Päätöksen jälkeinen päivä

Me Lopettajat
21

Päivä 5, aamukahvi.

Huomaan koko viikon aidosti hämmästelleeni sitä, ettei minulla näinä päivinä ole ollut krapulaa. Kun herää aamulla vähän väsyneenä, täytyy sanoa itselleen: tää ei kyllä johdu siitä että olisin eilen juonut jotain. Ja sitten se tuntuu aivan kummalliselta. Sitä joutuu ikään kuin vastaamaan itselleen: aijaha, niin joo, tosiaan, en olekaan.

Tämä kai ei kerro muusta kuin siitä kuinka viime viikkoina on ollut aivan tavallista olla krapulassa myös viikolla. Ja siitä, kuinka tavallinen tila siitä muutenkin on tullut.

Ei edelleenkään tee mieli juoda. Pääsiäinen selvin päin on oikein hyvä ajatus, vaikka siihen(kin) aina ennen on kuulunut viini. Mutta:

olen silti huomannut, että vaikka ensimmäistäkään lasia ei tee mieli ottaa ja ajatus humalasta, turruttamisesta tai jostain lähibaarissa sopertelusta tuntuu lähinnä kamalalta, ajatukseni askaroivat silti viinilasin parissa.

Ajattelen täyttä kuohuviinilasia pitkin päivää. Ajattelen sen roolia elämässäni. Ajattelen viinin makua ja väriä, sitä lohtua kun kylmä lasi on kädessä ja itsensä saa palkita: kaiken jaksamisesta, siitä ettei jaksa enää oikein mitään mutta pysyy edelleen hienosti hengissä, toisten auttamisesta, toisten ymmärtämisestä, toisten asemaan asettumisesta, toisten puolesta toimimisesta, toiveikkuudesta tulevaisuuden suhteen vaikkei aina hyvältä näytä, jopa siivoamisesta. Viini on ollut palkinto kaikesta, palkinto ja lohtu.

Olen pitkin viikkoa ajatellut että niin, tällaista se addiktio on. Minuun on ohjelmoitu viinilasi ja sen ohjelmoiminen pois päältä ei taida olla ihan niin yksinkertaista kuin toivoisin. Se on jotenkin aivoissani, ei pelkkä toimintamalli vaan suoranainen pakottava lohtu.

Kuinka ihminen ohjelmoi pois päältä näin syvään uurretun lohdun? Sehän täytyisi korvata jollain muulla.

Millä korvata lasi kylmää kuohuviiniä?

Olen kokeillut liikuntaa, koko talven. Ja paljon jo ennen sitä. Endorfiinit jumpan tai juoksun jälkeen ovat ihania, mutta eivät silti koskaan niin ihania kuin ensimmäinen kulaus.

On monia tapoja huolehtia siitä, että onnistuu huijaamaan itseään. Itse olen viime viikkoina vienyt tämän niin pitkälle, että olen selittänyt itselleni, ettei mulla ole mitään hätää koska pystyn käymään jumpassa kolme, neljä kertaa viikossa. Oikeasti olen kuitenkin jopa suunnitellut ne jumppa-aikatauluni niin, että pystyn juomaan sitä viiniä aina jumpan jälkeisenä iltana, pitämään välipäivän (lue: olemaan krapulassa) ja taas mennään, reippaasti seuraavana päivänä. Lukujärjestyksessä on siis ollut viikottain kolmesta neljään jumppaa ja kahdesta kolmeen humalaa.

Kuinka järjettömiä lukujärjestyksiä ihminen oikein voi laatia?

En lopulta tiedä, mikä minut sai silloin viisi päivää sitten ajattelemaan, että nyt voisi riittää.
Luulen kuitenkin, että huoli omasta terveydestä alkaa olla se, joka lopulta on pakottanut näillekin sivuille.

Tätä on vaikea kirjoittaa tähän, koska se huoli on niin suuri, mutta: minua on alkanut sattua aina kun olen juonut ne viinini.

Sattuu ylävatsaan, vasemmalle puolelle, ja sattuu selkään, sinne missä kuvittelen kantavani munuaisiani. Enimmäkseen vasemmalle puolelle. Näitä kun googlailee, vastaukseksi saa lähinnä pitkälle edenneen haima- tai munuaissyövän. Tai molemmat.

