Olen pohjattoman kyllästynyt mieheni juomiseen.

Kotikanava
1

En vain jaksa enää. Mieheni on ottanut tavakseen juoda lähes joka ilta ja tätä on nyt jatkunut muutama vuosi. Välillä on ollut muutama kuivempi jakso, jolloin kittaaminen on ajoittunut lähinnä viikonloppuihin, mutta tämän tästä mies taas innostuu ja viini virtaa myös arki-iltoina. Mies ei käy kapakoissa, “hoitaa työnsä! Nii kerta!” ja on olevinaan muuten niin helvetin kunnollinen, joten minkä vuoksi hänen juomisensa pitäisi kenellekään toiselle kuulua…

Minä vain en tarvitse miestä elättäjäksi tai talonmieheksi. Tarvitsen ja kaipaan PARISUHDETTA, jossa toinen malttaisi olla edes osan illoista siinä kunnossa, että kyettäisiin keskustelemaan, tekemään jotain yhdessä ja vain olemaan ilman, että toinen on täysin tutkalla ja kyttää hullunkiilto silmissä minun naamanilmeitäni, ikään kuin vain riitaa haastaakseen.

Jospa mieheni tietäisi miten paljon häntä inhoan silloin kun hän humalassa. Miten oksettavan vastenmieliseltä hän näyttää ja miten typerältä ja ällöttävältä kuulostaa. Vihaan häntä ja hänen riippuvuuttaan, jota hän ei kuitenkaan suostu itsellensäkään tunnustamaan.

Mieheni mielestä alkoholisti on sellainen, joka jättää lopulta kaikki hommansa hoitamatta ja joutuu täysin yhteiskunnan armoille. Hän itse ei sitä toki mielestään ole, vaan kaikki on vain minun pään sisässäni tapahtuvaa vainoharhaisuutta ja 8-12 alkoholiannosta 5 tai 6 kertaa viikossa on ilmeisesti normaalien “ruokajuomien” ja “saunaoluiden” nauttimista???

Tiedättekö, minä olisin iloinen, niin kovin iloinen, jos mieheni joisi maksansa tai haimansa paskaksi lopultakin! Mieheni kun on sitä mieltä, että hän on niin kohtuukäyttäjä, etteivät moiset sairaudet toki häntä uhkaa!

2

Ymmärtääköhän mieheni ollenkaan, miten minä tilanteen näen, ja miltä se minusta tuntuu? Olen ottanut asian puheeksi näiden vuosien aikana kaksi (2) kertaa, ja siitä saanut tuon nimimerkkini. :unamused:

Juopolle ei pälähdä kerta kaikkiaan päähän se, miten hänen tajunnantilansa ja muu olemuksensa muita ahdistaa. Se ei kerrassaan voi olla mahdollista, joten syy on vain muijassa, joka haluaa huvikseen jäkättää. Todella upea luottamuslause minua kohtaan!

Olen niin ahdistunut ja vieraannun miehestäni päivä päivältä. Enkä näköjään jaksa nyt edes kirjoittaa.

3

Jatkankin tilitystäni.

Kuvottavaa miehessäni on mm. se, että korkin päälle astuttuaan hänestä tulee yli-imelä ja ylisosiaalinen yksilö, jonka tajuudelle kaikkien muiden pitäisi hetkessä kyetä asettumaan. Ellen itse naureskele hänen typerille vitseilleen ja jaksa ymmärtää hänen hilpeää mielenlaatuaan, hän kyllä osoittaa tavalla tai toisella, mitä tuollaisesta uhmakkaasta käytöksestä on mieltä.

Humalassa hän on selvästi seurallisempi myös lasten suhteen. Hänellä on edellisestä avioliitostaan kaksi teini-ikäistä lasta ja sen lisäksi meillä on yhteisiä. Selvinpäin ukko ei kykene nykyisellään juuri vanhimpia lapsiaan lähestymään, mutta kännipäissään leikkii sitten hassuiskää ja yleistä pelleä. Jostain ihmeen syystä hän kuvittelee, etteivät nämä yläasteikäiset lapset ymmärrä isän olevan kännissä, kun eivät kerran asiasta mitään mainitsekaan … :unamused: Jotenkin kummasti nämä vanhimmat lapset ovat kuitenkin alkaneet painumaan pehkuihin viikonloppuiltaisin jo huomattavan aikaisin … isän seura ei olekaan niin kiinnostava enää.

