Voi maikki85, ihan saman kaavan mukaan meni mulla viimeyö ja tämä päivä. Ai juu, olisi siinä pari poikkeusta… En mennyt eri kerrokseen nukkumaan vaan menin petivaatteineni ja patjoineni nuoremman pojan huoneeseen talon kauimmaiseen nurkkaan. Eikä meillä juotu kaljaa vaan kossukolaa 
Perkele sitä popitusta ja paskanlässytystä ko käpyttelin kamoineni makkarista pois, mein makkari on kans olohuoneen vieressä… Äijä meni maate vasta kuuden aikaan tänään aamulla, kyrsii.
Jaksamista meille kaikille, taidetaan kaikki sitä tarvita 
Ihan ensinnäkin, voimia! Tutulta kuulostaa. Tuoreessa muistissa on, miten pahalta tuntuu oluttölkin sihahduksen kuuleminen. Oma kokemus on, että elämä alkkiksen kanssa on yhtä helvettiä. Sitä uskomista, toivomista, luottamista. Piilotölkkejä, julkitölkkejä, vähentämistä, lopettamisen lupailua. Sen kuulemista, että “auta minua pääsemään eroon tästä”. Se vie ihmiseltä voimat… ja usein tuo lupailu onkin vain puolison tyynnyttelemistä, jotta voi taas rauhassa jatkaa juomista. Hitto vieköön sitä hetkeä kun tajusin, että kaikki se uskominen jaksaminen, sietokykyni venyttäminen äärimmilleen oli aivan turhaa. Se ei auttanut, eikä auttanut rakastaminen. Itseäni autoi ajatella niin päin, että jos omista tekemisistäni jokin noin selkeästi vaivaisi ja ahdistaisi rakasta läheistä, olisin valmis siitä luopumaan… ja nyt tulee maagiset sanat… jos vain pystyisin. Iso kiitos näille keskusteluille, näiden tarinoiden lukeminen muutti elämäni. On ilmeisesti niitä, jotka juomisestaan pääsevät eroon. Ehkä omakin lähialkikseni, mutta kun se lupaus petettiin riittävän monta kertaa niin tuli viimeinen kerta. Moni eri ketjuissa on sanonutkin, pidä ensisijaisesti huolta omasta jaksamisesta. Sitäkin kannattaa harkita, missä menee oman raja omassa parempaan huomiseen uskomisessa. Miten huonoksi tilanne saa mennä, että silti haluat siinä olla? Miten hyväksi muuttua, että siinä on hyvä olla ja elää? Pieniä ajatuksia näin yön tunteina…
Minä olisin voinut kirjoittaa tämän, sanasta sanaan, juuri näillä sanoilla. Minä hätkähdän, kun lapsi sihauttaa limutölkin auki. Se saa sykkeen kohoamaan hetkeksi. Puistattaa, miten on kuin koira, saa aina saman reaktion tietystä äänestä. Tölkin sihahdus, kaljapullon korkin kilahdus korkinavaajaa vasten, viinapullon korkin avaaminen (se metalli pitää tiettyä ääntä pulloa vasten, vaikka pullossa olisi vain kotitekoista mehua). Jonkun puhelimen viestiäänenä pullon korkin avaamisen ääni ja ääni kun korkki pyörii pöydällä.
Alkoholisti on sairas, eikä kykene ajattelemaan muita samassa määrin kuin me läheiset ajattelemme häntä ja hänen tekemisiään. Joskus hän voi hämäyksen vuoksi olla muutamia viikkoja vähemmällä juomisella, että saa sen puolison muutamiksi hetkiksi onnelliseksi = tiukemmin liekaan! Ja joku musiikin huudattaminen, puolison valvottaminen ym. on alkoholistin ihmisoikeus hänen omasta mielestään (aamulla joskus saattaa tulla tähän mielipiteeseen korjausta, joskus ei).
Me kuvittelemmet vaikeuttavamme alkoholistin juomista laskemalla, kontrolloimalla, puhalluttamalla, nalkuttamalla, suuttumalla. Todellisuudessa me emme vaikuta millään tavalla alkoholistin juomiseen, korkeintaan siirrämme eteenpäin ja samalla pahennamme hänen janoaan tai useimmilla eri tavoilla myös mahdollistamme hänen juomistaan.
