Moi
Miten itse kullakin kulkee?
Mulla meni viikonloppu ja viime viikkokin enemmän ja vähmmän siiderin voimalla .
Tapatui eräs läheisen kuolema ja siihen minä sitten kaksin käsin .
OK; selkeä havainto.
Jos ilmassa epämääräsen tuskaista, juon.
En kai kestä niitä tunteita raakana.
Enpä tiedä.
Ehkä en ole oppinut niitä ikinä kohtaamaan.
NYT jarrua mulle.
HAnat KIINNI.
Fyysisesti tuntuu ikävältä.
Likaiselta
Tuntuu juopolta.
Ja se on liikkaa.
Mulla meni koko viime viikko ihan perseelleen, eikä siitä sen enempää. Olen ihan tuskainen itseni kanssa kun olen niin suuri luuseri. Palaan tänne sitten kun on jotain hyvää kerrottavaa, nyt en jaksa enkä halua.
Kukka!
Toivon sulle voimia! En osaa oikein muuta sanoa.
Kyllä se päivä vielä paistaa, ja ollaan kovasti kesää kohti menossa 
Haleja Ja Voimia sulle!!!
Heippa kaikille!
Palasin tänne pitkästä aikaa ja vanhan käyttäjätunnukseni “konvertoiminen” ei onnistunut, joten loin uuden käyttäjätunnuksen. Oikeastaan ihan hyvä, viimeksi täällä tuli avauduttua vähän liikaakin ja piti käydä siivoamassa viestejäni jälkikäteen. Kun nolotti.
Nyt palasin taas tänne ja ilokseni löysin tälläisen ihanan ketjun, jossa on näin paljon “meikäläisiä”. Eli äitejä, jotka painivat perhe-elämän vaatimusten ja alkoholin kanssa.
Minun tarinani on aika rosoinen. Lapsuuteeni kuului vanhempieni alkoholismia, jäin ensimmäisen kerran yksin kotiin kuusivuotiaana, vanhempieni notkuessa baareissa. Yhdeksänvuotiaasta hoidin yksin kotona pikkusiskovauvaani, joka oli keskosena syntynyt äitimme alkoholinkäytön takia. Lapsuuteni meni "äitinä"pikkusiskolleni ja myöhemmin äitini sairastuttua psyykkisesti olin “äiti” myös äidilleni… kunnes pistin välit poikki äitiini, kun en enää jaksanut.
Lapsena päätin, etten ikinä tule äitini kaltaiseksi. Sitä vastaan tässä nyt taistelen. Helppoa ei ole. Mielestäni olen kuitenkin parempi äiti lapsilleni kun mitä oma äitini oli. Hemmottelen ehkä liikaakin lapsiani, he ovat minulle kaikki kaikessa. Nyt kun lapset ovat kasvaneet siihen ikään, etteivät enää syliin tule, niin hemmottelen koiriani. En halua käydä missään, baarissakin olen ollut viimeksi vuonna 2005. Parasta mitä tiedän, on istua sohvalla koirat sylissäni, lapset kainalossani, popcornia napostellen, leffoja katsellen. Rakastamme lasten kanssa hauskoja ja vähän pöhköjäkin leffoja, kuten Ace Venturat tai Men in Blackit. Ainoa mörkö tässä kaikessa on se, että juon viiniä. Juon aika paljon, kolme-kuusi annosta joka päivä. En humalaan, mutta sellaiseen pieneen pöhnään. Toleranssini on aika korkea, en tule vielä lasista parista minkäänmoiseen humalaan. Vasta kun juon kokonaisen pullollisen viiniä, voisin sanoa olevani humalassa. En kaatokännissä, mutta sellaisessa, että puhe jo sokeltaa. Juon joka päivä. Ruuan kanssa juon aina viiniä. Tavoitteenani olisikin, että viinit jäisivät vain aterioille ja iltaisin maksimissaan kaksi lasia tv:n äärellä. En halua absolutistiksi. Haluan juoda sivistyneesti. Monesti