Tsemppiä!
Oon uusi täällä ja koetan johonkin kommentoida mutta aina häviää tekstit!
Wisefool!
Hyvä kun olet järkännyt itsellesi puuhaa!
Se on minua auttanut paljon. On jotain, jota odottaa.
Minulla ei ole pitkää taustaa täällä, mutta paljon pienessä päässäni on tapahtunut lyhyessä ajassa.
Aikamoista vuoropuhelua korvien välissä on käyty… alkoholi on ollut niin monessa asiassa osallisena ja tullut niihin itsestäänkuuluvaksi. Niitä olen pikkuhiljaa, yksi kerrallaan kohdannut esim mökkiloman, omat synttärit, ensimmäinen viikonloppu ilman viiniä moniin vuosiin.
Olen lohduttautunut ajatuksella, että aivot oppivat uutta ja mukautuvat uusiin toimintatapoihin. Niitä on vaan nyt toistettava ja kärsittävä vähän sitä tylsyyttäkin.
Kuulostaa aika kurjalta, mutta kurjaa se oli morkkiskin, pelko kestääkö keho? Ja ainakaan parempaan suuntaan ilman vähentämispäätöstä ei elämä olisi mennyt.
Välistä tuntuu tyhmälle kirjoitella kun itsekin on niin alussa. Ensimmäinen oikea yritys päästä alkoholin kuristusotteesta. Mutta kaipa jokainen vaihe on arvokasta! On! Ja näistä pienistä jutuista tulee pikkuhiljaa isoja ja merkittäviä. Onneksi voi mennä hetken kerrallaan. Ja tulevasta ei tarvitse liikaa huolehtia.
Toivottavasti loppuperjantai sujui mukavasti ja huomenna olet aamusta pirteä!
Kiitoksia jälleen ystävällisistä, ajatuksia herättävistä ja huolella kirjoitetuista kommenteista! Kahlailen niitä edes takaisin hyvillä mielin. 
Jaahas minä en olekaan vielä sinua tervehtinyt Wisefool eli hauska tutustua sekä luonnollisesti tervetuloa mukaan 
Minä oon täällä jonkun aikaa jo roikkunut mukana ja edistystäkin on tullut, mutta keskeneräistähän tämä on. Eikä tässä taida koskaan valmiiksi tullakkaan omalla tavallaan.
En minä ilman plinkkiä olis päässyt edes alkuun tässä hommassa.
Kiitos Vilmasto! Kiva, että sinäkin piipahdit!
- päivä selvänä. Ei dramatiikkaa. Uniongelmat jatkuvat ja nivelten turvottelu yltyy. Sivuutan mokomat pikkuhaitat olankohautuksella, joskaan en pidä siitä, että ne sabotoivat suunnitelmiani. Mieliteko juomiseen oli tänään vain hiljaista kuiskintaa takaraivossa siihen asti, kunnes kävelin lähikaupan tuttuakin tutumman kaljahyllyn ohi. Sisälläni läikähti lämmin, hyvä olo, jota tuo hylly edustaa. Kävelin ulos ärtyneenä siitä, kuinka vahvasti mieleni halajaa välitöntä mielihyvää kaikesta välittämättä, tulevaisuuteni kustannuksellakin.
Siirrän ostosreissuni toistaiseksi kokonaan uusiin myymälöihin.
Heh, pidän tuosta ajatusmallista oikein kovasti! Se sai minut hymyilemään muistoilleni koiran kouluttamisesta ja uuden urheilulajin tai soittimen opettelusta: toistoa, toistoa, toistoa… Välillä oppilaat - oli kyseessä sitten koira tai kroppa! - olivat nyreissään ja yhteistyöhaluttomia jankuttavan isännän kanssa, mutta asiat etenivät ja saavutukset olivat mieluisia. Vaikken siis ole isäntä alkoholismilleni, JOITAKIN toimintamalleja voin silti jo nyt muuttaa.
MUISTUTUKSIA ITSELLE: Eipä se humala kovinkaan kummoiselta tuntunut. Missään tapauksessa ei sellaisen ihannoinin arvoiselta, kuin mitä janoisena muisteli. Mukavakin fiilis oli sumeassa rinnakkaistodellisuudessa koettu, mitään aitoa ei käteen jäänyt. Äläkä kehtaa edes PUHUA elämän etenemisetä, jos juot. Niin, ja rahat, jotka taas tuhlasit, on iäksi menetetty.
