Öhöm, ei millään pahalla mutta huumeisiin kuten alkoholi ja kannabis, puhumattakaan kovemmasta kamasta kanta on aina kielteinen 
Masentuneen, ahdistuneisuushäiriöisen, bipon jne…pitää kyllä lääkkeensä saada ja syödä 
T. Lizzy with Opamox and Sepram
Hyvä kysymys Solkannel, mutta vastaukset löytyvät yleensä vasta silloin, kun tositilanne tulee eteen. Mutta pohdiskelua mitä-jos tiimoilta:
-
Hammaslääkäripelot hoitunevat kyllä hyvällä puudutteella (joka ei ole opiaatti vaan puudute siinä missä muutkin) sekä valitsemalla rauhallinen hammaslääkäri.
-
pitkään jatkunut unettomuus on vaikea ongelma esim kroonisista kivuista kärsivällä tai muista vaikeista ahdistavista tilanteista toipuvalla. Alkoholistille jokin muu vaihtoehto kuin bentso on mielestäni kuitenkin parempi unilääke (esim Seroquel pienellä annoksella, Triptyl,mirtatsapiini pienellä annoksella tms). Joskus kai lyhytaikainen bentsojen käyttökin on mahdollista, mutta kun se toimii samojen dopamiiniratojen ja GABA-esto ratojen kautta kuin alkoholi, niin on aika koukuttava aine.
-
Jos käsi on irti tai muuten kovat kivut esim sydäninfarkti, ei siinä kannata alkaa estää oksikodonia tai morfiinia laitettavaksi suoneen (jos yleensä on tajuissaan). Tavoite on pysyä hengissä.
-
Syöpäkivuista kärsivät eivät tule riippuvaisiksi opioideista, ne eivät toimi näissä kivuissa mielihyväratojen välityksellä. Kärsimys ei jalosta tässä suhteessa lainkaan. Alkoholia tai huumeita käyttävälle opioidien määrääminen syöpäkipuun sen sijaan on ongelmallista, kun yhteisvaikutus alkoholin tai muiden huumeiden kanssa saattaa olla ja onkin hengenvaarallinen. Raitistuneelle alkoholistille taas voisin ajatella, että kovat kivut ja usein syöpään liittyvä masennus taas johtaa ennemmin juomiseen, ellei adekvaattia hyvää opioidilääkettä käytetä riittävillä annoksilla. Buranat sun muut eivät auta tässä tilanteessa juuri lainkaan.
Itselläni on hieman migreenivaivaa. Kyllä minä siihen vaivaan käytän ketoprofeiinia. Kipeitä lihaksia hoidan kylmägeelillä. En minä ole mikään lääkkeiden vastustaja, vaikka olenkin lääkekriittinen.
Keskustelu lääkkeistä ei oikein ole minun alaani, koska olen joutunut turvautumaan lääkkeisiin äärimmäisen harvoin.
Olen sitä mieltä, itseäni koskien tietenkin, että kaikelle kivulle on jokin syy. Jos syy ei ole selkeästi todettu esimerkiksi jonkin vamman aiheuttamaksi, koetan etsiä syyn kipuun. En siis ensimmäiseksi heitä mitään pilleriä suuhuni tai voitele ihoani millään geelillä.
Minun elimistöni on ilmeisesti aina toiminut niin, että selittämätön kipu on ollut kuin varoitusvalo auton kojelaudassa. Jotain on pielessä ja vika on korjattava. Pieni ja isompikin pään kivistys on lähtelyt kun vedän kengät jalkaani ja palttoon päälleni ja lähden ulos. Joko puuhastelemaan jotain tai suorastaan lenkille. Ulkoilmaan nimenomaan, eikä johonkin tunkkaiseen saliin, jossa on monenmoisia vempaimia kuntoilua varten.
Eräs syy on ollut se, että psyyken puolella, korvien välissä on ollut jotain käsittelemätöntä “mössöä.” En väitä, että varsinaista vikaa…vikaaa…vikaa…olisi päässä, vaan stressiä tms. Jotkut muutkin ovat sitä mieltä, että jos ajatusmaailma ei ole kunnossa, saattaa siitä aiheutua fyysistä kivistystä, kireyttä ja suoranaisia sairauksia jos tila jatkuu kauan.
