Oman nuoren käytön huomaaminen

Vilpola
1

Hei,

saimme viikonloppuna tietää että nuoremme, 18 v, on käyttänyt kannabista jo ainakin vuoden verran ja todennäköisesti kokeili ensimmäistä kertaa lääkkeitä. Tilanne eskaloitui kun emme saaneet tytärtämme kiinni ja lähdin aamuyöllä hänen asunnolleen (ehkä se kuuluisa äidin vaisto), katsomaan mikä on tilanne. Taustana että hänellä on myös sosiaalisten tilanteide ahdistus diagnoosi ja sen vuoksi käyty terapiassakin. Tai mistä sitä tietää oliko muna vai kana ensin…

Väittää että lääkkeitä kokeili ensimmäisen kerran, jouduimme viemään hänet päivystykseen jossa otettiin tarkkailuun, mutta poliisia ei kutsuttu paikalle vaan jäätiin tarkkailemaan tilanetta. Puheyhteys on jotenkin auki, väittää ja varmaan uskookin oikeasti niin että kannabis helpottaa ahdistusta ja kieltäytyy näkemästä että sen haittavaikutukset ovat kaikki näkyvillä hänellä ja hän vain käytöllä pahentaa omaa tilaansa. Haluaa omien sanojensa mukaan opiskella ja käydä töissä, raivosi meille alkuun kun veimme hänet päivystykseen että hän saa siitä papereihin merkinnän.

Oma olo on kamala, mitä enemmän luen, sen isompaan paniikkiin menen. Tuntuu kuin kylmä nyrkki puristaisi sydäntä ja itkettää koko ajan. Mulla on itsellä aika työterveyspsykologille, tyttärelle olen jo saanut lähetteen psykiatrille mutta ei ole valmis vielä lähtemään sinne ja puhumaan asioista. Mitä teen, miten tämä loppuu?

2

Hei, Huolestunutäiti!

Kerroit tilanteestanne nuorenne kanssa. Valitettavasti todella monet vanhemmat painivat tänäänkin aivan saman tilanteen kanssa, joten yksin et suinkaan ole. Kerroit myös, että olet hakenut itsellesi apua, mikä on todella tärkeä teko, ja että nuorella on myös hoitosuhde, se on tärkeää.

Tunnistan tuon kylmän nyrkin puristuksen sydämessä, se on tunne joka ei helpolla unohdu. Nyt on mielestäni tärkeää pitää puheyhteys aktiivisena, yritä olla neutraali kun puhut nuoresi kanssa, ettei se katkea. Huumeiden käyttöä sinä et pysty lopettamaan, mutta voit pitää linjaa auki huumeettomaan elämään koko ajan, kertomalla mahdollisuuksista, hoidoista ja muista tavoista.

Mikä nuoren tilanne on nyt? Onko työelämässä tai opiskelemassa? Vai onko ne tavoitteena hänellä? Joka tapauksessa on mielestäni positiivista, että hänen ajatuksissaan on aivan normaali elämä.

Voimia tähän päivään!
Johanna

3

Kiitos Johanna vastauksestasi,

nuori on nyt sekä opiskelemassa, että työelämässä. Hänellä on käynyt hyvä tuuri työn suhteen, sai vakituisen työpaikan vaikka opiskelut ovat kesken. Se antoi kaiken kamaluuden keskellä lohtua, että kun löysimme hänet sekavana ja sanoimme että nyt lähdetään päivystykseen, hän huusi että ei voi lähteä kun saa merkinnän papereihin ja hän haluaa tehdä töitä. Uutta terapiajaksoa hän ei ole vielä hyväksynyt, eikä ole suostunut vielä lähtemään juttelemaan, mutta olen hänelle kertonut että väylä on auki ja tarvitsee vain yhden puhelinsoiton että saadaan aika varattua. On myös puhunut jatko-opinnoista, mutta tämä korona-aika ei ole helpottanut opiskelua ja onkin jäänyt siinä jälkeen, osittain myös töiden takia. On tulossa tänäänkin käymään tässä kotona ennen töiden alkua, ja teen kaikkeni että puheyhteys säilyisi. On vain niin voimaton olo, kun haluaisi että käyttö loppuu juuri nyt tähän hetkeen ja että lupaisi, ja pitäisi lupauksensa että ei koskaan enää käytä mitään…

4

Hei, Huolestunutäiti!

Kerroit myös, että nuori on käynyt terapiassa ahdistuneisuuden vuoksi, myös oman poikani huumeiden käytön käytön takana oli mielenterveysongelmia, mutta suurempia ja hoitamattomia, ja juuri näitä hän todennäköisesti aluksi itse alkoi huumeilla hoitamaan. Vaikka asiat jo nyt ovat paljon selkiytyneet, niin en myöskään tiedä varmaksi kumpi oli oli ensin huumeet vai mielenterveysongelmat. Mutta tosiasia on, että usein ne toisiinsa limittyvät.