En päätynyt juomaan, mutta melkoinen tuijottelusessio oli kyllä tänään.
Erehdyin käymään iltapäiväsuihkussa, mikä minulla toimii yleensä johdantona kaljanhakukeikalle, eikä siinä muuta sitten tarvittukaan. Havahduin seisomasta eteisessä ulkovaatteet yllä, pää tyhjänä, mutta selvästi jonkinlaisen juomapäätöksen tehneenä. Tuijotin hievahtamatta seinää varmaan pari minuuttia yrittäen kuumeisesti selventää ajatuksiani. Ei selvennyt.
Seuraavaksi olinkin sitten jo lähikaupassa tuijottamassa intensiivisesti makeishyllyä vältellen aktiivisesti katsomasta juomaosaston suuntaan. Lopulta jokin ihme jännitystila herpaantui aivan itsestään(!) ja pääsin kävelemään ulos ilman juominkeja.
Harmittaa, että “voitin taistelun” ilman omaa ansiotani. Olen kovin keinoton painimaan tuollaisia puuskia vastaan, en oikein osaa edes tarttua niiden aikana mihinkään. Jälkikäteen on sitten pöllähtänyt olo: “Mitä ihmettä minä oikein taas ajattelin??” Suorastaan hirvittää putoaminen moisen automaattiohjauksen valtaan. Viimeisin retkahduksenikin tapahtui melko lailla samoissa merkeissä. Myös silloin varsinainen viinan HIMO iski vasta kotimatkalla Alkosta, kun syyllinen fiilis alkoi heräillä ja yritin vaisusti ylipuhua itseäni tyyliin “se, että pullo tuli vahingossa OSTETTUA ei tarkoita, että se pitäisi välttämättä AVATA…” (Salli mun nauraa: kossu oli korkattu jo ennen, kuin ehätin vetää kotihynttyyt niskaan.)
PS. No, tulipahan perjantain ratoksi ostettua ainakin valikoima tooooosi huolella valittuja karkkeja! Hahahaha!
Hei Wisefool!
Upea suoritus! Sä selvisit!
Sun on varmaan ajateltava jo siellä iltapäiväsuihkussa tai jo aiemmin, mitä siitä helposti seuraa.
Me ollaan niin totuttujen tapojen orjia! Mutta ethän sä ilman suihkuakaan voi olla! 
Sä rinnastit joskus mun uusien muistijälkien oppimisen metodin ja koiran kouluttamisen. Aika samanmoinen homma se taitaa olla. Sitä vois alkaa kouluttaa itteensä. Puhua niinkuin koiralle (ehkä sisäisesti ympäristöä ajatellen) . ” Kuules nyt Musti, nyt on käyty suihkussa. Ei lähetä nyt heti vielä lenkille. Sohvalle paikka ja maate. Ei vedä siellä kaupassa hihnaa kohti vääriä hyllyköitä!”
Kyllä sitä on ittensä kanssa aikamoista kouluttautumista…
toivottavasti sulla oli herkullisia nameja!
Hahaha! Kiitoksia Varjolilja kannustuksesta ja hauskaisasta tekstistä! Tämä Musti tosin voisi kaivata sähköpantaa…
Ja kyllä: olen itse asiassa parin viikon ajan jo muuttanut useita juomisen aloitukseen liittyviä rutiinejani, mutta en selvästikään riittävän tinkimättömästi ja asiaankuuluvalla vakavuudella. Otan opiksi. (Heh, kyllä minä muuten joka tapauksessa aamuisin suihkussa käyn! Tuo pikainen iltapäiväpesu on vain turha, hassunkurinen poikamiestapa, jolla virkistän itseäni hoidettuani aamupäivän asioinnit yms. ennen kuin heitän taas kotilökärit jalkaan!)
