Päivä 10 on apea.
Hiukset ovat ohentuneet, farkut eivät mahdu päälle. Silmäluomet roikkuvat.
Toisinkin olisi voinut olla.
Viikon päästä olen eronnut, itsekseen vanheneva nainen. Olisin sitä ehkä mieluummin toisenlaisen peilikuvan kanssa.
Yritän ajatella, että tässä on nyt vaan tekeillä uusi minäkuva, peilistä viis. Silti eletty elämä olisi helpompi kestää, jos ei se niin näkyisi naamasta.
Ehkä se jotenkin vielä vaisuuntuu, siellä peilissäkin. En tiedä.
Taitaa olla parasta keittää kahvit.
Minulla on kokemusta erosta 10 vuoden takaa ja voin luvata @Räpistelijä että tulet vielä leijumaan ilmassa siitä onnen tunteesta, kun olet vapaa elämään ihan omaa elämääsi! Kesä antaa hehkua kasvoihin ja iästä viis, pääset elämään täyttä elämää 
Käännä peili nyt nurinpäin ja laita joustavat trikoot jalkaan 
Nautit elämästä raittiina ja hoidat erojutut rauhassa. Kevään ja kesän mittaan Sinusta kuoriutuu uudistunut Sinä…ja voit välillä kurkistaa kuka tähtisilmä peilistä katsoo 
No tässäpä käytännöllinen ja hyvä neuvo!
Ei Roomaakaan päivässä rakennettu, eikä juomisen ja stressin jäljet viikossa parissa kokonaan katoa. Olet Räpistelijä ihan tuon eronkin rasittunut ja stressihormonit tahtoo lyödä aiheenvaihdunnun säätöliekille, saada hinoitsemaan suolaa, sokeria ja rasvaa plus kerätä kehoon nestettä ja rasvaakin kun keho on jotenkin selviytymismoodissa.
Minullakin on ollut stressiaiheita tässä raittiinakin mm äitini kuoleman jälkeen ja kyllä se näkyi naamasta, kehosta ja olosta; iho oli samea, oli turvotusta ja hiuksia lähti.
Anna vaan aikaa toipumiselle, kyllä elimistön tasapaino pikkuhiljaa palautuu.
@Räpistelijä arvelin vain kysyä, mitä kuuluu, kaikki hyvin? Mukavaa viikonloppua!
Kiitos @Riikinkukko, kaikki olosuhteisiin nähden hyvin.
Päivä 12. Itkuista välillä ja apeaa, mutta selvin päin. Eikä tee mieli juoda. Miten itse jakselet?
Kävin tänään Alkosta hakemassa frendeille valkkaria ja skumppaa. Itelle ostin holitonta. Monta ajatusta kävi kauppareissun aikana mielessä… otanko itelle pahvitonkan… ehkä kirkasta… tulin ulos kahden valkkarin ja yhden kuoharin kanssa, mitä oli tilattukin. Tällä mennään. Tuli tunne, että on tämä tylsää…
Kiva kuulla, että olet vielä siellä @Räpistelijä
@Riikinkukko Minä puolestani olen pedannut itselleni yhtä piccolokuohuviiniä vappupäivän iltaan, jolloin mies on muuttanut pois: juotavaksi yksin sohvalla kun lapset nukkuvat.
En kylläkään ole ostanut sitä. Enkä ole varma, jaksaisinko pettymystä itseeni jos ostaisin. Oikeasti ei edes tee mieli.
Alkon sivuilta olen tutkinut vappuaaton alkoholitonta juomatarjontaa. Alkoholittomat viinit tuppaavat olemaan vähän makeita, en pidä niistä sen enempää kuin limsoistakaan, löysin kuitenkin yhden erittäin kuivan kokonaan alkoholittoman kuohuviinin. Mietin, pitäisikö sitä kokeilla, vai mennäänkö vaan vichyllä. Että tuleeko siitä viinittömästä viinistä vain vihaiseksi.
