Älä vaan missään nimessä nyt luovuta, eilinen oli ja meni. Tänään voi taas yrittää uudelleen. Mun mielestä se yksikin onnistuminen on aina hyvä asia. Niinkuin täällä nyt on todettukin, meillä kaikilla on omat tavoitteet, omat rajat ja jokainen yrittää niistä pitää kiinni, joten ei kannata vertailla kenenkään muun alkoholin käyttöön sitä omaa juomistaan. Siitä tulee ainakin mulle jotenkin liian vaikeaa. Siis tämä on mun mielipide.
Edellinen viikko oli mulle ihan katastrofi, oli vain se 2 selvää päivää ja viime viikko taas täydellinen onnistuminen. Niin se menee. Olen onnellinen onnistumisesta, enkä märehdi enää sen enempää sitä epäonnistunutta viikkoa. Tsemppiä vain, yritä olla tänään vaikka ihan ilman. Mulla ainakin se kokonaan ilman oleminen onnistuu paremmin, kuin se että yrittäisin vaikka ottaa vain lasillisen, siihen se ei jää koskaan.
Missään nimessä ei kannata masentua repsahduksista, vaan ajatella, että ne on muistutuksia siitä, että tämä on taistelua. Repsahduksista kannattaa ajatella, että ne tuo voimaa ja virtaa taas siihen tsemppaamiseen.
Itselläni eilisilta oli kyllä nolointa ewwö! Pakko oli juoda, kun tämänpäiväinen lääkärikäynti ahdisti niin, että rintaa puristi. Sitten kun kuitenkaan en halunnut juoda, niin tein sellaisia säälittäviä paukkuja, joissa oli jotain 1cl viinaa ja loput 300cl lantrinkia. Ja niitähän sai sitten kiskoa, eikä kunnon humalaa oikein tullut. Koska en halunnut humalaan, vaikka halusinkin juoda. Skitsofreenista, eikös?
Pissatti kyllä helvetisti…
Aaamulla sitten kiroilin itselleni, kun en herännytkään krapulaisena, että “on siinä kanssa varsinainen juoppo, kun ei edes osannut juoda kunnon känniin!” Naurettavan säälittävää. Ihankuin olkapäälläni istuisi akuankkamaisesti toisella puolella piru ja toisella enkeli, ja molemmat mäiskisivät toisiaan turpiin. Minä siinä välissä sitten niinkuin näin:
Noh, onneksi lääkärikäynti on ohi, diagnoosina vaikea masennus ja sain lähetteen psykiatrille, jonne pääsen jo ensi viikolla. Jipii! Tästä on suunta vain ylöspäin. Näin toivon!
Torstaipäivitys. Eilinen ilman ja toivon että tänäänkin pysyn ihan ilman alkotuotteita. Viikonlopuksi luvassa hellettä ja hyviä ystäviä, joten bileet pystyyn Saahan sitä kuitenkin joskus edes juhlia, saahan…? Yritän kuitenkin pitää jonkun tolkun hommassa, vaihdan kevyempiin juotaviin, siis lantraan ja juon myös vettä välillä. Hyvää ruokaa tiedossa, en malta odottaa viikonloppua. Mites muut tyttöset?
Hienoa Syrensis, toivottavasti diagnoosin saaminen ja psykiatrilla käynti auttavat eteenpäin!
Kukka: ihan hyvin pizza ja punaviini sopii yhteen, esimerkiksi sinihomejuustolla ryyditettynä…
Täällä samat aatokset, MMM! Eilinen meni hienosti, sama fiilis tänään. Viikonloppuna luvassa ystäväpariskunnan vierailu, iltaa istutaan hyvän ruoan ja juomankin kera. Niistä nautinnoista en ole valmis tinkimään, vaikka vähennyslinjalla mennäänkin. Toisaalta, jos kohtuukäyttö ei onnistu niin pakko kai sitten on ottaa järeät keinot käyttöön… Lähden kuitenkin siitä ajatuksesta, että olen ollut kohtuukäyttäjä ennen, miksen siis vastaisuudessakin?