huomaan, että juon väkisin, vaikka viini ei edes maistuisikaan hyvältä. Sillä parin lasin jälkeen uni tulee paremmin. Ja koska viini lääkitsee synkkää mieltäni. Olen kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta jo pitkään, en vain ole halunnut aloittaa mitään lääkitystä - enhän halua olla yhtä hullu kuin äitini! Mutta nyt tänä keväänä tuntuu, että onko mitään järkeä käyttää viiniä lääkkeenä? Että kai tässä jotain lääkettä tähän päänuppiin on saatava. Olen erakoitunu, sillä häpeän itseäni. Minulla ei ole yhtään tosiystävää. Vain lapset ja koirani. Miehelleni en uskalla puhua näistä. Hänkin juo yhtä paljon kuin minä. Mutta minä koen, että tämä on minun ongelmani. Olen huono ihminen, kun en ole täydellinen ihminen. Katselen kateellisena muita naisia, joiden kodit kiiltävät ja jotka hoitavat uran, harrastukset ja kaikki ilman tarvetta viininlipittelyyn. Koitin hakea apua työterveyshuollosta, mutta minut määrättiin kaikkiin tyhmiin verikokeisiin. En siis saanut vielä mitään mielialalääkkeitä. Niinpä hoidan itseäni viinillä ainakin siihen saakka, kunnes jotain apua tulee.
Noh, nyt lopetan tämän itsesäälissä mässäilyn… ihme akka minäkin! 
Kiva lueskella, että meitä epätäydellisiä äitejä on muitakin täällä. 
Hei Syrensis, sun kirjoitus on ihan kuin mun elämästä. Tai lapsuuteni oli kyllä onnellinen, eikä vanhempani käytä alkoholia, joten siinä ollaan erilaisia.
Lapseni on minulle myös koko elämäni, tunnen olevani hyvä äiti ja ihan ok vaimokin 
. Mutta kun se viinin lipittäminen on myös kaikki kaikessa. Nyt on jopa (hurraa) kaksi selvää iltaa takanapäin. Ei mulla ole mitään neuvoja antaa; juurihan tuossa eilen kiukuttelin omaa saamattomuuttani. Tää on tällainen Leelian lepotuoli-palsta mulle. Saan laittaa tänne omia tuntojani, lukekoon ken haluaa tai on lukematta. Halusin kai vain sanoa, että kirjoittele tänne vain, kyllä täällä kuunnellaan. Ainakin minä.
MMM: Tämä onkin siitä ihana Leelian lepotuoli-ketju, että täällä on oikeasti kaltaisiani, joita en näe missään muualla ympärilläni. Töissä kaikki ovat niin spinningiä ja joogaa ja teatteria ja kulttuuria, ja minä tällänen juoppo kotihiiri.
Ukko hankki vielä moottoripyörän itselleen ja jätti oman osuutensa kotitöistä tekemättä, joten minä saan katsella sitten niitä tiskivuoria ja pölypalloja nurkissa. Ja sekös vituttaa! Mutta olen päättänyt, että minähän en mikään piika ole, jos ei toinen huolehdi kotitöistään, niin minä en tee omieni lisäksi hänen hommiaan, kun hän viilettää tuolla Born-to-be-wildina. Kotonani ei siis tällä hetkellä kiillä kuten Swiffer-mainoksissa. Ja sekös sitten taas vituttaa. Taatusti muiden kotona näyttää samalta kuin Avotakan sivuilla. Eikä muiden kotiin osteta kolmea punaviinipönikkää viikossa…
Tunnen itseni ihan avaruusolioksi muiden naisten rinnalla.
Sama juttu, töissä puhutaan teatteriesityksistä, jumppa ja joogakäynneistä… eipä kukaan puhu siitä, että onko tullut ostettua hyviä punaviinejä viime aikoina.
