Lauantai-ilta ja 5. päivä selvänä, jälleen kerran. Tähän se onkin sitten viime aikoina aina tyssännyt. Männäsunnuntainakin ajauduin TAAS melkeinpä välinpitämättömänä juomaan täysin turhaan - ja maanantai-illalla sitten vielä jatkoin kaappiin jääneillä jämillä. Jälkikäteen ei voi kuin pudistella päätään epäuskoisena: “Oliko moinen nyt tosiaankin tarpeen??”
Olen kuvitellut ottaneeni raitistumisen vakavasti, mutta toistaiseksi tulokset näyttäytyvät lähinnä pelleilynä. Aivan kuin osa mielestäni EDELLEEN suhtautuisi aiheeseen liian kepeästi, leikinomaisesti, uskomatta ihan kokonaan, kuinka vaikeaa taistelu riippuvuutta vastaan on.
Alkoholin mieliteko ei ole enää vähään aikaan juurikaan ilmentänyt itseään himokkaina puskaiskuina, vaan vaativana pahkana mahassa, yltyvänä paineen tunteena sisuksissa. Äkkiseltään voisi ajatella, että raitistumisen motivaattoreinani toimivat raha, terveys ja vapaus olisivat melkoisen järeitä pyssyjä. Mutta riippuvuudella on näköjään käytössään Tosi Isot Kanuunat.
Viikko on siis tuntunut työläältä. Juomattomuuden sietäminen kuluttaa voimia ja vaatii keskittymistä. Selvästikin tietynlainen flirttailuvaihe raittiuden kanssa on mennyt menojaan ja vienyt muassaan innostuksen ja eksotiikan raitistelulta jättäen jälkeensä alakuloisuutta, aggressiivisuuden kuohahteluja ja pettymyksen puuskia. Toisaalta ehkä - siis vain ehkä - tilalle on hiljalleen hiipimässä tiettyä synkän yrmeää päättäväisyyttä, jonka toivotan avosylin tervetulleeksi…
Tylsistyminen on tätä nykyä vähän väliä ongelma ja siitähän mm. Varjolilja ja Sylvia jo aiemmin varoittelivatkin. Ilmiö on kuitenkin osittain illuusio: olen näet puuhastellut ja harrastellut valtavasti enemmän (pienimuotoisia) juttuja, kuin normaalissa krapulaisen väsähtäneessä olotilassani. Totuuden nimissä en edes JAKSAISI tällä hetkellä tehdä paljoakaan enempää, kyllä raitistelu vielä tässä vaiheessa käy työstä. Niinpä näennäisen kyllästynyt fiilis taitaakin olla osittain vain kaipuuta nopeaan ja tuttuun iloisuuteen, jota myydän lähikaupassa litrahintaan.
Joo se tylsyys on mullakin vieraana- saisi mennä toisia kiusaamaan. Mokoma!
Mutta kyllä minäkin olen saanut hurjasti tehtyä kun en ole krapulassa maannut ja surkutellut elämää-
Kait se tämäkin vaihe on vaan tallattava läpi. Oltava sen kanssa. Nyt en ole jaksanut minäkään olla niin aktiivinen ulkomaailmaan. Sekin liene ihan “normaalikehitys”.
Toisaalta auttaa tietää, että tämä on se kuvio ja näin se menee. Aion ensi tapaamisessa päihdepuolella kysyä tästä tylsyysvaiheesta ja miten se olisi parasta selättää… Mullakin on ollut tapana se viikko tiristellä ja sitten perjantaina oli “lupa” ratketa.
On tavat vaan aika kovasti urautuneet… Mutta toki positiivisia muutoksia on paljon. Alan nyt ymmärtää yhä enemmän ensimmäistä päihdepuolen henkilöä, joka suositteli kirjaamaan positiivisia ja negatiivisia asioita ylös. Niille kuulemma olisi tarkoitus jossain vaiheessa toimia tukipylväänä. Nyt tajuan. Kirjoitinkin Varjoliljan plussat ja miinukset. Täytyykin käydä itse tsekkaamassa mitä sinne on tullut kirjoitettua.
Se mikä minut on pitänyt viinistä irti, on ajatus, kuinka kauan olen sitä lipittänyt aika estotta. Ei pitäis olla mitään syytä tai marttyyritunteita, että en vois olla ilman viiniä vuoden loppuun asti. Ei nimittäin kyse ole siitä, että olisi jotenkin vajaatoimintaa ollut sen suhteen tai että en olisi saanut juoda!