On niin kuuma ilma, ettei punkku oikeen maistu. Meillä kun ei ole mitään viinikaappia, vaan viinit ihan huoneenlämmössä seisoopi ja kun huoneilma on 25-28 astetta, eli viinikin sitten samoissa lukemissa, niin ei tosiaan houkuttele juomaan. Eikä sitä nyt - hyvänen aika - punkkua voi jääkaappiin laittaa! Sinänsä oikein hyvä.
Ykkösolutta olen ostanut, maistuu hyvälle ja raikkaalle, eikä olutta voi juoda kamalia määriä kun mahaan ei yksinkertaisesti mahdu. Ykkösellä varmaan mennään tämä viikonloppu, niin pysyy tuo juominen sillä sitten kohtuudessa.
Mukavaa viikonloppua kaikille, muistakaa juoda paljon vettä, joitte sitten alkoholia tai ette!
Lämpöistä perjantaita teille kaikille mammoille!! Täällä ilmoittautuu mukaan vielä yksi joka sai tiistaina tarpeekseen juomisestaan. Keskiviikkona kävin a-klinikalla ja torstaina työterveyslääkärillä hakemassa diapamit (ohjeella: viinaa et sitten näiden kanssa ota ettei mene kotelo sekaisin ) ja nyt sitten vain päivästä toiseen elämää eteenpäin! Takana on kymmenen vuotta lisääntyvää juomista, viimeinen vuosi tahtiin 70-80 annosta/viikko. Töissä käyn ja olen kouluikäisten lasten äiti. Mitenkö tämä yhtälö on mahdollinen… Olen kehitellyt ajan myötä uskomattoman sietokyvyn, mäyriksen 6 ensimmäistä ei tunnu vielä missään. Lopetan viimeistään puolen yön aikaan ja aamuna muutamana, viime talvena, poliisin alkometriin puhalsin ratsiassa klo 7 puhtaan nollan. Krapulaa mulla ei ole ollut koskaan. Eli eipä ihme jos juominen on lisääntynyt ja lisääntynyt. Humalassa en räyhää enkä örvellä, istun ja katson telkkaria tai teen kotihommia tai käsitöitä. Ensimmäisen herätyksen koin muutama kuukausi sitten kun verikokeissa näkyi selkeästi pitkäaikainen juominen. Lopullinen niitti oli viime tiistai-iltana kun vedin niin pahasti överiksi että älysin etten ensimmäistä kertaa työurani aikana kykene aamulla lähtemään töihin. Lähetin sukulaisnaiselle viestin että olen alkoholisti, ollut jo pitkään, tule aamulla ja vie minut a-klinikalle vaikka mikä olisi!! Näin teimme. Täysraittius ei kohdallani/mielestäni ole mikään autuaaksi tekevä ja tavoiteltava olotila, eikä se minulta onnistuisi mitenkään! Koetan opetella kohtuukäyttäjäksi. Ensimmäinen tavoite on pysyä viikot selvinpäin. Perjantaina ja lauantaina on lupa ottaa, korkeintaan se sixpäkki illassa, tai mieluummin spritellä jatkettua siideriä noin 3-4 purkkia, hitaasti ja nautiskellen, rentoutuen kauniissa kesäillassa työviikon päälle. Voi jos tuohon pystyisin!!! Ja pystynhän minä kun kovasti yritän!! Tältä foorumilta toivon saavani tukea kanssasisarilta. Luin tätä ketjua ja olette tosi sympaattisen ja mukavan oloisia äiti-ihmisiä kaikki!! Oikein lämpöistä ja kesäistä, raitista tai kohtuullista viikonloppua teille kaikille, toteutukoon jokaisen tavoitteet!! Tai jos ei toteudu niin ensi viikolla on viikko uusi!! Aurinkoa siskot!!! Toivottelee Veeruska
terppa veeruska ja muut.viikot juomatta pitää ja nyt ei ole oikein viikoloppuiskinikaan maistunut,on niin helvetin kiire tekemään kaikkea.mullakaan ei täysraittius ole tavoitteena.sen verran löytyy tota neuroottisuutta,että välillä pitää hieman löysätä,ettei pää räjähdä.pedanttina ja suoraselkäisenä suoriutujana aikansa,sitten on pakko löysätä ja siihen tarvitaan yleensä alkoa,jotta voin vapautua ja hellittää.sitten ollaan taas niin asiallista että…no,mä luulen että tämä tasapainoilu kultaisella keskitiellä sujuu nyt varsin hyvin,jos rupee lipsumaan pahasti,pitää antaa itselleen vähän aikaa kurinpalautusta taas ja palata ruotuun.kaikki selvät päivät on plussaa,muistetaan se!