En halua osallistua miehen “lähdetään kaikki yhdessä iltakävelylle”. Näille kännikävelyille, jossa hän johtaa rehvakkaasti joukkojaan tuhannen tuiskeessa ja joilla minun pitää vaikka väkisin vääntää suuni ylimaireaan hymyyn, etten vain pilaisi miehen hyvää tuulta (niin kuin usein kuulemma teen) ja niin pois päin. Näille kävelyille, joille mennään vain miehen mieliksi ja katselemaan, miten tämä itseään niin hyväksi perheenisäksi ja sivistyneeksi viinankäyttäjäksi mainostanut mies huojuu kuin heinämies ja tosiaan kuvittelee olevansa aivan selvän väärti.

Viikonloppuillat vietämme siis kaikki omissa oloissamme: minä omissa puuhissani, lapset kukin omassa huoneessaan tms. ja mies viinojensa kanssa olohuoneen sohvalla ihmettelemässä varmaan, että miksi on niin yksinäistä.

Hän ei tajua, että tämä hajottaa perheemme. Hän ei ymmärrä, että se tulee eteen nopeammin kuin hän voisi koskaan kuvitellakaan.

4

Hyvä nalkuttava akka,
Miehesi on sairas. Hänen käyttäytymisensä johtuu siitä. Viina on ottanut hänestä ylivallan.
Parasta mitä voit tehdä itsesi ja perheesi hyväksi, on alkaa hoitaa itseäsi. Hae apua. Jos paikkakunnallasi on Al-Anon-ryhmä, tutustu sen toimintaan. Siellä opit, miten alkoholistiin tulisi suhtautua. Apua saat myös A-klinikalta.
Al-Anon-ryhmistä saat tietoa osoitteesta www.al-anon.fi .
Voimia Sinulle.

5

Hyvä Nalkuttava Akka,

en kai vaan ole käynyt tietämättäni kirjoittamassa? Ei sentään, ihan kaikki yksityiskohdat eivät osu yksiin. Tässä on puhuttu kauniisti ja on puhuttu vakavasti, mutta mikään ei auta. Eihän meillä olla alkoholisteja, kun kerran käydään töissäkin, ylläpidetään taloa ja ollaan yhtä onnellista perhettä.

Selvin päin mies on tosi tolkullinen tapaus. Siis se, johon rakastuin. Muuten, eli siis kotona = seurassani, hän on enempi tai vähempi päissään. Lapset ovat sen verran pieniä, että ne eivät todennäköisesti tajua että iskä vetää viinaa ja sen takia jaksaa leikkiä. Tosin, (ihanaa, en ole ainoa tässä perheessä jota se vanhan viinan haju häiritsee!) esikoinen totesi tänään tylysti, että iskä sun henkes haisee.

Ero ei ole vielä ratkaisu. Haluaisin saada mieheni tajuamaan, että nyt menee juominen överiksi, haluaisin hänen joko raitistuvan tai tappavan itsensä viinaan. Kaipaan aikuista ihmistä rinnalleni, sellaista jonka kanssa voisi oikeasti keskustella, jota ei tarvitsisi lauantaiaamuisin hävetä ostoskeskuksessa, helkkari sellaista jonka kanssa voisi juoda pullon viiniä aterialla!

Olosuhteiden pakosta olen lähestulkoon absolutisti. Enkä mä jotenkin koe sitä mitenkään kamalana kohtalona.

Olisikin niin helppoa, jos mies joisi rahat, löisi tai kävisi naisissa… Eroamisen vaakakupissa ei ole vielä tarpeeksi. Sitähän täällä aina esitetään, että pitäisi lähteä. Ja joskus, menneessä parisuhteessa olin samaa mieltä. Lähdin ja jätin juopon jota en jaksanut alkaa pelastaa.

Se on kuitenkin toinen tarina.

Ja parisuhde. Ihan oikeasti, jos tämä tästä juo itsensä koomaan tai hankkii muuten hengiltä - en taatusti enää ota yhtään miestä nurkkiin asumaan. Siis kamalan tylyä tekstiä, ihan kuin se lähteminen olisikin hieno vaihtoehto, sittenkin. Parempi yksin kuin huonossa seurassa… Piru vie, tässä on itse kullakin ristinsä kannettavanaan ja jos mulla se on juoppo mies niin olkoon.

Vuodattaminen helpottaa, kiitos kun avasit viestiketjun… Ja jos jollakulla on taikatemppu siihen, miten juopon saa ymmärtämään sen mitä sille sanotaan, niin ei muuta kuin kertomaan!

6

Jatkanpa vielä.

Ottaa niin ***sti päähän, että pitää itse suunnitella yhteisiä tekemisiä. Miellään ulkoilmaan. Ja sitten mies marisee, että miksi taas tämä sama metsälenkki, tehtäisiin jotain UUTTA. (Eli siis alkoholistin aivot kaipaavat aina vaan voimakkaampia ärsykkeitä). No suunnittelisi sitten itse!