Ehkä voisit nuorelle “markkinoida” terapiajaksoa enemmän mielenterveyden näkökulmasta, jos hän pelkää sitä huumeiden käytön merkintää. Toki kaikki sosiaalipuolen asiat ovat täysin luottamuksellisia joka tapauksessa, eikä mitään huumeiden käytön yleismerkintää, mikä automaattisesti joka paikkaan ilmoitettaisiin ei ole. Mutta muistan omalta kohdaltani saman ilmiön mainitsemastasi merkinnästä.

Sinulle suosittelen huumeiden käyttäjien läheisille järjestettävistä vertaistukiryhmistä, Irti Huumeista ry järjestää niitä monella paikkakunnalla ja omalta paikkakunta ei löydy, niin vertaistukiryhmä kokoontuu myös verkossa, lähemmät tiedot saat Irti Huumeista ry:n sivulta. Itse olen saanut vertaistukiryhmästä korvaamaton apua omaan selviytymiseen.

Tiedätkö sitä, että käyttääkö nuori huumeita yksin, vai onko hänellä joku tietty ystävä tai kaveripiiri, mikä tähän käyttöön liittyy?

Terveisin
Johanna

5

Hei Johanna,

Tästä uudesta terapiajaksosta meillä on ollutkin hänen kanssaan jo puhetta ennen tätä kannabiksen käytön paljastumista ja nyt kun yhdistelen asioita mielessäni yhteen, on se ensimmäinenkin terapiajakso osunut aikaan, jolloin on joko jo käytetty tai aloitettu käyttää. Eli jatkunut ainakin jo vuoden. Eilen sain nyt ensimmäistä kertaa häneltä vastauksen joo, kun muistutin, että meillä on lähete valmiina psykiatrille, että varattaisiinko aikaa. Hän sanoi myös minulle, että ruoho auttaa ahdistukseen, eikä suostunut siinä hetkessä ottamaan vastaan tietoa, että kyllä, varmaan hetkellisesti ja kun vaikutus lakkaa, niin ahdistus voi tulla jopa suurempana takaisin. Hänen taustaansa kuuluu vielä kiusatuksi joutuminen, ja tästä johtuen tuli ensimmäiset isot ahdistuskohtaukset jonka vuoksi pääsimme sinne terapiaan.

Olen tuota vertaistukiryhmää katsellut, jotenkin asia on vielä niin tuore, ja jonkinlainen asian kieltäminen on selkeästi päässäni. Pelkään varmaan mitä muuta sieltä voisi paljastua, toki sanoi lääkekokeilunsa päätteeksi sekä meille, että poikaystävälleen (joka oli yrittänyt estää) että ei koskaan kokeile enää, mutta enpä nyt juuri osaa sanoa luottaisinko tähän pätkän vertaa. Toki toivon sitä sydämeni pohjasta.

Olen nyt viikonloppuna lähdössä hänen kanssaan viettämään yhteistä viikonloppua, ja toivon että saan luotua sellaisen keskusteluyhteyden että osaisin olla hänelle tukena että pääsisi irti tuosta maailmasta. Onko hullua ajatella, että jos näyttää miten mukavaa elämä voi olla myös ilman ruohoa tai muita aineita, niin kaikki kääntyy parempaan suuntaan? On varmasti, ja ymmärrän että olen varmaan aika naiivi kun näin mietin, mutta se on varmaan ainoita asioita, sen lisäksi että on ilmaissut haluavansa olla töissä, mikä pitää itseni tällä hetkellä jotenkin järjissäni ja toimintakykyisenä.

6

Hei, Huolestunutäiti!

Ensi reaktioihin kuuluu asian kieltäminen, eli prosessi on sinulla alussa. Itse kävin poikani huumeidenkäytön vuoksi vuosia terapiassa ja terapeutti suositteli minulle moneen otteeseen läheisten vertaistukiryhmään osallistumista, mutta en pystynyt menemään, kynnys oli liian korkea, mutta vieläkään en osaa eritellä, että miksi niin oli. Viimein tyttäreni vei minut ryhmään vähän “väkisin”, ja jo ensimmäisellä kerralla sain niin suuren avun, että tunsin sen sydäntäni puristavan nyrkin hellittäneen otettaan. Mutta mieti asiaa ja osallistu, kun tunnet olevasi siihen valmis. Verkkoryhmiin voi olla helpompi osallistua, voit vaikka vain kuunnella, siellä ei ole pakko osallistua keskusteluun, ei toki liveryhmissäkään.

Hienoa, että teillä on yhteinen viikonloppu tulossa, kaikkea hyvää ja voimaannuttavaa toimintaa teille molemmille! Olisi hienoa kuulla miten viikonloppu sujui? Ihan mitä tahansa kysyttävää mieleesi tulee, niin kysy. Täällä ollaan ihan sinua varten.