Tämä elämäntilanteeni juuri nyt on suht surkea. Eikä edes siksi, että lopettelen juomistani, vaan ihan muista syistä. Olen surkeammalla mielellä kuin pitkään, pitkään aikaan.
Olen kuitenkin käynyt jumpassa ja lenkillä ja se pitää nyt kutakuinkin kasassa.
Tajusin, että olen ollut ihmeen viisas ja saanut päähäni lopettaa tämän dokaamisen riittävän hyvissä ajoin ennen kuin ero ensi viikolla konkretisoituu. En olisikaan halunnut jäädä tänne istumaan lasi kädessä ja heräämään aamuisin tämänhetkistäkin surkeammissa tunnelmissa.
Jostain se tuli, oikeaan aikaan, se päätös.
En tiedä, mistä.
Tämä oma petailu on kyllä kiinnostavaa seurattavaa. Huomaan petailevani aivan huoleti aivan samaan aikaan kun ei yhtään tee mieli juoda mitään.
Se tuntuu vähän oudolta. En keksi sille oikein muuta selitystä kuin että addiktio se siinä vain puhuu.
Ai niin - yksi juttu tuli mieleen.
Olen kiltisti lukenut kaikki ne 12 Uusi alku -sähköpostia, joita Päihdelinkki tähän mennessä on lähettänyt. Niistä on ollut apua, vaikken olekaan jaksanut tehdä niihin liittyviä tehtäviä. En ole jaksanut kirjoittaa mitään - tuntuu että se, että kirjoittaa välillä tänne, auttaa paremmin.
Tänään tuli viesti, jota jäin miettimään pidemmäksi aikaa. Se kuului näin:
Tässä oli jotain valtavan lohdullista! Että tahdonvoima väsyy siinä missä mikä tahansa muukin lihas. Mutta se ei haittaa.
Minulle tuosta tekstistä kolahtaa tällä kertaa tuo tosiasioihin keskittyminen. Että en haaveile ja muistele menneitä pinkit lasit päässä, vaan muistan mitä ikävää ja huonoa alkoholi sai minussa ja elämässäni aikaan. Että oikeasti en tarvitse alkoholia mihinkään, samat tunnelmat ja fiilikset onnistun hyvin luomaan muilla keinoin.
Toivon Sinulle kovasti voimia, eroasiat ovat raskaita. Painaa varmasti mielen maahan. Itse koin eron pitkästi toista kymmentä vuotta sitten. Se oli raskas ero. Anna erolle myös aikaa. Moni kiirehtii kovasti ‘iloitsemaan’, mutta se on usein teennäistä, kunnes ero on mielessä käsitelty. Sitten voi olla aidosti ja oikeasti onnellinen, iloinen ja vapautunut…ja silloin raittiuskin on Sinulla jo hyvässä vauhdissa.
Voimahalaus Sinulle kaikkien haasteiden keskellä 
Päivä 13.
Kiitos voimahalauksesta! Tänään on parempi päivä.
Itsesäälille on kai paikkansa. Siinä on kumminkin se hyvä puoli, että siihen aina kyllästyy.
Tänään selvin päin oleminen ei tunnu yhtään vaikealta enkä haaveile turruttamisesta. Selvin päin oleminen alkaa tuntua - noh, uudelta harrastukselta. Mukavalta sellaiselta.
On ollut itkuisia päiviä, niinpä olen itkeskellyt. Ja välillä hieman ulvonut. Ja sitten vetänyt henkeä ja keittänyt kahvit. Ja elämä senkun jatkuu.
Nyt huomaan: olen jotenkin virkistymään päin. Tänään ei itketä. Olen nukkunut monena viime yönä paremmin kuin koko alkuvuoden. Huomaan myös:
en illalla nukahdettuani säpsähdä heti perään hereille. En siis enää herää siihen, että nukahdin juuri. Tällaista tein öisin monta kuukautta.
Tarkemmin ajateltuna: olen nukkunut jo monta yötä koko yön heräämättä kertaakaan. Aamulla herään siihen että on aamu.