Ja toteuttaminen. Minä ajan, tietty, onhan se ajokortti aikanaan hankittu. Mies istuu vieressä ja polkee jarrua ja väistelee muka kauhuissaan oikealta tulevia.

Ajaisi sitten itse!

Ja pari kertaa on ajanutkin. Kerran ajettiin paluumatkalla ratsiaan, jossa se puhalsi promillet just sallitun rajan alle. Minä, aikuinen ihminen, olen mennyt lähes tietoisesti rattijuopon kyytiin ja antanut lapsemmekin samaan vaaraan.

Siinäpä syy, miksi auto on viikonloppuisin minun. Ja joskus viikollakin. Kyllä se on jotain vastuustaan tajunnut. Siitä piste. Pitäisi muuten varmaan hankkia alkometri kotiinkin. Voisi ainakin todistella, että nyt sulla pitäisi olla 2,12 promillen hauskaa. Tai pelottaa ajatella, kuinka hauskaa…

Saa ruveta pelkäämään sekä vaakaa, että alkometriä :laughing:

7

Kultakala.
Puhut niin tuttuja asioita, että ihmetellä pitää. Tuo, että vaakakupissa ei ole vielä tarpeeksi eron hyväksi on kuin minun päästäni peräisin. Aivan juuri niin.

Meillähän elämä on pitkän aikaa ollut juomisen aikatauluttamaa siinä mielessä, että viikkonloppuisin ei enää ruuan jälkeen lähdetä esim. autolla yhtään mihinkään, koska mies korkkaa nämä hienot ruokaviininsä viimeistään silloin. Tai no … lauantaisin illan aloittaa se kuuluisa saunaolut. Tämän jälkeen harrastuksemme ovat vain sitä mitä kännisen kunto myöden antaa, eli kotona maleksimista, telkkarin katsomista ja näitä miehen organisoimia kävelyitä korttelin ympäri. Ja hyvin usein arki-iltaisinkin mennään saman kaavan mukaan.

Joskus kaipaisin jotain spontaania. Kesäiltana olisi kiva lähteä autoajelulle lähiseuduille, myöhäiselle uintiretkelle tai mitä tahansa mitä päähän pälähtää, mutta meillä tuo on mahdollista ainostaan jos minä ajan. Ja minä puolestani en ole tippaakaan innostunut toimimaan tuon juopon juoppokuskina. En halua tehdä humalaisten kanssa yhtään mitään. Niinpä meillä nökötetään kotona.

Joskus olen ajatellut, että mitäpä jos joku lapsista sairastuu viikonloppuiltana niin, että on lähdettävä lääkäriin. Miehellä on sitten ilmeisesti pokkaa viedä humalassa huojuen sairas lapsi taksilla lääkärille ja käydä vielä humalapäissään apteekissakin. Nykyään taitavat muuten terveyskeskuksissa kiinnittää vanhempienkin kuntoon huomiota.

Eikä meilläkään aiheesta puhuta. Se on “saarnaamista”, “mäkättämistä” ja ties mitä. Mies kun hoitaa työnsä, kantaa repulla rahaa kotiin, ei ole koskaan päivisin humalassa ja sitä rataa. :unamused: Tämä kaikki onkin totta, ja siinä on iso ero täysipäiväiseen juoppoon verrattuna noin teknisessä mielessä, mutta henkisesti se etäännyttää aivan samalla tavalla.

Mieheni kusettaa itseään tuolla viiniaatteella. Seurustelumme alussa mies antoi ymmärtää, että juo vain ruokajuomia. Ennen pitkää sain huomata, että sopiva viini oli valittava suurin piirtein Saarioisten hernekeitollekin ja kalapuikoille. Ai, että suomeksi sanottuna vi****aa!

Olen itsekin absolutisti tätä nykyä. Mitään suurempaa aatetta minulla ei siihen myöskään liity kuin tuo miehen juominen. Jonkun täytyy pysyä selvin päin kun talo on tämän tästä täynnä lapsia. Lisäksi pelkään, että jos otan lasillisenkin mieheni seurassa, kaikki patoni aukeavat, ja syntyy riitaa ja pahempikin tappelu. En halua sitä ja jossai kaukana ovat ne ajat kun miehen kanssa oli vielä sivistynyttäkin viinin nauttimista ja ihan hauskaakin. Eihän tuota nykyään kiinnosta pullon lisäksi muu kuin televisio. Siellä sen elämä tuntuu olevan.

