Oma polkuni

Kotikanava
61

Läheisriippuvuus o tosiaan jotenkin hankala termi. Eihän se sitä ole, että olis pakko olla koko ajan kylki kyljessä riippuvuuden kohteen kanssa, mutta jollai sairaalla tavalla siinä ihmisessä on kiinni kuin täi tervassa ja elää jossain fantasiassa, että tilanne muuttuu ja kun vaan tuo toinen ei joisi, niin kaikki olisi hyvin… Ripustaa siis onnensa toisen varaan, eikä oman tunnemaailmansa takia saa erottua. Se voi olla vyyhti kaikkea hankalaa, häpeää suhteen epäonnistumisesta (mitä ne muut sanoo), syyllisyyttä hylkäämisestä, pelkoa, että juova tuhoutuu, jos en ole häntä valvomassa…
Jos oma tunnemaailma ei olisi niin sotkuinen, sitähän voisi olla suora ja rehellinen juovasta riippumatta tyyliin Pera ei nyt voinut tulla, kun oli liian humalassa. Oleellista tässä ongelmassa on asioiden piilottelu ja niiden jatkuva vatvominen. Viestissäsi oli hyvä tuo kohta “ikään kuin joutuu”… nimittäin mikään muuhan siihen ei pakota kuin se oma häpeä… ja moni kun ottaa häpeän kantaakseen juovankin tekemisistä, vaikka ihminen on mielestäni vastuussa vain omista tekemisistään. Juoppo häpeää omansa ja itse sitten ne omansa. Häpeä tekee itsekeskeiseksi, kun koko ajan päällimmäinen ajatus on siinä omassa häpeässä ja sen välttelyssä. MUIDEN pitäisi toimia tosiin, ettei minua hävettäisi. Pahimmillaan todella vakavia asioita salataan ja jätetään hakematta apua, vaikka siitä aheutusi mittavaa vahinkoa itselle ja lapsillekin jos niitä on. Kun muut eivät muutu, rakkaus muuttuu vihaksi ja halveksunnaksi.
Lapsuudenkodissani äidin häpeä-ongelma aiheutti monenlaista raskasta ja tulin tietoiseksi jollain tapaa häpeän ongelmammisuudesta. Sehän kohdistui itseenikin… minun olisi pitänyt pukeutua toisin, ettei äitiä hävetä. Jos käytiin jossain vieraisilla, jälkipuinti oli ankara, että mitä sanoi jotain hölmöä ja aiheutti äidille häpeää… Aloin inhota sellaista käytöstä ja muiden tekojen ja jopa olemuksen kahminista omaksi häpeäkseen.

Olen itse päässyt häpeästä aika hyvin eroon. Ehkei se ollut isoin ongelma alunperinkään. Kaikillahan se ei ole kasvanut kuin syöpäkasvain osaksi peroonaa, vaikka sitä ajoittain tuntisikin.Silti jäi odottamaan miehen raitistumista liian pitkäksi aikaa… Uskoin puheita, että juomista tarvitaan stressin takia, ehkä koin syyllisyyttä ja kuvittelin, että ilman kaltaistani vara-jeesusta mies on katuojassa tai kuollut hetimmiten. :smiley: Näin ei käynyt ja olin alkuun jopa hämmästyneen epäuskoinen, kuinka hyvin mies arjestaan selvisi. Toki hän juo, mikä on jo aikeuttanut terveysongelmia, mutta saa asiansa hoidettua ja pärjää.
Rakastinko siis miestä vai kuvitelmaani, että minua tarvitaan vai olinko kiintynyt elämäntehtävääni pitää huolta poloisesta kaltoinkohdellusta miehestä? En tiedä, ehkä kaikkea näitä.

Olen huomannut, että oloni on helpoin ja tasapainoisin, kun en ole parisuhteessa. Kiintymysssuhdetraumat tai muut ongelmat taitavat aktivoitua läheisissä ihmissuhteissa. Toki jonkun ihmisen kanssa niistä voi toipuakin, js kumpikin kykenee puhumaan ja kohtaamaan omat tunteensa. Ehkä Kaakattajan suhteessa on paljonkin sellaista nykytilassaan, että se saattaisi auttaa kumpaakin. Vaikka tulisi erokin, ongelmia olisi käsitelty ja se on kummallakin voimavarana tulevassa elämässä.

62

Kuppinurin, ymmärrän hyvin tuon tunteen ettei näitä asioita jaksa jatkuvasti vatvoa. Pitää välillä pitää taukoa ja tietoisestikin keksiä muuta. Usein olen aikeissa kirjoittaa tänne, mutta en sitten jaksakaan jäsennellä ajatuksiani selkeään muotoon ja annan olla.

Tuo itselleen anteeksi antaminen mitä hieman sivusit, on tärkeää ja itseni pitäisi se oppia. Terapeutti siitä minulle sanoi, että olen menneisyydessä pyrkinyt selviytymään silloin parhaaksi kokemallani tavalla ja nyt on turha jälkiviisastella. Silloin olen tehnyt tietynlaisia ratkaisuja, nyt tekisin todennäköisesti erilailla.

Harkinta-ajalla, edelliset pari viestiäni saattoivat olla hieman harhaanjohtavia. Me olemme Hönön kanssa siis suhteessa emmekä eronneet ollenkaan. Asumme myös yhdessä.
Kun kirjoitin olleeni varma, että nyt riittää niin todella tarkoitin sitä silloin. Hyväksyin, että minä en voi auttaa, hän ei muutu ikinä. En kuitenkaan kertonut Hönölle haluavani erota, koska meidän oli joka tapauksessa pakko asua yhdessä vielä muutama kuukausi. Ajattelin, että tämä hänen avun hakemisensa on taas joku näytös ja lisäajan osto. Minulla oli ja on tunteita häntä kohtaan, meillä on todella paljon yhteistä ja suhteessa paljon hyvää. Juominen valheineen tuntui pilaavan kaiken.
Kun hänen olemuksensa muuttui parempaan ja hän tosiaan jatkoi hoitojaan ilman retkahdusta tai kyllästymistä, aloin taas uskomaan, että ehkä meidän suhde voisikin toimia vielä. Jos minulta vedetään matto jalkojen alta, niin varmasti muserrun ja vaivun epätoivoon. En kuitenkaan missään nimessä halua palata enää vanhaan. Enkä yritä ennustaa tulevaisuutta.
Luulen, että vain ajan kanssa luottamus tulee pikkuhiljaa takaisin, tai on tulematta.

