omavoimaresepti

Kahvikupilliseen omaa halua ripaus tahtoa
annetaan hautua yli yön, viikon.
ei pahene jos toisen. Selvänä haudutat.
rakkautta ripottele joukkoon.
itsetuntemusta hyppysellinen.
anna läheisten lämmittää keitosta
mutta vain omalla kauhalla kosketat.
ota sekaan klinikan mausteet,
ystävän avun, ohikulkijan rohkaisuhymyn.
Peität syrjäisten katseilta
varjelet epäluuloilta
ja uskot, niin lujasti uskot.
uskot sen kypsymiseen.

Maistele iltaisin,
maistele aamuisin
maistele työssäsi.
Se kasvaa, lisääntyy, ja maku paranee alati.

Se ei lopu.

Itsetuhosta itsetuntemuksen kautta itserakkauteen. Hehehehehehehehehehheehehh,eh,eh.
Eivaan…
Omilla voimilla voimistelee ja voimistuu ja vaimaantuu ja voivottelee vieressä vaikean kohtalon
omaavat vaivaiset ukot ja akat ja eemikot ja sammakko kurnauttaa serenaadin soman, löytää
prinsessan oman ja pakahtuu onnesta ja pamahtaa paksusta hoikaksi prinssiksi eli
tapahtuu käänteinen epäpyhä posaus.

Vaan asialliseen uomaan nyt suitsen itseni,
Voimieni tunnossa kun taas oon niin omillani kuljen ja sitten kuitenkin muistan etten aiemmin
ole pitkälle pötkinyt ihan yksikseni joten turvaan toisiin joita tielläni kohtaan.

Kuitenkin on taivaita tähyämällä vain niska jäykistynyt, jolloin looginen katseen suunta on omaan itseen ja
sisikuntaan. Siellä majailee voimaa jos toistakin ja se pitää valjastaa käyttöön tekemällä yhteistyötä eli
olemalla nöyrä siinä mielessä, ettei ala hampaat irvessä rekeään vetämään. Raskas on yksin ja kaveri voi auttaa,
kun vaan pyytää.
Hevonenkin on tuossa hyvä ja vipuakin voi käyttää voimana, apuna…tahtoo sanoa, että järki käteen ja
suhteellisuudentaju kohdilleen.
Katsellen, kuunnellen kevättä, luontoa, ihmisiä, itseä, pääsee ajoittain ja ehkä jopa yhä useämmin käsitykseen
mitä jaksaa ja missä on tarvetta apua kysyä.
Virheitä sattuu kaikille jolloin on hyvä koettaa muistaa olla itselle kaveri varsinkin vaikeampina aikoina.
Elämä on taitoa ja taiteilua, osaamista ja tuuripeliä. Elämä on juhlaa, tuskaa ja paskaa.
Elämä kuitenkin on ja elettäväksi tehty. Riskejä kannattanee ottaa tai koettaa olla valittamasta.
Ulkoiset tekijät vaikuttavat lopulta aika vähän kun on mieli virkeä ja luotto itseen tarpeeksi
kohdillaan. Maailma osaa masentaa ja ihmiset suututtaa. Kyse on kai kuitenkin masennunko
ja lannistunko vai jatkanko yrittämistä vaikka mitä tulisi.
Sitten vielä se, että positiivinen mieli tuottaa eloon hyvää ja negatiivinen sitä toista.
Kumpaa siis kannattaa koettaa opetella ja harjoittaa.
Konstit on sitten monet ja kunkin kohdalleen etsittävä.
Elämä on toisinaan helppo laji kun ei liikoja murehdi ja menee vaan minne nokka näyttää.
Tekee velvoitteensa ilman sen suurempaa huomion hakemista ja päästää itsensä niin helpolla kuin suinkin
mahdollista, ihan kuin koiran veräjästä, vähimmän vaivan periaateella.

Rakkaus ja voima
käsi kädessä
ne ovat yhtä.

On rakastettava itseään jotta voi rakastaa muita.
Joka itseään vihaa katkeroituu
Joka omat voimansa kieltää
heikkenee toisten armoille.

Omavoimainen voi ottaa lisää voimaa toisilta
ja jakaa omastaan tarvitseville.
Voima kasvaa, ei vähene.