Ja ennen kaikkea: me pahennamme omaa oloamme. Kaikki mökötys ja suuttuminen pahentaa omaa oloa, toinen tuskin sitä edes huomaa. Jos huomaa, on jo myöhäistä, koska paha mieli on jo ollut. Mitä hyvitystä me saamme anteeksipyynnöstä, kun sama jatkuu aina vaan ja vielä mahdollisesti monilla eri tavoilla?
Tuo on niin totta. Kaikella sillä keuhkoamisella ja kärsimyksellä saavutin, arvatkaapa mitä? Tölkki siirtyi piiloon ja juonti eteni niin, että kohde oli jo turvallisesti humalassa ennenkuin sitä huomasin. Ja sitten tietty keksin miten se teki sen. Mutta kyllä, tuo on sairasta, ja sairastamista koko perheen voimin. Olisiko pitänyt olla onnellinen kun huomaavaisesti säästettiin sihauksia kuulemasta ja kiva on yllättyä kun viereen illalla kampeaakin… kas kas… vanha tuttu oluenlöyhkäinen sammaltaja. Rakasta sitä kotiterroristia sitten. Tuli muuten mieleen, että milloinkahan sitä on valmis luopumaan tästä roolistaan alkkiksen (ex!!!) puolisona ja olis valmis mieltämään itsensä jonkin muun roolin kautta? Onko toipumiskokemuksia, vai eikö sellaiset enää näy täällä… Hullua, että vasta täälä ymmärsin, miten valtava rooli alkoholilla on elämässäni ollut toisen ihmisen takia. Sellainen hallitseva rooli, jota en koskaan ollut luvannut. Onko sitten alkkis omasta tahdostaan antanut ohjakset viinalle… siellä ne kuitenkin visusti olivat.
Tuo on niin tuttua, ajatuskuvio, jossa toivoo miehen joko kunolla ryyppäävän, löytävän toisen tai muuten vain ottavan omiin käsiin sen päätöksen, jonka itse pitäisi tehdä. Omasta kokemuksesta tiedän että ensin toivoo toisen rupeavan ryyppäämään “kunnolla”, sitten voin tehdä päätöksen. Ja sitten kun mies ryyppää kunnolla, eihän tuota voi oman onnensa varaan jättää, eikä sittenkään osaa tehdä itse sitä päätöstä.
Tällä tavalla me alkkisten puolisot haluamme sysätä vastuun juovalle osapuolelle. Emme halua kantaa syyllisyyttä tehdystä päätöksestä. Valitettavasti tähän ei tule ratkaisua ennenkuin rakastamme itseämme tarpeeksi sanoaksemme ettemme enää suostu tähän! Ja se on pitkä kasvun prosessi ennenkuin voimme katsoa peiliin ja todeta, ansaitsemme parempaa.
Nyt kun renttu on vihdoin viimein nukumassa niin miksi ette laittaisi musiikkia täysillä soimaan? Ja jotain muutakin meteliä, voisihan sitä alkaa vaikka imuroimaan, siivousta ei ole koskaan liikaa.
Vai pitääkö teillä olla hiljaa kun “joku” nukkuu?
Nimimerkillä piru itte.
Ootteko aatellu mitä sana vähentäminen tarkoittaa…
Se tarkoittaa lupaa juoda:) Alkoholisti yrittää opetella juomaan paremmin.
Ihmisellä on oikeus päättää että en jaksa katsella, jollakin loppuu sietokyky ensimmäisestä mokasta,
sen ei tarvitse tarkoittaa hylkäämistä, eroa, lopullista niittiä. Se voi olla myös ihan että en vain jaksa TÄTÄ, ja se on toistuntu jo 2-3 kertaa en jää odottamaan seuraavaa, vaikka rakastankin. Voi sanoa, että rakastan sinua, mutta minulle ei sovi tällainen elämä jota haluat elää niin tehdään jotain muuta, haluaisin jatkaa yhdessäoloa mutta jne…Vaikka se musan kuuntelu olisijatkunut yhden kerran, on oikeus päättää että se ei sovi mulle.
