Nilkutellen

Ensimmäinen päivä selvänä - taas - ja pistettyäni suunnitelmat uusiksi, viinanhimo hyökyy lävitseni hurjana näköjään jo heti kättelyssä. Olin näet viime ajat yritellyt suitsia jokapäiväistä tissutteluani siirtymällä hieman normaalimpaan(?) viikonloppujuopotteluun. Ihan tuosta vaan, suit sait sukkelaan! Kuinka vaikeaa se muka voi olla?? AAARRGGH!!

Kokeilu on ollut… lannistava. Olen ollut kauhuissani siitä, kuinka mielipuolisen intensiiviseksi mieliteko alkoholiin voikin yltyä - ja kuinka riemulliselta perjantaipulloon tarttuminen sitten lopulta aina tuntui. Arjesta muodostui vain selviytymistaistelu kohti seuraavaa humalaa ja tavoitteesta lipsumisesta sääntö. Järjellä ajatellen minun ei olisi missään tapauksessa pitänyt olla ällistynyt moisista ilmiöistä, mutta olinpahan silti. No, nyt ainakin sitten tiedän epäämättömän varmasti alkoholismin riehuvan niin syvällä ytimessäni, etteivät mitkään puolivillaiset rajoittamispäätökset toimi, kuin provokaationa. Niinpä jatkossa aion nilkuttaa eteenpäin päivä kerrallaan - ja kerätä raittiutta plakkariin mahdollisimman pitkissä rykäisyissä, ilman takarajaa.

Olen 45-vuotias perheetön mies ja tämä on ensimmäinen kirjoitukseni plinkkiin. Alkon käyttöni on nuoruudesta lähtien ollut sinällään hyvinkin aaltoilevaa, mutta kokonaisuutta arvioiden nousujohteista. Viime vuosina aalto ei sitten olekaan enää laskeutunut itsestään lähellekään kohtuukäytön tasoa. Ja varsinkin tämä vuosi on kulunut käytännöllisesti katsoen jatkuvan tissuttelun syövereissä.

Annosmäärien tunnustaminen saa minut irvistelemään hampaat halki. Lisäksi koen sietämätöntä häpeää tietynlaisesta temppuilusta, jota juopotteluni teettää. Kappas, kun minä ostan jääkaappiin joka iltapäiväksi täsmälleen tietyn satsin juomaa. Tuo satsi on aina sama, vaikka järjestely vaatiikin pienimuotoista laskeskelua ja viinaksien kaatamista viemäriin. Määrä on 18-pack olutta + yksi kalja (jota en juo) tai sitten 0.7l votkapullo + yksi kalja (jota en juo). Jaa että miksikäs moinen ylimääräinen tölkki? No, koska se olisi minulle liikaa. Vaikka toisinaan jopa korkkaan tuon viimeisen kaljan, se jää juomatta, sillä tunnistan siinä vaiheessa olevani epämiellyttävän humalassa. Varsinainen juju kuitenkin on siinä, että kun TIEDÄN kaapissa olevan liikaa alkoholia, päädyn juomaan vain sen verran, kuin sillä kertaa maistuu. Juomia siis jää kaappiin, vaikkakin aniharvoin yli puolta satsia. Mutta auta armias, jos erehdyn ostamaan liian vähän! Seuraus on säännönmukaisesti, että jo muutaman kaljan jälkeen minulle tulee erittäin todellisella tavalla HÄTÄ viinaksien loppumisesta kesken!? Tuolloin vilahdan lähikauppaan ostamaan kassillisen kaljaa - tai sitten jalkani ovat jo kiikuttaneet minut automaattiohjauksella lähipubiin vielä samalla, kun aivot muka pohtivat, että “pitäisköhän käyrä yhrellä?” Molempien tempausten lopputulema on sama: tukeva tukkihumala.

Kykenen tarvittaessa olemaan yksittäisen illan juomatta, mutta eipä moisia iltoja kuukaudessa montaakaan ole. Jokusen kerran vuodessa olen myös viikon verran selvinpäin melkeinpä puolihuomaamatta, mutta silloin kalenterissa on ollut joko reissaamista tai poikkeuksellisen mielekästä tekemistä. Vapaaehtoisesti, eli siis ilman ulkoista syytä, en kyllä selvänä pysy. Päinvastoin: jos joskus mielessä häivähtää miete “tänään ei oikein maistuisi”, niin viinanhimo leimahtaa välittömästi raivoisaan roihuun.

