Piti käydä ihan omassa ketjussa kurkkaamassa, ja se pahin kokemukseni olikin päivä numero 40. Ennen sitä oli sellaista vähän kummallista aikaa, kun aivot pyrki automaatiolla alkoholin pariin, vaikka varsinaisia haluja juoda ei ollutkaan.
Sitten oli muutamia pienempiä ja yksi tuollainen tosi raju kokemus, mutta noin muuten sai kyllä olla aika rauhassa. Onneksi tuosta kunnon ravistelusta ei tarvinnut yötä päivää kärsiä.
3 tykkäystä
Tasan viisi viikkoa sitten olin vielä humalassa. Nyt, puolilta öin, en lainkaan kaipaa sinne takaisin. Toisin kuin hetken verran eilen, oikein kovasti.
Istuin tänään auringossa mukavassa seurassa ja join pullollisen alkoholitonta kuohuviiniä samalla kun mukava seurani humaltui. Se ei se seura muuttunut siitä yhtään vähemmän mukavaksi, mutta huomasin siinä juttelun lomassa seuraavani vaivihkaa sitä mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän juo.
Se näytti jotenkin kamalan turhalta. En keksi muuta sanaa: turhalta.
Vaihtelevaista siis on, tämä minun touhuni, näemmä. Eilen halusin vain juopua ja tänään en pysty ymmärtämään, miksi kukaan niin haluaisi tehdä.
Kotimatkalla koukkasin vielä kantabaarini kautta ja join siellä yhden alkoholittoman oluen. Tutut kasvot sammalsivat ja sekin kuulosti vaan niin turhalta. En viihtynyt kauaa. Teki mieli palata kotiin istumaan sohvalla yksin omassa rauhassa. Koska se on kivaa.
Mietin, onkohan tämä nyt osa prosessia. Että oma käsitys hauskanpidosta päivittyy.
Tänään se toisten juominen ei näyttänyt yhtään hauskalta. Ei huvittanut mennä mukaan.
Aamulla jumpassa olin valtavan iloinen siitä, että eilinen mieliteko ehti mennä ohi ennen kuin ryhdyin kiskomaan itseäni tillin tallin kaksin käsin.
Alkaa tuntua siltä, että tämä alkoholittomuus alkaa jotenkin vaivihkaa ohjelmoitua jonnekin, aivan kuin siitä kirjoittuisi jotain vaimeaa uutta koodia sen vanhan rinnalle (- en uskalla vielä sanoa että tilalle). Ja juuri nyt suurin motivaationi pysyä selvin päin liittyy selvästikin tähän suorastaan törkeän hyvään ja virkeään fyysiseen oloon. Joka siis on varmaankin seurausta raittiudesta yhdistettynä jumpassa ravaamiseen ja pyöräilyyn, sekä aivan tolkulliseen syömiseen.
Taitaa se henkinen puolikin tässä hissukseen olla paranemaan päin.
Voi olla, että tästä hyvästä olosta on tulossa seuraava riippuvuuteni.
Hyvää yötä ihmiset ja kiitos tuesta, jonka turvin olen nyt tässä.
7 tykkäystä
Vahvasti samoja tuntemuksia! Olisin hyvin voinut itse kirjoittaa tuosta suurimman osan - tosin jumpalle minua ei vieläkään vapaaehtoisesti saa lähtemään 
2 tykkäystä
Onnea hurjan pitkästä saavutuksesta!
Täällä on tosi hyvää keskustelua, mukava lukea 
Oikein hyvää sunnuntaita kaikille
1 tykkäys
Kuusi viikkoa täynnä.
Tämä ei ole enää vaikeaa. Tästä on tullut uusi normaali. Perjantaina istuin baarissa aamukahteen ja join yhtä monta alkoholitonta olutta kuin seurani joi niitä alkoholillisia, eli aika monta.
Minun ei tehnyt mieli hänen juomiaan. Omat riittivät hyvin. Alkoholiton olut on hyvää. Ei tietenkään ollut mitään järkeä juoda niitä niin kovin montaa, mutta olisiko siinä muka ollut enemmän järkeä, jos niissä olisi ollut alkoholia - en sanoisi että olisi.
Puolen yön jälkeen baari muistutti erehdyttävästi päiväkotia. Siinä oli joitain liikuttavaa, isot lapset horjuivat, jokelsivat, leikkivät ja nuokkuivat.
