Näitä maallisia juttuja... selvää elämää ja positiivisuutta

Me Lopettajat
761

Ymmärrät varmasti, että on olemassa ihmisiä jotka ovat riippuvaisia jostakin laittomasta huumeesta (jota ei saa korvaushoidosta) joko ihka aidon lääkekäytön tai sen fyysisen tai psyykkisen koukun vuoksi.

Koska elämme vielä “hienoa” kieltolainaikakautta nämä sairaat ihmiset joutuvat hankkimaan nämä kemikaalinsa laittomasti ja mahdollisesti epäpuhtaana (ja näistä puuhista voi päätyä sinne linnaan eri tavoin).
Jokaisen sairaan ihmisen (tai vähemmistö uskonnon edustajan) tulisi saada se kemikaalinsa apteekista tai klinikalta aivan kuten jo sivistyneissä maissa asian kanssa toimitaan ja se heroiini-addiktikin voi joissain tapauksissa mennä sairaanhoitajan antaman piikin jälkeen duuniin joka arki-aamu.

Vankilassa tottakai saa pätevääkin päihdehoitoa mutta ei sielläkään lääkärit voi lipsua linjasta tai menee duunit alta. Eräs psykoterapeutti jonka luona kävin esim. olin erittäin perillä siitä mitä täällä tapahtuu koska oli tehnyt töitä nimenomaan siellä linnassakin.

Kuka sen sinusta saa päättää onko jokin laillinen tai laiton psykoaktiivi jollekkin ongelma, lääke vai sakramentti (ja jos on sakramentti niin eihän se nyt varmaan väärin ole jos ei itseään tai muita vahingoita)? Ainakin suurin osa suomalaisista lekureista on aivan pihalla koko aiheesta lääketieteen tohtoreita ja oikeuspsykiatreja myöten sekä osaa luonnosta löytyvistä varsin mielenkiintoisista psykoaktiiveista ei saa lainkaan edes tutkia ihmisillä kuten aivan hyvin tiedät :mrgreen:

Ps. Täällä poliisikin paheksuu vaikka näiden kavereiden pitäisi valistaa rehellisesti erityisesti nuoria ja suojella meitä kansalaisia.
Blockfestin perjantain pääesiintyjän huumemyönteiset puheet ja käytös lavalla ihmetyttävät – Poliisi: ”Emme suvaitse”
iltasanomat.fi/viihde/art-1440204598417.html

Tyyppi ei siis pelkästään ime lääkehamppua vaan ihan henkilökohtaisesti hänelle räätälöityä/jalostettua omaa nimeänsä kantavaa supervahvaa thc-indicalääkepössyä (Khalifa Kush) ja tekee duuninsa niinkuin terveen ihmisen kuuluukin tehdä verojen maksuja myöten eikä makaa vaan himassa sohvan nurkassa.

Tässä sama mies äskettäin viihde ohjelmassa Atlantin toisella puolen
Wiz Khalifa Talks Getting High For The 1st Time His Parents’ Reactions To Finding Out
youtube.com/watch?v=SwKvZ5f7u6Y

762

Mitäs sairautta Wiz oikein polttelullaan hoitaa?

763

Sun täytyy mennä kysyyn häneltä itseltään tai sitten hänen lääkäreiltään tai firmalta joka on suunnitellu/jalostanut sen käyttämänsä lääkelajikkeen tarkkojen pyyntöjen/kehoitusten ohjaamana. Koko homman tais aloittaa jo 14vuotiaana kamalana huuuuuuumausainerikollisena :mrgreen:

764

Taitaa olla joskus niiinkin, että jos mieluisa lääke on löytynyt, niin ainahan siihen jokin sopiva sairaus tai “sairaus” löytyy. :laughing:

Olisiko jotain dataa siitä, että pelkästä aineen ostamisesta ja käytöstä voi tulla nykyaikana ehdoton vankeustuomio? Eiköhän ehdotonta kakkua paukahda aika isojen määrien myymisestä, salakuljetuksesta tai viljelystä, eikä pelkästä käytöstä tai pienen määrän hallussapidosta, oli aine mikä tahansa.

Jos sellainen kieltolaki-meininki olisi todella olemassa kuin kerrot, maamme kaikki huumeidenkäyttäjät olisivat vankilassa koko ajan. Eikä sellaista määrää vankiloita edes ole rakennettu, saati että vankeinhoidon resurssit riittäisivät siihen.