8

Jos ilmoittaisin miehelleni, että ellei tahti muutu, ero tulee, ei se menisi perille. Hänen näkökulmastaan juominen on hallinnassa, jos perheen elättäminen ja talonmiehenhommat tulevat hoidettua. Ja jos ei ryyppää kaikkia rahojaan ja jos akka mukulat käy silkissä ja sametissa.

Olen joskus toisessa yhteydessä yrittänyt vääntää hänelle rautalangasta mallia, että vaikka elän parisuhteessa ja meillä on perhe, olen silti itsellinen ihminen, enkä tarvitse työjuhtaa tai huoltajaa itselleni, enkä myöskään rahoittajaa. Lapset tarvitsevat holhoojan ja isän, mutta minä ainoastaan tasavertaisen aikuisen itseäni varten yhdessä jakamaan ja kokemaan tätä maailmaa.

Huonosti on mies asian sisäistänyt ja joissakin yhteyksissä onkin tullut esille tämä vanha virsi, että “eikö sitä mies rankan työviikon ja huushollin pyörittämisen jälkeen saa hieman juomia nauttia …” :unamused:

Niin.

Perhe ja parisuhdehan on RISTI, joka pitää hoitaa hampaat irvessä. Se on VELVOLLISUUS, joka kunnon miehen pitää täyttää. Jumalauta! Sitä elättää akan ja kakarat, pitää auton ja kämpän kunnossa, käy töissä ja vielä pitäisi seurustelu-upseeriksi ryhtyä! Ei mitään rajaa naisihmisen vaatimuksilla!

Miten saada perille se, että en halua olla kenenkään taakka tai velvoite, ja että en tule mitalilla palkitsemaan niitä, jotka minut sellaisena kokevat, kun en nimittäin anna siihen mitään aihettakaan?

Kun meillä on saatu mukulat nukkumaan ja aikaa sinällään olisi siihen parisuhteeseenkin, niin ukko linnoittautuu sohvalle pullon kanssa mielummin kuin makuuhuoneeseen harrastamaan ruumiinkulttuuria. Jälkimmäistä olisi tarjolla yllin kyllin, mutta itseltäkin menee pikkuhiljaa mielenkiinto edes haaveilla moisesta, koska humalaisen kanssa kaikki on aivan joutavaa puuhaa.

Enpä tiedä. Ratkaisu tulee aikanaan tietysti. Tavalla tai toisella.

9

Juttua vain piisaa nyt kun kerrankin siitä pääsen puhumaan.

Olen (onneksi) jo sillä tavalla ulkoistanut itseni mieheni juomisesta, etten a) ryhdy hänelle ryyppyseuraksi ja seurustelu-upseeriksi, vaan hän saa seurustella pullonsa kanssa aivan yksin b) en luovu omista tekemisistäni hänen juomisensa vuoksi.

En lähde kävelylle humalaisen mieheni kanssa, vaan lähden kävelylle yksin, kun lapset ovat nukkumassa. Mies ei sentään vedä itseään niin umpitunneliin, etteikö kykenisi jotenkin toimimaan, jos torppa vaikkapa palaisi. Siis ulkoilen ja nautin raikkaasta ilmasta ja annan miehen juoda ja nauttia raikkaasta juomasta.

Teen kotitöitä, seurustelen ihmisten kanssa netissä, kirjoittelen sähköposteja, luen hyviä kirjoja, vietän leppoisia viikonloppuiltoja, mutta YKSIN. Jahka nuorimmainen lapsi hieman kasvaa, suunnittelen minulle ja nuorimmaiselle jotain mukavaa yhteistä viikonloppuharrastusta, jotta lapsenkaan ei tarvitsisi olla joka viikonloppu kännisen isänsä seurustelukaverina. Olisi kiva lähteä pienimmän kanssa joskus ihan kahdestaan johonkin ja antaa isin juoda isin hienoja ruokajuomia ihan rauhassa.

Itse en enää häpeä lauantaiaamuisin kaupoissa vanhalta viinalta haisevaa ukkoa, vaan annan ukon kantaa häpeänsä aivan itse.

Tuttavilta en miehen juomista pimitä, vaan väännän siitä ronskia huumoria, mikä miestäni v…ttaa selvästi (mutta ei uskalla sitä ääneen sanoa). Ainoastaan omia vanhempiani ja miehen vanhempia suojelen asioiden todelliselta laidalta, sillä vanhojen ja sairaiden ihmisten järkyttäminen tässä vaiheessa on aivan tarpeetonta.

Hauskaa! Minähän olen kohta aivan irti miehestäni monellakin tasolla!