Lakkasin sitten lopulta googlaamasta ja tulin tänne. Nyt toivoisin, että kaikki käsistä lähtenyt viinin lipittäminen olisikin vain ollut pahaa unta.

Minua pelottaa, mitä olen itselleni tehnyt, vaikka olen niin monen ihmisen tärkeä turva ja tuki ja niitä hommia olisi edessä vielä vuosikaudet.

Minua oikeasti helpottaisi, jos voisin syyttää tästä kaikesta jotakuta muuta. Että voisin vihata vaikka jotain tiettyä ihmistä joka on minulle ne kaikki viinit lasiin kaatanut. Se olisi ihanaa, siinä voisi aikansa vihata, ihan täysillä, ja siirtyä sitten eteenpäin. Mutta kun.

Te täällä varmaan tiedätte, keneen se viha tai pettymys tai inho sitten lopulta kohdistuu. Ja sen ottaminen vastaan itseltään kaiken muun kuormituksen päälle on välillä vähän liikaa.

Toivon, ettei tämä pitkäperjantai menisi nyt ihan täydeksi jossitteluksi. Mitäpä tälle oikeasti mitään enää voi, muuta kuin tästä eteenpäin. Mutta silti:

olisinpa toiminut toisin. Jo kauan aikaa sitten.

Kuuluuko se jotenkin päivään 5, että juuri tätä täytyy surra juuri tänään?

3 tykkäystä
22

Vie noin 3-4 viikkoa, että uni ja aivotoiminta suunnilleen normalisoituu. Siksi raittiuden alussa on normaalia, että väsyttää ja että ajatukset ovat alakuloisia. Helpotusta tulee, mutta toipumisessa ei jaeta pikavoittoja.

Kuivanappailuksi kutsutaan sitä, kun glorifioi ja fantasioi alkoholinkäyttöä tai sen vaikutuksia. Vähän menee sinulla tuossa sen puolelle. Sitä ei pidetä vertaistuellisissa yhteisöissä hyvänä, me kaikki kyllä ymmärrämme mitä tarkoitat ilman tarkkaa kuvailuakin. Ymmärrämme liiankin hyvin.

Toivottavasti fyysiset vaivasi eivät ole merkki mistään vakavasta. Kannattaa varmasti harkita kuitenkin sitä, että käy nuo tarkistamassa lääkärillä. Saatpahan ainakin mielenrauhan.

Hyvää ja raitista pääsiäisen aikaa sinulle!

3 tykkäystä
23

@Teme70 Kiitos, hyvä että kerroit että kyse on jostain kuivanappailusta, termi ei ollut minulle tuttu enkä tosiaan yhtään tajunnut, että tällaisia ajatuksia ei ole hyvä kirjata tänne. Pahoittelut siitä.

2 tykkäystä
24

Viime keväänä kun sain putken poikki 15-20 vuotta kiihtyneellä tahdilla edenneen juomisen jälkeen, niin minulla meni viisi viikkoa että väsymys alkoi helpottaa ja aloin kokea pientä energisyyttä ja aloitteellisuutta. Suunnilleen sama aika meni siihen, että epämääräiset kivut ja muut selittämättömät oireet hävisivät.

Kannattaa ottaa sama asenne kuin jos olisit toipumassa vaikka leikkauksen tms jäljiltä; edistystä tapahtuu joka päivä, mutta sitä ei aina huomaa ja tulee myös huonompia päiviä. Siinä kestää aikansa että kokee olevansa täysissä voimissa. Se on myös olennainen osa toipumista, että kun viikot kuluvat niin alkoholin himo vaimenee.

Minunkin tekee usein mieli yhtä kaljaa tai viinilasillista. Sehän on mitä mukavin ajatus. Mutta se pitää vaan hyväksyä ja sisäistää, että sen yhden jälkeen tekee mieli seuraavaa, sitten taas sitä seuraavaa jne. Muutaman lasin jälkeen ei ole enää itse puikoissa vaan alkoholista on tullut taas herra talossa. Sitten kun ne seuraavat ja sitä seuraavat on juotu, tulee uusi päivä ja uusi viikko ja sama vanha juomisralli jatkuu entiseen malliin. Ja kaikki tämä vain sen yhden viinilasillisen takia.