Sellainen vinkki muuten (joka ei nyt ole mikään mullistava keksintö) - kannattaa jättää ne pöntöt ostamatta. Mulla repesi juominen ihan holtittomaksi niiden pönttöjen myötä, niistä oli niiiiiin helppo käydä lorottamassa lasi täyteen; “otan vielä ihan pienet hömpsyt tähän lasiin…”. Siinä saa petettyä itseään niin hyvin ettei ole tosikaan kun sitä todellista määrää ei konkreettisesti näe, niinkuin pullossa. Eli mä olen pyytänyt miestä (joka meillä alko-ostoksilla yleensä käy) ostamaan aina pelkkiä pulloja.
Mä yritän ihan tosissani olla tämän viikon nämä arkipäivät juomatta tällä viikolla; perjantainakin olen ilman kun menen lapsen kanssa aamulla koulun kevätkirkkoon. Lauantaiksi on luvattu hyvää ilmaa, joten tiedän että sorrun istuksimaan pihalla ja lipittelemään jo iltapäivästä alkaen. Niin paljon mulla ei ole tahdonvoimaa että olisin silloin ilman. Ainakaan vielä.
Arvaa, olenko ton vinkin jo kokeillut? Jo vuonna 2005, kun spykoloogini käski vaihtamaan pönikät pulloihin, jotta näkee juodut määrät - tein niin. Mutta… kun niitä tyhjiä pulloja kertyy sinne nurkkiin sitten niin HELVETISTI! Pitäisi olla joku hemmetin Ilkka Nummisto, että jaksaisi ne kantaa takaisin pullonpalautukseen. Ja kun mies juo yhtä paljon kun minä, niin niitä pulloja - oikeesti - meillä kertyisi sitten jotain 12 viikossa. 
Jösses! Siksi siirryin takaisin pönikkäviiniin. Nyt vaan olen tarkempi niissä määrissä, mitä juon. Lasken oikeasti joka lasin. Eilen olin taloyhtiömme hallituksen kokouksessa, joten join vain kolme lasia koko iltana. Lasin koko on muuten tärkeä juttu, käytän pienempiä laseja, joihin mahtuu piripintaan täytettynä 16 centtiä. Kun kaadan viinä noin sormenpään mitan päästä lasin yläreunaan, on lasissa 12 centtii. Tarkkaa puuhaa, olen oikeen mitalla mitannut. 
Niihin meidän hienompiin, aitoihin viinilaseihin menee ihan tolkuttomasti - yksi viinipullo riittää neljään lasilliseen. 
Sitten käteväksi olen myös havainnut laimentamisen. Punkkua ei nyt hullukaan ala laimentamaan, mutta valkkaria laimentamalla saa ihanaa kesäjuomaa. Meillä valkkaripönikkä voi seistä jääkaapissa viikkoja, koska sen juominen on niin hidasta. laitan juomalasiin 1/3 - 1/2 valkoviiniä ja kaadan päälle itse kuplittamaani vettä. Sitten rutkasti vielä jäitä sekaan. Samaa laimennusta harrastan myös kuohuviinille ja jopa siiderillekin. Minun taisteluani viinan kanssa on kyllä helpottanut huomattavasti tuo kuplavesi. Ennen ostin Lidlistä sitä sinistä quelle-vettä, mutta nyt meillä on hiilihapotuskone, wassermaxx-merkkinen. Niitä löytyy myös sodastream-merkkisinäkin. Nyt on kotona aina kuplavettä, jota lipittelen sitten siiderinhimoissani. Ostin sellaista tonicwater-tiivistettä, jolla saan kuplaveden maistumaan ihan GT:lle. Jopa ilman että mukaan laittaa tippaakaan giniä. Sitruunaviipale ja jäitä ja hupsistakeikkaa: makuhermoni huijaantuvat luulemaan juomassa olevan alkoholia. 