Hönö puhuu alkoholismistaan sairautena ja hän ymmärtää, että se on osa häntä loppuiän. Minun oli tarkoitus jo aiemmin kommentoida sinun ketjuusi, että ei Hönökään ole luvannut loppuelämäänsä olla raittiina ja tuskin sellaista lupausta voi kukaan antaakaan. Se olisi liikaa. Hän voi sanoa pyrkivänsä siihen, mutta päivä kerrallaan on mentävä.
Hönö on pahoillaan ja tuntee syyllisyyttä asioista joita hän on tehnyt juomisen takia. Valehtelu, itsekkyys, ilkeily yms. Samalla tavalla hän ottaa vastuun “vääryyksistä” joita on tehnyt kuin kuka tahansa, mutta ei hän alkoholismiaan pyytele anteeksi. En tiedä, osasinko vastata kysymykseesi. Miten oma puolisosi tällä hetkellä kokee nämä asiat?

63

Uskoisin, että ymmärsit kysymykseni, ja vastasit juuri siihen :slight_smile: Eli Hönö hyväksyy alkoholismin olevan osa häntä eikä se ole hänelle tabu. Näin ajattelisin että asian pitää olla, jotta olisi mahdollisuus raitistua. Siitä tai siihen liittyvistä asioista pitää voida puhua koska ne tulevat aina olemaan läsnä, vaikka olisi raitis. Minun puolisoni ei suostu sivuamaan mitään aiheeseen liittyvää. Hän on tosiaan kuntoutuksessa, käy päihdetyöntekijällä, syö antabusta, mutta ei puhu alkoholismistaan minun tai lasten kanssa. Hänelle olisi ok, jos oltaisiin vain niinkuin mitään juomista ei olisi koskaan ollutkaan. Tulkitsen sen niin, että hän häpeilee alkoholismiaan vielä liikaa päästäkseen siihen missä Hönö nyt on. Häpeilee, ja toisaalta ei oikein kuitenkaan tunnusta sitä.

64

Minä luulen, että meillä myös mieheni on vähän kuin teillä, Harkinta-ajalla. Mies kyllä myöntää olevansa alkoholisti ja tarvitsevansa apua, käynyt kuntoutuksen ja ymmärtää, että vain töysraittius on vaihtoehto. Mutta…hän ei pysty puhumaan alkoholismistaan minun ja lastensa kanssa. Vähän hän pystyy avautumaan pariterapiassa kun keskustelua ohjaa ulkopuolinen ihminen. En tiedä mikä tätä tilannetta auttaisi.

Ja meillä on nyt taas retkahdus päällä - ollut perjantaista lähtien. Me lähdimme kahdeksi yöksi Saimaalle retkiluistelemaan lapseni kanssa ja samaan aikaan perheen teini oli omalla hiihtolomareissullaan. Minä en siis saisi poistua kotoa, ettei hän juo. Mutta en ole kykenevä aikuisen miehen perään valvomaan ja laittamaan omia menojani hyllylle.

Nyt hän tekee etätöitä kotona ja juo. Yritin maanitella häntä aamulla katkolle, mutta ei aikonut mennä. Niin, ei vielä, koska juomista jatkunut vasta viisi päivää. Eilen meillä oli pariterapia-aika Teamsissa ja tuli siihen hälöttämään terapeutille humalassa. Minä olen kuulemma syy kun en auta häntä, en tule lähelle ja vetäydyn. Myönnän kyllä että näin olen toiminut. Mutta kun en vaan ole pystynyt läheisyyteen enkä ole halunnut hänen seuraansa, olen ollut loukkaantunut ja vihainen, emme ole pystyneet käsittelemään asioita.

Nyt on kotona taas kaaos, eilen häippäsi menoilleen ja jätti minut lasten kanssa kotiin, käski laittaa myös hänen omalle lapselleen ruokaa. Kukaan ei tietenkään ole käynyt kaupassa, ja minulla tahtoikäinen jaloissa. Mietin että mihinkähän palvelunumeroon voin soittaa että tuo mies haetaan pakkohoitoon, kun en sitä ehdi nyt katkolle kuskaamaan kun pitää olla töissä.

1 tykkäys
65

Voi ei, Kuppinurin, voimia.
Hyvä, että pidät omista menoistasi kiinni. Mieheltä on lapsellista “kapinoida” tuolla tavalla, että jättäessäsi hänet yksin ryyppy alkaa. Ei hän voi kahlita sinua hoitamaan häntä ja olemaan hänen seurassaan jatkuvasti. Ihan kuin hän olisi nyt keksinyt itselleen tekosyyn, että yksin jäädessään retkahdus on tapahtuva, eli hän on ulkoistanut siitä vastuun muille.
Muistaakseni et ollut hirveästi voinut vielä puhua tilanteesta läheisillenne, mutta olisiko mahdollista soittaa jollekin miehen perheenjäsenelle ja kertoa tilanne? Pyytää kuskaamaan mies katkolle tai ottamaan yöksi jonnekin? Vain ettei sinun tarvitse kantaa taakkaa siitä yksinäsi. Koita pitää omasta jaksamisesta kiinni.
Älä myöskään ota itseesi tuosta miehen syyllistämisestä. Ihan sama vaikka olisit etäinen ja vihainen, mies itse tarttuu pulloon ja tekee muutenkin omat valintansa. Vaikka kuinka olisit mielinkielin niin hän silti keksisi (teko)syyn juomiselleen. Tiedän sinun tietävän, ettei käytöksesi vaikuta hänen ratkaisuihinsa, mutta haluan vain muistuttaa sinua siitä. Nuo alkkikset osaavat joskus olla hyvinkin vakuuttavia, kun selittävät mustaa valkoiseksi. Älä pode huonoa omaatuntoa tai mieti, että oma etäisyytesi olisi miehen ajanut tuohon ratkaisuun. Mies ei ilmeisesti kykene hyväksymään omaa voimattomuuttaan alkoholin edessä, vaan haluaa syyttää siitä kaikkea muuta. Vikahan ei ikinä ole juojassa tai juomassa.

