Kuulostaa ihanalta! 
3 tykkäystä
Niin totta.
Ja tämäkin on.
Just näin. Täsmälleen näin. Juuri tältä tuntuu nyt.
Ihanaa kun olette täällä kaikki. Ja ihanaa kuinka moni täällä taapertaa nyt eteenpäin selvin päin.
Olette siinä hommassa tosi hyvää seuraa.
5 tykkäystä
Hienosti kirjoitettu sinunkin juttusi.Todellakin kannustava tarina.
Minä olen pitkällä matkalla nyt mieheni kanssa.Paikassa,jossa kaikki baarit ja terassit pursuaa halpaa juomaa ja immeiset kovasti naatiskellee. Se on ollut,onnekseni,aaia,joka ei kiehdo minua.Pidän ystävien kanssa yhdessä olemisesta,tekemesestä,en ryyppäämisestä.Ja lanjesin erään kerran muutaman kaverin myötä ottamaan yhden,toisen,…kuudennen.En enää.Nyt olen päättänyt olla täysin raitis.Jos jotkut ei käsitä kavereistani,ni se on heidän murheensa.Eikö niin?? Tänään he pyysivät meitä “ yksille”. Mentiin kyllä ja otin hyvää tuoremehua lasin.Eipä ketään kiknnostanut.
4 tykkäystä
Olen lukenut parin päivän aikana tämän sinun ketjusi enkä voi sanoin kertoa kuinka ylpeä olen sinusta, pieni Räpistelijä. Niin tajuttoman ylpeä. Se riittää, että avaat silmäsi aamulla. Enempää ei tarvinne.
8 tykkäystä
Tavallinen tiistai.
On alkanut tuntua siltä, että vaihe nro 1, alkoholista irtaantuminen, alkaa nyt olla takana päin, eikä se enää vaadi aktiivista kieltäytymistä. Juominen ei enää päivystä takaraivossa ja kohtuukäytön kummitus tuolla eteisessä on tainnut nukahtaa. Viinilasivälähdyksiä on silloin tällöin, tavan vuoksi, mutta ne eivät enää tunnu mieliteoilta joita vastaan täytyy taistella. Ne ovat vain joitain turhia välähdyksiä, muistoja menneistä ajoista joita en toivo takaisin.
Ehkä tämä siis on jokin vaihe 2: uuden elämisen tavan vakiintuminen.
Olen alkanut liikkua vielä enemmän kuin ennen, nyt tuntuu että kaipaan tunnin verran jotain liikuntaa joka päivä. Se auttaa arkihuolien selättämiseen ja arkihuolia on. Niitä on vaan nyt helpompi katsoa silmiin. On myös helpompi ajatella, että ehkä näistäkin selvitään kun kerran tähän mennessä kaikesta muustakin.
Minulle on ollut tärkeää olla täällä palstoilla, tilittää omia asioitani ja käydä vähän kannattelemassa muita. Nyt on kuitenkin alkanut tuntua siltä, ettei asiaa niin kovasti tämän juomattomuuden tiimoilta oikein ole.
Keskityn siis nyt oman arkeni kannatteluun. Elelen edelleen selvin päin ja olen hyvin kiitollinen siitä tuesta, jota olen teiltä täällä saanut tämän uuden elämisen tavan opetteluun.
Nyt uskallan jo sanoa: tämä sujuu ihan hyvin.
Hyvää loppuvuotta ja joulun odotusta kaikille. Pysykää kuosissa.
9 tykkäystä
Otsikko kertoo kaiken - tavallinen tiistai. Se minustakin on hienoa tässä raittiudessa; että voi olla ihan tavallinen ja se on ok. Pätee ihan kaikkeen. Tuo rauhaa elämään.
Kaikkea hyvää loppuvuoteesi @Räpistelijä
3 tykkäystä
Kuulostaa hyvältä, perässä tullaan! 
Niin sujuukin, hyvä sinä!
4 tykkäystä
Niin,päivä kereallaan ja asia kerrallaan.
