Tässä laskuriasiassa ei varmaan isonkaan ryhmän huutoäänestys tuo mitään ratkaisua. Jokaisen on itse tehtävä omaa juomistaan koskevat johtopäätökset ja meidän yhteinen tehtävä on kannustaa ihmisiä pysymään irti alkoholista, koska ongelmajuominen on meillä yhteinen riesa. Jollekin yksikin drinkki on tunnetusti liikaa ja avaa pelin pahempaan, joillekin kenties ei. Toivotaan kuitenkin parasta!
Näin on. Lopettajissa tavoite on alkoholinkäytön lopettaminen, ja nollalinja on monelle alkoholiongelmaiselle toimivin ratkaisu.
Retkahduksia sattuu ja niistä voi ottaa opiksi. Raittiuden tavoittelemisessa ja ylläpitämisessä auttaa niin itseä kuin muitakin selkeä linja, jossa retkahdus todetaan rehellisesti ja palataan mahdollisimman nopeasti ruotuun olipa juotu määrä mikä hyvänsä. Vähentäjissä on enemmän tilaa pohdinnoille, ettei yksi, kaksi annosta tai päivittäinenkään käyttö edes ole “juomista”.
Ei kai painonpudotuksestakaan mitään tule, jos syö mitä huvittaa ja kääntää vaakaan itseä miellyttävät lukemat.
Repsahduskaan ei ole maailmanloppu, vaikka saattaa harmittaakin. Pitää vaan miettiä miten vastaavan voisi seuraavalla kerralla estää. Aika moni on alkumatkalla haparoinut varsinkin yllättäen eteen tulleissa tilanteissa.
Joka tapauksessa oli hieno onnistuminen, että juominen jäi yhteen. Siitä voit riikinkukko onnitella itseäsi!
Heissan ja hienoa, että viikonloppu oli onnistunut. Olen itse pikkuisen eri linjalla kuin kollegat edellä. Minähän itse lasken olleeni yli kaksi vuotta raittiina, vaikka olen maistanut alkoholia enemmän kuin kerran. Sanoisin kolme. En siis laske yksittäisiä hörppyjä, oli ne otettu tahallisesti tai vahingossa. Olen kuitenkin ehkä kiusallisenkin tietoinen siitä, etten koskaan sano olleeni ilman pisaraakaan alkoholia, kuten moni muu voi sanoa. Toisaalta minulle on alle 0,5 prosenttinen sallittua, joten siitäkin voi jo kertyä niitä pisaroita, samoin voin syödä pari liköörikonvehtia jne. Olen siis paljon lepsumpi kuin moni muu, koska olen ihan satavarma että voin, enkä koe leikkiväni tulella. Alkoholi ei kuitenkaan maistu hyvältä, enkä sitä mitenkään himoitse. Esim. tällä hetkellä en osaa sanoa, milloin olen sen pisarankaan muodossa tai toisessa nauttinut. Monia viikkoja siitä on joka tapauksessa, eikä se jää ajatuksiin kummittelemaan. Tänään tai huomenna tosin saatan juoda simaa. On kuitenkin taivahan tosi, että ilman on turvallisinta, eikä siinä mitään menetä.
Se toki on kaukainen ajatus, että joisin kokonaisen annoksen alkoholia. En näe sellaista tilannetta, enkä haluakaan. Veikkaanpa, että meille kaikille on hyvin tuttu ajatus, että ei tämä nyt vielä mitään. Kunnes tulee seuraava askel, joka myöskään ei vielä mitään. Ja seuraava ja seuraava. Olen jopa kuullut jonkun sanovan olleensa raittiina vuosia lukuun ottamatta muutamia kännejä. Se kertoo minusta jo jonkin sortin helppoudesta itsepetokseen.
Se, ettei jotakin laske, voi olla hyvin vaarallista. Mutta toisaalta se voi auttaa jatkamaan raittiutta. Muuten voi tulla olo, että sama sitten ottaa ihan kunnolla ja aloittaa alusta vaikka viikon kuluttua. Totta kuitenkin, että totaaliraittius on ehdottomasti se mitä kannattaa tavoitella. Se oli minullakin alussa monia kuukausia tarkkaa. Kaikki juomat olivat silloin pyöreää nollaa, simat jäivät juomatta ja konvehdit syömättä.
Eli laskit nyt tuota tai et, kannattaa jatkossa pitää nollalinja. Paljon tsemppiä jatkoon!
Hauskaa vappupäivää! Ajattelin toukokuun alkaessa viettää “tikimmän toukokuun” eli alkaa taas katsomaan myös sitä, mitä ruokaa suuhunsa tulee laitettua.