3 tykkäystä
25

@Sarvikuoma Kiitos.

Alan ymmärtää, miksi lopettaminen on ollut niin vaikeaa yksin.

Kukaan ei ole ollut kertomassa, mikä kaikki kuuluu asiaan kun yrittää irtautua siitä missä ei enää halua olla kiinni.

Nyt on. Kiitos teille kaikille siitä, etten nyt enää räpistele tämän kanssa yksin.

4 tykkäystä
26

Ehkä koko itsensä palkitsemiskuvio on ongelmallinen. Miksi oikeastaan pitäisi koko ajan saada palkinto siitä, että tekee normaaliin arkeen ja elämään kuuluvia asioita? Ja toisinpäin; jos on tarve saada “palkinto”, tekerkö liikaa asioita joita ei haluaisi tehdä tai onko liian uupunut?

Tekeminen itsessään on jo usein palkitsevaa, jos siihen keskittyy ja on läsnä.
Minulle liikunnasta tulee hyvä olo, nautin siitä kun veri kiertää ja tulee hiki. Usein liikjn ulkona ja nautin samalla luonnosta ja säästä… tuulen tunnusta iholla, tuoksuista.
Syön joka päivä pullaa ja suklaata, mutta sekään ei ole palkinto mistään; syön pullani vaikka makaisin sohvalla koko päivän.
Ihminenhän voi ja kannattaakin tehdä iloa tuottavia asioita (levätä, lukea, saunoa, katsoa joku sarja, syödä herkkujakin) ihan vaan siksi että niistä saa mielihyvää. Miksi kaikki pitäisi ansaita jollakin?
Siivoamisen ja tiskaamisen jälkeen koti on siisti, kai se itsessään on jo palkinto ja puhtaisiin lakanoihin kiva käydä nukkumaan.

Palkitseminen tuo kiireen ja vie tekenisestä läsnäolon, koska ajatukset pyörivät siinä palkinnossa.

Toki elämä on monella pirun kuormittavaa ja kiireistä ja ehkä silloin voi miettiä onko kaikki pakollista vai voisiko elämää jotenkin keventää, jotta palautuu paremmin.
Minulle luonnossa kävely tekee hyvää… rauhoittaa hermostoa ja rasittaa sopivasti kehoa.

Ehkä palkitseminen liittyy riippuvuuteenkin jotenkin… ansaitseminen on syyllisyydentunteen kompensoitia

Tetysti on kivaa jos on jotain hauskaa odotettavaa, matka tai loma, mutta en ajattele, että arkisista asioista tarvitsisin jonkun palkinnon. Isäni hiipuessa muistisairauteen ja menettäessä taidot ja kyvyt yksi kerrallaan, mietin (ja mietin vieläkin) että on iso kiitollisuuden aihe kun pystyy tekemään arkisia asioita. Ei sekään itsestäänselvyys ole.

Hieno alku nyt sinulla! Tsemppiä kovasti!

5 tykkäystä
27

Hyvä kysymys.

Minä olen tainnut elää juuri näin. Jo aika pitkään.

Ymmärrys siitä etten elä niin kuin haluaisin, ja että arkeni on aivan liian kuormittavaa, tuli jo pari vuotta sitten.

Tämä havahtuminen ihan oikeaan raitistumisen tarpeeseen on nyt sitten vaan tullut vähän jälkijunassa.

Onneksi kumminkin tuli.

2 tykkäystä
28

Minä väittäisin, että meille alkoholiongelmaisille juominen on se suurin arjen kuormittaja. Juomisen ja juomamäärien salailu, muun toiminnan suunnittelu palvelemaan juomisen maksimointia, krapulainen aliteho, rahapula kaikessa muussa paitsi alkoholin ostamisessa…

Tuo “palkitseminen” taitaa olla vain yksi juomarin valheellinen itsepetos. Syitähän juoppo juomiselleen keksii.

Raittius on alkoholistille se työkalupakki, joka mahdollistaa muiden ongelmien korjaamisen. Mutta itsestään se korjaa mitään yhtä huonosti kuin pakki ilman osaavaa käyttäjää.

Raittiinakin elämä voi olla täynnä haasteita. Mutta niin huonosti mikään ei selvänä mene, etteikö sitä juomalla saisi paljon huonommaksi.