Kirjoitin jo toiseenkin ketjuun tuosta alkoholismista puhumisesta ja varmaan vähän sekoitinkin keskustelua.
Ensimmäiset pari kuukautta Hönö oli edelleen katkera siitä, ettei hän voi juoda vaikka muut voivat. Hän oli myös sitä mieltä, että hän ei voi olla enää tekemisissä kenenkään kanssa joka juo. Eli ei oikeastaan kenenkään läheisensä. Kyse ei ollut edes siitä, että hänen seurassaan juotaisiin vaan ylipäätänsä. Hän oli varmaan kateellinen.
Onneksi hänelle aika napakkaa palautetta taisi tulla niin päihdetyöntekijältä kuin aa:stakin, vaikka aa:ssa ei neuvoja jaellakaan. Hänelle toitotettiin sitä, että hänen täytyy keskittyä omaan tekemiseensä ja antaa muiden keskittyä omaansa. Nyt on tainnut hyväksyä sen, että muut voivat vaikka hän ei, eikä se ole häneltä pois. Häntä taisi auttaa se, kun vertaa alkoholismia allergiaan. Alkoholismia on niin vaikea vielä hyväksyä sairautena, mutta jos sitä selittää allergian kautta niin ihminen ehkä ymmärtää, ettei hän voi tahdonvoimallakaan taistella allergiaa vastaan. Eikä allergia ole ihmisen omaa syytä, mutta se on jos pähkinäallergikko kaataa pähkinöitä kurkusta alas vaikka kurkkua kuinka kutittaisi ja hengitystiet tukkeutuisi. Samaa itsetuhoista käytöstähän nuo alkkikset toistavat.
Minä en silti uskaltaisi hänen edessään ottaa lasillistakaan. Alkoholia kohtaan on tullut niin suuri inho suhteen aikana, ettei tee edes mieli. Mutta kai pelkäisin oman juomiseni vaikuttavan häneen negatiivisesti, vähän hölmöä.

Myös tuo muutaman viikon takainen inhottava riita oli alkujaan siitä, kun Hönö koki häpeää ja syyllistystä vanhoista jutuista ja totesi hyökkäyksen olevan paras puolustus. Keskimääräisesti keskustelu kuitenkin onnistuu suht hyvin. Nyt on alkaneet vanhat ryyppykaverit soittelemaan oikein kunnolla ja Hönö ei ole heille vielä kauheasti halunnut mainostaa, ettei juo enää. Jättää tapaamisehdotuksia roikkumaan ilmoille.

66

Voi surkeus taas kuppinurin! :frowning:
Miehesi ei ehkä ole rehellisesti toipumisen tiellä, kun syyttelee sinua juomisestaan. Toipuminen alkaa siitä, kun ottaa vastuun sairaudestaan ja lopettaa syyllistämisen ja selittelyt.
Tietty retkahduksen jälkeen on järkevää tehdä arvio retkahdukseen johtaneesta polusta (samaan tyyliin kuin onnettomuustutkintakeskus selvittelee suuronnettomuuksien syitä), jotta jatkossa ei astu samaan miinaan, mutta terveeseen jälkiuintiin ei kuulu syyn vierittämisyritykset puolison harteille.

Juomisesta luopuminen on varmaan miehellesi hankalaa, ehkä hän on vielä kahden vaiheilla alkoholin suhteen, ainakin vielä toinen jalka juovassa maailmassa ja empii haluaako astua raittiuden puolelle. Joka tapauksessa on hyvä, että sinä pidät kiinni omasta elämästäsi ja menoistasi, vaikka varmasti tuo retkahdus vaikuttaa sinunkin jaksamiseesi ja mieleialaasi, kun siitä on ihan käytännön harmia.

Voimia!

67

Retkahdus on ohi. Sain miehen loppuviikosta katkolle. Aivan hirveä kokemus taas, hirvein ehkä koskaan. Nyt kun oma lapsi alkaa tajuta mitä tapahtuu ja kyselee kaikkea. Pelkäsi jne. Ei tämä ole harmia ja stressiä ja kuormitusta, tämä on vaarallista henkisesti meille kaikille.

Olen niin surullinen miehen tilasta. käyttäytyminen riippuvuuden kanssa oli sitä, että en enää ihmettele, miksi alkkikset juo partavedetkin. En enää koskaan halua olla todistamassa sitä hetkeä, kun viekkarit iskevät. Sitten sitä hänen itkua on kamala katsoa: olen pilannut elämäni. Tämän syvemmällä ei voi kukaan olla. Käy sääliksi, kun mies muuten on kiltti ihminen, ei luonteeltaan paha eikä riidanhaluinen eikä narsisti. Mutta se kalja, joka on kaiken pilannut. Meidän perheen ja ajanut minut ja lapseni äärettömiin ongelmiin. En tiedä kenelle olen vihainen: hänen äidilleen joka oli juoppo, vai joillekin tapahtumille hänen elämässään. Tasan eivät mene onnen kortit ja mies ei niitä parhaita kortteja ole saanut.

Sain sitten lastensuojelun uudelleen kimppuuni. Ja lasu-täti aikoi pakolla ja vasten tahtoani asiakkuuden myös minun lapselleni avata, vaikka en sitä halua. Minulla on kyseiseen tätiin myös luotto nolla, koska on sama tyyppi, joka on hoitanut teinin asioita, toisin sanoen ei ole hoitanut ollenkaan.

