satulintu.mitä jos palaisit työelämään,onko mahdoton ajatus.saisit rytmityksen elämään ja aikuiskontakteja,rotia elämään.kotiäitiys ei vaan oikeasti sovi kaikille.
Heippa kaikki äidit. Ajattelin tulla päivittämään tänne kuulumiset; enemmänhän tämä on tällaista yksinpuhelua, mutta jotenkin juominen konkretisoituu kun kirjoitan tänne. Sunnuntaista-keskiviikkoon en ottanut mitään, eikä tehnyt edes mieli. Hyvä minä!
Eilen oli sellainen olo, että haluan illalla rentoutua. Takana stressaavia päiviä töissä, oli vähän päänsärkyä, kuukautiskivut onneksi takana… 
Siis punkkupullo auki ja ihana sisustuslehti lukuun. KUNPA vain olisin jättänyt neljännen lasin juomatta. Se on ainoa asia mikä harmittaa, muuten en olis tuntenut kyllä mitään omantunnontuskia. Sen kolmannen lasin kohdalla tunsin jo kivaa hiprakkaa, joten siihen olisi pitänyt jättää. Ei siitä neljännestä mitään enempää saanut, kun kuitenkin piti mennä nukkumaan ajoissa. Aamuyöllä heräilin, asiat pyöri päässä, tyypillistä silloin kun oon juonut.
Nyt kun olin sen neljä päivää kokonaan ilman, yöunet oli tosi syviä ja rauhallisia. Oon aina luullut että mä tarvitsen paljon unta ja että olen herkkäuninen. Luulenpa, että se johtuukin siitä että niin usein on mennyt pienessä pöhnässä nukkumaan, jolloin mulla se aamuyön uni on sitä katkonaista ja aamulla pitäisi nukkua pidempään.
Yritän edelleen olla viikolla kokonaan ilman, se on tuntunut kyllä tosi hyvältä. Viikonloppuja en osaa vieläkään luvata, mutta yritys on kova, että maksimiannokset olis 5, silloin viikossa tulis vain 10 annosta. Kyllähän tämä säälittävältä kuullostaa varmaan, mutta kukin tyylillään. Parempaan päin olen menossa.
Tsemppiä kaikille ja hyvää äitienpäivää!
Moi MMM vaikken äityli olekaan.
toihan kuulostaa hyvältä…eikä ollenkaan säälittävältä. Oma viikkotavoitteeni on laitettu piirun alle riskirajan eli 16 annosta, se on kenties säälittävää 
Mulla ainakin toimii se että viikot kuivin suin…vuosi pari sitten tuli otettua vielä minimissään 1 x vko arkenakin hiprakat ja sunnuntaitkin lipsahti usein loivennellessa…eli periaatteessa olen vähentänyt siitä ajasta jo reilusti. Silti en ole tyytyväinen jos kaikki viikonloput(pe-la) menee juopotellessa…prosessi jatkuu.
Hyvää äitienpäivää kaikille jotka ovat äitiyden autuuden saaneet elämässään kokea! 
Taas sunnuntai…vettä sataa…tämä viikko on mennyt silleen, että joka toinen päivä oon juonut. Perjantaina en ottanut viiniä ollenkaa, vain siideriä ja olutta. Ei mennyt muisti!!!
Nyt mulla haluttaa jumalattomasti punkkua,ees vaikka lasillinen…mut ku se ei jää siihen. Homenna olis heti aamusta nousu ja paljon hommia. Hitto, menee hermo tämän viinahimon kanssa.Mulla on kyllä nyt lipsunut ihan urakalla tämä homma…koko ajan kotityöt retuperällä…ku ei huvita, ei huvita juodakaan, mutta silti juon…mitä ihmettä teen itteni kans? 
Pää on sekaisin ja olo niin ristiriitainen.
Ukko kävi taas kaupassa ja osti säkillisen siideriä…ei huvita selvinpäin häntä kattoo pikkukänässä.
Maanantaita äidit,
Viikonlopun päivitys.
Pe ja la juomatta.
Kilahdin taas vaihteeksi tekemättömistä kotitöistä.
Itse olin viikonlopun töissä.
Kilahdin ihan sen verran pahasti että luulin jo sekoavani.
Heitin täyden kahvimukin ja tuhkakupin.
Oltiin siis ulkona.
mies yritti jotain selitellä, ettei häntäkään enää huvita.
