Olen aiheesta käynyt mittaviakin keskusteluita erään kokeneen psykiatrisen erikoislääkärin kanssa. Ja nämä uskonasiat on kuulemma hyvin vaikeita määritellä ja eritellä, että mikä on vielä terveen rajoissa ja mikä ei.
Missä menee teidän mielestä raja vai onko sellaista?
Jos minusta alkaisi tuntumaan, että olen profeetta jne… Niin kyllä hakeutuisin hoitoon ja leptikuurille, mutta ongelmahan on usein juuri sairaudentunnottomuus ja psykoottinen käytös voi ilmetä vain hyvin pienellä elämänosa-alueella…
Luulen tajuavani mitä meinaat, mutta huomauttaisin kuitenkin, että osalle ihmisistä nimenomaan on oleellista tehdä pesäero ateismiin käyttämällä omasta uskomusmaailmastaan mieluumin termiä agnostikko. Monille kun asia vaan ei ole mielekäs eikä tärkeä, siis jumalan olemassa tai olematta olo, eikä siihen ole tarvetaa ottaa kantaa. Silloin jää jäljelle ajatus, että tästä asiasta ei voi tietoa saada ja that’s it, ja sitä käsitystähän agnostismi kuvaa ateismia paremmin.
Juuri näin. En nyt ala vääntämään ateismin semantiikasta, mutta toteanpa vaan ettei se oikein kuvaa omaa suhtautumistani asiaan (enää). Agnostikko on termeistä kaikkein lähimpänä…
Joko uskot tai et usko. Ei ole välimuotoa. Sillä ei ole tiedon kanssa mitään tekemistä. Agnnostikko sanana ikään kuin vaihtaa puheenaihetta. Luulen ymmärtäväni sanan viehätyksen: se ei ärsytä ketään.
Mä näkisin, että on myös olemassa koko joukko ihmisiä, jotka on jostain tuolta uskomisen ja ei-uskomisen välimaastosta. Itse kutsun näitä ihmisiä nimellä “epämääräsen hengelliset ihmiset”. Ne ei välttämättä usko jumalaan ainakaan minkään uskonnon mukaisesti (tai mukaiseen jumalaan), mutta kokevat, että on olemassa kaikenlaista pinnan alaista henkistä värinää, jota ainakaan nykyisellä tieteen tasolla ja menetelmillä ei voida tavoittaa. Ikään kun jotakin kulissien takaista. Eivät ne ehkä itsekään oikein tiedä uskovatko ja mihin, vai eivätkö usko (ja mihin).
Taidan kuulua tuohon joukkoon, silti uskon että lähellä kuolemaa ihminen luulee näkevänsä jotain mitä ei ole olemassa mutta siihen on luotu mielikuvat. Oli melkoinen kokemus kun aikoinaan sydän pysäytettiin jollain myrkyllä ja sähköllä käyntiin oikeaan rytmiin, tajunta ei pimennyt täysin koko aikana. Käskettiin laskea kymmeneen niin olin viidenkympin kohdalla kun avasin silmäni.
Mitäs helvettiä, jopas on dogmaattista, jopa sulta. Totta kai on välimuoto(ja) - eikä sillä todella olekaan tiedon kanssa mitään tekemistä, vaan ehkä “intuition”, jos se nyt pitää jotenkin määritellä. Mä en todellakaan määrittele itseäni tolla agnostikko-termillä sen takia, että pyrkisin välttämään toisten ärsyttämistä - mua ei vaan enää kiinnosta väitellä noista asioista. Oon tehnyt sitä ihan tarpeeksi. Mä en tiedä, uskonko vai en mihinkään järjellisesti määrittelemättömään, ja oon ihan fine sen asian kanssa. Jos se on jonkin mielestä välinpitämättömyyttä, ärsyttämättömyyteen pyrkimistä tai laiskuutta, niin olkoon sitten niin
Sinäpä sen sanoit. Hengellisyys ylipäänsä on musta paljon kattavampi termi sille, miten kokee tän maailman kuin mustavalkoinen “uskon - en usko” - meininki… Tai henkisyys. Emmä tiedä. Semantiikkaa. Onko sillä niin väliä loppupeleissä…
Tässä on käsitteellinen väärinkäsitys nyt menossa… Teismi ja ateismi määrittävät uskomisen koko kentän. Joko uskot johonkin tai et usko. Agnostismi koskee tietoa, ja voit olla teisti tai ateisti ja silti agnostikko. Ymmärrättekö?
