Täällä vähän sekavin aattein…
Alkuviikosta kuvittelin miehen juoneen kaljaa, näin tölkin kaapissa ja aattelin et no eipähän todistusaineistoa ainakaan oo piilottanut. Ei se kuitenkaan ollut juonut, sillä jääkaapissa oli vielä avaamaton tölkki. Mikä helpotus…
Eilen sitten joi mun ollessa harrastuksissa lasin viiniä. Olin varma et kotona oottaa pienes hiprakas oleva horjuva mies joka väittää et lasin olen juonut ja todellisuus on aivan muuta.
No ei käynyt näin. Lasi viintä ottanut, tai osa oli juomatta kun palasin, ei horjunut eikä silmät harottanut. Hyvin outoa…
Epäilen juomista, ja kun tarkistan esim kaapit niin ei ookkaan juonut.
Me ollaan edelleen lähennytty toisiamme. Mies ln ruvennut kuuntelemaan mua enemmän, hän kyselee yhä useemmin mun kuulumisia ja on kiinnostunu mun harrastuksen etenemisestä… Tää on vaan jotenkin hassua… Pelkään alitajuntaisesti et koht selvii et mies rupee juomaan enemmän tms… Tai pian tipun taas jostain pilvilinnoista alas…
Jep. Itsekin lähdin, ja voin kertoa, että olen NIIIIIN tyytyväinen päätökseeni Olen 25 vuotias nainen, ex-kihlattuni/ex-avopuolisoni oli kymmenisen vuotta minua vanhempi. Noin kaksi ja puoli vuotta ehdittiin olemaan yhdessä, siitä avoliitossa noin puoli vuotta.
Miehen juominen lisääntyi suhteen edetessä, mutta pysyi kuitenkin sikäli aisoissa, että mies ryyppäsi vain viikonloput. Tämä siksi, koska viikonloppuisin hänellä ei ole töitä. Usein kyllä myös satunnaiset arkivapaat tai “ylimääräiset” lomat menivät siinä juomisessa. Minua tämä vaivasi. Kun olisihan se ollut mukavaa viettää joskus aikaa oman miehen kanssa siten, että tämä on selvinpäin. Ja kun minulla oli työni ja opiskeluni ja miehellä omat työnsä, niin käytännössä ne viikonloput olivat niitä ainoita yhteisiä hetkiä. Nekin hetket hän halusi aina viettää kännissä.
Ilmaisin monta kertaa suhteen aikana huoleni, vailla tulosta. Ja kauan aikaa sitten sain kuulla kehotuksen “Jos ei kelpaa ni ovi on tuossa”. Harmittaa, kun en tuolloin tajunnut lähteä. Kuvittelin, kuten varmasti kovin moni muukin, että rakkaus jotenkin maagisesti parantaa. Että kyllä hän minua rakastaa niin paljon, että on valmis muuttumaan. Vaan eipä tuo rakkauskaan paranna, koska alkoholisti/alkoholiriippuvainen/juomisriippuvainen ei rakasta lopulta mitään muuta niin paljoa kuin pulloaan. Kaikki muu tulee toisena. Tyttärensäkin läsnäollessa ja ollessaan “vanhempainvuorossa” viikonloppuisin ryyppäsi surutta, mikä on minusta käsittämättömän törkeää ja vastuutonta. Kaipa hän luotti siihen, että minä olen talossa se selvinpäin oleva aikuinen, joka kyllä hoitaa tilanteet jos jotakin tulee. Surettaa tytön puolesta. Ja minä kun tosissani ajattelin hänen kanssaan joskus tekeväni lapsia! Tuollaisen ihmisen kanssa, joka ei voi edes olla selvinpäin oman pienen lapsensa seurassa.
Nyt olen onnellinen, ettei minun tarvitse enää kantaa huolta toisesta, aikuisesta ihmisestä. Ei tarvitse itkeä ja tuntea tuskaa. Hän ei ole enää minun vastuullani, hän on omasta onnestaan vastuussa. Jos ryyppääminen ja masentelu tekevät hänestä onnellisen, niin hyvä juttu hänelle. Toivotan pitkää ja riemukasta yhteiseloa alkon kanssa.
Nyt olen löytänyt uuden ihanan rakkauden, ja tuo mies on täydellinen. Vaikka eroaminen teki kipeää ja olin todella pitkään epävarma päätöksestäni, niin nyt olen todella onnellinen. Olen ansainnut onneni. :´)
Suurin palvelus, minkä alkoholistin puoliso voi tehdä itselleen, on lähteä suhteesta. Oikeasti.
