Onnistunko tällä kertaa?

Tarkentaisin sanomisiani vielä sen verran, että tarkoitukseni ei ollut moralisoida tai viisastella. Yllättävän usein vain varsinkin kotikanavan puolella törmää sellaisiin ajatuksiin, että kaikki on perheessä hyvin mikäli lapsilla ei ole mitään näkyvää oirehdintaa. Päihdeongelmiin usein liittyy monenlaista tietämättömyyttä, ja yksi on kuvitelma siitä, että perheessä voisi juoda alkoholistisesti ilman että se olisi lapsille vahingollista.

Itse olen alkoholistiperheestä, missä oli kulissit ulospäin kunnossa. Perheen sisäinen kuona lakaistiin maton alle ja porukalla leikittiin roolileikkiä, että kaikki on hyvin ja täysin normaalisti. Me lapset olimme näennäisen hyvinvoivia, rahasta ei ollut perheessä puutetta, oli kavereita ja koulussakin meni ihan ok. Perheen negatiivinen ja kieroutunut sisäinen dynamiikka, pahoinvointi ja alkoholinkäyttö osaltaan sitten aiheuttivat sen, että kärsin nyt aikuisena monenlaisista ongelmista, mukaanlukien päihdeongelmat.

Olisi ollut aikuisten asia ottaa vastuuta ja muuttaa sitä laivan suuntaa, mutta he eivät sitä osanneet tai ymmärtäneet tehdä, ja sitä taakkaa nyt sitten kannan läpi elämän. Traumatisoituneenakin voi tietenkin elää hyvää ja mielekästä elämää, mutta kyllä elämälle saa huomattavasti paremmat lähtökohdat jos lapsuudenperheessä vallitsee edes jonkinlainen harmonia ja päihteettömyys.

Tämä nyt kuulosti ehkä aika negatiiviselta, mutta pointti oli vain tähdentää sitä, kuinka iso ja tärkeä asia on, jos lapsiperhearkea elävä vanhempi onnistuu raitistumaan ja muuttamaan elämänsä suuntaa :+1:

6 tykkäystä

Niin. Monet meistä, jotka olemme juoneet paljon eli liikaa, olemme saaneet siihen mallin lapsuudenperheestämme. Näin on omallakin kohdallani.

Silti se, että muistaa, tiedostaa ja ymmärtää aikusena sen, että monet omat ongelmat ovat saaneet alkunsa lapsuudenperheen ongelmallisesta alkoholinkäytöstä (joka puolestaan on ehkä ollut seurausta ylisukupolvisista traumoista, joiden käsittely muuten on ollut koko lailla mahdotonta) ei välttämättä yhtään näytä auttavan siihen, ettei tulisi itse toistaneeksi niitä ongelmia omassa perheessään.

Niin vain voi käydä. Vaikka itse ihan oikeasti haluaisi ja olisi halunnut jotain ihan muuta. Eikä ole tyhmä tai välinpitämätön, ei edes ajattelematon.

Siksi ajattelen niin, että raitistumista yrittävä vanhempi ei välttämättä yhtään hyödy tiedosta siitä, kuinka kauheita, laajoja ja ehkä myös peruuttamattomia vaikutuksia omalla juomisella on voinut lapsiin olla. Sillä luulen, että hyvin moni viisas vanhempi tietää sen vallan hyvin jo valmiiksi.

Minä tunnen monta äitiä, jotka ovat olleet monella tapaa lapsilleen todella hyviä, rakastavia, helliä ja huolehtivia äitejä. Osoittaneet rakkautta, olleet kiinnostuneita lapsistaan ja heidän asioistaan ja voinnistaan, valvoneet öitä, vaihtaneet vaippoja, istuneet joka ikisessä vanhempainillassa, jutelleet, leikkineet, pyykänneet, leiponeet mokkapaloja koulun myyjäisiin, järjestäneet lastenkutsuja, muistaneet koko suvun syntymäpäivät ja nimipäivät päälle, väijyneet wilmaa, kuskanneet harrastuksiin, hoitaneet kaikki lääkärikäynnit ja neuvolat ja perheen kaiken metatyön enimmäkseen yksin ja käyneet koko ajan myös vastuullisissa palkkatöissä - ja sitten ihan vaan väsyneet.