Ei silti tehnyt mieli mukaan leikkiin. Olihan se jotenkin vähän surullista katseltavaa.
En ajattele enää juomista enkä kaipaa sitä. Ainakaan toistaiseksi. Ostan edelleen perjantaipulloksi alkoholittoman kuohuviinin, mutta viime viikonloppuna mietin jo että minkähän takia minä tätä nyt oikein litkin. Muusta kuin tottumuksesta. Että ehkä sitä voisi tehdä jotain muutakin.
Varon sanomasta muille ihmisille että olen lopettanut juomisen - tai olen välillä tullut sanoneeksi niin, mutta korjaan aina heti perään että toistaiseksi. Tai että pidän taukoa. Vältän esiintymästä minään raittiuden lähettiläänä. Huomaan myös antaneeni itselleni luvan nostaa alkoholillinen viini huulilleni heti jos oikeasti tekee mieli - mutta kun ei tee. Ei edes siellä baarissa. Eikä varsinkaan siellä.
Ehkä on tyhmää antaa itselleen sellainen lupa. Mutta minusta tuntuu, että jotenkin se auttaa nyt minua olemaan juomatta hyvillä mielin. Että tämä hyvä olo ilman alkoholia on niin hyvä, että tahdon pitää siitä kiinni ihan sen itsensä vuoksi ilman ehdottomia itse itselleni asettamia määräyksiä.
Että tämä hyvä olo on oma valinta, jonka voin valita koko ajan uudestaan ja uudestaan sen sijaan että se olo pian olisikin paha.
Kuusi viikkoa on kai lyhyt aika, mutta juuri nyt se tuntuu riittävän pitkältä sille että olen saanut olemiseni jotenkin entistä paremmille raiteille. Se, etten ihan pian ehkä olekaan retkahtamassa, tuntuu aivan mahdolliselta. Vaikka ajattelin että se retkahdus olisi jotenkin väistämätöntä.
Ehkä sitä voi myös väistää. Ihan itse. En tiedä.
Ehkä se tulee jo huomenna, mistä näistä voi tietää. Mutta nyt kun en enää ole tolkuttoman väsynyt, kasvoista on hävinnyt kaikki turvotus ja painoakin tainnut pudota jokunen kilo, en nyt ihan äkkiseltään keksi, miksi tästä täytyisi lähteä ryyppäämään. Yhtään mihinkään. Kun voi sen sijaan mennä jumppaan.
Nyt niissä puissa, joita keväällä lehdettöminä ikkunastani katselin, on tuoreen vihreät lehdet.
Minulla on tuhat kertaa parempi olo kuin alkukeväästä ennen niiden puhkeamista. Jos voisin nyt sanoa jotain jollekin, joka miettii, pitäisikö lopettaa juominen ja onko hänestä siihen, minä sanoisin:
tule vaan tänne toiselle puolelle, täällä on hyvä olla. Paljon parempi kuin siellä missä olet tottunut olemaan. Ja tänne on ihan mahdollista tulla - on, vaikka olisi tosi väsynyt eikä siihen omaan tahdonvoimaansa hirveän hyvin edes jaksaisi uskoa itse.
Tänne tulee vaan tultua. Riittää että haluaa tulla. Tänne pääsee myös ei-pontevasti, ihan vaan maleksimalla. Jopa paikallaan istumalla tänne voi tulla. Ei se ole mahdotonta.
Ensimmäinen viikko täytyy ehkä rämpiä, pari seuraavaa ovat ehkä vähän hankalia, mutta sen jälkeen tämä homma alkaa kannatella itseään.
Parasta täällä on se, että täällä saa pitää itsestään. Paljon enemmän kuin ennen.
Se on hirveän mukavaa.
Minun humaltuva seurani sanoi minulle baarissa myöhään perjantaina: mä olen susta ylpeä.
Minä hymyilin ja ajattelin: niin mäkin.
En olisi koskaan, ikinä uskonut tätä itse. Että pystyn tähän. Ja että pystyn tähän niin, ettei tämä tunnu vain tilapäiseltä tauolta.
Minä haluan olla selvin päin. Edelleen. Koska pidän siitä.
Mukavaa uutta viikkoa kaikille. Teidän avullannehan minä näitä olen tähän päässyt sopertelemaan.
9 tykkäystä
Minä olen myös ajatellut juomattomuutta täällä toisella puolella olemisena, ja että tänne tuleminen ei ole mitenkään aivan mahdottoman vaikeaa, vaikka se usein aikaa ja työntekoa vaatiikin.