Ettei hän jaksa olla AINOA joka välittää.
Mitähän mä sitten olen asunnon suhteen tehnyt?
Lepäillyt laakereillani ja levitoinut astiat tiskikoneeseen ja pyykit jne…
Sunnuntaiksi olivat sitten siivonneet, kun aamulla tulin töistä.
Toivat aamiaisen klo 16 ja herättivät auringon paisteeseen.
Ihme juttu miten levollinen ympäristö on rauhoittava.
Mies oli lauantaina juonut MUN juhlista jääneitä viinejä.
Kuoharin ja punkun.
Mä en tajua miksi sen piti juoda just niitä viinejä, mitä mä olin säästänyt.
Ehkä kostoksi siitä että poltin hihani.
Joka tapauksessa eilen illalla sitten kiskoin loput siitä punkusta ja join kaksi siideriä, eli 6 annosta!
Siivosin samalla makuuhuoneen, jota en ole jaksanut siivota pariin kuukauteen, kun julkisissa tiloissa on ollut ihan tarpeeksi.
Ehkä tämä taas tästä.
Miksi yksinkertaisista asioista pitää vetää herne nenään ihan totaalisesti, ennenkuin voi jotain konkreettista tapahtua?
Voihan se olla että mun mies on masentunut.
Voihan se olla että mäkin olen masentunut.
Ehkä me molemmat ollaan kyllästytty.
Minä siihen että kun olen poissa täällä ei tapahdu mitään ja mies siihen että minä olen poissa.
Miten teillä muilla?
Maanantaita! Mun viikonloppusaldo on törkeän iso, syynä on yksinkertaisesti se, että juhlittiin merkkipäiviä ja ystävien kanssa oli niin mahtavaa yhdessäoloa helteiden, puutarhanhoidon ja grillauksen merkeissä, että sitä viiniä yksinkertaisesti kului runsaasti 
Eli pe 5, la 8 ja su 2 (siideriä helteessä…)
Meillä oli tosi kivaa, ihana kiireetön fiilis, äitienpäivä oli myös täydellinen, aurinkoista yhdessäoloa perheen kesken. Jotenkin mua ei vaan haittaa toi viikonlopun juominen yhtään tällä kertaa.
Luin noi ihan ensimmäiset viestit, mitä olen kirjoittanut tähän ketjuun. Sen verran on muutosta tullut, että viikolla juomattomuus tuntuu tällä hetkellä todella helpolta, niitä tuskaisia iltoja ei ole oikeastaan enää. En tiedä mikä on muuttunut. Ehkä vain se, että yksinkertaisesti päätin olla ilman (vaikka eihän se ole täysin toteutunutkaan, mutta vähentynyt kuitenkin). Ja viikonloppuna siis annan edelleen itselleni luvan juoda, mutta tavoite on kyllä että siinäkin joskus pääsen ihan pikkuriikkisiin määriin…
Kukka, ja kaikki muutkin. Musta tuntuu nyt kun olen lukenut teidän viestejä, että kaikilla on enemmän tai vähemmän ongelmia kotona miehen kanssa. Pitääkö paikkaansa? Olisiko siinä syy juomiseen? Tai yksi niistä syistä. Miettikääs.
Toi pitää kyllä NIIN paikkaansa!! Ainaki mun kohdalla. olen miettiny ite ihan samaa omalta kohdalta.
Aikas samaa mieltä kuin kotivalo. Ainoa ero on, että kun kerran on opittu joku reagointitapa (esim. just se alkoholinjuonti) vastauksena tiettyihin ongelmiin vaikkapa miehen taholta niin se tulee todella helposti esille aina kun samantyyppinen ongelma toistuu. Ei kukaan viinaa toisen kurkusta alas kaada, mutta siihen voi kyllä joskus myös vaikuttaa jättämällä esim. tietty toista tahallaan ärsyttävä käyttäytyminen pois. Tosin parisuhteet on niin monimutkaisia virityksiä, ettei niiden kuvioista kukaan ulkopuolinen ota selvää, ihme jos itse pysyy mukana.
Moi
Ihan selvyydeksi.
Mä en syytä mun miestä, en lapsia, en vuorotyötä enkä alkoholisti vanhenpiani siitä että mä juon.
Vastuu korkkaamisesta on ihan mun omani.