Uuggh. Miltäköhän munuaiskivien virtsaaminen tuntuu? Näiden sanojen kirjoittaminen on ollut… kivuliasta.

Nilkuttelu alkakoon.

Moro.
Nyt on miehellä otetta. Hyvä.
Katsot asiaa rehellisesti ja ymmärrät tilanteen.

Hei Wisefool!
Ja tervetuloa joukkoon ja hyvä, että päätit kirjoittaa!
Täällä meitä on kohtalotovereita. Minäkin aina olen varmistellut, että sitä viiniä (minun tapauksessani) on varmasti sen verran, ettei vaan lopu kesken.

Nyt uusia tuulia ja tapoja kohti. Minusta juomasi määrä kuulostaa aika isolle, joten kehosi ja mielesi varmasti kaipaa puhdistautumista!

Kirjoitit:

Mikä olisi sinulle sitä mielekästä tekemistä? Oletko töissä?

Jonkinmoinen henkilökohtainen sotasuunnitelma olisi hyvä laatia! Miten toimia silloin kun se viinapiru iskee?

  1. päivä selvänä. Oih, kiitoksia kommenteista! Jollain epämääräisellä tavalla kuvittelin kirjoittavani sanoja tyhjyyten ja siksi jopa hieman säikähdin sitä, että joku tosiaan lukee häpeällisistä salaisuuksistani. Mutta moinenhan tuntuukin itse asiassa… vapauttavalta! Eli iso kiitos!

Vastauksina kysymyksiin: Ei, en ole enää työelämässä. “Mielekäs tekeminen” puolestaan tarkoittaa minun kohdallani avuksi ja hyödyksi olemista jollekulle, mutta nykyään myös melkeinpä mitä tahansa kodin ulkopuolelle suuntautuvaa puuhaa (olen melkoinen erakko, osittain vastentahtoisesti).

Haluaisin pyöritellä hetken motivaatiotani raitistumiseen.

En kuollaksenikaan käsitä, miksi jo terveysasiat yksin eivät ole saaneet hälytyskellojani kalkattamaan tämän enempää. Maksani ja munuaiseni ovat varmaan jo melkoista muhjua. Olen ylipainoinen ja sekä verenpaine-, että sokeriarvoni huitelevat viitealueen ylärajoilla, joten metabolinen oireyhtymä on vain ajan kysymys. Pelkään välillä sisuskalujeni puolesta, pelkään oikeinkin kovasti - mutta enpä näköjään silti vaan riittävästi aloittaakseni muutosta. Kuinka typerä sitä ihminen oikein voikaan olla?? Kaipa voisin kömpelösti yrittää vedota siihen, että (toistaiseksi) oireettomat vauriot on helppo sivuuttaa, mutta minun kohdallani moinen selittely saa välittömän täystyrmäyksen: alkoholi näet provosoi helposti ja toistuvasti tulehdusreaktioita niveliini. Kivut ja turvotukset ovat toisinaan hyvinkin kipakoita ja invalidisoivia. Jokin melodramaattinen marttyyrimaisuus saa minut kuitenkin kokemaan, että ANSAITSEN vaivani: jos kerran valuttaa elimistönsä läpi sammiokaupalla kaljaa, kärsikööt seuraukset. Kuin kruununa idiotismilleni minä sitten vieläpä monesti “hoidan” kipujani sillä samalla tropilla, jolla ne ovat tulleetkin.

Joku täyspäinen voisi varmaan äkkiseltään kuvitella, että alkon vangiksi joutuminen voisi vastareaktiona aiheuttaa hurjaa rimpuilua irti orjuudesta. Minä kuitenkin taidan nauttia juomisesta aivan liikaa. Mikään elämässäni ei ole yhtä mukavaa. Niinpä aivoni jotenkin lokeroivat viinan aiheuttamat haitat, riskit ja riippuvuuden jonnekin taustalle, vaikka jokainen niistä on lisääntymässä logaritmisesti. Työnnän pääni perinteikkäästi pensaaseen. Järjestelen kirjahyllyä, vaikka talo ympärillä palaa.