Teetä hörppien meni oma vappuaatto. Käytiin tänään lasten tapahtumassa aamupäivällä. Puoliso halusi kotiin kaupan kautta, että voi hakea itselleen olutta. Ensimmäinen oli auennut jo automatkalla. Kysyi, tuoko minullekin jotain, johon vastasin “ei kiitos”. Hän melkein jo ehti innostua tipattomasta toukokuusta mutta se into unohtui jo heti kuun eka päivänä.
Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Useilla meistä elämänmuutos on levinnyt raitistumisesta kokonaisvaltaisemmaksi hyvinvoinnin parantamiseksi.
Hienoa, että pysyit tee-linjalla miehesi juopottelusta huolimatta. Oma raitistumisesi ja muu hyvinvointiin satsaaminen on fiksu veto mahdollista tulevaa eroakin silmällä pitäen. Olet vahvoilla huoltajuusasioissa ja prosessiin on enemmän voimia.
Mies ei näytä vaikuttavan innokkaalta mihinkään muutokseen ainakasn tässä vaiheessa.
Päivä kerrallaan ja askel askeleelta isotkin muutokset etenevät.
Tsemppiä kovasti!
Huomenta. En kyllä tohtis ottaa vaikka kuinka olis valmiiksi lasiin kaadettu… eihän se ole konsti eikä mikään käyttää huulilla ja olla juovinaan…
Mutta mutta, tuo laskuri juttu on kait jokaisen oma asia? Jotenkin tuntuu että kysyjä jo itsekin miettii pitääkö nollata kun on ottanut alkoholia?
Muistan kuinka minulle sanottiin siitä vaarasta, että jos erehtyy ottamaan sen yhden, eikä juo enempää, niin mieli alkaa kuvittelemaan etten olekaan alkoholisti, kun kykenin juomaankin vain yhden… no seuraavalla kerralla ei ehkä enää onnistu… tai kuukauden päästä juo jo kännit.
Minä olen myös lopettanut tupakoinnin. ja siinä on sama juttu, ei enää sitä ensimmäistä. ja siitä on kokemuskin, kun olin polttamatta muutaman kuukauden ja sitten porukan mukana vetaisin henkoset toisen tupakasta niin muuta ei tarvittu, kun jo hain itselle askin… kyllä harmitti, kun tupakasta vieroittuminen oli tosi hankalaa.
Mutta se että uskaltaa viettää aikaa seurassa missä otetaan viinaa ja itse kykenee olla ottamatta niin kyllähän se varmaan antaa voimaa ja rohkeutta, ettei tarvi enää juoda. Voi pitää hauskaa ilman viinaa.
Ajattelen asiaa niin, etten laske päiviä vaan aion olla raitis joka päivä. Voin myöhemmin sanoa, että kevään 2025 aikana raitistuin. Hiiri tuolla aiemmin kirjoitti mielestäni hyvin, että liiallinen itsensä piiskaaminen virheestä voisi johtaa hanskojen heittämiseen tiskiin ja sitä en halua tehdä. Tuon jälkeen ei ole mielitekoja tullut ja tässä vapun vapaat ovat menneet sujuvasti teetä ja korkeintaan kahvia/limsaa hörppien.
Minulla on tavoite, että aiemmasta historiastani ei puoliso aikanaan tulevan eron hetkellä saa itselleen minkäänlaista lyömäasetta. Juokoon itse ihan rauhassa, kun ei muuhun ole valmis.
Se on totta, että suhtautuminen noihin virheisiin on tasapainoilua. Toisaalta hanskojen heittäminen tiskiin ja juomisen jatkaminen on ennen kaikkea seurausta riippuvuudesta, siinä alkoholistin mieli taitavasti kääntää negaation luvaksi juoda. Omien tunteiden sietäminen on paljon tärkeämpää kuin oma tai muiden suhtautuminen siihen tai tähän.
Minusta hyvä ohjenuora on se, että juomista ei pidä ymmärtää, vaan lopettamisen yrittämistä. Ei repsahdus kaipaa sen enempää tuomiota kuin lempeyttäkään, mutta paluu raittiuteen kaipaa kaiken mahdollisen tuen ja kannustuksen.
Tämä on varmasti hyvä ajatus tässä kohtaa ja auttaa säilyttänään motivaation. Tärkeintä, että se on sinun oma päätös, kun olet pohtinut asiaa eri kanteilta.
Päivä kerrallaan raittiina. Vaikkapa jo syksyllä, jouluna tai vuoden kuluttua on niin motivaation kuin muunkin kannalta aika merkityksetön asia, onko päiviä muutama enemmän vai vähemmän, kun aika on jo pidempi ja päiviäkin paljon.
