Voi miten hienosti kuvaat tuon kokemuksen, oli ilo lukea. Miltei aistin lukiessani tuon veden kosketuksen ja paikan kauneuden.
Mullakin on aivan liian monta tuollaista kokemusta, missä olen hävennyt, katunut, harmitellut tai tuskaillut krapulaani - jossain kauniissa paikassa tai tilanteessa. Eli kauneus on mennyt aivan hukkaan oman kärvistelyn vuoksi.
Eihän niin tarvitse olla, ei todellakaan 
Suloista sunnuntaita!
Jotain samankaltaista olen tänä kesänä kokenut verraten edellisiin kesiin. Pilasin itse monta upeaa kokemusta alkoholilla. Tänä kesänä olen saanut moneen kokemukseen ikäänkuin revanssin.
Raitista ja mukavaa Sunnuntaita 
Kiitos ja amen. Tänään aamuinnilla, kun vesi oli niin suloista mietin juurikin samansuuntaisia. Onneksi on nyt näin. Voimia ihan kaikille.
Helle jatkuu. Puuhailen mökillä.
Olen kiitollinen kaikesta mikä on hyvin. Hyvin moni asia nimittäin nyt on.
Eilen tosin tapahtui yksi ikävä asia josta pahoitin hetkeksi mieleni. Se oli juuri sellainen tilanne, johon normaalisti - ennen vanhaan - olisin kipannut ison lasin viiniä ja todennäköisesti heti perään koko pullon.
Nyt annoin vaan pahan mielen hetken olla, sanoin itselleni: tulipa paha mieli,
ja sitten päätin ettei sen tarvitse pilata koko päivää. Sanoin itselleni: nämä on ennenkin menneet ohi, tämäkin menee.
Ja se meni.
Huomaan tarttuvani kaikkiin mahdollisuuksiin ajatella myönteisesti. Huomaan, että minulla on tarve tehdä sitä ihan tietoisesti. Saatan hymyillä keskellä päivää ilman syytä ihan vaan siksi että on niin hyvä olla. Tai siksi että on niin kaunista. Ja sitten ajattelen heti perään: voi miten ihanaa että huomaan tämän kaiken hyvän.
Alkaa olla kolme ja puoli kuukautta siitä (toistaiseksi) viimeisestä krapulastani, jonka jälkeen kirjauduin tänne. (Miinus se yksi turha viinilasi.) Mietin että tämä kaikki uusi positiivisuus - onkohan tämä osa prosessia?
Voiko alkoholin jättäminen tosiaan saada aikaan tällaisen entistä paljon lempeämmän tavan katsoa maailmaa ja omaa itseä?
En tiedä. Mutta kannatti.
Kaikki ensimmäisiä päiviä tai viikkoja räpistelevät: sinnitelkää! Jotain hyvää on tulossa.
Ja nyt kävi sitten mielessä että tunnetaankohan tämä olotila nimellä pink clouding.
En tiedä. Voi olla. Mutta kivempaa tämä on kuin olla humalassa.
Laskeskelin itsekin, että siinä kolmen kuukauden paikkeilla suunnilleen ‘jotain napsahti’ ja siitä eteenpäin elämä on näyttäytynyt paljon valoisampana ja parempana paikkana elää ja olla 
Kannatti
Samoin huomasin itsekin jossain siinä 100 päivän nurkillä alkavani yhtäkkiä aina hetkittäin tuntemaan oloni äärimmäisen onnelliseksi ilman mitään erityistä syytä.
Tunne on jotenkin syvempi ja puhtaampi, kuin alkoholin vaikutuksesta koetut huiput. Sellaista tasaista tyytyväisyyttä.
Sitä samaa onnea, jota tunsi silloin joskus aikoinaan, ennen kuin alkoholin antoi sotkea aivokemioitaan.
On todella herättävää huomata, kuinka alkoholi voi viedä kyvyn tuntea onnea ilman sen läsnäoloa. Todellista orjuutta.
Juuri tämä!
Tätä voisi ehkä kutsua myös nimellä rauha.
Tämä on ihanaa. Tervetuloa tähän olotilaan kaikki!
Tässä tilassa pienistäkin iloista on tullut suuria. Kuppi tummaa kahvia ja kipollinen jäätelöä vaahterasiirapilla helleiltapäivänä on jotain aivan ihmeellistä, nautinto.
Ylipäätään muistakin asioista nauttiminen on jotenkin helpompaa. Jotenkin vaivatonta.