Ja sitten kaapista onkin viikonloppuisin alkanut löytyä sellaista juotavaa joka vähän rentouttaa. Ja lopulta myös viikolla.

Koska olen itse yksi heistä, ymmärrän kuinka inhimillistä se on. Ja jos onkin vielä niin, että perheessä on toinenkin aikuinen, joka myös on ryhtynyt ns.rentoutumaan jokin tölkki kädessä, tai kiinnostunut jostain muustakin päihteestä - siinä onkin sellainen tilanne päällä jo, että minä en usko että siitä lähtee kenenkään raitistuminen käyntiin parhaiten oikein millään muulla kuin katseella eteenpäin. Ja niin, että joku vaan on myötätuntoinen ja tsemppaa.

Alkoholia käyttävä äiti saa joka tapauksessa osakseen tuomitsevampaa suhtautumista kuin alkoholia käyttävä isä. Ja sen on sitten helposti vaan yksi juomaan kannustava kuormitustekijä sinne wilmojen, mokkapalojen ja metatyön perään.

1 tykkäys

Sen verran korjaan, että nuoremmat ovat yleensä nukkumassa, kun olen aloittanut. Eivät ole joutuneet äidistä koskaan huolehtimaan tai jääneet ruuatta/yksin tms. Ja kun isommat lapset olivat pieniä, ei asia ollut minulle ongelma. Tämä alkoi vasta uuden puolison myötä. En halua, että lasten kasvaessa alkavat hoksaamaan tai näkemään asioita ja siksi tämän on loputtava nyt. Enkä halua keksiä selityksiä, miksi nykyinen käytös olisi anteeksiannettavaa, kun sitä se ei ole.

5 tykkäystä

Huomaan, että @Räpistelijä meidän elämät ovat kulkeneet hyvinkin samoja polkuja monelta osin.

1 tykkäys

Joo ja mennyttä ei voi muuttaa jälkikäteen, tähän päivään ja tuleviin voi vaikuttaa.
Uskon ettei Sarvikuoma tarkoittanut pahaa asiasta mainitessaan, ehkä lisämotivaatioksi vaan. Tulevaisuus raittiina niin lasten kuin ehkä myöhemmin lastenlasten lanssa on erilainen kuin jos juomista jatkaa ja alkoholisoituu enemmän. Hyvää on sekin, että raitiina on sitten kykenevämpi keskustelemasn lasten kanssa aiheesta, jos heille tulee halu puhua asiasta. Jos mieltä on jokin jäänyt painamaan.
Sen aika ei tietysti ole nyt, vaan tässä hetkessä on tärkeintä saada raittiita päiviä, ivä kerrallaan niin toipminen etenee.

Kaikki mahdolliset konstit käyttöön tähän alkuun, että saatte raittiuden vähän vakiintumaan ja vankemmalle pohjalle.

Vaikka tuntuisi välillä vaikealta, kannattaa sinnitellä, olo pikkuhiljaa helpottuu.
Tällä on päässyt useampi nyt hybään vauhtiin ja raittiita kuukausia on kertynyt, teillä on hyvää tukea toisistannekin, kun hyppäätte nyt seuraavaan aaltoon raitistumaan.

Tsemppiä!

6 tykkäystä

Hienoa, kuulostaa todella hyvältä että olet juuri nyt lähtenyt hakemaan muutosta! Ei se aina helppoa ole, mutta aivan taatusti huomaat positiivisia muutoksia itsessäsi kunhan raittiita päiviä ja viikkoja alkaa kertymään.

2 tykkäystä

Juuri näin. Minusta menneisyys voi toimia voimakkaanakin voimavarana. Ei niin, että itseään pitäisi loputtomasti ruoskia ja yrittää sillä tavoin muuttaa tehtyä tekemättömäksi. Vaan niin, että ymmärtää oman heikkoutensa alkoholin suhteen, ja sen aiheuttaneen mitä se nyt itse kullekin on aiheuttanut. Ja toimia parhaansa mukaan siten että vastaava ei enää toistuisi.

