Luepas Alias. tuo Paraneeko alkoholisti? -ketju tai edes loppuosa siitä. Varsinkin nimmarin Tuisku jutut ovat melkoisia.
Mulla, lähes raittiilla miehellä, on ollut melko hauskat hetket naureskellessa niitä juttuja. Aika jeesustelijoita. Pari kertaa on pitänyt itsekin lähteä bisselle kesken lukemisen.
Se on IHANAA, että se syy korkin avaamiseen löytyy aina!
Vaikka sitten meidän jutuista! 
…ja tuohon jeesusteluun…
No siskot, Jeesushan on viimeisten tutkimusten mukaan nainen. Vielä pitää nousta kuolleista hoitamaan pari asiaa - marttyyriksi saa ryhtyä kuka haluaa, mutta verotkin pitää maksaa.
Kumpa se juominen olisikin hauskaa, kepeää, rentouttavaa. Mutta koska se on perheestä pakenemista, pahalta haisemista ja oiva tekosyy puhelinterrorisoidan kaikkia kavereita niin en mä ihan joka viikko sitä kestäisi. Paitsi että kestän kuitenkin.
Syyllisyys lapsille huutamisesta on oikein. Pahaa oloa voi käsitellä muutenkin kuin vetämällä viinaa. Hyvää oloa voi käsitellä muutenkin kuin vetämällä viinaa. Tylsyyttä voi käsitellä… no joo, tiedätte pointin.
Ja kyllä mä tiedän senkin, että minä olen niin kamala akka, että pakko vetää viinaa että selviää.
Ah. Mikä siinä on, kun miessukupuoli ei oikeesti tajua, koska ei ole tervetullut. Aina joku notkumassa pöydän vieressä eikä ymmärrä, ettei seisaaltaan pissiminen tarkoita sitä että olisi jumalan lahja naisille.
[/quote]
Noh, enpä tiedä SINUN MIEHESI kanssa edes jutelleeni 
.
Huudellaan 
.
No niin, leikki sikseen.
Miten Alias. saatkin tuon kirjoitukseni väännettyä noin päälaelleen? Juhlissa jos ongelmia syntyy miehen ja muiden ihmisten välillä, niin miten minun saatanan typerät jutut siihen vaikuttaa?
Ja kun lapsia on yhteisestä halusta (itseasiassa mies olisi halunnut jo aiemmin) tehty/saatu, niin eikö vastuu pitäisi myös olla yhteinen. Eli tuollaiset muutaman päivän putket ei todellakaan kuulu lapsiperheeseen. Kyllä me molemmat käydään tuulettumassa silloin tällöin sovitusti, mutta miksi toisella olisi oikeus vaan hävitä teillensä silloin kun huvittaa, kun ei minulta tuollaista käytöstä hyväksyisi…!?! Tai miksi minun pitäisi hymyssä suin katsella lähes joka päiväistä kaljan kittausta, kun ei hän minulta sellaista haluaisi?
Kirjoituksestasi päättelen ettei sinulla ole lapsia ja toivon, ettet nyrkkisi ja hellasi väliin sitä emäntääkään löydä 
.
Hauskaa on se, että käyt täällä lueskelemassa ja kommentoimassa. Olipa sitten oma tarpeesi näistä asioista lukea sitten mikä hyvänsä. Koska tuskin kukaan jaksaa paneutua näihin juttuihin kovin pitkäksi aikaa ja moisella tunnelatauksella, ellei siihen jotain tarvetta (ehkä tiedostamatonta?) ole.
Jos löydät sen tarpeen jostain syvältä itsestäsi, tutustut ehkä itseesi paremmin.
Ikävää on se, että osallistut kirjoitteluun asiattomuuksilla ja toisia pilkkaamalla. Sinun ei todellakaan tarvitse olla samaa mieltä kenenkään kanssa täällä. Eikä sitä kukaan sinulta vaadi. Jokainen kirjoittaja kirjoittaa omasta tunnekokemuksestaan. Mielestäni sitä tulisi arvostaa, vaikka ei itse ymmärtäisikään. Tuskin kovin moni osaa arvostaa sinunkaan kykyäsi tuoda esiin oma tunnekokemuksesi luettuasi tätä ketjua.