Maanantaita mammat!! Miten teillä meni viikonloppu?? Mulla ihan ok. Perjantaina 1 siideri ja lauantaina noin 1dl siideriä.
Oon tosi tyytyväinen!! Tsemppiä meille kaikille!!
Huomenta. Mulla meni viikonloppu juhliessa, mutta se oli tarkoituskin. Nautittiin helteistä ja hyvästä seurasta. Lantrasin juomia, joten ei ollut mitään kummempaa humalatilaa vaan sellainen hyvä fiilis. Tosin kyllä varmaan saldorajat paukkuivat, mutta en kyllä osannut niitä laskeakaan siitä lantraamisesta johtuen.
Nyt sitten taas itseä niskasta kiinni ja työntekoa tämä viikko, täytynee keksiä illoiksi jotain mukavaa tekemistä että pysyisi taas juomista erossa.
Perjantai sekä lauantai annoksitta.
Eilen tissuttelin kolme puolen litran juomaa 19-23.
Oltiin reissussa perheen kanssa.
Oli vahvoja tunteita liikkeellä ja jotenkin toi kotiin palaaminen nosti halun alkoholille.
Lapset eivät noteeraa yhtä oluttölkkiä tai kahta, ne luottavat siihen että se ei näy eikä tunnu. Äiti ei vaikuta humalaiselta, eikä siis ole, mutta silti.
Tarkkailevathan ne montako otan. Tietysti.
Jos ne näkevät monta ostan niin se ei aiheuta sellaista hätää.
Mutta on mulla kyllä huono omatunto siitä että ne oppivat näkemään aikuiset tölkki kädessä.
Ikäänkuin se kuuluisi aikuisuuteen.
Iltasiideri.
Pikkuhiljaa pitäisi suruprosessissa päästä eteenpäin.
Suoja- aika alkaa loppua ja elämän täytyy jatkua.
Kuinka suru voi saada aikaa hillittömiä päänsärkyjä?
Eikö se riitä että on niin helvetin surullinen?
Mulla välillä koskee päätä niin rajusti, että ihan kun moukarilla taottaisi ohimoon.
Nytkin.
Eikä näe kunnolla kun silmiin sattuu.
Meille tulee vieraita ja asunto on suoraan sanottuna SIIVOTON.
Mistä mä saisin jonkun kaveriksi laittamaan kotia kuntoon vieraiden tulla?
Mukavaa alkanutta viikkoa ja vahvuutta teille tavoitteissanne. On mukavaa kun uusia äitejä löytää tän ketjun ja toivottavasti kotiutuu.
On rikkaus olla äiti.
On ainakin joku tehtävä.
On tärkeä.
ja tervetuloa uudet äiti-ihmiset mukaan! Viikonloppu meni, samoin annoksia. En laskenut tarkkaan mutta vähemmälläkin olisi tietysti pärjännyt. Poikkeuksena edellisiin viikonloppuihin huomasin koko ajan ajattelevani, että mitä minä tästä juomisesta saan? Jos otan kolmen siiderin sijaan viisi, niin kuinka paljon olotila siitä kohenee tai kuinka paljon hauskempaa minulla on? Sen verran olen tullut juoneeksi, että vaikutukset tiedetään joten ihan sama olisi kai olla juomatta kokonaan? Lauantaina kokeilin sitä, että söin reilusti jolloin juomaa mahtui vähemmän. Sunnuntaiaamuna pää oli kyllä kirkas mutta maha niin kuin potkupallo! Aamulla töihin lähtiessä täytyi etsiä väljimmät vaatteet mitä kaapista löytyi, turvotus ei vieläkään ole laskenut! Lenkille tästä on lähdettävä… Täksi illaksi ostan jotain maustettua vissyä ja ehkä jätän syömisen vähemmälle!!!