Kun rakastan, elän.

Auringon paisteeseen heräsin.
Hymyilin uudelle aamulle.

Rakastan kevättä kuin itseäni
ja tätä maailmaa.
Kasteen tuoksua,
kukkien pursuvaa voimaa
kun ne nostavat päänsä talven jälkeen
Ja huutavat ääneti
väreissä hehkuen
uuden nousun hetkeä.

Samaistun siihen.
Elämän voima on minussa.

Sen tiedän kun aamulla
voimani tuntien nousen .

Lämmin käsi joskus omassani
kertoo miten omat voimamme kohtaavat,
soivat yhdessä, toisiinsa hetkeksi kietoutuvat.

me nauramme,
leikimme omilla voimillamme,
annamme voimiemme koskettaa toisiaan.

Keväällä,
silloin on sen aika.

Huonosti nukutun yön jälkeen
(lihakset jumissa luulen)
hetken en tiennyt viitsinkö nousta
Jos makaisin vaan tämän päivän

Sepelkyyhky huhuili puussa
Aurinko piirsi neliön lattiaan
Alkavan aamun elämän äänet
töihinsä kiiruhtavat ihmiset
lasten nauru jalkakäytävällä

Teekuppini myötä huomasin taas
Niin paljon on sitä mikä
voimiani vahvistaa.

En malta tätä päivää murjottaa.

Ikkunani avaan, kevään tuoksun
ja aamutuulen tunnen.

kiitos lutunen :slight_smile: …niin nätisti kirjoittelet- luen mielelläni!

Tänään äitienpäivänä minä muistan:
äidiltä sain omat voimani evääksi elämään.

Kahlil Gibran kirjoitti:
“Jumala ei voi olla kaikkialla yhtä aikaa.
Siksi hän loi äidin.”

Myös toinen omavoimaisuuteni lähde on tänään läsnä.
Aurinko antaa meille enemmän kuin osasimme toivoa.

Auringosta ja äideistä on elämä tehty.

Jos lapseni kysyy minulta:
“Riittääkö elämässä se, ettei tee virheitä?”

Mitä minä hänelle vastaan?
Mitä sinä vastaisit?

Ei riitä. Virheitä on tehtävä, uskallettava tehdä. Virheetön tai sellaiseksi itsensä kuvitteleva
elää mukaelämää, pelkojen vankina.

Virheiden välttäminen elämäntapana?

Kärjistetty ja yliampuva moraalin korostaminen kaikessa, “puhtauden” ensisijaisuus?
Mielenkiintoinen kysymys.

Ihmisellä on ihmisenä ihmisyhteisössä eläessään oltavakin rajoituksia, muuten päädytään turvattomuuteen, mutta kohtuus siinäkin.

Tuskin ihmisen on hyvä elää kovin ahtaisiin raameihin pakotettuna, vaikka juuri kahleissa saattaakin joskus olla näennäinen turvallisuuden tunne; niihin usein sisältyy myös yhteisöllisyyttä, “omien” joukossa tunnettua samaistumista ja samankaltaisuutta, ehdotonta solidaarisuutta “omien” kesken, lujaa uskoa perimmäiseen oikeuden toteutumiseen jne.
Uskonnolliset yhteisöt ovat lujia, koska ne ottaessaan suuren osan ihmisyyttä pois, myös antavat jäsenilleen tuota kaikkea. Siksi ne ovat myös niin suurta riippuvuutta aiheuttavia, ja jos ajattelu kuitenkin herää, psyykkiset ristiriidat voivat olla todella suuria.

Totuttuna elämäntapana asioiden jakaminen niihin jotka ovat syntiä tai sormen antamista pirulle tai saastuttavaa tai luopumista uskosta ei ihmistä kummastuta; se vain on niin. Ellei antaudu koskaan epäilemään, ei se tunnu hiukkaakaan kärsimykseltä eikä kahleelta.

“puhtauden vaaliminen”, “virheettömyys”, oikeaoppisuus ja täydellisyyteen pyrkiminen muuten vilahtelee useion myös riippuvuuksista irrottautuneiden tai osittain irrottautuneiden, ikuisten sairauden hoitajien, puheissa. Milloin mikäkin ortodoksisesta opintulkinnasta poikkeava ajattelu, käyttäytyminen tai tekeminen nimitetään helposti “juomisen petaamiseksi” tai vaanivan paholaisen juonitteluksi ihmisen aivoissa.