Maikki, sä katsot kaappeja ja tiedät paljonko mies on juonut…varo ettei käy niin että leipäännyt hommaan, vaikka hetken helpotuksena tiedätkin tasantarkkaan toisen juomamäärät katsomalla kaapista tekemällä päätelmiä kuten sherlock holmes ikään.
Tätä en sano sillä, että oisin itse jotenkin viisaampi ollut aikoinaan. Mutta suhteelle se ei tee hyvää tai lähennä…tai ei tehnyt. No voihan se aluksi pitää tasapainoa yllä, eikä se lopu tietenkään kuin seinään, vaan kuten parisuhteessa aina niin jostainhan kaikki saa alkunsa.
Munkin mies on tosi kiinnostunut mun elämästä…harrastuksista, kysyy mitä sukulaisille kuuluu.
Mut oon huomannut että ei se lähennä sinänsä vielä, että hän saa minusta kaiken tiedon halutessaan, eli kysymällä. Jonka lisäksi vielä otan puheeksi ne kaikkein vaikeimmat asiat, ja selvitän taustalla kokoajan jotain vyyhtiä. minä saankin vastapainoksi hänestä haluamani tiedot vakoilemalla, ja sitten vertaamalla että onko se mitä puhutaan yhtäpitävää tutkimustulosteni kanssa. Onko ihan tasapainoista menoa.
Nyt raitistuttuaan mulla on alkanut ärsyttää se small talk, mies on niin kiinnostunut ja minä en edelleenkään tiedä mitään hänestä, mitään todellista. Enkä enää vakoile, ja oon huomannut että kun lopetin vakoilemisen ja vastailun epäolennaisiin kysymyksiin…niin mitä jäi. Paljonko hän avautuu oikeasti. No, en tiedä paljonko ihmisen keskimäärin “kuuluu” avautua , kaikki salaa jotain ja siihen on oltava oikeus.
Mutta… mies kysyy miten “päivä meni”, mä vastaan kuten se meni.
No kysyn mieheltä saman kysymyksen, näkee ettei oo tarkoituskaan kertoa mitään , kaikki menee suodattimen läpi. Saadakseni tietää miten menee, mun olisi nähtävä tiliote, viimeisen vuokran maksusta kuitti, talonkirjaote, lompakon ja taskujen sisältö, kengänpohjat että missä on käyty…
Sun mies juo nuoreksi ihmiseksi paljon.
Työtkin ovat jo menneet.
Mun mies joi reippahasti jo alkuaikoina, mut ne sijoittui viikonloppuihin ja lomiin. En edes ajatellut et miehelläni vois olla alkoholi ongelma. Eihän se juonu ku vapaa-ajalla. Myöhemmin sit rupes tulee piilojuomista viikolla, tosin aina töihin mennyt…
Jos silloin alussa olis juonut viikollakin, työt tms ois jäänyt, niin olisin kai lähtenyt. Ja varsinkin jos mies ois sanonu et anna mennä vaan.
Tähän suhteeseen jäin… Ja aika kivistä ollut, mut onhan tässä hyvääkin ollut.
Nyt päätin et opettelen jättämään osan murheista kohtalon käsiin. En mieti ja murehdi etukäteen. Nautin hyvistä hetkistä ja uskon et jos juominen lähtee lapasesta niin osaan katsoa asiaa eri silmin…
Olo on helpottuneempi!
Meillä on nää 2kk sujunut suht hyvin. Ei piilojuomistsa, perjantaisin 6-8 olutta. Oon niin tyytyväinen ettei enää tarvi katsella kaljalavoja tai mäyräkoiria kaapissa.
Ja se miehen viikon lomakin meni hyvin, juomiset jäi viikonloppuun ja kotona oli vastassa iloinen mies joka oli kotona remppaillut ja siivoillut.
Entä nyt, edelleen mies on oma itsensä. Välillä väsynyt töiden jälkeen jolloin menee suoraan nukkumaan, mut useimmiten on oma itsensä, hassutteleva ja katselee leffoja/pelailee tai tekee hommia.