Myös mulle on tullut sellainen “tapa”, että juodessa muistan teidät kaikki täältä, mietin näitä meidän keskusteluja ja samoin funtsailen, mitä järkeä siinä juomisessani on. Mulle siitä on ollut apua, olen tosiaan juonut vähemmän, kyseenalaistanut kaikkea, miettinyt, miettinyt, paljon. Ja usein viikonloppunakin mietin, että jaa-jaa, sitä saa sitten taas saldot kertoilla maanantaina tänne tovereille
Minunkin viikonloppuni sujui ihan kohtuullisen kohtuullisissa merkeissä, tosin valkkaria meni ehkä hivenen kuin olisi sopivaa. Mutta saunaolueksi kelpuutin vain ykköstä, että kokonaisalkoholisaldoni oli kuitenkin pienempi mitä se oli esimerkiksi kaksi viikkoa sitten.
Minä kävin tänään siellä spykiatrilla, tunnin melkeen sen kanssa turistiin. Se oli sellanen hassu setä, ihanku jostain Aakekallialan ja Pirkkapekkapeteliuksen sketsistä. Ruttusen nuhjuinen, vähän liian iso puku, hapsottavat harmaat hiushapset ja jutut koomisen huvittavia. Mutta ihan ammattilainen omassa hommassaan. Määräsi mulle kahta erityyppistä mielialalääkettä. Että eiköhän tämä tästä. =)
Juttelin tuon lääkärin kanssa myös kaikkien traumojeni alkulähteestä, eli mutsistani, joka tällä hetkellä väittää, että se on muka parantunut sen maanisdepressiivisyydestä, vai mikä skitsoaffektiivi se nyt olikaan. Tää spykiatri sano, ettei siitä niin vaan parannuta, mutta kieltäminen ja toisten syyllistäminen kuuluu taudinkuvaan. Niinpä niin.
Systerini laittoi just viestiä, että oli nähny mutsin tässä hiljattain, ja mutsi oli ollu iha sekasin. Esittäny, ettei mitään olis koskaan tapahtunukaan ja systeri sille sitten sanonut, että olis pien anteeksipyyntö paikallaan. Siihen mutsi oli, että miksi ihmeessä? Mitä hänen tarttee muka pyytää anteeksi? Uujee… Mutsini täyttää muuten huomenna 60vee. Saa viettää syntskärinsä ihan keskenään. pthyi.
Minä en nyt ota hänestä mitään syyllisyyksiä. Ei ole minun vikani, että hän oli huono äiti.
Voiko tosiaan olla, että pinnan vie äärettömän tiukalle kun ei saa sitä yhtä iltaista siideriä. Tekee ihan sairaasti mieli, mutta vuorokausi on pian ohi ja edelleen ottamatta. Olen istunut parkumassa saunassa, syyttänyt Supriumia ja ajatellut sen aiheuttavan aivan kamalan laskuhumalaisen olon. Otan Supriumit aamulla ja olin pari tuntia, että lopetan sen kokonaan. (100mg päivässä). Nyt olo on taas oma itseni kun kävin juoksemassa muutaman kilometrin. Olen aivan sietämäntön valittaja 4-vuotiaalle tytölle, voiko tästä alemmas vajota.
Onko kenelläkään melko pieniä määriä ottaneilla kokemusta, että sen pienen määrän puute tekee hulluksi.
Mulla oli tässä joku aika sitten vielä sellainen olo, että on PAKKO saada iltaisin se YKSI siideri, koska mulla oli ajatuskuvio, että olen RIIPPUVAINEN.
Mä olin kanssa ihan raivona, jos en saanut sitä yhtä/kahta.