Me “muijat” käymme täällä tuulettamassa omaa turhautumistamme ja ehkä myös etsimme omaa ajttelutapaamme asioista. Se on mielestäni tervettä. Jos sen vuoksi sinun tai jonkun muun on pakko alkaa dokaamaan, niin kannattanee pysytellä täältä poissa. Ja voit tosiaan olla onnellinen, että sinulla ei ole tällaista pirttihirmua kotona.
Aurinkoista kevättä sinulle.
Olisitpas sanonut tuon mun tulevalle eksälle, rouvalla menossa nyt viikonloppubailailukausi. Marraskuun alusta lukien ei yhtään täysin selvää viikonloppua 
Vaikka lauantaina hänellä olis työpäivä palveluammatissa, niin muutamalle on perjantai-iltaisin pitänyt mennä.
Täällä sitä ihmetellään eksän 12-vuotiaan tyttären kanssa, olen siis uusperheisä. Eropaperit lähtivät (rouvan vaatimuksesta) alkuviikosta, kun erolla menin uhkaamaan. Sitä edelsi rouvan muutaman viikon sulkeutuminen askarteluhuoneeseen ja oman asunnon löytyminen. Muutto sinne edessä kohtapuoliin. Kun ei vaan tapettais toinen toistamme ennen sitä, siis ihan kirjaimellisesti.
Onhan sitä syytä varmasti minussakin, kun kuulemma ajan hänet juomaan. Toivon sydämeni pohjasta juopottelutahdin rauhottuvan. Anyway, mun käy hirveesti sääliksi tytärtä. Miten hänen tulee käymään? Yritän jutella hänelle ja toivottaa tervetulleeksi aina ongelmien kohdatessa. Niitä viikonloppuja varmaan tulee vielä… itsekukin valitsee hymiön tähän
Itseänikin hämmästelen, kun olen jo ehtinyt rukoilla häntä perumaan muuton. Välillä (kuten taas tänään) hänen lähtöä tehdessään sain kertakaikkiset pultit 
Läheisriippuvaisuuteen lääkettä apteekista?
Moi Juuso-Petteri ja tervetuloa!
Samojen ongelmien kanssa painitaan itse kukin. Ja kukin omalla tyylillämme, mutta silti toisiamme tukien.
Eli ihan ensin haluan kommentoida tohon sun vaimosi syytteeseen, että sinä ajat hänet juomaan. Alkoholistin (tai yleensä addiktin) on aina pakko saada itselleen perusteltua käyttönsä. Sinä olet perustelulle sopiva kohde ja ehkä vielä kannat syyllisyyttä jollain tavalla. Jos (ja ehkä tulevaisuudessa kun) et ole enää syyllisyyttä kantamassa, hän keksii juomiselleen jonkun toisen syyn. Eli heitä itseltäsi turha syyllisyys pois, olo helpottuu kummasti jo siitä.
Kukaan meistä ei ole täydellinen ja parisuhteissa on, ja kuukuukin olla, riitoja. Mutta on hänen valintansa lähteekö riidan jälkeen juomaan, vai hoitaako tilanteen muutoin. Sinä tuskin olen viinaa hänen kurkkuunsa kaatanut. Mä olen ainakin huomannut, että kun addiktimiehelläni on päihdehimot suurimmillaan, hän hakee riitaa. Olisiko sitten niin, että siitä on helpompi lähteä ottamaan?
Mä uskon niin, että päihdeongelmainen perheessä sairastuttaa koko perheen. Ja olen myös omaa itseäni paljon miettinyt suhteessa mieheeni. Lisäksi työssäni hoidan päihdeongelmaisten ihmisten lapsia ja suuria ongelmia tuntuu olevan sielläkin. Eli huoli lapsesta on terve, eikä todellakaan turha.
Tämä vertaistuki vaikka näin netin välityksellä on hyvä keino saada ajatuksia järjestykseen ja täällä on ihmisiä, jotka ymmärtävät turhautumisesi, me olemme kokeneet myös samankaltaisia asioita, monta kertaa.