Wisefool, niin tuttuakin tutumpaa sun toimet.
erona vain se että sun suihkun sijaan mulla kaljakauppa kutsui siivoushommien aikana. kutsu voi olla voimakas toki muissakin yhteyksissä mutta kodin pari kertaa viikossa tapahtuva perussiivous pani erityisesti vipinää kinttuihin. ensin tämä että ei tällä kertaa. aloitan imuroinnilla, sitten tiskaan. päässä pyörii edelleen toi ei tällä kertaa. mutta kas, viimeistään ennen loppusilausta - vaikkapa lakanoiden vaihtoa - ryntäänkin jo kauppaan just ne kotilökät jalassa ja kotiin päästyäni pakkaan oluet pakastimeen jäähtymään. niiden jäähtyessä se loppusilaus sujuu kuin tanssi. toisinaan taas oikein piiiiiitkitän tulevaa nautintoa, tyyliin vois pyyhkiä vielä vaikkapa tuon tai tuon hyllyn. partsin räsymatotkin vois ravistella. kun kaikki on tip top valmista niin jess, ja pian jo kuuluu tölkin suhahdus ja kaadan liki hileisen juoman korkeaan kapeaan lasiin “juhlan kunniaksi”.
eli se siitä “ei tällä kertaa”-hokemasta.
mutta tiedoksi meille että onneksi vanhakin Musti oppii vielä!
Melkoisen hankala lauantai. Alkoholin kutsu on ollut yhtäjaksoista huutoa koko päivän. Olo on vielä nyt illallakin levoton ja rauhaton. Olen vimmaisesti pitänyt itseni liikenteessä aamusta lähtien, sillä kotiin en ole mitenkään uskaltanut jäädä. Näin viikonloppuna mielitekoa pahentaa entisestäänkin parvekkeelle kantautuva iloinen riekunta lähipubin suunnalta, naapurista kuuluva bilemusiikki, juopunut älämölö rappukäytävästä…
Haluaisinkin kysyä: millä keinoin te muut olette saaneet rikottua kotijuomiseen liittyvää “kulttuuria”? Tarkoitan: kuinka istua saman tietsikan ääressä katsomassa samaa YouTubea, kun juoma pöydällä on eri? Kuinka nauttia samasta musiikista, kun tölkki kädessä onkin Cokis? Kuinka maleksia tuttuun tapaan ympäri asuntoa, kun mielikuvitusta ei vilkastutakaan muu, kuin kofeiini?
Huokaus.
Siihen vaan tottuu ettei olekaan se viinilasi kädessä. Aluksi mä olin kyllä niin pahalla tuulella ja ärisin miehelle…vähitellen se vaan helpotti. Mulle suurin tuska oli kun olen tottunut ruokaa tekemään vapaalla viinilasin (lasillisten…) kanssa ja se oli ihan kamalaa ilman sitä. Mä keittelin kahvia ja teetä kaveriksi. Nyt en enää tarvi niitä. Ei se etten kaipais sitä viiniä kaveriksi, mutta nyt olen tosiaan vain tottunut siihen.
Yritin aluksi limsoja ja mehuaj, mutta kun ne ei maistu niin ihan kivennäsivettä sitten.
Eli mun vastaus oli kyllä aika tylsä…siihen vaan tottuu 
Mullakin ollut hankalampi viikonloppu… joku tökkii. Ärsyttää.
Tiedän kyllä mikä siellä ärsyttää. Voin syyttää miehen punaviinilasia ja sitä, ettei hän kannusta, mutta pohjimmiltaan se on minä itse ja mun päätös olla juomatta. Se ärsyttää. 
Ja samaan aikaan haluan olla juomatta.
Tylsyyden sietäminen. Se on aikamoinen avainsana.
Kun ei juo, tulee tilalle aikaa. Sillä juodessa ei paljoa tarvitse ajatella kun on pienessä pöhnässä. Silloin ei tule pahemmin ajateltua…
Nyt sitten on sitä aikaa. Ja jos siihen ei enää kuulu juominen, niin milläs sitä päätään saa nollattua?
Mullahan juominen on juuri lähes ainoastaan kotiin. Koska olen kotona hyvin paljon.
Ehkä sitä alkutaipaleella on hyvä olla ihan aikataulutettua aikaa. Eli aivan tietoisesti keksiä menoja. Missä sinä voisit katkaista alkoajatuksen edes hetkeksi? Leffa? Joku harrastus?