765

Tottakai löytyy jos ollaan sivistyneessä maailmassa mutta täällä “kieltolakihelvetissä” niitä oikeesti sairaita (ja on sillä wizilläkin joku) ihmisiä ei muuten naurata sitten tippaakaan.

Ei pelkästään käytöstä nyt voikkaan tulla, mutta jos ihminen on sairas (vakava päihdeaddiktio tai kemikaali toimii lääkkeenä) niin ymmärtänet että se yksilö saattaa tehdä laittomuuksia, että saa hommattua sitä myrkkyänsä riippuen vähän mikä aine nyt sattuu olemaan kyseessä ja miten hankala sitä on hommata? Sitäpaitsi ei esim. puhdasta dmt:tä kovinkaan paljon tarvitse olla hallussa kun saattaa tulla kohtuullisesti sanktiota vaikka kemikaali ei edes aiheuta koukkua tai fyysistä vaaraa itsessään.

766

Ah tosiaan. Mutta jos aine ei aiheuta koukkua, kukaan tuskin ryhtyy sen takia tekemään rikoksia vaikka aine olisi tarpeellinenkin.

En ole kuullut koskaan esim. verenpainetautia sairastavan tehneen ryöstöä tai varkautta saadakseen verenpainelääkkeensä, vaikka ne olisikin tarpeellisia hänelle.

Opiaattien korvaushoitoon pääsemistä muuten nopeutetaan ja helpotetaan, enkä tiedä miksi aiemmin mainitsemasi heroiini olisi parempi tuote kuin koho-lääkkeenä oleva buprenorfiini-naloksoni -yhdistelmä.

“Kieltolakihelvetti” ei ole minusta ihan todellinen. Häivähdys totuutta on tosin siinä, että bentsot on pistetty pannaan aika tarkasti, kun niitä vielä 7 - 10 vuotta sitten niitä tarjottiin joka puolelta avokätisesti. Iso joukko ihmisiä siis koukutettiin niihin, ja sitten pantiinkin hanat kiinni että eipäs tipu enää.

Nyt niitä onnettomia koukutettuja pompotellaan terveysasemien ja muiden klinikoiden välillä kuulemassa että ei tipu, ja he päätyvät lopulta lihottamaan yksityislääkäreiden tilejä, joille on pääasia että potilas saa sitä mitä on tullut hakemaan.

PS. Pahoittelen että ketju on vähän harhautunut aiheestaan. Palataan vaan siis mieluusti positiivisempiin ja iloisempiin asioihin. :slight_smile:

767

Minä olen ainakin kuullut ihmisistä jotka tekevät rikoksia (yleensä huumausainerikoksia) saadakseen lääkityksensä kuntoon tai pystyäkseen toteuttamaan uskonnollisia sakramentteja.

Heroiini juttua sinun täytyy mennä kysymään esim. niiltä Sveitsiläisiltä addikteilta jotka ottavat mieluummin sen kemikaalin puhtaana suoneen kuin pelaavat yllämainittujen kemikaalien kanssa.

Ketju tosiaan harhautuu pahasti joten minäkin tässä himmailen ja palataan pimeyden kautta valoa kohti! :mrgreen:

768

Vai rikoksia…

Joskus voi rikos tietysti olla selviytymiskeino, hengissä pysymisen ainoa just käsillä oleva konsti. Huume-ym viihde-vaikkapa kivun tai pahan olon lievityksenäkin, ei ole kuitenkaan ihan sama kuin hengenhätä.

Uutisissa mainittiin, että liikenteessä ovat huumekuskit kovasti lisääntyneet. Poliisin mukaan osaksi siksi, että viihteenharrastajat tietävät ettei se puhalluskokeessa näy, ja kiinnijäämisen riski on pienempi.

Tämänkin rikoksen osalta tietysti lukemat kaunistuisivat jos huumeiden käyttö ei lainkaan olisi kiellettyä, liikenteessä sen kummemmin kuin muuallakaan. Noinhan ne rikokset loppuvat, kun säädetään ja venytetään hiukan lakeja.

Asia, se huumehörhöily autolla tai ilman, ei tietenkään muutu miksikään vaikka laki määrittelisikin huumeidenkäytön varhaisherännäisten lauluseuroihin rinnastettavaksi harrastustoiminnaksi.

