mies metsänreunasta kirjoitti
Rehellinen itsetutkistelu, kykyjensä ja voimiensa arvio, käyttääpä siitä mitä nimitystä tahansa, antaa juuri mainitsemasi selvyyden elämänsä järjestelyyn. Siinä on joskus kysymys elämästä ja kuolemasta. Silloin viimeistään tarvitaan tyyneyttä hyväksyä asiat, joita ei voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voi ja viisautta erottaa nämä toisistaan.
Ensimmäiset asiat ensiksi
Vadelmamunkki kirjoitti
Usko yksinkertaimmillaan on: Kun ei ota ekaa ryyppyä, ei tule humalaan.
Päivä kerrallaan
Itse asiasta olen Lomapuiston kanssa tietysti samaa mieltä.
Tai, itse asiassa tuossa ei ole kysymys mielipiteestä, asia on noin riippumatta siitä mitä mieltä minä tai Lomapuisto siitä olemme.
Ei se ole myöskään uskon asia, alkeellisimmallakin logiikalla pääsee varmuuteen siitä että asia on juuri noin.
Todellisuudessa me molemmat, niin Lomapuisto kuin minäkin tiedämme että jos ei viinaa ota niin ei voi viinasta humaltua. Itsestäänselvyys, ja lähellä kehäpäätelmää; jos ei otaa viinaa ei tule viinaa ottaneeseen olotilaan joka todistaa sen ettei viinaa ole otettu.
Uskonasioita on helppo sekoittaa mihin tahansa, mutta ellei ole mitään evankeliointisitoumuksia tehnyt, niin ei se mitenkään tarpeellista ole.
Hengellisiin selityksiin taas kuulu se päättelyketju että koska viinan juonti on paha asia, se on lähtöisin jostain “pahasta” joka on konkreettinen olento, henki. Sitä voi torjua liittoutumalla jonkun toisen hengen kanssa, rukoilemalla ja palvomalla, sitoutumalla evankelioimaan sen toisen hengen puolesta jne.
Turhan monimutkaista ja epämääräistä minulle, tällaiselle metsänreunalaiselle välttä ihan yksinkertaisempi, luonnonlakeihin ja olemassaolevaan todellisuuteen perustuva elämä. Eikä tämä elämä muuten ole lainkaan hassumpaa. Pikemmin hauskaa ja mielenkiintoista.
Tänään lähden ihan omin voimin taas välillä työntekoon. Meren rannalle, maalaamaan yhden maksukykyisen venevajaa. Saattaa siellä olla jotain muutakin fiksattavaa, näkeepä sitten. Ja taas tuntuu siltä että kun on edes jonkinlainen syy nousta aamukahvin keittoon näin aikaisin, niin sekin jo virittää omavoimaisuutta hiukan lisää. Niin se ihmisen aivorustinki, psyyke, toimii.
Mukavaa hellepäivää ja lisää voimia muillekin toivottelen!
Jaaha, kesä jatkuu ja tuota eilistä omavoimakatsaustani on helppo jatkaa.
Maalasin minä, seiniä meren rannalla.
Voimat riittivät hyvin, ja pitemmällä tähtäyksellä luultavasti pikemmin lisääntyivät tuon liikunnan seurauksena, ei lainkaan paha juttu.
Mutta oman järjen suhteen olis näköjään vielä kasvunvaraa.
lyhythihaisella paidalla sinne menin, katselin vielä valmiiksi sellaisen jossa oli maalinroiskeita edellisten hommien jäljiltä. Takki oli, mutta kun se oli yksi niistä harvoista joissa ei työn jälkiä , repaleita tai maalin-öljyn-lakkojen ja liimojen muodostamaa afrikan tähti-pelilautaa ole, niin sitä ei oikein sitten sopinut vetelän lahosuojamaalin huiskimisessa käyttää.
Ja meren rannalla tuulee!
Oli niin aurinkoinen päivä kuin hyvänsä, niin ei siinä lämmin ollut. Eikä maalaamisessa niin paljon liikettä saa että työstä lämmin tulisi.