10

Spontaanius! Sehän se on mikä tästä elämästä puuttuu! Aina pitää ottaa huomioon se, että minä olen kuskina, minä vastaan lasten hoidosta (siis myös sen hoitovastuun siirtämisestä). Olisi ihanaa, jos voisi luottaa toiseen.

Kauniin vetoomuspuheeni takia meillä oltiin kaksi (2!!!) päivää täysin ilman alkoholia. Olin esittänyt, että hän pitäisi kaksi viikkoa korkin kiinni. Hämmästyin itsekin, miten nopeasti löysin sen lämmön taas sisältäni ja mieskin kommentoi asiaa. No, sitten tapahtui taas jotain, mikä sai pullon kallistumaan… En jaksanut enää edes itkeä. Ja sitten ihmetellään, miksen puhu. En jaksa.

Olen ollut nyt vähän aikaa itsekseni (miehellä on työmatka, tai harrastuspiirin reissu tai jotain, se ei kuulu tähän, pointti on kuitenkin että etukäteen sovittu pidemmän ajan poissaolo) ja nyt on hyvä olla. Kaipaan häntä, on ihana kaivata. Tiedän ilahtuvani, kun jälleen tapaamme.

Nyt on hetki aikaa käydä läpi asioita, mitä on ihan pakko sanoa. Toisaalta juopon kanssa väittely ei ole parhaita puoliani ja hänellä on tapana väännellä sanojani itseäni vastaan.

Esimerkki: pidän sananlaskuista. Niissä on paljon viisauksia joista käy ilmi ettei ne ajat ole kovastikaan muuttuneet. Yksi on “on helpompi saada anteeksi kuin saada lupa”. Erehdyin kerran sanomaan sen ääneen ja sillä on jo etukäteen leimattu minut pettäjäksi. (Siis itsesäälintäyteisten pohdintojen aikana).

No, tässä mennä nilkutetaan. Pitäisiköhän sittenkin yrittää perheterapiaa, mies olisi ihan halukas menemään sellaiseen mutta onkohan se valmis kuulemaan totuuden, siis minun totuuteni parisuhteestamme. Tai siis yhden kerran se jutteli, että jos olisimme kriisissä :unamused: niin hän voisi ajatella että lähtisi kanssani terapiaan tai perheneuvolaan.

Huh. Tulipa taas. Nyt töiden pariin.

11

löysin nämä sivut joku kuukausi sitten ja niin kauhealta ku se kuulostaaki, niin ihan ilahduin, ku tajusin etten ole ainoa, yksin näiden tunteiden kans.
tosin oon huomannu et monet jotka tänne kirjottaa, kirjottavat puolisonsa ongelmasta.
tapauksia on monenlaisia.jokainen omanlaisensa.
mun tapauksessa oon iteki alkoholisti.varttunut ja elänyt lapsuuteni viinanhuurteisteisten ihmisten keskellä ja alkoholi oli mulle ns.päivän"selvä" asia.se on kuulunu mun elämään aina, oon tottunu siihen.lapsena tajusin jo hyvin nuorena kun aikuiset joivat ja olivat sitten “hassuja”.teininä hoksasin et hei, se juoma todellakin saa mielen hyvälle tuulelle.
tapahan siitä tuli ja nyt tajuan olevani 4-vuotiaan ihanan pojan yh-äiti joka juo joka ilta.
työt,lapsen ja kodin hoidan jne.ne hoidanki supertehokkaasti, jotta saan taas uskotella itelleni, et hei, oon normaali ihminen ja hoidan arjen askareet sun muut, joten onhan mulla hyvä syy palkita itteni pullolla tai parilla iltasin…just joo.
mun silmät avautu ku tapasin yli puoli vuotta sitten nykysen miesystäväni.
aluksi en huomannut mitään erikoista, mut tässä suhteen edetessä oon tajunnu, et miesystäväni on alkoholisti ja sitä kautta tajusin myös että mäkin olen.
mies aloittaa aamunsa oluella, vaikka olis töihin menossa ja eväspussiin pitää ottaa ainaki aina se kalja pullo mukaan ku töihin menee, ja menee viel autolla…
töistä ku tulee nii olutta,olutta ja olutta…
mä en ite viel niin pohjalla ole, mut tajusin et jos jatkan tätä iltalipitystä, joku päivä myös mä alotan aamuni oluella,ja sitä en halua.
mä oon vasta alkupohdinnoissa,mutta sen tiiän et asiat ei voi näin jatkua.
meän pitäs molempien lopettaa juominen,mä ainaki haluun, mut jos teen sen päätöksen ja mies ei pysty samaa tekeen, niin on liian rankkaa yrittää ite olla kuivilla,jos asuu toisen alkoholistin kans.
lopettaako suhde vai ei?
en haluais.rakastan miestäni valtavasti.
vaikeita asioita.mut pointti miks kirjotin, lähti siitä et mä tajusin vasta tavattuani toisen alkoholistin, että oon iteki semmonen.

