Hei, Tirppana!
Olen todella pahoillani tilanteestanne. Et ole hirviö! Olet täysin normaali vanhempi vaikeassa tilanteessa. Olet tehnyt selväksi omat rajasi ja hyvä niin, se on ehkä ainoa päätös millä voit suojella itseäsi ja muita läheisiä.
Huumeiden käyttäjät ovat todella taitavia syyllistämään ja manipuloimaan läheisiään, tavoitteena vain saada oma tahto ja päämäärä toteutettua. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää määrittää ne omat rajat suhteessa käyttäjään. Loukkaavaa käytöstä tulee käytön aikana takuuvarmasti, mutta yritä muistaa, että sen käyttäjä persoonan sisällä on kuitenkin oma lapsi. Itse en poikani huumeiden käytön aikana tähän uskonut, luulin, että hän on lopullisesti kadonnut sinne huumemaailmaan ja aivot ei pysty sieltä palaamaan. Mutta nyt kun raittiina oloa on noin kaksi vuotta takana, on valtavan ihanaa huomata, että se oma persoonallisuus on tallella. Jos joku olisi minulle kymmenen vuotta sitten kertonut, että joskus vielä jutellaan aamutuimaan Suomen jääkiekko olympia voitosta, olisin ehkä nauranut tai itkenyt, koska ajatus tuntui täysin käsittämättömältä.
Voimia sinulle tähän päivään ja muista pitää itsestäsi huolta.
Johanna
1 tykkäys
Heippa.
Kiitos vastauksesta Johanna. Sehän tässä onkin vaikeinta tavallaan, kun muistaa sen oman todellisen ihanan lapsen tämän kaiken takana. Olisi paljon helpompaa siirtyä sivuun odottamaan oman motivaation raitistumisen löytämiseen jos kyseessä ei olisi oma lapsi. Nyt hetkittäin pystynyt olemaan ajattelematta asiaa. Olen tehnyt itselleni selväksi etten ole hylkäämässä lasta vaikken kaiken aikaa yritä häntä pelastaa tilanteesta jos toisesta. Hänellä on aina vanhemmat, kotoa saa aina ruokaa ja katon pään päälle, ei tosin aineissa. Yritän saada itseni ymmärtämään, että nuorella on kaikki mahdollisuudet turvaan ja hyvään elämään, mutta hänen tarvitsee sitä itse haluta. En voi antaa hänen upottaa koko perhettä mukana, kaksi muuta lastakin on oikeutettuja hyvään ja turvalliseen elämään. Niinkauan, kun eivät voi vielä itse päättää mihin suuntaan haluavat elämäänsä viedä. En voi altistaa heitä päihteiden tuomille varjoille toistuvasti vain koska yksi lapsistani päättää elämäänsä siihen suuntaan nyt viedä. Hän voi jo itse päättää, muiden täytyy olla mukana.
Kuulostaako hullulta. Olen edelleen myös päihteitä käyttävän nuoren äiti ja hän ajatuksissani aamuin ja illoin. Toivon, että joku suojelusenkeli kulkisi mukana siihen asti, että oma motivaatio löytyisi.
Toivottavasti Huolestunutäiti hiljaisuutesi tarkoittaa, että asiat hyvin eikä ole tarpeen käydä täällä järjestelemässä ajatuksia. Ymmärrän myös huolestuneisuuden ja väsymyksen, itsellä sama tilanne vuosi sitten, kun asia tuli julki. Ei jaksanut kuin töissä käydä, sielläkin ahdistus kokoajan läsnä. Kirjoittele, kun jaksat tai jos kuuluu hyvääkin se vasta olisikin kiva kuulla.
Tirppana
Hei, Tirppana!
Olet niin oikeassa tuossa asiassa, että perheen muilla lapsilla on oikeus hyvään ja turvalliseen elämään. Itse en noin hyvin asiaan pystynyt suhtautumaan , silloin kun olisi pitänyt. Meillä on myös nuorempi tytär, hän on nyt jälkeenpäin kuvaillut omia tunnetilojaan veljen huumeiden käytön ajalta. Hän kertoi, että vaikka hänen veljestään ei puhuttu, niin oli kuin musta pilvi olisi aina ollut paikalla ja vienyt tilasta kaiken energian. Näin jälkeenpäin ajatellen, se oli hyvä kuvaus, mutta siinä tilanteessa en vaan parempaan pystynyt.
Voimia Tirppana sun päivään!