Mulle on ollut tärkeä opetus, että ihmisellä on myös OIKEUS juoda. Ihan oikeasti. Samalla tavalla kun mulla on oikeus nukkua omassa kotona, niin mulla on myös oikeus olla nukkumatta. Kun yhteen muutetaan, sitä oletetaan että siihen pätee tietyt sopimukset. Mutta…toinen siis herättää ja häiritsee vaikka on luvannut ettei…Mitä voi päätellä. Hän ei halunnut pitää sopimuksesta kiinni, minun tehtävä on päättää puranko sopimuksen ja tehdään uusi, kerran ehdot ei sovellu. Vai teenkö vain mitä teen, enkä yritä sopia enää mitään, pidän vain kiinni että itse käyttäydyn kuten itse haluan. Ihmisen pitää itse tehdä valintansa, koska jos ne valinnat ottaa häneltä pois niin se alkaa rapistaa hänen ihmisarvoa ja itsemääräämisoikeutta, itsekunnioitusta. Alkohollistille käy selväksi, että hänet hyväksytään vain raittiina tai kohtuukäyttäjänä. Läheinen kokee, että hänet hyväksytään vain jos hän tekee oikeudenmukaisen ratkaisun ja yrittää päättää onko mies tarpeeksi “paha”, jotta hänestä voi erota. Miksi pitää päättää onko hän tehnyt tarpeeksi väärin, onko ero oikeutettu vain silloin, kun sen voi määritellä rangaistukseksi? voiko toista rankaista erolla. Onko oikeus erota, jos suhteessa on hyviä puolia vielä liikaa? Oikeastihan toista ei saa eikä voi rankaista hänen valinnoista, juominen ei ole rikos. Alkoholisti odotusten ja lupauksen verkossa: Hän luikertelee kuin mato koukussa ja ei koskaan pidä odotuksia (eihän kukan koskaan täytä täydellisesti muiden odotuksia, koska mielipiteitä on yhtäpaljon kuin ihmisiä)
Sitä luulee alkoholistin läheisenä, että mä olen oikeassa, toisella ei ole oikeutta pilata mun ja hänen elämää, hänellä ei ole oikeutta vaarantaa tätä parisuhdetta, vaan hänen velvollisuus on olla kunnolla MINUA varten jotta minulla olisi hänen kanssaan hyvä asua.
Mutta. Hänen velvollisuus ei ole elää tätä parisuhdettamme varten. jos hän haluaa mieluummin juoda, se on hänen valinta. Minun tehtävä on tehdä omat valinnat oman elämänlaatuni suhteen. Voin haluta olla miehen kanssa, minua voi harmittaa se että hän valitsi juomisen. Voin kertoa sen hänelle, mutta en voi velvoittaa että hän lopettaa jotta saisin sen parisuhteen josta haaveilin. En voi suuttua miehelle siitä että hän teki valinnan. Jos se harmittaa minua se hänen valintansa, se on sitten minun murheeni. Voin kertoa hänelle, että jos hänellä on alkoholiongelma mielestään voin olla tukena kun hän hakee apua. Ja kertoa että kuinka toivoisin että tämä parisuhde voi jatkua, mutta koska itselleni on tärkeää työpaikka ja yöunet, niin envoi ainakaan tässämuodossa jatkaa koska minusta tule muuten vihainen enkä ole hyvä vaimo enää. Mutta jos mies vastaa, ettei hänellä ole mielestään ongelmaa, niin voin sitten sanoa että selvä. En tuputa että sinulla mies on ongelma, ja tarvitset hoitoa.
Sama koskee isääni…valitettavasti hän ei lopeta musankuuntelua, joten en mene jouluksi kotiin: jos menen, hän on talossa tavallaan, enkä voi käskeä häntä. Voin ainoastaan poistaa itseni, ja se on hänen valintansa haluaako mieluummin että tulen kylään, vai onko hänelle tärkeämpää kuunnella musaa. Minua saa harmittaa hänen valintansa, jso hän päättää olla välittämättä minusta enemmän, mutta hän on aikuinen mies ja hän tekee valintansa itse, ja mulla ei ole oikeutta käskeä ketään valitsemaan minut, olemaan juomatta.
Tuo on niin totta, en mä voi kieltää miestä juomasta, hällä on oikeus siihen…
Mä en vaan ymmärrä miksi hän lupas kautta kiven ja kannon muuttaa juomistansa kun ostamme talon… Mua on kusetettu kaikki nää vuodet… Ja mä haluan edelleen uskoo et kaikki muuttuu… Tai muuttuihan se siltä osin et mies näkee kavereitaan enää hyvin hyvin harvoin ja kahden päivän juomisia on enää harvoin…
Mä vaan en millään voi uskoa että tuo juominen pahentuu. Tai mies alkoholisoituu. Mä en halua uskoa sitä!! Ei niin voi käydä, ei mulle voi käydä näin !!!