Tämähän kuulostaa samalta kuin tekonivelpolvien kuntoutus.Ensin tiivistä jumppaa ja humppaa.Sitten sitkeästi haasteita kohti ja lisää jumppaa ja kun kivut häviävät ja kaikki toimii hyvin voi jo unohtaa sen juurisyyn jokapäiväisestä elämästä,mutta jatkaa jumppaa kumminkin.Kiitollisena uudesta elämästä.Enää ei tartte puhua kaikille,että polvet on leikattu.
Hienoa ja onnittelut.Hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta.
4 tykkäystä
Kiitos, kun olet kirjoitellut. Osaat tosiaankin sen taidon.
3 tykkäystä
Hei, miten sulla on @Räpistelijä mennyt? Olenkin ihan uusi tuttavuus tässä ketjussa, mutta luin eilen ja tänään tämän ketjusi ja oli ihan pakko alkaa kysäisemään. 
Hei @Cinnamon , kiitos kysymästä! Minulla on mennyt hyvin.
Alkoholittomuus on alkanut tuntua eräänlaiselta aivojen uudelleenkytkennältä. Istuin viimeksi pari päivää sitten vanhojen ystävieni kanssa perinteisessä joulutapaamisessa baarissa. Ennen siellä on aina istunut vain yksi kokonaan alkoholin jättänyt, nyt heitä oli kaksi. Minä olin se toinen.
Muiden viinilasit ja oluet eivät lainkaan houkutelleet - ja olimme sattumalta valinneet baarin, josta (toisin kuin niin monista muista) saikin alkoholitonta kuohuviiniä, vieläpä aivan kelvollista. Sain nostaa maljoja siinä missä muutkin.
Kuulumiskierroksella kerroin tämänvuotiset elämänmuutokseni. Ne saivat aikaan valtavasti onnitteluja, se tuntui hyvältä. Juomisen jättämisestä minut kehuttiin aivan pökerryksiin.
Syitä onnitteluille oli muitakin: olen vastikään selättänyt ensi vuoden arkihuoleni jo etukäteen.
Huoli kasvoi eräänä yönä toissa viikolla niin kovaksi, etten saanut unta. Aamuyöstä avasin sitten tietokoneeni, päätin jatkaa pääni lyömistä seinään ja lähettää jälleen uuden työhakemuksen, vaikka tiedän jo, että 54-vuotiaiden hakemukset todennäköisesti menevät suoraan silppuriin.
Hakemuksen lähettämisen jälkeen seuraavana päivänä minut valtasi se sama lannistunut alakulo, johon joudun aina kun tiedän yrittäneeni parhaani turhaan. Näitä kokemuksia on jo ehtinyt kertyä, hylätyille hakemuksille löytyy oma kansio joka alkaa jo olla hyvin täynnä. Kaikkiin töihin, joihin olisin pätevä, joissa olisin hyvä ja joihin minulla olisi työkokemusta, on näinä päivinä aivan valtavasti hakijoita.
Niinpä minun on nyt kohta viikon verran jo ollut aika vaikea uskoa tätä todeksi: niitä hakijoita kyllä riitti tähänkin pestiin vaikka kuinka, mutta siihen valittiin silti - minut.
Ensi vuonna saan siis tehdä mielekästä, koulutustani vastaavaa työtä ilmeisen mukavassa työyhteisössä palkalla, jolla tulen lapsineni toimeen oikein hyvin sen sijaan että vain nippa nappa, niin kuin tähän asti aina. Kyseessä on toki vain sijaisuus, mutta riittävän pitkä sellainen siihen, että saan hetken verran hengittää.
Olen nyt istunut kotisohvallani viikon verran ja miettinyt, miten tämä kaikki voi olla mahdollista. Että kotona ei enää ole kireä tunnelma, lähipubi ei kutsu, jääkaapista ei haeta viiniä, minun ei enää tarvitse potea syyllisyyttä ties mistä ja kohta ei myöskään edes suht pitkään aikaan huokailla yksin laskupinoni äärellä.
Ehkä tämä kaikki on mahdollista siksi, että minä viimein katsoin silmiin kaikkea sitä, mikä omassa elämässäni ei enää toiminut, ja tein niille kaikille asioille jotain. Yhdelle kerrallaan ja kompuroiden, välillä kontallani nyyhkien, mutta silti.