Mutta näin kunnollinen en taida olla ensi viikonloppuna. Mies lähtee moottoripyöräreissulle Viroon, joten luulenpa, että pihalla istuskellessa menee muutama (lue: monta) ihan oikea GT, ginillä. Josko laittaisi vain 2 centtiä giniä niihin lasillisiin, ja loput tonicvettä…?
Hei Syrensis, mitä sun lapset tykkää sun + miehen juomisesta; onko ne sanoneet mitään? Hullua meidän perheessä on se, että mä olen joskus kysynyt meidän lapselta, että haittaako jos äiti ottaa viiniä ja se on pyöritellyt silmiään ja sanonut että ei tietenkään 
Piti mua ihan höhlänä tai sellainen olo mulle tuli.
Hän tietää kyllä mitä liika juominen tekee ihmiselle, on nähnyt kännisiä ja ollaan sanottu että niitä pitää varoa jos vastaan kävelee. Myös krapulatilaa on selitetty (tosin mä harvoin juon niin paljoa, että olis krapulaa), että ihmiselle tulee paha olo kun juo liikaa. Että avoimia on lapselle oltu. Me asutaan sellaisessa “yhteisössä” (hehe, ei missään kolhoosissa kumminkaan 
) että naapureiden kanssa saatetaan ex tempore viettää iltaa ja vähän päivääkin pikkusen tissutellen (ei kuitenkaan aina) ja grillaillen jne. ja tuntuu että talon lapsilla on myös silloin tosi kivaa, kun aikuiset viettävät iloista iltaa. Ja siis kaatokännissä ei olla, siitä pidetään aina huoli. No tää harhautui nyt ihan muualle, kuin alunperin ajattelin…tulipa vaan tämäkin puoli juopottelusta + lapsista mieleen.
Juu, lasten takiahan tässä skarppailenkin. Lapseni ovat jo niin isoja (10 ja 12vee), että huomaavat kyllä jos humalaan asti juon. Silloin saattavat huomauttaa, että “äiti hei, sä oot kännissä”. Onneksi sellaisia hetkiä on yhä vähemmän ja vähemmän, sillä todellakin pinnistän, etten tulisi humalaan. Juon hitaasti. Venytän arkisin juomistani sinne, että lapset ovat jo iltapesuissaan ja nukkumaan menossa. Tai menen itse nukkumaan ajoissa, etten joisi enempää. Yksi mörkö minulle ovat juhlat, jolloin kutsutaan ihmisiä viettämään iltaa meille. Lapsemme rakastavat näitä juhlia, nytkin he vonkuvat, että millon taas kutsumme ne ja ne kylään grillailemaan. Lapsemme siis viihtyvät meidän mukana juhlimassa, grilliruuan tai fonduepadan äärellä ja trivial pursuittia pelaamassa, mutta ne on juuri niitä hetkiä joita pelkään. Muistan, että rakastin minäkin niitä juhlia lapsena, suomenruotsalaiseen sukuun kuulun ja kesäisiin sukujuhliin kuuluivat aikuisten ankara ryyppääminen snapsilaulujen äärellä. Meillä lapsilla oli kivaa aikuisten toilailuja hihitellessämme ja karkkia mussutellessamme. Mutta… itse en haluaisi lasten silmien edessä nolata itseäni niin. Tiedän, ettei heitä häiritse jos aikuiset iloisena juhlivat (eri asia jos känniset aikuiset tappelisivat), mutta itse häpeän, jos olen kunnon jurrissa lasten silmien edessä ja lapseni hihittelisivät minulle. Siksi olen järjestänyt juhlia vähemmän kuin ennen ja pyrkinyt juomaan varovaisesti. Viime aikoina siinä onnistunutkin. Ja sukujuhliini menen aina autolla, että on hyvä syy olla juomatta.
Tuo tunne on minullekin tuttua! Jos yrittäisin olla maanantaista-torstaihin täysin tipaton, niin taatusti perjantaina repeis helvetti ja sitä kiskois hirveetä tahtia niin, että napa ratkeis! Mulle sopii paremmin tämä tissuttelu. Tosin tissuttelusta tähtään siihen ruokajuomiseen ja yhteen iltamyssyyn.