Olen ollut viikon niin väsynyt, etten tiedä milloin edes kykenen tästä taas toipumaan. Ilo on totaalisesti tapettu elämästäni.

68

Koittaisit ajatella lastensuojelua tukena, Jos olet aivan loppu ja epätoivoinen, on hyväkin, että ulkopuolinen ottaa niskasta kiinni. Lasusta tulee välillä karuakin palautetta, mutta on siinä paljon perääkin. Sitä on tuossa tilanteessa niin poikki, että kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Kun yrittää kaikkensa ja enemmänkin. Jos antaisit niille mahdollisuuden auttaa pahimman yli. Kun olet taas voimissasi, ne kyllä mielellään antaa kaiken vastuun takaisin sinulle. Ikävä jos teidän lasu-henkilö on teille huono, mutta kannattaisi tuota korttia kuitenkin käyttää. Minä otin itse lasuun yhteyttä, koska tarvitsin jotain ravistelemaan puolisoa, ettei tule heilumaan kännissä kotiin.

Kuten ylläkin on kirjoitettu, tiedät kyllä mitä sinun pitäisi tehdä. Päätöksen voit tehdä vain sinä itse. Puolisosi ei ole kykenevä, vaikka olisi selvin päin. Tämä on nyt sinun juttusi, ja pystyt sen ratkaisemaan. Sanoit itse, että lapsi pelkää.

Miksi et lähde?

69

Jos et pysty esimerkiksi taloudellisista syistä vuokraamaan itsellesi asuntoa, mene aluksi esim turvakotiin. Ne ovat juuri tällaisia tilanteita varten. Siellä saat hengähtää, ja mahdollisuuden ajatella. Et pysty tekemään päätöksiä kun olet puolisosi kanssa saman katon alla. Ota etäisyyttä, ja mieti rauhassa.

70

Jokaisen alkoholistin luona pysyvän puolison kannattaa ymmärtää, että valitsee ihan itse joka päivä sen tilanteen. Itse. Sekä omasta, että mahdollisten lasten ja lemmikkien puolesta.
Valitsee sen, että keskittyy yrittämään muuttaa täysin turhaan sitä juopoa sen sijaan että ryhtyisi määrätietoisesti muuttamaan itseään ja omaa elämäänsä ja hoitamaan niitä omia ongelmia (mm läheisriippuvuutta) joka pitää kiinni siinä juopossaa ihan yhtä tiukasti kuin alkoholi riippuvuus pitää juopon kiinni pullossa.
Ilman omaa halua ja apua ei taida kummastakaan riippuvuudesta toipua.

1 tykkäys
71

Tässä on varsin hyödyllinen artikkeli läheisrippuvuudesta:
is.fi/seksi-parisuhde/art-2 … 20594.html

72

Ajatuksiasi luin surullisin mielin. Tuo ilon kuoleminen tuntuu aivan kamalalta, toivottavasti on alkanut näkymään elon merkkejä sen suhteen ja olet saanut hieman levättyä ja kerättyä voimia. Inhottavaa, kun menettää toivonsa täysin eikä enää tiedä minne astua, mutta paikallaan pysyminenkin on sietämätöntä.

On hyvä ymmärtää, että mies on sairas. Harva ihminen on paha, suurin osa elämän kolhimia, hylättyjä pieniä lapsia aikuisen kehossa.
Ei hänen tekojaan kuitenkaan tarvitse ymmärtää, tai edes sen suuremmin häntä sääliä. Hän on edelleen vastuussa omista tekemisistään, aikuinen ihminen kun on. Pähkinäallergikkokin tietää, että ei voi syödä pähkinöitä, koska sillä on häneen negatiivinen, suorastaan hengenvaarallinen vaikutus. Alkoholistit tykkäävät vedota sairauteensa, mutta eivät kuitenkaan koe tarvetta hoitaa sitä. He tietävät juomisen haittaavan heidän (ja läheisten) elämää, mutta eivät ota siitä vastuuta. “Minä nyt vain olen tällainen luuseri-juoppo” on itselleen annettu lupa jatkaa vahingollista käytöstä, ihan kuin se nyt vain kuuluisi pakettiin.
Huomaan olevani turhautunut siihen, miksi alkkikset pitävät kynsin hampain kiinni itselleen vahingollisista asioista. Alkoholisti aina jaksaa toivoa, että ehkä se seuraava annos tuokin sen hyvän olon ja onnen. Vaikka siitä ei ole minkäännäköistä näyttöä ollut vuosikausiin, päinvastoin. Niin minäkin aina jaksoin toivoa, että ehkä Hönö nyt tällä kertaa ymmärtää. Minulla on huijattu olo siitäkin, että hän ymmärsi. Miksi minä en ymmärtänyt aiemmin? Minä en ole päässyt irti minun riippuvuudestani ja se suututtaa minua tällä hetkellä älyttömästi. Ehkä jollain tavalla koen, että Hönö pakotti minut näkemään myös oman tilanteeni ja sekös minua kiukuttaa. Tällä hetkellä roikun edelleen paljon sen varassa, että hän pysyy raittiina.

Tuo itku on todella raastavaa ja olen sitä itsekin kokenut, varmaan jokainen meistä on. Silloin näkee sen musertuneen, pienen heikon ihmisen joka tarvitsee apua. Ja se on oma rakas, hyvä, lämmin ihminen.

Paljon tuntuu olevan minullakin vielä hampaankolossa noista ajoista ja kauhulla odotan täytyykö niihin vielä joskus palata. On niin ristiriitainen olo aina hetkittäin alkkiksen kanssa, hän saa välillä raivon partaalle ja on maailman itsekkäin ihminen ja joskus sieltä pilkistää se pieni lapsi joka kaipaa lohtua. Välillä se on se vahva ja rakas puoliso jonka kanssa on ilo kulkea yhdessä.