Oli lupa olla raivona, koska on riippuvainen ja riippuvuuteen kuuluu VIEROITUSOIREET, ärtymys, alakulo jne (yhdestä tai kahdesta siideristä, HALOO!)
Sitten tajusin että, paskat olen, olin vaan itselleni luonut sellaisen illuusion.
Mietin, että ehkä olin niin kauan itselleni hokenut olevani riippuvainen ja seuraavani äitini jalanjälkiä, että ennustus alkoi toteuttaa itseään.
Kun ymmärsin etten ollut mikään riippuvainen sen iltasiiderin väliin jättäminen on ollut ihan helppoa.
Mä en tarvii sitä.
TOSIN nyt on ollut siidereillä kysyntää useampana iltana viikossa.
Suruprosessi, jota käyn, nosti vanhan käyttäytymiskuvioni takaisin vanhoihin uomiin.
TARVITSEN selviytyäkseni surusta pari siideriä ja nyt niitä on mennyt enemmänkin, 4.5 annosta (kolme siideriä) on sellainen aika tavallinen tän prosessin aikana.
Mä kyllä tiedän järjen tasolla etten tarvitse.
Enkä mä oikeasti halua edes tumpata mun tunteita. Suru oisi hyvä käydä raakana.
Sekin, vaikka välillä koskee niin saatanasti.
Ja pikku hiljaa kai pääsen taas balanssiin tänkin asian kanssa.
Uskon että säkin, jos mietit sitä asiaa monelta kantilta.
Mihin sä tarviit sen yhden?
Miksi se on eri juoda siideri kun vissy?
Saman asian kuitenkin molemmat ajaa.
Poistaa janon.
Täyttää vatsaa.
Jos siis annokset on tosi pieniä.
Kiitos Kukka, herätti ajatuksen tuo “Jos annokset on niin pieniä” on välillä, mutta välillä sen yhden jälkeen on ollut olematon kynnys ottaa lisää. Täytyy oikeasti jatkaa tällä linjalla, koska ennätys ilman alkoholia taitaa olla 2-3 päivää. Oikeastaan juominen väheni sillä, että aloin laittaa ne Jeppeen tai ainakin tuntui itsestä, että mitään en ottanut. Kuitenkin 11 annosta olin jossain välissä juonut. Käytännössä se oli vaikea olla edes 3 nollapäivää kun kuvittelin helposti menevän 5.
Olen pulloaddikti ja sunnuntaina itseni kanssa kaupassa taistellessa huomasin H20H vettä eli vissyä tai jotain litkua, joka maistui voimakkaasti omenalle. Tänään annan itseni ostaa sellaisen. Aika jännä, että tuntuu hirveältä laittaa 1,59 siihen pulloveteen, mutta euro enemmän siideriin ei ole niin paha.
Tosin kyllä olen ollut lentää takapuolelleni kun olen laskeskellut, että kuinka paljon kuussa olen Jepen mukaan aiemmin mahdollisesti pistänyt rahaa siiderinä kurkusta alas kun käytännössä tullut ostettua pari eli oikeasti 3 annosta.
Eilinen selvinpäin. Saa nähdä miten tänään käy, kun on tiistai, se mun paha päivä Liian kauan viikonlopusta ja liian pitkä matka seuraavaan.
Kyllä mä olen myös pahalla päällä, jos tiedän että pitäisi olla ilman vaikka mieli tekee. Joku aika sitten mua ahdisti aivan suunnattomasti, jos kotona ei ollut mitään juotavaa, VAIKKA en olisi sitä sitten juonutkaan. Mutta varalla piti olla jotain, jos vaikka haluaisin ottaa muutaman. Nyt mä olen onneksi päässyt siitä eroon; jotain edistystä on siis tapahtunut, hurraa. Enpäs ole tuotakaan asiaa ennen tätä päivää huomioinut.