4 tykkäystä
29

Sinulla @Räpistelijä alkaa kohta olla viikko raittiita päiviä kasassa. Hieno homma :blush:

Kumpa osaisin sinua tsempata, kuten minä sain tukea vertaisilta täällä, omalla alkutaipaleellani. Usko tai älä, päivä kerrallaan raittius helpottaa ja joka aamu palkitsee. Sen vuoksi se paljon hoettu, Päivä Kerrallaan, on niin toimiva. Kun tämän alkaneen päivän keskittyy ja suunnittelee pysymään raittiina, niin seuraavan aamun parempi fiilis nostattaa mielialaa ja taas on pykälää helpompi keskittyä olemaan se päivä raittiina.
Ensimmäisen kuukauden jälkeen olo helpottuu jo roimasti :blush:

Kun kerrot kuormittavasta arjesta, tunnistan samoja juttuja kun itselläni.
Alkuraittiuden haasteista selvittyäni, olen keskittynyt muutaman pienen “hengähdyshetken” luomiseen ja pitämiseen päivän mittaan. Pikku juttu, mutta eipä olekaan kohdallani ollut helppo rasti, helposti unohtuu. Päivät tahtovat mennä hommasta toiseen siirtyen, pysähtymättä. Mutta jos onnistuu parin tunnin välein pysähtymään, palautumaan hetken, niin päivän mittaan olo ei tunnu niin kuormittuneelta ja illalle on jopa jäänyt voimavaroja. Lisäksi nämä “pikkutauot” itsessään ovat niitä “palkintoja” päivän suorituksista. Konsteja on monia, ensinnäkin päivän ruoka-ajat. Keskityn rauhassa syömiseen, mitä syön ja miltä maistuu. Kännykkä pois. Kahvitauot, sama homma.
Lisäksi päivän mittaan usein laitan hetkeksi silmät kiinni, mietin miltä tuntuu, tuoksuu, mitä ääniä kuuluu… hengittelen… aikaa ei kulu kuin pari minuuttia ja on kuin uusi ihminen. Jos saman voi tehdä ulkona, aina vain paranee. Usein rauhoittaa, kun hetken katselen rauhassa ikkunasta ulos. Netistä löytyy lisää vinkkejä ja testaamalla löytyy varmasti itselle sopivat konstit.

Raitista ja mukavaa Pääsiäislauantaita :hatching_chick::blush:

3 tykkäystä
30

Sama huomio täältä. Kun tähän saakka vain oman pään sisällä asiaa on miettinyt eikä kenenkään kanssa ole asiasta ollut keskustelua niin eihän se helppoa ole ollut. Kiitos myös omasta puolesta hyvästä keskustelusta, pohdinnasta ja siitä vertaistuesta, että samoja mielitekoja ja “palkitsemista” yms kokevat muutkin kuin itse omassa päässään.

Day 6 eikä ensimmäistäkään mielitekoa. Viime yönä näin unta, että olin kuskina kahdelle kaverille. Hain heille tiskiltä oluet ja baarimikko kaatoi vahingossa siiderin lasiin. Pyysi minua sen juomaan, ettei hukkaan mene mutta en suostunut sitä edes maistamaan :smiley:

4 tykkäystä
31

@Metsanpoika tuo hyvä ruoka ja sillä fiilistely toimii minulla. Jätin pe iltana perheen kotiin ja painelin itse kylille syömään vähän fiinimmin. Mukava on ajatella, että se raha, mikä aiemmin meni alkoon, menee nyt joko lasten tai itsensä hemmotteluun.

2 tykkäystä
32

Päivä 6, lankalauantai.

Ensimmäinen ajatus herätessä taas epäusko: en ole krapulassa, ei ole mitään akuuttia mistä potea syyllisyyttä jo ennen aamukahvia. Menee aina hetki ennen kuin ymmärrän sen todeksi. Ja voi miten hyvä mieli siitä tulee.

Tänään on koko viikon virkein päivä. Ei niin etteikö edelleen vähän väsyttäisi, mutta aivan kuin se väsymys hieman loivenisi.