Ja syyllisyydentuntoja herätetään niin kovin mielellään muissa ihmisissä, ettei vaan heillä olisi sen hauskempaa kuin itselläkään. Koska se tuntuu oikealta, kärsiköön vaan muutkin kun kerran minulla on ankeaa…

Lutunen kirjoitti tärkeän kysymyksen, ehkä Äitienpäivän kirvoittamana

Virheitähän ei voi välttää. Jonkinlainen arvio virheiden ja oikeiden valintojen välillä on 80/20. Siis neljä viidestä valinnasta on oikein ja 1 viidestä menee vikaan.

Kun ihmisellä ei ole täydellistä ennakkotietoa valintojensa seurauksista, on järkevää ja turvallisuutta antavaa yrittää määrittää, mitkä valinnat sisältävät riskejä, joita ei halua ottaa.

Alkoholistina pyrin välttämään ensimmäisen ryypyn ottamista, haluan että se valinta osuu oikeaan 80 prosenttiin.

Muilla elämänalueilla on sitten omat riskinsä. Ne voi itsetuntemisen kautta määritellä omaksi turvakseen. Jokainen ihmisen vieteistä (itsesäilytys-, suku- ja sosiaalivietti) voi ylikorostuessaan johtaa harhaan. Usein on hyvä keskustella mieltä askarruttavista kysymyksistä asiantuntijan tai omien kaltaisista ongelmista selvinneen kanssa. Rukous, mietiskely ja omantunnon ääntä kuuleminen antavat myös osviittaa virheiden välttämiseen


Ensimmäiset asiat ensiksi

Hengissäpysyminen edellyttää hullunrohkeiden hengenvaarallisten tilanteiden välttämistä. Selviytymisvietti on niitä perimmäisiä tarpeita kai kaikilla elollisilla olennoilla.

Se elossapysymisen halu on myös yksi merkittävistä voimavaroista, ilman sitä kai luovuttaisimme aika helpolla ja jättäisimme monet selviytymistaitomme käyttämättä, ihan siksi ettemme viitsisi.
Eli, Lutunen, miten olisi, kai tuo voisi kuulua ainesosana omavoimaisuusreseptiin, luulen että se pitää meitä voimissa ja hengissä kovastikin, siellä pohjalla vaikuttavana?
Tuon virheiden pelkäämisen, perfektionismin, “minun on oltava täydellinen” -ajattelun kanssa se ei kai kuitenkaan ole lainkaan sama asia.
Ne hengensäilytysreaktiot, sarvikuonon väistämisestä sähköiskun välttelemiseen asti kai sujuvat melkoisen luonnostaan, ne asiat, niin uskoisin, todellakin ovat siellä geeniperimässämme. Muuten meitä ei ehkä olisi.

Tervehdys metsänreunaan! Ylläoleva särähti todella pahasti, koska omakohtaisesti olen kohdannut omissa “uskonnollisissa” ympyröissäni hyvinkin paljon ihmisyyttä. Tai tarkennettuna: Ilman kirkollisten organisaatioiden tukea olisin poistunut melko suurella todennäköisyydellä elävien kirkoista kymmenisen vuotta sitten.
Kirkonmenoista ja opeistakin on niin monta mielipidettä kuin on ihmistäkin, mutta minä yritän pitää kristillisten organisaatioiden hengellisen ja maallisen puolen erillään. Ja hyvin olen tähän asti onnistunutkin. Ilman minkäänlaisia psyykkisiä ristiriitoja.
Päinvastoin, kristillisen päihdetyön peruslinja on erittäin hyvin oman maailmankatsomukseni kanssa sovussa! :smiley:

Varmasti näin on, Andante. Uskonto antaa suurelle osalle ihmisistä ne raamit joiden mukaan eletään, synnintunnon ja tehtävät joita tekemällä pelastuu, useille myös elämän tarkoituksen.