Älä kuitenkaan päästä tilannetta fyysisen väkivallan asteelle. Jos muuten meinaa mopo karata käsistä, vaikka riidan yhteydessä sanallisestikin. Muista taas se tytär, joka ehkä kuulee seinien läpi riitanne. Se varmasti hillitsee jonkin verran.
Mä olen ottanut sen linjan, että yritän olla kommentoimatta mieheni riitely-yrityksiin. Tietysti olen silloin kylmä ja tunteeton, enkä välitä hänestä. Mielestäni se on kuitenkin parempi vaihtoehto, kun loukkauskilpailu, johon jouduimme vielä jokin aika sitten. Silloin kumpikin sanoi mitä tahansa kunhan vain sai satutettua toista enemmän ja enemmän. Nyt yritän olla hiljaa ja se on toiminut aika hyvin. Mies kiukuttelee aikansa ja pyytää sitten anteeksi kuitenkin.
Enkä tiedä sitäkään kuinka kauan tätä suhdetta jaksan ja kestän, mutta päivä kerrallaan nyt mennään. Päihteettä, mutta ei raittiina. Eli päihteen himo on joka päivä elämässä mukana ja aiheuttaa suuriakin ongelmia.
En tiedä osasinko sinua auttaa mitenkään, mutta kirjoittele lisää. Mukava saada tänne komeamman sukupuolen edustaja mukaan.
Niin ja lähesiriippuvuuteen ei saa apteekista apua, siihen tarvitaan jo järeämmät hoidot…
"Kerta se on ensimmäinen, kun päihdelinkin lukeminen nostaa niin valtavan vitutuksen että on pakko lähteä hakemaan bisseä. Teki mieli poimia teidän teksteistänne kohtia ja vastata niihin yksityis-vitun-kohtaisesti mutta eipä nyt niin paljoa kiinnosta, onneksi.
Pari kohtaa kyllä pitää nostaa esille: "
HAHAAAA HAHAA. Kyllä juoppo aina syyn keksii. Kannattaa lukea kaikki kirjoitukset täällä, niin voit hyvällä syyllä mennä ostamaan bisseä. Tai käy jo valmiiksi ostamassa… ja paljon, ettei kesken lopu.
Jaksoit kuitenkin ihan yksityis-vitun-kohtaisesti vastata seittämään
kohtaan. Näyttää sit kuitenkin kiinnostavan.
Ihan vitun hyvä, ettei sulla ole ketään emäntää. Ja toivottavasti et saa koskaan lapsia, niin ei tarvii yhen lapsen kärsii taas juopottelusta. Mitä sä luulet, että kakarat miettii, kun isä joka viikonloppu on vittu kännissä???
Googleta “sarkasmi”-sanalla.
Haluan linkkiä mielläni näihin tutkimuksiin.
Vrt. EI SE PILLU OO MIKÄÄN LOTTOVOITTO!
Taisi osua kun piti alkaa pilkkua…
Tai sitten sain näyttämään kirjoituksesi juuri siltä mitä se on.
Haluan myös kuulla perustelun sille miksi hakkaan naista? Tai saatikka annan naisen koskea minun keittiööni? En edes alennu vastaamaan tuolle “löytämiselle”.
Hah, minä jotenkin saan vaan nautintoa näistä ihmishylkiöiden suurimmalta osalta täysin turhista itkuista. Se mitä luulet tunnelataukseksi on, no jos olet ajatteleva ihminen pystyt kyllä sen päättelemään mitä se on
Ensimmäiseen lauseeseen, kts ylempää. Ja olen todellakin siitä onnellinen, että ei ole “tälläistä”, on jotain paljon parempaa. Tietysti myös aurinkoista kevättä sinnekkin.
Sori, pakko oli kommentoida, okei ehkä mulla ei vaan oo elämää. Aa, kannustat hakee enemmänkin, sori ehkä joudut pettymään koska en vetänyt perseitä vaan otin sen muutaman 
Oot kyl oikeassa, taitaa mua sen verran kiinnostaa. Omakohtaisia kokemuksia tuosta että isi on vähän kännissä? Minua ei moinen kosketa, eikä tule koskettamaan jos ja kun tulen tekemään suvulle jatkoa, ja siltikin otan ne pari Guinnessia iltaan, perkele.