Ärtymystä/levottomuutta ei ole niinä aikoina kun ei juo… Eli jotain positiivista…
En aiko murehtia tulevaa, kyl ne asiat eteen tulee, kun on sen aika…
Ei pitäis penkoa ja tarkkailla juomamääriä… Oon sitä kovasti vähentänyt. Yritän vaan luottaa mieheen. Ja omaan näkökykyyn. Helpottaa huomattavasti omaa elämää.
Joskus useamman vuoden lueskelin välillä miehen viestejä, en tiedä miksi… Mut lopetin sen… Miehen tileihin en oo kajonnut, hänen raha-asiat on hänen omiaan. Ja hoitaa pankkiasioita munkin nähden, eikä mitään salattavaa taida olla. Jos on niin ennemmin tai myöhemmin asia tulee vastaan.
Meil on jokunen kerta täs tullu vastaan kun joku tuttu on yrittänyt kusettaa toista. Ihan käsittömän tyhmiä tapauksia ja mieskin ihmetellyt etteikö ihmiset tajua et esim valehtelusta jää aina kiinni, siis jos se on jatkuvaa. Ennemmin tai myöhemmin kiinni jäät. Ja jos jotain mies salaa, niin jossain vaiheessa asia tulee muidenkin tietoon.
En siis etsi enää pakkomielteisesti et onko se ja se juotu. En hae tyhjiä tölkkejä. Jos mies esim juo salaa, niin kyllä siitä kiinni jää jossain vaiheessa.
Tuosta keskustelemisesta. 5vuoden päästä mies ekaa kertaa kysy multa miten töissä meni ja siitä tuli kunnon vastavuoroinen keskustelu. Ennen mies saatto kommentoida parilla sanalla ja se oli siinä. Meinasin et onko mies tullu kipeeksi kun keskustelee mun kanssa mullekkin tärkeistä jutuista. Siitä se sitten lähti.
Jos kysyn mieheltä hänen päivästä, illasta tms niin en oo kokenut et hän jotain salais. Avoimesti vastaa ja kertoo kuulumisia. En ainakaan itse oo huomannut etteikö mies puhuis ja vastais omista jutuista,tai ois vaitonainen. Toki onhan se perinteinen mies, et saattaa vastata yhdellä sanalla, mut sit ku esittää lisäkysymyksen niin rupeehan sieltä oikeeta juttuakin tulemaan…
Tosiaan mieli on helpottunut, jätän stressaamisen, suremisen jne pois, ja elän tässä hetkessä. Murehdin sitten kun sen aika on ja luotan et elämä tarjoaa hyviäkin asioita.
Ei se kaljojen laskeminen mitään väärin varmaan ole, luonnollisesti niin käy että luottamuksen mentyä alkaa tarkistelu…
Mutta sehän on oire jostain.
Mä joskus vannoin, että siihen loppuu seurustelu, jos asiat ei selviä puhumalla vaan pitää selän takaa selvittää…no toisin kävi.
minä mittaan lämpötilan kuumemittarilla jos ylipäätään joku mies multa kyselee…mutta tää mies on kyselyt alusta asti ja olinkin ihmeissäni että miten voi olla, tällaistako se voi olla että parisuhteessa voi kysellä toiselta.
On meilläkin nin paljon hyviä puolia verrattuna entisiin tuppisuihin. Jos ei alkoholistit (puhun nyt omastani sun mieshän on edelleen ? ) mitään tekisi koskaan oikein, niin ei niitä kukaan katselisi ei alussa eikä lopussa.
En mä ottanut sitä niin et siinä väärää olisi… Mut sitä olen tehnyt. Ja kattonut paljonko viinipullosta on juotu jne.
Nyt on vaan aika jättää ne hommat…
Aikuinen mies. Kyl mä näen jos se on juonut.
Ja just puhuttiin siitä et mä alan pikkuhiljaa luottamaan, kunhan hän ei valehtele päin naamaa, ilmoitin et jos valehtelee mulle juomisistaan kirkkain silmin ja jää siitä kiinni, ni sit ei pysty luottaa enää, sit tää homma loppuu siihen…
Se on perjantai ilta. Mies oli kotona ennen mua. Kun töistä palasin hän teki remppahommia. Itse kolailin ensilumia maasta. Hetki sit huomasin, kun mies tuli sisälle, et tuohan on selvinpäin. Ylensä perjataina menee se 6-8kaljaa, mut nyt ei näkynyt laatikoita kylmässä, eikä kyl autotallissakaan, missä välillä haki tavaraa…
Niin, enkä kyylännyt. Piti tallista hakea kola, ja huomasin että pöydällä ei oo tölkin tölkkiä…
Eli taitaapi olla selvä viikonloppu tulossa. Mut en iloitse etukäteen, nautin vain tästä hetkestä…
Koko ilta on kotona häärätty ja touhuttu, nyt painaa väsymys ja taidanpa painua pehkuihin miehen viereen…
Perjantaina siis tehtiin pihahommia, yhden snapsilasillisen konjakkia mies otti sisälle tultuaan.