Jotenkin alkaa tuntua siltä, että olisin saamassa itseäni takaisin. Ikään kuin palaisin omaan kehooni käytyäni jossain vähän kauempana.
Hassu tunne, hassu mutta hyvä.
Tämä uusi harrastus on kiva. Tästä saa joka aamu palkinnon.
Mukavaa lauantaita kaikille.
Hauskasti oivallettu
Raitista ja mukavaa Lauantaita
Päivä 14, sunnuntaiaamupäivä.
Kaksi viikkoa selvin päin.
Krapula ei enää olekaan viikonlopun normaalitila.
En uskonut, että tämä oikeasti enää olisi mahdollista. Ja nyt ymmärrän, miksen uskonut: kun ei kai kukaan muukaan. Se selvisi eilen illalla kun erehdyin mainitsemaan tästä lopettamisesta miehelleni, josta olen eroamassa. Hän tuhahti: et sä mitään ole lopettanut, sä vaan pidät taukoa.
Se oli hirveä tunne, olla ihminen johon toinen ei enää usko. Ja jota ei siksi lainkaan tarvitse kannustaa, kun hän yrittää muuttaa jotain.
Kiitos kun te muut täällä olette kannustaneet. Sillä on ollut iso merkitys: toisin kuin aina ennen tällaisen parin viikon juomattomuuden jälkeen minä en näe itseäni viinilasi kädessä viimeistään ensi viikolla. Koska en halua, että se on minun normaalitilani,
en, vaikka se minut tuntevien mielestä sitä ilmeisesti on.
Aurinko paistaa. Lähden lenkille.
Päivä 15 alkoi hyvin, mutta illalla tapahtui ikäviä.
Oli pakko lähteä kotoa. Menin tuttuun baariin itkemään.
Baarimikko kysyi: skumppaa?
Minä vastasin: ei. Vichyä.
Join niitä lopulta kaksi.
Katsoin viereisten pöytien viinilaseja, kuuntelin nousuhumalaisten nousevaa riehakkuutta eikä tehnyt mieli olla osallisena sellaisessa.
Huomasin, etten katsokaan niitä viinejä kaihoten. Huomasin ajattelevani: minä olen saanut juoda noita jo vaikka kuinka monta, en ole jäänyt paitsi.
Itkeskelin siinä sitten itsekseni. Kukaan ei ihmetellyt, tutussa baarissa on totuttu siihen että rouva välillä vähän kyynelehtii. Nyt taisi kumminkin olla ensimmäinen kerta kun tein sen selvin päin.
Vichy maistui hyvältä. Itkeskelin niin kauan kuin itkua riitti, pyyhin silmät, palasin kotiin ja huomenna on kaiketi uusi päivä.
Päivä 17, vappuaaton myöhäinen ilta.
Istun yksin kotonani, josta mennyt parisuhde on nyt muuttanut pois.
Äkkiä kotona voikin hengittää. Huone on täynnä helpotusta.
Olen ylittänyt vuoren.
Hiljaisuutta kuunnellessani litkin alkoholitonta kuohuviiniä - ja jostain ihmeen syystä se onkin todella hyvää. En odottanut sen olevan.
Olen rakastanut viinin juomista. Siitä on tullut jokin omien hetkieni outo turva. Huono tietenkin, kyllä minä sen tiedän. Olen miettinyt paljon sitä, kuinka sen turvan perään haikailun saa pois päältä, pidemmän päälle siis, sitten kun tämä ensimmäisten viikkojen ensimmäinen ilahtuneisuus omista selvistä päivistä on ohi.
Tänä yönä olen monellakin tavoin helpottunut. Olen ylittänyt vuoren - ja lisäksi saanut oudon turvani takaisin. Saan istua itsekseni lasi kädessä, mutta toisin kuin ne kaikki aiemmat, tämä onkin ihan oikea turvaviini: tästä ei tule humalaan, ei morkkista eikä paha olo aamulla.
Hain tämän tänään alkosta. Kävelin suoraan alkoholittomien hyllylle, eikä tehnyt mieli koukata muiden hyllyjen kautta.