RAHA on lopulta ollut se tekijä, joka (toivottavasti!) on saamassa minua heräämään todellisuuteen. Otin puolisen vuotta sitten remonttilainan, jonka lyhennyksistä kuvittelin lapsekkaasti selviäväni melkeinpä huomaamatta, kunhan vain hieman välttelisin lempipaheitani, jotka ovat herkkukarkkijätskit, ulkona syöminen ja alkoholi. Arvatkaapas, MINKÄ paheen käyttö ei vähentynyt? Ja että mikä paheistani on tosiasiallisesti se KALLEIN? Nyt olen ajautunut elämään hetkittäin jopa miinuksella. Olen jo joutunut lykkäämään tiettyjä kodin hankintoja. Täysin turhaan kireäksi venynyt budjetti on alkanut aiheuttamaan minulle stressiä ja puistattavaa itseinhoa, sillä vain ja ainoastaan minä itse olen syypää tilanteeseen. Raha liittyy keskeisesti perusturvallisuuden tunteeseeni - ja sen murenemista ei nuppini tule kestämään.

Niinpä vihdoin etsin uutta suuntaa. Vaikka etenemiseni olisikin vain nilkuttelua.

Heippa vaan Wisefool ja tervetuloa joukkoon minunkin puolesta. Aina hyvä saada uusia tänne mukaan ratkomaan ongelmiaan. Ainakin olet havahtunut ja se on jo hyvä asia.
Kirjoitit

Onko oikeasti niin, että juominen edelleen tuottaa sinulle todellista nautintoa ja on vain ja ainoastaan mukavaa? Yleensä paljon ja usein juovilla tuntuu se nautinto katoavan ellei lasketa sitä ihan ekaa ja ehkä tokaakin ryyppyä. Ainakin tuolla lopettajissa monet päivittäin juoneet sanovat, että nousuhumalaakaan ei enää tule samalla tavalla kuin ennen. Jos olet vielä siinä tilanteessa, että tunnet nautintoa on lopettaminen tai vähentäminen varmaan vaikeampaa vielä. Mutta pystyt siihen ihan varmasti jos löydät motivaation.

kannattaisiko käydä lääkärin juttusilla? Ehkä hän saisi sinut “peloteltua” ymmärtämään terveyshaitat vielä elävämmin kuin nyt. Selvästi nyt jo se herättää pelkoa, mutta ehkä vielä konkretisoituisi kun joku ammattilainen asiaa avaisi.

Tsemppiä kovasti, huomenna on jo kolmas päivä ja ensi viikon tiistaina viikko takana. Ei siihen ole pitkä aika!

Kiitos kommentista Vilma1966! Vastatakseni yhteen kysymykseesi: kyllä, minä edelleen pidän juomisesta. Pidän siitä ensisihautuksesta lähtien aina iltamyöhäiseen sänkyyn lötkähtämiseen, varustuksenani mättömurkinaa, herkkukarkkeja ja hyvä kirja tahi uutuuskomedia. Intuitioni tosin sanoo, että tuollaisen kertominen voi mahdollisesti kuulostaa jonkun korvaan jopa… suututtavalta. Olen pahoillani.

Homma vain on niin, että mainitsemani kolme seikkaa - terveys, orjuudesta pääseminen ja raha - painavat vaakakupissa enemmän, kuin tyhjä, keinotekoisesti saavutettu mielihyvä. Näin on jo nyt, mutta varsinkin tulevaisuudessa: tieni kulkee kohti väistämätöntä katastrofia.

Totuus myös on, että elämäni on sielutonta, vailla sisältöä, eikä edes etenemässä mihinkään. Vaikka usein koen pelkistetyn ja yksinkertaisen eloni miellyttäväksi ja turvalliseksi, pyytämättä tulevat mieleen myös sanat autioitunut ja yksinäinen. Olen vaimoton, naiseton ja lapseton, mutta surutyöni niiden osalta tehnyt. Vielä enemmän kyllä surin, kun en lopultakaan kyennyt työskentelemään kovinkaan montaa vuotta korkeaa koulutusta vaatineessa unelmieni ammatissa. Toistuva masennus vei minut työkyvyttömyyseläkkeelle. Koin pysyvän eläkkeen aluksi äärimmäisen nöyryyttävänä, mutta myöhemmin mukaan tuli suuri helpotus: ällistyksekseni työelämästä pois jäänti oli parasta hoitoa! Jo pelkän masennuksen poissaolo tuntui pitkään hienoakin hienommalta! Koen silti edelleen häpeää ja syyllisyyttä siitä, että yhteiskunta on käyttänyt valtavasti varoja ensin koulutukseeni, sitten hoitooni ja lopulta elättämiseeni saamatta paljoakaan vastineeksi.