Mut selvinpäin muuten oli. Oli jotenkin niin rauhallista ja oli mukava nukahtaa miehen viereen perjantaina kun ei haissut viinalle…
Lauantaina mies heräs ennen mua ja keitti meille kahvit. Pyykättiin, lämmitettiin tupaa ja nautittiin ihanasta lumimaisemasta.
Käytiin pitkästä aikaa yhdessä kaupassa… Pitkästä aikaa oikein rauhassa tehtiin yhdessä ruokaa… Syötiin ja katseltiin leffoja. Ja aurinkokin paistoi lauantaina mukavasti.
Oli taas niin rauhallinen ja tunnelmallinen päivä. Mies oli selvinpäin, ei krapulaa… Ruuan teossa otti yhden olues ja toisen joi ruokajuomana.
Päivä oli jotenkin niin hieno, rauhallinen, hauska… Naurettiin yhdessä ja hölmöiltiin yhdessä.
Voin kertoa et tähän mä voisin vaikka tottua!
Tänään sitten käydään kummityttöä katsomassa…
TÄllaiset viikonloput antaa toivoa paremmasta. Saa rentoutua ja olla ja tehdä… Toinen ei oo kännissä, toinen ei oo krapuloissa, ei väsynyt jne… Jaksaa touhuta ja auttaa… Tää on vaan niin hienoa. Jos tällaisia viikonloppuja tulis enemmän, niin mua ei haittais kosteammat viikonloput.
Mut mä oon nauttinut, mieskin ollut hyvätuulinen eikä oo höpöttänyt ja stressaillut työasioista…
On niin hienoo olla yhteisessä kodissa, ulkona aurinkoinen lumimaisema, takat lämmittää tupaa, rauhallista…
Enkä mieti tulevaa, olen ollut varsin onnellinen tän viikonlopun, ja hyödynnän tän onnellisuuden elämällä päivä kerrallaan, miettimättä huomista. Elämä on tässä ja nyt!
Kysyn itseltäni lähes päivittäin samaa, samalla alitajuntani huutaa vastausta: ei ole tulossa vaan hän on jo. Löysin foormin kun etsin tietoa ja tukea. Haluaisin kertoa teille oman tarinani. Olemme olleet yhdessä neljä vuotta. Ensimmäiset kaksi vuotta asuttiin omissa osotteissa eri paikkakunnilla. Viikonloput oltiin yhdessä ja mies joi saunakaljan, korkeintaan kaksi. Myöhemmin olen saanut kuulla hänen kaveriltaan että joi iltavuoroviikolla arki-iltana minulta salaa. Olin todella onneni kukkuloilla kun olin löytänyt hänet.
Muutin hänen kanssaan yhteen hänen kotipaikkakunnalleen. Jätin ystäväni. Olihan minulla hänet. Puolen vuoden kuluttua yhteen muutosta alkoivat juomiseen liittyvät ongelmat ilmestyä häiritsemään elämäämme. Viikonloppuja alkoi mennä kosteissa merkeissä yhä useammin. En nähnyt ongelmaa. Hän piti kuivia kausia säännöllisesti.
Nyt olen aivan lirissä. Meillä on asuntolainaa. Olen raskaana. Miehen juominen on raskautumisen jälkeen lähtenyt aivan käsistä. Joka viikonloppu ja viime viikonloppuna taas kaksi päivää putkeen. Hän sai jonkinlaisen hulluuskohtauksen josta ei kuulemma muista mitään ja kävi kurkkuuni kiinni. Lähdin kotoa mutta palasin aamupäivällä takaisin. Minulla ei ole ketään jolle voisin puhua. Hävettää niin hitosti kun olen saanut elämäni tällaiseen jamaan.