Ei vaan tehnyt.
Huomenna on elämäni ensimmäinen vappupäivä, jonka aamuna lähden aamukahvin jälkeen juoksemaan. Sen sijaan että esim. oksentaisin.
Istun tässä ja olen jotenkin vähän hämmästynyt.
Minua hämmästyttää se, että elämäni äkkiä tuntuukin olevan paljon paremmalla tolalla kuin vielä pari päivää sitten, tai viime kuukaudet. Lisäksi hämmästelen ihan aidosti sitä, etten kaipaa tähän lasiini yhtään mitään terästettä.
Ehkä siitä vaan voi tottua pois.
Tuntuu kuin jokin hyvä olisi alkanut.
Hyvää vappuyötä kaikille.
Onnittelut, siis vapaudesta!
Ero on hankaka ja surullinenkin juttu ja toipuminen voi viedä jonkin aikaa, mutta toimimattoman parisuhteen päättäminen tuo kuitenkin rauhaa ja vapauden.
Lisäksi saat vapauden alkoholista nyt samaan syssyyn ja edessä on uusi, parempi elämä.
Löydät varmasti noihin omiin hetkiin jotain uutta turvaa ja iloa.
Minä nautin suuresti öisestä rauhasta ja omista hetkistä jolloin luen (tai neulon podcasteja kuunnellen)ja juon teetä, käyn viimeiset pissalenkit koiran kanssa ja kaupungiosa on autio, ehkä paistaa kuu, ehkä tihuuttaa vettä, ehkä kettu vilahtaa tien yli ja kuuluu pöllön huhuilu.
Noissa hetkissä on läsnä rauha ja tyyneys, kuin kääriytyminen lempihuopaan.
Alkoholittomista juomista löytyy hyviä vaihtoehtoja, juhlaviakin. Kuohuviiniä, punaviiniä, siideriä. Minullakin on niistä jo omat luottojuomat, joista tiedän pitäväni.
Tee on yksi juoma, mistä olen innostunut maistelemaan eri laatuja, ja kahvistakin kokeilemaan eri paahtoja
Onnea ja tsemppiä kun nyt elämässäsi alkaa uusi aika!
Se on todella hämmästyttävää, kun yhtäkkiä tajuaa alkoholin olevan loppujen lopuksi pelkkää myrkkyä, eikä mitään muuta.
Eikä kukaan tarvitse sitä aidosti yhtään mihinkään, vaikka toisenlaiset uskomukset meillä kaikilla niin kovin syvälle istutettuna onkin.
Kun ne uskomukset saa kitkettyä pois ja lopullisen totuuden alkoholista esille, niin se on vain etanolia.
Ja miksi minä jotain hermomyrkkyä joisin.
Sen oivalluksen myötä seuraava vapauden ja olemassa olevien mahdollisuuksien tunne on huumaava.
Nyt sinun elämässäsi on kääntynyt lehti, ja siitä on hyvä alkaa taas rakentamaan elämää uudelle ja paljon vakaammalle pohjalle hyvin paljon viisaampana.
Rakastuin itsekin muuten viime keväänä alkoholittomaan kuohariin, ja jos pullon menen avaamaan, niin se myös tulee kokonaan tissuteltua.
Enkä sitä juodessani kaipaa todellakaan mitään pahanmakuista etonia siihen sekaan, joka puuduttaisi vielä puolet aivoistani.
Hyvää vappua kaikille!
No tämäpä just.
Eilen illalla se alkoholiton kuohuviini maistui niin hyvältä ja tulin siitä niin onnelliseksi, että oli pakko käydä tarkistamassa etiketistä, onko siinä sittenkin jotkut pienet prosentit.
Ei ollut, 0,0% siinä luki.
Olin aivan ihmeissäni. Tuli mieleen, että voisiko tässä nyt olla käynyt niin, että kun aivoni ovat tottuneet saamaan sen dopamiiniryöpsähdyksen nimenomaan (ensimmäisestä) lasista viiniä muiden juomien sijaan, ne saavat sen edelleen, vaikka viinistä puuttuu se etanoli?