Niin viisaita sanoja kirjoitatte ja paljon olen niistä apua saanut.
Olen kans jonkin sortin piru itte 
ja tosiaankin siivosin eilen päivällä, imuroin oikein perusteellisesti sen makuuhuoneen, haa! Ja meillä ei hyssytellä päivällä (enää, ennen oltiin hiljaa), ei oikein voi koska muksut on teinejä ja eilen saivatkin popittaa sydämensä kyllyydestä (minä tykkään heidän bassomusastaan mut mies on iskelmän ystävä). Otin myös kolmen tunnin päikkärit et jaksan yöllä valvoa (minusta on näemmä tullut nk. piilopirullinen) ja niinpä meillä muksut popittivat yöllä kahteen saakka, minä katselin olkkarissa telkkua kolmeen asti. Ai että mut teki höpöniä (ärsyttävä sana elokuvasta tie pohjoseen, silti hyvä).
Tänä kesänä jotenkin “heräsin” ja kyselin samaa kuin Maikki85, “miks mulle käy näin” tai “ei mulle voi käydä näin”. Huomasin et kyllä vaan voi käydä niin tai näin tai väärinpäin. Olen jutellut asiasta teinien kanssa ja ollaan sovittu et jaksetaan vielä jokunen vuosi ja yhdessä mennään eteenpäin, koska muksuille tämä talo verstaineen on tärkeä ja toinen on jo viikot pois kotoa opiskelupaikkakunnalla + toinen muuttaa myös sinne ensi syksynä opiskelemaan.
Minä elän tässä liitossa eräänlaista omaa elämääni myös ja just tällähetkellä on olo ihan ookoo. Huomisesta en tiedä…
En voi muuttaa miestäni, mutta huomenna on lähikaupungissa Al-Anonin kokous ja olen suunnitellut meneväni sinne illalla. Kattotaas kui meikän käy.
Muistelen nyt omia reaktioitani miehen juomisen määrän kasvaessa ja piilojuomisen alkaessa yhteen muutettuamme, kun raivotessani itseni väsyksiin olin saanut “lupauksia” ja vähän sen jälkeen ensimmäiset “sopimukset” rikkoontuivat:
Hys, shh, laita silmät kii. Ei oo mitään hätää. Shh, hys. Asiat on ihan kunnossa. Eihän se oikeasti vois tehdä näin minulle, sillä vaan on niin vaikeaa lopettaa, tää on vaan yks harha-askel, sehän lupasi ettei näin enää käy. Ei varmaan käy toiste! Silmät kii, mene ohi. Älä herätä sitä. Shh. Hys. Sulje silmät. Ei mulle voi käydä näin.
Kyllä täällä vaan viisaita ihmisiä on! Kiitos kun kommentoitte ja jaatte tän mun kanssa!! Ei tarvi olla yksin…
Mies on juonut meidän vitriinistä myös kaikki mun viini/viina pullot suutuspäissään… Se ammottaa tyhjyyttään. Meinasin etten osta sinne enää mitään jottei miestä houkuta juomaan. Ja hitot, mä aijon ostaa sinne viinejä joita haluan maistella, mulle uutuuksia. Mun juodut viinat mies saa luvan ostaa takas kaappiin. Eikä hällä oo mitään oikeutta juoda sieltä yhtään mitään, ainutkaan viini/viinapullo ei avaudu ilman että mä sen avaan. Sen mä teen miehelle selväksi, ne on mun ostamia pulloja eikä häl oo minkään valtakunnan lupaa koskea niihin., ei vaikka kuin sitä ketuttais. Mä haluan et ne pullot on koristeina, tai jos tekee oikein hyvää ruokaa niin saa sieltä haettua viiniä ruuan seuraksi. Nyt ei ole viiniä jota hakea…
Nyt pystyn katsomaan tilannetta suoraan sulmiin, näen mihinpäin se juominen menee… En sano, en jäkätä. Kuten miehellekki sanoin niin juokoot miten parhaakseen näkee, mä en en voi kertoa hälle paljonko juo, hän saa itse päättää mikä on hyväksi…
Olen siitä tyytyväinen ettei mun oo tarvinnut pelätä et mies tekee pahaa mulle… Enkä oo pelännyt huutaa tai tehdä asioita jousta hän suuttuis kun on kännissä… Sanallisesti olen voinut itseäni puolustaa eikä se oo mua maanrakoon saanut…
Eikä tule saamaankaan!!
