Ai niin, niitä hautajaisjärjestelyjä mä kyllä mietin 
Aika jännä, miten erilailla ajatellaan. Mä kun olen lapsien kanssa (ihan omaksi ilokseni) johonkin lähtenyt, niin olen aina luullut miehen olevan onnensa kukkuloilla, kun saa rauhassa tehdä mitä vaan, eikä eukko ole nurkissa vahtimassa 
. Vaikka juoda sitä kaljaa aamunkoittoon. Tämä kyllä kuvaa taas hyvin tätä katkeruuttani, HUOH.
Minni; Olen myös kyseisen otsakkeen, “Vanhempien parisuhde on lasten koti”, jostain joskus lukenut. Pisti kyllä kyyneleet silmissä miettimään, että tätäkö opetan lapsilleni, että tämäkö on normaalia perhe-elämää 
.
Ja kiitos, Mallu, tsempityksestä. Jatkan täällä omaisuudenjakoa, mielessäni siis 
. Ehkä joku päivä suunnitelmat on niin valmiit, että toteutan ne yhdessä rysäyksessä…
Tulin vielä uudestaan lukemaan viimeisimpiä viestejä. Tuossa Mallulta lainatussa pätkässä kiteytyy kyllä hyvin ajatukseni. Juuri noin haluan ajatella, että tämä tilanne ei kestä loppu elämää. Visioin erilaisia tulevaisuudenkuvia, ja joku päivä pitäisi sitten päättää, minkä niistä haluaisin yrittää toteuttaa.
Minä taas…
Ei taida olla mulla toivoakaan. Yritin tuossa hetki sitten käyttää miehen krapulapäivää hyväksi ja tiedustella onko hänen omasta mielestä juominen ns. hanskassa. Puhuin nätisti, en korottanut ääntä (niin kuin monesti käy 
). Mies oli heti ärtynyt keskustelun avauksesta, enkä oikeen saanut vastauksia, tokaisi vaan että lue lisää sitä päihdelinkkiä! Sanoi sitten, ettei ole ongelmaa, ja kysyi mikä minun ongelma on ja mikä tässä juomisessa häiritsee.
Miten ollaankin niin eri aaltopituudella?!
Pyysin sitten miestä sanomaan mulle päin naamaa, ettei toivoa ole, että taistelen tuulimyllyjä vastaan, eikä hän aio raitistua. Pyysin monta kertaa, ja hän ei sanonut mitään. Ei mitään. Alkoi vetää tuulihousuja jalkaan, ulos lähteäkseen, ja vielä oven suussa, ääni kohoten, kerran pyysin; sano että tää on turhaa, että osaan lopettaa ja alkaa suunnitella elämää toisin, sano se mulle suoraan, että uskon!. Mies siihen, että mitä hänen pitää sanoa? Menin sanattomaksi… etkö tosiaan ymmärrä. Sitten hän kiskoi ovea kiinni ja sanoi, että nämä keskustelut on käyty jo sata kertaa.
Autotallissa on varmaan taas hommia 
.
Okei, tiedän vanhastaan, että huomenna (tai illemmalla, jos ei tänään juo) puheyhteys toimisi, jos haluaisin vakavasti tästä keskustella. Mutta en edes jaksa. Se on totta, että nämä keskustelut on sata kertaa käyty. Sitten taas luvataan tyhjiä, vähän aikaa menee kivasti, kunnes kuviot uusitaan. Aina ja iankaikkisesti. Aamen.
On minunkin uhkailut kokeneet inflaation. Siksi en voi niitä enää käyttää, ellen ole tosissani. Ei ota mies minua todesta, varmaan ajattelee, että kunhan taas tuossa hilluu ja kun antaa hillua, niin kohta rauhoittuu. Niin kuin joka kerta.
sinun pannu, minun kattila, sinun stereot, minun sohvat… Siltä se näyttää, mutta millä aikataululla.
Ja taas hetki aikaa itselleni! Eli siis koneelle…
Tänään kohtasin yhden epätodennäköisimmistä ihmisistä mitä voi kuvitella. Lukioaikaisen poikaystävän, jonka kanssa myös asuimme tovin yhdessä.