Elämä voi kohdella kaltoin, kohtelee kaltoin, on onnen hetkiä ja ihania aikoja ja pelkkää arkea enkä voi juomisestani vastuuttaa kun yhtä henkilöä.
ITSEÄNI
Vaikka mun mies on maailman suurin idiootti välillä (onneksi MINÄ olen niin täydellinen :mrgreen: ) ja se saa mut raivon valtaan, päätöksen korkkaamisesta teen minä.
Ei se.
Myöskin juomattomuudestani olen itse vastuussa.
Että elämä voi heitellä, mutta valinnoistani kannan kyllä vastuun.
Kun kirjoitin ongelmista miehen kanssa, en maininnut, että mies olisi SYYLLINEN mihinkään. Parisuhdeongelmiin tarvitaan kaksi, eikä niihin tarvita edes alkoholia. Tällä palstalla nyt vaan on alkoholiongelmaiset äänessä. Ja kuka milläkin tavalla niihin ongelmiin sitten reagoi. Tiedänpä yhdenkin äidin, joka siivoaa raivoisasti kun miehen olemassaolo ottaa syystä tai toisesta aivoon. Toinen lähtee lenkille. Kolmas uppoutuu työntekoon. Onhan niitä. Kunhan nyt vain mainitsin tuon asian, kun siitä täällä “eukkojen” kanssa on maristu.
Tosin mä en kyllä itse yleensä juo pahaan mieleen, yleensä viini liittyy iloisiin asioihin ja olotilaan taikka sitten haluan vain lievittää (yleensä) työperäistä stressiä muutamalla lasillisella. Meillä parisuhdekriisit ratkotaan kinaamalla, raivoamalla, huutamalla ja melkein aina sovinto on suloinen .
En minäkään muita tässä syyttele ku ITSEÄNI juomisesta!
Tarkoitin sitä, että mulla se voi olla yks niistä syistä miks otan. jokaisella on ne omat tilanteet milloin ottaa tai jättää ottamatta.
ei sen kummempaa.
joskus käy vaan niin että ku tulee riitaa tai muuta hankaluutta ukon kans niin ajattelee, että paskaaks tässä ja sit pullo aukee ja mökötetään.
Tietenki ite mä sen juomispäätöksen teen!!
Tiistaita
Mitens täällä lainaukset hyppii, kun toi alla oleva teksti ei ole mun kirjoittama, vaikka näyttäisi siltä 
Vaikka enemmän tai vähemmän on ongelmia miehen kanssa.
TAi ehkä ei miehen vaan ARJEN (tai sitten vaan ihan oman pään).
Ja lasten kanssa ja kaiken.
Ehkä tyytymättömyys tekee sen ettei näe kaikkea sitä mukavaa mikä on vielä hyvin?
Ehkä arki syö alleen sen mistä pitäisi iloita?
Onko ihminen, olenko MINÄ sellainen, että pitää tapahtua?
Noin tunnetasolla.
PITÄÄ tuntua jossain, jos ei onnellisuutta niin mieluummin sitten kriisiä, että tuntee olevansa elossa?
Jotakin sutinaa jossain.
Ehkä mun pitäis alkaa oikeasti HARRASTAMAAN jotain kodin ulkopuolista.
Ymmärtäisi että on elämää kodin ja työpaikan välläkin.
Harrastukset: Lukeminen, sängyssä makaaminen, päihdelinkki ja siiderin tissuttelu
Mä luen lähes kirja/päivä, vapaapäivinäni ja muulloinkin.
Luen melkein mitä tahansa.
Mä en edes välttämättä tiedä tai enää muista kirjan nimeä, mä vaan luen
Romaaneja, tietokirjoja, elämänkertoja, dokumenttejä, historiaa, nykypäivää…
Niissä tapahtuu.
Mun elämässä ei
(koska mä luen ja makaan sängyssä).
Lapset vihaavat sitä kun mä luen.
Se on poissa niiltä, mä en ole läsnä.
Se on mun yksi pakotieni.
Toinen on tietysti se siideri, jonne pakenen iltaisin miehen kohtaamista.
Jep, tälläisiä mietteitä tänään, tuulisena tiistaina.
Moikka, joo kummasti menee tuo lainaus, sehän oli se mun eilinen teksti…?? No tiistaipäivä on tämä päivä, kun on aina tehnyt mieli ottaa jotain. Tänään en ota kun ei ole kotona mitään. Eilinen meni mukavasti, ostin kaikkea kivaa krääsää kotiin, jota saan järjestellä tänään heti kun pääsen kotio.