6 tykkäystä

Olen tällä viikolla pohtinut paljonkin, mistä kaikki paha olo on kummunnut, mikä on ajanut juomaan. Parisuhde on mennyt sille tasolle, että jo raskausaikana mies totesi, että häntä ei läheisyys kiinnosta ja sitä ei ole sen koommin ollut. 5,5 vuotta on pitkä aika olla parisuhteessa yksin, sanoisin. Aikani sitä häneltä koetin saada mutta kun se hänelle oli pakkopullaa, päätin lopettaa ja odottaa, että hän kerrankin tekisi aloitteen. Ei ole tehnyt. Kotona moni asia on rempallaan, pitäisi naulata ja naputtaa. Ei tee mitään. Minä hoidan lapset, siivoan, kaikki metatyöt jne. Hän tulee illalla kotiin ja napsauttaa tölkin auki. Miksi minä tässä roikun ja joka päivä vaan pahoitan mieleni? En voi sanoa tuntevani mitään positiivista puolisoani kohtaan enkä usko, että tilanne on enää millään tavalla korjattavissa. Mielikuvallisesti annan hänen tipahtaa sinne rotkoon yksin, minne hän on minuakin ajamassa.

Kesärenkaat saan huomenna autoon mutta vaihtaanko niitä puoliso? No ei tietenkään… autoliikkeelle vien, ettei juhannuksena enää talvikumit alla ole, jos hänen apuaan jään odottamaan. Niin, unohdin vielä laskut, kun sellaisiakin tulee minun nimellä, mitä yhdessä maksetaan (sähkö, vesi, lastenhoito yms). Kaikki jää hänellä maksamatta aikataulussa ja minun nimellä tulee karhukirjeet perintätoimistoista, vaikka kuinka sanoo oman osuutensa maksavansa. Raivostuttavaa holhoamista joka asiassa aikuisen ihmisen perään. Minkään asian tekemiseen aikataulussa en hänen kohdallaan voi luottaa.

Jatkan vielä. Hänen mielestään minä olen maailman itsekkäin ihminen. Itsessään hän ei näe vikaa: työkaverit on typeriä, hän olisi ollut paras valinta kunnanvaltuustoon (ei ollut edes ehdokkaana), jopa oma äiti on lapsesta saakka ollut hänen mielestään tyhmä. Hänellä ei ole ystäviä ja kaikki minun ystäväni ovat todella tyhmiä. Ihmettelen näin jälkikäteen, miten mies osasikin feikata ennen papin aamenta.

4 tykkäystä

Eihän tuo parisuhdetilanne kivalta kuulosta. Miehen juomiselle et voi mitään, oma raitistumisesi on se mihin kannattaa nut panostaa täysillä.
Se lisää itseluottamustasi ja voimavaroja tehdä muitakin muutoksia. Välillä valisee väärin, mutta eihän se ikuinen tuomio ole. Jos asiat ei puhumalla ratkea, eikä toisella ole intoa lähteä pariterapiaan, niin ei sitä yksin voi kahden ihmisen välistä suhdetta korjata.

Oman reilun vuoden kestäneen suhteen lopetin nyt keväällä ja se oli hyvä päätös. Ex-heilalla oli holtitonta rahankäyttöä ja velkaantumista ja hän vähän pyrki tuuppaamaan minut maksumieheksi ennakkosuunnitelmista poiketen vähän joka paikassa, kun omat rahat oli tuhlattu ja mennyt laskujen maksamisern.
Moinen on epäreilua ja alkaa hiertää välejä… osteluongelmastakin voisi ottaa vastuun, hakea apua, ottaa omaehtoisen luottokiellon yms, eikä pyrkiä elämään itseään pienituloisemman ihmisen siivellä.
Tässäkin tietysti minun oli mahdollista ensin yrittää jutella ongelmista ja sitten ottaa vastuu omasta hyvinvoinnistani ja lopettaa suhde. Avioliitossani aiemmin roikuin ihan lkian pitkään.

Voithan sinäkin suunnitella eroa etukäteen henkisesti ja käytännön tasollakin esim säästämällä rahaa jos siihen on tarve/mahdollisuus ja keskittyä raitistumiseen ja oman hyvinvoinnin lisäämiseen. Pikkuhiljaa mielessä kypsyy mitä haluat tehdä.
Toista ei voi muuttaa, mutta onneksi omaa elämäänsä voi. Eikä liioin ole mitään mieltä juoda toisrn imussa terveyttään pilalle.

Tsemppiä kovasti!

3 tykkäystä

Tsemppiä sinne. Huomenna on uusi päivä.