Minusta on ihan oikein, että vahinkoa aiheuttavat temput luokitellaaan rikoksiksi, siitä huolimatta että niitä yleisesti harrastetaan.

Osa ihmisistä kun noudattaa moraaliaan ja lakeja vain ja ainoastaan rangaistuksia miettien.
Ihan samoin kuin rupeaa raittiiksi vain juoppohulluuden, avioeron, katkokävelyn tai omaisuuden menettämisen pelosta Joillekin jo työpaikan, yhdenkin, menettäminen, voi toimia pelotteena.

Mortaalin ja etiikan eroa tässä tietysti sitten tarttis miettiä. Jos jaksais.
Mutta en nyt sit taida viitsiä.

Päivän kun olen ulkona taas tehnyt ihan ruumiillista työtä, syönyt vatsani täyteen, pysäyttänyt tämän päivän tekemisjatkumon ja sängyn vieressä odottaa just työmatkalla kirjastosta haetut iltalukemiset, joten mitäs minä nyt niin raskaita aiheita alkaisin pohtimaan. Kun ei semmoiseen niin tarvetta ole. Ei minun tarvitse oikeastaan murehtia just nyt mistään muustakaan.

Jos huomenna, mistä sen tietää vaikka se sitten tuntuisi mielenkiintoiselta, ei se sit mitenkään taas rasittavaa olisi.

Katsotaan nyt.

769

Aamukahvittelu venyy tällaisina joutilaina aamuina . Hereillä olen ollut jop kuuden aikaan, mutta kun ei mikään taas ole pakko eikä edes tarpeellistakaan, niin tätä hiljalleen käynnistymistä tää sitten on. Tekemisestä ei tietysti puutetta ole, mutta kun ne ovat semmoisia vapaaseen tahtiin tehtäviä niin se on sit tämmöistä. Ansiotyöt taas kerran tehty, lopputili kourassa ja vapaus vallitsee…

Lueskelin aamulla yhtä keskustelua, jossa kaveri kertoi elämänsä tämänhetkisen ongelmattomuuden perustuvan suurelta osalta siihen että on saanut tukea sekä yhteiskunnalta että ystäviltä. Ja kun nyt itsellä menee hyvin, riittää sympatiaa myös niille joilla ei elämän perusedellytyksiäkään kunnolla ole. Kiitollisuuden ja nöyryyden kaveri sanoi olevan semmoisia kuluneita termejä joita heitellään kuin osoituksina omasta hyvyydestä, mutta juuri tuon hän nosti esiin, että jotain on maailma opettanut. Sen sympatian vielä heikommilla olevia kohtaan.

Helppo oli minunkin elämääni tyytyväisenä tuohon kahvikuppini vierestä nyökkäillä.

Kun ongelmanratkaisu onnistuu, palaset muutenkin loksahtelevat paikoilleen ja omat murheet kutistuneet vähintään siedettäviksi, niin noinhan sen asenteen luulisi menevän.

Jotenkin on minullakin kai suhteellisuudentaju parantunut vuosien mittaan. Ne omat vaikeudet, niin kovilta kuin ne just silloin niiden silmille hypätessä tuntuivatkin, ovat kauempaa katsottuna sentään melko kohtuullisia. Jos nyt vaikka vertaa noihin tällä hetkellä henkensä edestä kumilautoilla ja vähän säilykepurkkia isommilla peltitoosilla mern yli pakenevia… ei ainakaan just tule mieleen alkaa heitä tämän maailman pahuudesta syyttämään ja takaisin mereen työntämään.

En minä silti osaa myöskään mitään syyllisyyttä siitä tuntea että minulla menee aikalailla mukavasti. Se nyt vaan on näin. Sen verran on kohtuullisuutta tullut ajatteluun, että tiedän itselläni olevan ainakin pikkuisen varaa luopua jostain -ajasta, muutamasta kolikostakin, vaikka vanhemmasta talvitakistanikin silloin kun joku todella tarvitseva kohdalle sattuu.

770

Lauantaipäivä alkaa sit olemaan illassa.

Siinä se meini päivä, puuhasteluissa kotinurkissa. Joku siinä poikkesi juttelemassa -ihan tavallisista asioista, ei ny mitään hengenahdistusjuttuja eikä raittiuspuheitakaan, tänään. Mutta enimmäkseen ihan vaan pikku touhilua sen mukaan mikä on kivalta ja tarpeelliselta tuntunut.