Lääketeollisuus on mielestäni markkinoinut varsin kiitettävästi erilaisia tuotteitaan mitä erilaisimpiin ja jopa eriskummallisimpiin oireisiin. Onhan helppoa ottaa pilleri vaivaan kuin vaivaan sen sijaan, että hiukan ponnistelisi fyysisesti olotilansa paranemiseksi. Tämä näkemys on mielestäni markkinamiesten aikaan saamaa samoin, kuten mainonnalla luodaan ihmisille tarpeita hankkia yhtä sun toista kapinetta ja tuotetta, joita ilmankin tultaisiin toimeen vallan mainiosti.
On olemassa myös erilaisia “henkisiä” konsteja ja keinoja hoitaa kipuja ja jopa sairauksia. Tosin länsimainen ajattelutapa ja varsinkin ns. virallinen lääketiede määrittää ne huuhaaksi niin tieteellisen todistuksen puutteen takia kuin omista intresseistään johtuvista syistäkin. Olkoon vaikkapa akupunktio yhtenä esimerkkinä. Sehän bannattiin huuhaa-osastolle kymmenien vuosien ajan, vaikka ao. menetelmää on kaukomailla käytetty yleisesti hyväksyen jo vuosituhansia. Tuo yhtenä esimerkkinä. Muut jääkööt mainitsematta, koska niitä varten on omat keskustelufooruminsa.
Minulle “pilleriä naamaan” tarkoittaa suunnilleen samaa kuin juoma-aikana “viinaa v***tukseen”… 
No mulla menee mielialalääke ja unta parantava lääke, näin jo monia vuosia. Syistä jotka ei liity alkoholiin. Onneton lapsuus, tai jotain sinnepäin. Bentsoja en oo koskaan syöny säännöllisesti, enkä moniin vuosiin ainoatakaan. Bentsojen aiheuttama riippuvuus on se jota en halua, sitäpaitsi pidemmän päälle ne kääntyy sua vastaan. Kun rauhoittava poistuu elimistöstä, tulee ahdistus kahta kauheampana takaisin. (aivan kuten alkoholia juodessa). Toivon joskus pääseväni myös mielialalääkkeistä eroon, kun elämäntilanne on tasaisempi. Mutta mitään ehdottomuutta mulla ei oo, paitsi bentsoihin en koske. Enkä halua muitakaan pään sekoittavia lääkkeitä, jos joskus tulee tarve.
Mielialalääkettä vastustin kymmenen vuotta, oli pakko antaa periksi ja kokeilla (kolmas viikko vasta menossa), samoin syyt eivät liity alkoon vaan myös kauan sitten tapahtuneisiin (geenit? lapsuus, nuoruus, elämän koettelemukset jne).
Opamox ei aiheuta mulle minkäänlaista pään sekoittumisen tunnetta (ylipäätään mitään tuntemuksia) tosin pieni annos ja auttaa kai sitten kuitenkin vähäsen ahdistukseen…en tiedä miten tästä aineesta voisi tulla riippuvaiseksi? On varmaan “lievemmästä” päästä. No vieroitutaan sitten joskus…
lizzy, oon syöny kans Opamoxia, muutaman kuukauden paniikkihäiriön takia. Lopettaminen kyllä onnistui ihan kerrasta, eikä tullut mitään kummempia vieroitusoireita. Lähinä pahimpia bentsoja alkoholismin kannalta on alpratsolaami (Alprox, Xanor) niitä ei kannata syödä. Tarkoitin tuolla “pään sekoittavalla” lääkkeellä jos joskus sairastun vaikka syöpään, tai kroonisiin kipuihin, niin en haluaisi mömmöjä joista menee pää sekaisin. Vaikka pakkohan se sillopin on lääkettä ottaa jos tarve on.
Muistakaa hyvät ihmiset, ettei alkoholismiin ole olemassa lääkettä!
Ja alkoholismin oireita meillä riittää juuri niin kauan, kuin alkoholismi pysyy meillä hoitamatta.
Oireet katoavat itsestään, kun alkoholismia aletaan hoitaa säännöllisesti.
Lääkkeitä ei tarvita, kun oireitakaan ei enää ole.
Hoidetaan siis aina ensisijaisesti alkoholismia!
Ja PKV-lääkkeistä ei todellakaan löydy yhtään milligrammaa lääkettä joka ei vaikuttaisi meidän keskushermostoon.
Siis samaan paikkaan mihin se alkoholikin vaikuttaa.