Eikä voi edes silä puolustautua etten olisi tiennyt! Piti tuon nyt muistissa olla, kyllä niin monta kertaa olen työn vieressä palellut, tekemisestä huolimatta.
No, tänään sit jatkuu, täytyy se toiseen kertaan maalata, ja on siellä vähän muutakin tekemistä. Oman järjen jos sais lisääntymään niin se olis hyvä juttu… mutta ei siihen taida keinoja olla, täytyy kai vaan koittaa pärjätä tällä mikä on ja huolehti pikemmin ettei se ihan käytön puutteessa veltostuisi.
Eli vähän sama juttu kuin omavoimisuuden kanssakin, yritetään edes pitää siinä kunnossa kuin on, ettei ihan repsahtaisi.
Tänään otan puseron mukaan. Semmoisen valmiiksi suttuisen, niitä minulla jostain syystä on , enemmän kuin puhtaita.
Runo.
Älä koske en mä tykkään olet jo sen tehnyt monta kertaa. Miksi olen olenko nainen kenenlainen?
Haluan seksiä alusta mutta älä lyö menen lukkoon. Mikä kukko sä vittu olet, Kukkona tunkiolla sehän minä olen pelkkä paskaa päältä ja sisältä.
Uuteen aamuun on taas herätty.
Havaintona aamutuimaan se, että ihan riittävästi voimissani olen, edelleen. Tosin en tuota asiaa edes asettanut kyseenalaiseksi ennenkuin avasin koneen ja plinkin ja taas tämän otsikon huomasin.
Ehkei kannatakaan turhanpäiten kyseenalaistaa voimiaan, ainakin minulla tuntuu hommat sujuvan paremmin siten että voimien riittäminen päivän touhuihin on ikäänkuin oletusarvoista, todennäköistä .
Luulenpa, että jos aamusta alkaen ryhtyy itselleen selittämään että enhän minä jaksa, en minä pysty, en minä pärjää tämän päivän tehtävissä, ihan varmasti väsyn kesken ja puolitiehen ne kaikki kumminkin jäävät, pelkkiä virheitä, sutta ja sekundaa tulee ja ennen puoltapäivää olen kuitenkin niin poikki että pakko on lopettaa ja lähteä huilaamaan… valmistautumalla väistämättömään epäonnistumiseen sitä alkaa toteuttamaan, kaivelemaan itsestään uupumisen enteitä ja etsivä löytää, kuten sanotaan pyhissä kirjoituksissa.
Eilinen meni mukavsti, muutaman tunnin maalaushomma meren rannalla -ja nyt oli oikein lämmin, tuulikin kuin lehmän henkäys, siinä oli pitkähihainen paitakin liikaa. Tänään sitten aloittelemaan terassintekoa. Vaakituskone nyt ensin pystyyn ja pilarien pohjia kaivelemaan. Kyllä se siitä sitten alkaa muodostumaan.
Enkä tosiaan ala itselleni inttämään että ei tästä mitään tule, ei minulla mitään voimia minkään tekemiseen ole…
Ja sitä minä edelleen muillekin toivotan: uskokaa nyt vaan että ihan hyvä päivä tästäkin tulee, huomisesta ehkä vielä mukavampi, ja että positiivinen asenne on jopa tärkeämpi kuin se kuinka paljon niitä voimia tarkkaan mitattuna todellisuudessa on.
Ja taas on aamu.
Omavoimaisuusaiheeseen on mukava palata, vaikka tänä aamuna lihaksissa tuntuu eilinen lapionheilutaminen auringonpaisteessa, betonilaattojen kantaminen ja kärrääminen.
Tämmöistä se on, kun työnteko on satunnaista, pieniä pätkiä, ja rasitukseltaan kovin vaihtelevaa. Aina rankemman työpäivän jälkeen tuntee jotain tehneensä.
Mutta, taitaa olla niin, että tilapäinen voimien puute rankemman työpäivän jälkeen kertoo sittenkin siitä että voimat ovat taas kasvamassa.
Tänään onkin sitten helpompaa, vain lankku- ja lautakuorman lastaus ja purku, terassin rungon ja valokatoksen aloittamista, hyvin niiden lankkujen pitäisi sopia eilen valettuihin pilarikenkiin.