Terveisin
Johanna

7

Kiitos Johanna, päivitän viikonlopun tilanteen sunnuntaina tai maanantaina. Kurkkua kuristaa jo etukäteen että mitä viikonlopun jälkeen, entä ensi viikonloppu kun onkin omien kavereiden kanssa.

Tiedostan jollain tasolla tuon oman kieltämisen, ja samaan aikaan aivot tuottaa niin paljon uhkakuvia mitä kaikkea voi olla tulossa, miten pärjää elämässä, saako vietyä opiskelut loppuun ja lisäopiskeltua mikä on ollut suunnitelmissa, saako pidettyä työpaikan, suostuuko ottamaan apua vastaan ja pääsee irti. Ollaan pyydetty että irrottautuu tuosta porukasta, mutta on kova puollustamaan kavereitaan, ei vain nyt ymmärrä.

Ehkä sanoinkin jo, en enää muista, että eilen aamulla puhuin työpsykologin kanssa, tai puhuin, itkin tunnin. Lupasin varata hänelle uuden ajan, mutta mietin että tarvitsisinko kuitenkin jotain vähän enemmän asiaan perehtynyttä avukseni. Kyllähän tässä samalla miettii että mitä olen äitinä tehnyt väärin, tai olisiko joku asia pitänyt hoitaakin toisin. Valistusta on annettu, asioista on keskusteltu, mutta silti kävi näin…

Jo tänne kirjoittaminen auttaa, ja se että joku vastaa. Kiitos siitä <3

8

Huolestunutäiti!

Haluan vielä sanoa, että et ole tehnyt mitään väärin. Kaikki vanhemmat tekevät varmasti aivan kaiken, mitä tehtävissä on, sillä hetkellä olevilla tiedoilla, taidoilla ja voimavaroilla. Enempään kukaan ei pysty. Itsensä syyttäminen syö sun omaa energiaa ja kuluttaa joka tavalla. Yritä päästä siitä irti (helpommin sanottu kuin tehty) ja keskitä voimavarat nyt tähän hetkeen.

Johanna

1 tykkäys
9

Hei. Pakko oli vastata tähän viestiin. Olen viime kesänä kirjoitellut tänne ensimmäisen kerran, meillä myös tytär 18, joka jäi vuosi sitten kiinni kannabiksen ja bentsojen käytöstä. Tilanne tuli yllätyksenä meille. Hyvät ystävät olivatkin hiljaa vaihtuneet vähemmän hyviin, ahditukseen ja adhd:hen löydetty paremmat lääkkeet. Tytär oli kiinni jäädessä vielä muutaman kuukauden 17 ja haimme apua kaikkialta.

18-vuotta, kun tuli täyteen, aukesi uusi maailma ja mahdollisuudet jossa meidän vanhempien sana hyvällä eikä pahalla auttanut. Lopulta tyttären oli muutettava pois, koska koko muu perhe eli varpailla eikä yhteiset säännöt lainkaan toimineet. Pelkäsimme, että menetämme tyttären, kun välit oikein tulehtuisivat. Koko syksyn käyttö jatkui, maksoimme laskuja, saimme lupauksia käytön lopetuksesta, tuli kämppiksiä, kämppikset lähti. Koulu paikka menetettiin, kun sinne ei päästy aamuisin. Kirjoitin tänne, soitin irti huumeista ry:n puhelimeen, ehyt päihdeneuvontaan kirjoitin, kirjoitin entiselle käyttäjälle, kävin mielenterveys ja päihdeyksikössä puhumassa. Ollut tyttären kanssa A-klinikalla, nuorisopsykiatrisella poliklinikalla. Kaikki antoivat ohjeen olla mahdollistamatta käyttöä, olla maksamatta laskuja antamatta rahaa. Ei muuten ole helppoa, vielä meidän ansiosta luottotiedot tallella. Mikäli käyttö jatkuisi, luottotiedot menevät 100% varmuudella.

Nyt tytär itse lopettanut kuukausi sitten käytön ja pieni toive olemassa, voisiko tämä olla uusi alku? Tiedän silti tilanteen olevan edelleen veitsenterällä. Mitä tapahtuu, kun joku vastoinkäyminen tai ahdistava tilanne tulee eteen, miten ratkaisee tilanteen. Käyttäjä ystäviin ei ole halunnut katkaista välejä, koska kokee heidät kuitenkin ystävikseen. Olen sanonut, että riski alkaa käyttää uudelleen on suuri, jos edelleen pyörii saman porukan kanssa. Normaalin elämän aloittaminenkin hankalaa, koska näiden ystävien kanssa elämä on yöllä, nukutaan päivät ja valvotaan yöt. Huoli on musertava, vaikka juuri nyt on hyvä hetki, en usko, että tämä oli tässä. Murehdin kuinka syvälle ajautuu, menettää luottotiedot. Heti, kun on hetki hiljaista oma olo tulee levottomaksi.