Ota vaan olutta. Tai vahvempaa. Tai mene lenkille.
Sinä et ole minun päänsärkyni.
Ei pidä ottaa vaimoa/lemmikkieläintä/viherkasvia jos ei aio/halua/tahdo pitää siitä huolta. Se nyt on vaan niin, että kun on sen sitoutumisen tehnyt, niin se sitoutuminen sitoo.
Ja mähän valitan täällä niin paljon kuin haluan, jotta voin olla IRL parempi ihminen (=en kosta omaa pahaa oloani muille), joka ymmärtää miksi aina välillä vituttaa.
Ja ootas, mä kaivan jostain jeesustelujutun sulle…
Kolme todistetta siitä, että Jeesus oli meksikolainen:
Samalla on olemassa hyviä todisteita siitä, että Jeesus oli mustaihoinen:
Mutta on myös hyviä todisteita siitä, että Jeesus oli juutalainen:
Kolme vahvaa todistetta siitä, että Jeesus oli
italialainen:
Kolme todistetta siitä, että Jeesus oli Kaliforniasta:
Mutta on myös vankkoja todisteita siitä, että Jeesus oli
irlantilainen:
Mutta ehkä kaikkein ratkaisevimmat KOLME TODISTETTA siitä, että
JEESUS OLI NAINEN, ovat:
Hänen oli ruokittava suuri kansanjoukko lyhyellä
varoitusajalla ilman ruokaa.
Hän yritti saada äänensä kuuluville suuressa
miesjoukossa, joka ei tajunnut yhtään mitään.
Jopa kuoltuaan hänen oli noustava ylös jatkamaan työtään.
Kultakala: Tää oli sairaan hyvä juttu! 
LOL
Juuri tämän takia minäkin tänne kirjoitin, että johonkin saan purkaa sitä v*tutusta, jota tuo kuningas A aiheuttaa. Löytää kohtalotovereita, jotka ymmärtää mistä puhun…
Kotirintamalla kaikki taas hyvin… tällä hetkellä. Seuraavan kriisin tullessa (tiedän että tulee) palaan luultavasti taas tänne valittamaan, koska tämä on helpottanut oloani huomattavasti, jopa Aliaksen kommentit 
, koska hänkin on osoittanut jonkinlaista välittämistä reagoimisellaan 
.
On hyvä, että on tällainen paikka, jossa voi puhua ja tulla kuulluksi ja jossa saa tuulettaa tunteitaan. Juopon kanssa on välillä hirveän YKSIN. Kun tänne kirjoittaa, miltä silloin tuntuu, voi se helpottaa omaa oloa ja voi paremmin itsekin ymmärtää, miksi tuntuu siltä, miltä tuntuu. Ikävää, jos tämä joistakin sitten tuntuu yleiseltä miesten haukkumiselta tai tiukkapipojen niuhottamiselta. Ei näiden mielenpurkausten perusteella voi vetää mitään johtopäätöksiä siitä, millaisia ihmisiä me todellisuudessa ollaan tai millaista elämää eletään tai millaista meidän rinnalla on elää. Joka ikisessä parisuhteessa on niin monelaisia asioita ja päiviä ja tilanteita ja me ihmiset ollaan niin p*n monimutkaisia olentoja…
Kaksi Guinnesiä illassa voi olla ihan hyvä tapa elää. Kukin valitkoon omansa. Ei sitä voi kukaan ulkopuolinen lähteä tuomitsemaan. Eikä kukaan täällä ole tainut Sinut juomiseesi, Alias, puuttuakaan. Kukin on puhunut ihmisestä, kenen kanssa elämäänsä jotenkin jakaa. Ja niistä tilanteistahan me muut ei todellisuudessa tiedetä mitään. Mutta minä ainakin olen “kuullut” täällä monenkin yksinäisyyden, pahan olon, vihan, raivonkin. Ne ovat kaikki todellisia, olemassa olevia tunteita, joihin on hakenut helpotusta kertomalla niistä, hakemalla tukea ja apua. Minusta tämän palstan tarkoitus on kertoa ja kuunnella tunteita. Auttaa ja tukea. Mikä muu se voisi olla?