Pian entinen puolisoni, joka ensi kuun alussa muuttaa omaan kotiinsa, on nyt muutaman päivän poissa ja minulla on hetken verran tilaa hengittää.

Siivoilen kaapeista mennyttä elämäämme, järjestelen paikat paremmiksi, pesen ikkunoita, katselen niistä läpi: puissa on jo pienet silmut.

Tämä on ollut hirvittävän raskas kevät. Ei raskain ikinä, mutta raskas silti. Olen rämpinyt ja laahustanut.

Nyt alkaa tuntua siltä, että tämän kevään raskaus voisi pian olla voiton puolella.

Onhan tässä kaikkea edessä vielä. Mutta ehkä enemmän takana.

Olen nyt kertonut muutamalle ystävälleni tästä halustani lopettaa juominen kokonaan. He ovat reagoineet siihen ihanasti. Yksi sanoi: voi miten hienoa, olet jo niin monta vuotta ollut huolissasi siitä. Kerroin myös nuorimmille lapsilleni, että yritän nyt lopettaa viinin kanssa läträämisen koska se on niin tyhmää enkä enää jaksa sitä yhtään.

Ilahtuneisuus heidän molempien kasvoilla, epäuskon sijaan - se nosti raitistumismotivaationi vähintään kymmenkertaiseksi.

Seuraavat kaksi viikkoa on vielä pari vuorta ylitettävänä. On yritettävä hoitaa sotkuun menneitä käytännön asioita ja katsella sitten vielä vierestä toisten erosurua.

Äkkiäkös minä ne ylitän. Ja jos en äkkiä niin laahustaen.

Kaikkea on vielä edessä, mutta nyt kun katselen kirkkaiden ikkunoiden läpi tätä kirkasta päivää ja noita silmuja, ymmärrän, että jos nyt vaan jaksan skarpata, siinä kohtaa kun kaikki nuo puut ovat aivan vihreitä ja kesä jo tuoksuu, minulla on paljon, paljon parempi olo.

Ja sitten tulevaisuus voi tulla.

Hyvää lankalauantaita kaikille täällä ja kiitos kaikista kauniista sanoistanne.

7 tykkäystä
33

Onneksi olkoon Räpistelijä päätöksestäsi ja tervetuloa joukkoomme :gift_heart:ensimmäinen kuukausi on vaikein mutta usko pois kun aikaa kuluu ja itsekunnioituksesi on palannut ja huomaat onnistuneesi niin ilo palaa…minulla tulee kohta puoli vuotta täyteen raittiutta ja vaikka edelleen kaipailen viiniä seurakseni niin olen osannut laittaaa sen omaan arvoonsa. Pettymykset joita olen kokenut itsestäni ja joita olen muille aiheuttanut alkaa pikku hiljaa helpottaa. Minulla kipuilee myös kylki, selkä ja vatsa välillä. Kävin ultrassa ja sieltä ei löytynyt mitään. Lihasperäistä. Tottakai pahinta aina pelkää. Onnea uudelle tiellesi, meitä on monta sitä kulkemassa. Lue kirjallisuutta aiheesta. “Juomishäiriö” esimerkiksi oli minun mieleen. Hyvää raitista ja valoisaa pääsiäistä ja kevättä…:sun_with_face:

4 tykkäystä
34

Päivä 7. Ensimmäinen viikko takana.

Niin se vaan meni. Tämä tuntuu hyvältä alulta.

Tasan viikko sitten heräsin tästä samasta sängystä, jossa nyt suht hyvällä mielellä kahvikuppi kädessä heräilen, ja oloni oli kaikin puolin kauhea. Inhosin itseäni. Muistan kuinka ajattelin: en pysty tähän enää. En enää mihinkään tällaiseen.

Nyt ymmärrän, ettei tarvitsekaan pystyä. Että asioita voi ihan oikeasti muuttaa. Myös mahdottomilta tuntuvia.

Sataa vettä. Ilman raikastuu, jotkut puut jo vähän vihertävät, enemmän kuin eilen. Eikä minulla tänään ole mitään erityistä syytä inhota itseäni.

Viikon takainen krapula ei tietenkään ollut ensimmäinen, jossa halusin lopettaa juomisen. Niitähän oli tietysti ehtinyt olla vaikka kuinka monta. Mutta jostain syystä se oli ensimmäinen, jossa tajusin, että tarvitsen siihen jotain apua.