Tein silti.
Nyt tämä muutosten vuosi alkaa olla lopuillaan, ja minä olen saanut melko suuren epäuskon vallassa todeta: minun yritykseni on palkittu.
Se tuntuu ihmeelliseltä. Kiitollisuuden määrä on tässä viikon sisään ollut valtava. Joka aamu herätessäni olen kahvikuppi kädessä tajunnut, ettei tämä olekaan unta. Vaan että minä tein jotain ja onnistuin siinä,
minä tein sen. Erosin, raitistuin, sain uusia töitä.
Mihinkään tästä en ajatellut pystyväni. Mutta pystyin silti. Uroteoilta nämä eivät tässä matkan varrella ole tuntuneet, päin vastoin,
olen rämpinyt ja räpistellyt, itkenyt ja ollut välillä hirvittävän väsynyt,
menettänyt uskoni, lakannut toivomasta ja silti vaan lyönyt päätä seinään. Ja nyt saan huomata: se kaikki kannatti.
Minun elämäni on koko ajan vain paranemaan päin. Niin moni asia on nyt paremmin kuin viime keväänä. Eikä siihen lopulta tarvittu edes hirveää kurinalaisuutta, itseruoskintaa, yli-inhimillistä päättäväisyyttä tai voimia joita ei oikeasti ollut.
Siihen ei tarvittu muuta kuin se, että myönsi itselleen lipsuneensa elämässään väärään suuntaan ja alkoi toivoa omaan suuntaan jotain korjausta. Itseltään. Ja haki siihen tukea muilta.
Nimetönkin käy. Kiitos teille kaikille nimettömille.
Nyt, kun asiani ovat näin hyvin, minä alan jo vähän luottaa siihen että ehkäpä ne ovat ihan hyvin jatkossakin. Hyviä asioita voi tapahtua silloinkin kun siihen ei enää itse usko. Niiden täytyy vain antaa tapahtua, ja kyllä siinä voi vähän myös itse autella.
Hyviä asioita ei voi pakottaa tulemaan, mutta niitä voi mahdollistaa.
Olen miettinyt, mikä sai minut tänä vuonna pysymään tässä lopettamisen päätöksessäni (lukuunottamatta sitä yhtä tyhmää heinäkuista viinilasillista).
En tiedä. Ehkä se, että olin siihen omaan juomiseeni jo tarpeeksi väsynyt, ja se, että te autoitte ja minä sain niin monesta ketjusta lukea, kuinka tavallisia omat riippuvuuden ajatukseni ovat ja kuinka ymmärrettäviä,
mutta juuri nyt ajattelen tämän lisäksi, että ehkä oli myös hyvä olla itselleen armollinen.
Minä olen pitkin vuotta alkanut ymmärtää paremmin kuin hyvin niitä syitä, miksi olen juonut, ja antanut väärään suuntaan lipsumisen itselleni anteeksi. Eikä sen tarvitse tarkoittaa sitä, että siunaisin tällä uudet repsahdukset. Tai että hyväksyisin oman alkoholismini.
En minä sitä hyväksy, tunnustan vain. Eikä minua enää kiinnosta repsahtaa. Tulevasta ei ikinä toki tiedä, ja siksi on varmaan parasta olla tekemättä suuria lupauksia. Mutta nyt kun katson taaksepäin, ymmärrän, että olen selvinnyt tähänastisesta elämästäni siten kuin olen niillä keinoin joita minulla on ollut käytettävissäni, ja yksi niistä vaan sitten oli alkoholi. Eihän se lopulta missään auttanut, päin vastoin, mutta ymmärrän kyllä miksi join.
Nyt ymmärrän myös, miksi lopetin. Ehkä siksi, että vielä yksi keino selvitä oli kokeilematta:
raitistuminen.
Tästä kohtaa elämääni, juuri tästä, juuri ennen tätä pitkiin aikoihin ensimmäistä juomatonta jouluani voisin lausua kaikille, jotka miettivät, pitäisikö löytää jokin uusi keino selvitä kaikesta: juomattomuutta kannattaa kyllä kokeilla.