Kysymyksen miksen “saa” juoda pitäisi ajatuksissa muuttaa taas kysymykseksi: miksi ei kannata juoda?
Samat sanat Fridas, pullo seurasi mua kauppareissulla ja aukesi saman tien. Hyvin on mennyt pari viikkoa, nyt vain jokin tökkii, punainen lanka on katkennut. Osaan kyllä partioajoilta solmujen teon, en vain osaa päättää, mitä solmua käytän. Ärsyttää ja ahdistaa. Tekisi mieli revetä.
Kyllä tulee tylsyyteen viiniteltyä itsekin. Ja myös siihen, kun ei jaksaisi tehdä jotain tai miettiä jotain asioita. Saa aikalisän tai suoraan sanottuna pakoa todellisuudesta se on.
Joko olen kehunut, että sinulla on kiva kirjoitustyyli Wisefool. Harrastatko kirjoittamista tai peräti teetkö sitä työksesi?
Kiitoksia kehaisusta Onneli! Mutta ei, en minä mitään kirjoita. Kuulun siihen porukkaan, joka lukee paljon, haaveilee salaa “jonain päivänä” vielä kirjoittavansa kirjan - muttei osaa tuottaa luontevaa tekstiä!? Hehe, kukahan kuuluisa suomalaismuusikko (Juice?) se oli, kun aikanaan sanoi omaavansa sen verran musikaalisuutta, että kyllä KUULEE laulavansa väärin, muttei silti osaa TUOTTAA nuotissa pysyvää ääntä? No, sama vika meikäläisellä kirjoittamisen suhteen!
Kuinka sujuu Wisefool? Meillä on laskurit niin lähellä toisiaan, että siksikin tukin kyselemään.
Riitta Castrenin Läpivalaisu oli hyvä kirja raitistumisprosessista ja siitä miten kirjoittaja oppii elämään arkea ja juhlaa raittiina. Luulen, että palaan kirjaan vielä uudelleen. Kirjoittaja oli aikanaan sekä sosiaalinen, iloon juoja että yksin tissuttelija, joka avoimesti ja rehellisesti kirjassaan toteaa, että alkoholi myös toi paljon iloa hänen elämäänsä. Suosittelen lukemaan.
Hyvin sujuu Onneli, kiitos kysymästä! Miten itselläsi?
Okei, pidän tuon kirjan mielessä. Tällä hetkellä vastaanottamiskykyni on kuitenkin hieman rajallinen väsymyksen takia, joten toistaiseksi tyydyn vain kuuntelemaan äänikirjana pikkuhiljaa Annie Gracen This Naked Mind -teosta.
päivä selvänä. Alkuviikon mukanaan tuomien jolupuuhastelujen saattelemana alkon mielitieot ovat pysynyneett poissa ja fiiliskin on pääpiirteissään mainio, joskin hiukan arvaamaton. Uniongelmat ovat kuitenkin pahoja, pahempia, kuin miesmuistiin. Arvelisin, että koska en ole toistaiseksi pysynyt selvinpäin kuin lähinnä vajaa viikon pätkissä, vanhat viinahuurut eivät ole missään vaiheessa ennättäneet huuhtoutua kunnolla pois elimistöstä. Nyt sitten mieli ja keho hangoittelevat alkon puutetta vastaan unihäiriöiden muodossa. Nukahtaminen lykkääntyy aamuyöhön, eikä unta riitä, kuin nimeksi. Haitta on silti vain suhteellinen, sillä minähän en ole työelämässä. Yötorkkujen jälkeen olo on kuitenkin niin krapulamainen, että tänään jouduin jopa pohtimaan tovin, olenko ajokunnossa. Hymyilytti oikein: kyllä sitä ajokuntoa on tullut laskeskeltua ennenkin monen monta kertaa, mutta aivan eri syystä…
Hehe, yökukkuminen on sitäpaitsi ollut hetkittäin melkeinpä mukavaa! On tullut opiskeluajat mieleen! Loputtomat tenttiin lukemiset yökahviloissa, autioituneen yliopiston sohvilla, lukulampun alla nojatuoliin linnoittautuneena… Yöllä on myös hyvä omatunto, kun on suoriutunut päivästä juomatta, eikä myöskään tarvitse enää ajatella alkoholia koko ajan. Hiljaisen pimeyden tunteina olen välillä huvittanut itseäni siivoilemalla pikkupaikkoja, joita en normaalisti ikinä viitsisi: minä mm. kiillotin ilmanvaihtoventtiilit, vahasin kitaran ja puhdistin hammastikuilla uunin nappuloiden urat! Oikeammin siis TYLSISTYTIN itseni uneen! Hahahaha!