Mulle on ollut hankala se perjantai-ilta. Sen käytöskaavan rikkominen. Siksi sovin tyttäreni kanssa, että perjantaisin me mennään uimaan. Menemme sinne sillä aikataululla, että paluu on sen verran myöhään, ettei alkoon enää edes ehdi. Se on helpottanut, sillä kotona tuskailisin asiaa enemmän.
Onkos sulla alkoholin takia jäänyt jotain asioita toteuttamatta tai tekeminen vähentynyt? Voisitko suunnata turhaa energiaa siihen suuntaan? Monelle urheilun aloittaminen tai lisääminen on auttanut.
Viisaammat eli ne, joilla on enemmän kokemuksia vähentämisestä sanovat, että ajan myötä tämä ongelma helpottaa. Ajatus alkoholista ei ole ihan koko ajan päällä.
Ei taida olla sitä suoraa oikotietä onneen… Mä olen itse puhunut ns. elämysten etsimisestä. Kun tykkään esim teatterista ja erilaisista tapahtumista. Olen aiemmin alkoon kuluttamillani rahoilla ostanut lippuja asioihin, jotka antavat henkistä mielihyvää.
Aina ei toki jaksa olla menossa. Sehän on selvää. Silloin on vaan kait kohdattava ne hankalat hetket. Ja se vaatii pitkää pinnaa, ajatusten tasolla tiettyä päätöstä jo ennakolta. Ärsytyksen kestoa. Ajatuksissa paluuta niihin ikäviin hetkiin mitä alkoholin juonti on tuonut… ja mihin elämä menisi jos sitä samalla menolla olisi jatkanut.
Mulle päihdekeskusteluissa tyyppi kerran sanoi, että haluatko sen ns. vapaalipun (kuvitteellinen) juomaan. Hän voi antaa sen mulle heti. Tässä on, ole hyvä. Näin helppoa se on. Mutta ennenkuin otat sen vastaan niin, mieti pieni tovi käytätkö sen nyt heti? Se on voimassa nimittäin myös huomenna, ylihuomenna ja koko loppuelämän. Tuo kolahti silloin mulle. Niinpä. Enkö Mä voi antaa sille alkoholittomalle vaihtoehdolle kuitenkin mahdollisuuden? Koska mulla on se vapaalippu. Olisinko minä itse kuitenkin sen arvoinen, että yritän. Tuolla ajatuksella ne alkuviikot kepluutin. Ja yritän nilkuttaa myös eteenpäin…
minäkin allekirjoitan tuota totuttamista. hirvittävän tylsältähän se kuulostaa ja sitä se myös on. mutta kun se palkinto on niin mahtava että siihen(kin) ainakin saattaa jäädä koukkuun. Wisefool, muista että me ollaan oltu Vilmaston kanssa täällä Vähentäjissä jo kohta kaksi vuotta eli olemme totisesti olleet mekin “aloittelijoita” eikä tässä koskaan valmiiksi tulekaan. niin minä ainakin sen koen kuten varmasti Vilmastokin ja kaikki muutkin.
eli ei se muutos ihan nopeasti tapahdu. herranen aika me kirjoiteltiin pari vuotta sitten aika tuskaisiakin tekstejä välillä kun tuntui siltä, ettei mistään tule mitään.
vähän aikaa sitten muistelin esim parin vuoden takaista itsenäisyyspäivää, minkä tämä vuodenajan pimeys toi mieleen.
eli että miten kamalan vaikeaa sitä oli ostaa oluiden/viinin sijaan juhlajuomaksi Pommacia. niin vaikea rasti että tosiaan muistan sen taiston vieläkin 
nykyisin joku itsenäisyyspäivä tai muu juhla ei juurikaan hetkauta.
ensimmäisen tipattoman tammikuun sain pulkkaan vain hammasta purren. ja mässäilemällä herkkuja, mikä on toki ihan ok.
tein silloin vielä töitä ja otin tammikuun peräti vapaaksi jotta saatoin keskittyä tipattomaan täysillä. annoin itselleni luvan katsella pollarisarjoja vaikka keskellä päivää. muistan kun laskin vuorokausia ja joka aamu kirjasin Plinkki-tekstini alkuun 1. päivä, 2. päivä jne.