En siis tarkoita, ettenkö olisi räpistellyt nimenomaan sen etanolin tuomien dopamiinien perässä kaikki nämä vuodet, tietenkin olen, mutta ehkä tässä onkin nyt kyseessä jokin omien aivojeni ihana erehdys? Että kun olen ehdollistunut Pavlovin koiran tavoin ensimmäisen viinilasin tuomaan hetkelliseen hyvään oloon ja helpotuksen tunteeseen, joka alun perin on tietenkin johtunut viinin sisältämästä alkoholista, se tunne tulee edelleen vaikka viini olisi alkoholitonta?
Siltä tämä ainakin eilen vaikutti.
Jos näin on, tulevista ajoista voi kyllä tulla helpompia kuin olin etukäteen kuvitellut.
Olen pelännyt retkahtamista ja täältä lukemien muiden tarinoiden perusteella pitänyt sitä jokseenkin itsestäänselvänä. Että ennen pitkää minäkin varmaan.
Ja voihan olla niin, että ennen pitkää minäkin. Mutta ainakin on nyt niin, että ainakaan vielä en tunne sellaista tarvitsevani. Se pahin houkutus olisi pitää kädessä lasia hyvää viiniä ja nostaa se huulilleen yhdessä muiden kanssa (tai yksin). Jos sen saman kokemuksen kerran voi saada alkoholittomastakin, en nyt ihan äkkiseltään keksi, miksi täytyisi lipsua takaisin siihen vahvempaan versioon, jonka litkiminen sitten lähtee käsistä.
Jep. Minäkin tietenkin join koko pullon.
Siinä oli jotain huvittavaa. Että miksi ihmeessä pitää juoda koko pullo, vaikkei siitä tule humalaan?
Siksi varmaan kun on vaan aina ollut tapana. Että itseään ei vaan voi pysäyttää.
Jouduin myös useampaan otteeseen siinä sen viinin huvetessa muistuttamaan itseäni siitä, että ei, tästä ei tarvitse nyt huolestua, ja että ei, en ole kohta humalassa. Että tästä ei tarvitse potea kaiken yli käyvää syyllisyyttä.
Kiitos!
Kyllä tämä nimenomaan vapaudelta tuntuu. Vapaudelta olla rauhassa, vapaudelta olla juomatta, vapaudelta olla oma itsensä.
Tähän voisi tottua.
Mukavaa vappupäivää kaikille ja kiitos taas kerran siitä että saan jakaa näitä ajatuksia kanssanne.
Minulle hyvä kahvi tuo nykyisen ihan käsittämättömän onnen tunteen. Monesti miettinyt ihan samaa, että mitä siinä kahvissa oli, kun sillä tavalla vaikuttaa mutta ihan se on ollut vain kofeiinihuumaa 
Mitä sinun elämäntilanteeseen, tyhjenneeseen kotiin ja eroon tulee, olen aivan varma, että tämäkin lopulta auttaa sinua raittiuden tiellä. Elämään löytyy uudenlaista onnea eikä vanhaa pettymystä tarvitse hukuttaa enää viiniin.
Tästä tuli mieleen oma käynti terassilla tässä jokin aika sit. Juoma oli taatusti alkoholiton mutta kun olin juonut sen puoleenväliin koin oudon ilmiön. Poskiani alkoi kuumottamaan ja tunsin keveyttä. Siinä istuin äidin kanssa aurinkoisella akvaarioterassilla ja aurinko paistoi. Mun aivot luuli että saan alkoholia ja ryntäytti dopamiinia ja muita hormoneita ym. Siihen malliin että oli pakko käydä kysymässä oliko juoma varmasti 100% alkoholiton?
Tunne oli sama kuin aikoinaan 1. Oluen jälkeen.
Aivot on outo elin. Mutta nekin haksahtaa kun olosuhteet on oikeanlaiset.
