) ja Mohammed (Allah ylistäköön häntä parhaassa seurassaan) on viimeinen heistä, eikä hänen jälkeensä tule toista. Jeesuskin (AROHY) tulee olemaan Muhammedin sunnan seuraaja, eikä hän tuo uutta kirjaa vaan todistaa koraanin oikeaksi, kuten hän todisti aikaisemmin Tooran.

Monet oikeaoppiset oppineet hyvällä syyllä opettavat, että ihmisen on seurattava Mohammedin tapaa pelastuakseen. Tämä perustuu siihen, että jos joku kieltää yhden profeetoista on sama, kuin hän olisi kieltänyt kaikki profeetat, sillä kaikki profeetat tulivat mukanaan sama sanoma. Heidän opettamansa uskonnon muodot ovat vain olleet hieman erilaisia eri aikoina. Ydin niissä kuitenkin on sama. Esimerkiksi Mooseksen (AROHY) aikainen “islam” oli huomattavasti vaikeampi, kuin Islam, jonka Mohammed (AYHPS) on meille opettanut. Meillä on viisi rukousta päivässä Mooseksen ummalla (seurakunta) oli 5o ja niin edespäin.

Myöskin Jeesuksen (AROHY) sanat: -Jolla ei ole Poikaa, sillä ei ole Isää. Ei kukaan käy minun Isäni luo, muuten kuin minun kauttani. Ja. -Minä olen tie, totuus ja elämä. Myös nämä liittyvät samaan asiaan. Eli israelin kansalla ei ollut pelastusta, elleivät he tunnustaneet Allahin profeettaa, messiasta ja kristusta. Jolleivat he seuraisi hänen tietänsä, kuulisi totuutta, jonka jumala on lähettänyt hänen mukanaan ja ottaisi vastaan kutsua iankaikkiseen elämään.

Myöskin on totta, että Jeesus kertoi Muhammedin tulosta ja sanoi: -Teille on parempi, että minä menen pois. Sillä kun minä menen, lähetän minä teille auttajan Isän tyköä, totuuden hengen, joka johtaa teidät kaikkeen totuuteen ja tulevaiset hän teille ennustaa. Myöskin hän sanoi: Tämä kansakunta odottaa merkkiä, mutta sille ei anneta, muuta kuin Joonan merkki. Tässä en nyt tarkemmin syvenny siihen, mikä Joonan merkki todella on.

Mutta vastatakseni kysymykseen. Pidän monia kristittyjä monissa asioissa parempina, kuin monia muslimeja. Mikä minua surettaa on se, ettei kristityt ole vielä hyväksyneet Islamia ja saanut osakseen kaikkea tietoa, josta heidän esikuvansa puhui. Ja monet kieltävät Profeetan ja kiroavat häntä. Pelkään että he seuraavat antikristusta, joka ensin sanoo olevansa profeetta ja sitten jumala. Kun he jo nyt sokeasti pitävät kiinni doctriinistaan, että jumalalla olisi poika joka vielä on jumala, ja jolla on vielä kolmaskin persoona “pyhä henki”. (Pyhä henki islamin mukaan on enkeli Gabriel (AROHK)) (Joissain raamatun tapauksissa se voi jopa tarkoittaa Mohammedia ((AYHPS)) kun noista käännöksistä ei voi oikein mennä takuuksiin.)

Joka on vilpitön luojalleen ja etsii hänen tietänsä, sen Luojamme johdattaa armoonsa.

Ja olet oikeassa että Hän tietää sinun rukouksesi ja avun huutosi, jotka ovat hiljaisia, mutta hän myös rakastaa sitä, jos pyrit lähestymään häntä tietoisin tukouksin. Ja suosittelenkin sinua tekemään niin, vaikka se onkin hankalaa.

Islamia suosittelen sen järjestelmän takia, jonka jumala on tehnyt täydelliseksi ja sen tiedon takia, joka tekee onnelliseksi. Islam on sisäinen tila ja Islamin uskonto ulkoinen järjestelmä, joka tukee sitä sisäistä tilaa.

Jumala armahtakoon meitä ja antakoon minulle anteeksi jos tekstissäni on virheitä.

Hänen voimansa ja rauhansa olkoon teidän kanssanne!

51

Hei taas. Anteeksianto toi monta asiaa pinnalle keskusteluun.
Tämän päivän kysymys voi olla esillä vaikka tämän sunnuntain ja vaikka vielä huomisen. Tässä on tullut niin paljon asioita esille, että olisi hyvä, että voisitte vielä lueskella niitä.
Mutta itse kysymys.
Mitä hyväksyntä tuo sinulle mieleen?
Voitte taas vastata vapaasti.

52

Hyväksyntä…

Heti alkuun on hyväksyttävä itsensä sellaisenaan kun on, vikoinen, paheineen ja hyveinen. Ne täytyy myöntää ensin itselleen ennenkuin muille ja tultava toimeen niiden kanssa, jos muut eivät hyväksy vikojasi, niin se on heidän ongelma (vaikka ei se noin helpolle ikinä tunnu), mutta niin se oikeesti on. Sä olet itse oman elämäs herra eikä kukaan muu.