Pakko tuosta miehestä on sanoa jotain hyvää… Hän on ahkera töissä, tekee fyysisesti raskasta työtä 10-20h/päivä, kerran viikossa saattaa olla normaali 8h… Hän on monialan taituri, torppaa rempatessa ainoo mitä hän ei itse osannut oli tapetointi ja iv koneen asennus… Hän tekee hyvää ruokaa, on huolellinen siivooja silloin harvoin kuin siihen aikaa hällä on… Hän tykkää käydä sukulaisteni luona, ihan selvinpäin ja viihtyy myös mökillä heidän kanssa, siis selvinpäin…
Hän halailee ja hellii, hänen kainaloon voi käpertyä itkemään… Joka aamu hän tulee antamaa heippa suukon vaikka nukun, päivisin hän lähettelee viestejä toivottaen mulle hyvää työpäivää ja kertoo että oon rakas. Hänen kanssaan on selvinpäin hauskoja hetkiä, nauretaan ja hölmöillään… Käydään sienestämässä, talvisin laavulla tai mökillä tunnelma grillaamassa. Käydään luistelemassa ja hiihtämässä. Käydään pilkillä, kalastelemassa, uimassa… Ihan selvinpäinkin…
Hyviä puolia miehestä löytyy paljon, ja siksi oon vähän ihmeissäni et meinaako mies pilata noin hyvän itsensä juomalla… Toivon että hän tosiaan ois löytänyt jonkun järjen äänen…
Sanoin myös et rupeen niitä viinejä taas keräämään, eikä hänel oo asiaa koskee niihin… Hän itse sanoi et hänen täytyy ostaa mulle ne viinat takas mitä on juonut ja et mentäs vaik yhdes niit viinejäkin katsomaan koska on itse niitäkin juonut. Ja mun ei kuulemma kuulu yksin ostaa viinejä joita yhdessä ollaan ruuan kera maisteltu… Kyllä sil joku pieni järki päässä vielä … Ehkä… Saas kattoo miten tää tarina jatkuu…
En tiedä, onko onni vai epäonni, että miehesi on noin mukava! Kuulostaa kyllä hyvältä puolisolta.
Helpompi (tai sitten ei) olisikin jättää ihan kusipää rapajuoppo, joka ei olisi koskaan pussannut tai saanut sua nauramaan. Kamalinta on, jos alkoholismi etenee vaan eikä miehesi ota hoidon tarvetta vakavissaan ja pilaa nuo miehesi hyvät ominaisuudet.
Silti ketään muuta ei voi auttaa kuin itseään. Älä sulje silmiäsi omalta sairastumiseltasi.
Oon sitä itsekkin miettinyt, onko onni vai ei… Jos ois kusipää, niin ois helppo jättää. Jos meil ei ois mitään yhteistä, jos ei tehtäis asioita, naurettais ja rakastettais. Jos se ei huomiois mua, kyselis kuulumisia… Olis helppo jättää… Tässä vaan nyt on vielä niin paljon hyvää, ja tuo uusin lupaus taas auttaa jaksamaan ja toivomaan…
Mä en vieläkään tajua miten mä jaksoin ne synkeimmät ajat. Ne ajat jolloin mies joi enemmän ja oli etäisempi. Jolloin töiden jälkeen meni suoraan nukkumaan ja viikonloput kännissä. Muistan vieläkin millaisessa sumussa elin, arki oli tylsää ja tasapaksua, mies aina väsynyt ja viikoloput joi…
Jossain vaiheessa asiat muuttui, kai siinä kun mies vaihtoi työpaikkaa. Vaikka työ ja työtunnit on raskaampia, on mies arkisinkin läsnä… Saatetaan pihalla touhuta pihahommia tai jutella asioista… Riidatkin ovat vähentyneet. Ja meidän riidat on koskeneet lähes aina miehen juomista, niin viikolla kun viikonloppuna… Ja nykyisin hän tosiaan myöntää ettei ole normaalia ryypätä niin paljoa ja vaatii muutosta…
Olisin kaivannut näitä sivuja ja tätä tukea jo monta vuotta sitten… Mut nyt alan vähitellen ymmärtämään mitä alkoholismi on… Olen huomannut että munkin kuuluu elää myös omaa elämää. Siksi tapaa useammin ystäviäni. Yrityksen alla on että annan miehen tehdä omat valinnat ja hänellä on oikeus elää sellaista elämää kun haluaa. Minä en voi estää hänen juomistaan ja toisaalta se tuntuu hyvältä. Tai no, oishan se kiva… Mut saan kevennettyä taakkaa… Mun ei tarvi huolehtia eikä katsoa miehen juomisen perään. Mun ei tarvi holhota enää miestäni. Hän tekee itse kuten parhaaksi näkee, jos lähtee lapasesta niin sitten voin kohottaa kädet ja todeta ettei tästä tuu mitään…
Olen mielestäni valmis ottamaan vastaan jos ongelmia tulee… Tai siis, tiedän etten voi miestäni auttaa… Apua on tarjolla jos hän sitä itse haluaa… Mun vastuulla ei ole pitää miestä pinnalla, mun vastuulla ei ole tehdä asioita miehen puolesta.