Ei se näin pitänyt mennä. Kuvittelin lasten ollessa pieniä, kun kaikki oli hyvin ettei nämä asiat koskaan koskisi meitä, mutta niin vain koskee. Tytärtä on rakastettu, kannustettu, pidetty rajoja ja tutustuttu ystäviin ja heidän vanhempiin ja tässä ollaan. Uskon, että sinäkin olet tehnyt parhaasi joskus asiat silti ajautuvat tähän. Nyt vaan mietin millaisia yli-ihmisiä käyttäjien läheiset ovat tämän kaiken pelon keskellä. Tiedän, että monella asiat paljon pahemmin kuin meillä. Välit ovat nyt hyvät. Surullinen vain olen miksi rakkaan tyttäreni aikuisuuden alku on näin vaikea ja onko tämä kuitenkin vasta alkusoittoa.

Toivottavasti teidän viikonloppu meni hyvin ja sait luottamusta tulevaan.

Tirppana

10

Hei,

kiitos Tirppana kirjoituksestasi, itkuhan sitä lukiessa tuli koska ihan kuin olisin lukenut omaa kirjoittamaani tekstiä, niin oli samanlaista.

Viikonloppu meni mukavasti, oli ihanaa ja pystyin jopa välillä rentoutumaankin kun sain olla lähellä ja tiesin että ainakaan viikonlopun aikana ei mitään otettu. Rankkaa oli silti, kun tulin kotiin niin itku ensimmäisenä ja kurkkua kuristava tunne kun tytär lähti omaan kotiinsa eikä ollutkaan siipieni suojassa. Hän ei suostu vielä puhumaan asioista, sulkeutuu kun yritän kysellä että miksi on aloittanut ja miksi kokeili niitä lääkkeitä. Olen myös sanonut että emme hyväksy hänen nykyistä kaveripiiriään, koska eivät ole oikeasti kavereita. Eihän kaverit halua sulle pahaa.

Tälle on/off poikaystävälleen oli sanonut ettei koskaan enää lääkkeitä kokeile, en tiedä sitten, toivottavasti oppi kerrasta, mutta tämä järjetön huoli ja pelko siitä, että näin ei olisikaan, on jotain aivan kauheaa. Puhuin viikonloppuna aina välillä näistä asioista, en tiedä miten otti vastaan, kuunteliko edes, koska vastaukset olivat hyvin lyhyitä, joo/en -tyylisiä.

Hän oli pienempänä hyvinkin päihdevastainen, ja itsekin olen miettinyt että missä meni vikaan. Meillä annetta aina rakkautta, nytkin se tuli sanottua monta kertaa, ja se on osoitettu myös teoin. Rajat olleet myös, mutta väkisin tulee mieleen että missä on mennyt vikaan. Aina, tai tähän asti ainakin, on kertonut asioitaan kotona, ollaan yhdessä käyty läpi sydänsurut ja kiusaamiset ja kaikki ja olen aina painottanut, että ei ole sellaista asiaa mitä kotona ei voisi kertoa ja yhdessä voimme sitten miettiä ratkaisuja asioihin. Ei ole valmis lähtemään uuteen terapiaan tai puhumaan psykiatrille vaikka lähete on sinne valmiina, kuulema ehkä joskus kahden vuoden päästä. Samaan aikaan puhuu kuitenkin tulevaisuudesta, on suunnitellut että tekisi pari vuotta nyt töitä ja säästäisi rahaa ja sitten jatkaisi opintoja ammattikorkeassa tai toisena vaihtoehtona opiskelisi uuden ammatin. Mutta miten näillekin unelmille käy jos ei pääse irti kannabiksesta, tai jos nuo lääkekokeilut jatkuvat?

Tirppana, viimeinen lauseeni on kuin suustani “Surullinen vain olen miksi rakkaan tyttäreni aikuisuuden alku on näin vaikea ja onko tämä kuitenkin vasta alkusoittoa” Tämä. Surullinen, kauhuissani, lamaantunut, peloissani. Itkettää ihan koko ajan, kurkkua kuristaa ja sydämessä asuu pelko

1 tykkäys
11

Heippa Huolestunutäiti. Ihana kuulla, että viikonloppu meni hyvin, tulevasta ei tiedä, mutta hyvästä hetkestä saa ja pitää nauttia. Tyttäresikin varmasti nautti ajasta äidin kanssa ja vaikka puhuitkin välillä aiheesta, on hyvä, että puhuitte muustakin. Onhan se tytär edelleen sitä kaikkea muutakin.