Olen, alkoholisti tosin raitis, vuosikymmeniä ollut. Minut on erotettu, erottu. Itse olen joutunut kokemaan raittiina saman retkahdin juovaan alkoholistiin, menime yhteen, onneksi tajusin lyhyessä ajassa mistä oli kyse. Minä annoin kenkää juopolle, en ikinä kadu, sitä että minut erotettiin, tai minä erosin itse. Huomasin muutaman hankalan vuoden päästä mitä elämä on. Olin vapaa riippuvuuksista, olin vapaa viinan tuskasta, olin löytänyt elämän. Halusin kaikkea, en saanut mitään mitä halusin, se oli pelastukseni.
Itse olin riippuvainen juopossa seksiin, olin ujo hakeutumaan naisten seuraan. Minulla oli joku jolta sain jotain,Elämä ja tulevaisuus puuttui, mitä on elämä ilman toivoa huomisesta, tulevaisuudesta. Tulevaisuus on minua varten, tämän päivän valinnoilla voin siihen vaikuttaa. Kun erosin, aloin myös muuttamaan itseäni, ajatusmaailmaani. Päätin muuttaa kaikkea, jotta voisin kohdata sen oikean joskus ja antaa hänelle, korvata hänelle väärin elämäni ajan. Valmistin itseäni elämään parisuhteeseen. Tämä valmistautumiseni tuotti tulosta, en koskaan halunnut juovaa tai siitä edes selvinnyttä lähelleni. Kohtasin ihmisen jonka kanssa olemme eläneet ainutlaatuisen elämän. Haaveilin kaikesta vaikeina aikoina, haaveilin perheestä ja elämästä siinä. Loppujen lopuksi sain perheen ja elämän josta en koskaan osannut edes toivoa enkä haaveilla.
Jokainen valitsee oman tiensä, yleensä molemmat on alkoholistin perheessä jollain tavalla riippuvaisia, aineellisesti, henkisesti, seksi, ym. Siksi ero vaikeaa, en siksi kerro että kannustaisin ensimmäiseksi eroamaan, mutta vuodet vierii juopon elämän tavan muutosta odottaen, sitten huomaat, että on aivan sama miten elää, silloin olet menettänyt elämän kipinän, mitä odotettavaa elämältä enää onkaan.
Rohkeilla valinnoilla joko elämme tai tuhoudumme, muista valinta on sinun.
Tässä lyhyesti, VOIMAA VALINNOILLE!!!
Useat jotka eronneet, katkeroituvat kun huomaavat eronneensa myöhään. Eron jälkeen tajuaa, kuinka olisi pitänyt erota jo kauan sitten, KAIKKIEN HYVÄKSI!!!
OLEN mies enkä paheksu yhtään mitä miehistä puhutaan, kuten on selvinnyt vaikka minusta erottiin, pidin sitä hyvänä. Vaikka suuret elämäni vaikeudet saivat sen jälkeen alkunsa. En ikinä olisi raitistunut lupauksistani huolimatta ellei minusta erottu.
Tämä oli minulle sopiva, kärsimysten tie, oppia elämään.
Hei Mallu ja muut. Kovasti kiitän kommenteistasi.
Jo pitkän aikaa sitten olen jättänyt itsesyytökset. Seurusteluaikoina ihmettelin itsekseni miksi viikolla piti kaljaa juoda keskellä viikkoa usein se vakio kuusi pullollista. Jo silloin kävin itseni kanssa kamppailua koko seurustelun heivaamisesta, mutten näin jälkikäteen ajateltuna valitettavasti saanut lopetettua suhdetta. Olihan siinä kaikkea hyvääkin tietty, mutta ne illat ja varsinkin yhteiset kaupassakäynnit rassasivat (kaupassakäynnit rassaavat itse asiassa vieläkin). Aina sai odottaa sitä vakiofraasia “otettaisko yks sixbäkki messiin?”. Nyt myöhemmin kuulin oluenjuonnin syyksi “vuorotyön”, kun viikonloppuna ei pystynyt ihan känniin asti dokaamaan. Eli tottahan tuo on, että juoppo aina syyn keksii 
Aivan varmasti, pidemmän päälle ainakin ja varsin salakavalasti. Ei sitä itsekään ihan viime aikoihin asti aivan kuivin suin tietenkään tullut oltua, mutta nyt jo ihan oman mielenterveyden vuoksi olen jättänyt alkoholin pois. Enkä todellakaan aio ottaa mitään muutamaan kuukauteen, koska silloin on enemmän kuin todennäköistä tehdä jotain aivan typerää, itseni kun tunnen.