Alkoholi on tainnut poistua elimistöstäni nyt, ja pakko sanoa että kun tämä kerran on tällaista, ei ole sitä yhtään ikävä. Ei yhtään.
Hellevoimia kaikille, ja muitakin voimia. Pysyä lujana.
Toisin kuin moni muu asia, se ei ole turhaa.
Voi miten ihana kuulla näistä teidän olotiloista
Itse kahlaan vielä hulluissa tunnemyrskyissä, ahdistaa ja ketuttaa ja uuvuttaa - no, välillä on toki tasaisempaakin. Mutta nämä teidän ’todistukset’ valavat järjettömän paljon uskoa tulevaan. Kiitos!
Tunnemyrskyjen kun antaa vaan myrskytä niin kyllä ne siitä laantuvat. Tsemppiä @TästäAstiAikaa2 ! Ensimmäiset viikot ovat hankalimmat mutta ei se hankaluus jää päälle.
Minäkin itkeskelin alkuun, oli jotenkin kummallisella tavalla paha olla ja väsytti aivan hirveästi.
Mutta se meni ohi. Aivan vaivihkaa. Ihan vaan sillä etten juonut enempää. Sinunkin ketutuksesi helpottavat kyllä.
Niin ja se piti vielä sanoa, että en olisi itse ikinä uskonut, että minusta voi tulla ihminen joka alkaa todistaa ihmeellisen hyvän olon sanomaa sen jälkeen kun korkki menee kiinni. En edes pidä sanasta “raitis”, minusta se on aina ollut jotenkin epäilyttävä, jokin synonyymi tylsyydelle, ehkä myös jonkinlaiselle niuhottamiselle.
En ajatellut höyrähtäväni näin. Jos joku olisi sanonut että näin käy, olisin vaan naurahtanut väsyneesti että just joo, dream on.
Näin vaan kävi. Ihan vaan siksi kun väsyin juomaan ja inhoamaan itseäni sen takia.
En vaan ollenkaan tajunnut, kuinka väsyttävä ja laahustava elämäntapa säännöllinen, viikoittainen ja runsas alkoholinkäyttö on. Sitä ei ilmeisesti pystykään tajuamaan silloin kun sitä elää.
Minä olen tajunnut sen väsyttävyyden vasta nyt. Kaikki apeuteni, kaikki ankeat päivät. Muulla elämäntilanteella oli toki sormensa pelissä siinä myös, mutta eiköhän se juominen moninkertaistanut kaiken sen alavireen.
Tämä virkeä, onnellinen olo ei ehkä lopulta olekaan mitään höyrähtämistä. Tämä taitaa olla ihmisen normaali tila, sellainen jossa lapsetkin elävät. Me vain elämme kulttuurissa, jossa sitä toista tilaa pidetään normaalimpana.
Olen taas äkkiä todella kiitollinen tästä yhteisöstä täällä ja kaikesta tästä ystävällisestä tsemppaamisesta, jonka turvin minäkin pääsin tämän entistä mukavamman elämän alkuun. Kiitos teille kaikille!
Hyvin sanottu 
Uusi havainto:
sukulaismökille viikonlopuksi mukaan muodon vuoksi otetun alkoholittoman kuohuviinin avaamisen jälkeen istuin lasi kädessä ja mietin että miksi mulla on tässä tämä lasi nyt kun oikeastihan mä haluaisin vaan kahvia.
Korvike on alkanut tuntua turhalta.
Vielä jonkin aikaa sitten kohtuukäytön kummitus huhuili takaraivossa että mites toi punaviini kuule kun tulee syksy? Että punaviini punaviini, milläs sen korvaat?
Nyt ei kuitenkaan enää kiinnosta. Juuri nyt siis. Kohtuukäytön kummitus vaisuuntui kun en vastannut sille mitään.
Olen kyllä vähän miettinyt että mitä se oikeastaan on se kohtuukäyttö. Sitä että ottaa vain pari lasia siis, eli on vain vähän humalassa? Sen sijaan että olisi paljon?
Miksi pitää haluta olla ihan vähän humalassa? Minä en haluaisi enää olla humalassa ollenkaan. Miksi siis ajattelen kohtuukäyttöä?
Mitä sillä kohtuukäytöllä oikein tavoittelisin?
Ei taida olla kuin yksi vastaus:
pientä humalaa.
Miksi minä silloin tällöin ajattelen sitä pientä humalaa?
Tottumuksesta.