Meillä kävi nimittäin juuri niin, että syksyllä pahimman vaiheen alkuvaiheessa kaikki keskustelumme liittyivät aineisiin, ikäönkuin tytär ei muuta enää olisi. Onneksi joskus heräsin ettei se passaaminen taida tuoda tulosta. Haluan uskoa, että mikäli käyttö tyttärellämme jatkuisi nämä normaalit hetket oman perheen kanssa voisi joskus toimia kimmokkeena hoitoon hakeutumisessa. Onko teillä muita lapsia? Meillä kaksi joihin asia tietysti myös koskee ja siksi tyttärelle sanottu, että kotiin saa aina tulla, mutta päihteiden käyttöä emme täällä hyväksy. Tytär kiltti ja herkkä perusluonteeltaan, mutta kannabis ja bentsot tekevät apaattiseksi, ikäänkuin mikään ei tuntuisi miltään, tunnekylmyys ehkä se sana. Nyt ilman aineita ollessaan Kysyin miksi niitä käyttänyt, kun ei varsinaista iloa ainakaan sivullisen silmin tuo. Ilmeisesti ei se ole tarkoituskaan vaan lähinnä turruttaa kaikki tunteet, kestää paremmin tätä maailmaa. Tällaisen vastauksen minä sain. Surullista, mutta tavallaan ymmärrän sen. Tytär kantanut harteillaan aina koko maailman murheet, vaikka kukaan ei sitä edellyttänyt. Vähemmästäkin ahdistuu. Olemme yrittäneet saada uskomaan, että ymmärrämme asian, mutta lääkäriltä mahdollisuus saada ihan laillisia lääkkeitä ahdistukseen, jotka vähemmän tuhoavia, terapiaa jne. Usko psykiatriaan tyttärellä vähissä, hakenut apua kauan ja kokee ettei hänen asiaansa ole kuultu tai haluttu kuulla.

Jaksamista teille ja meille, kirjoittele tänne kuulumisia. En haluaisi, että kukaan näitä asioita joutuu kokemaan, mutta nyt kun samassa veneessä ollaan kuulumisten vaihto tekee hyvää.

12

Hei,

Näin ajattelinkin että en halua ahdistella miljoonien miksi kysymysteni kanssa häntä. Olemme kertoneet että emme hyväksy ystäväpiiriä, emme mitään huumeidenkäyttöä ja että teemme kaikkemme auttaaksemme. Minulla on epäily että käytöllä on juurikin tarkoitus turruttaa se ahdistuksen tunne mikä hänellä on (hänellä on diagnosoitu sosiaalisten tilanteiden ahdistuneisuushäiriö). Sanoin tästä samoin, että nykyään on niin hyvät keinot auttaa laillisin keinoin ahdistusta, mutta koska hän on huono puhumaan vieraille, ei ajatus vielä ottanut tuulta purjeisiin, vaikka onkin jo käynyt yhden terapiajakson alle 18 vuotiaan ja sai sieltä jotain apua. Tarjosivat suoraan jatkoa aikuispuolella, mutta ei ottanut ja näin jälkikäteen nyt mietin, että taisi olla käyttö alkanut jo silloin. Ja varmaan tämän takia ei ole halunnut meitä paljoa käymään asunnollaankaan, tai sitten näen uhkakuvia kaikkialla tai pelkään mitä mikäkin asia tarkoittaa…

Ristiriitaiset tunteet myös siitä, että on/off poikaystävä asustelee tyttären luona, opiskelut kesken, ei pysy töissä. Tunnusti tässä samassa tilanteessa että polttaa itsekin, mutta on kaikkea muuta vastaan ja oli yrittänyt estää tytön lääkekokeilut ja kaiveli meille loput lääkelistat mitä oli jäljellä. Siitä hänelle pisteet, laittoi myöhemmin mulle viestiäkin että haluaa tosiaan pitää tyttäreni erossa noista asioista.

Johannan ja sinun vastaukset ovat olleet mulle kyllä henkireikä. En ole asiasta voinut puhua kuin yhdelle ihmiselle täällä livemaailmassa, ja koska hänellä ei ole vastaavia kokemuksia, on hänen tukensa täysin erilaista. Kynnys osallistua vielä johonkin vertaistukiryhmään on korkea, kiellän osittain asian päässäni ja yritän vakuutella itseäni että kyllä tästä selvitään, mutta selvitäänkö, en tiedä. Voiko täysi-ikäistä väkisin viedä mihinkään terapiaan, täytyy vain toivoa, että järki voittaisi. Yritän hänelle kaikin tavoin osoittaa, että elämä kannattaa elää selvin päin että siitä saa kaiken hyvän irti ja vastoinkäymisetkin on silloin helpompi voittaa.

Pahoittelen jos teksti on sekavaa, kuvaa hyvin omaa päätä tällä hetkellä. Kuulen mielelläni teidän kuulumisia jatkossakin, joten ethän hiljene.

13

Hei, Tirppana ja Huolestunutäiti!

