Huomenet.
Uusi viikko alussa. Tytär kertoi ettei vaikeaa ollut se ettei saanut olla puhelimella, ryhmät oli hyviä ja niistä jo jäänyt ajatuksia omaan päähän, vaikka aika olikin lyhyt. Se minkä sanoi heti oli se kuormittavuus, kun siellä puhuttiin päihteistä kaiken aikaa. Ei niinkään se kuntoutus ja siellä päihteistä puhuminen vaan se, vapaa-ajalla tapahtuva puhuminen jossa juuri se ihannointi päihteitä kohtaan. Tytär kertoi, että toinen näistä ihannoitsijoista oli ollut jo 2kk ja ihmetteli miksi, kun selkeästi puheista kuulsi halu käyttää. Osa porukasta oli tosi motivoituneita ja muutaman kanssa aikoivat pitää yhteyttä, mikäli tytär pysyy raittiina.
Eilen romahdimme tyttären kanssa molemmat. Tytär kertoi kyllästyneensä puhumaan kaikkien kanssa vain päihteistä ja olemaan vain päihteidenkäyttäjä. Minä kerroin olevani aivan yhtä kyllästynyt puhumaan asiasta ja olemaan päihteidenkäyttäjänäiti. Tyttäreni äiti haluan olla tottakai, muta niin kyllästynyt tähän, ettäpäihteet määrittää jo omaakin elämääni. Puhuimme välillämme olevasta symbioosista, kuinka aina olemme olleet tiivis kaksikko jossa toisen tunteet tuntuu omina. Tämä on pitkän ajan tuotos, kun jo pienenä olemme aloittaneet avun hakemisen.
Tiedän ettemme ole tehneet tyttärelle mitään mikä aiheuttaisi päihteidenkäytön, tyttärellä ollut hyvä lapsuus. Se mitä tyttärelle sanoin, että olen välillä pohtinut olenko tiedostamattani yrittänyt mahduttaa tytärtä muottiin, johon ei kerta kaikkiaan sovi. Tytär ei ole koskaan halunnut pienenä käyttää mekkoja, halunnut laittaa hiuksia vaan olla vähän poikatyttö. Nyt tosin tykkää meikata
. Kertoi tehneensä itse samaa, halunnut olla kuin muut ja silti tietäen ettei ole. Kaikkihan on omia yksilöitä. Totesimme olevamme läheisriippuvaisia toisistamme. Tytär tarvitsee minun hyväksyntäni, vaikka aina tekee oman mielensä mukaan. luottaa, että tiukassa paikassa minä pelastan. Ei tarvitse luottaa itseensä, kun voi luottaa äitiin. Minulla taas kaikki hyvin, kun tyttärellä kaikki hyvin. Mikäli kuulen ettei tyttärellä kaikki hyvin, alkaa pääni työskentelemään välittömästi ratkaistaakseen tilanteen. Aineita käyttäessä pohdin mikä nyt käytön aiheutti ja miten saa loppumaan. Eilen sain itseni kiinni kertomasta tyttärelle mitä tulisi sanoa a-klinikalle, että haluaa avokuntoutukseen. Nielaisin loput sanat ja sanoin tyttäreni itse parhaiten tietävän mitä sanoa, hän on verbaalisesti lahjakas. Totesimme ettemme voi jatkaa näin, meidän täytyy irrottautua toisistamme. Näin jatkaen meille käy huonosti, jotain täytyy muuttaa.
Sovimme, että hetken aikaa soitamme kerran viikossa tai tulevat poikaystävän kanssa syömään. Tytär hoitaa nyt itse asioitaan ja alkaa hakemaan päiviinsä sisältöä. Tietää itse ettei voi luvata edes itselleen mitään, yrittää päivän kerrallaan pysyä raittiina. Sen hän teki selväksi ettei kukaan muu voi tätä hänen puolestaan tehdä. Se on joko hän tai ei kukaan.
Yolanda minusta lastensuojelun todella kuuluisi puuttua kannabiksen käyttöön, outoa ettei näin ole. Olen samaa mieltä, että on harvinaista ettei kannabis ole passivoinut, tosin nuo aamut saattaa juuri siitä syystä olla vielä hankalampia. Hienoa ettei pössyttely ole vaikuttanut arvosanoihin. Onko tyttärelläsi suunnitelmia tulevaisuuteen, mihin haluaisi lukion jälkeen?
Äitijokapysyyvierellä, tyttäreni kertoi, että kuntoutuspaikassa olivat puhuneet hallituksen suunnitelmista ja miten ne lyhentäisivät heidän jaksojaan jopa niin ettei saisi kuin 30pv maksusitoumuksen, joka on aivan liian lyhyt aika tällaiseen sairauteen. Mikäli siis tyttäresi kuntoukseen haluaa kannattaa rattaat laittaa pyörimään, jotta saisi vielä pidemmän ajan. Meillä myös asumistuki tulee tänään ja pelottaa vähän, että pysyy hallussa.
Toivottavasti sepityksistäni saitte kiinni, oma pää just nyt sekaisin. Tällä hetkellä edelleen kaikki hyvin.
Halauksin, Tirppana.