Valitaan siis aina korvaava “ei keskushermostovaikutteinen” vaihtoehto.
Esim. Opamox ja Tenox ovat molemmat kriminalisoituja huumeita. Markka-aikana pillerin katukauppahinta oli á 10,-.
Hallussapito ilman reseptiä on huumausainerikos!
.
Kirjoituksesi pitää paikkansa mutta minusta hieman sivuaa aihetta. Kun kysyttiin mahdollisia “jos” tapauksia kuten onnettomuuksia/hengenvaarallisia sairauksia—käyttäisittekö PKV-lääkkeitä, huume respalääkkeitä laitos olosuhteissa tai laittomia huumeita. Mutta “” tapauksessa ilmeisestikkin ottaisit aina EI keskushermostovaikutteisen lääkkeen.
Ja oma kuume sen kuin vain jatkuu 38.8 astetta. Ja kova kuumehan aiheuttaa varmaan kaikille tuttuja lihaskipuja. Aamulla ne olivat hermoja raastavat nyt alkaa rauhoittumaan, kiitos kodeiinin. Eli koska en omaa kantaani ole kysymyksiin tuonut ilmi niin kyllä käyttäisin lääkärin ohjeistuksen mukaan, vaikka alkoholisti olenkin. Toivottavasti alkaisi nuo antibiootit pikkuhiljaa toimimaan.
Nykyään muuten Tenoxin ja Opamoxin kappalehinta on 1-2euroa. Joku saattaa Tenoxeilla pitää jopa 3euroa hintana, tuskin menee kovin hyvin kaupaksi. Jos tuohon laskee inflaation mukaan, niin onko hinnat kallistuneet vai halventuneet? 
Kyllä minäkin raitistuttuani kävin lisäämässä terveuskeskustietohini “ei PKV-lääkkeitä” tiedon.
Ihan oman elämäni ja elämänlaadun vuoksi tuon lisäyksen kävin tekemässä. Ja turvalliset lääkevaihtoehdot ovat ainakin tähän asti löytyneet!
HALLOO!
Aina ei kannattaisi olla niin besserwisseriä. Minä olin jo lapsena ahdistunut (ympäristö ei mitä parhain), ennen kuin olin viinan tippaa käyttänyt. Mutta se siitä puoskaroinnista, tähän ketjuun ei enää sanomista.
On tosiaan olemassa 3% alkoholisteja, joilla on jokin muu mielisairaus/mielialasairaus alkuperäisenä diagnoosina.
Mutta kuten huomaamme, aika pienestä joukosta on kysymys. Joten en yleistä, mutta omalla kohdallanne tutkikaa, kuulutteko tosiaan tuohon 3%:iin. (Tämä tutkimus asiaan on, Walter Lenz: Vem bryr sig.)
Minä itse en kuulunut, vaan kaikki todetut diagnoosit olivat minulla ainoastaa alkoholismin oireina.
Kun noilla oireilla ei ollut enää aiheuttajaa (alkoholismia), ei ollut enää myöskään näitä muita todettuja mielenalueensairauksia. (Minulla lähinnä masennus, nukkumishäiriöt ja erilaiset neuroosit.) Kaikki nuo ovat poissa!
Kuulun tuohon 97%:n joukkoon alkoholisteista.
Prosenttilukuihin en ota kantaa koska minulla ei ole niistä varmaa tietoa. Sen sijaan omasta kohdastani tiedän, että minulla myös kaikki mitä erilaisimmat masis-, fobis-, etc. oireet johtuivat vain ja ainoastaan erittäin kovasta ja pitkäaikaisesta viinan juonnista. Oireet olivat todellisia, mutta eivät siis johtuneet lapsuuden kokemuksista, esi-isien tai akan pahoista teoista, eivät v-maisista pomoista, sukulaisista tai mistään vastaavasta. Ne johtuivat siitä, että olin juonut niin paljon, että olin tullut riippuvaiseksi alkoholista.
Seliseliselitin oireilujani lääkäreille, papeille, kallonkutistajille ja läheisilleni, tutuille ja tuntemattomille ainoastaan siksi, että itsekin uskoin juovani em. syiden vuoksi.