Seuraava ajatus:
entä jos vaan tottuisin olemaan selvin päin, enkä alitajuisesti(kin) vaan odottelisi sitä että pääsen (joudun) taas johonkin istumaan lasi kädessä.
Tämä selvin päin kun on tila jossa oikeasti viihdyn. Muistaakseni en enää viihtynyt siinä toisessa tilassa. Se oli muistaakseni kauhea ja aiheutti pahaa oloa ja ongelmia.
Se tunne kun alkaa sammaltaa, ja tajuaa sen itse. Se häpeänsekainen tunne.
En halua sitä takaisin.
Äst,
jotain tässä nyt on. Jotain outoa.
Jostain syystä täytyy alkaa muistutella itseään alkoholinkäytön kamalista puolista. Miksi?
Ehkä siksi, että jos ei sitä nyt tee, siihen mustaan aukkoon saattaa tulla imaistuksi takaisin. Vaikkei edes kiinnosta.
Ihme touhua.
Riippuvuus on kummallinen asia.
No. Otetaan vielä näin päin:
se tunne kun ei sammalla. Ja huomaa sen itse.
Se on hyvä tunne.
Jos siis pitäisi siitä nyt vaan kiinni, tuli mitä tuli.
Hyvää yötä ihmiset.
Tätä samaa olen tällä viikolla pohtinut, kun puolison pientä humalaa illoittain olen seurannut. Jos itsensä vastaavassa tilassa olisi päässyt näkemään, olisi häpeä juomisesta varmaan potenssiin 100 jopa nykyisestä häpeästä. En todellakaan kaipaa niitä hetkiä, että kukaan minua hiprakassa - edes pienessä - näkisi.
Mukava oli herätä sunnuntaihin virkeänä
vaikeaa tässä on juuri se, kun alkoholin käyttö on osana niiiiin monessa sosiaalisessa tilanteessa, ja ihan arkisissa asioissa. Sitä tuntee väkisinkin jäävänsä paitsi asioista, mitä “kaikki muut” tekevät. Etenkin kun juhlistetaan elämän kohokohtia on niissä 95% tapauksista mukana alkoholi. Tämä käytäntö on niin syvään juurtunut ihmiskuntaan, että siitä poikkeaminen on aina huomiota herättävää.
Samoin meille on luotu mielikuvia myös alkoholin kuulumisesta ihan jokapäiväisiin hetkiin ja tilanteisiin. Sinne “pimenevän syysillan nojatuolinnurkkaan” tai “kesäauringon laskiessa laiturin nokkaan”. Aina on hyvä syy juoda. Mutta miksi? Kyllä se syysilta ja auringonlasku on kiva ilman juomaakin, selvänä, ajatukset kirkkaina, ja todella läsnä siinä hetkessä.
Mutta juu, ei ole helppoa, ja raivostuttaa kun juomattomuus nostetaan tikunnokkaan sosiaalisissa tilanteissa.
Totta tietysti tuo alkoholin “kuuluminen” vähän kaikkiin tilanteisiin, mutta ehkä se ei ole koko totuus. Kun on pidempään raittiina, näkee, että muitakun raittiita on ja elämänpiiri muotoutuu sellaiseksi ettei alkoholi siinä näy. Eikä some esim minulle syötä mitään alkoholikuvastoa.
Samoin kuin lasta toivova näkee kaikkialla raskaana olevia naisia, juova tai juuri lopettanut näkee juotavaa ja juomista. Eli huomio kiinnittyy siihen.
Ihmiset ympärillä vaihtuu ja ne jäävät tottuu siihen ettei juo, tekemiset ja harrastukset muuttuu ja linkitykset omissa aivoissa purkautuu. Sauna ei enää tuo välittömästi mieleen kaljaa tai siideriä, ei viikonloppu tai kesäloma. Ravintolassa tai juhlissa kysyy ihan luontevasti alkoholittomia vaihtlehtoja tai valisee suoraan kahvin tai limsan. Huomaa ne lajitoverir eli raittiit, joita ennen kännissä ei tajunnut olevankaan läsnä. He muuttuvat näkyviksi.
Niin, maailma ei muutu vaaan muuttuu itse ja näkee sen toisesta kulmasta.
Tsemppiä, pikkuhiljaa päivä kerrallaan asiat etenee. Kaikki vaiveet ja tuntemukset vaan pitää käydä läpi.
Kiitos @metsänpeitto1 , ihanaa jos tosiaan on toivoa tuosta, että tämä alkaakin tuntua toiselta. Sitä odotellessa pitää vaan keskittyä tähän omaan valintaansa raittiudesta.