Kyllä siinä erossa löytää ihan uusia puolia itsestään. Vaikka kuinka yrittää esittää oikeudenmukaista ja nousta materian yläpuolelle niin kaksin käsin siinä riidellään lakanoita vetämässä. Siis kerrankin kahdestaan, vaikka liiton aikana sen sai tehdä yksin…
Päivä on mennyt ajatusleikissä “missä olisin nyt, jos emme olisi eronneet”. En oikein osaa nähdä edes… Luultavasti eronneet 
Mutta tähän päivään. Huomenna on maanantai, joten ehkä tänään selvä ilta. Eilinenkin meni siihen pisteeseen asti, että mies tunki viereen vikisemään jotain - siis mä en edes kuule, mitä se jupisee itsekseen, jotain itsesäälin ja huomion ja mustasukkaisuuden sekoitusta. Ehkä arvostuksen puutteesta. Puhuu kuitenkin itsekseen ja aloittaa juuri silloin, kun olen siinä ihanassa tilassa unen ja valveen rajamailla.
Tuosta perheen riistämisestä ja rankaisusta: joskus naamioin sen itsellenikin rakkaudeksi: levätköön nyt, nukkukoot jos nukuttaa. Silloin toivon, että mies tekisi saman minulle, hoitaisi aamutoimet ja lähtisi ulos lasten kanssa.
Sitä ei vaan tapahdu. Vaikka asiasta on jauhettu jo puolen vuosikymmentä. Tai saarnan jälkeen aina kaksi kertaa, sitten se jää. Pointti siinä aikaisessa ylösnousussa on siinä, että sen jolle on lepopäivä annettu ei tarvitse nousta antamaan toimintaohjeita missään vaiheessa.
Sitten mennään rankaisun puolelle. Menemme ja pidämme kivaa, sä et nyt kuulu tähän perheeseen.
Ja aina on se vaihtoehto, jossa rankaisen itseäni, eli menemme koko perheen kanssa johonkin ja äijä haisee vanhalle viinalle ja mä yritän esittää että se on tullut vuoden ainoalta seminaariristeilyltä…
Tottakai mä mielelläni huolehdin lapsistani ja tarjoan heille huolenpitoa ja elämyksiä. MUTTA.
Terveiset kodinhoitohuoneesta - tai itseasiassa viihdyin pitkään yöpuku päällä saunassa. Siellä oli mukavan lämmintä vielä löylyjen jälkeen.
Eilen iski taas joku epätoivo/itsesäälikohtaus. En saanut silloin kiinni siitä, eikä oikein ole onnistunut erittely sen jälkeenkään. Voisin sanoa, että ulvoin tunnin vitutustani, mutta se olisi vaan siihen veekieleen menemistä, kaikkien tuntemusten samaan roskasäkkiin niputtamista.
Ja meillä harrastetaan kierrätystä, tai minä yritän hampaat irvessä kouluttaa muitakin laittamaan energiajätteen ja biojätteen muualle kuin kaatopaikkaroskat.
(No olipa päivän kehnoin vitsi ja vertauskuva. Tästä ei voi kuin nousta)
VAPPU. Ai prkl, riemuinen kevään juhla, grillikauden avajaiset ja saunasta uimaan.
Mies kävi yöllä monta kertaa vessassa. Vatsa jotenkin sekaisin. Onko tämä se Vappu, jolloin soitan ambulanssin viemään verta oksentavan miehen? Kumma, mitä kaikkea ihmiselimistö kestää, henki ei lähde helpolla.
On se kumma, mitä läheinen kestää, jos on päättänyt yrittää. Ei sekään lähde helpolla.
Mulla oli eilen huono päivä, sanoin asioita jotka on kaivaneet mielessä pitkään ja sanoin ne täysin väärällä äänensävyllä. Joten minä halusin haastaa riitaa, pilata päivän ja olla ärsyttävä akka. Niin kauan, kun minä jaksan olla aikuinen kaikki sujuu uomassaan.