Me alkoholistit olemme itsekusetuksen virtuooseja. Jopa siinä määrin, että itsekin tosiaan uskomme tarinoitamme silloin kun sisikundi vielä haluaa meidän juovan. Tuo usko itsemme ulkopuolisiin syihin mitä juomiseen tulee, on muuten niin voimakas, että juomisen loputtuakin etsimme syitä ja seurauksia itsemme ulkopuolelta; jumalista, korkeimmista voimista ja plap plap plaaa…
Raittiuden ja ajattelu- ja elämäntapojen muutoksen rakennuspalikat ovat meissä itsessämme, sisällä korviemme välissä lilluvassa massassa, eivät ulkopuolisissa usein uskontoihin haiskahtavissa liirumlaarumeissa. Jos kuitenkin niin on, johtuu se oivalluksen kadoksissa olemisesta. Oivallus on kaiken avain ja sillä ei ole mitään yhtäläisyyttä itsekkyyteen tai itsekeskeisyyteen. Päinvastoin.
Näin olen paitsi kokenut juodessa ja juomisen loputtua. Oivaltanut olen paljon myöhemmin ja silloin saatoin todeta raitistuneeni, lopettaneeni sairastamisen.
Kuka mitenkin, pääasia on, ettei ota viinaa selvään päähän… 
Täysin totta, että alkoholismi aiheuttaa itsessään vaikka minkälaisia päävikoja ja ne poistuvat kun toivumme alkoholismista. Mutta siis tarkoittaako tämä sitä, että alkoholisteista vain 3% on alkoholismin rinnalla joku mielenterveysongelma. Koska eikö tuo luku nyt ole suurempi tavallisten ihmisten keskuudessa, en tiedä mutta arvelisin.
Siis ovatko alkoholistit siittä kummaa porukkaa, jotta heillä on keskimääräistä vähemmän OIKEITA (ei alkoholista johtuvia) mielenterveysongelmia kuin muulla väestöllä keskimäärin. Ja jos näin on niin miksi?
Alkoholisteilla on keskimääräistä selvästi enemmän etenkin tiettyjä mielenterveysongelmia kuin väestöllä keskimäärin, esim bipolaarihäiriöitä, masennusta, bulimiaa ym. Kyseessä on ns. kaksoisdiagnoosi, kaksi toisistaan erillään olevaa diagnoosia; toinen alkoholismi ja toinen sitten joku muu mielenterveyshäiriö. Hyvä jos raitistuminen korjaa asian, niin ettei tarvitse lääkkeitä ja voipi masennuksesta parantua kokonaankin. Osalla syynä masennukseen ym oireisiin on ollut alkoholismi. Nämä asiat eivät ole on-off juttuja. Jos jollakin on voimakas oma subjektiivinen kokemus toipumisesta kaikista oireistaan raitistumisen myötä, se on hyvä juttu. Tällaisten näkemysten yleistäminen on kuitenkin vaarallista.
En laita tähän mitään linkkejä tai perusteluja mielipiteilleni, koska tämä on keskustelupalsta. Omakohtaista kokemusta tästäkin tosin on. Miksi emme keskustele, ovatko verenpainelääkkeet tai aikuistyypin diabetekseen liittyvät lääkkeet vaarallisia alkoholistille? Miksi alkoholistilla ei voisi olla mielenterveyshäiriöitä niin kuin muillakin ihmisillä?
Alkoholistit sairastuvat ihan samalla lailla kuin muutkin ihmiset, myös masennukseen ja tarvitsevat niihin lääkkeitä.
SSRI lääkkeet ovat aivan eri asia kuin bentsodiatsepiinit, PKV-lääkkeitä on joskus pakko käyttää alkoholistillakin, ei kerta kaikkiaan voida tehdä isompia (leikkaus) operaatioita ilman niitä. Eivät ne ketään juomaan vie, oma pää sen tekee. Emme nyt niin ulkoaohjautuvia ole, varsinkaan ne, jotka kutsuvat itseään täysin toipuneiksi.
Olen kanssasi harvinaisen samaa mieltä 
“”“” En laita tähän mitään linkkejä tai perusteluja mielipiteilleni, koska tämä on keskustelupalsta. Omakohtaista kokemusta tästäkin tosin on. Miksi emme keskustele, ovatko verenpainelääkkeet tai aikuistyypin diabetekseen liittyvät lääkkeet vaarallisia alkoholistille? Miksi alkoholistilla ei voisi olla mielenterveyshäiriöitä niin kuin muillakin ihmisillä? “”“”
On meillä , juovilla ja juomattomilla samat sairaudet .