Mulle ei riitä se yksi lasillinen illalla(oon siis viinin juoja), vaan haluan enemmän, jotta saan sen ihanan tunteen rentoudesta ja ihan pienestä nousuhumalasta. No tietty jos olisin kohtuukäyttäjä niin varmaan se yksi lasillinen toisi sen olon. Hmm. Tässä on siis kierre valmis. Eipä mikään mullistava ajatus. Pitääkö nämä asiat, jotka joka paikassa toitotetaan muutenkin, miettiä itsekseen yhä uudelleen ja uudelleen, ennenkuin ne menevät jakeluun. Näköjään.
Mä lopetin sen Jeppe-päiväkirjan täyttämisen kun se masensi liikaa. Edistystä ei tullut, ja olin liian kurjaa katsoa niitä liian ylhäällä meneviä käyriä. Täältä saan enemmän tukea ja on tullut enemmän onnistumisia. Kiitos kaikille mammoille!
Mulle taas oli edistysta se, että pystyn säilyttämään kotonani alkoholia, ilman että mun on PAKKO juoda se.
Meillä on vieläkin pari viinipulloa ja kirkasta meillä järjestetyistä juhlista, jotka oli talvella.
Mun mies on juonut niistä juomista pari pulloa vinkkua YKSIN!
Mun juhlista, mun viinit PRKL!
Mä koetin tänään ehdottaa miehelle, että jos mä lähtisin keskimmäisen kanssa kaksin matkalle.
Se, mitä mä tuolla aiemmin puhuin.
Omasta ajasta, omasta siitä, mistä nautin.
Se mulkaisi mua ja sanoi jotain
-Ei nyt…
Katkaisi keskustelun siihen, että se siitä.
Muutenkin mulla pyörii taas ikävä levy.
Miten maailmassa mä olen niin helvetin epävarma itsestäni?
Mä en tiedä mihin tää liittyy.
Ehkä siihen että hautajaiset on ohi.
Ajattelen että omaa elämää pitää alkaa taas elämään.
Huomioin ja havannoin ympäristöäni.
Havahdun siihen mihin jäätiin.
Äh, miksi kaikki on aina niin vaikeaa?
Miksi en vaan voi nauttia siitä mitä on.
Pikkupoika nukkuu viatonta lapsen unta.
Keskimmäinen yökylässä.
Elämä on kuitenkin niin rikasta, jos vaan osaa oikein sitä katsoa.
Mä en taida osata .
Mä olen jonkun verran pohtinut myös omaa suhdettani vanhempiini kun olin lapsi ja nuori.
Peilannut sitä omaan vanhemmuuteeni.
Paljon olen tehnyt asioita toisin omieni kanssa.
Aikakin tietysti on toinen.
Kun mä olin lapsi oli Summerhilliläinen vapaa kasvatus muotia.
Nykyisin se on jo menneen talven lumia.
Mä tiedän että mun vanhempani tekivät niin kuin uskoivat tekevänsä oikein.
Mulla on kuitenkin jossain solumuistissa se vahva hylkäämiseksi tulemisen kokemus.
Mä tiedän että se johtui siitä että lapsille silloin annettiin liian paljon valtaa ilman rajoja, mä tiedän että just silloin lapset jätettiin pieninä pitkiksi ajoiksi yksin.
Silloin myöskin “vapautui” naisten alkoholin käyttö, baariinkin pääsi ilman saattajaa, keskiolutta sai kaupoista.
Se alkoi olla sosiaalisesti hyväksyttyä.
Ja mun äiti joi.
Ei jatkuvasti silloin mutta joi.
Itsensä shokkikoomaan ja tappeli isän kanssa väkivaltaisesti.
EI silloin välitetty oliko lapset läsnä vai ei.
Mun vanhin poikani puhui tosta samasta.
Pelosta tulla hylätyksi.
Vaikka mä kasvatin lapseni ihan eri kulttuurissa mitä mut on kasvatettu.
Ehkä mä olin niin hauras itsekin silloin, etten oikein sitten kuitenkaan osannut olla läsnä, vaikka teknisesti olin.
Isä pojan hylkäsi konkreettisesti, verbaalisesti ja tylysti. Syytti 7v poikaa siitä että ei voi tavata, koska rikkoo hänen nykyisen parisuhteen.