En ymmärrä miksi. En halua myöntää että mieheni sairastaa alkoholismia. Uskon ja toivon ja rukoillen. Halusin vaan aivan tavallista perhe-elämää ja sain helvetin. Vime viikkoina hän on ollut hermoherkkä ja syyttelevä viikollakin. Tämä uusi piirre. Yleensä selvänä on ihana ja oikeudenmukainen mies. Olen arvostanut häntä suuresti mutta huomaan jokaisen juomakerran vähentävän kunnioitusta ja lisäävän inhotusta.
Se mikä sai minut kirjoittamaan tänne ei ollut tämä taannoinen kaamea viikonloppu. Teen yötyötä, mieheni on lomautettuna. Hän on aina painottanut ettei ymmärrä ihmisiä jotka juo viikollakin. Nyt siis olen töissä ja ällöttävistä viesteistä voin päätellä että juovuksissahan tuo kotosalla notkuu. Yksi askel taas kohti syvempää kuilua.
Tiedän että lähdettävä on mutta kuinka rakkaan ihmisen voi vaan jättää kun tietää toisen olevan sairas?
Se että hän on sairas, tarkoittaa nimenomaan sitä että juttu on vakava. Ja ei mene ohi itsestään.
Mutta häntä ei paranna se, että hänellä on vaimo jota hän saa höykkyyttää, vaan se sairaus alkaa siitä rehottamaan kaikista eniten.
Joten nimenomaan siksi, että hän on sairas, niin hänet pitää jättää vastaamaan itse seurauksista koska
alkoholisti on tärkeä saada tiedostamaan ongelmansa ja hakemaan apua/lopettamaan juominen.
Ja hän ei tee sitä ellei juomiselle tule mitään seurauksia, ja vaimon lähteminen nostelemaan on sellainen seuraus, että se on varmasti vähintä mitä pitää tapahtua. Kun se “sairaus” etenee, kaikki on myös entistä vaikeampaa koska alkoholistihan lakkaa arvostamasta mitään, mitä hänen ympärillään on.
Nyt kun juttu on vielä tuore ja mieskin työkykyinen, niin älä ainakaan säälistä jää katselemaan.
Jätä se miehen vastuulle kokonaan että missä kuosissa hän haluaa elämänsä viettää, haluaako nähdä lastaan ja sinua, ja tee käytökselläsi ja teoillasi selväksi mitä hyväksyt ja mitä et.
Se että toinen on sairas niin kyse on kuitenkin alkoholismista, ja hän juo viinaa, ja menee siitä sekaisin.
Hänen pitää siis lakata juomasta. Sinun velvollisuus ei ainakaan ole hoitaa häntä että hän saisi juoda lisää, mokailla lisää, ja ei edes muista mitä on tehnyt. Puhumattakaan miten vaarallinen hän voi olla.
Lähtemisen puolesta puhuu myös se seikka, että alkoholismihan lähti rehottamaan kun olitte ottaneet asuntolainan ja olet raskaana? Mies ei varmaan nyt usko että lähtisit vaikka hän tekisi mitä.
Näin se alkaa. Monet ihmettelee miksi alkoholisti mies käyttäytyy kaikista huonoiten silloin, kun siitä on myöhäistä tai vaikeinta lähteä. No just siksi, koska hän laskee sen varaan että nyt on vakaa alusta, nyt voi sekoilla, koska häntä ei “voi” jättää hänhän on isä ja kaikkea.
Teeppä just päinvastoin, ja osoita että vaikka olisi mitä, niin sua ei kohdella miten sattuu. Se voi tuntua että nyt on paljon pelissä, mutta ne panokset ei siitä ainakaan tule vähentymään ajan mittaan.
Mutta jos ratkaisu on edelleen vaikea tehdä, niin hae sillävälin apua vaikkapa a-klinikalta tai al-anonnista yms tahoilta.
Hei “Kiistän”, olet saanut hyviä vastauksia. Alkoholistin rinnalla eläessä sitä sairastuu itsekin, ja silloin ei näe tosiasioita selvästi, vaan vääristyneenä. Jos näkisit asiat selkeästi, olisit jo lähtenyt. Mitä mieltä olet, jos sinulla olisi aikuinen lapsi, joka on raskaana, jonka mies on väkivaltainen alkoholisti…? Mitä sanoisit hänelle? Sanoisitko, että yritä nyt vain kestää, kyllä asiat siitä paranevat, yritä jaksaa, ehkä seuraavalla kerralla kuristaminen ei satu niin paljoa, etkä ole enää hengenvaarassa? Vai sanoisitko, rakastamallesi tyttärelle:
LÄHDE, HETI!!