Muutaman kuukauden ajan olen itsekin miettinyt suhdettani vaimoon ja varsinkin sitä mitä yhteistä meillä on. Kaikki kulminoitui aina tavalla tai toisella alkoholiin. Kai sitä itsekin on jollain lailla addikti, kun koko eilisillan päässä jyskytti ajatus lähteä “ihan vaan parille”, kostoksi. Sain kuitenkin kahvin voimalla pidettyä itseni sisätiloissa ja vietettiinkin pitkästä aikaa tytärpuolen kanssa aivan kunnollinen koti-ilta pcpelejä pelaillen, telkkaria katsellen ja youtuben videoita naureskellen. Mä olin itseasiassa pitkästä aikaa onnellinen eikä pari viikkoa kestänyt ahdistus painanut lainkaan. Tämä päiväkin meni mallikkaasti ihan normaaleja asioita tehden. Pieneksi hetkeksikin pääsin omien harrastusteni ääreen hänen käydessä kaverillaan.
Kun vaan kaikenlaiset pellet pysyisivät poissa. Jokin painaa oman alkoholin käytön tai puolison/tutun käytössä varmasti, jos tänne viitsii kirjoitella. Tuskin kukaan huvikseen täällä avautuu?
Tätä yritän loppuun asti noudattaa. Tästä lähtien käyn vaikka kävelemässä korttelin ympäri, kun alkaa tosissaan vituttaa.
Mun tarttee kysyä että miksi? Onko se tuo sama syy kuin mulla, että sitä miettii ja arvostaa niitä hyviä hetkiä ja ne painaa vaakakupissa vielä (hieman?) enemmän. Nyt kuitenkin ahdistus, varmaan molemminpuolinen, on siinä asteessa että parempi vaan hoitaa ero siististi pois alta. Näin tämä ei tule enää jatkumaan. Mä en kestä näitä viikonloppureissuja eikä vaimo siedä mun niistä ja vähän muustakin tulevia murjotuskausia. Mut on jo leimattu hänen ja hänen (addikti/holisti) -ystävien taholta narsistiksi ja psykopaatiksi. Kirjallisuutta ja vertaistukipalstoja lueskelemalla lienen kuitenkin assi / assioireinen. Heidän vertaistukipalstallaan olen kuitenkin ollut enemmän kuin kotonani tutkiessani omaa sisintäni.
Joku täällä kirjoitteli, että hän “katsoo pelin loppuun”. Eipä siinä taida pahemmin järkeä olla ainakaan mun mielestäni. Ketä sillä mahdollistamisella autetaan? Molemmat siinä, mun mielestäni, ennemmin tai myöhemmin hajoavat. Joko fyysisesti tai sitten psyykkisesti.
Autoit kovastikin josta kiitokset. Oli vaan ihan pakko avautua, kun täällä kirjoitellaan melkein pelkästään miehistä. Karu totuus vaan on että voi se joskus (onx tää minoriteetti vai vaan vaiettu asia?) olla toisin päinkin. Niin, komea olen saattanut olla parikymmentä vuotta sitten
Lääkkeet taisivat alkuviikolla löytyä. Eiköhän tämä tästä.
Nyt on sellainen olo, että arvostan sekä hyviä että huonoja hetkiä. Niin hassulta kun se kuulostaakin. Olen opetellut käsittelemään mieheni “vartioimattomia hetkiä” (eli hetki kun tekee mieli päihdettä), jolloin hän kaataa mun niskaani paskaa. Mä en ota kantaa kiukutteluun, enkä yritä mitenkään estää häntä lähtemästä, kun sillä ajoittain uhkailee. Eipä ole lähtenyt vetämään.