12

Terve mä vain!

Sinä olet täällä koska olet todennut haluavasi muutosta nykyiseen menoon. Tai löytämässä keinoja käsitellä tilannetta.

Itse lueskelin ‘lasisen lapsuuden’ puolelta juttuja siitä, miten lapset ovat kokeneet alkoholin käytön perheessään. Avarsi ainakin minun näkökulmaani, että mä en ole ainoa tässä perheessä jota miehen alkoholinkäyttö koskee.

Vähentäjät-foorumilla saattaisi löytyä samassa tilanteessa olijoita/olleita… en halua sinua täältä häätää. Ja patenttiratkaisuja ei ole. Voit päättää alkoholinkäytöstä vain omalta kohdaltasi, se voi olla perheessänne yhteinen projekti tuo vähentäminen, vähän niinkuin ne yhdessä laihduttavat pariskunnat…

Tai sitten tulet toteamaan, ettei teillä ole yhteistä.

summa summarum: sinulla on lapsi. Ota aikaa ajatellaksesi miltä tämä hänestä näyttää. Miltä haluaisit hänen maailmansa näyttävän, miltä sen pitäisi näyttää?

Ja, niinkuin allekirjoituksessa sanotaan, YKSI vielä menee, kaksi kaataa talon…

13

Sinä olet fiksu ihminen. Ei todellakaan tarvitse olla suurkuluttaja ollakseen alkoholisti.

14

Kiitos Kultakala.
ja toi äskönen oli ihan eka kirjoitukseni tänne ja en siinä alkanut asioista romaania vääntään, niinku kaikilla meillä kyllä semmoseen jutun juurta riittäski.
mut ettet nyt sä, tai kukaan muukaan mitään väärää kuvaa saanu nii siis olen alkoholin suurkuluttaja, mun iltalipitys käsittää keskimäärin 15 annosta seitsemänä iltana viikossa.alkoholisti.
kunhan oon kunnolla sanu tutustuttuu näihin sivuihin, tuun varmasti jatkossa kertoon omia juttuja enempi ja perusteellisesti.tää ny oli vaan tämmönen pintaraapasu, mut en halua alusta asti antaa mitään puhtoista kuvaa itsestäni, ja valittaa mieheni juomisesta vaan.
oli vaan itelle ns. yllätys etku kattoo toisen ihmisen juomista, huoma vasta sitten, ettei se omakaan juominen ole lapasessa.ollu moneen vuoteen.
kai sitä asiaa oli helpompi jollainlailla lähestyä arvostelemalla toista ku et ois suoraan myöntäny oman ongelmansa.

15

Siitä se alkaa, anyway! :slight_smile:

16

Tässähän näitä, samoja ajatuksia…

Nyt just oksettaa, itkettää, ahdistaa tää elämä. Nyt just toivoisin, että saisin jostain voimaa erota miehestäni. Päässä vaan vilisee, enkä oikein osaa jäsentää ajatuksiani tekstimuotoon tähän, mutta pakko johonkin yrittää purkautua.

Meillä yhteistä historiaa n. 10 vuotta, kaksi lasta (5v ja kohta2v). Miehen alkoholiongelma alkoi avautua mulle pikkuhiljaa esikoisen synnyttyä. Itseltä kun jäi bilettäminen ym. automaattisesti pois raskausaikana ja tajusin muutenkin, että se elämä on lasten myötä taakse jäänyttä. Enkä ole yhtään kaivannutkaan. Mutta äijäpä jatkoi juomista vaan tiuhenevaan tahtiin. Sillä erolla, että baarit vaihtui kotona, tai joskus kaverien luona, tissutteluun.

Kaljaa hän juo oikeastaan joka päivä. Määrät vaihtelee muutamasta ties kuinka paljoon…? Melkein kaikki illat hän istuu autotallissa (asumme omakotitalossa), muka tekee siellä jotain hommia. Tulee sitten pienessä sievässä jossain vaiheessa sisälle, yleensä kun itse olen jo nukkumaan menossa.