Kirjoita kuulumisia ja tunteitasi, se helpottaa aina hieman.
Terveisin
Johanna
Hei Tirppana ja Johanna,
Tirppana, ensiksikin olen todella todella pahoillani että nuoresi on retkahtanut, toivon sekä sinulle että hänelle paljon voimia selvitä tilanteesta.
Kävin oman nuoreni kanssa keskustelun viime viikonloppuna ja kerroin suoraan että en uskalla lähteä lomalle. Hän ihmetteli miksi en, ja sanoin syynkin suoraan. Puhuimme asiasta ja päätin lähteä sitten katsomaan vanhempiani joita nyt koronan aikana ei ole tullut paljoa nähdyksi. Tytär meni meille täksi viikoksi, rajat kerrottu että meille ei mitään laittomia aineita vie hän eikä kukaan muukaan. Lupasi näin ja kyllä toivon että sanansa pitäisi. On koko viikon töissä ja joka aamu olen varmistanut että on hereillä ja lähdössä töihin.
Olen miettinyt paljon samoja asioita kuin tekin, missä menee se huolehtimisen raja. Meilläkin on toinen lapsi, muuttanut jo kotoa, mutta vierailee säännöllisesti, enkä hänen harteilleen haluaisi tästä mitään.
Lisäksi mua ärsyttää ex poikaystävä, joka sinänsä on ihan mukava, mutta helkutin saamaton (kannabis?) ja joka majailee tyttären luona. Tosin tämä sama tyyppi oli yrittänyt estää sen lääkekokeilun.
Eli kaikki vielä entisellään…
Hei, Huolestunutäiti!
Hieno juttu, että lähdet tapaamaan vanhempiasi. Se on hyvä päätös, se osoittaa, että et anna asian vaikuttaa koko elämääsi, vaikka varmasti se jännittää ja huolestuttaa, että miten kaikki menee. Kannattaa myös myös jättää kaikenlainen “jossittelu” pois kuvioista, kenelläkään meistä ei sitä kristallipalloa ole, ja pakko meidän läheistenkin on elää, ja vain me itse voimme vaikuttaa siihen, millaista elämää elämme.
ps. poikaystävät ja exät saa ärsyttää!
Mukavaa Lomaa!
Terveisin
Johanna
Heippa.
Olipa kiva kuulla sinusta Huolestunutäiti ja ymmärrän epäileväisyyden. Teillä kuitenkin paljon hyvääkin esim. Töissä käynti. Oman tyttären pitäisi aloittaa työt ensi kuussa, todella toivon näin olevan. Mutta epäilen kyllä, koska voi selkeästi huonosti. Hienoa että lähdit lomalle. Saa jotain muutakin ajateltavaa.
Johanna, tuo tyttäresi käyttämä ilmaus on hyvin osuva. Niinhän se todella on. Itsellä on helpompi asettua lasten asemaan, koska itselläni on ollut alkoholisti äiti. Siihen aikaan isän asema oli heikompi ja eron sattuessa ei isäni sanalla ollut paljon painoa vaan huoltajuus meni äidilleni. Äiti varmasti teki parhaansa mihin alkoholisti kykenee, mutta ilman isän kanssa olevaa aikaa olisi lapsuus ollut kovin ennalta arvaamaton. Ja turvaton. Siksi olen ehkä kovin ehdoton päihteistä ja lapsista samassa asunnossa. Toki etenkin vanhemman lapsen kanssa minun täytyy puhua ihan ottamalla asia puheeksi. Luulen ettei hän puhuisi mitään siskostaan ilman sitä. He ovat läheisiä ja varmasti syö toista sisältä. Olen puhunut asioista niiden oikeilla nimillä. Kertonut, että mahdollisuus turvaan on, mutta tätä elämää ei voida tukea.