Mä opiskelen tässä rinnalla itsestäni uusia asioita, enkä ole tehnyt mitään suunnitelmaa tulevasta. En tiedä oletko mun kirjoituksia lukenut aikaisemmin, mutta mieheni on ollut vuosia kuivilla ja pari kuukautta sitten retkahti. Eli meillä on takan kuivaa ja hänen osaltaan täysin päihteetöntä elämää jo jonkin verran. Se on varmaan se asia, jooka mua tässä suhteessa pitelee. Nimittäin ongelmansa kanssa sinut ollessaan hän on ehdottomasti mies, jonka kanssa haluan elää.
Enkä mä tiedä mikä on pelin loppuun katsomista. Se on varmaan niin, että kun ei oma psyykkinen kunto enää kestä sen toisen rinnalla, niin silloin pitää pelastaa se, mitä pelastettavissa on, eli itsensä. Tällä hetkellä mä en oikein osaa elää mieheni kanssa, mutta en myöskään ilman sitä. Enkä mä voi valehdella, että meidän kaikki huolet olis pois pyyhkäisty, jos hänen ei yht äkkiä huomenna tekisikään mieli päihteitä. Kyllä tämä on pitkä taival molemmille.
Mä olen joutunut nut katsomaan peiliin ja miettimään, että mitä mussa itsessäni palvelee additkioon taipuvaisen miehen kanssa elämisessä. Myös lasteni isä oli (tai on edelleen) juoppo. Takana on myös muita alkoholin sairastuttamia parisuhteita.
Enkä tarkoittanut sillä alkoholistin sairastuttamalla perheellä välttämättä alkoholistiperhettä. Mun mielestä alkoholismi on tunnesairaus ja se sairastuttaa vähitellen jollain lailla koko suhteen. Ajatellaan esimerkiksi mun ja lasteni isän suhdetta. Ei voida puhua tasa-arvoisesta aikuisesta suhteesta, jos mä hiiviskelen pitkin autotallia etsimässä piilotettuja vodkapulloja. Tai en voi mennä illalla nukkumaan, kun tiedän hänen sen jälkeen alkavan piilojuopottelun. Siis hän oli sairas, mutta ei munkaan käyttäytyminen tervettä ollut.
Ja kukin on varmasti itse pätevin päättelemään sen pisteen, missä on paikka erolle ja missä vielä jatketaan. Sitä joutuu kuitenkin vain elämään niiden omien valintojensa kanssa. Itse pyrin arvostamaan ihmisiä, jotka jatkavat päihdeongelmaisen kanssa liittoa, mutta myös niitä, jotka vetävät rajan johonkin ja pitävät sen. Tämä kun ei ole niin yksinkertainen asia. Tai mikäpä elämässä olisi yksinkertaista.
Ilahduinkin siksi, että tänne saatiin mukaan mies, koska tämä on näyttänyt siltä, että naiset ne vain kärsii läheisen alkoholismista ja miehet ne vain juo. Sehän ei tosiaan ole totuus. Toivottavasti tuot rohkeudellasi tänne muitakin miehiä. Varmasti juoppo vaimo on aivan yhtä raskas kun juoppo mies.
Tasapainoisempia päiviä odotellessa, nautitaan pienistä asioista ja hemmotellaan itseämme.
On pakko vielä kysyä, että kun sinulla on tuo taito vetää raja turhien ja aiheellisten itkujen väliin…
Esimerkit ovat vain omasta elämästäni, en halua sotkeä tähän muiden elämää.
Tulen kotiin ennelta sovitusta harrastuskerhoni illan istujaisesta puolilta öin. Jo ovelta kuulen miten vauva (nykyään jo iso poika) itkee yläkerrassa nälkää. On sovittu, että isä hoitaa sitä, mutta isä makaa sammuneena sohvalla.
Isä lupaa viedä seuraavana päivänä kolme vuotiaan tyttärensä linnanmäelle, että “joskus tehdään jotain ihan kahdestaan”. Seuraavana päivänä isä on kuitenkin jossain ryyppyreissuilla, eikä palaa ennen iltaa.