Odotan kokemuksiasi Annie Gracen This Naked Mindista. Mulle se oli todella käänteentekevä teos! Toki lukemisesta on vasta viikko aikaa, mutta eipä ole sen lukemisen jälkeen tullut mieleenkään juoda (!!!) Toivottavasti tarttuu hyvin sinullekin!
Hupsista Wisefool, ei ole todellista. Minäkin siivosin uunia ja hellaa puolilta öin, mulla oli käytössä topz tikut. Puhdasta tuli.
Unihäiriöt muakin vaivaa, nukahdan kyllä, mutta herään puolilta öin virkeänä kuin tikka, sitten rupean touhuamaan, saattaa mennä viiteenkin asti ennen kuin nukahdan uudelleen. No, ei haittaa muakaan, työt ei kutsu.
Eikä se uni viinihöyryissä ole yhtään kummempaa, alkuillasta sammuu, ja sitten valvoo. Näillä mennään.
Mitäs siellä viime yönä puuhattiin? Täällä puhdistettiin perintönä huusholliin joutuneen kristallilampun lasinpalasia. Enkä edes ole erityisen ihastunut mihinkään kristallikamaan, en vain saa lamppua hävitetyksi
Mukavaa torstaipäivää, toivottavasti ilman mielitekoja.
Hahaha, Ulpukka! Kylläpä kyllä: täällä(kin) yösiivoilut tosiaan jatkuvat! Minulla on pari afrikasta tuotua, vasikannahasta käsintehtyä lamppua. Olen puhdistanut niitä suuuurella pitkämielisyydellä ja pieteetillä - joten väsytöttöröössä meni melkein tunti, ennen kuin sain toisen pilattua!!
päivä selvänä. Kirjaan luvun ylös oikeastaan siksi, että tämä oli ensimmäinen välitavoitteeni, vaikken sitä sen kummemmin mainostanutkaan. Taustalla on sellaista, että taannoin yritin muistella, koska viimeksi olen ollut vähääkään pidemmän pätkän raittiina. Osoittautui, että tuo “pidempi” pätkä oli vain kymmenkunta päivää - ja siitäkin on aikaa VUOSI! Aika hiljaiseksi vetää.
No, kaikessa vaatimattomuudessaankin tänään siis paukkuu jonkinlainen ennätys. Yritetäänpäs seuraavaksi venyttää kumilankaa oikein kunnolla. Katsotaan, kuinka paljon talutushihna antaa myöden, ennen kuin Riippuvuus nykäisee orjansa takaisin ruotuun. Ja sitten rimpuillaan.
PS. Sitäpaitsi pikkupoitsuna “12” oli onnennumeroni!
Hienoa Wisefool. Muista, että kuminauhojakin on useammanlaisia, uskon vakaasti, että sinun kuminauha on sitä toooosi venyvää sorttia. Pärjäät kyllä, jatka vain samaan tahtiin.
Viime yönä ei muuten tarvinnut siivotakaan (eikä voinutkaan), kun oli yövieras kylässä.
Voi, kunpa muistaisin kuka Lopettajista (mies metsänreunasta? 0132?) murjaisi puolihuolimattomasti jonkun ketjussa juoneensa aikanaan 6000 tölkin vuosivauhtia. Hätkähdin rajusti, sillä minähän voisin itsekin heittää ilmoille varsin vastaavan luvun ainakin viimeisen vuoden ajalta! Laskin jopa äkkiseltään, että jos latoisin nuo tölkit siisteihin pinoihin olohuoneeseeni, ne peittäisivät koko maton - ja pino olisi yli metrin korkuinen! Mielikuva on niin vahva, että halutessani näen tölkkivuoren hyvin elävästi silmissäni vain vilkaisemalla mattoa. Uugh. Ja miettiessäni tuon jättipackin hintaa, huutokirous meinaa päästä: jos olisin ollut edes yhden vuoden vapaa riippuvuudestani, en koskaan olisi tarvinnut keväällä ottamaani 10 vuoden remonttilainaa… Huokaus.