2 tykkäystä

Vastaan nyt illalla vielä vähän pidemmin @Riikinkukko tähän parisuhdepohdiskeluusi.

Olen itse eroamassa pitkästä suhteesta, johon on aikanaan syntynyt myös lapsia. Sitä eroa on tehty pitkään puolin ja toisin ja mietitty ja peruttu ja soudettu ja huovattu ja nyt ollaan sitten siinä pisteessä, että asioita on saatu eteenpäin jo käytännön tasolle. Että tämäkin päätös on nyt sitten tehty, enää ei tarvitse edes riidellä, sillä kohta meillä on eri kodit.

Tunnistan jotain tuttua tuosta mitä tänään kirjoitit, läheisyydestä ja sen toivomisesta turhaan.

Minä olen miettinyt paljon sitä, että vaikka en ajattelekaan että kaikki meillä pieleen mennyt olisi toisen syytä (päin vastoin, olen taitavasti pilannut paljon itsekin) enkä toki syytä ketään muuta omasta juomisestani, en edes miestäni, (vaikka trust me, tekisi kyllä usein mieli) minä kun olen hoitanut sen juomiseni ihan itse, niin onhan se silti ollut niin että olen vain halunnut turruttaa sitä miltä on tuntunut kadottaa jokin tärkeä ydin suhteesta, joka on kuitenkin ollut itselle hyvin rakas ja tärkeä.

Siinä kadottaa sen joskus niin rakkaan ihmisen. Vaikka hän edelleen istuu siinä sohvalla. Se on kamala ristiriitainen tilanne, ikävöidä häntä jota ei oikeasti enää yhtään jaksa.

Luulen että olen juonut aika paljon (välillä toki vähemmänkin, pidempiäkin aikoja, mutta yleisesti ottaen ihan turhan paljon silti) omaan sanattomaan yksinäisyyteeni suhteessa, josta on vaan vaivihkaa kadonnut yhteinen ilo, luottamus, keskinäinen kunnioitus ja halu tehdä jotain hauskaa yhdessä. Ja vaikka sitä iloa, hauskuutta ja kunnioitustakin olisi tässä vuosien mittaan kumminkin vilahdellut, ja joskus on jotain tehtykin, niin jokin tärkeä on silti ollut poissa jo pitkään. Ja se katoaa sillä lailla hissukseen ettei sitä heti edes tajua.

Kirjoitit: “Miksi minä tässä roikun ja joka päivä vaan pahoitan mieleni?”

Olen kysellyt itseltäni samankaltaisia useamman vuoden. Nyt, kun sitten viimein jotain saatiin tapahtumaan ja kaiken vanhan luisun ei vaan enää anneta jatkua, sitä on tullut mietittyä että miksi helkkarissa tässä odotettiin niin kauan.

No siksi kun monimutkaiset asiat eivät vaan ole helppoja, ja jos on tottunut vastaamaan paljosta yksin, ei siihen päälle välttämättä myöskään jaksa enää ottaa syyllisyyttä jättäjän roolista. Ja vielä järjestellä kaikki tulevakin elämä uudelle mallille yksin. Ja ehkä vielä lastenkin. Ja kantaa toisten suruja ja taakkoja ja ehkä myös ottaa sen jätetyn vihat päälleen, tai riidellä käytännön asioista tai rahasta tai huonolla tuurilla ehkä jopa niistä lapsista.

Se on vaan liian väsyttävä ajatus silloin kun on jo aika umpiväsynyt. Vähän kaikkeen, vähän siellä ja täällä, ja myös itseensä ja siihen mihin ei pysty: kuten vaikka että se miltä tuntuu, täytyykin monena iltana turruttaa. Että se mukamas tuntuisikin joltain muulta, tai mieluiten ei miltään.

Minusta se turruttamisen tarve on ymmärrettävä. Jos ihmisellä on jokin keino ottaa taukoa vaikealta tuntuvasta omasta elämästä tai omasta itsestään niin miksei hän sitä ottaisi.

Oma havahtumiseni tajuamaan, että kyllä tästä nyt vois yrittää oikeasti raitistua, on kai vain sitä, että tajuan ottaneeni taukoa omasta itsestäni nyt niin paljon että sitä omaa vanhaa itseä on jo tosi ikävä. Ja muistaakseni hän ei alun perin halunnut elää näin. Ei epätyydyttävässä suhteessa sen enempää kuin turhan usein toistuvassa kännissäkään.