Mutta miten hyviä he ovatkaan puheissaan… itku tulee aina niin että oma sydän särkyy. Täytyy todella jotenkin kylmettää sydämensä. Nyt ajatellut, että ehkä asumistuen jälkeen maksan loppuvuokran. Vielä tässä kohtaa, vaikka muut laskut menisi ulosottoon, ei jäisi kodittomaksi. Vai mahdollistanko silloinkin? Hänellä ei tällä hetkellä mitään tuloja ensi kuussa pitäisi mennä töihin, mutta tuleeko siitäkään mitään. Sitten ei tuloja edelleenkään. Saako päihdeongelmainen mitään tukia vai onko se yhteiskunnan mielestä vaan kadulle? Olen yrittänyt soittaa joka suuntaan, he vain neuvovat kouluun tai töihin menoa, mutta jos ihminen ei kykene edes itsestään huolehtimaan… Niin mitä? Kaikkeen tarvitaan oma tahto, mutta mitä kun sitä ei ole. Ei ole voimaa edes kysellä mitään. Helpompi olisi jos saisi edes jotain niin jättää oman arvion varaan mihin rahan käyttää. Nyt, kun rahaa ei saa mistään niin väkisinkin miettii millä edes pystyisi laskuja maksamaan… olipas taas sekavaa…kiitos teille ja mukavaa keskiviikkoa.
Vielä jatkoa… Johanna tiedätkö jos halu päästä aineista eroon tulisi, onko se
kuinka realistista päästä nopeastikin hoitoon. Entä jos asiat pahastikin solmussa, ohjaavatko niissä tai ainakin eteenpäin? Että tulisi päihteidenkäytön tilalle jotain muuta ja joku neuvoisi miten jatkossa.
Hei, Tirppana!
Jos hoidon kustantaa itse, pääsee varmasti vaikka heti hoitoon. Mutta jos pitää mennä maksusitoumuksella, niin kuin yleensä on, hoitoon pääsy ei ole niin yksinkertaista. Kokemukseni mukaan, hoitoon pääsy riippuu paljon siitä missä asuu eli kuntakohtaista. Oma poikani asui pienellä paikkakunnalla ja sai puhelinsoitolla maksusitoumuksen ensin kuukauden kestävään hoitoon, ja sen jälkeen myös jatkohoitoon, hoito kesti yhteensä noin 4 kuukautta, mutta pitää ottaa huomioon, että huumeiden käyttöä oli takana 20 vuotta. Hoito oli hyvää ja kokonaisvaltaista, hän sai siellä ollessaan monet solmussa olevat asiat hoidettua, kun oli asiantuntijoita ohjaamassa.
Kannattaa ottaa selvää oman kuntansa käytännöistä jo valmiiksi, että kun tilanne tulee, tietää heti mihin yhteyttä ja miten toimia.
Terveisin
Johanna
Kiitos taas vertaistuesta ja Johannalle vielä hyvistä neuvoista. Tänään on itsellä jotenkin huono päivä, ahdistaa ja itkettää. Tytär reagoi voimakkaasti Ukrainan tilanteeseen ja pelkää mitä seuravaksi. Minä pelkään että lievittää ahdistustaan taas väärillä keinoilla. En saanut illalla enään yhdentoista aikaan kiinni, nyt aamulla sanoi että oli jo nukkumassa. Tiedä sitten. Aamulla kuitenkin hereillä normaaliin aikaan ja töihin lähdössä. Ehkä se päivä tästä vielä kirkastuu itselläkin.
Heippa Johanna ja Huolestunutäiti.
Kiitos Johanna vinkeistä. Sosiaalitoimen kautta ei kuulemma päihdekuntoutusta täällä makseta. A-klinikan kautta sitten katkoa, mutta ei kai pelkkä katkaisu riitä.
Huolestunutäiti, Ukrainan tilanne ahdistaa varmasti monia muitakin. Toivotaan, että tytär ymmärtää ettei ole ainut ahdistuksensa kanssa vaan on normaali reaktio näin vakavaan tilanteeseen. Uskottavalta kuulostaa tuo nukkumaan meneminen jos aamusta kuitenkin hereillä ja töihin menossa. Ymmärrän kuitenkin tuon pelon, miten helpottaa ahdistusta. Toivon, että huolesi helpottaisi. Ehkä pienin askelin, kun tytär lunastaa luottamusta takaisin.
Meillä kun ei todella aamusta saa kiinni jos ei iillastakaan. Eilen oli selvästi päivä, kun murehti veljen suhtautumista häneen. Pidän niitäkin positiivisina hetkinä, että pohtii muita ihmisiä. Pieniä siis omat ilot. Selkeästi olen väsynyt tilanteeseen, turhautunut auttamiseen ja selitysten kuuntelemiseen. Silti yritämme pitää yhteyttä, jotta kosketus normaaliin säilyisi.
Hyvää viikonloppua, Tirppana
Hei, Tirppana ja Huolestunutäiti!