On totta, että vaikeitakin hetkiä varmasti tulee, mutta kun on saanut juonesta kiinni, niin asiat etenevät huomattavasti sutjakkaammin.
Siksi itsekin olen kaikille kertonut, että ei etanolin hylkääminen mikään yli inhimillinen suoritus ole, kunhan vain motivaatiota löytyy ja on valmis käärimään hihansa.
3 tykkäystä
Niin.
Minusta ihan parasta juuri tässä kohtaa on tunne siitä, että minä itse voin tehdä oman valintani. Että jokin valtava voima, jota on kamalan vaikea vastustaa, ei ehkä sittenkään tee valintaa puolestani. Ainakaan tänään,
eikä ainakaan tehnyt niin siellä baarissa viime perjantaina. Kyllä minä tiesin että olisin voinut ottaa jonkin muunkin kuin alkoholittoman juoman. Tai viisi. Mutta valitsin sen alkoholittoman, monta kertaa peräkkäin, koska muistin, mitä hyviä puolia siinä valinnassa on - ja mitä huonoja puolia siinä toisessa.
Ei tarvinnut kuin vilkaista ympärilleen sitä yökotia, jossa isot lapset heiluivat kaikki jonkinasteisessa myrkytystilassa. Sillä ilmiselvältä myrkytystilaltahan se näytti, kun sitä touhua seurasi selvin päin. Ihan kuin olisi seurannut joukkomyrkytystä.
Valitsin olla menemättä siihen samaan myrkytystilaan juuri nyt itse. Että katsotaan myöhemmin sitten jos tekee joskus mieli, niin minä ajattelin.
Tämä nyt vaan tuntuu hyvältä. Olla näin.
2 tykkäystä
Kotiin jokakeväisistä työhön liittyvistä isoista juhlista, joissa oli kivaa seuraa ja tarjolla loputtomasti viiniä. Niin kuin aina.
Seisoin jo sen pänikän vieressä selittämässä itselleni että ainahan voisin kokeilla yhtä lasia. Kun kaikki muutkin. Että en minä humaltua halua mutta jos yhden lasin vain?
Sitten se oma itse kuitenkin vastasi: no mitä jos ei nyt kuitenkaan. Ehtiihän sitä ensi vuonnakin, jos on ihan pakko. Nyt ei ehkä kuitenkaan ole.
En sitten juonut yhtään viiniä kun ei kerran ollut ihan pakko.
Ajoin pyörällä kotiin ja hymyilin. Koko matkan.
9 tykkäystä
Hienoa! Kerää näitä onnistumistarinoita ylös ja palaa niihin. Voit lukea niitä, kun haluat vahvistaa onnistumisen kokemustasi !
2 tykkäystä
Nyt kun on ollut jo jonkin aikaa niin hyvä olo ja houkutuksiakin on onnistuttu vastustamaan, huomaan ryhtyneeni ajattelemaan että hienoa, kohtahan musta tulee kohtuukäyttäjä. Että ihan kohta voi varmaan ottaa silloin tällöin vähän viiniä.
Oletan että tämä ajattelu jotenkin kuuluu nyt tähän kuvioon. Ei tee mieli juoda, ei tee mieli olla humalassa, en suunnittele tässä lähiaikoina ryhtyväni ryypiskelemään, nyt on jo useampi kokemus siitä että humalaisten seurassa voi myös nauraa selvin päin ilman että on pakko vetää samat naamat kuin se seura, mutta ihan selvästi en nyt pysty näkemään itseäni ihmisenä, joka ei enää ikinä käytä alkoholia. Ja jotenkin tämä nyt on asia joka on alkanut vaivata.
Konkarit hoi, mitenkäs tässä kohtaa kannattaisi toimia? Ajatella vaan että päivä kerrallaan?
Huomaan että olen äkkiä alkanut ajatella että juomattomuuteni on jonkinlaista repsahtamisen lykkäämistä nyt vaan. Että selvästikin vaan lykkään, jotain väistämätöntä.
Tämä on vähän häiritsevää. Tuntuu kuin huijaisin - enkä edes oikein tiedä, ketä.
3 tykkäystä
On todella hyvä kun itse tunnistat, että jotakin kummallista on pään sisällä meneillään. Ehkä petaamisen petaamista?