Joskus, kun ei tiedä mitä pitäisi pitäisi tehdä, kannattaa miettiä, mitä terve ihminen tekisi. Ja toimia niin.
Toivottavasti nyt heräät horroksestasi, ja menet lähimpään turvakotiin. Haet itsellesi apua. Teet pahoinpitelystä rikosilmoituksen, haet tavarasi jonkun toisen kanssa, otat apua vastaan. Niin terve ihminen tekisi. Mieti syntymätöntä lastasi, ja taistele!! Olet nuori,ja elänyt vasta pari vuotta alkoholistin vaikutuspiirissä, sinulla on hyvät mahdollisuudet nousta ja pelastaa elämäsi, ja lapsesi elämä. Voimia!
Pahin on aina häpeä. Se aina suojelee alkoholismia niin että se ehtii hyvin pitkälle, ja on jo tosi pahana ennen kuin leviää myös ulospäin. Vaikka sitä alussa salaisi kuinka, niin mies kyllä pitää itse huolen että siitä tulee kuulemaan kaikki…kukaan ei voi kauaa juoda salaa, joten salailsuuden kantaminen ei edes auta mitään. se on kuin laittaisi teippiä vuotavan katon paikaksi…vesi etsii tiensä läpi.
Mutta juomista tai miehen juomista ei tarvitse hävetä, ja siihen voi suhtautua ihan pelkkänä tosiasiana, ikäänkuin kylmänä että valitettavasti mies juot ja sen seurauksena on tapahtunut asiat ja nyt täytyy toimia näin.
Asiaan ei tarvitse liittää kysymyksiä siitä onko mies huono vai hyvä, tai että onko se hyvä vai huono että kävi näin, ja mitä olisi voinut tai pitänyt olla. Ottaa sen kuten vesisateen, että nyt se tuli, ja nyt täytyy peittää halkopino, laittaa ikkunat kiinni, suojautua, ja sadekaan ei mene ohi toivomalla, eikä se tule rangaistuksena se vain tulee kun sää niin sanoo. Ja kun se tapahtuu, pitää vain tehdä se mitä pitää tehdä. Suojata itsensä ja lapsensa.
Minua surettaa se, että jokaisella pitäisi olla oikeus ihanaan odotusaikaan. Varsinkin, jos kyseessä on esikoinen - se on niin ainutlaatuista aikaa.
Ja senkin lupaan, että vaihtoehtoja on aina! Ihan aina. Ne vaihtoehdot eivät aina ole niitä, mitä niiden haluaisi olevan, mutta niitä on.
Tämmöisellä alkoholistin läheisellä tuntuu olevan toiveikkuuteen ja hyvän näkemiseen sopiva luonteenlaatu. Joka varmaan vielä korostuu raskaana ollessa. Haluaa uskoa siihen että kaikki vielä kääntyy hyväksi. Mutta ota hetki etäisyyttä ja mieti, mitä sanoisit ystävällesi, siskollesi - tuntemattomalle! tuossa tilanteessa. Miten neuvoisit?
Kuulostaa todella kurjalta tilanteelta! Varsinkin kun olet muuttanut pois ystäviesi luota, olet raskaana ja mies käy vielä käsiksi!
Voisitkos ottaa hengähdystauon ja mennä vaikka vanhempiesi/ystäväsi luo hetkeksi?
Ja tuo on kyllä totta, raskausajan pitäisi olla ihanaa aikaa! Kun olen seurannut ystävieni raskausaikoja, heillä siihen liittyi keskenmenon pelkoa, jos vauvassa onkin joku vika, kehittyykö normaalisti, aamupahoinvoinnit… Tuohon kaikkeen jos olis lisätty vielä stressi toisen juomisesta tai pelkoa että toinen käy kiinni, niin tilanne olisi kaikkea muuta kuin ihana!
Itse huomasin meidän seurustelun alkuaikoina, että väkevät viinat teki miehestä agressiivisen ja hermoheikon. Jos drinksuja joi kotosalla, saattoi mies suutahtaa ihan mitättömistä asioista, hän haukkui, paiski ovia ja kerran heitti nojatuolin kyljelleen. Hän saattoi suutuspäissään huutaa mun edssä, joloin itse huusin monta kertaa “lyö saa***na, lyö ku mieles tekee kuitenkin”, ei, ei se ikinä lyönyt, lähti pois tilnateesta, sen verran järki vielä luisti. Enkä mä näitä tilanteita pelännyt, yksikin lyönti niin se ois ollu heippa. Ja sitä ennen oisin itse vetänyt niin paljon takas, kun voimistani lähtee.