säästyneillä rahoilla ostin muistaakseni useammankin meikkituotteen tai muuta pientä mielenpiristystä. se auttoi vähän.
tuommoinen palkitseminen onkin minusta erittäin tärkeää.
yhden tällaisen lahjan muistan oikein hyvin. ostin superkallista oliiviöljyä. se pullokin oli jo niin kaunis. tiedän, oliiviöljyä pitäisi säilyttää komeron pimeydessä mutta pidin sitä näkyvillä tiskipöydälläni. se oli siinä mieluinen muistutus.
opettelin myös ajattelemaan että minä nyt olen tämmöinen tapaus joka on saanut ristikseen sekä rastikseen riippuvuuden. mutta että sen kanssa voi elää. eli mulle ei toimi se, että kysyisin mieli mustana miksi juuri minä addiktoiduin. miksi ei? tai että olenpas minä surkea tyyppi. ei, ei näitä mollaamisia siis.
tärkeintä on yrittää parhaansa. että jatkaa sitä yrittämistään. eikä haittaa jos välillä kompuroi vaan saman tien uutta yritystä kohti.
kirjasin/kirjaan myös tarkkaan mielialojani. missä mielentilassa syntyy se kaikista voimakkain mieliteko? entä mikä tilanne erityisesti laukaisee mieliteon? ei siinä nimittäin mitään ihmeellistä tarvinnut tapahtua. esim vain keskustassa asiointi tuotti mieliteon poiketa iltapäiväoluella. että se kuuluu asiaan, oli väittämäni. no eikä kuulu.
samoin mulla oli se siivouskuvio, mistä eilen kirjoitin. kuten sulla se suihkun jälkeinen “olo”.
tosta suihkujutustahan sä voit ja oletkin jo aloittanut. opettele siitä irti. ensialkuun ehkä pelkästään siitä. sitten otat seuraavan “kohteen” minkä paat muutosten listaasi.
luin alkuaikoina todella paljon Plinkin Oma Apu-osioita. erityisen tärkeäksi koin/koen Retkahduksen Ehkäisyn Käsikirjan. se löytyy pdf-tiedostona kun vähän jaksaa penkoa. tein niitä tehtäviäkin sieltä. ostin oikein erityisen vihon tehtäviä ja merkintöjäni varten.
luin kaikin puolin paljon Plinkkiä, myös Lopettajien puolta.
luin muutoinkin lähes mitä tahansa alkoholismiin liittyvää kirjallisuutta, mitä tosin olen lukenut jo nuoresta aikuisuudestani lähtien.
eli paljon vastaan tuli tuttua juttua mutta uuttakin asiaa toki löytyi. lisäksi asioiden kertaaminen on tärkeää. toistoa toiston perään. kuten se Mustikin sitä tarvitsee
ja juuri tuo tylsyyden sietäminen! argh, siinäkin on aina vaan opettelemista. on käytävä dialogia itsensä kanssa. jaahas, taas tätä tylsyyttä riittää ja piisaa mutta se on käytävä läpi. tai jaahas, taas vituttaa oikein urakalla, mutta sekin hetki on vaan selätettävä.
kuten sanotaan, tunteita tulee, mutta ne myös menevät. ne ovat jatkuvassa liikkeessä. tosin depressiosairaus on aina eri asia.
moni on todennut, ettei se vielä oikein riitä että korkki pysyy kiinni (mikä toki on jo paljon!) vaan sitä itsetuntemusta on aina paikallaan lisätä. eli mitä paremmin oppii tuntemaan itsensä, niin jälkijunassa seuraa ehkä (siis EHKÄ) myös ikään kuin luonnollisena “kehityskaarena” alkoholin vähentyminen elämäntavassaan.
sitten tulee tämä perushokema: kaikki on niin tavattoman yksilöllistä. lause tuntuu loppuun kalutulta, mutta kun se on totta.
eikä, muuten, kukaan ulkopuolinen voi antaa vastauksia siihen, miten kukakin onnistuu tai ei onnistu. se on sula mahdottomuus.
eihän sitä voi tietää itsekään varsinkaan vähentämis/lopettamispyrkimyksensä alkutaipaleella, saatikka siis ulkopuolinen.