Ja aina välillä tulee näitä övereitä, niin kuin tänä viikonloppuna. Vuorotöiden takia hänellä vapaita miten sattuu, niin nyt on torstaista asti kulkenut kaljapullo kourassa. Eilen oli aivan p*rseet, huudatti stereoitaan puolille öin täysillä siellä tallissa, ihan kuin joku kakara (40v!!!). En osaa edes enää hävetä hänen puolestaan, eikä kai ole tarkoituskaan.

Ällöttää myös kun hän kännissä sopertaa lapsille “isi rakastaa teitä”. Olen miettinyt myös samaa monesti, että jos lapsille sattuisi illalla jotain, niin meidän iskä ei ole koskaan ajokunnossa. En myöskään helposti uskalla sopia viikonloppuaamuiksi mitään menoja, kun ei voi tietää onko mies lastenhoitokunnossa.

Olisi niin paljon asioita ja sanottavaa, mutta tällä sekavalla kirjoituksella aloitan. Olisi todella kiva saada jotain ajatustenvaihtoa.

17

Nyt kun vauhtiin pääsin :laughing: :

-inhottaa kun lapset saa liian usein kärsiä minun huonotuulisuudesta, joka johtuu miehestä ja hänen vastuuttomuudesta

-miehelle kaljoittelu kuuluu arjen lisäksi tietysti kaikkiin juhliin ja juhlapyhiin. En halua edes käydä hänen kanssa missään juhlissa, kun on aina niin humalassa :arrow_right: jutut on todella tyhmiä :arrow_right: yleensä aiheuttaa vähintään kummastusta/mielipahaa jollekkin ja joskus suurempaakin kaaosta. Jälkeenpäin vika on aina ollut hänen mielestä muissa ihmisissä, kun eivät ymmärrä hänen huumoriaan

-sitten on näitä parin-kolmen päivän putkia, jotka yleensä ajoittuu kesään. Lähtee muka käväisemään J-kaverillaan (toinen samanlainen juoppo), tulee ehkä yöllä kotiin nukkumaan muutamaksi tunniksi. Herättyään on joka kerta jäänyt reppu tai pyörä tai jotain muuta sinne J:lle, jota pitää lähteä hakemaan ja taas nähdään ehkä seuraavana päivänä… Näitä tempauksia on muutama vuodessa, ja joka kerran jälkeen luvataan “käsi sydämellä” ettei enää ikinä. Olen kyllä oppinut olemaan huolestumatta/raivostumatta, enkä menetä yöuniani, koska tiedän kaavan :frowning: .

Tässä vain muutamia juttuja, joiden lisäksi voin sanoa, että mies on aivan holtiton rahankäytössään. Velkaa hänellä on paljon, vaikka tienaa hyvin. En ole taloudellisesti hänestä riippuvainen.

Eroamisessa olenkin eniten pelännyt sitä, että meneekö hänen alamäki vaan jyrkemmäksi, mutta en kai minä voi siitä vastuuta kantaa… Ei vaan voimat tunnu riittävän prosessin aloittamiseen, siis tehdä hänelle selväksi, että tällä kertaa olen tosissani. Tavarat pitäisi jakaa, hoitaa vakuutukset ym. ajantasalle. Kaikki tuntuu niin ylivoimaiselta, vaikka olen entistä vakuuttuneempi, ettei muuta vaihtoehtoa enää ole. En jaksa tätä vuosien soutamista ja huopaamista, kun mikään ei kuitenkaan muutu.

Koti on minun, tuntuu että olisi helpompi itse lähteä lasten kanssa, kuin saada toinen pihalle. Ja silti kuitenkin sovussa, en haluaisi että lasten välit isään katkeavat. En missään tapauksessa. Mutta ilman riitaa en taida häntä ulos saada :frowning: .

Mielessäni olen tämän eron jo pitkälle prosessoinut, en tunne menettäväni rakasta ihmistä, en kaipaa hänen syliään enkä muuta. Miksi tämä on sitten niin vaikeata :question:

18

Nyt vasta luin tämän ketjun viestit. Huh. Kyllä herätti ajatuksia.

Tuttuakin tutumpaa tuo: “Minä hoidan työni ja omakotitaloni ja kesämökkini ja monta muuta asiaa TOSI HYVIN, joten olen kunnon ihminen. Pitää vain vähän vähentää tuota alkoholin määrää, kun itseäkin vähän huolestuttaa, että se voi käydä terveyden päälle. Mutta minun on saatava rentoutua raskaasta työstä ja välillä unohdettava kaikki murheet.”