Aloin itse ensimmäisen kerran tajuta, että nykyisessä suhteessani on jotain pahasti pielessä, kun olin poissa kotoa vähän pidemmällä reissulla ensimmäistä kertaa ihan yksin ilman ketään muuta perheenjäsentä - ja tajusin, ettei minulla äkkiä ollutkaan yhtään mitään tarvetta olla humalassa.

Se oli aivan kummallista. Vietin sen reissun selvin päin ja se oli ihanaa. Joku kaksi lasia viiniä taisi jonain iltana mennä, enempään ei vaan ollut tarvetta.

Olin hetken verran vain itseni seurassa, ja se seura olikin tosi mukavaa. Oli ihanaa herätä aamuisin yksin, ei ollut krapulaa eikä toisten tunnetiloja tunnusteltavana.

Ajattelin että no mut hienoa, nyt kun palaan kotiin niin pidän tämän, kuuntelen itseäni jatkossakin, teen elämästäni mukavampaa.

Höpsis siitä sitten koskaan mitään tullut, kun kotona odotti taas kaikki mikä siellä oli yhdessä saatu jumiin. Ja jumiin se sitten lopulta jäi. Ja minä jatkoin turruttamista.

Anteeksi tästä tuli taas vähän pitkä teksti, mutta lopulta halusin kai vain sanoa: ehkä itseltään pitää vaan kysyä tarpeeksi monta kertaa että miksi minä tässä roikun.

Sitten kun on kysynyt tarpeeksi monta kertaa, eikä mitään vastausta tule, niin ehkä se vastaus sitten jonain päivänä onkin vaan just siinä.

Että hyvänen aika, eihän mun enää tartte tässä roikkua. Ja sit asiat voivat alkaa muuttua.

Ehkä tässä on Riikinkukko nyt tekeillä sekä sinulla että minulla jokin sellainen elämänmuutos, tai jokin uusi suunta, joka tulee omaan tahtiinsa, sinulla sinun ja minulla minun ja josta me ollaan tajuttu molemmat, ettei siihen oikein humalassa sit lopulta niin hyvin pysty.

Että ehkä sitä nykyistä kivempaa suuntaa ei vaan kännissä löydä.

Hyvää yötä.

3 tykkäystä

Miten osasitkin sanoittaa minun ajatukset täydellisesti! Miten helppoa olisi erota mutta ei jaksa sitä seuraavaa taistelua ja tappelua, “syyllisen” roolia erosta. Odotan koko ajan, että vastapuolelta se eroehdotus tulisi. Itse sitä kerran olen ottanut puheeksi ja vastaus oli “minä otan sitten lapset”. Että todella helppo ja riidaton ero olisi edessä, jos nyt sellaista alkaisin tekemään. Useampi ystävä kysynyt, miksi en eroa mutta… odotan tilanteen kypsymistä. Hitsi, että kirjoitit @Räpistelijä ihan minun ajatukset sanoiksi!

2 tykkäystä

Niin @Riikinkukko. Niinhän se on, että olisi omalla tavallaan helpompaa olla se, jolle toinen vaan ilmoittaa että nyt me hei lopetetaan tämä mikä ei nyt toimi.

Ja kuka tietää, voihan olla että siksi se sinunkin miehesi siinä sohvalla se tölkki kädessä istuu. Siihen kun saa sitten jäädä kiukuttelemaan kun toinen lopullisesti kyllästyy eikä tarvitse olla hän, joka muuttaa asioiden suunnan paremmaksi - kaikille. Koska se vaatii voimia ja aitoa halua tehdä niin.

Minä voin nykyisessä, pian entisessä suhteessani huonosti monestakin syystä. Kaikki ei mene sen miehen piikkiin. Mutta tein sen pitkään jotenkin salaa itseltäni. En kai pystynyt luopumaan haaveestani siitä että kyllä kaikki muuttuu, kunhan MINÄ vain teen kaiken paremmin ja katson peiliin.

No, yritin tehdä ja katsoinkin. Mutta tissuttelu, joka aamuyöstä johti yksinäiseen humalaan, ei kyllä siihen peiliin katsomalla näköjään vähentynyt.