Samoja ajatuksia on itsellänikin käynyt mielessä, vaikka ihan aidosti en todella halua juoda. Minulla ovat nousseet siitä, kun olen aika avoimesti puhunut tuosta meneillään olevasta 30 day experimentistä ja muutamat ihmiset ovat kyselleet, että kauankos se vielä kestää ennenku alat “normaaliksi”. Suhtautuneet positiivisesti ja kannustavasti, hyviä keskustelujakin saatu aikaiseksi mutta oletus on, että tämä on tosiaan väliaikaista. Niinku varmaan monelle olisikin. En ole itse näin alussa vielä valmis etäisemmille ihmisille puhumaan lopettamisesta.
Päivä kerrallaan se taitaa olla meille molemmille noviiseille hyvä pohja, hölmöähän se olisi olla noita konkareita uskomatta. Minulla on paljon auttanut tuo hieman pidemmälle asetettu maalitolppa (30 päivää), antaa hiukan kuin plasebo-antabuksen: on niin selvää, että ainakaan tällä ajanjaksolla juominen ei ole vaihtoehto niin on uskaltanut rehellisemmin kuulostella itseään ja niitä “vaarallisiakin” ajatuksiaan. Voisiko jokin vastaava porkkana hyödyttää sinuakin? Saisit ehkä etäisyyttä siihen loppuelämän kohtuuttoman suureen ajatukseen ja lisää selviä päiviä alle.
2 tykkäystä
Sen verran vielä, että olet jo paljon minua pidemmällä omalla polullasi ja jos monia lukemiani repsahdustarinoita on uskominen, taidat ajallisesti olla juurikin sillä vaaravyöhykkeellä, missä moni kompastuu.
Luin tässä hiljattain plinkistä nimimerkin Jilla ketjun (tai hänellä oli kaksikin) vuosien 2013-2014 tienoilta. Tuntui kuin olisin hyvää kirjaa lukenut. Hänen teksteistään oli ulkopuolelta katsoen todella helppo huomata, milloin ja miten petaaminen alkoi, lähes henkeäni pidätellen seurasin, kuinka käy. Sain itse tuon ketjun lukemisesta paljon antia omaan pohdintaan, käy kurkkaamassa!
2 tykkäystä
Petaamisen petaaminen! Niinpä tietenkin.
Sitähän tämä varmaan on.
Ihan kuin oman pään sisään olisi tullut jokin uusi (lue: ikivanha) ääni kertomaan että nonni, nyt olet todistanut itsellesi että pystyt tähän, eiku lasi käteen sit vaan heti kun siltä tuntuu!
On todella kummallista kuinka ailahtelevaa tämä meininki nyt on. Tai ei se minulle pohjimmiltaan kummallista ole, ailahtelen kyllä muutenkin, mutta hämmentävää silti. Se ääni. Sillä siitä ei ole kuin kolme päivää kun kirjoitin tähän samaan ketjuun:
Tänään tuntuu että höpsis, just se voimahan tässä on puikoissa koko ajan. Ja minä vaan pörhistelen täällä palstoilla silloin kun se nukkuu.
Ärsyttää. Ihan kuin esittäisin äkkiä itselleni ihmistä, jolle alkoholi ei ole koskaan ollut mikään ongelma.
Tämä oma esitykseni ei nyt oikein vakuuta.
2 tykkäystä
Silloin kun tuo nimimerkki Jilla täällä kirjoitteli, plinkin yhteisö vaikuttaa olleen aika tiivis. Jilla kirjoitti ketjuunsa päivittäin, oli päässyt kiinni pink cloudiin.
Viidennen viikon paikkeilla viestit harvenivat, muut vähän kyseli perään. Hän vastaili, että alkaa olla jo niin tuttua ja selkeää tämä juomattomuus, ei ole niin tarvetta enää kirjoitella.
Sitten tuli se päivitys, että oli ratkennut päivää ennenku 6 viikkoa olisi tullut täyteen.
@Räpistelijä Palaile sinne tunnelmiin kun aiemmin keväällä tänne kirjauduit. Kun mikään ei ollut vielä selvää (pun intended) ja se yksikin päivä oli valtava asia - kuten nyt esimerkiksi @Kay lle tänään. Meillä on molemmilla vielä niin pikkuinen määrä raittiita päiviä alla verrattuna juoviin, että edes fysiikka ei ole lähellekään palautunut normaaliksi.