Ei se ole tylsää eikä syökse yksinäisyyteen. Minä olin yksinäisempi yksinäisessä humalassani öisin ja aamulla pahaan oloon heräillessäni kuin nyt. Vaikka istunkin monesti iltani omalla sohvallani nyt ihan yksin.
Minä istun tässä ihan tyytyväisenä. Asioita tapahtuu, tuleva tulee ja voin tehdä uusia asioita pelkkien vanhojen sijaan. Voin haaveilla, suunnitella ja toteuttaa. Sen sijaan että vain voivottelisin.
Toivon nyt, että tämä ketjuni voisi olla alkoholista eroon räpisteleville yksi tarina muiden joukossa siitä, että edes vaikeat, traumaattisetkaan elämäntapahtumat eivät määrää ihmistä dokaamaan itseään hautaan. Että aikansa kutakin: ensin juodaan liikaa että kaikki vaan unohtuisi, ja sitten kun ei vaan enää kerta kaikkiaan jakseta, niin sitten aletaan kampeutua toiseen tapaan elää.
Päivä kerrallaan. Tänne toiselle puolelle pääsee pienin askelin joita otetaan yksi kerrallaan. Tulevaa ei alkuun kannata miettiä. Se tulee kyllä miettimättäkin,
paljon parempana kuin mihin alussa itse jaksaa uskoa.
Paljon voimia teidän kaikkien muidenkin räpistelyihin! Räpistys kerrallaan kohti joulua, sen yli ja uuteen vuoteen, josta voi tulla niin paljon parempi kuin tämä edellinen. Kun vaan itse sitä haluaa.
Ja pysykää armollisina. Itsellenne erityisesti. Se auttaa jaksamaan.
18 tykkäystä
Oi miten mukavaa kuulla Sinusta pitkästä aikaa, ja onnittelut uudesta työstä! Kyllä me vanhemmatkin kelvataan - minäkin sain uuden työn 57 vuotiaana! Joku vielä uskoo kokemukseen!
Mutta - se mitä kirjoitat on niin totta. Toiselle puolelle pääsee pienin askelin ja joskus todella kapeaa polkua pitkin, mutta pääsee kuitenkin.
Valoa ja iloa jatkossakin!!
11 tykkäystä
Paljon onnea! Minäkin vaihdoin työpaikkaa 57-vuotiaana - tekivät siitä vielä kokopäivätyön, kun ilmoitin, että osa-aikatyötä en voi ottaa vastaan. Joitakin muitakin ihmeellisiä asioiden järjestymisiä on sattunut. Ehkä elämässä pitää olla haasteita, minun juominen ainakin lisääntyi, kun elämä oli tasaista ja sujui vähän niinkuin itsestään. Tosin juominen alkuun päästyään myös jatkui tasaisena, vaikka uusia tuulia puhalsi. Täytyy vain totutella tähän uuteen arkeen. Hyvää jatkoa!
9 tykkäystä
Tulin vaan toivottamaan kaikkea ihanaa ja hyvää vuodelle 2026 
5 tykkäystä
Kiitos, samoin!
1 tykkäys
2025, tilinpäätös:
Kesken jäänyt tipaton tammikuu.
Väsymystä, krapulaa, kaatuilua kännissä.
Häpeää ja huolta.
Kohtuukäytön päätöksiä, pieleen meneviä. Ja lopulta, huhtikuussa: havahtuminen.
Pääsiäinen selvin päin.
Vappu selvin päin.
Kevätjuhla selvin päin.
Juhannus selvin päin.
Ystävän kesäjuhlat selvin päin.
Baarissa monesti selvin päin.
Yksi heinäkuinen viinilasi, harmillinen. Siihen se sitten jäi.
Seurustelua kohtuukäytön kummituksen kanssa. Kovasti se kuiskutteli.
Syksy silti selvin päin.
Vuoden pimein aika selvin päin.
Vaikeat hetket selvin päin.
Monet itkut selvin päin.
Joulu selvin päin.
Uusivuosi selvin päin, ja nyt:
vuosi on vaihtunut.