Teillä on todella aika toisiaan vastaavat kokemukset menossa eli saatte hyvää vertaistukea toisiltanne. Mukavaa, että teidän viikonloppu sujui hyvin, ilman ylimääräistä murhetta. Mielestäni teillä molemmilla on tärkein asia tässä kohtaa kunnossa, eli on hyvä puheyhteys nuoreen, sillä pääsee jo pitkälle ja se antaa välineitä vaikuttaa. Pyrkikää olemaan asioista selvillä, mutta kuitenkaan “jankuttamatta”, hyvä jos nuori itse asioistaan kertoo, se osoittaa kuitenkin valtavaa luottamusta teihin vanhempana.

Olette molemmat huolissanne nuorten tulevaisuudesta, ja tietysti pitääkin jossain määrin olla. Mutta henkilökohtainen mielipiteeni on, ettei kannata murehtia asioita, mitä ehkä voi tapahtua tai toisaalta, mihin itse et pysty vaikuttamaan. Olkaa vahvasti läsnä tässä päivässä ja muistakaa pitää itsestänne huolta.

Muistakaa tulla tänne päivittämään tilannettanne!

Terveisin
Johanna

14

Hei taas. Kirjoittelen kuulumisia, toistaiseksi vielä omassa päässä olevia. Tytär käynyt perjantain jälkeen vain kerran piipahtamassa, kertoen tulevaisuuden suunnitelmiaan. Tietääkseni ollut ilman päihteitä, mutta hankalammin ollut tavoitettavissa, unohtaa sovittuja asioita. Ne nostaa mun karvat pystyyn heti. Haluan olla väärässä ja olematta kauhean uskonnollinen rukoilen todella, että olen väärässä. Pakko on yrittää luottaa ja pitää yhteyttä yllä. Miksi se vaan on niin vaikeaa? Miksi en voi vaan olla äiti, joka luottaa lapseen.

Tosiasia kuitenkin on etten voi tehdä mitään jos käyttää… en yhtään mitään. Miksi siis kulutan päiväni jatkuvaan pohdintaan, onko tämä taas merkki käytöstä. Miksi murehdin millä tytär maksaa laskut ja mitä sitten jos luottotiedot menee? Tyttären tarkoitus aloittaa edes hiukan tekemään töitä, pystyykö siihen? Oma elämä on kuin sivujuoni tässä kaikessa, ikäänkuin sillä ei olisi merkitystä. Ymmärrän ettei näin voi jatkua, eriasia mitä voin tehdä asialle.

Pitääkö vaan nyt yrittää elää omaa normaalia elämää, tyttären eläen omaansa. Neuvoa, jos neuvoa kysyy, mutta muuten vastuuttaa hänet omasta elämästään. Tukien tottakai, mutta ei ottaa näin suurta vastuuta toisen elämästä. Herääkö sitten paremmin ajatukseen, että esim. tuo kaveripiiri ei hyvä jos haluaa elämässä eteenpäin vai vajoaako vain syvemmälle? Sen vain tiedän, että täysi-ikäistä vaikea auttaa jos ei itse halua apua vastaan ja tekee aina toisin kuin neuvotaan esim. raha-asiat. Olipa sekavaa nyt… yritän vain jäsennellä näitä ajatuksia.

Mites sun ajatukset Huolestunutäiti? Mukavaa keskiviikkoa kuitenkin.

15

Hei, Tirppana!

Muistan hyvinkin selvästi tuon ajan, kun poikani huumeiden käyttö tuli varmaksi, ennen sitä meni vuosia, ennen kuin hän myönsi käyttävänsä huumeita, eikä halunnut sanaakaan kuulla siihen viittaavia kysymyksiä. Pää oli sekaisin, ajatuksen järjettömän ristiriitaisia, yöllä ajatukset vain pahenivat ja johtivat mitä hulluinpiin lopputuloksiin. Tiedän, että on paljon helpompi sanoa kuin tehdä asioita ja päätöksiä mitkä sinullakin tällä hetkellä vie voimia. Tänne kirjoittaminen varmasti osaltaan ainakin selvittää omia ajatuksiasi.

Itse näin jälkikäteen jaan poikani huumeiden käyttöajan kahteen osaan omalta kohdaltani. Ensimmäisen puoliskon koitin korjata tilannetta kaikilla mahdollisilla keinoilla, tein kaiken mitä voin ja pystyin, missään onnistumatta, siinä samassa ajoin itseni täysin loppuun romahdin niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Tästä kun itse selvisin, oli pakko alkaa toimia eri tavalla. Hyväksyin vallitsevan tilanteen ja asetin rajat. Tilanteen hyväksyminen ei tarkoita, että hyväksyin huumeiden käytön. Tämä helpotti omaa elämää.

Täytyy kuitenkin aina muistaa, että kaikki me läheiset olemme omalla tiellämme ja ei kohdassa tässä kurjassa elämän tilanteessa, ja kaikki tekevät ne omat rajat ja ratkaisut, mitkä itse on omalle kohdalleen valmis hyväksymään.