Mutta tosiaan, jos kiellän itseltäni totaalisesti, niin seurauksena on katastrofi, kun “vihdoin karkkikauppa on auki!”
Tästä tulikin mieleeni hyvä esimerkki muutaman vuoden takaa: En ollut aikoihin käynyt risteilyllä ja kun sitten vihdoin tutun tyttöporukan kanssa menimme, niin kehuskelin kaikille miten hyvä viinapää (lue: toleranssi) mulla nykyisin on ja siitäpä sitten meikä kiskaisi laivan ravintolassa punkkupullon tunnissa huiviin ja siitä sitten taxfreehen ostamaan litra Jägermeisteria. Sitä siiinä napsin suuhuni suoraan pullosta, muiden tyttöjen meikkaillessa ja laittautuessaan itseään iltaa varten. Tuossa vaiheessa minulta katkesi filmi. Heräsin aamulla hytistä ja kuulin, että olin sammunut yökerhoon, oksentanut päälleni ja laivan turvamiehet olivat kantaneet minut hyttiin nukkumaan. Tosi siistiä.
Viime lauantaina olin jälleen pitkästä aikaa risteilyllä siskoni kanssa. Taktisesti menimme päiväristeilylle, ettei olisi houkutusta vetää perseet. Ja olen aika ylpeä itsestäni, että en vetänyt tuollaisia läskipersesikakoomia, vaan olin kotiin tullessani iloisessa pienessä ja jaksoin katsoa euroviisutkin loppuun asti vielä illan päätteeksi!
3 päivää juomatta, ja olo on ihanan energinen. Eilen oli pieni ajatus ottaa muutama lasillinen, mutta en sitten viitsinytkään Päivä kerrallaan. En viitsi luvata mitään enää etukäteen koska sitten seuraavan päivän morkkis on sitäkin isompi.
Koomakännejä en ole onneksi enää vuosiin vetänyt, jotenkin raja tulee heti vastaan kun tunnen että pikkuhiprakka ja rentous on vaihtumassa sönkkäämiseen, silloin yleensä lopetan kokonaan. Mulla on “vieraiden” ihmisten kanssa vielä se, että en missään nimessä halua mokata itseäni, joten silloin saatan juoda entistäkin vähemmän.
No toisaalta sitten voi miettiä että mitäs ongelmaa tässä mulla on, jos en juurikaan koskaan ole kännissä, käyttäydyn siivosti jne.jne. Ongelma on se, että se rentoutuminen viinin kanssa tuntuu niin hyvältä, että ennen pitkää siihen haluaa pyrkiä joka päivä (niinkuin on käynytkin) ja sitten ne viikkorajat paukkuu yli todella helposti. Eikä se hyvänolon tunne tosiaan tule sitten enää yhtä pienillä määrillä kuin ennen.
No, ei siis mitään uutta auringon alla (joka muuten paistaa todella lämpimästi, ihanaa…), tällaista pohdiskelua tänään. Torstai on toivoa täynnä
Teretulemast Syrensis!!
Täällähän “meitä” on paljon! Meitä juovia äitejä meinaan…
Sulla on muuten kiva tapa kirjoitella asoita. taidat olla huumorinaisia 
Mulla kans on sitä jokapäiväistä tissuttelua tämä elämä 
paitsi onneksi olen jo saanut niitä välipäiviä väliin
Mulle on ollu tästä kirjoittelusta paljo apua ja odotan aina että pääsen käymään täällä foorumissa ja lukemassa/ kirjoittamassa miten muilla menee.
Ihan ku “me” oltas joku oma perhe/porukka. Niinku varmaan ollaanki
Jooh… eipä näistä asoista puhuta julkisesti tai ystävien, eikä oikeestaan tuntemattomienkaan kans. On se sellanen häpeä!