Ja ystävät on hyväksyttävä itse sellaisenaan kun he ovat, vikoinen sun muinen, muuten se ei ole oikeaa ystävyyttä.

Tätä hyväksyntä on minulle… tietyistä asioista saa olla eri mieltä, miksei vaikka kaikistakin, on pääasia että itse hyväksyy omat valintansa ja päätöksensä.

Sanja :unamused:

53

Hyväksyntä! Tulisi hyväksyä itsensä sellaisena kuin on- tämä on kuitenkin mulle mahdotonta koska mun vanhemat ei koskaan hyväksyny mua omana itsenäni ja hyväksynnän sai jos oli tarpeeksi hyvä koulussa ja muutenkin pätevä. Mä olin lapsena liian arka,ujo ja ekasta luokasta lähtien tosi huono (osaksi ujouden piikkiin ).
Varsinkin äiti kritisoit ulkonäköä lapsesta asti ja tekee sitä edelleenkin. Tällähetkellä en itsekkään oikein tiedä kuka/minkalainen ihminen oikeasti olen sillä se oma minä on kadonnut jonnekkin päihteiden käytön takia.

54

Hyväksytyksi tuleminen kai kuuluu ihmisen perus tarpeisiin. Ihmistenkeskuudessa ihmistä arvioidaan ja tuomitaan joidenkin vallitsevien arvojen ja kriteereiden perusteella. Ihmisen ulkonäkö, käytös ja sosiaalinen status ovat ratkaisevia tekijöitä tässä asiassa.

Ihminen tulee tuomituksi muiden ihmisten keskuudessa, niiden asioiden perusteella, jotka hänestä välittyy ja jotka voi nähdä, kuulla tuntea tai haistaa. Ihmisten tuomitsemis ja arvostelukykyä rajoittaa siis hänen astinsa ja niideen kautta välittyvät kokemukset. Ihmiset tuomitsevat toisiaan usein valmiiden asenteiden läpi, jotka kulloisenakin aikana ovat pinnalla. Kaunista ulkonäköä, korrektia käytöstä ja asiallista käytöstä lienee aina pidetty arvostettavana ja hyväksyttävänä. Näiden korostaminen yli näkökyvyn ulkopuolella olevien ominaisuuksien ohi on kuitenkin tavallaan virhe.

Naisia meidän yhteiskunnassamme arvostellaan heidän kauneutensa perusteella ja tämä aiheuttaa ylimääräistä painetta meidän naisissamme. He joutuvat kilpailemaan miesten hyväksynnästä ja toden-näköisesti myös työ paikoista ja vastaavasta. Yhtälailla miehet kuin naisetkin joutuvat kilpailemaan sekulaareista asioista keskenään. Kuitenkin Jumalan uskonnossa ainoa kilpailu on hyvistä teoista, sellaisista jotka miellyttävät häntä.

Uskova ei siis etsi ihmisten hyväksyntää vaan Jumalan ja jumala ei katso meidän ulkonäköömme vaan sydämemme aivoituksiin. Hän tuntee meistä jokaisen täydellisesti ja antaa uskonnossaan ohjeet niistä teoista, jotka ovat oikeudellisia ja joiden tekeminen johtaa paitsi hänen hyväksyntäänsä, myöskin ihmisten arvostukseen. Sitä ihminen niittää mitä hän kylvää.

Addiktioissa lienee tuttu sääntö, että parantuminen lähtee addiktion tunnustamisesta ja totuuden hyväksymisestä.

55

(tuli hetkeksi liikuttunut ja helpottunut olo, kun tilanne, jossa lähdin kuivaushuoneeseen tänään oli ihan kamalan ahdistava ja yhtäkkiä malibu olikin kommentoinut ja tuli semmonen (ja oli ehkä joku toinenkin nimimerkki) olo, että en ole yksin…kiitän.)

Hyväksyntä: minä etsin loputtomasti toisten hyväksyntää ja silti mun sisälläni asuu Suuri Kriitikko, joka ahdistuu omista ja toisten heikkouksista. Yksi opittava asia on se, että opin hyväksymään, etten voi kaikelle mitään. Se ei tarkoita, että minun täytyy kaikkea hyväksyä, mitä maailmassa tapahtuu ja mullon oikeus tunteisiini. Jos liikaa etsii hyväksyntää, ei kykene enää ilmaisemaan erimielisyyttä eikä kunnioittamaan toisten ajatuksia ja erillistä yksilöllistä elämää.