Tämä täällä (te täällä) on iso apu, välttämätön. Nyt tuntuu myös, että ihan riittävä. Tuntuu että minusta on tähän lopettamiseen nyt, viimeinkin. Että juuri tällainen yhteisö, johon saa tulla nimimerkillä ilman omia kasvojaan on se, mitä tarvitsinkin. Täällä voi tajuta, kuinka tavallinen oma tarina on, ja kuinka sillä voi olla paljon parempi jatko kuin mihin oikeasti on yksin uskonut.

Onneksi oli tällainen paikka tulla. Olen täällä mielelläni. Minusta on ollut kiva käydä täällä joka päivä kertomassa, etten ole juonut tänäänkään. Missä muualla sellaista olisi voinut kenellekään sanoa?

Nyt tajuan myös, että jos jatkossa retkahdan, voin kertoa senkin, ja joku heti auttaa minua ymmärtämään, ettei maailma kaadu siihen eikä laskuria tarvitse siksi lopullisesti nollata. Olen nähnyt, kuinka kauniisti te toisillenne olette täällä niin tehneet ja toisianne kannatelleet.

Minussa on viime vuodet orastanut huoli juomisestani ja kasvanut halu lopettaa se. Se halu on vaan ollut niin hento, ettei se oikein ole pärjännyt sille viinille, joka on mukamas mieto juoma mutta silti niin kovin vahva.

Tämä tuki täällä ruokkii sitä halua ja aivan kuten joku täällä totesi: jokainen aamu, jona olen herännyt ilman krapulaa, ruokkii sitä myös.

Ehkä se hissukseen kasvaa niin isoksi, että se lopulta pystyy laittamaan sille viinille hanttiin. On se sen verran tanakka jo, että se on pystynyt siihen kokonaisen yhden viikon.

Päivä kerrallaan. Tämä on myös ollut tärkeä neuvo, jonka täältä olen lukenut.

Kiitos. Ajattelin jatkaa tällä samalla linjalla nyt koska tämä on selvästi hyvä linja.

Hyvää pääsiäissunnuntaita kaikille.

6 tykkäystä
35

Hyvin sanottu :+1:t2: Minulla on tällainen tilanne. TE olette ne ihmiset, joille voin hehkuttaa raittiuttani :heavy_heart_exclamation: Te ymmärrätte ja tuette. Ja juhlistatte merkkipäiviä. Se on tärkeää. Ei muut oikein ymmärrä.

6 tykkäystä
36

Päivä 9.

Olen virkeä.

Peilikuva ei edelleenkään varsinaisesti ilahduta, mutta silmät näyttävät toissaviikkoista iloisemmilta.

Huomaan pyöritelleeni viime viikosta lähtien vaivihkaista mahdollisuutta tulevaisuuden kohtuukäyttöön, jotenkin salaa itseltänikin. Se kai on vaan ihan peruspetaamista ja täytyy jättää omaan arvoonsa. Tästä uudesta virkeydestä en nimittäin haluaisi luopua.

Arki on alkanut. Olen äkkiä kamalan ylpeä itsestäni siksi, että meneillään on jo yhdeksäs päivä. Täällä niin kai kehtaa sanoa. Näitä kokonaan selviä päiviä kun on koko alkuvuoden kertynyt yleensä peräkkäin maksimissaan noin neljä.

Olen siis kaiketi nyt tuplannut oman ennätykseni - lukuunottamatta ns.tipatonta tammikuuta, joka viime vuosina on tyssännyt viimeistään kolmanteen viikkoon.

Ehkä niiden ongelma onkin ollut se, että niissä on ollut kyse vain tauosta. Ja tauon jättäminen kesken ennen aikojaan ei ole tuntunut niin vaaralliselta - joskushan se kumminkin olisi päättynyt.

Peruspetaamisen ohella olen ihan aidosti miettinyt, olenko minä nyt ihan aidosti lopettanut. Vai huijaanko vain, itseäni.

En tiedä. Mutta mietin tänään, että ehkä ei tarvitsekaan tietää. Että ehkä riittää, että haluaa olla selvin päin, tänäänkin, koska se on niin mukavaa. Kun vatsaankaan ei enää satu.