Mä yritän näiden sivustojen neuvoilla pitämään itseni erossa tuosta sairaudesta, yritän nähdä itseni ihmisenä, en pelkästään vaimokkeena…
Mukavasti menee taas… Eilen illalla katseltiin yhdessä töllö ja mies hiveli samalla selkääni. Tuo selän hellästi silittely/hively tuntuu mielettömän hyvältä, samoin nautin siitä jos mies harjaa hiuksiani… Olin ihan transsissa, melkeen nukahdin, sit sainkin käpertyä miehen kainaloon. Tuntuu niin hyvältä…
Äsken mies tuli töistä kotiin pirun kireenä, oli ollut tosi kettumainen päivä kun hommat ei vaan pelaa. Normaalisti tuo ois vitutukseen ottanut pari kaljaa, mut nyt heitti saman tien ajokuteet niskaan ja lähti ajamaan. Molemmat ollaan todettu et ajamisella pää tyhjenee tyystin, kun ei siinä voi samalla ajatella huolia. Pitää vaan kokoajan keskittyä ajamiseen. Ja ajaminen on todella suuri nautinto molemmille, ihan eri luokkaa kun autoilu…
Jotain positiivista tännekkin…
Jostin muuten luin siitä kun täytyy itse varoa kuuntelemasta musiikkia tms kun juoppo haluaa nukkua… Itse soitan pianoa, tai aloitin harrastuksen uusiksi. Pimputan kun siltä tuntuu, eikä mies oo kertaakaan pyytänyt lopettamaan soittoa. En oo hyvä pianisti, ja joudun hinkaamaan samaa biisiä monta kertaa. Mut ei oo tullut asiasta kertaakaan sanomista. Ei vaikka toinen ois kuin väsy. Oon sitä välil itsekkin miettinyt et itsel ainakin menis hermot jos toinen soittaa millon tykkää ja hinkaa monta kertaa perän jälkeen samaa juttua.
Sit on kiva käydä aina soottamisen jälkeen kysymäs toiselta, et no miten meni, miltä kuulostaa. Ylensä tulee sama vastaus, et ihan hyvältä ja hyvin menee, mut sit kun jonkun biisin osaan kunnolla niin mies kyl kehuu sitten enemmän…
Oon myös onnellinen siitä et mies on aina kannustanu mua eri harrastuksiin, kehuu ja on ylpee musta. Mun ei tarvi kuunnella haukkuja tai nälvimisiä, mua ei väheksytä jne. No olinhan tuossa lauantaina mulkku, suht harvinaista, mut ei paljoo hetkauttanut mua.
Mut mua ei oo nälvitty tai vähätelty mun panostani. En ikinä oo kuullu olevani ruma, enkä läski, en edes silloin kun kiloja oli 10 ylimääräistä. Oon miehen mielest ollu aina sopivankokoinen ja kaunis.
Mulla on kans muuten hyvä mies,mutta nykyään alkoholi pilaa sitä mukavaa luonnetta.
Menin naimisiin mukavan, huumorintajuisen, avoimen, rehellisen, työteliään, toisista huolehtivan jne. miehen kanssa ja nyt ovat asiat hieman toisin.