Luulen, että se johtui siitä että yritin katsoa siihen peiliin yksin.

Minua on pitkään pistänyt sydämestä, kun olen lukenut jostain tarinoita siitä kuinka joku ikäiseni nainen tilittää sitä kuinka ero oli hänen elämänsä paras päätös - ja hehkuu sitten siinä jutun oheen otetussa kuvassa iloisena, ehkä jopa uuden kiltin, sympaattisen, harmaantuneen mutta elämäniloisen puolisonsa kanssa.

Olen ollut kateellinen. Että miksi joillekin tulee vielä uusi elämä mutta minulle ei.

No, siksi ehkä kun ne jotkut ovat ihan itse jaksaneet tehdä jotain tilanteelleen, joka ei ole ollut hyvä.

Minä eroan varmaan vasta nyt siksi, että kaikki lapseni ovat jo aika isoja. Se on aivan järjetöntä, odottaa siihen asti, mutta kun olin elänyt myös monta vuotta parin pienen lapsen yksinhuoltajana ennen uutta perhettä, enkä ehkä vaan jaksanut ajatusta että minun täytyisi palata siihen.

Enhän minä siksi alkanut seurustella uudestaan, että saisin tilalle uudet pienet lapset yksinhuollettavaksi kun edelliset olisivat kasvaneet aikuisiksi.

Kamalin lause, jonka tiedän, on tämä: “sinun arkesi on sinun lastesi lapsuus”. Se on kamalan julma siksi koska se on niin totta.

Itse en pysty nyt ajattelemaan omien lasteni lapsuutta ilman että se sattuu. Tiedän, että kaikkien heidän lapsuuksissaan on ollut myös paljon hyvää, mikä ehkä osaltaan heitä joskus tulee kannattelemaan. Mutta sitä kaikkea muuta en jaksa ajatella yhtään.

Minulla on vielä pari lasta, jotka asuvat vielä hetken verran kotona. Olen tullut siihen tulokseen, että haluaisin heille täältä kotoa vielä edes jonkin muiston tunnelmasta, joka ei ole kireä ja jolta kenenkään ei tarvitse suojautua sulkeutumalla omaan huoneeseen tai turruttamalla tajunsa kankaalle salaa. Haluaisin heidän näkevän, että jos nyt elämä on luisunut vähän ankeaksi, sille voi myös tehdä jotain. Että ihmisen elämä voi jollain lailla olla ihmisen omissakin käsissä, vaikkei kaikkeen voi vaikuttaa itse. Että tuleehan noita, kaikenlaisia elämänvaiheita, ja sit tulee vaan perään uusia.

Kiroan itseäni siitä, etten tehnyt tätä eroa jo aiemmin. Mutta en vaan tainnut olla siihen vielä valmis.

Kaikki tapahtuu aikanaan, kumminkin. Paitsi jotkut asiat: sanot Riikinkukko odottavasi, että eroehdotus tulisi vastapuolelta.

No. Kyllä minä tämän ymmärrän, tosin hyvin. Mutta: miksi ihmeessä kuutisen tölkkiä illassa imuroiva mies ehdottaisi mitään eroa? Olisiko hänellä oikeasti sen jälkeen jokin uusi osoite, jonne hän olisi tervetullut jatkamaan samaan malliin niin että joku toinen edelleen vastaisi siitä että arki sujuu ja lapset hoituvat?

Ja jos ei olisi, niin haluatkohan sinä kumminkaan olla se ihminen, joka katselee häneltä sellaista jota moni muu ei jaksaisi?

Vaikuttaa jo siltä että et. Vaikken sinua tunnekaan.

Onneksi ollaan täällä. Sillä kyllä ne lapsetkin lopulta varmasti oikeasti jäävät mahdollisessa joskus edessä olevassa erossa hänelle, jolla on aito halu elää humalaista raittiimmin ja kyky vastata lastensa arkisesta hyvinvoinnista.

Hyvää päivää 4! Ihanan iso numero jo.