Toivon, että annat itsellesi aikaa sen minkä tarvitset ja tulet jakamaan kuulumisiasi sitten kun koet tarpeelliseksi. Paljon voimia ja jaksamista meille kaikille tähänkin viikkoon.

73

Mitä tarkoitat? Lasun pitäisi ottaa minua niskasta kiinni? Olisiko kuitenkin niin, että lasua pitäisi ottaa niskasta kiinni?

Ehkä sinulla on jäänyt näkemättä joku postaukseni, jossa perheeni tilanne avautuu paremmin. Miehellä ja hänen tyttärellään on ollut lasu-suhde n. kymmenen vuotta. Lapsi ollut kahdesti kiireellisesti sijoitettuna (ennen kuin me tunsimme). Lasu-kontakti ei ole onnistunut miestä ravistelemaan, se nyt alkaa olla selvää.

Olen tiennyt lasu-kontaktista reilun vuoden. Mies salasi asian alun perin minulta, ja lasusta ei otettu yhteyttä minuun aluksi, koska miehen tytär (yli 12v), ei sitä toivonut. Asiakas on asiakas ja saa päättää, näyttää oleva lasun mentaliteetti. Tilanne meni kuitenkin niin pahaksi, että lopulta lasun oli pakko ottaa yhteyttä minuun, käytiin keskustelut ja lasu ilmoitti, että tytär sijoitetaan taas. Kysyin tuolloin, onko mitään muuta keinoa perheen auttamiseksi, johon vastattiin, että ei ole, koska kaikki auttamisen repertuaarit on todettu teidän tapauksessa jo tehottomiksi. Sijoituksen piti ensin tapahtua ennen vappua, sitten 2 viikkoa ennen koulujen loppumista ja lopulta elokuussa.

Mitään ei koskaan kuitenkaan tapahtunut.
Elokuussa olin todella äimänä käkenä. Asiasta ei mitään ilmoitettu minulle. Elokuun lopussa luulin mieheltä, että lasta ei sijoiteta. Ymmärsin viime syksyn aikana, että lasta ei tulla koskaan sijoittamaan, tai ei ainakaan ennen hänen 18v päiväänsä. Ihan turhaan tätä ratkaisua odotan.

Omasta lapsesta on soitettu useamman kerran, ja jokaisella kerralla (ainakin kolmesti) olen sanonut, että tarvitsen teiltä apua, lausunnon tai muuta faktaa miehen juomisesta ja huoltajuuden laiminlyönnistä, että voin lähteä ja siirtää lapseni osoitteen omaan osoitteeseeni ilman miehen lupaa, koska mies tulee vastustamaan muuttoa eikä vapaaehtoisesti osoitteenmuutoksen suostu. Lasusta on sanottu (kolmesti) , että eivät voi tällä tavalla minua auttaa, että meidän pitää vain asia sopia lastenvalvojalla keskenään. Minun ajatus oli että en haluaisi lähteä valvojalla nollasta perustelemaan sana sanaa vastaan, miksi lapsi ei voi olla isällään, tai voi, mutta isän kunto pitää tarkistaa ensin. Samaan aikaan lasu on kehunut, että heillä on mapillinen tavaraa isän juomisesta, joka on kuulemma niin pätäkkää settiä, ettei lapsen (oman lapseni isosiskon) sijoittamisessa olisi mitään epäselvää. Jopa juristilta (jota olen tämän asian tiimoilta tavata) olen saanut enemmän apua kuin lasusta tilanteen hoitamiseen.

Kun toivomaani apua en ole saanut (teiniä ei sijoiteta pois turvaan ja omalle lapselle ei anneta lausuntoa, joka tukisi äidin lähivanhemmuutta) olen kysynyt, että mitä te voitte sitten tehdä? He sanoivat, että voivat sijoittaa meidät turvakotiin jos koen, etten kykene tai jaksa hoitamaan lastani. Tähän olen sanonut että a) en tunne väsymystä hoitaa lastani ja b) jos lähden johonkin, hoidan mielummin itse asuntoasiani kuin majoitun turvakotiin, ja siksi juuri se sosiaalipuolelta saatu lähihuoltajuuttani tukeva arvio olisi tärkeä.

Minun kokemukseni mukaan lasu ei tee muuta kuin uhkailee, ja sitten lopulta, sillä ei ole edes munaa toteuttaa uhkauksiaan.

Tämä meidän tilanne, tämä on ideaali kaikkien muiden paitsi minun kannaltani. Tajuan kyllä olevani mahdollistaja. Kun asun samassa taloudessa, isä saa jatkaa juomistaan ja teini asumista isällään, molempien toive toteutuu. Tämä sopii myös lasulle, jonka ei tämän myötä tarvitse tehdä ikäviä päätöksiä.

Tämän kaiken jälkeen siis kysyn, että mikä on se apu, jota he voisivat antaa?

74

Kuulostaa hanakalle tilanteelle.
Eikö tosiaan ole mahdollista, että muutat omaan asuntoon ja haet lähivanhemmuutta ja avioeroa, jos olette naimisissa? Tuntuu uskomattomalle, etteikö lähivanhemmuutta tai yksinhuoltajuutta sinulle myönnettäisi, kun miehen juomisesta on dokumentteja runsaasti. Tietysti jollakin pikkupaikkakunnalla voi asiat olla mutkikkkaampia. Jos lastensuojelu- ja sosiaalipuoli ei osaa auttaa, ehkä apua löytyy oikeuslaitoksen puolelta. Tai voiko sosiaalipuolen toimista kannella AVI:lle. Vilja-Eerikan tapauksessakin sossu oli kädetön, eikä kukaan ymmärtänyt tehdä poliisille ilmoitusta väkivallasta, yhteistyö ei toiminut ja lopulta tyttö kuoli. Teillä ei ilmeiseti väkivaltaa ole, mutta jos mies on humalassa, eikä ole kykenevä huolehtimaan lapsestaan, eikö se ole jo poliisiasia, heitteillejättö tms. Siis jos sinä asuisit muualla.