Tässäpä tuosta mainitsemastani ketjusta viesti, jonka adoptoin itselleni käyttöön ja huoneentauluksi välittömästi. Jatkossa kun juomishaluja tulee (ja uskon, että tulee vaikka se juuri nyt tuntuukin etäiseltä), vastaan sille kuiskuttelijalle juurikin näin!
1 tykkäys
Kiitos @Miu .
Joo. Tarttis muistella, miksi tänne tultiin. Ei-niin-kovin-kauan-sitten.
Otin itsestäni selfien sinä päivänä, jona kirjauduin tänne ensimmäistä kertaa. En tiedä, miten tajusinkin olla niin viisas-
se on karmea kuva, masentava. Näytän hirveältä. Olen katsellut sitä kuvaa tässä kuluneiden viikkojen aikana aina silloin tällöin, palannut katsomaan sitä mistä lähdin. Että muistaisin, miksi halusin lopettaa juomisen. Jos vaikka joskus unohtaisin.
Taitaa olla aika kaivaa taas se kuva esiin.
Kiitos myötäelämisestä! Onneksi on tämä paikka tulla. Kyllä minä kohta muuten olisin lasi kädessä.
Suoraan sanottuna vähän nyt pelkään että jossain vaiheessa taas olen. Pelkään vähän - tai paljon.
2 tykkäystä
Samaa minäkin pelkään. Taitaa olla syytäkin pelätä, sen verran kauheutta on omaan elämäänsä tullut niiden lasien kautta kaadettua.
Minua huolestuttaa puolestasi. Kuulostaa pahasti siltä, että olet luovuttamassa valtaa omista valinnoistasi - omaa vapauttasi - sille epämääräiselle möykylle. Juuri sitä vapautta, josta vielä ihan muutama päivä sitten iloitsit. Jossittelu ja juomisen mahdollisuuden kanssa flirttailu on vaarallista. Sota pään sisällä lähtee uudestaan käyntiin ja se rauhan ja levollisuuden tunne, mistä olet puhunut, peittyy sen huutamisen alle.
Kuten jo sanoinkin, minua auttaa tällä hetkellä se, että tavoite on hiukan kauempana kuin vain tässä päivässä, mutta sellaisen etapin päässä, ettei se tunnu millään muotoa mahdottomalta. Tuo päämäärä saa sen kognitiivisen dissonanssin mölinän vaikenemaan ainakin toistaiseksi ja minä saan lisää etäisyyttä juovaan aikaan “turvallisesti”. En tiedä, toimisiko sinulle vai olisiko jopa vaarallista nyt kun se sinun mursusi siellä jo toiveikkaana haistelee ilmaa.
On mahtavaa, että olet hereillä näiden ajatusten kanssa ja tiedostat vaaran merkit!
Oon täällä hengessä mukana. Lähetän sinulle muistoja kaikkein inhottavimmista krapula-aamuista, tahmeasta olosta, morkkiksista, häpeän tunteista ja itsesyytöksistä.
Kaupan päälle muistoja lähiaikojen virkeistä aamujumppa-hetkistä, aamukahvin tuoksusta, puiden tuoreista vihreistä lehdistä, parvekkeen kukkasista, raikastuneesta peilikuvasta ja itsekunnioituksen ihanasta paluusta.
Huomenna on taas uusi päivä.
3 tykkäystä
David Foster Wallace kirjoittaa “Päättymätön riemu”-romaanissaan, että Bostonin AA:n tunnuslause on kaikessa yksinkertaisuudessaan:“Kun on soittanut kelloa, sitä ei enää saa soittamattomaksi.” Käsitän sen niin, että kun on juomisessa ylittänyt tietyn rajan, paluuta kohtuujuojaksi ei ole. Juomattoman juopon ajatusmaailma pyörii vuoden-pari alkokeskeisesti, vaikka ei ottaisi tippaakaan. Sitten alkaa helpottaa, kuvio hajoaa ja alkaa tajuta, että koskaan ei ole “pakko” ottaa, että “kaikki” eivät ota, että suurin osa maailman tapahtumista ei liity alkoon mitenkään. Mieliteko ja alkon ajattelu vähenevät ja loppuvat, alkounetkin harvenevat. Lopulta etyyli on vain kemiallinen merkki muiden vastaavien joukossa joista ainakaan minä en ole koskaan ymmärtänyt mitään.
4 tykkäystä
Kyllä kuvauksesi kuulostaa ihan siltä petaamiselta itseltään. Turha on toki pohtia määritelmiä, alkoholiriippuvuus siellä vain nostaa päätään.