Tästäkin tulee ihan mukava ja voimaannuttava päivä!
Kauniiden päivien katsoin ikkunan läpi kulkevan toistensa jälkeen.
Tulisi loma!
Se minua voimistaisi, enemmän kuin tämä työ.
En silti ole voimaton,
minä hengitän,
ajattelen,
kävelen,
rakastan,
tunnen,
kesän maut ja tuoksut voin kokea
Eivät voimani loppuneet ole.
Positiivinen suhtautuminen asioihin saattaa antaa just sen tarvittavan lisän omiin voimiin, sen jonka avulla mennään yli vaikeammistakin päivistä.
Niitäkin kun ihan varmasti jokaisen ihmisen elämään tulee.
Elämän perusasioiden olemassaolon muistaminen on paikallaan. Ne ovat kuitenkin suuria asioita.
Sellaiset pienemmät, kuten harmitus sen johdosta, että joskus selvänäolon alkuaikoina kaverit kaljalle pyysivät, ja olisi tehnyt mieli mennä mutta kun oli tullut päätettyä ettei nyt sitten ainakaan hetkiin oteta… sekin tuntui silloin vaikeudelta, heh. Nyt vähän matkan päästä katsottuna ei asia paljon hyttysen paskaa isompi tämän polkuni varrella ollut. Todellisiakin murheita on tullut, mutta onpa ilojakin.
Tosiasioille ei mitään voi, ikäviäkin hetkiä tulee. On asioita, joihin ei itse eikä edes kaverien kanssa tai edes yhteiskunnan kaikilla voimavaroilla vääntäen voi vaikuttaa, Niiden yli menemiseen tarvitaan just sitä omavoimaisuuden varastoa, positiivista asennetta ja uskoa siihen että paistaa se päivä vielä risukasaankin.
Metsänreunaan on taas valjennut uusi kesäinen aamu. Kahvia oli keitettäväksi, vettä sai hanasta. Radio soittelee mukavia lauluja. Ruohonleikkurissa on tankki täynnä bensaa, kohtapuoliin, kun naapurien oletettu heräämisaika on takan, voisi vaikka sillä pöristellä pitkin kirsikkapuiden välejä, tai siten, jos ei satukaan semmoinen huvittamaan niin sitten jotain muuta. Pelastuslaitoksen ohjeistuksen mukaan ei sit kuitenkaan tänään mitään nuotioita edes kotipihaan, ollaan varovaisia!
Niin, tänään voi vaikka käyttää hetken ruuanlaittoon, kyllä sekin voimaisuuteen vaikuttanee miten ja mitä’ syö! Nyt on ainakin pihat ja metsän vihanneksia täynnä, jos niistä sit kans lisää voimaisuutta ja voipaisuutta tulisi.
Yhä vaan voimaantuvaa kesäpäivää kaikille!
Sunnuntaiaamun rauhaa.
Tuttu linja-autonkuljettaja oli laittanut joku tunti sitten facebookkiinsa kuvia aamuyön työpaikaltaan. Kullannuppujen oksennuksia, ruokajämiä ja tyhjiä tölkkejä odottamassa siivousta.
Pahasti ei saa sanoa, isänmaan toivoille.
No, minun elämääni eivät juurikaan nuo asiat kiusaa. Kun en tunne mitään hinkua ainakaan viikonloppuisin vilkaampiin asutuskeskuksiin tuppautua, niin ei se melu minun korviini asti kuulu.
Hyvä näin, omasta mielestäni. Ja miksei muidenkin mielestä. Tuskin minua sinne ihmisvilinään kukaan oikeasti kaipaakaan, joten ei ole paineita muuttaa asumistapojani. Varsinkin kun tämä on kovin halpaa, tämä hiljaisemmilla paikoilla oleminen.
Aamukahvia tässä taas, mantelikakun palasen kera, ja annan ajatusten liikahdella ihan omia polkujaan…kai sieltä sitten sekin putkahtaa esiin, mitä minä tänään haluan tehdä.
Olo on ihan oma ja ihan voimainen, ei moittimista.