Nyt tarvitsee tapahtua jotain. Ihan oikeasti. Jotain, joka ravistaa, jotain joka muuttaa tilannetta. Jotain. Ihan mitä vaan. Olen yrittänyt olla varovainen toiveissani, sillä ne ovat toteutuneet niin monta kertaa.
Ei aina siinä aikataulussa, missä olisin halunnut.
Ei todellakaan aina siinä muodossa, mitä olisin halunnut.
Hyökkäys on paras puolustus. Niin ainakin mieheni yleensä asennoituu, jos äänensävyni on vähän väärä. Välillä minä sitten tieten tahtoen haluan haastaa sitä riitaa, ja silloin ei jää äänensävyt epäselväksi 
.
Tunnistan niin nuo tunteesi, tarvitsee tapahtua jotain. Muutamia kertoja olen suunnitellut Siperiaan karkaamista, ehkä voisi löytyä joku mukavampikin paikka, mutta toteutus on ollut joku vähän vähemmän kunnianhimoinen, esim. ruokakauppa . Tai sitten voisin mennä miehen viereen, lyödä kattilankannet yhteen ja huutaa HERÄTYS! Hän siitä nousisi ja sanoisi; Kulta, olet aivan oikeassa, tälle asialle on tehtävä jotain. No joo, menee vähän mustaksi huumoriksi, ja mä olen ihan seko.
Jaksamista tähän päivään Kultakala!
Kyllä tämä päivä menee, mutta huomenna on vappu…
Vaan kiitos tuosta mielikuvasta, niistä kattilankansista… Ensin kuvittelin, miten se todellakin otettaisiin hienosti, sitten rupesin kuvittelemaan, miten se oikeasti menisi…
Nyt se on tullut hulluksi!
Tove J:n tarinoissa yhdessä Muumimammalla on huono päivä. Se on ihana juttu. Kaikki huolestuu, kun Mamma ei puuhaa ja huolehdi kaikesta, menevät raasut ihan sekaisin.
Itse otin päiväunet eilen. Mitä en siis yleensä tee. Lapset hoitivat äidistä huolehtimisen sillä, että tulivat päälleni istumaan ja katsomaan DVD:tä. Hyvin meni nukkuessa. Vähänkö kärttysenä kuitenkin sieltä sohvalta lasten alta nousin, kun tajusin että ne tuijottaa jo toista kertaa samaa pätkää eikä kukaan ole paiskannut niitä pihalle leikkimään.
Niissä kauniissa kasvatuskeskusteluissa, joita mies saa hetkittäin aiheeksi pitää kanssani on juuri kaikenlaisten elämysten haku päällimmäisenä. Ei pidä kuvitella, että tämänikäiset olisivat aina innokkaana hihkumassa että ihanaa, mennään metsäkävelylle!
Vaan kun sen vastarinnan nujertaa, niin metsässä on tosi kivaa…
Jaaha, nyt karkas ajatus, mutta annetaan sen liitää. Muistelen tässä muitakin suunnitelmia, joita mies on lasten varalle tehnyt (siis miten hän heitä opettaisi, mitä näyttäisi, mitä voisi tehdä heidän kanssaan…) ja lasken, mitkä niistä on toteutuneet.
Huok. On sentään opettanut poikaa sytyttämään saunan kiukaan. Onhan sekin jotain.
Usein vain on niin että läheiset ei ymmärrä alkoholistin olosta yhtään mitää. Heidän auttaminen on usein ristiriitojen luomista alkoholistille joka yrittää selviytyä raittiina yhdestä ainoasta hetkestä.
Vaikka kuinka alkoholisti yrittää raittiutta jatkaa mielekkäästi, yrittää pitää sitä iloisena asiana, olla kiitollinen siitä. Silti useita kertoja päivässä tuntee voimattomuuden tunteita, kaikki tuntuu yhtä äkkiä mahdottomalta. Masennus valtaa ja tulee erittäin ärtyisäksi.
