Minäkin ajattelen, että sosiaalisiin tilanteisiin todellakin lähden jatkossa autolla enkä halua julkisesti kenenkään näkevän minua kännissä.
Mutta nämä hiljaiset illat kotona, minkä kanssa kirjoitin tänään painivani, tuottavat nyt vähän tuskaa.
1 tykkäys
@Riikinkukko : Omien kokemusteni mukaan raha-asioista triggeröityy aika helposti. Myös se tunne, että aina pitää vaan jaksaa, on melko ankea. Alkoholilla sitä tunnetta on mukamas helppo lääkitä, ja kuten sanot, velatkin muuttuu saataviksi. Kunnes ne taas ovat siellä miinuspuolella. Itselläni triggerinä puolison ex vaimo ja lapset (jotka siis aikuisia jo pitkän aikaa) ja se että tunnen itseni statistiksi. Mutta itsepähän tiesin mihin jouduin (ainakin osittain). Hyvä tuo kuvaus että tulisi joku ja sanoisi että nyt riittää. Olen tullut siihen tulokseen että ei kukaan tule, paitsi minä, ja voipi kestää aika kauan, ennen kuin tämä sanon itselleni. Ja mikään ei kyllä oikeuta vetämään kännejä, ainakin itse tuppasin ratkaisemaan tunnekuohut lasillisella viiniä, nyt pitää vaan keksiä jotain muuta.
3 tykkäystä
@Maukkis voisiko sinun kanssa sparrata, miksi puoliso käyttäytyy aina kuten käyttäytyy, kun aistin, että voisit ymmärtää sitä toisen osapuolen näkemystä (meidän tapauksessa mies, joka tuli perheeseen jossa oli lapsi)? Kun koetan ymmärtää ja hakea ratkaisuja.
@Riikinkukko : Nämä on tosi vaikeita juttuja. Itse koen että jokin tasapaino pitää löytää ja sitä on pakko työstää. Kun toisella on eksä ja lapsia niin ne ovat aina kuvioissa tavalla tai toisella. Kaverini juuri erosi koska uusi puoliso ei vain sopeutunut tilanteeseen. Näinkin voi toki käydä varsinkin jos lapset ovat vaikeassa iässä. Vaikka lapset olisivat nelikymppisiä niinkuin meidän tapauksessa voi se silti olla vaikeaa. Itse vältän arvostelemasta toisen lapsia - ainoastaan sillon kun suorastaan heitetään homma naamalle niin reagoin . Eniten ärsyttää jos minua verrataan eksään tai sitten lapsista tehdään jotain pyhimyksiä joista ei saa edes puhua. Yritän pysyä neutraalina vaikka se on tosi vaikeaa. Taannoin mies kutsui tyttärensä kylään kun minulla oli vatsatauti ( tai siis tytär kutsui itsensä kylään) ja sitten haukkui kun en ollut tarpeeksi vieraanvarainen ( pidättelin oksennusta). Siitä tuli karmea riita. Monesti myös puoliso joka on jättänyt lapset tuntee siitä syyllisyyttä pitkän aikaa. Sitten projisoidaan sitä uuteen puolisoon. Uusperhe ei tee kenestäkään alkoholistia tietysti mutta on se kimuranttia välillä. Sitten vielä isketään erilaiset kulttuurit päälle niin ei ihme että tulee ristiriitoja. Yritän aina tolkuttaa itsellekin että pysy erossa ellei ole jotain järkevää sanottavaa….
2 tykkäystä
Ei kuulosta sinunkaan tilanteesi helpolta 
Kuinka kauan olet ollut osana heidän perhettään? Onko teillä puolison kanssa yhteisiä lapsia?
@Riikinkukko : kohta 25 vuotta, meillä ei ole yhteisiä lapsia.
Tänään on jo parempi päivä. Mieli kirkkaana eikä viinaa todellakaan tee mieli. Mikähän ihme koetinaika tämä taannoinen pari viikkoa oli. Näihin pitää vaan osata varautua, että tulee varmasti vielä tulevaisuudessakin.