3 tykkäystä

Ehkä tärkeintä olisi se, että vastapuoli on valmis eroehdotukseen. Että säästyisi siltä riitelyltä lapsista, elatuksesta jne. Edellinen avioliittoni meni pitkälti kuten tuo sinun kertomasi. Minä olin valmis eroon jo useamman vuoden ajan ennen kuin vastapuolikin lopulta kypsyi ajatukseen. Ero oli sitten helppo eikä mistään ole tarvinnut tapella. Ystäviä voin sanoa meidän olevan edelleen. Nykyisen kumppanin osalta tiedän, että hänen kanssaan on tulossa ongelmia, jos hän ei asiaan ole valmis. Eikä varmasti hänen “elämän helppous” toki edistä sitä eroon kypsymistä… hankala yhtälö, en vielä ole keksinyt, miten minun kannattaisi edetä.

Varasin itselleni verikokeen toukokuun puoliväliin. Siinä minulle pakottava kannustin pitää korkki kiinni, että arvot olisivat kunnossa, heh… Päivä 4 - hyvin meillä menee!

4 tykkäystä

@Riikinkukko no just näin.

Itsekin mietin niitä verikokeita. Mutta en taida vielä uskaltaa.

Pelkoon siitä, että on jo peruuttamattomasti tärvellyt oman terveytensä, liittyy minulla sen verran paljon pakokauhua. Lisäksi pelkään että jos arvot on jo pahasti pielessä, niin siitä saan sitten uuden syyn sille että antaa mennä, mitäpä tässä enää sit korkkia kiinni pitämään.

Hankala yhtälösi taitaa edetä just niin kuin on hyvä: että alat pitää huolta itsestäsi ja yrität keskittyä siihen mille voi itse tehdä jotain. Muu seuraa sitten perässä varmaan aikanaan, jos on seuratakseen.

4 tykkäystä

@Räpistelijä Minä kävin kokeissa vastikään helmikuussa. GT oli 14 mutta ALAT vähän yli sata. Ja raittiina olin ollut n. 2 kk. Lääkäri totesi, että ALATin nousu johtui todennäköisesti vastikään sairastetusta koronasta ja siksi ehdotti, että uusi koe keväällä olisi hyvä tehdä. GT oli niin matala, että sanoi, ettei ALATin nousu voi johtua alkosta (paniikki, olinko tehnyt jotain peruuttamatonta tuhoa itselleni). Arvaa vain sitä pakokauhun määrää, kun tuon ALAT-arvon näin! Tiedän siis tunteesi täysin! Maksa toipuu kuitenkin käsitykseni mukaan nopeasti. Toisaalta ehkä arvot tietäen voisit saada jopa helpotusta tuohon pelkoosi, että jotain peruuttamatonta olet ehtinyt terveydellesi tehdä? Kuukauden tauon jälkeen arvojen pitäisi olla jo lähellä normaalia (eli siitä voisi päätellä jotain myös mahdollisista pysyvistä jäljistä).

3 tykkäystä

@Riikinkukko tilanteesi kuulostaa kyllä hankalalta. Ja suoraan sanottuna miehesi ei vaikuta oikein millään tasolla sellaiselta henkilöltä, jonka kanssa voisi elää yhdessä tasavertaisina kumppaneina.

En yhtään ihmettele, että olet paennut omaa tilannettasi juomiseen. Mutta samaan hengenvetoon on sanottava, että tilanteesi ei välttämättä tulisi miksikään muuttumaan jos jatkaisit juomista aina vaan. Minulla ainakin juominen nakersi vuosia ja vuosia itsetuntoa, omanarvontuntoa, itseluottamusta, yleistä aikaansaamista ja ihan vaan päivittäistä jaksamista niin pahasti, ettei siinä kertakaikkiaan jäänyt energiaa minkäänlaisten muutosten tekemiseen. Lisäksi juova ihminen on henkisesti heikko ja usein helposti lyötävissä, kun juodessa sitä jo lyö itse itseäänkin oikein tosissaan.

Uskon, että sinulla niinkuin meillä monilla muillakin isoin muutos on juomisen lopettaminen ja itsesi löytäminen raittiuden avulla. Muilla asioilla on sitten tapana järjestyä, ennemmin tai myöhemmin. Juomattomuus ei ehkä kaikkia elämän vaikeuksia ratkaise, eikä ole tarkoituskaan, mutta se on mielestäni avain niihin ratkaisuihin.