Ajattelisin juomattoman ymmärtävän helpommin oman kehon hauraus ja siten myös suhtautuvan sairauksiensa hoitoon vakavammin. Pitkä rankka vuosia jatkunut juominen on peittänyt alleen vakaviakin sairauksia. Alkoholi on turruttanut kehon ja raittiuden ensihuuman häivyttyä . Vauriot vaatii huomiota.
Mieli kaipaa normaalimpaa elämää , eikä kännissä vaurioitunut keho omia aikojaan osaa korjaantua entiselleen ilman ulkopuolista apua. Valitettavaa on sitten puoskarien listat joihin sairaimmat meistä vetoavat ohjeistaessaan raittiutensa alkutaipaleella haparoivaa monisairasta. Keskushermostoon vaikuttavuus on heille hokkuspokkustaikasana jolla mestaroidaan alueella jostei ymmärretä mitään.
Monen lääkkeen kohdalla varoitetaan yhteisvaikutuksista alkoholin kanssa, puoskarien päässä asia väännetään muotoon " tuo ei sovi alkoholistille koska se vaikuttaa keskushermostoon " Kahvikin vaikuttaa ja suklaa ja tee ja ruoassakin on keskushermostoon vaikutuksia. Kas kun eivät höpöttäessään kiellä riisipuuroa.
Raittiille Alkoholistille kuuluu samat lääkkeet kuin muillekkin . Oikeestaan vain kokeilemalla selviää sopivuus.
t… Kanthoona
Yleisesti alkoholismi ja sen hoito halutaan kytkeä mielenterveystyöhön ja mielisairauksiin.
Kirjassa Vem bryr sig, Walter Lenz kirjoittaa: ”Psyykkisiä ongelmia ei alkoholisteilla ole enempää kuin muulla väestöllä, 3 %”.
Suuressa osassa suomalaisista tutkimuksista katsotaan väestöstämme sairastavan psyykkisiäsairauksia 3 – 4 %.
Ristiriitaa aiheuttaa mm. tutkimus (R: Alaja et al, 1999) jossa todettiin, että puhtailla alkoholisteilla oli 70 %:lla muu psykiatrinen diagnoosi ja sekapäihdekäyttäjillä yli 90%:lla muu psykiatrinen diagnoosi.
Tutkittiinko tässä nyt vain rappioalkoholisiten tilaa, jossa sairaus on jo aiheuttanut pysyviä muutoksia potilaan psyykessä, vain tulkittiinko alkoholismin oireet kuitenkin alkuperäisiksi omiksi sairauksikseen? Tämä on kuitenkin täysin muista tutkimuksista poikkeava julkaisu, joka osaltaan vääristää yhteiskuntamme käsityksiä alkoholismin hoidosta.
“Toipuneiden alkoholistien joukossa on psyykkisesti sairaiden määrä todella häviävän pieni, ja jääkin toipuneiden osalta alle 1 %.”
Bipolaarihäiriö on tänään muotijuttu, kuitenkaan sitä ei todeta toipuneilta alkoholisteilta juuri ollenkaan.
Tuo diagnoosihan sopii kaikille alkoholisteille, kuin nenä päähän. Sen tiedän, sillä sitä tarjottiin myös minulle.
Ja muuten yhtään ainoaa hullua, siis mielisairasta, toipunutta alkoholistia en tunne, vaikka vuosien kokemuksella tunnen heitä satoja!
Omakokemus masennuslääkeistä on, että ne kroonistavat alkoholistin masennustilan. Minullakin oli lopulta diagnoosi “krooninen vaikea-asteinen masennus”.
Sekin vakava diagnoosi on nyt poissa, kun alkoholismini hoidettiin alta pois. Nyt voin sillekin asialle hymyillä!