ei elämänkumppani, ei sukulainen, ei ystävä, eikä ainakaan joku netin välityksellä sinut ja tapasi “tunteva”. se on ihan höpö höpöä.
suoraan sanottuna älä missään tapauksessa säikähdä, jos joku pöllähtää vaikka ketjuusi ja vähättelee pyrkimyksiäsi; sellaista valitettavasti tapahtuu joskus, onneksi kuitenkin harvoin.
totuttaminen on siis se sana. vähentäminen pyrkimyksenä perustuu siis kysymykseen, onko mahdollista totuttaa itsensä uusiin tapoihin? eikä se selviä kuin kokeilemalla ja yrittämällä. moni on täällä havahtunut joko nopeasti taikka viiveellä ettei se hänen kohdallaan suju, ja siirtynyt sitten Lopettajien puolelle.
Varjolilja muistutti tärkeästä asiasta. tässä on lupalappu juomiseen. voit käyttää sen heti - tai huomenna.
minusta tuo on lohdullinen mielikuva ja olen käyttänytkin tuota omalla taipaleellani.
eipä muuta tällä kertaa kuin yritetään kehittää sietokykyämme tylsyyteen nyt ja tulevaisuudessakin.
tsemppiä siihen meille jokikiselle 
Kas vaan Sylviahan olikin kerennyt jo kirjoitella tänne mun ajatuksia jälleen kerran mä ajattelin nyt aamulla tulla lisää kirjoittamaan kun en illalla jaksanut, mutta nyt ei tarvikkaan kaikkea naputella.
Paljon meillä on samoja ajatuksia ja juttuja, mutta kuten todettu jokaisella se oma yksilöllisyytensä.
Minä tässä vasta kuukausi sitten luin näitä OmaApuja täältä. Ne testitkin tein silloin. Enkä ole lukenut yhtään tähän liittyvää kirjallisuutta.
En ole kirjannut mielialojani tai seurannut niitä miksi/milloin. No tai siis onhan tää plinkki se yks seuraamisväline joo.
Minulla ei ole masennustaustaa ja välit vanhempiinkin kunnossa eli en voi niihin keskusteluihin pahemmin osallistua. Eikä parisuhteessakaan ole mitään valitettavaa.
Jos nyt alottaisin alusta lukemaan kaikki mahdolliset kummastakin ketjustani niin olisin varmasti taas aika järkyttynyt teksteistäni. Välillä olen sen tehnytkin ja saanut uutta puhtia hommaan.
Se eka tipaton tammikuu oli hampaitten kiristelyä ja olin pahantuulinen akka. Sitten on ollut niitä parin kolmen viikon juttuja ja aina vaan helpommaksi muuttuu. Edellinen kuuden viikon tipattomuus ei lasten leikkiä ollut, mutta kertaakaan en tosissani taistellut jossakin viinakaupan ovella. Vaikka se mielikuva siitä punkkulasillisesta käykin välillä mielessä.
Mä morkkasin itseäni todella usein ennen plinkkiä peilin edessä. Lauantai kun vaihtui sunnuntaihin niin peilistä katoin itseäni ja soimasin, että juoppo akka. Niin siis jos oli vapaa viikonloppu eli sitä viiniä olin tissutellut ahkerasti. Sunnuntai aamuna katsoin taas peiliin ja sanoin, että juoppo olet. Erikoista, että se aina tapahtui viikonloppuvapailla. Ei arkivapailla vaikka silloinkin sitä viiniä meni.
Se varmaan tuli just mieleen kun tänään aamun hämärissä mulla oli kuskin hommia ja oli ilo hypätä ihan pelotta auton rattiin. Rallattelin siinä samalla (väärä ilmasu kylläkin kun Metallica pauhas radiossa just…). mutta vanha vilmasto olis toiminut toisella tavalla. Vaikka mulla on nyt “myöhäsiä iltavuoroja” niin olisin mä muutamat illalla juonut koska on viikonloppu ja olis olllut kamalaa tuskaa toimia aamulla kuskina.