Alkoholismi on krooninen ja paheneva sairaus ja taidat parhaillaan kokea sen “vaikutuskeinoja”.
Aivan ketjun alussa kehotin hakemaan apua. Ja niin kehotan nytkin. Vaikken häävi konkari vielä olekaan, niin en satavarmasti olisi tähän asti (7,5kk) päässyt ilman apua.
Soita AA:n Auttavaan Puhelimeen 09-750 200. Se päivystää aina kun marketit myyvät alkoholia eli joka päivä klo 9-21.
Se on matalimman kynnyksen keskusteluapu, toisessa päässä on ihan samojen asioiden kanssa painiva kanssatoipuja, joka on päässyt jo aika pitkälle omalla toipumispolullaan.
Itselle päihdehuollon palvelut ovat sopineet, niitäkin suosittelen.
Pelko hoitoonhakeutumisen aiheuttamasta stigmasta on itselläni ollut turhaa. Tuskin täällä muillakaan on siitä negatiivisia kokemuksia.
3 tykkäystä
Hei
Päätöksen jälkeinen päivä täälläkin ja vertaistukea hakemassa. Sellainen huomio itselläni on omalla kohdallani, että minulle onnellisuus on ollut triggeri. Olen alkoholistiperheestä ja en lapsena koskaan tuntenut olevani arvokas tai rakastettu. Niinpä minusta tuli ultratehokas suorittaja, energinen kollega, sataa asiaa yhtä aikaa toimittava duracelljänis. Hyvä melkein kaikessa mitä teen ja monessa mukana. Vain suorittamalla olen oppinut olemaan arvokas.
Olen ollut useita jaksoja raittiina vuoden tai pari. Nyt raittiuteni katkesi uuteen ihmissuhteeseen. Aivan ihana mies, jolla ei ole alkoholiongelmaa. Eikä hän painosta minua. Mutta huomaan nyt, että haluan todella paljon tämän kestävän ja olen siksi ottanut oluen tai lasin viiniä hänen kanssaan. Ja siitä se sitten taas lipeää. Hän ei tiedä alkoholinkäytöstäni, koska juon yksin. Hän tosiaan tuntuu pitävän minusta omana itsenäni, mikä on minulle kova paikka uskoa.
Nyt on lopettamispäätöksen jälkeinen päivä ja olen tajunnut, että en voi mukautua kenenkään muun elämäntapaan vaan kerron hänelle tulevana viikonloppuna, että en juo - yhtään mitään. Ja samalla minun on haettava keskusteluapua siihen, miten pääsen tästä sisäisen lapseni arvottomuuden tunteesta. Sehän vain saa minut ajamaan ihmissuhteeni karille.
Päivä kerrallaan, olen iloinen että olen palannut taas tänne ja saan tukea teidän muiden tarinoista.
6 tykkäystä
Tuo on hyvä pointti @Miu, että ajatuksia oliai hyvä tänne kirjoittaa alkuun vaikka joka päivä. Hiljaisuus on omalla kohdalla ainakin merkki siitä, että omat, alkoholin ympärillä jatkuvasti pyörivät ajatukset lähinnä hävettävät eikä niitä viitsi siksi sanoittaa. Olen joka päivä kuitenkin käynyt katsomassa, ovatko muut uusia juttuja/huomioita käyneet kertomassa.
Minulle on helppoa olla juhlissa selvinpäin, vaikka muut joisivat mutta voi sitä viinilasin tuskaa kotiin päästyä (salaa toisten silmiltä kun olen aina tottunut juomaan). Tai jos olen käymässä toisella paikkakunnalla, tulee mieleen ajatus, että täällä kukaan ei Alkossa tietäisi, kuka olen, kuten joskus aiemmin on tullut toimittua. Ja sekin ajatus, että jos tilaan juomia Saksasta, menee niiden tulossa useampi viikko, jotka ehdin odotellessa olla selvänä. Noloja ajatuksia mutta nyt ne on sanottu ääneen. Onneksi ovat vain ajatuksia.
Ja @Räpistelijä , tuo selfie on ollut sinulta loistava idea. Joskus kännissä itse kuvasin itselleni videon, että “tältä sinä oikeasti näytät ja kuulostat - voirko lopettaa” mutta video oli niin kaameaa katsoa, että menin sen hölmöyksissäni poistamaan.
4 tykkäystä