Kello on just kohta seitsemän illalla, eikä ole vielä tähänkään päivään ilmestynyt yhtään valittamisen aihetta, ei mitään minkä edessä olisi nöyrtyä tarvinnut, ei mitään murheita eikä vastoinkäymisiä.

On silläkin asialla hiukan tekemistä näiden elämäntapajuttujen kanssa.

Semmoinen muistikuva minulla on, että joskus, liekö sitten silloisen alkoholismin syytä vai muun hallitsemattomuuden elämässä, tällainen olo olisi tuntunut ihan luonnottomalta -pelottavaltakin.
Jos joskus päivä tai pari meni siten että koko ajan oli mukava olo, eikä mistään tarvinnut murhetta kantaa se laittoi epäileväksi.
Silloin nimittäin tuntui siltä, että ei voi olla hyvin tämmöinen, nyt on varmasti unohtunut jonkun asian murehtiminen, joku vaara nyt varmasti vaanii enkä minä vaan sitä huomaa … jos ei ole huomenna ulosottolappua tulossa niin varmasti sitten joku tauti iskee… tai ainakin riita tulee jostain jota olen tehnyt tai tekemättä jättänyt tai sanonut tai sanomatta jättänyt… elämä kun tuntui kertakaikkiaan hallitsemattomalta, joku vahinko vaani aina kulman takana ja varmasti joku asia oli -jos ei just nyt pielessä niin ainakin menossa persiilleen.

Mutta, ans olla; näin se vaan maailma muuttuu.

Tämä luottamus ja just se synniksi sanottu omavoimaisuus, asioiden järjestyminen kun järjestää -tämä tuntuu nyt ihan luonnolliselta.

Taidan antaa mennä samaan malliin eteenpäinkin.

Siitäkin huolimatta, että varmasti elämään vielä takapakkeja ja murheitakin mahtuu.

771

Itellä on kyllä just tuo vaihde " äläs ilakoi siinä,kyllä ne asiat kohta menee v#€uix".sitä ei oikin uskalla rentoutua,kun ei ole ansainnut,tai jotain. Kaipa se rentous sieltä löytyy ajan kanssa sitte :slight_smile: sitä odotellessa :wink:

772

Reipas työpäivä takana. Raukea olo. ajattelu enimmäkseen vetelää mielikuvien jolkottelua, olemista.

Muistaakseni nämä olivat silloin joskus hetkiä joina kaljapullo aukesi aivan automaattisesti, se kuului osana tähän palautumiseen ja nollaamiseen.

Ja nyt sitten, yhtä automaattista aivotoimintaa on se, että kaikkea muuta mielessä voi pyöriä mutta minkäänlaista halua ei ole ryypyn ottamiseen.

Tuntuu, että tällaisissa tilanteissa tosiaan jonkinlainen "automaattiohjaus kolistelee ajattelun tavarajunaa kiskoilla eteenpäin. Ja just näissä tilanteissa sitten onkin kai ratkaisevaa se, onko kiskoiksi jo vaihtunut jotain sellaista suuntaa jossa ei alkoholismilla tilaa ole.

Ja ainakin itsestäni olen huomannut että kyllä ne kiskot muuttuneet erilaisiksi.

Sitä en menisi sanomaan, mikä se tarkka muutoksen hetki oli, voipa olla ettei sitä ollutkaan. Muutos saattoi hyvinkin olla hiljaista ja huomaamatonta liikettä, jossain vaiheessa se vaan sitten oli tältä osin valmis.

Aika on hyvä lääke.

773

Kyllä, aika on hyvä lääke. Muutama vuosi sitten pidin sitä turhana kliseenä, mutta nyt kun sen olen todeksi saanut elää, niin uskottavahan se on. Se juova-aika painuu hiljalleen mailleen, ei tarvitse sitä joka päivä pohtia ja miettiä. Miettimistä, jopa suremistakin on muutoinkin. Sinänsä ollut mukava, hyvillä uutisilla kyllästetty päivä mutta sitten illansuussa tuolta fb:sta luin uutisen joka vei mielen hyvin surulliseksi. Piti ihan itkeä kun tuli niin paljon muistoja mieleen ja mieli oli surullinen asianosaisten takia :cry: Sitten otin vielä iltalukemiseksi kirjan, jossa tapahtui hyvin surullisia asioita ja taas itkin… ja valvon. Yleensä olen aina tähän aikaan jo nukkumasan luona.

