Ei ole vielä saanut, mutta on huomenna taas menossa selvittämään asiaa. Siitä lähtien on selvänä ollut ja kotosalla, mutta mä olen vielä aika pitkällä siitä ihmisestä, joka ottaa hetkestä kiinni ja nauttii yhdestä onnellisesta selvästä päivästä. Toisaalta niin on hänkin vielä kaukana siitä miehestä, johon tutustuin ja rakastuin. Kuitenkin taas tuntuu sitlä, että valoa kohti mennään muutenkin kuin kalenterin mukaan.
Siitä huolimatta pieni piru sisälläni kuiskii, että kuinka kauan tällä kertaa uskon ja luotan muutokseen ennen kun saan kylmää vettä niskaani. Ainakin olen nyt sen verran muuttunut, että puhun asioista suoraan. Tai siis pyrin siihen. En niin paljon pure hammasta ja ole hiljaa, aikaisemmin tein niin siksi, että pelkäsin hänen lähtevän teilleen. Nyt ole muuttanut tyyliä. Yritän sanoa asiat rauhallisesti ja oman mielipiteeni julki tuoden ja mikä kummallisinta, jostain löytyy aavistus siitä miehestä, jonka kanssa saatoimme keskustella tuntikausia.
Se hyöty on keskustelusta, että mä en patoa sisälleni kamalaa möykkyä asioista, jotka vituttaa. Mä saatan pienesti ärähtää useastikin päivänn aikana. Silloin ei tule sellasta suunnatonta purkausta sitten kun sitä ei pysty enää pidättämään. Mun tapa toimia on ollut aina sellainen, että mä skitsahtelen pienesti aika usein, mutta se menee myös nopeasti ohi.
Tänään tuntuu elämä aika kivalta. Mulla on vapaapäivä ja oltiin miehen ja koirien kanssa kävelemässä rannassa. Nautitttiin auringosta ja kevään tulosta. Ja lisäksi meillä oli mukana patonkiakin. Ihanaa oli ja ensimmäisen kerran uskalsin retkahduksen jälkeen laskea leikkiä, että pitäisikö mennä ostamaan mäyräkoira ja alkaa yhdessä ryypätä. Tällä tavalla laskimme leikkiä hänen addiktiostaan aikoinamme. Hän katsoi minua hämmentyneenä, ei ollut ihan varma vittuilinko vai vitsailinko. Ja todellisuudessa tein varmaan vähän molempia…
No, voihan olla, että tästä tulee taas suuri pudotus, mutta tämä päivä oli ainakin aika kiva… tähän asti.
Mä mietin tässä pitkään, että mitä mä sulle sanoisin, kun tuntuu, että sä kovin haluaisit jotain rajoja itsellesi asettaa. Tai siis etsiä jonkin rajan, jota miehesi ei saa ylittää. On hankala asettaa rajoja, jos ei oikein edes tiedä omia rajojaan. Mulla on ainakin sellainen ongelma. Mä en oikein osaa sanoa, että mitä tehdessään mies menisi ehdottomasti yli rajan.
Sit mä olen tehnyt vaan näin kummallisesti, että olen tehnyt sitä mikä tuntuu oikealta. Eli silloin kun olen ollut täysin kyllästynyt mieheeni, olen ottanut etäisyyttä ja sitten taas jossain vaiheessa lähentynyt. Kyllä tämä tosi kuluttavaa on, mutta toisaalta mä tunnen koko ajan, että ne rajat lähestyy. Sitä vaan kestää paljon enemmän kuin olisi valmis uskomaankaan.
En mä tiedä mitä sun pitäisi tehdä ja mitä ei, mutta aika kurjaa on odottaa kesää kauhun sekaisella tunteella vain siki, että ukkokulta silloin juo enemmän. Voisitko alkaa harrastaa itse jotain? Niin, että saisit omaa elämää enemmän ja ukko saisi juopotella yksin?
Mä olen ainakin huomannut, että on tilanteita ja ajanjaksoja, että mun koko elämä pyöri ton renttumiehen ympärillä. Jos se ei ollut paikalla, mä ajattelin, että mitä se nyt tekee ja missä on ja sitten kun se oli paikalla, mä ajattelin että jos se kohta lähtee ja menee. Nyt on vähän paremmin, mutta huomaan välillä ajautuvani taas sellaiseen käytökseen.
Mut en mä tiedä muuta, kun että itseään on kuunneltava ja pyrittävä tekemään itselleen oikein. Mä olen jo suunnitellut listaa hyvistä ja huonoista asioista tässä suhteessä. Sit kun sinne hyvälle puolelle tulee rakkaus, niin sitä on vähän hankala kumota…
. Joskus on sanonut juovansa EHKÄ vähän liikaa, mutta siitäkin on kauan aikaa.
.
) Mikä oikeus hänellä siihen on??!!
.
. Mies myös tietää, että käyn täällä lukemassa, mutta en ole sanonut kirjoittavani. Eipä haittaisi pätkääkään, jos tästä jäisin “kiinni”.
. Mites sitten suu pannaan, jos jotain sattuu?
Aivan!