Tsemppiä tähän päivään Tirppana!

Johanna

16

Hei Tirppana ja Johanna,

Tirppanan kirjoitukset ovat kuin suoraan omasta päästäni. Mietin täsmälleen samoja asioita, ja huomaan että toimin samalla tavalla kuin Johanna sinä olet toiminut alussa. Eilen, kun huomasin että tytär on liikenteessä käymässä juuri samoissa paikoissa missä oli viikko sitten kun asia eskaloitui, vyöryi ylitse aivan järkyttävä pakokauhu, onko ostamassa uutta niiden tilalle, jotka viikko sitten keräsin pois. Laitoin viestiä ja vakuutti että ei, mutta en aio enää olla ihan niin sinisilmäinen ja mielessä on ajatus että ehkäpä kuitenkin oli juuri sitä tekemässä. Vastaus oli vain niin epämääräinen, käytii moikkaa kaverii… Juurikin niin…

Tämä aamu oli ensimmäinen sitten viime maanantain, että en ensimmäiseksi itkenyt. Mieli tekisi mennä ja ravistella olkapäistä ja kysyä että mikä tässä on niin helvetin vaikeaa ymmärtää, huumeet on huumeita vaikka kannabista olisikin, saati se lääkekokeilu. Tiedän että se ahdistus ottaa valtaa, mutta kun siihenkin olisi apua saatavissa. Olen sanonut suoraan että kaveripiiri tulee vaihtaa, että ei ne edes mitään kavereita ole koska kaverit eivät tee noin että saavat sut kokeilemaan jotain kovia lääkkeitä. Samaan aikaan suunnittelee tulevaisuutta, lisäopintoja ja puhuu että haluaa saada omia lapsia jossain vaiheessa. Mietin että voisiko sanoa että tämä on sitten sellaista mitä en toivo että äitinä joudut käymään läpi, uhmat ja murrosiän olet ansainnut, mutta tätä kamaluutta en toivo kenellekään.

Talviloma olisi ensi viikolla, mutta en tiedä uskallanko/haluanko lähteä mihinkään. Haluaisin pysyä fyysisesti lähellä, pelottaa mitä keksii jos en ole “vahtimassa”.

Ja kyllä, tänne kirjoittaminen auttaa omaa päätä, vaikka huomaan että välillä kirjoitukset ovat vähän sekavia, mutta ei tuo pääkään ole vielä kaikkea jäsennellyt.

17

Heippa Johanna ja Huolestunut äiti. Kiitokset viesteistänne. Saanko Johanna kysyä, kun sinulla pidempi kokemus asiasta miten olet selvinnyt pelosta ja ahdistuksesta mikä asiaan liittyy. Siitä ottaako väärää ainetta tai liikaa? Tekeekö itselleen tai jollekin muulle jotain, kun on ottanut jotain. Tai ihan sellainenkin asia, kun luottotiedot. Saiko sinun läheisesi pidettyä itsensä koulussa/töissä käyttäessään? Tuo sinun kuvaamasi on juurikin kuin minä tällä hetkellä. Yritän soitella aamuisin turhaan. Yritän saada soittamaan laskun lähettäjälle jos saisi tehtyä maksusopimuksen. Pyydän lähettämään liitteitä kelaan… näitä samoja asioita moneen kertaan ja silti jäävät hoitamatta. Tähän asti on hoidettu, kun lopulta minä hoitanut. Tiedän ettei tästä varmasti ole hyötyä, mutta mitä muutakaan voin tehdä. Nyt maksettu koko syksy laskuja, enää ei voi sitä jatkaa. Sekin surettaa, tyttö voi huonosti, mutta silti pitäisi pystyä ottamaan ohjeet vastaan.

Aivan kuin Huolestunutäiti sanoi, tekisi mieli todella ottaa olkapäistä kiinni ja ravistaa ja kysyä mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää. Huumeet lisää ahdistusta, vaikka ensin helpottaisi, vaikeuttaa elämänhallinta kaikin puolin. Ne ovat laittomia eikä koskaan niitä tulla hyväksymään. Lisää mahdollisuutta rikollisuuteen/hyväksikäyttöön, kuolemaan jne. Tänäänkin kuunteli, kun puhuin. Vastaukset oli lyhyitä yhden sanan vastauksia. En tiedä kuunteleeko yhtään ja vastaako vain mitä haluan kuulla. Tuo muistamattomuus sopii adhd:hen, mutta myös kannabiksen ja bentsojen käyttö on sitä lisännyt. Siksi heti hermostun sitä huomatessani. Onko Huolestunutäiti teillä jotain merkkejä kun olet epäillyt käyttöä? saatko vietyä ajatuksia yhtään muualle,kun tilanne vielä uusi? Kyllä tämä kirjoittaminen auttaa, saa jotenkin suollettua tätä moskaa ulos.