Joskun on vain puoliolle parempi että antaa alkoholistin itse hoitaa oma sairautensa. Alkoholistille tulee tunteiden myllerryksen seurauksena usein kaikenlaista päähän pistoja, haluja ostaa jotain tai tehdä jotain.
Yhtä äkkiä sanoo laita lenkkivaatteet päälle nyt mennään, silloin on hyvä vain myötäelää ja lähteä, näin kannustaa raittiutta. Vaikka lenkillä ollessa ei puhetta tule kun on omissa ajatuksissa, pitää vain jaksaa, ei mene kauaa kun jo alkaa puhumaan. Puhuminen ei tule vaikka kuinka kiukkuttelisi ja anoisi sanoja.
Kannustatte puolisoa parhaiten myötäelämällä.
Wappua towerit!
Vierailijan sanoissa on varmasti perää, sitä vaan kun on uskonut ja toivonut ja luottanut - ja …keleen usein pettynyt, niin se myötäelämisen kyky on valahtanut punttiin. Ei sitä sitten jaksa aina vaan ymmärtää, tekee mieli kysyä että kuka myötäelää mun jutuissa? Se alkkis sitä ei ymmärrä eikä moni muu tiedä. Appivanhemmat kuvittelee että heidän poikansa on hemmetin hyvä isä ja puoliso kun käy töissä ja puuhaa lasten kanssa. Ja kattia kanssa…(ainakin aika ajoin) Ajoittain tietty onkin hyvä isä ja puoliso, ei kai tässä näin kauaa olisi keikuttu.
Jaksamista KpA ja Kultakala, ihan samanlaisia on fiilikset. Oon kanssa jo oppinut että tiettynä hetkenä pitää olla aloittamatta saarnaa, kaikuu ihan tyhjille korville… ja sen hitaampaa nukahtaa/sammuu jos sen kanssa jää vänkäämään. Seuraava päivä on usein parempi näille keskusteluille.
Meillä nyt takana ihan ok vappu, ei täysin ilman mutta ei näkyvässä kännissäkään. Täytyy tällä hetkellä olla tyytyväinen tähän. Nenän valkaisujakso on tarkoitus alkaa piakkoin eli siis totaaliraittius pidemmäksi aikaa. Jää nähtäväksi kuinka sen käy. Onko toivoa kohtuukäytöstä? Nyt on mennyt kohtuullisesti jonkin aikaa, mutta tiedänhän minä että se on sekunti kun kohtuu muuttuu “mopo lähtee käsistä” -vaiheeksi. Toisaalta ei saisi pelätä ja murehtia silloin kun hyvin menee, mutta itsesuojeluahan se vain taitaa olla. Että ei tipu niin korkeelta kun kuitenkin tippuu. Hop mitä tekstiä, seko olen minäkin.
Minä olen Vierailijan kanssa eri mieltä. Olen alkoholisti kuten hänkin, mutta en minä ole vaatinut perheeltäni mitään myötäelämistä enkä päähänpistoihini sopeutumista.
Ärtymyksiänikään en ole katsonut soveliaaksi purkaa heihin. Ei minun ympärillä tarvitse hissutella eikä varoa sanojaan tai tekojaan. Minä olin se joka joi ja sotki, minun on oltava myös se joka selvittää ja selviää. Minä olen hakenut apuni aivan muualta kuin perheestäni.
Perhe on jo tarpeeksi kärsinyt, ei sen enää tarvitse ymmärtää yhtään mitään. Jos potuttaa liikaa, voi painella sille lenkille yksin ja miettiä asiat toiseen kertaan. En katso ansaitseva myötätuntopisteitä sen vuoksi, että vihdoinkin käyttäydyn kuin normaalit ihmiset ainakin eli en juo.
Alkoholistien puolisoiden on viisainta vain pitää huoli omasta jaksamisestaan ja henkisestä hyvinvoinnistaan. Sen pitäisi ainakin AA:n (josta Vierailija usein puhuu) mukaan jo sinällään alkoholistia palkitsevaa. Elää ja antaa elää.
´Keskustelut eivät paljoa valaise . Alkoholisti käy keskustelut vertaistensa kanssa. Teot ovat merkittävämpiä. Sillä tavoin hyvitetään perhettä.