Viikko ,näköjään, edellisestä omavoimaisuuspäivityksestäni tähän ketjuun.
Siis sunnuntainen kesäaamu taas odottamassa silmiään avaavia ihmislapsia.
Kuudelta aukesivat minun silmäni, virkeänä ja omavoimaisena kahvinkeittoon, lehdenlukuun, netin uutisvirran vilkuiluun.
Pari päivää mennyt hommissa joissa ei niin juuri järkeä ole tarvittu mutta voimia hiukan, perjantai lapioidessa maata , kaivaessa monttua terassille ja lauantai katolla köyden varassa ruuvaten , ruuvaten niin perkuleesti. Tuhannen ruuvia lisää tuulen repimään peltikattoon.
Ja silti, tuntuu kuin ei mitään raskasta ja väsyttävää olisi ollutkaan, eilinen iltakin työn jälkeen meni liikkuen sinne sun tänne, virkeänä ja innostuneena.
Niin se taitaa olle että voimat pikemmin lisääntyvät kun niitä käyttää -tietysti siinäkin jonkun kohtuuden rajoissa, saahan itsensä uuvuksiin kovasti yrittämällä.
Oma osansa ehkä on elämäntavoillakin, kyllähän se ryyppääminen krapuloineen, ulkoilman välttely ja tupakanpoltto, itsenä turruttaminen millä tahansa aineilla voimia vähentää. Paitsi tietysti ne kehonrakennusaineet jotka turvottavat lihakset mutta näkyvät kuihduttavan osan ajattelukykyä, ihmisystävällisyyden nyt ensimmäisenä, olen huomannut.
En ihan varma ole, kun en ihan kaikkea muistakaan, mutta joku sellainen hatara muistikuva on, että juopotellessa tämä omavoimaisuus oli hiukan heikommilla, ainakin just viikonloppuisin. Siinä oli paljon sellaista antautumismielialaakin mukana, periksiantamista, tunnetta että ei tälle mitään mahda, tämmöistä tämä elämä vaan on… Tai sitten muisti toimii tarkoitushakuisesti tässäkin asiassa, voi se niinkin olla.
Joka tapauksessa, tästäkin näyttää tulevan kaunis, mielenkiintoinen ja omavoimainen päivä, kertakaikkiaan elämisen arvoinen.
Aurinkoista ja voimallista sunnuntaita!
Pyhäaamun rauhaa ja voimallista oloa myös minulla.
Auringonvaloa, kesäistä mieltä.
Nauttikaa ja voimaantukaa kun luonto meitä hellii!
Jep.
Ainakin omalla kohdallani tuntuu olevan niin että valon määrä vaikuttaa tähän omavoimaisuuden määrään kovasti.
Ehkei suoraan voimia lisäävänä, mutta mielialaa kohottavana ja se sit taas aktivoi fyysistä kuntoa -kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Tämmöinen aamu sitten.
Olisi joutilasta voimaa ja pitää vaan odotella että sitä pääsisi käyttämään johonkin hyödylliseen.
Parikin pientä ansiotyötä on kesken, ja molemmat kesken siksi että tilatut materiaalit eivät ole vielä tulleet. Toiseen odottelen kattopeltejä ja toiseen kylpytynnyriä. No, se kattopeltihomma saakin odottaa, mutta tuo toinen tarttis saada juhannukseksi kuntoon. Kun menin vähän sellaista lupaamaan.
Voisihan tietysti alkaa tekemään jotain muuta, ihan omia hommia, mutta kun odotettavissa on että johonkin aikaan päivästä puhelinsoitto patistaa minut työntekoon.
Ja se on sitten hiukan semmoista, ei oikein saa aloitettua mitään, kun kumminkin sitten olisi jätettävä kesken ja kerättävä työkalut ehkä just kun ne on levälleen saanut.
Niinpä sit vaan odottelen.
Etttä tämmöinenkin tilanne.
Voimia olis mutta ei pääse käyttämään.
Miten on, tuleeko muille eteen tämmöisiä ongelmia omien voimien kanssa? Vai onko tämä vain minun järjestelykyvyttömyyttäni?