Onnex täällä on “tasa-arvoisia” eikä tarvi valehdella eikä näytellä mitä ite on. Voidaan puhua avoimesti asoista!
Tevetuloa joukkoon Syrensis
Ruiskaunokki, moi! Sä oot todella hyvin pystynyt vähentämään, tosi ihanaa. Sun kirjoitukset on jotenkin niin paljon onnellisempia kuin vielä muutama viikko sitten
Mun mieltä oikein lämmitti sun sanomana toi “oma perhe”, joo ollaan vaan vaikkapa tällainen siskolauma, ja sovitaan samalla että sana on vapaa, ketään ei saa mollata, mutta totuus pitää kuitenkin pystyä sanomaan toiselle, vaikka se välillä kirpaisisikin…
Kyllä tästä on ollut mullekin paljon apua, olen miettinyt tosi paljon näitä täällä olevia “ihmiskohtaloita”, syitä ja seurauksia juomiseen ja etenkin sitä omaa tilannetta. Kyllä juova äiti on sellainen tabu, ettei siitä pääse mihinkään. Isäthän on aina saaneet juhlia ja ryypätä ja istua sohvannurkassa kaljan kanssa katsomassa urheilua, mutta äideille se ei vaan kertakaikkiaan sovi
Kiitoksia! Joo, huumoria on hyvä olla olemassa, ei tätä elämää muuten kestäisi.
Tosin nyt kyllä tuntuu, että minä olen täältä se kaikkein überjuopoin, kun tuo maksakin jo alkanut savuamaan (gamma gt 170ja rapiat).
Nyt on tulossa viikonloppu, mies lähtee moottoripyöräreissulle koko viikonlopuksi ja minulla oli tarkoitus viettää “laatuaikaa” kotona. Ehkä pahin mahdollinen hetki lopettaa juominen, vaikka lääkäri kerta käski. 
Katotaan mitä tästä tulee. Voi perkele! Oliks ihan pakko sen lääkärin soittaa ja pilata mun päivä ja jättää tällee tyhjän päälle?
Noh, jos en sitten lipittelekään viikonloppuna entiseen tahtiin, niin tulen tänne raportoimaan tuntemuksiani. Koittakaa kestää.
Myös mulla on maksan kanssa ongelmia. Mulla on perussairaus, jonka takia puolivuosittain mm. kaikki maksa-arvot kontrolloidaan. Ekan kerran arvot oli koholla 2004, jolloin kieltämättä ryyppäsin kuin sieni koko kesän… oli maksan ultrassa, jossa todettiin lievä rasvamaksa (se kyllä voipi olla seurausta tästä sairaudestani). Lääkäri tivasi juomistani, mutta enhän mä kehdannut sanoa totuutta. Käski vaan välttämään juomista. Se pisti vähäksi aikaa miettimään, mutta nyt kun maksa-arvot on olleet kohdallaan niin jotenkin sen riskin vain unohtaa. Silti välillä mietin, että mitähän siellä mun maksassa muhii, rasvoittuuko se edelleen, kuinka pahassa kunnossa se mahtaa olla.
Musta tuntuu, että meillä kaikilla on vuorostaan se tunne, että hitto mä olen se joka vetää eniten ja että toiset vaan onnistuu, minä en, jne…että enpä tiedä onko meistä kukaan pahempi (parempi) kuin toinen. Jokaisella on ne omat ongelmat ja omat rajat ja tavoitteet. Mä yritän siitä viikkojuopottelusta eroon, se on mun tavoite.
Toi on hyvä tavoite. Tässä kun olen itsekseni kiukutellut tätä asiaa (eikä työnteostakaan ole tullut mitään), niin ajattelin, että josko minäkin koittaisin päästä siihen 16 annoksen viikkomäärään? Nykyinen tahti, vaikka onkin vähemmän, kuin pari vuotta sitten, ei ole riittävän vähän.