Toivon, etten pahoittanut kenenkään mieltä tolla eilisellä kommentilla parisuhdeongelmista. En halua ketään syytellä yhtään sen enempää, kunhan moinen ajatus vain putkahti mieleen. Ja mikä se sitten on syy, mikä seuraus… oliko ensin kana vai muna, oliko ensin ongelmat ja siitä johtuen juopottelu vai tuliko ongelmat juopottelusta…
Mä olen yrittänyt oikeasti nyt panostaa siihen että meillä olisi miehen kanssa mukavaa ja musta tuntuu että se tuottaa tulosta. Se on mulle joskus sanonut että mä aina arvostelen kaikkea mitä se tekee tai on tekemättä. Yritän jättää niitä omia mielipiteitä vähän vähemmälle ja tuoda niitä epäkohtia ehkä vähän rakentavammin esille. Me ollaan puuhailtu yhdessä enemmän, tytön kanssa hääräillään muutenkin paljon. Tytön harrastus on myös meidän harrastus, se vie viikosta niin paljon aikaa, se tuo meitä myös yhteen. Ja yritän rohkaistua taas osoittamaan hellyyttä enemmän kuin ennen, ottaa kädestä kiinni kun tekee mieli tai antaa suukko poskelle kun tiskikone on tyhjennetty 
Mä luen myös joka päivä, tyttö lukee myös paljon, joten ymmärtää kyllä jos äiti uppoutuu kirjaansa joten se ei oo meillä ongelma. Kukka, minkä ikäisiä sun lapset on? Harrastavatko he mitään tai oisko sulla jotain mahdollisuutta tosiaan keksiä itsellesi joku kodin ulkopuolinen juttu? Mikä sua kiinnostaisi? Ei ole taaskaan tarkoitus udella, mutta jos haluat kertoa niin täällä ollaan
Moi
Ainahan saa kysyä.
Etkä sä kenenkään mieltä pahoittanut, ainakaan mun.
Mun nuoremmat lapset on alakouluikäisiä, vanhin jo aikuinen ja omillaan.
Pojat harrastaa jääkiekkoa, salibandya, jalkapalloa, pleikkaa, tietokoneita sekä musiikkia siis soittamista.
Ja mies K-O-I-R-A-A.
Kaikkien kolmen ohjatut harrastukset vie viikosta melkoisen lohkon.
Kodin ulkopuolinen juttu on mulle hankala järjestää, kun olen kotona ja töissä hyvin epäsäännöllisesti.
Harrasteryhmät kokoontuu yleensä säännöllisesti viikottain.
Tietysti toi on selitystä.
Kai sitä vois alkaa harrastaa vaikka päiväelokuvia tai AA:ta 
Välillä mä käyn kävelemässä (hohhoijaa)…
ja siivoon joskus
laitan ruokaa, ehkä
istutan kesäkukkia hyvänä päivänäni.
Mua ei nyt huvita edes yrittää miehen kanssa.
Kyllä mekin välistä ihan yritetään panostaa siihen että olisi MUKAVAA
Meillä onkin kaikki ulospäin yleensä pikkusievää ja sopuisaa.
Kaikki on niin pikkusievää ja sopuisaa ARGH
Mä haluan ILOTULITUSTA!!!
Mä oon totaalisen kyllästynyt.
Ei siksi että jotain olisi tapahtunut.
Mä olen vaan niin helvetin KYLLÄSTYNYT.
Siis just tänään.
Huomisesta en tiedä.
Mä tunnistan itsessäni valtavan määrän vihaa- Sisäistä, padottua enkä saa sitä kanavoitua mihinkään.
Tai sitten se on energiaa, jota en saa purettua?
En tiedä.
Mä harrastan ilmapiirin pilaamista ja ihmissuhteiden sotkemista.
Jepjep
Mä harrastan kyräilyä ja kyttäämistä, mustasukkaisuutta ja katkeruutta.
Itkemistä peiton alla ja päiväunia silmät auki.
Lapsille huutamista
Kun mulla ei oo kivaa, ei muillakaan saa olla,prkle!
Paska päivä, kun loppuisi ja pääsisi nukkumaan.
