Onnistunko tällä kertaa?

Pakko myöntää, etten kovin tarkkaan enää muista miten olen toiminut missäkin vaiheessa. Siinäkin mielessä on kiva, että täältä löytyy omia kirjoituksia, kun niihin haluaa palata. Nyt kuitenkin vain arvelen, että ihan alussa välttelin tuollaisia tapaamisia joitakin kuukausia täysin. Ihan surutta keksin tekosyitä, miksen pääse(kään) mukaan. Samaa tekosyylinjaa jatkoin vielä osallistuessanikin. Tai en ole varma paljonko niitä käytin, mutta ajatukseni ainakin oli, että tässä asiassa nyt tarkoitus pyhittää keinot. Eli valkoiset valheet ovat sallittuja, mikäli ne raittiuttani edistävät ja omaa tilannettani helpottavat. Päätin siis, että käytän syynä työvuoroja, aikaisia menoja, lääkekuuria, mitä vaan mikä tuntuu minusta hyvältä. En halunnut laittaa siinä kohtaa itseäni tilanteeseen, että joudun avaamaan koko projektin, kun itse vielä sopeudun ja harjoittelen.

Joillekin muille käy paremmin toisenlainen tyyli, eli heti rehellinen ja avoin linja. Ja sekin on tosi hienoa ja arvostettavaa. Ehkä jotenkin tehokkaampaakin kuin asian venyttely.

Eli teet miten teet, pidä huoli ettet aseta itseäsi liian tiukkaan paikkaan. Ei kannata leikkiä tulella. Tsemppiä!

5 tykkäystä

Lääkekuuria tai vastikään puhjennutta migreeniä tai viinistä iskevää päänsäkyä itsekin mietin sopivaksi syyksi :sweat_smile:

Kiitos hyvistä vinkeistä. Ajatus on todellakin olla tuolla reissulla selvinpäin ja tulla “voittajana” kotiin.

5 tykkäystä

Minä olen vienyt tilaisuuksiin itseäni varten kuohuviiniä (yleensä hyvää), punaviiniä (yleensä paskaa) ja oluita (parhaat hyviä), kaikki 0 prosenttisia. Muille olen hankkinut alkoholillista tavaraa. Ihmiset tottuvat yllättävän nopeasti siihen, että joku ei juo. Niinkuin Bacchus X palstallani kerroin, olen näköjään “tartuttanut” jo muitakin kavereitani alkottomaan kulttuuriin, ilman erityistä markkinointia. Sehän on jo kohtuullisen hyvä saavutus…

5 tykkäystä

@Riikinkukko Hei taas! Lääkekuuri on mainio tekosyy, jos ei halua huomion kohteeksi siitä syystä että kokee oman juomisensa ongelmalliseksi.

Itse muistan joskus aiemmin (ennen tätä lopettamispäätöstä) maininneeni jossain jollekin siitä, että juon liikaa ja se alkaa muistuttaa jo jonkinasteista alkoholismia. En muista, mikä se tilanne oli tai kenen kanssa, mutta muistan reaktion: “no ethän sä nyt NIIN usein juo!”

Ainakin tällaiselta oman juomisen vähättelyltä (ja mahdollisesti edes yhden lasin tyrkyttämiseltä, koska “eihän yksi nyt mitään haittaa”) välttyy sillä että keksii tekosyyn. Ainakin näin ensi alkuun.

Mukavaa päivää 9!