Ja nyt, vihdoinkin, olen alkanut hävetä myös sitä, että olen täyttänyt minulle tarjotun vapauden vain välittömän mielihyvän hakemisella ja alkoholismilla. Täydellisen röyhkeää kiittämättömyyttä. Mitä annettavaa minulla vielä sitten olisikin, mitään aitoa ei seuraa humalaisessa rinnakkaistodellisuudessa pakoilusta - niin hyvin, kuin siellä satumaassa viihtyykin.

Hups!! Mitenkäs minä nyt näin kärttyisältä kuulostan, vaikka mieli on kepeä ja olen ollut iloisella tuulella koko päivän?

Mahdollisimman hyvää vointia kaikille!

Wisefool, uutena liityin minäkin juuri joukkoon. Nilkutellaan yhdessä kohti valoisampaa tulevaisuutta. Ja kuten Fridas jo totesikin, yhdessäkin voi olla sieluton ja yksin. Minäkin olin kuvitellut, että maailmassa ei ole ketään muuta yksinäisyyttä kokevaa kuin minä. Ja olen huomannut täällä Plinkissä, että meitä on pilvin pimein, luodaan kimpassa valoa sinne pimeyteen.

Oma ihastukseni muuttui vihastukseksi siinä vaiheessa, kun viinin tuoma auvoinen olo toi mukanaan myös lisää ahdistusta ja pahaa oloa. Sitä vastaan nyt yritetään taistella uusin asein. Jaettu taakka on kevyempi kantaa, porskutellaan yhdessä eteenpäin.

Tervetuloa munkin puolesta Wisefool!

Olen 58 - vuotias mies ja roikkunut täällä plinkissä jo aika pitkään. Samoin meni pitkään kohtuukäytössä, kunnes viime lauantaina tuli mahalasku, kun harvinaisten vieraiden seurassa join itseni umpikänniin!

No sunnuntaiaamuna minun pahoitellessa tapahtunutta, vieraat vain naureskelivat että älä Juhani stressaa. Ihan mukava ilta oli. Mulla morkkis jatkuu edelleen!

Paljon tsemppiä meille kaikille!

t. Juhani

Voi vitsit, kolahti kyllä minuunkin tuo sinun tekstisi. Minulle kerran yksi lääkäri sanoi, että monella masennus ja mm. selittämätön verenpainetauti katoavat kun ihminen jää eläkkeelle. Kyllä mustakin joskus tuntuu, että tekeekö tämä ihmisen ihan sairaaksi tämä työelämä.

En osaa oikein muuta sanoa kuin tsemppiä vähentämiseen. Toivon, että kun pääset siinä vauhtiin niin mieleesi tulee uusia asioita joilla täyttää elämääsi ja tehdä siitä mielekkään tuntuista.

todella kiinnostavia ajatuksia, Wisefool. täällä toinen joka kokee olevansa “yhteiskunnan elätti” vasta työkyvyttömyyseläkkeen saajana.
kirjoittelen myöhemmin lisää, tee sinäkin niin. tervetuloa!

  1. päivä selvänä.

Kiitoksia valtavasti kommenteista! Köh, tuota, nyt voin vain ujosti toivoa, ettei edellinen viestini aiheuttanut syyttä suotta alakuloisia viboja kenellekään, sillä tarkoitukseni oli vain neutraaliin sävyyn avautua tietyistä faktoista elämässäni - ja olin jopa hyvällä tuulella! Hymyilen nolona sille, että dramaattinen tapani kirjoittaa kenties saa minut vaikuttamaan synkistelijältä, mikä en missään nimessä ole: TEATRAALINEN kyllä sitten senkin edestä! Hahahaha!

(Ai niin: tulin muuten lukeneeksi teidän jokaikisen kommentoijan ketjuja. Toistaiseksi olen kuitenkin kokenut itseni aivan liian neitseelliseksi tässä puuhassa rohkaistuakseni luontevalla tavalla kommentoimaan niihin.)

Muutama päivä raittiutta sujuu melkeinpä omalla painollaan, mutta kuinkahan handlaan hetken, kun viinanhimo kunnolla lehauttaa siipiään? Viime ajat osoittivat minulle nopeasti, kuinka suorastaan välinpitämättömällä helppoudella viinapiru taittaa niskat hyviltä aikeilta.