Tämä päihdelääketieteen lainaus sopii hyvin yksiin tuon Paarman kirjoituksen kanssa:
“Kieltäminen on raskas osa sairaudesta. Kieltäminen on puolustuskeino, jonka alkoholisti on rakentanut suojaamaan ryyppäämistään, joka on muodostunut hänelle tärkeämmäksi kuin mikään muu. Kieltäminen tapahtuu sekä tietoisella, että tiedostamattomalla tasolla, niin älyllisesti kuin tunnepohjaisestikin. Alkoholisti ei kykene tunnistamaan omia oireitaan eikä hän ymmärrä että tapahtumat, jotka näennäisesti eivät mitenkään liity alkoholiin, voidaan yhdistää hänen juomiseensa. Tämä on hänelle käsittämätöntä, koska oma puolustusmekanismi estää häntä näkemästä tosiasioita. Tämä saa hänet valehtelemaan, sekä itselleen, että muille. Tämä saa hänet menettämään yhteyden aitoihin tunteisiin ja tukeutumaan alkoholin synnyttämiin “kemiallisiin” tunteisiin. Alkoholisti ei halua ymmärtää, että hänen kypsymättömyytensä johtuu alkoholista tai että monet hänen ruumiillisista sairauksistaan ovat alkoholin aiheuttamia ja että hän myös vahingoittaa toisia aivan mahdottomasti. Kieltäminen on mielisairaudenasteista - alkoholisti voi kieltää tilansa aina kuolemaan asti.”
Kirjoitin tässä omaa kokemustani, joita nuo pari lainausta myös täysin tukevat.
Mutta jos joku teistä haluaa olla hullu tai bipo, niin siitä vaan. Tuollaiset diagnoosit alkoholisti saa pyytämällä.
On kuitenkin hyvä tietää, että jokaisella alkoholistilla on myös mahdollisuus hyvään laadukkaaseen elämään ilman päihteitä! Valinta on sinun!
^ Olen ihan samaa mieltä " kanssa siitä, että useimmiten muna-kana-asetelma on niin päin että päihderiippuvuus aiheuttaa psyyken häiriöitä eikä toisin päin.
Tai niinkuin Avominnen sivuillakin luki: alkoholismi tuottaa vain sairauden oireiden mukaista käytöstä, ei tietynlaisia ihmisiä.
Se ei silti tarkoita etteikö alkoholisteilla olisi muitakin vaivoja, jotka oikeasti tarvitsevat lääkitystä. Alkoholin suurukulutus altistaa mm. diabetekselle, verenpainetaudille, erilaisille vammoille ja kolhuille, hermoston sairauksille jne. jne. Ei ole sellaista kohtaa kehossa ja anatomiassa, jota ei päihteillä saisi vahingoitettua.
Näihin tarvitaan lääkitystä ja hoitoa. Samoin tarvitaan joihinkin psyyken häiriöihin: masennukseen etc.
Mutta joo: jännästi on monenlaisia eri näkökantoja ja lähestymistapoja alkoholismiin:
Psykologinen näkökanta arvelee, että juominen johtuu jostain vaikeuksista elämässä, eli juuri siitä ankeasta lapsuudesta ja huonoista leluista, vttumaisesta pomosta, stressistä, vastoinkäymisistä etc.
Sosiaalinen näkökanta puolestaan pitää alkoholismia ennenkaikkea vain sosiaalisena ongelmana, häiriökäytöksenä ja sosiaalityön hoidettavana olevana ongelmana.
Sairauskäsite puolestaan on vallalla sekä 12 askeleen mukaisessa että päihdelääketieteen lähestymistavassa. Ensin mainittu sairauskäsite on omaksuttu AA:n ja NA:n filosofiasta, pelkkä lääketiede puolestaan tutkii genetiikkaa, päihteiden aineenvaihduntaan ja aivokemiaan perustuvaa riippuvuussairauskäsitettä, neuropsykiatrista puolta jne. jne.
Tietääkseni myllyhoito (minnesota) hyödyntää työssään hieman molempia em. sairauskäsitteitä; ainakin näin olen käsittänyt tutkimalla kyseisen hoitomallin hoitoloiden infosivuja.
Mutta mikäpä se noista yllämainituista näkökannoista on se oikein tai ainoa oikea? No helvettikö sitä voi sanoa, kun niissä on osa totuutta pikkuisen jokaisessa! 
Söinpä äsken taas apteekin tuotteita. Multivitan ja Magnex-magnesium puristeen. Apteekkikosmetiikkakin on jännä, ja varsinkin se miten helv… runsaasti lääketeollisuus käyttää siihenkin resursseja, vaikka maailmassa on parantumattomia sairauksia kutn vaikkapa ebola ja aids.
Tulipas jännästi pitkä avautuminen. Olen iloinen jos jaksatte lukea sen, sillä uhrasin tuohon valtavasti psyykkistä energiaa heti aamutuimaan.