4 tykkäystä

Olen ajatellut toimia kuten @Hiiri . Olisi hienoa kertoa heti kaikille reilusti, että en nyt vaan juo. Mutta katsotaan nyt. Minulla on käynyt niin, että raittiuden alussa sattui pikkujoulukausi. Sen menimme “käydään nopsaan syömässä” -linjalla. Sen jälkeen ei ole ollut juomatilaisuuksia, juhlia tms, mutta emme kyllä ole puolison kanssa niihin hankkiutuneetkaan. Nyt reilut neljä kk takana ja vieläkin hiukan arvelen tulevaa kesää, en mitenkään vahvana ole hakeutumassa illanistujaisiin, saunailtoihin ja terassille, lähinnä ne tällä hetkellä tuntuvat pakollisilta velvotteilta.
Eli linjani on ollut tilanteiden välttely. (Ei kovin miehekästä ja suoraselkäistä toimintaa, mutta mielestäni alkuraittiudessa kaikki (lähes) on sallittua.) Eikä alkoholin käyttöön liittyvät menot ole kyllä kiinnostaneetkaan.
Tuleviin kesän ‘pakollisiin’ tapahtumiin olen suunnitellut meneväni omat alkoholittomat juomat mukana. Jollekin läheiselle kaverille ehkä kerron pysytteleväni raittiina toistaiseksi terveyssyistä, toisille ehkä valehtelen lääkekuurista tms. Minulla toimii myös tulevat kisat hyvänä syynä olla raittiina. Tavoitteellista urheilua tässä iässä kukaan ei ymmärrä yhtään sen paremmin kun raittiutta, joten meneepähän samaan ihmettelyyn ja pään pyörittelyyn sekin.

5 tykkäystä

Pakko jatkaa vielä sen verran, kun tuli mieleen. Puolison kanssa olemme miettineet ja suunnitelleet tällä ‘raittiilla kaudella’ useasti, että miten viettäisimme jatkossa pyhiä, vapaita, viikonloppuja jne. Molemmat olemme vähän samoilla linjoilla, että elämän on aika hiukan muuttua… samanlainen touhu korvattuna alkoholittomilla juomilla ei oikein kiinnosta. Eli baarit, kavereiden kosteat saunaillat yms.
Tulevalle kesälle olemme katselleet ja varailleet useamman urheilu- / liikuntatapahtuman ja reissun, johon aiomme mennä. Juodaanhan niissäkin toki, mutta se ei ole niin pääroolissa. Sitten teemme yön yli ja pisempiäkin vaellusreissuja. Vaikka olemme tehneet niitä juodenkin, niin sujuvat varmasti raittiina vähintään yhtä hyvin.

7 tykkäystä

Tämä on ollut sellainen iso havainto itsellänikin ja yksi avain kohti selvää elämää. Olen paljon miettinyt vapaa-ajanviettoa juuri siitä lähtökohdasta, ettei se olisi kuin ennen mutta ilman alkoholia. Koska ensinnäkään se ei olisi kovin hauskaa ja toiseksi se ihan varmasti altistaisi ennemmin tai myöhemmin repsahdukselle.

4 tykkäystä

Omalla kohdalla kun juominen on tapahtunut pääsääntöisesti katseilta piilossa iltaisin kotona, ei pakottavaa tarvetta tapahtumien välttelylle (niin vähän on ollutkin viime vuosina sosiaalista aktiviteettia) ole vaan arki on rempattava tyystin. Enemmän vaan tekemistä ja omaa aikaa arkeen, ettei tyhjää aukkoa tarvitse juomalla täyttää. Aamuisin lenkille tai vastaavaa, mikä ei krapulassa onnistuisi.

4 tykkäystä

Puoliso on reissussa tämän viikon ja huomaan olevani koko ajan paljon paremmalla tuulella kuin tavallisesti. Ei tarvitse odottaa, milloin yksi vaivautuu tulemaan kotiin availemaan tölkkejään ja huudattamaan lapsia. Jotain johtopäätöksiä tästäkin pitänee tehdä. Lähden heti aamusta kuntosalille. Aamu nro 10.

5 tykkäystä

Hyvin Sinulla @Riikinkukko menee raittiuden kanssa :blush:
Kun saa elämässä yhtä kohtaa kunnostettua, niin voi jatkaa sitten hetken kuluttua toisesta…
Raitista, reipasta ja hyvää päivää :+1:t2:

2 tykkäystä

Tällainen viisaus tuli tänään vastaan. Jotenkin mahdottoman hyvin sopii tälle tielle, jota tässä nyt kuljetaan. Päivä kerrallaan.