Ja yhtään pulloa viinaa ei talossa pidä säilytellä. Siitä tämä tilanne jotenkin eskaloitui.
6 tykkäystä
Uskon että kaikki raittiina selvityt aallonpohjat vahvistavat uskoa omaan tekemiseen, raittiuteen ja nostavat isetuntoa. Toimivta hyvänä pohjana tulevissa hankaluuksissa, kun on helpompi uskoa selviävänsä niistä läpi ihan hyvin ilman viinaa.
Alkuun on välillä vaikeaa. Elämässähän jatkuu sama aallokko kuin juodessa; on hyviä ja vähemmän hyviä päivä ja niistä pitääkin nyt selvitä ilman tuttipulloaan ja turvariepuaan alkoholia.
Ehkä tuo viinapullo alkoi jotenkin olla kuin mato koukussa tai viehe houkuttelemassa samaan vanhaan ansaan uudestaan. Ihmisen mieli on niin hassu ja kovin taipuvainen palaamaan vanhoihin tapoihin.
Mukavaa ja raitista päivää!
3 tykkäystä
Jäätävä pettymys. Laskuri nollattu. Päivä numero 1 
Työreissu viime viikolla ja sinne meni itsekuri, kun “normaalit” ihmiset ottivat ja houkuttelivat mukaan. Voi että kun sitä osaisikin ottaa vain ne pari ja lähteä nukkumaan, en osaa. Ja kun juoppo olen niin en osannut edes siihen yhteen iltaan lopettaa. Viime yön valvoin sängyssä maaten ja mielessäni itseäni manaten. Miksi minusta on tullut tällainen? Nyt on pakko pohdiskella tätä asiaa ja juurisyitä enemmänkin. Pettynyt itseeni.
2 tykkäystä
Tarraan kiinni noihin juurisyihin. Niitä me alkoholiriippuvaiset etsimme ja sinälläänhän se pitää tavallaan paikkansa, että jostainhan se repsahduskehä lähtee aina liikkeelle. Mutta kannattaa kiinnittää huomio niihin tunteisiin, joita nämä “juurisyyt” aiheuttavat.
Vaikka juomisemme johtuu kettumaisesta pomosta, nalkuttavasta akasta, juoposta ukosta, metelöivistä tenavista, ahdistavasta anopista tai piiputtavasta autosta, niin riippuvaisella käykin niin, että juominen kyllä jatkuu, vaikka juurisyyn onnistuisi jotenkin poistamaan. Koska on se riippuvuus.
Tunteita me juoksemme karkuun (tai yritämme buustata), emme niiden aiheuttajia. Siksi tämä päihderiippuvuus onkin niin pirullinen sairaus.
Osaatko yhtään hahmottaa, millainen tunne sai retkahduksen liikkeelle?
Tsemppiä päivään 1!
4 tykkäystä
Minä luulen, että minun suurin ongelmani ja asia, jonka täytyy muuttua, jos haluan tästä parantua, on että häpeän juomistani enkä uskalla sanoa ihmisille ääneen, että se on minulle ongelma. Esitän normaalia käyttäjää, vaikka en sitä ole. Ja se sen retkahduksen sai liikkeelle. Tunnistin, että juominen oli lähes pakonomaista, totaalisen humalahakuista. Tunnistin tunteen, että en halunnut tulla kovaan känniin mutta join silti.
Hyvin sanottu. En osaa sanottaa, mikä minulla suurin juurisyy on (onhan näitä toki… parisuhde, henkisesti vaativa työ…) mutta vaikka työ kevenisi, joisin varmaan sitten sille. Tai parisuhde paranisi niin sittenhän sitä kippisteltäisiin yhdessä.