Maailman tilanne on nyt todellakin vaikea ja varmasti kaikki ovat enemmän tai vähemmän huolissaan. Olemme huumeiden käyttäjien läheisten vertaistukiryhmässä usein puhuneet tietysti käyttäjistä, mutta myös siitä millaisia persoonia he ovat olleet, ennen kuin “käyttäjäpersoona” on tullut kuvioihin. Melkein kaikki kuvailevat lastaan äärimmäisen herkäksi, monet ovat lahjakkaita erilaisilla luovilla aloilla kuten musiikki, kirjoittaminen yms. Isojen asioiden pohtijoita ja murheidenkantajia. Oma poikani oli todella kiinnostunut filosofiasta, itse en usein juurikaan ymmärtänyt mistä hän puhui, kun omia näkemyksiään ja tulkintojaan filosofisista kirjoituksista kertoi. Onko teillä vastaavanlaisia tuntemuksia nuoristanne?
Terveisin
Johanna
1 tykkäys
Hei Tirppana ja Johanna,
Juuri nyt illalla käytiin tyttären kanssa keskustelua Ukrainan tilanteesta ja käytinkin Tirppanan sanoja että on ihan normaalia olla huolissaan. Hänellä on vain tapana alkaa miettiä etukäteen asioita, myös näitä mihin ei pysty itse vaikuttamaan ja sitten ahdistuu ja murehtii.
Johanna, meillä tytär on herkkä, ollut ihan pienestä pitäen. Takana kiusatuksi joutuminen, yksi kiusaajista oli hänen paras ystävänsä. Ja jos pitäisi arvata, sanoisin että tämä on ehkä jopa ollut yksi syy kannabiksen aloittamiselle. Ja näköjään terapiajakso, mihin silloin päästiin, ei auttanut asiaa.
Tirppana, on varmasti hyvä että tyttäresi pysähtyy edes hetkeksi miettimään veljensä suhtautumista, jospa sen asian tajuaminen antaisi sysäyksen lopettamiselle.
Kaikista huolista huolimatta toivon teille mukavaa viikonloppua!
Hei,
olipa jotenkin karua tulla takaisin arkeen. Ahdistus iski heti päälle eikä asiaa tosiaan auttanut että tämä ex-poikaystävä oli saanut seinään reiän. Kuulema horjahtanut ja kyynärpää siihen osunut, mutta fysiologiset tekijät kertovat että näin ei ole voinut tapahtuna. On siis työtön, osittain jopa omasta halustaan, ei oikein pysy missään pitkään. Kovasti oli tyhjiä oluttölkkejä ja viinapullo, että eiköhän se selitä miksi näin on. Mua vain huolestuttaa ihan järkyttävän paljon se, että majailee tyttären kanssa vaikka eivät muka ole yhdessä. Miksi??? En ole saanut siihen mitään järkevää vastausta ja kyllä mua pelottaa että mihin tämäkin tie vielä johtaa…En tiedä, voisiko mennä vuodeksi peiton alle ja kaikki asiat järjestyisivät sinä aikana?
Mietin että miten te oikeasti olette Johanna ja Tirppana jaksaneet, kun musta tuntuu että nämä viikot ovat olleet vuosien mittaisia ja vieneet ihan kaikki voimat…?
Hei, Huolestunutäiti!
Ikävä kuulla huonoista tuntemuksistasi. Voisiko olla, että ex poikaystävä ei olekaan ihan ex? Tuli mieleen oma kokemus vuosien takaa, poikani tapasi huumeita käyttävän tytön ja he alkoivat seurustelemaan, tyttö oli käyttänyt aineita kauemmin kuin poikani. Tyttö peitti suhteensa poikaani todella kauan, mitä omituisimmilla verukkeilla. Ei varmasti halunnut enempää vanhempiaan huolestuttaa. Tämä meni itse asiassa aika pitkälle, vuosien seurustelun jälkeen he menivät naimisiin, ja häihin ei oltu ystävien lisäksi kutsuttu kuin minut, koska tyttö ei halunnut tätäkään kotona kertoa. Mainittakoon, että he ovat vieläkin yhdessä. Rakkaus on kantanut, vaikka molempien käyttö aikana on tapahtunut paljon äärimmäisen tuskallisia tapahtumia. Mutta tällä hetkellä molemmat raittiina.
Miltä tuntuu, jos kysyisit tyttäreltäsi asiaa ihan suoraan, ja sanot sen olevan ihan ok, mikä vastaus sitten onkaan? Koska tiedän, että tieto asiasta tietyllä tapaa helpottaisi omaa ahdistustasi, verrattuna nyt olevaan epätietoisuuteen.