18

Hei Tirppana,

Näin jälkiviisaana olisihan noita asioita ollut mistä olisi pitänyt osata epäillä; väsynyt (käytin lääkäreillä ja otettiin ferritiiniarvoja ja syötiin rautaa), saamattomuus, keskittymishäiriöt… Ei vain oikeasti käynyt pienessä mielessäkään että syy voisi olla jotain tämmöistä. Käytiin äsken taas lyhyt keskustelu, ja samanlaiset lyhyet vastaukset tulee täälläkin, mmm, joo, ei… Toivon kuitenkin että jotain tarttuisi näistä keskusteluista.

Oma olo on väsynyt, nämä kaksi viikkoa on olleet raskaita.

19

Hei, Tirppana ja Huolestunutäiti!

Huumeiden käytön alkuajat oli meillä varsin samankaltaisia kuin mitä te molemmat kerroitte. Meillä vakiovastaus kaikkiin kysymyksiin oli, että “kaikki on ihan jees!” se ärsytti suunnattomasti. Meillä poika kielsi käytön täydellisesti monta vuotta, ja se jätti pienen toivon siitä, ettei se kaikki ollutkaan totta ja mieleni käytti sitä toivon rakoa hyväksi niin kauan kuin se oli olemassa.

Alussa murehdin samoin kuin te, että luottotiedot menee, kunnes yksi ystäväni kysyi, että miksi?? Hänellä oli asiasta kokemusta ja hän kertoi, että niiden menettäminen on jopa pieni helpotus, kun ei voi sitten tehdä enää lisää velkaa. Ihmettelin mielessäni, miten hän voi kokea asian noin, mutta nyt jälkeenpäin ajatellen hän oli aivan oikeassa. Sitä ei siis kannata murehtia, se on aina jälkeenpäin korjattavissa oleva asia.

Ahdistukseen ja pelkoon sain apua terapiasta ja mielialalääkityksestä, ja myöhemmässä vaiheessa suurimmaksi avuksi koin läheisten vertaistuen, se oli korvaamaton tukimuoto. Kaikesta avusta huolimatta koin täydellisen psyykkisen ja fyysisen romahduksen, olin täysin toimintakyvytön. Jouduin olemaan pois työelämästä noin vuoden. Haluan kuitenkin korostaa, että kaikkien läheisten polku on omanlaisensa ja koskaan niitä ei voi verrata keskenään. Omista kokemukseni alkoivat jo parikymmentä vuotta sitten, silloin minun tietoni huumeista oli pyöreä nolla. Teillä molemmillla on nyt paljon paremmat resurssit käsitellä asioita, tietoa ja tukea on tarjolla hyvin paljon enemmän.

Jos jotain kysymyksiä herää, vastaan mielelläni.

Terveisin
Johanna

20

Lauantai iltaa täältä. Nyt on ollut paljon töitä, mutta myös paljon huolta. Aavistukseni osuivat oikeaan ja tytär retkahtanut. Myönsi tämän itse, kysyi enkö voi antaa hänen sitten käyttää jos hän niin valitsee. Sanoin etten edessäkään voi seistä, rukoilen toisin ja toivon todella ettei asia olisi niin vaan näkisi elämän arvokkaana. Mikäli hän näin päättää jatkaa, emme me voi olla siinä matkassa mukana. Sen matkan käy läpi yksin, mutta olemme heti paikalla kun jotain muuta elämältään haluaa. Olenko ihan hirviö? Haluan siis olla tyttären tukena, mutta en jos aikomus on vaan vetää jollain pää sekaisin. Se sekaisin olo on jotain mitä en kerta kaikkiaan pysty katsomaan, se ahdistaa liikaa, kun näkee kuinka erilainen koko ihminen on käyttäessään. Eilen haistatteli mulle ekan kerran ja sanoi etten ole ollut tukena. Sanakaan ei pitänyt paikkansa. Loukkasi todella.

Jotenkin tuntuu ettei nyt normaali elämä voi voittaa, nuoruus, päihteet, vastuuttomuus kiehtoo. Niinkuin Huolestunutäitikin laittoi on todella raskasta,väsyttää, voimaton olo. Merkkejä varmasti ollut ilmassa,mutta kun ahdistuneisuuttaa ennenkin ei näitä erota . Kuulostaa hirvittävän pitkältä ajalta Johanna tuo sinun läheiskokemuksesi, ei ihme jos psyyke ja fysiikka koetuksella. Lohduttavaa on ajatella, että noinkin pitkän ajan jälkeen voi kuntoutua. Tuo luottotieto asia on ihan totta, itsekin ajatellut ettei sitten ainakaan voi tehdä velkaa itselleen lisää…
Koita jaksaa Huolestunutäiti. Viikonlopunjatkoa molemmille.

Tirppana