Ensin tuossa kiroilin, että kerrankin kun ukko on poissa ja saisin kitata niin paljon kuin haluan, niin lääkäri soittaa tommossia paskauutisia. Mutta toisaalta mietin, että koska se ukkokin kittaa sitä viiniä samaa tahtiin kuin minäkin, ja lisäksi vielä kunnon viikonloppukännit, niin nythän minulla on tämä viikonloppu sitä omaa aikaa ja rauhaa kuulostella niitä omia fiiliksiä. Voin olla juomatta, eikä tarvitse ukolle selitellä mitään. Ei tarvitse katsoa kun toinen juo, ja nieleskellä sylkeä vieressä. Ei tarvitse toisenkaan tuntea huonoa omaatuntoa juomisestaan, jos minä olen ilman.
Voisin siis kokeilla. Mutta jotain pitää keksiä tilalle. Mitä ihmettä sitä tekisi, ettei se juominen pyörisi mielessä koko ajan?
Jotain tämmöstä ajattelin kokeilla:
ja…ja…
Jos ainakin edes jotain näistä kokeilisi? Katotaan nyt. Tuntuu, että se ilo on kadonnut ja se pitäisi jostakin löytää. Muualta kuin pullosta. Onneksi on ensi viikolla uusi lääkäriaika, sellaiselle lääkärille, joka ei tuijota vain maksaani vaan tietää psyykkiset ongelmani. Ehkä hän voi auttaa sitten jos pää ei tätä touhua kestä. Ja spykoloogille pääsen onneksi parin viikon päästä.
Huh. On tää prosessia!
Noi on kaikki oikein hyviä tekemisiä, pidä kiinni niistä vain. Mulla on myös pahin se iltahetki, kun voisi istahtaa telkun ääreen niin silloin se punkkulasi automaattisesti ilmestyy jostain viereen
Mä olen nyt havainnut hyväksi keinoksi iltaisin sen, että teen aivan mielettömän hyvän iltapalan itselleni, teetä, hyviä voileipiä ja syön niitä ihan niin paljon kuin haluan… olen ajatellut, että se kalorimäärä, mitä muhun uppoaa viinin mukana, on paljon, paljon enemmän kuin parin hyvän voileivän kalorimäärä. Sitten tulee niin hyvä olo, että tekee vain mieli kömpiä sänkyyn lukemaan jotain kivaa kirjaa.
Mulla on kyllä kaikki kaikessa nyt se, että pysyn viikot ihan kuivilla, jos annan luvan itselleni siihen pariin lasilliseen niin ennen kuin huomaankaan, se pari lasia on todellisuudessa 4-5. Kun en kerran pysty siihen fiksuun juomiseen niin olen sitten ilman. Lauantaisin haluan sitten nauttia sen meidän ihanan perheillallisen hyvän viinin (lasipullosta…) kanssa. Ja jos sitten menee se koko pullollinen niin sittenpä menee, se on viikkosaldossa 6 (kyllä, vain 6!!) annosta. Vaikka perjantainakin kiskaisisi sitä vinettoa, niin silti se 16 viikkosaldo jää kyllä alle ainakin minulla.
Mä olen myös yrittänyt keksiä kaikkia juttuja, jotka tuo mulle iloa ja tyydytystä tässä elämässä. Nyt kun aurinko paistaa ja on lämmintä, ihana kesä tulossa, se on jotenkin vielä helpompaa. Yritän saada itseni irti siitä kaavasta, että juomalla ilo jotenkin kaksinkertaistuu, pyrin siihen, että ilmankin voi olla ihan onnellinen. Ja aina jälkikäteen,kun on selvä ilta takana, niin sen huomaankin. Henkisesti ja fyysisesti on aina niin hyvä olo. Pienin askelin edetään…
Vastaus ketjun kysymykseen on: Kyllä on. Jokainen äiti juo jotain. Jotkut juo alkoholiakin.
Entäs, jos kysymyksen asettaisi: Onko muita alkoholisti äitejä?
Mikä muuttuisi? Laskisiko kynnys vastata tähän ketjuun esimerkiksi?