Muistan, että alkuaika oli kaikkein raskainta, ahdisti, itketti, saatoin kaupan kassalla alkaa itkemään, se on varmasti jonkinlaista alkushokin aikaa. Valitettavasti ihminen tietyllä mitalla tottuu paljolti kaikkeen, mutta varmasti se mieli vielä etsii jotain vastauksia, joihin ei ikävä kyllä kenelläkään ole selkeitä ja yksinkertaisia vastauksia.
Mutta kirjoittele tänne, niin keskustellaan, joskus kirjoittaminen selvittää ajatuksia!
Terveisin
Johanna
Hei Johanna,
olen tätä kysynyt monta kertaa tyttäreltäni ja vastaus on että eivät ole yhdessä. Paitsi kavereina. Hmmm… Asuivat siis tätä ennen yhdessä ja viime syksynä tuli ero (toisen tai kolmannen kerran) ja tytär muutti omilleen. Poika on ihan mukava, mutta kaikkea kummaa aina tapahtuu. Mutta eipä tässä kai voi muuta kuin olla kuulolla ja katsoa mitä tapahtuu.
Tunnistan tuon itkuherkkyyden itsessänikin, aamut ovat pahimpia. No, ei nuo illatkaan ole hyviä kun varmistelen että tytär on varmasti kunnossa, vielä tähän mennessä on vastaillut viesteihini ja eilen illalla piipahti syömässä tässä ja on tulossa näillä näkymin lauantaina käymään kotona saunan ja ruuan merkeissä. Itsellä sellainen ahdistunut pakokauhuinen olo että jos en ole koko ajan siinä vierellä niin voi taas keksi kokeilla jotain. Vainoharhainen? olo aina kun on jossain että onko ostamassa jotain vai vain kavereita tapaamassa. Mutta tämmöistä se varmaan sitten on, voiko sitä enää koskaan luottaa?
Mitä kautta Johanna hait ja pääsit terapiaan, tuntuu siltä että se voisi tehdä itselle hyvää?
Heippa Huolestunutäiti ja Johanna.
Muutama päivä kulunut, joka sisälsi tyttären muuton. Hyviä hetkiä. Miksi olen tällainen enkä opi. Vaikka kuinka olisin aiemmin pettynyt ja luvannut itselleni etten enää pelasta ongelmista. Löydän itseni aina samasta pisteestä, petettynä. Viikonloppu ja eilinen oli hyviä. Muutettiin yhdessä,syötiin jne. Tytär puhui ystäväpiirin vaihdoksesta. Isän kanssa päätimme tukea tytärtä maksamalla vuokran, jotta sitten olisi senkin puolesta mahdollisuus uuteen alkuun. Tytär kiitteli maasta taivaaseen. Tänään en ole saanut enää kiinni. Itku tulee joka tilanteessa, oliko oikeasti suunnitelmallista olla hetki meidän kanssa, että taas pääsee omille teilleen, kun laskut hoidettu. Tuntuu toivottomalta. En tiedä miten eteenpäin. Tytär rakas, mutta tuntuu että luotan aina uudestaan ja uudestaan ja joka pettymyksen jälkeen osa minusta kuolee. Saan omat asiani vaan solmuun. Terapia olisi tosiaan hyvä, minuakin kiinnostaisi miten etenee. Huolestunutäiti kysymykseesi miten jaksan tätä…Vastaus en mitenkään… juuri nyt en mitenkään. Toivon, että Tytär soittaa ja olisi ollut pimennossa vain. Valitettavasti pelkään asian olevan toisin. Pitääkö sulkea Tytär kokonaan elämästä jos haluaa pysyä itse hengissä. Anteeksi ettei tällä kertaa positiivisempaa viestiä kykene kirjoittamaan.
Tirppana
Hei Tirppana,
Ymmärrän täysin tunteesi, pallottelen mielessäni aivan samoja asioita. Olenko liian sinisilmäinen, onko helpompi vain uskoa kun sanoo että ei ole tekemässä mitään tyhmää tai ettei enää kaveraa näiden tyyppien kanssa joilta ostellut kannabista ja tabuja. Itsekin rakastan tytärtäni niin paljon, että mietin välillä, olenko sen takia hyväuskoinen kun en omastani pahaa haluaisi uskoa. Olen omalleni ilmoittanut että aion kerran viikossa tulla käymään iltalenkin, rupattelun ja iltapalan merkeissä. Ei kieltänyt, mutta katsotaan miten toimii.