Hieno homma kun kuulostat noin päättäväiseltä! Kaikki mitä nyt oman hyvinvointisi eteen teet, on kuin talletus pankkiin tulevan elämänkin varalle. Nuo ero-tai muut isommat elämänmuutosasiat vievät aikaa, kun on lapsia ja muita yhteisiä asioita. Varmaan tulevaisuuden haaveet ja suunnitelmat antavat voimia ja iloa näihinkin päiviin, vaikka mies joisi ja on muutakin hankalaa välillä.
Mukavaa ja raitista päivää!
Nimenomaan näin. Todella hyvin tiivistetty.
Hei @Riikinkukko , miten jakselet?
Kiitos kysymästä, täällä ollaan Lapset tulivat viikonlopuksi käymään. Vähän tylsältä on arki tuntunut ja joutuu “käskyttämään” itseään liikkeelle sohvalla makoilun sijaan. Lämpenisi edes ilmat niin ulkona olisi kiva olla.
Miten siellä menee @Räpistelijä ? Olen sinun kirjoituksia lukenutkin ja niin tsemppaan sinua uuteen elämään eron jäljiltä. Oma kokemus edellisestä erosta 10 vuoden takaa oli, että se teki itselleni pelkästään hyvää.
Onpas masentunut olo. Takki tyhjä. Tekis mieli vaan itkeä ja painua nukkumaan. Ja huomenna maanantai ja arkirumba taas edessä. Nyt ei vaan jaksaisi mitään. Lapset lähti kyläreissulta koteihinsa. Seköhän nyt mielen matalaksi vetää.
Minulla ainakin tulee mielialan notkahdus, kun aikuiset lapset lähtevät vierailun jälkeen koteihinsa. Nytkin osa oli yökylässä ja vietimme yhdessä mukavan päivän. Oli haikeaa ja vaikeaa kun lähtivät, ikävä täytti sydämen. Sitten sitä on loppuillan vähän aatoksissa mutta kyllä se siitä… Niin ihanaa kun käyvät…
9 tunnin yöunet takana. Parempi päivä tänään. Pyykit pesty, työpäivä täynnä touhua, kyllä tämä tästä taas. Arki menee niin nopeasti päivästä toiseen, että ehkä ajallisesti viikonlopun pitkät päivät tarvitsisivat jatkossa enemmän sisältöä, että pysyy mieli virkeänä.
Hei @Riikinkukko. Kuinka sinulla menee?
@Räpistelijä tänään juuri olen kamppaillut ajatuksen kanssa, että hakisinko skumppaa vai ottaisinko vettä, kun valmistumispaperit koulusta sain käsiini. Avioerohakemuksen tulostin toissapäivänä mutta en sitä vielä ole puolisolle antanut. Viikonlopuksi tulossa pieni reissu lasten kanssa. Nämä lyhyetkin lähdöt auttavat katkaisemaan tylsän arjen.
Viime viikolla oli töissä isot juhlat. Alkoholittomalla skumpalla menin siellä ja autolla ajoissa kotiin. Minulle ei holiton tee “kuplivaa” tunnetta, vaikka mukava ajatus se olisikin. Ajatus oli vain, että se oli pahaa.
Kiva kuulla sinusta. Voimia tämän päivän valintaan! Täällä ollaan jos tarvitset tukea siihen, että tulet valinneeksi sen juoman josta ei aamulla tarvitse pettyä itseensä niin pahasti.
Onnittelut valmistumisesta! Ja toivon sinulle myös voimia avioeron miettimiseen.
Kaikki pienetkin askeleet ovat askelia.
Ai niin ja - vedellä ei ehkä tee mieli juhlistaa omaa saavutustaan. Mutta ehkä kupilla hyvää kahvia ja jollain ihanalla kakkupalalla pääsisi vähän juhlavampaan tunnelmaan? Etenkin jos niitä paloja riittäisi vaikka lapsillekin?
Ja jos vaikka vielä ostaisi itselleen myös kukkia?
Silloin kun vieressä ei ole ketään, joka kohottaisi arjen tylsyydestä tai ymmärtäisi juhlistaa niin että siitä ilahtuisi, muulla kuin juomisella, ehkä sitä voi yrittää itse. Vaikka vähän väkisinkin.
Valitset nyt sitten skumpan tai vaikka kukat, ehkä se voisi auttaa, jos miettisit etukäteen että kumpaa on kivempi katsella seuraavana aamuna: tyhjää pulloa vai sitä maljakkoa.
Joka tapauksessa: mukavaa päivää sinne.
Loistava vertaus - kukat vai tyhjä pullo! Ei tarvitse kahta kertaa miettiä, kun muistaa, miten noloa se pullojen hävittäminen oli. Kiitos hyvästä tsemppauksesta Jotenkin tämä on surullista, miten ihminen voi parisuhteessa olla niin yksin.