Nää tän illan tunteet ja itkut on mulle merkki siitä, että tunne-elämä korjaantuu. Eipä tarvitse suruihin viinan tilkkaakaan ottaa… itken rauhassa , kohta helpottaa.

774

Alan olla tästä ihan samaa mieltä. Aika etenee omaan tahtiinsa vääjäämättä. Asioihin tulee etäisyyttä. Niin käy suruissakin, vaikkapa läheisen kuoltua, miksei sitten päihdeongelmassakin, kunhan korkki pysyy kiinni. Asiat näkee myöhemmin eri valossa. Mullakin näin on käynyt monissa asioissa; mikä silloin oli suurta, on muuttunut vuosien saatossa pienemmäksi. Alkoholiongelma on mulla siihen vielä liian akuutti. Mutta se päivä, jolloin katson sitä etäältä, voi hyvinkin olla tuolla jossakin tulevassa ajassa. :slight_smile:

775

Näin se menee. Yksinkertaisesti.
Sama kokemus katsottuna “myrskyn silmässä” itse heiluen ja pari vuotta vaikkapa hyvinkin mieleenpainuvan rajuilman jälkeen -ne ovat eri asioita.

Jos myrsky repi kattopelit ja kaatoi pihapuun, ei sitä tietenkään kokonaan unohda, mutta kun katto on korjattu ja elämä taas pyörii aivan muiden, tavallisten asioiden ympärillä, ei kannata myöskään pystyttää alyttaria olohuoneen nurkkaan myrskyn muiston vaalimiseksi.

Antaa elämän jatkua, eikä takerruta menneisyyden ikäviin puoliin.

Kaikki asiat, niin menetykset, vahingot, suru, kärsityt vääryydetkin, voivat voitettuina olla voimavara elämää varten, kunhan niiden muistoa ei elämää rajoittavana ruoki.

776

Huomenta voinee toivottaa jo tähän aikaan. Vähän ennen kuutta. Puoli viideltä heräsin, ja ihan virkeänä, odottelemaan että pääsisi töihinsä lähtemään.

Vähissä ovat vissiin huvit, kun työpäiväkin on semmoista herkkua että sitä ihan odottaa.

No, toisaalta asia on niin, että useimmiten sitten illalla nukahdan kans hyvissä ajoin, kyllä uni maittaakin, aikanaan.

Ja on se taas todettava, että näillä edes joiltakin osin terveellisillä elämäntavoilla on osuutensa asiaan. Semmoinen muistikuva minulla on, että päivästä ja vuodesta toiseen pöhnässä ollessani ne yöunet olivat aikalailla pätkittäisempiä, ja toisinaan sitten unensaaantia kiusasivat jos jonkinlaiset -yleensä oman napanöyhdän tiimoilla pyörivät- mietteet ja mukamas isot murheet.

Niin muuttuu elämä. Aina johonkin suuntaan. Ja useimmiten sinnepäin mihin sitä itse vääntää tai hienovaraisemmin ohjailee.

Monessa asiassa sitä muuttuu.

Eilen minulta pyydettiin haastattelua yhteen aikakausjulkaisuun. Näistä vapaaehtoishommista ja ajankohtaisista ihmisten toistensa auttamiseen liittyvistä jutuista. Niinpä, joo. Joskus vuosia sitten olisin ilman muuta ihan innostunut. Olisin ollut sitä mieltä että juu, tottakai. Just minullahan on asiasta niin paljon omakohtaista kokemusta ja aktiisita tietämystä että tottakai. Ja kait olisin tykännytkin siitä esiillepääsemisestä.

No, nyt funtsin asiaa muutaman minuutin, ja vastasin että kun olen ollut taas viimeisen vuoden niin laiskasti mukana eri kansalaistoiminnoissa, että en taida olla paras mahdollinen valinta esiteltäväksi vapaaehtoistyön tekijänä. Vinkkejä kyllä annoin, mistä lannattaisi kysellä paremmin ajan hermolla olevia.

Eikä kysymys ole missään nimessä siitä, että minulla olisi tarvetta tai halua missään asiassa pysyä “nimettömänä” , salailla mielipiteitäni tai tekemisiäni… kyllä minä edelleen oikeastaan tätä plinkkiä lukuunottamatta sanon ihan omissa nimissäni ja omalla naamallani avoimesti sen mikä minulla sanottavaa on. Mutta, tuon asian nyt tällä kertaa ratkaisin näin.