Niin. Toki voit määritellä asian noin - ja saatkin! Itse en sitä tee. Vaikka se olisi kuinka käsitteellisesti ristiriitaista sun mielestäsi. Mä en ymmärrä, mikä ihmeen pakkomielle tässä(kin) asiassa homma on nähdä niin, että joko tai. Ja pakko määritellä sellainen helvetin abstrakti asia kuin usko, hengellisyys, uskomattomuus tai vaikkapa Suuri Kurpitsa ™. Kyse on mun kohdallani sellaisesta kokemuksesta, jota on äärimmäisen vaikeaa, jos ei mahdotonta määritellä eksaktein termein. Voisin joo puhua vaikka zenbudhhalaisuudesta, totuudesta, todellisuudesta, yin & yangista yada yada, mutta nekin vaan rajaavat sen itse kokemuksen omien määritelmiensä piiriin. Tai sit vois miettiä koko hommaa aivokemian ja neuropsykan kannalta. Mutta. Musta se on vaan turhaa, omalla kohdallani. Enkä myöskään tajua, miksi pitäisi yleistää näissä jutuissa, että niin tai näin. Me nähdään tää asia varmaankin todella eri perspektiiveistä… Piis.
Mitäs me tyhmät ymrettäisiin, Iina luuli että oli kokemus no ehkä oli kun valaistussa putkessa noustiin. Voisi sanoa et mailma vilisti silmissä, sillon kauan sitten ku mua ammuttiin oli sama kokemus mutta sydän ei pysähtynyt mutta hengitys kyllä. Nyt vanhempana luulen ettei enään isompaa kipua voi mulle tulla, seuraan mielenkiinnolla. Poliisit sanoi miksi ne on ladattuja ja mä sanoin että ovat lipastettuja lain mukaan. Revolverit ovat hieman erilaisia ja olen vaimolle sanonu että mikä tahansa puukahvanen on kaksitoiminen eli paina liipasinta niin pahis häipyy.
Tämä että luulee kuolleensa on hyvin mielenkiintoinen tila kauhea hätä et olis pitäny tehdä sitä sun tätä, Nyt kuvattiin keuhkot ton poliisileikin takia ja flimmeri päällä niin varjostuma keuhkossa, mihinkä se sieltä lähtis luodin takia ku arpea kasvaa.
Värikylpy on lapsiperheille tarkoitettu maalauspaja - elintarviketaidepaja, jossa lapset vauvasta taaperoihin tutustuvat värien ja materiaalien maailmaan vanhempiensa kanssa. Värikylvyssä kaikki käytetyt värit tulevat elintarvikkeista. Maitotuotteita, kanamunaa ja suomalaisia viljoja ei käytetä. Sotkunkestävä vaatetus lapsella ja vanhemmalla (miel. pitkät lahkeet ja hihat), varavaatetta sekä pyyhkeet pesun jälkeiseen kuivaamiseen. Värileikkiin osallistuvan lapsen tai vanhemman allergioista ja yliherkkyystaipumuksista tulee kertoa ilmoittautumisen yhteydessä tai viimeistään ensimmäisen värikylvyn alussa.
Mikä ihana kurssi!! Mä haluun jo sen vauvvan, et voi osallistuu sen kaa kaikkiin tollasiin kivoihin juttuihin, kuten ruualla sotkemiseen!! Muskariin haluun myös lyömään sen kaa tamburiinia.
Oon huomannu muutams ketjussa että jengille tulee masentuneita fiiliksiä syksystä. Mulla menee ihan päin vastoin. Tulee sisälle sellane lämmin, rauhallinen, “syvällinen”, rakastavainen ja turvallinen olo, kun huomaan että syksy tekee tuloaan. Mul on aina syksysin sellane lämmin olo sisällä. Ja tuntuu siltä kun joku mun sisällä käpertyy pehmeelle sohvalle lämpimään peittoon, ihanaan asentoon, samalla juoden jotain herkullista teetä.
Rakastan niitä värejä jotka syksy tarjoaa luonnolle sekä taivaalle. Onko joku muu ikinä kiinnittäny huomioo siihen miten syksysin taivaan väri skaala voimistuu ja romantisoituu ?
Syksy - Paras vuoden aika !! <3
Mä tykkään Luppiksen avatarista . Onko siinä koalakarhu? Joka tapauksessa se on söpö. Iinan kuvittelen edelleen samannäköiseksi, kuin avatar-kuvansa on . Jaa’a, pitäisiköhän mun vihdoin laittaa itsellenikin se avatar? En vain millään vieläkään keksi, millaisen luvan laittaisin, kun kuvia riittää maailmassa niin paljon, että enhän mä osaa millään päättää. En myöskään tahtoisi vaihtaa sitä, jos se alkaakin vituttaa mua, kun haluaisin juuri sellaisen ns. oman kuvan . En sentään ihan oikeaa omaa kuvaani . Sitten vasta vituttaisikin, kun pitäisi katsella naamaansa aina Plinkissäkin . Jonkin sellaisen kuvan siis tahtoisin, joka kuvastaa hyvin mua, mutta en missään tapauksessa tahdo sen olevan mitenkään suoraan päihteisiin liittyvä.
Piis.
Mä haluun jo sen vauvvan, et voi osallistuu sen kaa kaikkiin tollasiin kivoihin juttuihin, kuten ruualla sotkemiseen!! Muskariin haluun myös lyömään sen kaa tamburiinia.
.
. Sitten vasta vituttaisikin, kun pitäisi katsella naamaansa aina Plinkissäkin 