Kivaa tiistaita kaikille.

5 tykkäystä
37

Ihan samaa olen itse salaa mielessäni miettinyt, että onnistuisiko kohtuukäyttö - lienee siis aika luonnollista, että tällainen “luopumisen tuska” käy mielessä.

Ja sama täällä, mitä tulee naamatauluun. Silmäpussit pienentyneet mutta vielä ne häiritsevän suuret ovat normaaliin verrattuna. Olisko jo ensi viikolla parempi tilanne :slight_smile:

2 tykkäystä
38

Kyllähän kohtuukäyttö riittävän pitkän, vähintään useamman kuukauden pituisen raittiin jakson jälkeen saattaa joillakin onnistua. Sillä ehdottomalla edellytyksellä toki, että alkoholismi ei ole vielä kehittynyt kovin pitkälle.

Useimmiten se vaan menee niin, että kohtuukäyttöä kestää ehkä pari viikkoa tai jopa pari kuukautta. Lopulta käyttö sitten lipuu hiljaa hiipimällä ja erittäin salakavalasti entisiin, tuttuakin tutumpiin rutiineihin. Aivot myös tottuvat juomiseen saman tien uudelleen, ja lopulta on edessä sama lopettamisen prosessi minkä oli jo kertaalleen saanut hyvään alkuun. Ja tietysti sillä edellytyksellä että lopettamishaluja edes on, kun ensin pitää odotella että alkoholin makuun uudelleen päässet aivot edes löytävät jostain motivaatiota lopettamisen yrittämiseen.

5 tykkäystä
39

Jep @Sarvikuoma, jotain tällaista olen ounastellutkin.

Ehkä mennään siis nyt vaan päivä kerrallaan. En tiedä, olisiko minusta joskus maailmassa vielä jonkin sortin kohtuukäyttäjäksi, mutta vanhat merkit eivät kyllä siihen mitenkään erityisen vahvasti viittaa. Olkoonkin, että kyllä kai sitä viiniä joskus meni vähemmänkin.

En vaan nyt enää tarkkaan muista että koska.

Nyt ei kyllä ainakaan vielä ole mitään tarvetta repsahtaa. Elämän muut osa-alueet ovat nyt sellaisessa myllerryksessä, että tähän vuoristorataan ei kyllä yhtään tarvittaisi mitään uutta aamua, jona heräisin itseeni pettyneenä ja laskurin lisäksi olisi nollattu kaikki omanarvontunto.

Se tunne, että saa edes vähän hallintaan jotain sellaista, jonka kanssa on alkanut olla aika kädetön, on hyvä tunne. Etenkin kun se mitä ei ole hallinnut, on ollut niin pahaksi.

Kaikista eniten minä ehkä haluaisin saada uudelleenohjelmoitua aivoni (mieleni) niin, ettei vääjäämätön reaktio mihin tahansa tunteeseen, tapahtumaan tai ei-tapahtumiseen olisi se lasi viiniä.

Se ensimmäinen siis.

Sitä tässä kai nyt sit treenataan.

3 tykkäystä
40

Juuri näin. Uudelleenohjelmointi vie tietenkin aikaa. Onhan ohjelmointi (rriipuuvuden kehittyminen ja ehdollistuminen) toiseenkin suuntaan tarvinnut toistoja toistojen perään, ennenkun tuo liki selkäytimestä tulevat ensireaktio joka asiaan on ajatus juoda viiniä (tai kuten minulla oli kaljaa).
Jos itseään seuraa hiukan, kuin koe-eläintä, omat ajatuskulut ja toiminta saattaa jopa naurattaa. Pavlovin koirakoeessa koiralle annettiin ruokaa ja kilistettiin kelloa yhtä aikaa ja pian koira alkoi kuolta pelkästä kellon kilinästä. Kyllään meikäläisillä on vähän sama homma; milloin mikäkin ärsyke saa “kuolaamaan” alkoholin perään…

Yhtä kaikki, hitaasti mutta varmasti tuon saa purettua. Ei minullakaan sauna, vaikka perjanta tai mikään muukaan entinen ärsyke ole enää vuosiin tuonut mieleen ajatusta alkoholista.

Tsemppiä kovasti, hyvä alku sinulla!

3 tykkäystä