Ihan hyvin saan katseltua urheilua. Saatan satunnaisesti jäädä jopa telkkarin ääreen jotakin urheilutapahtumaa seuraamaan.
Ja miksei, jotain voisin ehkä itsekin harrastaa -kilpailemisen jättäen kuitenkin väliin.
Nuorena taisin hetken aikaa harrastaa suunnistusta. Osallistuin joihinkin kilpailuihinkin. Enimmäkseen kuitenkin harrastin sitä ihan muuten vaan, kartan ja kompassin kanssa metsiä kierrellen. Kilpailemattakin tiesin, että hitaampi olen maastossa juoksemaan ja rasteja löytämään kuin naapurin Masa, joka kait kilpailee vieläkin, en sitten tiedä mikä sarja kuusikymmpisiä varten on.
Ihan kivaa se oli. Poissuljettua ei ole sekään, ettenkö vaikka juoksemaan yltyisi, jos sille päälle satun. Ja talvella voisin hyvinkin lähteä leveiden puusuksieni kanssa umpihankeen. Ja miksei moni muukin laji ihan mukavaa voisi olla.
Jonkinlaista voimistelua tarttis alkaa harrastamaan. Ei ole aina ihan semmoinen ketterä olo kuin ennen nuorempana, nyt olisi varmaan aiheellista hiukan jos ei muuta niin jotain venyttelyä tehdä silloin tällöin .
Kunhan nyt vaan toimertuisi…
Ei ruumiinkulttuuri varmasti pahitteeksi ole. Mutta kohtuuden rajoissa aion pysyä siinäkin. En ota itselleni mitään rajoittavia ja sitovia harjoitusohjelmia, en pakota itseäni edes kävelylenkille ellei satu huvittamaan. Enkä lähde huutamaan ja heristelemään nyrkkiä edes kotipaikkakunnan jääkiekkojoukkueen puolesta tai jalkapallporukan kunniaksi tappelemaan jotain toista seuraa kannattavia vastaan.
Kun ei sillä taida olla minulle mitään merkitystä kuka minkäkin kilpailun tai turnauksen voittaa. Ei ole tarvetta kenenkään puolesta vauhkota noissa urheiluasioissa.