Itellä on vähän päinvastoin.
olisi selkeästi eräs homma ja sitä voisi tehdä, mutta mieli ja kroppakin haraavat vastaan.
yritän sitten venkoilla ja keksiä syitä olla tekemättä: voisihan sitä nyt pitää vapaapäivän, kun eilen en
kuitenkaan malttanut. Pitäähän sitä tärkeitä! asioita ajatella ja pelastaa maailma.
Hieman ovat henkiset ja ruumiilliset voimat vähissä ja kahvilla + tupakilla eivät taida käyntiin
taas pärähtää?
Olis sekin työhomma saanut jäädä lupaamatta tehdä, kun ei ole paukkuja oikein.
Sitten on vielä parikin mutkaa muuta matkassa.
Otanko eväitä sinne ja minkä verran? Käynkö kauppareissun ensin vai vasta jälkeen työn?
Usein näissä tilanteissa olen lähtenyt vaan ajelemaan jonnekkin. Nyt on rahat loppu ja
pysäköintisakkokin napsahti. Ehkä kuitenkin jaksan motivoitua ihan ensi töikseni
työn syntiä tekemään.
Usein kun jotain alkaa tehdä, niin siitä se päivä menee painollaan.
Voimien kahleet me katkomme
päästämme vapaaksi uskomme, kykymme,
omat voimamme nostamme valoon
ja annamme kasvaa.
Padotun voiman
itseensä kasaaman myrkyn
annamme valua maahan.
Hellimme voimaamme,
ruokimme hymyllä,
esillä pidämme,
ajatuksemme uhraamme,
vahvistamme ja vahvistumme.
se on hyvän kierre.
voimien kahlitseminen, siitä niin usein on kysymys.
Tänään minulla oli enemmän ulkoisia esteitä omavoimaisuudelle, ak47 :n kohdalla taas voimien käytölle taisi olla enemmän sisäisiä esteitä?
Ei näille ulkoisille esteille aina mitään mahda, tai sitten tarttis olla järjestelykykyä ja ennaltavarautumista huomattavasti enemmän. Sisäisille voiman jarruille taas voi omalla asennoitumisella aika paljonkin.
Mutta joo, tiedän, ei se asenteiden muuttaminen helppoa ole. Mukavuusalueeltaan siinä joutuu poistumaan jos alkaa vääntämään omaa ajatteluaan erilaiseksi kuin mihin on kenties vuosikymmenet tottunut.
Alistumisesta, flegmaattisuudesta, nöyrtymisestä, toivottomuudesta ei niin vain hypätä ajatteluun jonka mukaan näilläminunkin voimillani voi kaikenlaista tehdä ja muuttaa omaa tilannetta. Ei se helppoa ole. Eikä siinä ainakaan paranna asiaa se, että jokaisen ympäristöstä löytyy myös pessimistisiä nitistäjiä jotka joko suorin sanoin julistavat että ei sinusta mihinkään ole, tai vähän “fiksummat” kuittaavat vinolla hymyllä pienimmätkin yritykset.
No, jos ainakin itse yrittäisin olla nitistämättä kenenkään yritystä voimaantumiseen. Pikemmin tarttis tukea, mutta se vaatii sitten jo hiukan enemmän. Ehkä joskus hiukan sitäkin, ajoittain, ja tilanteen eteen tullessa…
Hyvissä omissa voimissa alkaa tämäkin päivä.
Aurinko paistaa, sopivanlämmin työilma on tulossa, eväsleipien päälle riittää jääkaapissa niin makkaraa kuin juustoakin. Mukavan työkaverin kanssa pääsen rakentelemaan kylpytynnyri-uima-allas-terassi jne häkkyrää, ilman piirustuksia, omaa luovuutta saa käyttää.
Ei siis valittamista, vaikka hiukan etsisikin.
Vapaa-ajatkin menevät edelleen rauhallisina. Asuinalue kun on sen verran sivussa ettei kuulu juoppojen rellestystä, eivät jaksa huume- ja pillerihörhöt kierrellä edes varkaissa, eikä ole just näkynyt evankeliointia harrastavia hörhöjäkään oven takana.