Semmoista se. Elämä taitaa olla vähän semmoista jaksottaoista. Ajallaan aktiivisuutta jossain asioissa ja toisissa taas hiljaisempaa …ja puolen vuoden päästä voi asetelma kääntyä ympäri. Ei kai ihmisen tarvitsekaan mikään dieselveturi olla, ryskyttäen tasan yhteen suuntaan meneviä raiteita ilman vaihtoehtoja?

No, muuta minulle ei sitten kuulukaan, paitsi että tästä voi taas tulla mukava päivä.
Ai niin. Eilen löin vasaralla peukalooni. Mitään sen pahempaa ei päivään taas mahtunutkaan. Eiks se ole aika hyvin?

777

Ensimmäisestä olen osittain samaa mieltä. Toki elämäänsä voi aktiivisesti vaikuttaa ja niin pitäisikin. Mulla on peruslinja selvillä, mutta jätän tilaa myös suunnan muutoksille jos joku ovi aukeaa täysin yllättäen. Näin on käynyt aika usein.
Toista kappaletta komppaan täysillä. Olen jakanut elämäni eri episodeihin eli jaksoihin. Yhteen aikaan kuului tiettyjä asioita ja ihmisiä, toiseen jotain toisia. Elämä ei ole mikään lineaarinen funktio - yhtä vähän kuin raittiuskaan. Sivuraiteita tulee väkisinkin eteen mahdollisuuksineen ja riskeineen. Nämä on hyvä tunnistaa.
Vasaralla peukaloon lyömisestä en pidä tippaakaan. Siksi minä pistänkin naulan tarvittaessa sopivan kokoisen pahvinpalan lävitse ja läimäytän siihen. Pahvi ei vingu ohilyönneistä yhtä pahasti kuin allekirjoittanut! :laughing:

778

Täyttä asiaa! Toivon itsekin voivani vielä elää tällaisella tavalla.

779

Keskiviikkopäivää! Samat tuntemukset täällä, että joskus (usein) sitä on ihan innoissaan aamulla töihin herätessä. Liekö sitten vaarallista moinen tunne. :slight_smile:

Tänä aamuna oli työmaalla kauhea poru ja valitus hallituksen uudesta leikkausohjelmasta. Pyhälisiä leikataan, lomia leikataan. Minun työpaikallani tosin ei edes tehdä vuorotyötä, vaan noudatetaan ns. virastoaikoja liukumineen ja kellokortteineen. (ovat muuten mainioita asioita nuo).
Mutta lomat, ja muut saavutetut edut, ovat monelle arvokkaita.

Minulle lomiakin tärkeämpää ovat nuo sinunkin mainitsemasi terveys ja mm. hyvät yöunet. Siksikin arvostan pimenevää syksyä pimenevine iltoineen ja aamuineen, ja pimeine öineen, tähtitaivaineen.

780

Noinhan se minullakin on, rahallista korvausta tärkeämmäksi on muodostunut tuo hyvinvointipuoli.

Silti , näin käy yleensä vasta sitten kun ne perusedellytykset elämään ovat kunnossa, eli tuloja -joko palkkana tai vaikka maatalous-, asumis, opinto- toimeentulo-jne tukena tai eläkkeenä , työttömyyskorvauksena, tai muulla konstilla on siinbä kunnossa että ei tule vilu eikä nälkä.

Nyt kun minulla on jonkinlainen perusturvallisuus olemassa sen pienen työttömyyskorvauksen muodossa ja silloin tällöin vähän työnpätkää, niin ok, voin keskittyä ihan vaan tykkäämään olostani.

Mutta… kun hyvin muistan mitä oli elää pelkästään sillä vähän yli viidensadan euron työttömyysavustuksella, maksella siitä eläminen asumisineen, vähän velkojakin, hankkia vielä työkalujakin sitä varten että vois joskus siten taas tehdä ansiotyötä, liikkua useamman kilometrin päähän jo kaupassakäynninkin takia jne… niin kyllä siinä päällimmäisenä usein oli se rahallinen puoli.

Mutta joo, kun nyt sitten on hiukan paremmin, niin helposti myös unohtuu se, ettei kaikilla ole näinkään hyvin.
On tosiaan niitä joille ei tipahda mitään tukia, hengissä pysyminen on joskus pelkän toimeentulotuen varassa.