3 tykkäystä
@Riikinkukko : Paljon voimia nyt. Minulla ainakin juurisyy “juomiseen” on ollut suhteellisen introvertin ja heikon itsetunnon omaavan persoonan ponkittaminen, itsesaali ja ratkaisujen pakeneminen. Nyt ei ole enaa tekosyita jaljella ! Alaston olo. @Teme70 on oikeassa, juoppo jatkaa juomistaan vaikka kaikki syyt poistettaisiin. Itse en ole edes uskaltanut maistaa alkoholia vahaan aikaan, mutta tanaan viimeksi tuli olo etta pitaisi tempaista juomaa, harmitti niin maan perusteellisesti. Tajusin kylla etta se oli se tunne joka houkutteli juomaan, etta ei tarvitsisi miettia ratkaisuja tahan(kin) ongelmaan ja voisi vain kiukutella niinkuin lapset ja mutista lasiin. Onneksi aikuinen voitti. Sina nouset sielta viela !
2 tykkäystä
Kiitos @Maukkis Ei tee onneksi mieli Alkossa vierailla ja kotona ei alkoa ole. Mielen lujuutta pitää edelleen vain harjoitella. Ihaillen täällä palstalla luen päivityksiä onnistumisista. Toivon todella, että minäkin taas siihen samaan onnistumisten putkeen pääsen.
4 tykkäystä
Huomenna on päivä 2. Ja siitä se luku sitten lähtee kasvamaan.
Teme puhui yllä hyvin juurisyistä. Minä puolestani tartun tähän:
Ajattelen, että tämä on ehkä nyt aika oleellinen asia.
Omat kohtuukäytön salasuunnitelmani alkoivat hiipua siinä kohtaa joskus viime kesän aikana, kun aloin myöntää itselleni olevani alkoholisti. Alkoholistihan ei voi ottaa yhtä tai kahta niin kuin ne “normaalit käyttäjät”. Sikäli kuin heitä edes on.
Nyt olet siis kokeillut vielä kerran sitä ns.normaalia käyttöä. Se on siis sinulle, niin kuin meille muillekin täällä, juuri tuota.
Kun häpeää juomistaan eikä uskalla sanoa kenellekään ääneen, että se on ongelma - no. Tämä on mitä ymmärrettävintä. Mutta kaikki joiden seurassa juot ja vedät siinä sitten päätyyn asti,
no, he näkevät sen kyllä. Vaikket siitä puhuisi.
Juurisyitä voi miettiä ja morkkista potea nyt ja olla pettynyt itseensä - ja se on aina yhtä kauheaa. Mutta kun olo tuosta helpottaa, ehkä voit miettiä sitä häpeää ja sitä, miksi et halua sanoa ystävillesi tai työtovereillesi että älkää tyrkyttäkö mulle juotavaa, mä haluan lopettaa kokonaan.
Niin kauan kuin et sano, joku tyrkyttää, tai vähintäänkin olettaa että kilistelet mukana. Ja niin kauan saatat joutua uudestaan ja uudestaan samaan vaikeaan paikkaan kuin missä juuri retkahdit.
Minuakin hävetti. Olla alkoholisti. Mutta toistaiseksi-juomattomana alkoholistina, joka on ylittänyt kynnyksen sanoa muille (yhdelle luotetulle ihmiselle kerrallaan) että nyt on päässyt käymään näin, että minä en vaan osaa juoda pikkuisen ja siksi ei kannata edes yrittää - no, tällaisena oleminen ei vaan jostain syystä enää hävetäkään.
Luotettujen ystävieni silmissä olen nyt sankari. Olen toistuvasti saanut kuulla, kuinka reipasta on tehdä tällainen elämänmuutos, kun juominen kerran on lähtenyt käsistä. Kukaan ei ole katsonut vinoon eikä tuominnut. En usko että edes mielessään, sillä minun juomiseni on jo pitkään herättänyt huolta niissä ystävissäni, jotka ovat kyllä nähneet kiillon silmissäni kun kiskon kuohuviiniä pakonomaisesti.
Yritän siis sanoa tässä, että se häpeä, jota nyt tunnet, voi hyvinkin olla häpeää sinun omissa silmissäsi, epäonnistumisen kokemus oikeastaan eniten (ja ehkä vain?) sinulle itsellesi. Ja jos jonain päivänä alat kiivetä hissukseen sen oman häpeäsi yli, ei sinun enää tarvitse tuntea sitä muidenkaan suuntaan.