Konkreettisesti se tarkottaa sitä, että joissain tilanteissa, missä nykyään alan aukomaan päätäni, mun pitäis olla hiljaa ja hyväksyä, etten voi vaikuttaa kaikkeen… Ihmisten on elettävä omaa elämäänsä. Joissain tilanteissa, silloin kun asia tuntuu tärkeältä, pitäis olla rohkeutta aukaista se suunsa ja sanoa, mitä oikeasti ajattelee. Joskus täytyy tajuta, että pitää lähteä jostain porukasta pois, ja olla sellasten ihmisten seurassa, missä on helpompaa.

Hyväksyntä olis varmaan joku helpottava tunne siitä, että mun ei tarvi voida jollekin asialle jotain, ettei se riipu minusta. Jos joku toinen hyväksyis minut se varmaan tuntuis siltä, että mullon oikeus olla tämmönen kuin olen. Heikko välillä, välillä vahvempi.

katoin joskus töllöstä inhimillistä tekijää ja siinoli joku piispa, jolta kysyttiin, mitä hän uskoo taivaan olevan… se vastas, että tunne täydellisestä hyväksytyksi tulemisesta… surullista, jos ihmiset eivät siihen kykene…

56

Olen vähän pudonnut näistä kysymyksistä. Pitää lukea läpi. Hyväksynnästä…Hmm, mulle tulee lähinnä mieleen se ‘ei tuomitsevaisuus’ muita ihmisiä kohtaan. Se että vaan hyväksyy muita sellaisina kuin he ovat, ja ajattelemalla että on joku syy miksi joku käyttäytyy tietyllä tavalla.

Itseäni osaan aika hyvin hyväksyä nykyään. En tuomitse enää omia tekojani, koska minä olen kuitenkin niitä punninnut tarkkaan ennen tekohetkeä. Esim viikonlopun juhlissa päätin että saan juoda ja juhlia, mutta en salli itselleni muita päihteitä, siideriä ja viiniä vaan. Pysyin siinä, humalluin, tein ehkä jonkun mielestä moraalittomia tekoja, mutta en omasta mielestäni.
Eilen ahdisti, ja ihan vaan siitä alkoholista, juon aika vähän nykyään, ja siitä seuraa sisäinen ahdistus. Mutta senkin voi vaan hyväksyä.

En tiedä tarkoittiko kysymys tätä? Itse ainakin enemmän suurennan mun huonoja puolia, mutta samalla olen niistä rehellinen, avoin muille, mutta silti hyväksyn itseäni.

Tästä tuli mieleen pieni juttu oikeasta elämästä joka sattui sunnuntai päivänä ratikassa, kyytiin tuli mies, todella huterassa kunnossa, aineessa, ihan tuhannen sekaisin. Tuli mun viereen istumaan ja rupesi juttelee, heitettiin läppää ja äijällä ei ollut montaa hammasta suussa ja oli aika likainen, mutta heitti mulle sitten kun lähti ovesta ulos että ‘Kiitos kun hyväksyit mut tällaisena’ Ja kai se on sitten se että tajuaa että kaikkeen löytyy joku syy. Eiks vaan?!

57

Edellisen päivän aiheet ovat olleet varmaan osaltaan raskaita ja pintaa syvemmälle meneviä.
Mutta tuosta voisi aasinsiltana jatkaa edellisestä tuosta hyväksyntä asiasta, ettämitä syyllisyys tuo mieleesi?
Jälleen kerran sana on vapaa.

58

Mulla on päällä raskas syyllisyys. Syyllisyys salailusta, syyllisyys siitä mitä teen. On keinoja jolla syyllisyyttä voi työntää taka-alalle, mutta vain hetkeksi ja toisaalta se menee mun kodalla sit ittensä kusetuksen puolelle, koska ei tätä käyttöönsä voi perustella muulla kuin riippuvuudella. Vaik selkä onkin taas paskana ja siihen tarttee lääkettä, mutta epäilen että vaikkei se olis ni tarvitsisin lääkkeitä silti ja tämäkin aiheuttaa syyllisyyttä.

Sanja :unamused:

59

Näinä päivinä en hirveän paljon koe syyllisyyttä. Ja jos koen niin vaan itseni takia, tavallaan sama kuin morkkis. Mutta toki aikaisemmin kun seurusteli koin syyllisyyttä. Tai vielä vuosi sitten kun salailin kaikilta melkein mun käytön.

Luulen että se syyllisyyden tunne ja häpeä ovat pahempia kuin se että ihan rehellisesti sanoo miten asiat ovat.

Sehän ei todellakaan ole helppoa, mutta ainakin kun mä oon muutamille läheisille kertonut, niin on pudonnut joku taakka, koskoa silloin ne tuntee minut kokonaan, ja mun ei tarvii pelätä että joku päivä jotain paljastuu. Koska jatkuva pelko ja salailu lisää stressiä, joka lisää hermostuneisuutta ja ehkä sitten jopa unettomuutta ja masennusta.

60

Pakko vastata vaikkakin hieman myöhässä.

Joskus se merkitsee ainoastaan ja vain sitä että osaan pitää turpani tukossa.