No, sataa sais, välillä, että perunat ja tillit ja raparperit ja lipstikat ja luumut ja kirsikat paremmin kans kasvaisivat.
Mutta ei muuten murhetta eikä puutetta mistään.
Elämänvoimia toivottelen muillekin, pitäkää niistä kiinni, älkääkä ainakaan tahallanne luopuko!
Ei ole moittimista tässäkään päivässä.
Voimissani olen, semmoisissa voimissa kuin nyt omat voimani yleensäkin ovat. Ei nyt niin voimaa uhkuen ja puhkuen mutta riittävän hyvässä hapessa kuitenkin. Omavoimaisesti liikun ja tällaisena joutilaana perjantaina näpertelen omia touhujani kesäpäivästä nautien.
Henkiset voimavarat edelleen kutakuinkin kelvolliset. Ei niissä niin kehumista ole, mutta toimeen tulen niilläkin.
Olo on rauhallinen, kuten on ollut jo pitkään, ei tässä ole ollut mitään aihetta masentumiseen tai hermoiluun tai isompiin tunnekuohuihin mihinkään suuntaan. Itseni ja maailman kanssa sovinnossa, eikä tunnu tarvettakaan sen kummempaan.
En minä näistä omista voimistani haluaisi pois heittää mitään, mutta ei ole siitäkään mitään katkeruutta ettei niitä tämän enempää ole. Lienen sitten itseeni ja resursseihini niin tottunut etten osaa muuta kaivata.
Tai joo… lottovoitto sais tulla, tottakai, mutta ei sen tulematta jääminenkään niin heilauta.
Paino sais vähän pudota, mutta se ei taida sitä tehdä ihan itsestään. Oliskohan niin että siihen asiaan pitäisi pikkuisen satsata niitä voimiaan, tehdä jotain…edes päätös painon pudottamisesta? Laiskuuttako? Sitä se voi olla, elämisen helppous on niin turruttavaa ettei viitsi tuommoisia ellei se ylipaino ihan häiriöksi ala muuttumaan.
Laiskuus sitten taas ei ole omavoimaisuuden puutetta, se on vain …laiskuutta. Voimat on, siihen laihduttamiseenkin, kunhan ne viitsin ottaa käyttöön. Laitanpa asian harkintaan. Kyllä se muutama kilo joka yli sadan nyt on, vois olla aiheellista pudottaa. Vois olla. Hm…
Luin tätä ketjua ja kiitos mielenkiintoisista ajatuksista mitä olitte kirjoitelleet omavoimaisuudesta.
Omavoimaisuuden käsitin joskus erilailla kuin nyt. Mutta niinhän se on, että kun raitistuu niin alkaa ihmisenä kehittymään ja huomaa elämän sekä muut ihmiset ihan erilaisena kuin ennen. Ainakin näin minulle kävi. Ja toivon että kehitys vain jatkuu.
Viinan suhteen (ja siitähän me ollaan täällä toipumassa) olin juovana aikana omavoimainen, tai luulin että minulla oli voimaa hallita sitä. Tai ettei se kuulunut kenellekään jos otinkin. Kun sitten vihdoin tajusin etten kyennyt hallitsemaan viinanhimoa, se vei vaikka kuinka päätin etten nyt ota, en tänä viikonloppuna juo. Aina petyin itseeni ja voimiini. Mutta kun myönsin ettei minulla ole voimia sitä vastaan, tavallaan annoin himolle periksi ja myönsin etten sitä hallitse, pääsin raittiuden alkuun.
Muistan elävästi kuinka rakentelin itselleni kuin turvakuoren jonka alla olin ja rukoilin apua Jumalalta, että saisin olla tämän päivän juomatta ja niistä päivistä se sitten alkoi, viikot, kuukaudet ja vuodet. Ja vielä tänäänkin rukoilen että tuo suojakuori olisi edelleen ympärilläni, etten kuvittelisi olevani niin voimakas että yksin pärjään viinanhimoa vastaan. Ja tässä asiassa olen tosissani. En minäkään halua mitään uskontoja sekoittaa tänne, vain uskosta kerron joka on eri asia kuin uskonto.