Koko kirjoitetun historian ajalta löytyy filosofien mietteitä siitä, miten uskonto on ihmiskunnalle hyödyllinen, normittava, moraalisäännöt antava ja valtarakenteet pystyssä pitävä -monen filosofin mielestä riippumatta edes siitä onko se hengellisyyteen perustuva maailmankatsomus edes yhtäpitävä todellisuuden kanssa. Pragmatismia löytyy monen uskonnolliseksikin mielletyn ajattelijan pohdintojen taustalta.

Asialla on kuitenkin myös toinen puoli. Jopa minun tuttavistani ne, jotka ovat sisäisten ristiriitojensa takia mielisairaalahoitoon päätyneet, on useimmiten taustalla myös hengellisiä innostuksia, joiden kanssa sitten on päädytty ahdistuneisiin olotiloihin ja epävarmuuteen. Just lueskelin jostain vanhasta aikakuslehdestä, miten hengellisen perheen tytär ensi kertaa aikuisiässä tanssittuaan koki osallistuneensa niin suureen syntiin että oli mentävä ulos oksentamaan…

Uskominen on toisinaan kovin ulkoa annettua, taustalla on kovin usein kasvatus, ympäristö, suoranainen evankeliointi, vallitseva hegemonia jne. Joskus toki maailmankatsomus on aivan näistä riippumatta oman harkinnan ja ajattelun tulos, kenties joskus Pascalin vedon kaltaista hyötylaskentaa…hänhän kehotti lyömään vetoa jumalan olemassaolon puolesta, koska silloin, oikeaan osuessaan, voittaa kaiken, ja jos on väärässä, niin so what, mitään ei voi menettää…

Uskonto voi olla moneen tarkoitukseen oikeinkin hyvä työkalu, ja jos se joskus puuttuvan itsesäilytysvietin pystyy korvaamaan opetuksillaan, niin se on tottakai hyvä asia.

Mutta, tarvitaanko itsesäilytysvaiston noudattamiseen säännönmukaisesti hengellisyyttä? Ja onko mahdollista että joissakin itsemurhatapauksissa olisi osuutta asiaan ollut juuri uskonnollisilla asioilla? Ainakin toisinaan näyttäisi siltä, että ahdistus ja elämisen pelko onkin lähtöisin siltä sylttytehtaalta?

Mutta, meitä on kovin monenlaisia, ja eri asiat vaikuttavat meihin kovin eri tavoin. Ja asioiden vaikutuksista meihin kaikkiin, yhteisöinä ja yhteiskunnan jäseninä, koko yhteiskuntaan ja sen käyttäytymiseen, sitä sitten jo onkin helpompi miettiä -kenties tarpeellisempaakin.

Joo-o, kiitos nopeasta vastauksesta Metsänreunalainen. Minulla on aina hieman vaikeuksia kaikenlaisten syntien ja vajavuuksieni kanssa. Näen asiat niin, että “pelastumiseni” liittyi oleellisesti Diakonian sosiaali- ja etenkin Caritaksen päihdeneuvojan konkreettiseen tukeen jonka avulla sain junani taas raiteille. Kuulematta sanaakaan mihinkään uskonnolliseen viittaavasta. Jos nämä olisivat heilutelleet raamattua ollessani vielä hyvin epävarmalla ja etsivällä asenteella liikenteessä, olisin melkoisella varmuudella todennut että ovet ovat siitä kivoja, että niistä pääsee molempiin suuntiin. Eli tästä jätkästä olisi näkynyt vain kantapäät! :laughing:
Nykyäänkin minulla on ym. henkilöitten kanssa tekemistä, mutta pelkästään ajatustenvaihdon merkeissä. .Eikä silloinkaan puhuta kirkon touhuista. Ellei sitten minun aloitteestani.

Näinhän ne asiat menevät.
Konkreettinen apu on useinkin eri asia kuin sen taustalla olevat tavoitteet.

Ajoittain olen minäkin mukana, osaltani auttamassa, yhtä hengellistä yhteisöä ihan siksi, että tekevät hyvää työtä mm. ruuanjakelullaan. Hyvin tietäen, että heidän kohdallaan kysymyksessä on ns. sisäänvetotuote, jolla saadaan ruuantarvitsijat myös alttiiksi evankelioinnille, eli ruokakassi on nimenomaan työkalu.

Tuosta tiedostani huolimatta, mukaan menen, ja teen yhteisyötä kun minua pyydetään.
Se konkreettinen apu tarvitsijoille kun on tärkeää, vaikka taka-ajatus olisikin melkein mikä tahansa.