Varsinkin pienemmissä kunnssa ja ehkä muutenkin, sosiaalipuoli pyrkii säästöihin jopa laittomilla keinoilla. Lapsen sijoittaminen maksaa, vanhuksen laitoshoito maksaa ja niinpä kaikki pyritään tyrkkäämään jonkun läheisen hoidettavaksi.
En tiedä, mistä voisit saada apua ja hyviä neuvoja kuinka toimia. Tiedän, ettei asiat ole aina niin helppoja. Oman muistisairaan isäni hoitopaikkaan saaminen oli hirveä vääntö.

Osattaisiinko sieltä turvakodista neuvoa, miten tuon kaltaisissa tilanteissa voi toimia? Hehän ovat nähneet monenlaisia kuvioita. Eihän se miehen tytärkään ymmärrä omaa parastaan välttämättä ja hänenkin kasvunsa ja kehityksensä vinoutuu. Hänellä ei taida oma äitikään olla kykenevä vanhemmuuteen vai valitseeko hän (lyhytnäköisesti) sen vanhemman, joka ei laita rajoja ja kenties antaa rahaa ja päihteitä?

Onhan jossain paikoissa jopa sanottu lapsen äidille, että lapsi otetaan huostaan, jos päihdeongelmainen isä asuu samassa osoitteessa. Käytännöissä on hajontaa, en tiedä on hyvinvointialueuudistus nyt muuttanut mitään.

75

Hyvä, että jaksoit selventää teidän lasu kokemuksia. Sun ilmaisu “sait lasun kimppuusi” vaan kuulosti siltä, kuin et haluaisi lasulta apua.
Sinä voisit kirjoittaa vaikka oman keskustelun sun tapauksesta. Kun tämä oli alunperin Kaakattajan tarina, ja väleissä on sun juttuja, niin on mennyt ohi nuo teidän lasu-asiat.
Törmäsin samaan lasun outoon toimintaan yhden kaverin tapauksessa, jossa lapset on vuoroviikot isänsä luona, joka on “parina päivänä viikosta selvin päin”. Riski, että ajaa lapsia autolla päissään on suuri. Lasulle kyseisessä kunnassa tämä on ok.
Itse olen isommasta kaupungista, eli Kuopiosta (tuskin henkilöityy kehenkään vaikka tuon mainitsen), ja täällä lasu on toiminut hienosti. Saivat puolisolle jopa ajokortin menettämisen uhan päälle, jos ei käy säännöllisesti päihdepalvelussa ottamassa antabusta kuukauden päivät. Juu, lyhyt aika, mutta toimivat kuitenkin. Lisäksi sanoivat, että lapsen (eikä edes mikään pieni lapsi) kanssa ei voi puoliso olla, ennenkuin antaa puhtaan B-PEth näytteen (pitkäaikaiskäyttö). Kävivät kotona katsomassa tilanteen, kun valitin ettei voi olla niin että minä joudun evakkoon lapsen kanssa, kun yksi känninen on vallannut kodin.
Toinen, josta sain apua viranomaispuolelta oli yhteiselämän lopettamispäätös, jota hain avioerohakemuksessa. Päätös oli myönteinen, eli puoliso velvoitettiin heti muuttamaan yhteisestä asunnostamme omalla kustannuksellaan, koska minä ja lapset tarvitsemme yhteistä kotiamme häntä enemmän. Tuolla keinoin siis saat puolison muuttamaan kodistanne pois, etkä sinä joutuisi lähtemään. Tuskin käräjä-oikeuden päätökset kuitenkaan ovat kovasti paikkakuntariippuvaisia. Näin ollen saisit puoli vuotta (avioeron harkinta-aika) ainakin olla rauhassa ja miettiä miten haluat jatkaa. Tai rauhassa oleminen on ehkä väärä ilmaisu, mutta sinulla olisi katto päänpäällä ja oikeus vaatia puolisoa olemaan tulematta kotiisi jos et sitä halua.

76

Tietysti näissä asioissa sekä alkoholistilla ja puolisolla on sama tilanne; täytyy löytää se oma pohja, jolloin halu lähteä on suurempi kuin halu jäädä. Kaikista riippuvuuksista (myös siitä löheisriippuvuudesta) toipumiseen tarvitaa oma halu ja kun halu löytyy, löytyy keinotkin. Sitä ennen molemmilla on loputon määrä selittelyä lähinnä itselleen, miksei voi lähteä ja kaikki apu on väärää ja vääränlaista. Oma halu auttaa näkemään esteiden sijaan mahdollisuuksia muuttaa omaa elämäänsä parempaan suuntaan.

Huomasin, että täälläkin on eron ABC-osio ja sillä erilaisia alaotsikoita. Tässä linkki lapsiin liittyviin ohjeisiin.
paihdelinkki.fi/fi/oma-apu/lahe … yvat-asiat

Linkkejä apua tajoaviin tahoihin:
paihdelinkki.fi/fi/oma-apu/lahe … set-linkit

Tietysti yhtä hyvin voi jäädäkin, jos haluaa. Kaikki päihderiippuvaisetkaan eivät raitistu, eivätkä kaikki onnettomissa suhteissa ihmettä odottavat eroa tai kykene hakemaan ammattiapua. Siinä kohtaa on tietysti hyvä, jos ymmärtää itse valinneensa tilanteensa, jolloin ei niin pahasti katkeroidu, mistä tulee henkisesti vielä kurjempi olo. Osa alkoholistien puolisoista keksii joitain selviytymiskeinoja, joiden avulla elämässä on iloakin juovan ja parisuhteen ongelmista huolimatta.
Lapset, jotka eivät syntymäänsä ja kasvuolosuhteitaan voi valita on se asia, mikä itseäni lähinnä surettaa.