Mies polttaa korttinsa ajaessaan päihtyneenä, eikä kerro siitä minulle, vaan ajelee ilman korttia, kunnes jäämme koko perheen voimin ratsiassa siitä kiinni.
Talo, autotalli ja jopa hevostallini ovat tännä piilotettuja pulloja, koska mies on sopinut, että ei käytä alkoholia ollenkaan. Piilopulloille mennään sitten kun olen mennyt nukkumaan.
Edellä mainittu sopimus syntyi siitä, että mies toistuvasti haukkui humalassa minua lasten aikana huonoksi äidiksi ja kelvottomaksi vaimoksi. Hän toi julki, että en välitä perheestä lainkaan, eikä minun olisi kuulunut koskaan edes saada lapsia.
Ja paljon, paljon muutakin on tapahtunut. Mies siis melko pitkälti kokonaan elätti perheen eikä koskaan ollut fyysisesti väkivaltainen minua tai lapsia kohtaan.
Enkä minä näistä asioista kanna kaunaa tai katkeruutta enää. Ne ovat ollutta ja mennyttä. Tulen entisen mieheni kanssa hyvin toimeen nykyään. Edelleen hän lupailee lapsille asioita, joita ei sitten pidä ja siitä hermostun. Eikä hänen elämänsä minulle muuten kuulu. Lapset rakastavat häntä ja ollessaan lastensa kanssa, hän on loistava isä.
Eli näin jälkikäteen: Olivatko itkuni turhia?
Sinänsä kyllä, että tiesinhän minä tilatessani mitä saan. Eli sinänsä, sitä saa mitä tilaa. Kyllähän peiliin voivat molemmat osapuolet välilä vilkaista, mutta esitin vain kysymyksen. Sinulla kun on tuo sana hallussa ja koska tarpeeseesi käyt täällä, niin virittelen keskustelua
…olen ajatellut sinua viime kirjoittelun jälkeen. Nämä rivit siksi, että olen niin hanakasti tarttunut ylistämään naisen valtaa kodissa…
Muitten kanssa samoilla linjoilla, ettei se juoppous sukupuolen mukaan valitse. Ihan lähipiirissä on huostaanotetut lapset joiden äiti rimpuilee välillä raittiissa elämässä kiinni. Välillä ei.
Äitini on yksinhuoltajaisän (siis yh, ei leski) kasvattama. Kyllä Suomessa on kautta aikain ollut miehen mittaisia miehiäkin. Äitini on yksi sitkeimmistä naisista, jonka tiedän. Vasta aikuisiällä olen ruvennut ajattelemaan, millaista hänellä on 12 vuotiaana ollut kun äitinsä lähti.
JP - toistan vielä omat sanani, jotka tulivat myös suustasi: hyvän vaakakupissa on vielä niin paljon enemmän, että ero ei ole tällä hetkellä ratkaisu.
Tuo hetken kuvaus perheen iltahetkestä oli ihana. Juuri tuollaista elämä parhaimmillaan on. Yhdessäoloa, ei mitään kovin ihmeellistä ja silti siitä jää muistoja… Toivon kovasti, että vaimosi tajuaisi arvosi ja ‘paranisi’. Tytön kohtaloa suren. Toivottavasti hänelle jää sentään sisälleen kuva, että on myös hyviä, välittäviä ihmisiä.
On muitakin naiskuvia kuin hänen äitinsä.
Mallu: tuttua tuo kotiintulo, vauva huutaa. Ja ratsiaan on ajettu, promillet juuri ja juuri sallitut. Oltiin tosin jo paluumatkalla… Molemmista opittu. Nakertaa luottamusta - vai lieneekö realismia.
Kaljapullon avovaimo: täällä myös parempi vaihe menossa, toivottavasti en vain kuvittele. On haastettu riitaa mitä ihmeellisimmistä pikkuasioista, mutta sentään korkki pysyy kiinni ja keskusteluyhteys toimii - harjoittelemmeko riitelemistä näillä “miten kananmuna keitetään” -vuoropuheluillamme.
Toisaalta olen huomannut, että hän oikeasti odottaa minulta päätöksiä - siis jossain pikkujutuissa, joilla ei ole oikeasti väliä.
Ihanaa, lunta! Tämä on suomalainen kevät!