Olen edelleen selvin päin, enkä halua enää humalaan. En halua sinne enää koskaan. Olen onnellisempi näin, elämä on kääntynyt hyväksi.
Hyvää uutta vuotta teille kaikille tärkeille tukijoilleni täällä, ja kaikille uusille tulijoille: voimia tulla tänne toiselle puolelle.
Täällä on hyvä.
19 tykkäystä
Loppiaisen alla sitä sitten havahtuu siihen tosiasiaan, että kohtuukäytön kummitus on kadonnut.
Ei kuulu mitään kuiskuttelua.
Alkoholinkäyttö ei kiinnosta. Ei edes vähän. Edes yksi lasillinen ei kiinnosta,
kun ei se vaan enää kiinnosta.
Ehkä tämä menee ohi, en tiedä, mutta toistaiseksi näyttää siltä että tällaiset säädöt voi siis saada päälle ihan vain niin että jättää vuodesta kolme neljännestä juomatta. Ilmeisesti se neljäs neljännes sitten alkaa soljua omalla painollaan, siten ettei mitään ponnisteluja enää tarvita. Juuri nyt ajatus siitä että alkaisin väkisin vetää viiniä tavan vuoksi tuntuu aivan umpihullulta. Vesijuoksusta tulee paljon parempi olo.
Ehkä olen nyt vaan juonut kaiken mitä piti. Ja siksi enää ei tarvitse.
Ja edit, vielä lisäys: näin unta jossa menin lääkäriin. Ortopedi tarjosi minulle puolitoista lasillista punaviiniä. Minä join ne ja mietin heti perään että ei hyvänen aika, mitä minä juuri tein, tämä on masentavaa, tuli ihan tyhmä olo, enhän minä tämän takia tänne tullut vaan siksi että polveen sattui - ja sitten heräsin.
Taivaan kiitos. Mukavaa iltaa kaikille, ja tsemppiä.
15 tykkäystä
Täälläpä taas. Nyt lopettajissa sitten, kun ei se tuo vähentäminen sitten ole onnistunut, vaikka jokunen vuosi sitten yritystä vähän olikin.
@Sarvikuoma kirjoittaa tuolla aikaisemmin: “Kannattaa ottaa sama asenne kuin jos olisit toipumassa vaikka leikkauksen tms jäljiltä; edistystä tapahtuu joka päivä, mutta sitä ei aina huomaa ja tulee myös huonompia päiviä. Siinä kestää aikansa että kokee olevansa täysissä voimissa. Se on myös olennainen osa toipumista, että kun viikot kuluvat niin alkoholin himo vaimenee.”
Tuo on hyvä. Tartun tuohon ajatukseen hankalasta leikkauksesta kynsin ja hampain. Kaikki tulevien päivien oireet ovat tuon leikkauksen aiheuttamia, ja jos haluaa toipua, ne vaan pitää nyt kestää. Eihän leikkauspöydältäkään lähdetä sairaalakaavussa kapakkaan, paitsi ehkä elokuvissa… Mä oon just nyt siinä leikkauksessa.
Ja @Räpistelijä n kanssa samassa suossa, jota kuvailet huhtikuussa. Luen tässä tätä ketjua hiljalleen eteenpäin.
8 tykkäystä
Tämäpä juuri. Olen ollut aivan valtavan surullinen, kun olen ymmärtänyt hukanneeni juuri sen minän, joka kykeni haaveilemaan, uskomaan ja luottamaan omiin voimiinsa. Minusta on tullut surkea, väsynyt luovuttaja.
Nyt kuitenkin tuntuu, että yritän vielä taistella. Haluan pois sieltä pimeästä.
8 tykkäystä
Hyvä! Siten sinä sieltä pääset, haluamalla. Ja se on mahdollista, pois pääseminen. Kun minä kerran sen olen itselleni onnistunut todistamaan, sinäkin onnistut. Pienin askelin pääsee valoon ihan yhtä hyvin kuin isomminkin, tänne voi tulla vaikka konttaamalla. Ihan sama, pääasia että tulee. Tsemppiä ja tervetuloa!
5 tykkäystä