Näin just, Minni!
En tarkoita pahalla, mutta saan monesti Vierailija1:n jutuista sellaisen kuvan, että holistia pitää vaan ymmärtää ja ymmärtää, suoraan sanoen paijata päähän, välittämättä sitten omista tunteistaan (vrt. kun käskit minun hävetä, kun en ymmärtänyt miehen häpeää kännivideon katselussa).
Ei sitä ymmärrystä jaksa loputtomiin jakaa, jos ei mitään vastakaikua omille tunteilleen saa 
, jos puoliso ei vaan ymmärrä mikä minun ongelma on, miksi juominen minua häiritsee 
.
Hyvä sigrid, että sinä näet asian toisin.
Liitinpä sitten koko keskustelun tähän… Tosiaan, kuka myötäelää minua. Hitsin himpula, rupeaa pää hajoamaan tähän.
Tähän asti olen onnistunut raapimaan hellyydentarpeeni kokoon vaikka äijä on päissään. Jalkahieronta on ollut hyvä - mies tarpeeksi kaukana mutta kosketus tuntuu hyvältä. Nyt kosketuksenjano on yltynyt niin kamalaksi, että se tunkee uniin.
Viime yö oli kovin mielenkiintoinen. Ja korostan vielä, että kosketus on se, mitä kaipaan. Näin unta naapurin miehestä joka tuli viereeni ja otti kädestä kiinni! Jos tietäisitte tyypin, olisitte samaa mieltä unen omituisuudesta.
Säälittävää. Voisin uneksia vaikka mistä ja sitten näen kädestäkiinnipitelemisunia. Tsiisus.
Erosuunnitelma: nyt on oikeasti jotain realistista kehkeytymässä omassa päässäni. Huomaan tekeväni laskelmia, mitä voin viedä mukanani, mitä pitää ostaa ja mitä voin myydä rahoittaakseni uusia hankitojani. Olen veljeni kanssa keskustellut ennakkoperinnöstä - jos vaikka tarvitsen pesämunaa asunnon ostoon - joka sekin on katsottuna valmiiksi.
Kaikki tämä vain sen takia, että olen puutteessa… Onko se sen arvoista? Se on se viimeinen kysymys, iso kysymysmerkki jonka edessä ei ole vielä vastausta.
Ehkä tämä tästä kohta keikahtaa taas hyvään tai kohtuulliseen vaiheeseen. Mutta se myynnissä oleva asunto olisi todellinen löytö, sekin on ainutlaatuinen mahdollisuus.
Jokin merkki, jotain… Että meni taasen yksinpuheluksi. Minni, muutetaan kimppakämppään! 
Meinaatkos, Kultakala, panna tuulemaan, kun kämppäkin katsottuna . Ei vaan, on ihan mieltä rauhoittavaa, ja jopa piristävää, välillä tehdä noita suunnitelmia. Varsinkin jos ukkokulta ketuttaa oikeen pahasti, voi käydä mielikuvitusleikkiä, kuinka veisi asiat loppuun asti -ja kunnialla.
Ehkä se keikahtaa sinne hyvään taas, niin kuin meillä yllätys yllätys tällä hetkellä rauhallisen ja raittiin vapun jälkeen, mutta on edes ajatuksen tasolla varautunut toiseen vaihtoehtoon. Voi kun mies voisi joskus tuollaisella hetkellä kurkistaa pääni sisään, hetkauttaisiko suunnitelmani häntä 
Siis ne, joita en ääneen sano.
ps. et ole ainoa, joka on joskus naapurin miehistä halipulaunia nähnyt
Onhan se tosi hassua nähdä unia kädestä kiinni pitämisestä, kun tosiaan unissaan olisi vapaa tekemään mitä vaan… No, kultakala, se sun naapuri on taatusti sellaisen sortin mies, että edes unissaan ei erehdy menemään kädestä kiinni pitämistä pidemmälle.