Johannalla on varmasti viisaita sanoja, mutta tällä lyhyellä kokemuksella sanoisin minäkin että jotenkin meidän on jaksettava pitää myös itsestämme huolta. Aina ei jaksa olla positiivinen ja kuten aiemmin sanoin, aamut on mulle itselleni vaikeita ja olen usein itkuinen ja ahdistunut. Huomasin että loma teki hyvää, teki hyvää nähdä ihmisiä jotka eivät tilanteesta tiedä ja hetken aikaa elämä tuntui normaalilta, pystyin jopa nauramaan.
Onko sinulle Tirppana ketään läheistä ystävää jonka kanssa voisit jutella asiasta? Itse olen kertonut = itkenyt vain yhdelle luottoystävälleni. Hänellä ei ole vastaavaa kokemusta, mutta on äiti itsekin ja pystyy samaistumaan ja jotenkin se helpottaa kun saa oksennettua kaiken ulos jollekin. Tyttärelleni olen myös aika suoraan puhunut, mutta sehän on täysin eri asia.
Voimia sinulle Tirppana, kirjoittele tänne aina kun jaksat!
T:Huolestunutäiti
Kiitos Huolestunutäiti viestistäsi.
On minulla muutamia ystäviä kenelle olen puhunut, itkenyt. Kenelläkään ei omakohtaista kokemusta ja koska tuntevat meidän perheen ovat äimänä , kun tavallaan aina uskonut, että rajoilla ja rakkaudella ei näihin ongelmiin joudu ja tässä ollaan. Ehkä herätellyt ettei kukaan lopulta ole turvassa jos huonoa tuuria, geenejä jne. Osuu yhteen. Olen soitellut vaikka mihin numeroihin hakenut itselleni apua, viestitellyt toipuneen käyttäjän kanssa. Jotenkin halusin aidon kokemuksen enkä vain kuulla luettua tietoa. Hieno tyyppi sieltä minulle viestin mukaan vastasi ja hän ohjasi aika tarkkaan olla yhtään mahdollistamatta käyttöä. Sen jo tiesinkin, mutta on vaan kovin vaikeaa. Meillä tyttärellä vielä toiminnanohjauksessa ongelmia eli asioiden hoito ilman aineitakin kovin vaikeaa. Helpottaa kuulla, että sinullakin epävarmuus kalvaa vaikka se ei ilahduta tietenkään, mutta tuo tunteen ettei ole yksin.
Tirppana
Hei!
Olen vuosien saatossa ollut muutamia kertoja pidemmässä terapiajaksossa. Alunperin sain ihan terveyskeskuslääkäriltä lähetteen mielenterveystoimistoon ja sieltä sain oman terapeutin. Minulla kävi tuuri ja sain asiantuntevan ja empaattisen terapeutin ja käynneistä oli kyllä isosti apua. Silloin käynnit olivat ilmaisia, en tiedä mikä käytäntö on nyt ja onko se jotenkin kuntakohtaista. Myös kela tukee psykoterapiaa hyvin.
Tiedän, että jotkut tahot antavat neuvoja, mitkä kieltävät mahdollistamisen täysin, tarkoittaen sillä myös sitä, että ruokaakaan ei saisi tarjota. Oma mielipiteeni tähän on, että jokaisen pitää kuitenkin pystyä elämään itsensä kanssa ja laittamiensa rajojen kanssa. Rajat on hyvä olla, mutta ne pitää myös sydämessään pystyä hyväksymään. Aikaisemmin oli puhetta, että maksaa vuokran omavastuuosuuden asumistuen jälkeen, ettei nuori joudu kodittomaksi kadulle. Ymmärrän täysin ja järkevä peruste. Kaikkien asettamat rajat voivat monesta eri syystä vaihdella ja ne muuttuvat myös tilanteiden muuttuessa.
Tähän kohtaan voisin todeta, että ISO jaksuhali teille molemmille!
Johanna
Huomenta,
Johanna, kiitos vinkeistä, taidan ottaa yhteyttä omaan työterveyshuoltoon josko sitä kautta saisi lähetteen vaikka psykiatrille ja sieltä lähetteen terapiaan. Tyttärellähän on jo lähete psykiatrille, ei vain ole kuulema vielä valmis mennä puhumaan…
Tirppana, miten voit?