Aamuisin kun kerroin näistä tilanteista, mies ei uskonut mua. Mut sit kun oli nojatuolin paiskonu keskelle lattiaa, jätin sen siihen aamuksi ja kysyin että minäkö tuon tuohon heitin. Sen jälkeen totes et kirkkaat ei tosiaan sovi hälle, hänes tulee ihan kusipää. EIkä sen jälkeen n. 8vuoteen ole kirkkaita/drinkkejä juonut kotosalla. Joskus saattaa glögiä terästää, mut tommosia tilanteita ei ole enää ollut.
Ajattelin vain että jos halut jäädä miehes tykö, niin ootko huomannut et sekasinjuonti, väkevät aiheuttais ton hulluuskohtauksen miehessäs? Ootko kertonut sille kuin idiottii se oli?
Meillä mies ei muistanut tosiaan seuraavana aamuna, näistä…
Tiedän myös muita jotka väkviä juodessaan muuttuu agressiivisiksi ja saatta käydä käsiksi, mut pelkällä kaljalla siihen tilaan ei pääse.
Jos pelko on väkivallasta, ja varsinkin kun olet raskaana, niin ei kannata jäädä tuleen makaamaan! Kenenkään ei kotona tarvitse pelätä väkivaltaa! (mä en pelännyt, mut loppuhan se turhanpäiväinen uhoominen ku kirkkaat jäi kuvioista)…
Täytyy tähän kommentoida, että uskon noilla kirkkalla olevan eri vaikutus kun miedommilla juomilla. Mistä sitten johtuneekin. Itse oon nuorena ollut pari kertaa niin pihalla, kun oon juonut kirkkaita, että empä muista edes koska olisin sellasiin juomiin enää koskenut. Ja juurikin olin tosi agressiivinen
Oli miten oli, ton ei ole tarkotus lohduttaa tai selittää miehen käytöstä. Siinä tilanteessa kun toinen käy käsiksi, niin täytyy lähteä heti pois, eikä jäädä odottelemaan että muuttaako se toinen juoma tapojaan ja vaikuttaako se asioihin vai ei. Jos vielä on raskaana, on vaara että vauva vahingoittuu. Siinäpä sitä onkin sitten katumista
Jos käsiksi kävijää alkaa sääliä, ei käytös todellakaan tule muuttumaan. Tekijän täytyy kokea ansaitsemansa häpeä, ja ymmärtää ettei mistään yhteisestä puhuta ennen kun ongelmaan on puututtu.
Maikki85: Ihanaa lukea että teillä on asiat noin hyvin nyt! Tosta moni täällä haaveilee
Ei se meiän elämäkään mitään yhtä ihanuutta ole, ja sitä takapakkia olen pelännyt… Tulihan se…
Ei onneksi viikolla juo edelleenkään…
Perjantaina mies tuli kotiin, mäyräkoiran kanssa… Ketutti, tästäkö se lisääntyy. Mies oli ihan ihmeissään, hänhän oli viime viikonlopun selvä. Totesin et hyvä se on kuukausikiintiö pitää kunnossa, ettei vaan jää vajaaksi…
Hän sitten suuttui ja mökötti lauantai päivään saakka kunnes lähti ovesta ulos… Kaverille jatkaa juomista… Itse en jäänyt kotiin parkumaan vaan lähdin kummityttöä moikkaamaan…
Illalla viestitti vain sen verran et lähtee sunnuntaina kaverin kanssa kalaan…
Nää kalareissut on ylensä ollut enemmänkin ryyppyreissuja… Ilmoitin et maanantaina on työpäivä ja vapaata ei voi tommosel varotusajal ees ottaa…
Pelkäsin tosiaan et nyt se tekee sen, kättää menemättä töihin kun täytyy ryypätä… Mitä vielä, suht selväpäinen mies sieltä kotiin tuli… Ei horjunu ei huojunu… Vaikutti enemmän kärsivän krapulasta… Luojan kiitos ettei lähtenyt ottaamaan korjaavia, jotka aina johtaa känniin.
Joku taju tuon miehen päässä sentään on!