En ole myöskään joutunut pelkäämään miestäni. Toisaalta taas vanhemman pojan suorasanaisuus kännäämisestä on saanut hänet raivoihinsa ja käyttäytyi uhkaavasti poikaa kohtaan kerran, toista kertaa ei ole tullut koska menin väliin ja mieheni päälle “kuin yleinen syyttäjä”. Ei hän uskalla enää edes uhkailla
On tämä elämä vaan sellasta, eroa en suunnittele vaan oman elämäni tasapainottamista.
Kävin muuten eilen ekan kerran Al-Anonin kokouksessa ja nyt sanonkin teille kaikille: Kiitos!
En olisi mennyt sinne ellei tällä palstalla olisi niin monesti kehoitettu osallistumaan Al-Anonin toimintaan.
Olin aluksi vastaan ja keksin tekosyitä, kyllä minä itse asiani hoidan tai et en tykkää uskonnosta tai ihan mitä vaan… Onneksi päätin uskaltautua, en osaa edes sanoin kuvata tätä hyvää oloani kun sain siellä purkaa tuntojani ihmisille jotka ymmärtävät mitä tarkoitan. Ens viikolla menen taas 
Mama62
Hienoa että menit ja se tuntui hyvältä! Ehkä se elämä sullakin uuden näkökulman ja löydät itsellesi hyvänolon!!
Tätä yön biisiä oon koko illan soittanu ja varsinkin toisen säkeistön sanat saa tipan linssiin…
Luvanneet on rakastaa he täällä toinen toistaan. Vaikka polku pimyteen joskus kuljettaa, silti vielä loistaa usko tiehen yhteiseen. Riittäisikö täällä pettävällä jäällä yksi, jonka kanssa ei yksinäinen oo? Matkallaan he suojan saa pienistä hetkistä toisiaan vasten.
Meillä on Yön kokoelmalevyt autossa ja tätä(kin) biisiä me lauletaan kurkku suorana, epävireisesti, nuorimman pojan kanssa 
Huomenna on miehen eka kesälomapäivä+ ens viikko sit vielä lomaa, eikä mua yhtään hermostuta. Kiitos siitä taitaa kuulua sille al-anonille, olen itsekin asiasta ihmeissäni…
Taas on viikko takana ja viikonloppu edessä… Vain keskiviikkona mies joi kaksi kaljaa, ne saunakaljat jotka hän itselleen on viikolla luvannut… Mies on normaali vaikkei juo kuten ennen. Tänään on perjantai ja hän on ostanut itselleen yhden ison tölkin olutta… Huomenna tulee vähän talkoolaisia hommiin, niin siinä samalla taitaa pari olutta maistua.
Oon kovasti yrittänyt seurailla et tuleeko miehestä levoton tms jos juominen on vähempää, annosmäärät pienempiä… En ole havainnut mitään tuollaista… En ainakaan vielä…
Mut rauhallisin mielin…
Perjantaina kyselin mieheltä tuntemuksia kun on juomista vähentänyt. Sano et kalja ei oo ikinä maistunu niin hyvältä kuin nyt, eikä sitä tarvi kiskoo lavakaupalla… No jatkoi toki et tuntuu hyvältä. Kyselin et onko hän miettiny sitä entistä juomista, sanoi et yrittää katsoo ennemmin eteenpäin, mut muutaman kerran on lyhyesti miettiny ja ihmetelly miten idiootti voi olla että viikolla täytyy ryypätä känniin…
Ja nää on taas niitä sanamuotoja jotka on uusia… Ennen ei oo omasta suusta tullu et viikolla kännäis… Hänhän on nauttinut pari olutta tai sitten ei oo juonu mitään. Ja kaikki juo viikolla muutamat oluset…
No lauantaina tuli talkoolainen, kävin ostamassa ruokatarvikkeita ja mies pyys tuomaan mäyriksen ruoka/saunakaljaa, kyselin et tuonko molemmille oman, ei kun yksi mäyris riittää heille… Ja kappas… Sehän näköjään riitti… En voinut uskoa silmiäni ettei muka juonut enempää… Kyselin asiasta ja sanoin et hänen täytyy tajuta miks kyselen ja epäilen, hän on itse tilanteen aiheuttanut, sanoi tietävänsä ja ymmärtävänsä ja jaksaa edelleen vastata kun kysyn…
No mut viikonloppu sujui rauhassa hommia tehden… Ehkei mun mies oo ainakaan vielä toivoton tapaus… Mut silti en luottoa nosta ylemmäs, etten tipahda ja murene jos juominen tästä lisääntyykin…