Hyvä on. Myönnän: tästä on tullut minulle niin tärkeä yhteisö, ettei täältä niin vaan liueta.
Parissa muussa ketjussa tänään vierailtuani haluan vielä jakaa tähän omaani oman kokemukseni tältä aamulta:
oma kuva kylpyhuoneen peilissä.
Ikäisensä nainen, vanheneva mutta iloinen.
Hän ei enää herätä minussa inhoa. Aamu ei ala pettymyksellä omaan itseen ja siihen, että tässä kaikessa kävi näin.
Missä kaikessa? No elämässä.
Tässä nyt on vaan sattunut ja tapahtunut. Kaikenlaista on tullut ja mennyt. Osa näkyy naamasta, osa enää niinkään ei.
Vanheneva nainen, iloinen.
Sellaiseksi minä oikeasti halusinkin.
Minä se siellä vaan, peilissä. Ja nyt kun hän on siellä ihan omana vanhana itsenään, vain entistä vähän vanhempana, voin keskittyä johonkin muuhunkin.
Olen saanut elämäni takaisin, ja oman itseni.
Jos vaan jaksat, niin uskon ja koen että sulla ja teillä muilla pahimman painin jo taakseen jättäneillä - ja jopa oikeasti uuteen elämänvaiheeseen astuneilla - on ihan valtavasti annettavaa meille alkuvaiheessa oleville. Semmoinen iso kiertohan se vertaistuki taitaa olla. On todella ihanaa ja merkityksellistä, että täällä on teitä, jotka voitte omasta kokemuksestanne oikeasti “todistaa”, että mahdollista se on ja että edessä todella voi olla jotakin paljon parempaa.