Jo ennen plinkkiin liittymistäni ryhdyin muutamiin muihinkin ennakoiviin valmisteluihin. Järjestin itselleni harmitonta, mutta ei-peruttavissa olevaa ohjelmaa (mm. sovittu lounas äiskän kanssa, parturi, leffaliput iltapäivänäytökseen, siskon kutsuminen brunssille) nimenomaan siihen ajankohtaan, kun yleensä käyn ostamassa alkosatsini jääkaappiin. Siirryin asiakkaaksi kauppaan, jonka yhteydessä EI ole Alkoa ja sielläkin asioin muulloin, kuin iltapäivisin. Lopetin iltapäiväisen rutiinini käydä virkistävässä pikasuihkussa, sillä jatkovirkistyksenä rutiiniin kuuluu myös kaljanhakukeikka. Varasin kaappeihin niin paljon murkinaa, savukkeita ja kahvia, että hankalan päivän velloessa, minulla ei ainakaan ole yhtään tekosyytä piipahtaa kaupassa. Olen huolellisesti kokannut jatkuvasti ruokaa valmiiksi jääkaappiin, jotta en vain sekoittaisi nälän puuskaa alkoholin janoon.

Hmm. Hieman kevyt arsenaalini taitaa vielä olla? Haluankin tässä lähinnä vain vakuutella itselleni, etten tällä kertaa sentään tallustanut AIVAN takki auki taisteluun, sillä alkava viikonloppu vetää mielen… mietteliääksi.

Tervetuloa joukkoon Wisefool! Minäkin olen melko uusi täällä mutta olen saanut sydämellisen vastaanoton. Täällä on hyvä olla, pohtia ja jakaa ajatuksia.

Tyhjyyden kuvauksesi on tuttua minullekin, ihan perusongelmani ehkä, kaiken alkulähde. Sitä samaa merkityksettömyyttä voi kokea kuka vain, en usko että elämäntilanteella on siihen niin suurta vaikutusta kuin jollain pohjimmaisella luonteella ja elämänkokemusten tulkinnalla.

Kirjoittelehan taas miten nilkuttelu sujuu :wink:

Pahus vieköön: kello lyö jo aamuKUUTTA, eikä vielä silmäystäkään unta. Viimeiset pari yötä ovat muutenkin menneet vain kolmen tunnin torkkuina. No, jos tässä on ainut vieroitusoire, niin vähälläpä pääsen. Sitäpaitsi krooninenkin unettomuus on tuttua kauraa masennuskausiltani. Sylettää silti, että tällainen pelletouhu sekoittaa uudet, hienot aikatauluni ja ennakkosuunnitelmani. Onneksi ei tee mieli juoda. Kaupathan myisivät kaljaa jo kolmen tunnin kuluttua, eikä sitä tiedä, mitä väsypöpperössä ja puolieuforiassa tulisi janoisena tehtyä.

Missä ovat mummon leipoma lämmin pulla ja kylmä kaakao, kun niitä eniten kaipaisi?? Ääh…

Wisefool, rohkeasti vaan kommentoimaan meidän muiden tekstejä jos siltä tuntuu!

Hyvin olet valmisteluja tehnyt. Siinä oli varmaankin kaikki mitä meistä kukaan olisi osannut sinulle neuvoa. Nyt vielä jonkinlaista henkistä psyykkausta kehiin niin varmasti onnistut pääsemään viikonlopun yli.

Harmittaa, kun en osaa kertoa miten se onnistuu kun en tiedä itsekään. Joskus minulle vaan tulee sellainen olo, että nyt hetkeksi riittää. Tai siis on tullut viimeisen parin vuoden aikana muutaman kerran. Yleensä viikonlopun raittiina olo saattaa vaatia ihan tietoista kieltäytymistä, mutta sitten joskus pääsee sellaiseen “flow” tilaan, että alkoholi ei edes käy mielessä tai jos käy (kuten täällä kirjoitellessa) niin ei herätä mitään mielitekoa, päinvastoin lähes ällöttää. Jos tietäisi miten tuon tilan saavuttaa niin olisi helppo olla juomatta milloin vaan. Sitä siis tutkiessa. Kerro sinäkin jos joskus vastaavaa tavoitat, että mikä sitä edelsi ja mitkä oli fiilikset niin ehkä löydetään se ydin.