Sanon että melkein mikä tahansa. On nimittäin minullakin, tuosta opportunismistani huolimatta, myös rajat joita en ylitä.
Sattui sellainenkin tapaus että tämä persusoturiryhmämme halusi jakaa ruokaa ja vaatteita (tosin vain syntyperäisille suomalaisille) … sen porukan hommat, niin ulospäin hyvän näköistä kuin tuokin olisi ollut, kierrän kaukaa. Hyvän varjollakaan siis ei aivan mitä tahansa.

Niin totta.
ilman eloonjäämisviettiä ei omavoimaisuutta olisi.
Reseptiin?
Kuuluu kuten ilman happi ranskanpullan taikinaan vaikkei Pirkan nikseissäkään erikseen mainita :laughing: :laughing: :laughing:

Pois ei saa jättää!

Omassa touhussani en joudu etsimään minkäänlaisia mahdollisia “taka-ajatuksia” enkä sisäänvetotyökaluja koska toimin täkäläisen suomalaisen kirkollisen työn piirissä. Kirkon linja on yhteishyödyllinen eikä itselläni ole mitään hinkua hypätä näyttämölle. Päinvastoin - minulle olisi tärkeää saada seurakuntiin mahdollisimman monta siellä aktiivisesti vapaaehtoistyötä tekevää sen verran päihdeasioita tuntevaksi, että osaisivat ohjata oikeaan paikkaan jos eivät itse pysty auttamaan. Tähän suuntaan ollaan menossakin. Aika näyttää miten ottaa tuulta purjeisiin.

Sadekuuroja odotan.
Voimaannuttavat luonnon.

Virkistyn mukana, kesääni elän.
Joka hetkestä nautin.

Asfaltin raosta nousivat tänään voikukka ja ratamo.
Niin paljon on pienissä voimaa.

Pienessä on suurin voima ja mahdollisuus myös suurempaan voimaan.
Tahtoo sanoa, että yhteistyöllä on mahdollista saada aikaan kaikenlaista isompaa ja pienempää,
rakentavaa ja hajottavaa.
Omin voimin jokainen tarpoo, yhdessä voimat saattavat kantaa pidemmälle ja lopputulos olla
hedelmällisempi. lisääntyvät jotkin eliöt ja kasvit omin neuvoin, mutta useimmat eivät.
Ihminen ainakin tarvitsee toista ja toisia voidakseen hyvin, elleivät ympärillä olevat ole
idiootteja ja heitäkin riittää varmaan jokaisen läheisyydessä.
Pitää ajoittain tehdä valintoja, omilla voimilla omavaltaisesti etsiä itselle sopivaa seuraa ja
olosuhteita. Kukaanhan ei puolesta mitään lopulta tee, vaan ihminen on luontojaan itsekäs otus,
kuten eläimet yleensä.
Sen tyypin kun saisin joskus tavata, joka täysin itsenäisesti elää ja pärjää tässä maailmassa, niin
voisin luultavasti sanoa nähneeni ensimmäisen todistettavissa olevan ihmeen omassa elämässäni.
Toisaalta tuollaisen kohtaaminen on kai mahdotonta, koska jo pelkkä hänen näkemisensä aiheuttaisi
todennäköisesti vuorovaikutuksen ja tuolloin hän ei enää olisi täysin yksin pärjäilevä.
Sanoja kun voi väännellä ja käännellä ja antaa merkityksiä mielensä mukaan.
Asian tekee vain hankalaksi se, että kommunikaatio ei toimi, ihmiset puhuvat eri asioista ja sitä kyllä
tapahtuu koko ajan.
Tärkeintä olisi siis itseni lähinnä nähdä sanojen taakse, nähdä ihminen, persoona ja koettaa
ymmärtää.
Erillisyyden tunne on useimmiten eräs suurimpia päihteiden käytön syitä ja päihteillä ongelma harvoin
ratkeaa. Paras lääke on luullakseni juuri ymmärryksen lisääminen. Ja miten itse voin sitä lisätä?
Kaiketi yrittämällä itse ymmärtää ja toisaalta olemalla ymmärrettävä, ainakin yrittämällä olla…