Ei ole helppoa myöntää itselleen olevansa alkoholisti. Tiedän sen erinomaisen hyvin - joskus minunkin tekisi mieli peruuttaa tästä myöntämisestä ja leikkiä taas että eihän tässä mitään. Mutta se myöntäminen kannattaa silti.
Pikku hiljaa.
Siksi kun alkoholi on riippuvuutta aiheuttava aine, ja sen riskikäyttö on meidän kulttuurissamme normalisoitu niin, että on suoranainen ihme, ettei meillä ole vielä enemmänkin alkoholismia.
Ei heroiinistakaan pääse eroon pelkällä mielen lujuudella, tai peukusta, tai aina edes nikotiinista, tai peliongelmasta tai pornoriippuvuudesta. Joiltain onnistuu helpommin kuin toisilta mutta retkahduksen vaara on yhtä suuri kaikille.
Petaa itsellesi olosuhteet, joissa sinua ei enää houkutella juomaan. Se auttaa paremmin kuin itseruoskinta. Retkahtaminen houkutukseen yllyttävässä seurassa on enemmän kuin inhimillistä. Minäkin olisin tuossa tilanteessa retkahtanut aivan varmasti.
Häntä pystyyn ja kohti uusia päiviä. No ovat jo tulossa.
3 tykkäystä
Siellähän sinä jo olet, onnistumisen putken suuaukolla. Siitä vaan marsmars eteenpäin, päivä kerrallaan, hyvin se menee 
yhdessä, porukalla 
3 tykkäystä
Niitä juurisyitä vielä tässä miettinyt. Että mitä pitäisi arjessa pystyä muuttamaan. Huomaan, että töiden jälkeen olen pitkälti yksin, neljän seinän sisällä kaikkien muiden katseilta piilossa. Miten helppo olisikin piilojuopon siinä tilanteessa ottaa yksi tai kaksi. Tekosyitä varmasti löytyy, miksi kotiin on helppo linnoittautua.
Minun on opittava pääsemään irti ajatuksesta, että “kukaan ei näe, voisin ottaa”, koska kuten @Teme70 sanoit, aina löytyy uusia hyviä syitä, vaikka nykyisen arjen tilalle sirkushuveja alkaisin joka illalle kehittää. Eli jos vain oppisi hallitsemaan tämän yksinäisyyden mörön.
3 tykkäystä
Yritin kelata ketjua taaksepäin tarkistellakseni lastesi ikähaitaria, mutta en löytänyt. Ajattelin ehdottaa, josko lasten kanssa voisi harrastaa jotain. Monesti lasten kanssa harrastaessa törmää muihin aikuisiin ja löytyy juttukaveria. Oman aikani kun kuskailin lapsia useiden eri harrastusten pariin, sain jopa joitain edelleen jatkuvia kaverisuhteita.
1 tykkäys
Kokemusta on tuosta lasten harrastamisesta ja muutamia lajeja on käyty kokeilemassakin. Vielä ei kumpikaan tunnu mieleistä juttua löytäneen enkä viitsi sitten pakottaakaan hampaat irvessä joka viikko harrastamaan. Mutta tuo tulee varmasti lähivuosina auttamaan, kun ne mieleiset jutut kullekin löytyvät.
Söin eilen pitkästä aikaa hyvin. Ja olen nukkunut 9 tunnin unia, älykellon mukaan erittäin palauttavia. Iltaisin on kierretty kauppoja lasten kanssa, kun kaikkea vuodenaikaan liittyvää pieneksi käynyttä pitää uusia. Kyllä tämä taas tästä. Mieliala kohoaa jokaisen hyvin nukutun yön ja selvinpäin vietetyn illan jälkeen kummasti.
9 tykkäystä
Ihana kuulla. Kohti uusia päiviä siis, koko ajan parempia.
1 tykkäys