  1. selvä päivä. Perjantai tuli ja meni ilman kummempaa mielitekoa. Tai no, siis tähän mennessä, alkuiltaahan tämä vielä on. Käytännössä olen kuitenkin aloittanut juomisen vain erittäin harvoin klo. 18 jälkeen. Eipä tuollaiseen sopisi silti liiemmin luottaa: on sitä joskus hermoiltu kauppajonossa kaljakeissi kädessä klo 21.00 toivoen myyjän suostuvan näpyttämään sisään koodin, joka mahdollistaa alkoholiostoksen lyömisen kassaan vielä hetken kello yhdeksän jälkeen sillä perusteella, että asiakas oli jo jonossa, ennen kohtalokasta kellonlyömää. Minun juomamyllyni siis rouskahtaa käyntiin rutiininomaisesti klo 14-16 ja juuri tuon aikavälin täyttäminen päivittäin on tämän hetken keskeisin projektini (ohjelmaa on nyt lyöty lukkoon maanantaille asti).

Seuraavana vuorossa riemukkaat telkkariorgiat! Hölmöläishuveihini kuuluu, että jemmaan aina viikon aikana tulleet jaksot tietyistä komediasarjoista - ja ahnehdin ne sitten yhteen putkeen perjantai-iltana. Rohmukatselu siis alkakoon! Tällä kertaa lienen huomenna jopa MUISTAVANI, mille tänään tuli naurettua…

[quote]
[/Wisefool, rohkeasti vaan kommentoimaan meidän muiden tekstejä jos siltä tuntuu!
quote]

Mutta kun, mutta kun… kun UJOSTUTTAA?? Hahahaha!

Tekstisi, Vilma, sai minut kyllä myös vakavoitumaan. Jäin pohtimaan sellaista, että aidon päätöksen saavuttaminen voi parhaimmilaan olla vapauttavaa ja myös helpotusta ja alkukantaista voimaa antava lähde. Mutta kuinka hitossa taistella omaa päätöstään VASTAAN?

Usein näet tuntuu, että tietty osa mielestäni on jo tehnyt päätöksen juomisesta, ennen kuin muu osa mieltäni on edes ehtinyt mukaan prosessiin. Ja tuon päätöksen selättäminen on minulla onnistunut oikeastaan vain tilanteissa, joissa olen voinut tyynnytellä itseäni halveksuttavilla lupauksilla, tyyliin “kunhan tänään et juo, voit huomenna hoitaa sen ja sen velvollisuuden - ja illalla sitten kitataan hyvällä omallatunnolla”. (Koen muuten tuollaisen kaupankäynnin yhdeksi nöyryytävimmistä ilmiöistä, joita alkoholismini minulla teettää.)

Ääh… joku voisi seuraavaksi opettaa, kuinka oikeaoppisesti otetaan lainaus toisen kirjoituksesta… :laughing:

Edit: nvm, taisin sittenkin jo keksiä! :smiley:

Wisefool, dramatiikkaako? Voisit hakkeutua vaikka johonkin draamakerhoon, voisit olla siinä aika hyvä. Enkä nyt tarkota mollata sun raittiutta, komppaan vaan sun omia sanoja.

Sun juomamylly on rouskuttanut sammaan tahtiin mun myllyn kanssa. Jos aamulla pittää ajjaa autoo, niin ajossahan sitä pittää alottaa, että ehtii sen pullon tyhejentää. Vaikka ei mun tarvi ajjaa, jos ei kykene, siitä olen tarkka.

Mun perjantai ei menny iliman mielitekoja. Siivouspäivä ja sen jäläkeen on ollu kiva sytyttää tuikut ja ottaa vinkkulasi kätteen. En teheny sitä. Keskustelin hetken itteni kanssa. Itekö ku kyssyy ja ite vastaa, niin aina saa mieluisan vastauksen. Lähdin viemään haudoille kynttilöitä.

Syntymämasennuksen kanssa saa näin talven odotuksessa tapella. Se yrittää olla vahava ja väkevä.

Sun kolomen tunnin unet on ihan luxusta, mää se katon kelloo tunnin vällein. Sekin on niitä viinapirun ja masiksen aikaansaannoksia.

Varaa mummon leipomusten tilalle tulevaa varten kaupan pullaa. Vaikkei se olekkaan sama asia. Ei maku eikä tunne.

Tsemppiä viikonloppuun. Jatka sammaan tahtiin.