Joo, ja kimppakämppä me kaikki tarvittais, riittäisi sitten ymmärtäjiä joka lähtöön näihin meidän tuntemuksiin. Mä olen myös maalaillut mielessäni kuvan omasta kämpästäni huonekaluja myöten. Tosin ihan valmiina ei ole katottuna, tai olipas kerran, annoin kuitenkin tilanteen mennä ohi. Ja niin se kämppä myytiin jollekin muulle. Ei kai aika ollut kypsä mun kohdalla kuitenkaan.
Oon kysynyt eronneilta tutuilta, että mistä sen tietää koska pitää lähtee. (Tyhmä kysymys sinänsä) Joka tapauksessa vastaukset on ollut sellaisia, että sen vaan tietää. Ja että toimintaan johtava tapaus voi olla tosi pieni ja mitätön, mutta jos just sillä hetkellä kuppi täyttyy, niin sit se on siinä. Ilmeisesti mulla on kuppi (ja nuppi) viä vähän vajaa että tässä sitä ollaan.
Raivasin taasen eilen tyhjiä pulloja ja tölkkejä. Tunsin äitini ilmeen naamallani, sellaisen tyytymättömän “tässäkö tämä on”. (Kaikki kunnia äidilleni, hieno ihminen on).
Nainen rääsyissään vajoaa epätoivoisena kylmälle kivilattialle, nostaa kätensä kasvoilleen. Kyyneleet ovat loppuneet, tyhjät pullot kaikuvat ympärillä, yksinäinen tölkki putoaa kasasta ja kierii lattialla…
Okei, näin syvällä ei olla. Sentään tälläkin pullomäärällä saa palautusautomaatista jotain. Enempi kuin 90-luvulla ostetuilla IT-osakkeilla.
Jos siivoan, helpotan juopon juomista. Mutta perskeles, tämä on minunkin kotini - toistaiseksi.
Mitäs jos jättäisit sen pullorallin miehellesi? Jos ne ei ihan naamallasi pyöri… Kai tuokin on taas sitä kuuluisaa mahdollistamista, kun siivoat hänen jälkiään ?
Okei, kyllä minäkin varmaan siirtelisin, jos täällä sisällä olohuoneessa pullot pyörisi (tai sitten komentaisin ukon siivoamaan), mutta ei tule mieleenkään niitä alkaa tuolta autotallista kauppaan raahaamaan, siinä toimituksessa en suostu olemaan edes mukana.
No joo… Mä kerään ne tölkit, se liiskaa ne (ulkomaantuontia, ei panttia)… Ja ehkä tässä on vähän sitä kontrolloimista, jos se itse hoitais kaikki tölkit (siis nimenomaan tölkit, prkl!!!) ja mä olisin niinkuin en huomaisi mitään…?
Sentään on tullut se kierrätys tähän mukaan. Enää ei siirry tölkki kerrallaan roskikseen → kaatopaikalle, vaan ne pyörii (ehjinä tai litistettyinä) siellä saunan pukuhuoneen nurkassa… Se on melkoinen säkki mikä huomaamatta kertyy!
Vaan ymmärrän pointin! Kaiken, mitä teen tai jätän tekemättä, voi laskea tuon mahdollistamisen pariin! Ja kyllä se itse yleensä raahaa ne kierrätykseen - tai ainakin auton takakonttiin. Hyvittääkö tämä teko tyhjien tölkkien tekemisen?
Niin, tuo mahdollistaminen on aika laaja käsite, minulle ehkä hieman epäselväkin. Jos minä kiukuttelen juomisesta ja mies saa siitä “syyn” juoda (nalkuttava akka), onko sekin mahdollistamista 
. Ettei saisi edes tunteitaan purkaa, kun se mahdollistaa juopon päässä juomisen? Heh eh, öh 
Mitä ne juopponne juovat? Tai mitä te entiset juopot joitte? Ihan vaan kaikkea alkoholia, mitä vaan käsiin sai? Tai pelkkää viskiä, ainoastaan vodkaa tai vain kaljaa? Kelpaako kaikki pirtusta lähtien vai onko juoppous valikoivaa? Pitääkö kaikki viinatipat piilottaa?