Eikä mun viikonloppu menny pilalle, tein omia juttuja ja nautin omasta rauhasta… Maanantaina mies pyyteli anteeks, mut sanoin vaan juu… En jaksanut alkaa mihinkään henkeviin keskusteluihin, en uhkailuihin tms… En jaksanut ruveta syyllistämään tms. Hän saa jatkaa oman halun mukaan, minäkin elän päivä kerrallaan.
Maanantain jälkeen ollaan eletty hyvin mielin, naurettu, kannustettu toisiamme ja eilen mietimme mistä kumpikin on tyytyväinen, molemmat löysi alkaneesta viikosta paljon positiivista ja totesimme että näillä hyvillä asioilla on taas mukava jatkaa seuraaviin päiviin.
Mitähän viikonloppu tuo tullessaan, tiedän vain sen et lauantaina käydään yhdessä kaupassa (multa rahat loppu joten mies joutaa maksumieheksi), sunnuntaina tulee vieraita joten täytyy tarjottavaa ostaa… Siitäkin olen 100% varma ettei lähde mihinkään ja jos juo niin juo vain perjantaina. Vieraat ovat siis sukulaisiani, joten alko ei maistu edellisenä päivänä miehelle. Mut jos juo niin juo. En vaivaa päätäni sillä…
Olen edelleen tyytyväinen miehen juomisen vähentymisestä.
Hän juo viikolla vain max 2saunakaljaa, eikä piilottele enää juomistaan…
Juomattomuus ei tee häntä agressiiviseksi tai levottomaksi…
Kyläillessämme sukulaisteni luona vaikka lauantaina, hänelle riittää yksi olut ruuan kanssa, ei rupea epäsopivassa paikassa päihtymään…
Ja näköjään töidenkin suhteen on lojaali, yllätyksekseni huomasin ettei mies jatkanut kalastus reissulla ryyppäämistä jolloi maanantaina ei olis voinut töihin mennä…
Pientä positiivista ajattelua taas, jää se stressaaminen ja miettiminen taka-alalle. Enkä halua aina suurennuslasilla etsiä merkkejä alkoholismista. Kyl mä ne huomaan jossain vaiheessa jos homma siihen liusuu…
Mut nyt haluan nauttia tästä päivästä, enkä enää miettiä vain alkoholismia…
Oon onnellinen arkisista asioista, on mukavaa jatkaa taas elämää…
Viikonloppu oli oikein mukava. Perjantaina mies joi kai 8 pacin, menin ajois nukkuu enkä jaksanut vahdata… Oli katsonut nenäpäivä lähetystä ja tehnyt lahjoituksenkin…
Lauantaina siivoiltiin, käytiin kaupassa, saunottiin, tehtiin sunnuntai vierailua varten valmisteluja. Lauantaina mies joi yhden saunaoluen, muuten oli selvinpäin…
Oli oikein mukavaa häärätä yhdessä…
Sunnuntaina tuli sit sukulaisia, yhdistetty isänpäivä ja synttäripäiviä. Oli oikein mukavaa, juteltiin, syötiin hyvin ja hyvää ruokaa, seurattiin pienen koiranpennun temmellystä. Tunnelma oli tosi lepposa, mies sai kovasti kehuja omista pöperöistä ja koristeellisista esillepanoista. Kieltämättä hällä on taiteellista silmää, itseltä sitä ei niin paljon löydy…
Huomasin tossa sunnuntaina mikä ero miehellä on entiseen…
Monen monta vuotta miestä oli vaikea saada lähisukulaisieni luo syömään eikä hirveesti innostunut meillä esim synttärikahveja pitämään…
Nyt viimiset pari vuotta ei ole kertaakaan kieltäytynyt kahvi/ruokakutsuista, ensimmäinen vastaus ei oo et emmä tiiä/en jaksa/katotaan sitten. Ja näitä kestejä on kai 5-7 vuodessa, ja sit meille pyydetään virallisesti kahvittelemaan pari kertaa vuodessa, muuten on molemminpuoliset kyläilyt aina tervetulleita…
Miehen sukulaisten luo mies ei jaksa innostua, syytä en tiiä…
Meiän sukulaisilla kyllä viihtyy.
On siis mukavaa ettei miehen naama mee aina norsun vi…si kun kutsu kyläilemään tulee…
Mut oikein mukava aloittaa uutta viikkoa kun sunnuntai oli erityisen mukava!
Vaikka eroaminen teki kipeää ja olin todella pitkään epävarma päätöksestäni, niin nyt olen todella onnellinen. Olen ansainnut onneni. :´)