Voi Kukka, kunpa osaisin jotenkin antaa sulle voimia ajatella vähän positiivisemmin… hali. Kun en millään saata uskoa, että olisit niin huono ihminen kuin annat meidän ymmärtää. Saa olla vihainen ja saa olla pettynyt kaikkeen ja kaikkiin. Mutta sun tarttis saada rämmittyä ylös ja ulos, etsiä niitä hyviä asioita. Kuka sen sitten milläkin tavalla tekee, ei sitä voi toiselle neuvoa. Yritä löytää yksi hyvä asia jokaiseen päivään, jookos.
Mä olen siitä kummallinen tyyppi, että en viihdy ryhmässä ja vaikka kukaan mut tunteva ei sanois mua epäsosiaaliseksi niin silti viihdyn parhaiten yksikseni tai perheen kanssa. Taikka ihan vaan yhden, kahden ihmisen seurassa. Kaikki suurempi ihmismäärä ahdistaa ja en osaa olla luonnollinen vaan jättäydyn taka-alalle. Sen takia kaikki ns. varsinaiset, normaalit harrastukset on mulla aika harvassa. Hehe, juomistakin harrastan kotona kun en tykkää olla baareissa ja kuunnella sitä mekkalaa 
Mulla myös toi sairaus rajoittaa aika paljon mitä voin tehdä ja mitä en. Oon ajatellut että nyt kun olen aikuinen niin saan ihan itse päättää ja tehdä mitä haluan tai olla tekemättä. En siis revi itseäni väkisin johonkin jumppa - tai pilatesporukkaan. Viihdyn yksin ja olen onnellinen. Luen, sisustan, kasvatan kukkia, soitan, luistelen kun siihen on mahdollisuus. Pelailen itsekin pleikkaa tytön kanssa; meidän yhteinen harrastus. Aikanaan kirjoitin päiväkirjaa ja runoja, ehkä siihen pitäisi ryhtyä taas.
Kukka, sun tekstit on kauniita, hienosti kirjoitettuja. Kirjoitatko sä sun tuntoja ylös itsellesi johonkin, jos se helpottaisi?
Kiitos MMM
Joo, kirjoitan mä.
Tuntojani raakana tänne (tai sitten tonne voimapiiriin).
Ei mulla muita paikkoja ole, ei pöytälaatikkoa eikä päiväkirjaa.
Siksi ehkä teksti kuulostaa hivenen masentavammalta, mitä mun elämä oikeasti on.
Mä olen oppinut kirjoittamaan täällä.
Olen ollut poissakin ja palannut, vaikkei alkoholinkaan kanssa enää niin akuuttia ole.
Nousua ja laskua, mutta periaatteessa homma hallinnassa.
Kirjoitan tänne, koska opin silloin joskus tunteeni täällä sanoittamaan.
Se jotenkin auttaa jäsentämään.
Ajatusten sanoittaminen sensuroimatta.
Tältä tuntuu JUST NYT.
En mäkään viihdy ryhmissä, enkä koe oloani mukavaksi laumassa.
En ole sellainen, joka kaipaisi suuren ryhmän huomiota.
Mä en yksinkertaisesti jaksa keskittyä moneen ihmiseen kerrallaan, enkä osaa jakaa huomiotani.
Kevyttä small talkia en hallitse lainkaan.
Mäkin viihdyn parhaiten perheen kanssa.
Se riittäisi mulle.
Tai sitten että minulla on se yksi ystävä kerrallaan.
Siksi mullekin harrasteryhmät tuntuu teennäiseltä.
Ehkä mun pitäisi vaan repäistä napanuora irti ja alkaa tekemään jotain ihan omaa.
Sellaista, mistä mä vaan haaveilen.
Voisin matkustella ja nähdä uusia paikkoja.
Vaikka yksin.
Päästä pois hetkeksi.
Ikävöidä kotiin
(Ei voi/ymmärrä ikävöidä kun on aina tässä).
Pakottaa mies sietämään se, että olen poissa.
Onhan sekin oman harrastuksensa kanssa, joka viikko ja säännöllisesti viikonloppuja leireillä.
Ja jos mulle ei löydy tilaa 1xviik tekemistä, mistä saan onnellisuutta, miksen voisi tehdä sitä sitten puolivuosittain muutaman päivän pätkissä?
Eikö kuulostakin kohtuulliselta?