1 tykkäys
77

Kiitos vinkeistä Harkinta-ajalla, kuten muillekin kiitos viesteistä. Tuota juuri pelkään, että jos lähden, joudun antamaan lasta humalaiselle miehelle tai hän lapsen ollessa alkaa kotona juoda. Ja etenkin jos meidät pakotetaan vuoroviikko- tai viikonloppujärjestelyyn, jossa koko ajan saa olla huolissaan lapsen puolesta. Lapsi on kovin pieni ja kyllä pelkäisin jättää lasta tällä hetkellä hänelle esim. yöksi.

Saako kysyä, miten teillä tapaamiset lapsen kanssa on hoidettu? Onko lasu antanut tähän tukea?

Mies on kokeillut myös antabusta, ja tämä ei kuulemma ole toiminut hänellä. En ole yllättynyt. Noista pitkäaikaisnäytteiden otosta en tiedä mitään. Mitä kannattaa lasusta yrittää kysyä, kun joudun heitä joka tapauksessa tapaamaan?

Emme ole aviossa, tuota yhteiselämän purkupäätöstä ei voi varmaankaan avoliittoon hakea. Kiva kuitenkin kun kerroit mahdollisuudesta, en ollut aiemmin kuullutkaan. meidän tapauksessa asiaa mutkistaa lisäksi, että mies oman lapsensa kanssa tarvitsee myös asunnoon. Olen lasulle aiemmin tarjoutunut myös voivani tarvittaessa teinistä huolehtia ja hänet ottaa, kunhan me saadaan juova mies muualle, mutta lasusta se on täysin poissuljettu vaihtoehto. Mielummin laittavat hänet lastenkotiin. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jättää teini juovalle miehelle ja toivoa, että lasu heräisi. On selvää, että hänen tapauksessaan on aikanaan tehty väärät päätökset. En haluaisi että se toistuu omalle lapselleni.

78

Jos jotain positiivista pitää siitä lasusta löytää, niin eikö se nyt vähintäänkin auta heräämään tilanteeseen, että näin pitkälle on tultu? Konkreettinen todiste, että kukaan ei ole enää kontrollissa tässä tilanteessa. Mies ei kontrolloi juomistaan, eikä läheinen pysty kaikesta huolimatta
a) auttamaan juovaa
b) vaikuttamaan siihen, että tilanne vaikuttaa kaikkien elämään, yritti sitä vastaan tapella kuinka hanakasti tahansa

Minulla vähän särähti silmään se, että Harkinta-ajalla otti lasuun yhteyttä, jotta he ravistelisivat miestä. Tunnut keskittyvän edelleen paljon siihen, että mies heräisi tilanteeseensa. Oletko pysähtynyt miettimään omaa jaksamistasi, omia toiveita ja tilannetta? Olet tehnyt todella paljon irtiottoa, konkreettisesti harkinta-aika ja omat asunnot, mutta yritätkö irrottautua vai ovatko nämä keinoja herätellä miestä? Minusta on hienoa, miten paljon olet saanut aikaiseksi ja ottanut ulkopuolista apua oma-alotteisesti vastaan. Miehen raitistamiseen keskittyminen vain vie älyttömän paljon voimia ja olen hieman huolissani muistatko pitää myös itsestäsi huolta.
Itse menin heittämään koko oman elämän tauolle, jotta voisin miettiä miten auttaa Hönöä. Millä ihmeen keinolla saisin hänet ymmärtämään. Kaikkeni tunnuin antavan ja aivan turhaan.

Minä ymmärrän Kuppinurin, että tilanne on hankala ja älyttömän pelottava. Ei voi tietää mitä tapahtuu ja varmasti pelottaa, että oma lapsi ei ole turvassa, onhan sinulla hyvä syy olla luottamatta lasun työntekijään. Jos mitään ei muuta, mikään ei muutu. Olet nyt pyrkinyt pitämään parhaasi mukaan perheen kasassa ja ottamaan vastuuta myös miehen toisesta tyttärestä, mutta tilanne vain pahenee entisestään. Eikä se todellakaan ole sinun vikasi, mutta se ei ole myöskään sinun korjattavissasi. Uusi tapa on todella pelottava, koska ei voi tietää mitä tapahtuu, mutta olet nyt nähnyt ettei nykyinenkään tapa toimi. Minun on todella vaikea uskoa, että mies saisi tuolla “rekisterillä” lasta pitää ilman valvontaa, saati yökylään. Onhan virheitä silti tapahtunut joten aiheellinen pelko se varmasti on.

Vilja-Eerikan nostamista esille en ihan ymmärrä, hänen huoltajansa valehtelivat kotioloista tarkoituksella. Kukaan ei ollut tietoinen väkivallasta, Vilja väitti ruhjeiden tulleen leikkiessä ja harrastuksissa. Toukon äiti puolsi lapsen kotona pitämistä, mikä oli älyttömän suuri virhe kun hän ei ollut ollenkaan tietoinen millaiset olot kotona oli. Varsinkin, kun kaikki “oirehtiminen” loppui siellä sijaiskodin tyyppisessä asutuksessa, mutta alkoi heti kotiin palatessa uudestaan. Lastensuojelu antoi Sirpan vetkutella aivan liian pitkään sen suhteen ettei hän ikinä todistanut heille henkilöllisyyttään. Viljan äiti oli aktiivinen päihderiippuvainen jonka takia Touko sai huoltajuuden, hänhän oli raitis ollut jo vuosia.
Aivan hirveä tapaus kaiken kaikkiaan ja niin paljon meni pieleen. Inhottaa myös, kun ihmiset ostavat sen Toukon avuttomuuden ja yksinkertaisuuden. Hän on ihan systemaattisesti osannut piilotella asioita ihmisiltä, esim. lapsen sitominen yöksi. Jos hän oikeasti olisi luullut sen olevan normaalia, niin eiköhän hän olisi äidilleenkin asiasta puhunut useamman kerran. Tai siellä lastensuojelussa. Eikä olisi kieltänyt Viljaakaan puhumasta.
Hieman ohi aiheen, tapaus oli vain älyttömän surullinen ja pakostikin mietin kuinka monta Viljaa meillä Suomessakin asuu. Ja virheitä tehtiin viranomaistasolla aivan älyttömän paljon, mutta meni siinä niin paljon muutakin pieleen.