Ehkä minä sitten emotionaalisesti.
Olen siitä koettanut pojan kanssa jutella.
Että sen tyttöystävä ei ole minä joka olen hylkäämässä, jos se katsoo pahasti.
Että sen kaveri joka suutuspäissään latelee ikävyyksiään ei ole sen isä joka sen hylkäsi.
Vastuu omastani on nyt aikuisena tietysti mun.
Olen aika vahvoilla siinä että tidän mistä asiat johtuu, mutta miten mä pääsisin siitä eroon?
Kyllä mä tajuun että mun mies ei ole mun isä, joka hylkäsi mut murrosikäisenä. Ihan oikeasti.
Isälleni olen tietysti antanut anteeksi. Se ei osannut muuta. Se oli voimaton mun raivoisan murrosikäni kanssa.
Miten mä autan sitä poikaa oppimaan luottamaan ihmisiin.
Ettei jokainen ikävä asia, katse tai lähtö aiheuta hylkäämispelkoa?
Ei kaikkien/kaikista tarvitse tykätä SYVÄSTI.
Jos sen ei ihan tarvitsisi täyttää 40v, ennenkuin se alkaa päästä edes jyvälle.
Se on hyvä poika ja tosi rakas.
Se on mun esikoinen.
Me oltiin monta vuotta kaksin.
Silla on kuitenkin erityisasema mun sydämessä.
Me koettiin paljon sellaista, mihin näillä muilla (nuoremmilla veljillä ja miehellä) ei ole asiaa.
Mä en haluaisi että se kantaa lapsuuden taakka jokaiseen parisuhteeseensa.
Sillä on kuitenkin ihan hyvät mahdollisuudet tasapainoiseen elämään.
Onko teille teidän omat lapset aiheuttaneet paluuta menneisyyteen?
Nyt mä lopetan.
Liikaa kela taas vaihteeksi pyörii.
ehkä on parempi nukkua yön yli.
Maailma varmasti silloin näyttää taas pikkuisen kauniimmalta.
Ensimmäinen aamu, etten ole lääketokkurassa ja üüberväsynyt noista uusista masennuslääkkeistä, joiden piti auttaa myös uneen. Koko alkuviikko olen taapertanut melkoisessa sumussa ja hyvä etten nukahtanut rattiin aamuisin töihin ajaessani. Eilen näin itseni vahingossa taustapeilistä ja olin kyllä aika hupaisa näky: otsa miljuunalla rutulla ja silmät mulkoisina kuin pusukalalla. Oli pakko pitää väkisin silmiä auki, että näki ajaa moottoritietä 120 km/h…
Mutta siis tänään hyvä fiilis. Lääkkeet alkavat vaikuttaa. Eilen oli raskas yhtiökokous (olen hallituksessa) ja silti ei tullut juotua kuin ruuan kanssa lasi viiniä ja illalla yksi lasi tv:n ääressä. Ukko alkoi vinkumaan, että vielä jos yhden GT:n tekisi… Johon minä, että “ei onnistu! Nyt ei enempää!” Ukko kattoi mua, että: “ok… ei sitte…”
Noh, oikeasti en halua olla mikään kotilohikäärme. Juokoon jos haluaa. Minä en halua. Nuo eiliset annokset olivat minulle juuri passelit. Nyt kun sain näitä lääkkeitä, jotka väsyttävät, niin ei tarvitse turhia sitä viiniä lipitellä unilääkkeeksi.
Ja niitähän sai sitten kiskoa, eikä kunnon humalaa oikein tullut. Koska en halunnut humalaan, vaikka halusinkin juoda. Skitsofreenista, eikös? 
Saahan sitä kuitenkin joskus edes juhlia, saahan…? Yritän kuitenkin pitää jonkun tolkun hommassa, vaihdan kevyempiin juotaviin, siis lantraan ja juon myös vettä välillä. Hyvää ruokaa tiedossa, en malta odottaa viikonloppua. Mites muut tyttöset?
Liian kauan viikonlopusta ja liian pitkä matka seuraavaan.
.