Mun elämässä on tosiaan ollut valtavasti surua ja menetyksiä. Mikä ihana syy rypeä itsesäälissä ja turruttaa ajatuksia viinalla. Niin mä teinkin välillä/ennen plinkkiä. Mutta nyt kun viime keväänä serkun saattohoito tuli tiensä päähän ja luonnollisesti samana iltana korkkasin vanhaan tapaan viinipullon niin se ei toiminutkaan enää. Jotain oli tapahtunut pikkuhiljaa.
Vaikka se jippiijippiijuuaanviinaa-fiilis on talttunut ja elämä on rauhallisempaa niin hetkeäkään en kadu, että eksyin tänne vuosi sitten loppiaisena. Välillä tosiaan on ollut hankalaa kun lentää kuraa niskaan koska olen vähentäjä. Mutta se mitä vähentäjänäkin voi saada aikaseksi niin sitä ei kukaan voi ottaa meiltä pois.
Ja vaikka toiset on olleet jo pitempään täällä niin uudet tuo aina uutta virtaa ja juttuja. Tuo Varjoliljan kertoma lupalappuhan on vallan mainio! en minä ole moista koskaan tainnut käyttää vaaan nyt otan käyttöön!
Ja eikai tää elämä nyt niin tylsää ole jos ei tarvitse enää ahdistua jatkuvasti viinan takia?! mä ainakin olen viime aikoina huomannut semmoisen ihanan uuden kuplivan ilon sisälläni koska mä olen pystynyt johonkin mitä ennen vain olen kateellisena katsellut. Minulle just vaikka se ruokakaupassa käynti ilman sitä siiderihyllyjen tuijottelua on iso ilo
Tsempit jokaiselle <3
Kiitos vilmasto, Varjolilja ja SylviaPlaa upeista kommenteistanne! Arvostan aivan valtavasti mietteitänne, ehdotuksianne, vaivannäköänne ja sitä vilpittömyyttä, jolla kokemuksistanne kirjoitatte.
Heh, eritoten haluan kiittää teitä siitä, että annoitte minulle ikäänkuin synninpäästön erääseen mieltäni karvastelleeseen asiaan! Minähän siis olen ohjelmoinut aikatauluuni jokaiselle iltapäivälle erilaista mielenkiintoista tai pikkuisen elämyksellistäkin aktiviteettia, ajatuksella pahimman mielitieon hetken yli pääseminen. Olen kuitenkin alkanut potea syyllisyyttä siitä, että moisiin puuhiinhan ne juomattomuudesta säästyneet rahat nyt sitten menevät ja että välittömän mielihyvän hakemisesta tuollaisessakin on kysymys. Kulmat kurtussa olen pohtinut “palkitsenko” itseäni liikaa jo heti näin alussa - varsinkin, kun viimeksikin taisin SILTI retkahtaa jo 5 päivän jälkeen. Kommenttinne rauhoittivat omatuntoani ja saivat puuhani tuntumaan vähemmän hölmöläismäisiltä!
Haluan muuten tuoda esille, että varsinainen tavoitteeni ei ole VÄHENTÄMINEN. Tavoitteeni on olla juomatta TÄNÄÄN. Ennen plinkkiin liittymistäni kokeilin jonkin aikaa puhdaspiirteistä vähentämistä. Yritys oli jo ennalta tuhoon tuomittu, eikä sitäpaitsi edes onnistuessaan riittäisi tarkoitusperieni saavuttamiseen. Alkoholismini on liian syvälle iskostunutta. En voi sallia itselleni lupaa vaikkapa perjantaipulloon, koska silloin koko viikko kutistuisi vain viikonlopun odotteluksi ja arkipäivät kieli pitkänä kärvistelyksi. Ja jos kerran perjantaina olisi lupa juoda, niin miksei saman tien jo torstaina…? Tai jopa keskiviikkona…? Ja jos kerran eilen join, niin miksikäs en tänäänkin…?