7 tykkäystä

Addikti in addikti aina, loppuun asti. Ellei sitten jopa sillä toisellakin puolella. Itse olen ollut kuivilla 15v. ja nyt sitten meni vähän överiksi… tiedän että pystyn lopettamaan, mutta kun perkele en haluais!! Pakkohan se on. Se tie on kerran menty pohjaan asti. Kodittomana perheen menettäneenä. Se tie oli tuskanen tie! Eikä sinne päädytä enään toiste, toista kertaa en edes yrittäisi selvitä. En jaksaisi, pystyisi. Mutta tällä putkällä matkalla olen oppinut itselleen anteeksi antamisen taidon. Enkä tarkota sillä että hyväksyn tekoni, ei todellakaan! Mutta otan siitä jälleen, tuhannen kerran opikseni. Ja poikkasen jälleen tämän touhun. Mutta kun sitä helvetti haluaa leikkiä sen pirulaisen kanssa… addikti on aina addikti… oma elämäni opetti sen minulle nyt kunnolla…

2 tykkäystä

Kylläpä on pyhinä pieniä triggereitå riittänyt. Puoliso, joka tissuttelee koko ajan kotona ollessaan tai vaikka lapset jotka tulivat pyhiksi käymään ja odottavat, että jääkaappi on täysi ja ruoka valmiina pöydässä sormea nostamatta. Olisipa joskus, edes joskus, kiva jos itsekin saisi olla vaan ja kaikki olisi valmista. Vaan ei pidä valittaa, itsehän tässä elämäänsä rakentaa mieleisekseen tai vähemmän mieleisekseen. En ole sortunut kuitenkaan eli tämä on nyt päivä nro 7.

Heräsin aamulla aikaisin ja lähdin lenkille muiden vielä nukkuessa.

8 tykkäystä

Hienoa, että olet pysynyt lujana.

Ymmärrän tilanteesi hankaluuden, pettymyksen ja katkeruuden tunteetkin. Tiedän o.asta kokemuksesta, että roolien ja toimintatapojen liu’uttua varsin eoikeudenmunaisiksi, niitä on vaikeaa, ellei mahdotonta muuttaa.
Välttänättä kukaan ei ole yksin syyllunen tim
Lanteeseen, mutta nw vähän vapaamatkustajat eivät hevillä tahdo saavutetuista eduista luopua.
Itsekin tietysti on ruennut syystä tai toisesta tekemään liikaa, ottanut asioita hoidettavakseen yksi kerrallaan. Ehkä on alkuun ollut “liian” avulias, ehkä on tuntunut, ettei toiset osaa tai jälki ei ole kelvannut, ehkä itse harmistuu tekemättömistä asioista nopeammin ja tarttuu niihin.
Kun ylivastuullinen ja akivastuullinen menevät yksiin, käy usein niin, että kuin vahingossa ajan myötä kaikki päätyy ylivastuullisen hoidettavaksi.

Vanhempieni suhde oli sellainen ja isä oli vähän satusetä, joka kyllä visioi kaikenlaista, mutta toteutus jäi puolitiehen. Äiti alkoi jotenkin huolehtia isästä kuin lapsesta. Ukko ei löytänyt edes vaatteitaan jos niitä ei nenään eteen tuotu. Eikä moinen asetelma ollut mukava kummallekaan, eikä kumpikaan oikein kasvanut henkisesti itsenäisiksi aikuisiksi.
Minulla itselläninin on liian auttamisen vikaa ja kompastun samoihin asioihin uudestaan. Valitsen näköjään niitä, jjotka autettavan rooliin haluavat.

Hyvää on se, että ihminen voi havahtua ja lähteä muuttamaan elänäänsä ja itseään. Raitistuminen on avain ja iso askel muutokseen. Lisäjsi kun häpeä ja syyllisyydentunteet juomisesta on poissa, voi terveemmin nähdä omat oikeutetur tarpeensa ja toiveensa ja alkaa pitää huolen siitä, että nekin toteutuvat.
Juodessa on liian helppoa jäädä epätyydyttävään tilanteeseen ja yrittää helpottaa oloaan juomalla lisää.
Hieno alku raittiutta sinulla ja kuulostat mukavan päättäväiseltä.
Tsemppiä ja voimia! Askel kerrallaan ne pitkätkin matkat etenevät, samoin matka kohti raitista omaa elämää. :seedling::blossom:

4 tykkäystä