Äidin oma retki.
tuttua juttua tälläkin palstalla. Tällä hetkellä remonttiprojekteja useampi joita suunnitellaan hartaasti…Meillä ei tällä hetkellä pitäisi olla mitään riitaa, mutta siippa armas vietti yönsä olkkarin lattialla makuupussissa Ja tokihan minä syyn tiedän; johtuu siitä kun en ole jaksanut moneen iltaan antaa “huomiota” sille. Olen hakannut halkoja, siivonnut pihaa ja huushollia hullun lailla jne, ja unihan se on iltaisin tullut ihan helposti. Siipalle se on loukkaus, kun sille romantiikka ja rakkaudenosoitus on suoraan verrannollisia seksin määrään. Kaveri ei siis puhu (mutta osoittaa mieltään mököttämällä) ja pussaa vain silloin kun se johtaa muuhunkin kanssakäymiseen. Hohoijaa. Talossamme asuu siis 4 lasta vaikka olen synnyttänyt vain 3.
Olen aiemmin kirjoitellut tuolla lopettajien puolella, mutta nyt eksyin tänne ja paljon täällä näyttää kohtalotovereita olevan. Pieni taustaselvitys: Lapsia minulla on siis kolme, nyt 10, 5 ja 4 -vuotiaat. Muksut on kahdesta edellisestä liitostani. Edelliset mieheni olivat alkoholisteja, molemmat myös väkivaltaisia. Nykyinen ei väkivaltaa viljele, mutta alkopuolen taitaa. Tosin on molemmat oltu raittiita pian 8 kuukautta. Sitä aiemmin mies joi päivittäin, minä viikonloppuisin ja kohtuurajat paukkui iloisesti yli. Viime perjantaina join kuitenkin yhden oluen. Se oli varmaan joku testi, että jääkö siihen. Jäi se. Olen jo pitkään jumpsinut ja jampsinut täysraittiuden ja kohtuukäytön välillä. Kumpiko on minun polkuni. Suht hyvin tässä on pärjännyt tipattomanakin, mutta toisaalta elättelen toivoa, jos vielä onnistuisin kohtuudella olutta käyttämään. Kun kuitenkin se aiempi juomiseni on suurelta osalta ollut sitä että otin, kun toinenkin otti. Enkä nyt tarkoita sitä, että mies olisi kaatanut juomat kurkustani alas, itsepä sen tein. Työttömänä olen ollut kohta vuoden ja se kyllä riipii hermoja jatkuvasti. Miehelle tuli lopputili viime viikolla. Toisaalta kun ajattelee niin tämä elämänvaihe on kaikkine hankaluuksineen ollut aikaa jolloin olisi ollut tekosyitä juomiselle, vaan enpä ole juonut. Miksi siis pitäisikään? Kaipaan vaan kovasti saunailtoja ja muita illanviettoja tyttöjen kanssa, nyt en ole kotoa kauemmas poistunut herran aikoihin ja kyllähän se vähän kiristää vannetta.
Heippa äidit! Laitoinkin jo viikkosaldopuolelle viestin, eipä ole hurraamista viime viikossakaan kun saldo oli 19 Mä en juo kerralla kauheita määriä ja yleensä aina juon ruuan kanssa, josta sitten se juominen jatkuu siihen saakka kun menee nukkumaan. Onneks me syödään aika myöhään, joskus seitsemältä tai sen jälkeen
En oikein tiedä mitä pitäis tehdä tai ajatella, ei mun elimistö kestä kauaa tällaista 20 viikkosaldoa, en viitsi ees ajatella kuinka kauan tätä on jatkunu. En oikein ees tiedä syytä miksi mä sitten juon. Nyt on pari viime viikkoa mennyt kotonakin oikein hyvin, miehen kanssa on ollut kivaa, ei riitoja jne. Tai no en mä yleensä harmiin ole juonutkaan vaan siihen kun on hyvä fiilis.
Tuntuu että viikkojuomisen välttäminen (vaikkei sekään oo onnistunut) saa mussa sitten viikonloppuna sellaisen pirun irti, että “juonpas nyt sitten kun ei viikolla saa juoda”. Että en tiedä mikä sitten ois hyvä. Mies on ens viikolopun poissa, joten ajattelin tempaista ja yrittää olla ainakin perjantaina ihan ilman mitään. Ja tietty koko tämän viikon. Tai ainahan mä yritän ja harvoin sitten kuitenkaan onnistun. Ehkä en halua sitä vielä tarpeeksi. Vaikeeta on.