Liityin Vähentäjiin, koska täällä vaikutti olevan niin ystävällistä ja fiksua porukkaa, että arvelin ryhmän tarjovan TURVALLISEN ympäristön aloittaa yritykset puhua Omasta Suuresta Tabusta. Käsitykseni Lopettajista on kohenemassa, mutta ensivaikutelmani oli, että ko. ryhmässä on sellaista turhanpäiväistä riitaisuutta, jota en lähtökohtaisesti pidä rakentavana. Aikomukseni raitistua on minulle aivan liian tärkeää ja aivan liian hauraissa kantimissa, jotta ehdoin tahdoin asettaisin itseni ympäristöön, jossa nimettömyyden verhon suojista huutelevat kyynikot voisivat provosoida minusta esiin hedelmätöntä defensiivisyyttä. Alkoholismistani avautuminen on tällaisenaankin tarpeeksi vaikeaa. Näillä näkymin vaaditaan vielä paljon harjoitusta, ennen kuin rohkaistun hakeutua kontaktiin jonkin ammattitahon kanssa (jollaista toki tiedostan jatkossa tarvitsevani).
Jostain syystä haluan myös alleviivata, että minä EN ole masentunut. Enkä ahdistunut. Depressio ryösti minulta tusina vuotta elämästäni ja suuren kimpaleen tulevaisuuttani, mutta vaikka tietyt jäännösoireet jäivätkin kroonisiksi, varsinainen sairausvaihe on ollut remissiossa jo jokusen vuoden. Niinpä valtaosa nykyisistä alakulon ja energiattomuuden kausistani ovat suorassa kausaalisuhteessa alkoholin käyttööni - ja sellaisina siis täysin itse aiheutettuja. En suostu vesittämään kenenkään aidosta, aktiivisesta masennuksesta kärsivän sairautta heittelemällä ko. termiä kevyesti ympäriinsä, enkä varsinkaan viittaamalla sillä omaan nykytilaani.
Äsh. Jano on ollut taas koko päivän läsnä, kuin sotkuinen möykky mahassa. Olen pahoillani, että kärttyisyys kuultaa tekstistäni läpi näin selvästi. Se ei kuitenkaan kohdistu yhteenkään henkilöön tai ryhmään.
Tämä on mahtavan hienosti muotoiltu kysymys!
Mun suurempi ongelma liittyy baarikännäilyyn mutta tässä omia tuntemuksiani oikein piinallisen tarkkaan havainnoituani olen tullut siihen tulokseen että kotona tissutteluun tylsyys on suurin syy. Olen kutsunut sitä myös merkityksettömyydeksi mutta siihen sanaan liittyy syvä masentuneisuus. Kun mielialani on korkeammalla, tuo tunne on pelkästään pitkästyneisyys, arjen monotonisuuden sietämättömyys.
No mikäpä siihen auttaa? Minä väittäisin että siihen auttaa oman pään sisäinen dialogi jossa systemaattisesti kumotaan omien aivojen tuottamat perustelut. Siis kun aivoissa kuiskuttelee että voit sä nyt sen yhden ottaa niin siihen vastaa että mutta kun mä olin päättäny olla ottamatta. Kuiskaus sanoo että kurjaa syödä toi pihvi ilman punkkua niin sanoo että joo voi olla kurjaa mutta nukutaan sitten yö paremmin. Jne. jne. loputtomiin. Ja jossain vaiheessa tilanne on ohi, pitääkin lähteä nukkumaan tai harrastukseen tms. mikä keskeyttää argumentoinnin.
Ja sitten kokemus ja tottumus. Mä harjoittelin viikko sitten tipatonta viikonloppua. Perjantai oli inhottavaa ja lauantaina olin masentunut mutta musta tuntuu että mun aivot oppi jo sinä aikana jotain uutta kiusauksen vastustamisesta. Tänään oli tuo pihvi ja punkku -tilanne mutta sinnikkäästi kävin tuota dialogia, nyt on pihvi syöty ja punkku edelleen korkkaamatta. Kohta harrastusmeno ja sitten ei enää pysty koska sitten vaikuttais jo yöuniin. Toisin sanoen tää päivä on 99% varmuudella nollapäivä. Jee!
Sehän onkin jo iso juttu kun on tavoite selvillä! mä aluksi päätin sen tipattoman kuukauden ja sitten ollut välillä vähän hukassa se tavoite, mutta aina se on sitten tarkentunut kuitenkin. Mä haluan koko ajan lisää ja enemmän sitä vähentämistä.
Enkä minä mitään ärtyneisyyttä huomannut tuossa tekstissä vaikka muutamaan kertaan sen luin läpi 
Mutta tsempit tähänkin päivään sinulle ja muille 