79

Millaisia käytännön toimia, Kuppinurin, sinun lähtemisesi vaatisi? Asutteko vuokralla vai omistusasunnossa, tai onko teillä muuten jotain yhteistä omaisuutta tai käytännön asioita, mistä pitäisi pystyä sopimaan jotta voisit lähteä?

Mulla ei ole omakohtaista kokemusta tapaamisasioiden järjestämisestä. Ainoa alaikäinen lapsemme on jo niin iso, että päättää itse, eikä ole halunnut isän luona olla. Mutta lasun täytyy ymmärtää, jos sanot, ettet pysty enää elämään alkoholistin kanssa, etkä voi yhteistä lastanne hänelle jättää. Minä vaatisin lasua eväämään isältä oikeuden ottaa lapsi hoitoonsa, mikäli hän ei anna puhdasta B-PEth näytettä. Se nyt on vähin mitä ne voi tehdä, ja todella yksinkertainen asia. Ilmeisesti on kuitenkin hyvin tiedossa, että hänellä on päihdeongelma.

Miten teini itse suhtautuu tähän kaikkeen? Jos asuisit lapsesi kanssa omillasi, tulisiko teini vapaaehtoisesti sinun luoksesi, vai olisiko hän mielummin isänsä luona? Ja mietitkö sinä tässä itse lähinnä omaa lastasi, vai onko teini sinulle niin läheinen, ettet haluaa häntä isälleen jättää? Joka tapauksessa kotinne on nytkin huono ympäristö lapsille. Pystyisit teiniäkin auttamaan luultavimmin paremmin jos asuisit omillasi, vaikka virallisesti teini asuisikin isänsä luona.

Tärkein asia nyt olisi joka tapauksessa että lähtisit pois alkoholistisi vaikutuspiiristä, jotta pystyisit järjestämään asiat niin hyvin kuin nyt tällaisessa tilanteessa pystyy.

1 tykkäys
80

Mainitisin Viljan tapauksen esimerkkinä, että joskus sosiaalityöntekijät ovat sekä typeriä, että ammattitaidottomia. Viljan äitipuolen henkilöllisyyttä ei koskaan tarkistettu, ei vaikka he asuivat yksiössä, joka on liian pieni kolmellekin asunnoksi, saati sitten kun äitipuolen muka odottamat neloset syntyvät. Asiaan ei puututtu, vaikka raskaus kesti ja kesti, ilmeisesti liki pari vuotta. Normaalijärkinen sosiaalityöntekijä alkaisi näillä spekseillä selvittää lapsen asumisoloja ja jos kotikäynti ei onnistu, lapsi ei voi palata kotiin.

Useimmille lastensuojelu on pelastus ja suuri apu. Jos kuppinurin-nimimerki tilanteessa kyseessä on pikkukunta, jossa yksi sosiaalityöntekijä, jonka toimnnassa on puutteita, ehkä tästä voi valittaa jonnekin? Sinne turvakotiinkin kannataisi ehkä mennä, jos se on se asia, joka järjestyisi. Se voisi hyvinkin olla iso askel eteenpäin. Käsittääkseni sielläkin on sosiaalityöntekiöitä ja muuta apua ja hankala tilanne voisi löhteä sitä kautta ratkeamaan. Se olisi hengähdystauko muutenkin ja levänneenä elämäänsä pystyy miettimään paljon paremmin, varsinkin kun saa jutella tilanteesta jonkun kanssa. Turvakodin henkilökunta on kohdannut monenlaisia tilanteita ja osaa varmasti auttaa. Fokus olisi avaan saatava siitä juoposta itsensä ja lapsensa hyvinvointiin. Juova on aikuinen ihminen ja itse vastuussa valinnoistaan. Jos ei halua, eikä hae apua, niin sitten ei hae ja tästä valinnasta mahdollisesti seuraava perheen häipyminen on häen ongelmansa. Jos se perhe oikeasti olisi tärkeä ja sen menettäminen pelottaisi, niin kaipa halua raitistumiseen ja avun hakemiseen löytyisi.

Eikö avoliittotilanteessakin huoltajuus ratkaista oikeudessa, jos vanhemmilla ei ole yhteistä näkemystä. Täss äiti olisi vahvoilla, jos isä päihdeogelmasta on dokumentteja.

Tähän loppuun oma lempimietelauseeni:
“Hulluus on sitä, että toistaa yhä uudelleen samaa, mutta odottaa silti eri tulosta.”

-Albert Einstein-

allaoleva mielenihmeet-nettisivulta.
"Mitä hyötyä on kompastua samaan kiveen aina uudestaan ja uudestaan? Meidän on tapana odottaa asioiden muuttuvan ilman, että muutamme tapojamme tai asenteitamme, ilman kypsäksi kasvamista… Aivan kuin ajattelisimme, että jokin ylempi voima olisi vastuussa siitä mitä ei tapahdu. Ehkä se on vain hyvää tai huonoa tuuria, ehkä joku toinen on vastuussa siitä.

Monesti ihmiset tyytyvät valittamiseen ja uhriutumiseen sanoen vaikka: “En pidä työstäni, mutta en saa toistakaan”. Kuten Albert Einstein sanoo, tämä on hullua!
Alkaaksemme näkemään eri tuloksia, meidän täytyy tehdä muutoksia itsessämme. Liiku, poistu mukavuusalueeltasi, toimi, tee kaikkea muuta kuin pysyisit samassa paikassa. Jos toistat samaa kaavaa kerta toisensa jälkeen, et todennäköisesti tule saamaan eri tuloksia."

Jos tai pikemminkin kun sen puolison raitistaminen ja muokkaaminen toisenlaiseksi ei onnistu vuodessa, kahdessa tai kymmenessä, miksei kokeilisi saada elämänsä ja olonsa paremmaksi jollakin ihan muulla tavalla?