Onneksi kotona on kaikki jemmat ja kaapit tyhjät. Ei tule edes vahingossa houkutusta (kaadoin edellisellä kerralla mitan tultua täyteen 6 l punaviiniä ja 6 l vodkaa viemäristä alas).

10 tykkäystä

Vanhoja viestiketjuja tullut tällä viikolla luettua. Joku oli kirjoittanut saaneensa verikokeista hyvät tulokset ja sitä kautta ajatellut, että ehkä kohtuukäyttö voisikin onnistua, kun arvot ok.

Tätä samaa itse mietin, kun toukokuussa verikokeessa tulee käytyä. Että herääkö siitä ajatus, että voihan tässä sittenkin “vähän” ottaa, jos kaikki on ok vai pitääkö sitten hakea seuraava kiintopiste, mitä lähteä tavoittelemaan :thinking: Vai osaisiko sitä vain olla ilman mitään etappeja? Sen verran kilpailuhenkisenä (vai addiktoituvana asiaan kuin asiaan :see_no_evil:) pidän itseäni, että tiedän välitavoitteiden minua auttavan onnistumaan, koska ne on helpompaa saavuttaa (on mitä tavoitella). Ja tiedän, että tämä ei ole kilpailu… tai korkeintaan vanhaa minää vastaan tämä on kilpailu.

Ja kuinka kauan niitä kiintopisteitä tarvitsee ennen kuin on itsestäänselvyys pysyä raittiina (itsestäänselvyys se ei toki alkoholistille ikinä ole mutta ehkä ymmärrätte, mitä tarkoitan)? Oliko setämies, joka kirjoitti, että vuoden päästä asiaa ei enää tule ajateltua vaan raittiudesta on tullut arkea?

Päivä 11 kohta takana :partying_face: ja viikonloppu vanhojen ystävien kanssa edessä.

5 tykkäystä

Tuo reilu vuosi on tosiaan minun kokemukseni. Sen jälkeen juomattomuuden ylläpito on hyvin samankaltaista, kuin esim itselläni savukkeista pidättäytyminen. Tiedän että olisin hyvin nopeasti vetämässä kessua askin päivässä, jos yhdet savut itselleni soisin.
Mutta ihan kivutta minä olen jo reilu 10 vuotta savuton ollut, ja jos onnistun ajattelemaan samalla lailla myös alkoholista tulevina vuosina, niin ihan hyvinhän tässä varmasti pärjäillään.

4 tykkäystä

Ystävät tavattu, oli mukava viikonloppu. Yhden skumppalasin maistoin, kun olivat valmiiksi odotellessa ne ehtineet kaataa enkä ollut holittomuudesta heille ennakkoon mitään sanonut. Ei ollut hyvää eikä tehnyt mieli toista kaatoa.

Kerroin heille, millaista elämä nykyään tässä parisuhteessa on ja vastaus oli: miten itse neuvoisit ystävää toimimaan, jos kuulisit arjen olevan kertomasi mukaista? No, neuvoisin vaihtamaan lukot kotona tai juoksemaan lujaa…

Nollasiko tuo skumppa minun päivät? Ei itsestä siltä tunnu (kun ei tullut juotua perinteisen kaavan mukaan eikä edes tuntunut pienestikään päässä) mutta toisaalta siinä oli holia mukana.

1 tykkäys

@Riikinkukko Ihan sama! Joit yhden! Minä en sitä laske mukaan. Ollaan samoissa lukemissa edelleen. :heart:

1 tykkäys

@Riikinkukko Se, ettet juonut heti perään toista, on valtava saavutus. Olen susta ylpeä!

2 tykkäystä

Kyllä se minusta nollasi. Eihän raittiutta voi laittaa tauolle joidenkin kekkereiden tai saunaillan ajaksi ja sitten sitä ei laskettaisi.

Itse ainakin ajattelen, että jos joisin nyt lasin skumppaa, päivät alkaisivat alusta. Toki vuosien raitis aika olisi edelleen olemassa, mutta ei uusi raittius niistä päivistä jatkuisi vaan alkaisi alusta.
Nuo yhdetkin annokset tuo helposti vaikeuksia ja ehkä moisiin tilanteisiin olisi hyvä valmistautua etukäteen. Harjoitella kieltäytymistä, koska niitä tilanteita tulee takuulla eteen ja kieltäytymisen olisi muututtava automaattiseksi, jos meinaa raittiina pysyä.