Luin viestit läpi eikä tarkoitukseni ei ole saivarrella sanoilla. Laitoin kuitenkin mieleen, ettei yhdessäkään viestissä puhuttu alkoholismista, alkoholistista. Onko tuolle jokin syy, vai mistä lienee kyse?
Jäin myös pohtimaan yhteiskunnan asettamaa roolia naiselle. Naisen alkoholismi on monilta osin vaikeampi tapahtuma kuin miehen. Naiseen kohdistuu tietynlaista täydellisen naisen, jonkinlaisen madonna-hahmon odotuksia. Naisen velvollisuus on huolehtia lapsista ja kodista. Naisen alkoholisoituminen on tabu ja jokseenkin ei-hyväksytty ilmiö kultuurissamme.
Monissa kirjoituksissa esiintyi tarve osoittaa olevansa hyvä äiti kaikesta huolimatta, joko suoraan asian ilmaisten tai muulla tavoin. Mielestäni tuo kuvaa yksilön tarvetta korostaa ettei alkoholismi vaikuta kykyyn olla äiti, vieläpä hyvä sellainen.
Tälläisiä pohdiskelin tänään.
ja niin. Mikäli maksa jo reistailee, niin eikö olisi parasta lopettaa juominen kokonaan ihan jo itsensäkin takia? 
Elävästä ja terveestä äidistä on enemmän iloa lapsillekin.
Tässä on yksi äiti lisää joukkoon.Mulla on jo 16 ja 19 vuotiaat lapset sekä mies.Alkoholista on tullut suuri ongelma vuosien varrella. En edes muista miksi aloin juoda. Syytä ei oikeastaan ollut. Lapsista tuli niin isoja että ne saattoi jättää yksin kotiin vähäksi aikaa ja mies ja minä menimme kapakkaan heti töitten jälkeen vähäksi aikaan. Mies pääsi tavasta, minä jäin koukkuun.Edelleenkin joka päivä töitten jälkeen; kaksi lonkeroa + kotona 2-3 siideriä.Ai sitä rahan menoa ja painon nousua. Olen lihonut kuin elannon pullataikina. Ja olen niin vihainen itselleni. Haluaisin päästä alkosta eroon sekä liioista kiloista mutta en tiedä miten se onnistuu. Joka aamu päätän etten mene tänään kapakkaan töitten jälkeen ja klo 16.00 löydän itseni sieltä. Lähinnä se on rentoutumista, päivän lehden lukua ja ihan vaan oloa itseni kanssa.(teen asiakaspalvelutyötä).Kahden nopeasti juodun lonkeron jälkeen tulee hyvä nousuhumalan olo ja sitten kotiin kaupan kautta ostamaan siideriä.Mies on jo aika kyllästynyt tähän peliin.Niinkuin minä itsekin, mutta en pääse tästä eroon.Mä en tiedä mitä mä teen?! Olen mä sentään saannut viikkoannosta vähän pienemmäksi.(n. 25) Joskus pääsen jopa yhdellä lonkerolla kotiin. N. pari vuotta sitten juominen oli ihan tolkutonta. Kapakassa n. 4-5 lonkeroa ja kotona muutamat siiderit joka päivä.Olin ihan humalassa usein keskellä viikkoa. Töihin menin kuitenkin.
Olisin iloinen jos joku kertoisi vinkin mitä tehdä.Olen koukussa klo 16.00 kapakka-istuntoon ja iltasiidereihin.
No, ainakin helpotti kun sai vähän purkaa itseään. Mies ei täysin ymmärrä mun tilannetta. Hän on aikoinaan päässyt tupakasta eroon suht mukavasti. Miksei keksitä purkkaa joka veisi halun juoda alkoholia.
Nyt ei jaksa enempää. Hyvää yötä kaikille.
( ai niin, tänään en juonut kuin ne kaksi siideriä, kapakka jäi väliin, hyvä minä!)