Kumppanini juo lähes joka ilta. Ei ihan. Sillä minun luonani ei juoda silloin, kun nuorimmaiseni on kotona. Sen rajan olemme yhdessä tuumin ottaneet ja se on pitänyt. Mutta kaikki muut illat annoksia menee. Minä en niitä pysty laskemaan (enkä enää halua), mutta jos hän juo vain 6 annosta, se on vähän hänen omasta mielestään. Hän katsoo sen mainitsemisen arvoiseksi.

Minua herätti tuo ajatus: Koska juoppo juo niin, että on päivisin selvä ja hoitaa työnsä, on se meidän läheisten kannalta oikeastaan hankalampaa kuin se, että hän joisi kunnolla, työpaikkansa ja maksansa ja aivonsakin. Nyt vain me olemme niitä, jotka kärsimme seurauksista (hänen itsensä lisäksi tietysti).

Herättävää oli myös se oivallus: Kun hän on minun seurassani, hän on humalassa lähes koko ajan. Onneksi meillä ovat nämä illat minun luonani, n. kerran viikossa. Ne tavalliset arki-illat. Joista monena hän on hyvin ahdistunut ja vielä useammin valvoo yön sen jälkeen. Mutta on kuitenkin ne. Edes ne. Ja toiset hyvät hetket: krapula-aamut ja päivät viikonloppuisin ennen kuin hän taas kehtaa alkaa juomisen.

Meillä monilla taitaa olla paljon yhteistä, meillä jotka täällä pyörimme ja puramme mieltämme.

19

Mitäpä ne minun sanomiset siihen, kun miehellä on koti jossa saa olla oma herransa. :unamused: Koti, joka vaatii huolenpitoa sekin. Ja talon huoltaminen lienee jokseenkin kiitollisempaa kuin parisuhteen…

Valitsisinko silti toisin, jos saisi palata? En. En missään nimessä. Tämä tie katsotaan loppuun asti. Nyt olemme perhe, mutta mikä on ihmisen jonka tulen kohtaamaan kun lapset eivät ole liimanamme.

Siitä huolimatta, että välillä käämit palaa. Siitä huolimatta, että kenellekään en tätä valintaa (jos sen voi tehdä) suosittele.

Silti, vaikka olen valintani tehnyt ja tässä pitäydyn, ei tarkoita sitä ettenkö saisi valittaa. Jos en huonoina aikoina saa muutosta aikaiseksi, ainakin voin jakaa sen v*tutuksen. Hyvinä aikoina… no hyvinä aikoina menee hyvin.

Liisi, ajatuksesi tuntuvat kauniin kirkkailta. Kumpa itsekin pystyisin yhtä hyvin selkeyttämään ajatuksiani. Hienoa, että ehdit nauttimaan eilisestä upeasta säästä!

20

Ei saatana. Yksi vetää muutaman päivän putkia kesällä MUUTAMAN KERRAN niin hirveä itku. Alan ymmärtää saatana avioerotilastoja näitä lukiessa helvetin hyvin, olen enemmän kuin vähän iloinen, että en ole ottanut emäntää. Kerta se on ensimmäinen, kun päihdelinkin lukeminen nostaa niin valtavan vitutuksen että on pakko lähteä hakemaan bisseä. Teki mieli poimia teidän teksteistänne kohtia ja vastata niihin yksityis-vitun-kohtaisesti mutta eipä nyt niin paljoa kiinnosta, onneksi.

Pari kohtaa kyllä pitää nostaa esille:
"

" ← Mahtava esimerkki miten kipataan omat ongelmat toisen niskoille eikä kanneta vastuuta.

Ja tuon yhden muija haukkuu rattijuopoksi vaikka Suomen lain mukaan sitä ei ole, Ei saatana! Varmasti myöskin on tuolla logiikalla on pettäjä jos vilkaisee kadulla heiluvia vieraita kannikoita.

MUUTAMA VUODESSA siis haloo, ei tuohon muuta voi sanoa. Tunnen suurta myötätuntoa miehiänne kohtaan, varsinkin parin kirjoittajan kohdalla.

OLETKO IKINÄ MIETTINYT ETTÄ SINUN SELVÄPÄISET JUTTUSI VOIVAT OLLA MIEHESTÄNI AIVAN SAATANAN TYPERIÄ?? Niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Eli siis, luulet miehesi juomisen korjaantuvan sillä kun VITTUILET siitä hänen (teidän) tuttavien ääressä???

MITÄ HELVETTIÄ; TOTTAKAI SAA NAUTTIA! (pois sulkien jos kysymys on kahdesta kossupullosta joka ilta).

No se nyt saatana jos tosiaan miehesi tekee tuon kaiken ja sinä itket siitä, että haluaa ottaa muutaman?

[Poistettu asiaton kommentti - Toimitus]

Kiitos.