Kai tervetuliaismaljan olisi voinut vaihtaa vaikka vedeksi tai skoolata, käytää huulilla, mutta jättää juomatta. Tai kertoa jo etukäteen että menet alkoholittomalla linjalla.

Tänä nyt on vaan minun mielipiteeni. Raittiutta rapauttavan itsepetoksen tielle luiskahtaa helposti, niin itselleni juominen on juomista aina ja kaikki lasketaan.

5 tykkäystä

Kirjoitin tuossa aiemmin vastauksen, jonka poistin. Se lipsahti ehkä turhan töksäyttäväksi, mutta viesti oli sama. Eli jos laskuri mittaa juomatonta aikaa, niin tietysti se nollaantuu kun juo. Määrä on sivuseikka.

Hyvä silti kun jäi siihen yhteen. Jos juominen tuntuu pienemmältä pahalta kuin juomattomuudesta kertominen, niin asiaa kannattaa työstää ennen kuin lähtee seuraavan kerran riskitilaisuuksiin.

5 tykkäystä

Tämähän on itsestäänselvä asia.
Alkoholiongelmaan vaan liittyy niin vahvasti itsepetos ja selittely, että mieli ohjautuu helposti muuntamaan totuuden mieleiseksi. Tämähän koskee meitä kaikkia. On selitelty parhain päin asioita kerran jos toisenkin… ettei kukaan huomaa ongelmaa, oma juominen ei vaikuta työhön, vanhemmuuteen tai ihmissuhteisiin, en oikeastaan edes juo kovin paljon, kaikkihan juo jne.

Toipumisen edellytys on rehellisyys ja selittelystä ja itsepetoksesta luopuminen… eikä meidän kannata tukea toistemmekaan itsepetosta. Ehkä ne yhteisöt on enempi kantabaareissa.
Raitis ei juo alkoholia. Ei mistään syystä, ei vaikka se olisi kaadettu valmiiksi lasiin.

Moni muukin on aloittanyt alusta useamnan kerran. Riikinkukko, tämä aika raittiina oli hyvä ja nyt palaat jotain oppineena takaisin raittiuden polulle.
Tsemppiä kovasti! Pystyt kyllä olemaan juomatta. Nuo riskitilanteetkin on hoidettavissa juomatta ennakoimalla.

4 tykkäystä

No, omassa mielessään laskurin voi nollata tai olla nollaamatta. Juominen on juomista aina, tietenkin. Ja ymmärrän kyllä että tällä sivustolla laskuri nollautui.

Asian voi nähdä toisin, mutta minusta tässä on kuitenkin oleellista se, että sosiaalisessa tilanteessa tullut houkutus, jota oli hankala vastustaa ja johon ei ollut varautunut, ei kuitenkaan johtanut käsistä lähteneeseen dokaamiseen ja sitä myöten hirveään morkkikseen ja pettymykseen itseä kohtaan. Joka taas sitten voisi johtaa luovuttamiseen ja krapulassa heräämiseen.

Ja muut voivat ehkä olla eri mieltä, mutta minusta se on silti saavutus. Ei ehkä lopettajan saavutus - kyseessä tietenkin on repsahdus. Mutta jos viinaa kaksin käsin kiskomaan tottunut ihminen onnistuu kieltäytymään yhden lasin jälkeen seuraavista, minä kyllä hurraan.

Tähän voi siis myös suhtautua lempeästi. Tämä yksi viinilasi saattoi olla hirveän itsepetoksen alku ja luoda vahvan harhan tulevasta kohtuukäytöstä, joka ei onnistu - tai sitten se ei ollut.

En tiedä. Ajattelen että @Riikinkukko tietää tämän parhaiten itse.

Tsemppiä uusiin päiviin ilman alkoholia, meille kaikille, ja mukavaa iltaa!

7 tykkäystä