Ehkä sen saa nykyään melko automaattisesti, en tiedä onko enää kovin paljon siinä tilanteessa kuin minä joskus, kun ei sitten tullut sitäkään -osaklsi ehkä siksi etten osannut edes hakea. Mutta, se oli silloin se, joku vuosikymmen sitten. Ja minäkin kait vielä hiukan nuoirempi ja vetreämpi, kyllä se siinä iässä meni. Dyykkauksen ja lähes kerjäämisen merkeissä. Asumatta oikein missään… kai siinä välillä meni joku päivä syömättäkin.
Usein tosiaan ei raha riittänyt edes juomiseen… mutta jos joskus rahaa sitten oli, niin kyllä siinä se hetken pako todellisuudesta houkutteli, vaikka sen tiesi että jokainen hetki baarissa kaljapullon ääressä oli suoraan pois syömisestä, se vaan oli tärkeää. Edes hetkeksi päästä istumaan jonnekin jossa voi olla olevinaan kuin muutkin ihmiset…ihan rahalla ostettu kolpakko edessä ja sama humaltuminen tavoitteena kuin muillakin. Ja seuraa, keskustelua, ihmissuhteita…

No, se oli silloin.
Mutta nytkin, yhtä tärkeää se on, se vuorovaikutus ihmisten kanssa. Vaikkei itsetunto ehkä enää kaipaakaan jatkuvaa vahvistelua olemalla niin osallisena ja sosiaalisena ja ryhmäytyneenä ja hyväksyttynä johonkin viitekehykseen ja joukkoon…

Niinpä.
Tämän päivän olen ottanut aika rennosti. Lepäillyt. Mitä nyt pari ämpärillistä puolukoita poimin (edelleen kai se vanha turvallisuudenhaku, talveksi ruokaa!)
Viikko tehtynä töitä, jopa aika hyvällä vauhdilla. Täysillä, sanoisin.
Ja ihan siksi että se työ on mukavaa.
Ja mukavaa se on useammasta syystä, mutta olennaisia asioita ovat ne, että teen sitä mukavan kaverin kanssa, homma toimii, vuorovaikutus toimii, työtavat funtsitaan yhdessä, keskustellaan, ja kait siinä on myös sityä kannustusta, positiivista palautetta… ei se keskinäisen kehumisen kerho lainkaan hullumpi toimintaidea ole, työnteossa.

Ja sitten, taas kerran mukava asiakas eli työn teettäjä. Osaa perskules antaa niin kierosti positiivista palautetta ja kehaista suorituksista, työn tuloksesta just niin ovelasti että mehän innostumme yrittämään vielä lisää.

Ja homma on hauskaa.

Tottakai asiaan kuuluu kyllä myös se, että teettäjä on hoksannut heti alkuun että kannattaa makssakin hommasta just se, minkä me me olemme työllemme kohtuulliseksi hinaksi katsoneet. Kas kun hän on niin asennoitunut, niin m,ekin tietysti sitten yritämme osoittaa että kyllä me sen hinnan arvoiskin olemme ja koko rahan edestä tulosta syntyy.

Siinä vaiheessa, hommasta sovittaessa, kun saattaa se turha nitkuilu vaikuttaa työtehoon ja tekijän suhtautumiseen just sen verran että pieni säästö koituukin lopulta tappioksi.

Se nyt vaan on semmoista, ihmisen työn tulos kun riippuu aika paljon mielialasta.

Ja joo, takaisin siihen hyvinvointiin…kyllä siinä melkoisesti merkitsee just se palautteen saaminen, vuorovaikutus, mahdollisuus keskustella ja vaikuttaa tavoitteisiin, aikatauluihin, yhteisiin tekemisiin -ja sde pätee ihan hyvin näissä vapaa-ajan hommisa, vaikkapa just harrastuksissa ja ryhmissäjoihin osallistumme, ihan yhtä paljon kuin työnteossakin.
Ei ilman palautetta ja vuorovaikutusta oikein osallisuuttakaan ole .ehkä armeijat voivat yhä marssia siten, komennettuina ja mitään itse kritisoimatta ja parantelematta, mutta se kai on vähän eri juttu.

Ja juu, kyllä minulla olisi sanomista suomen hallituksenkin sanelupolitiikkaan ja kyykytykseen, mutta olkoon nyt. Kai sen arvaatte mitä mieltä täällä metsänreunassa ja rakennustyömailla semmoisesta ollaan .