Näitä maallisia juttuja... selvää elämää ja positiivisuutta

Me Lopettajat
1

Oikean käden kämmensyrjään on tulossa hankauma. Liian paljon hinkannut hiirimaton reunaa. Jokunen tuntikin päivässä. En silti pidä itseäni nettiriippuvaisena, välikappale se vaan on. Nyt olen enimmäkseen selannut kaikenlaisia kaupantekopalstoja, kun sen veneenkin tarttisin.
Ja aina joskus tulee jotain muutakin kauppaa tehtyä.

Tulee muuten kohtapuoliin neljä vuotta viimeisestä ryypystä, ja ryyppyputkesta joka sitten kestikin useamman vuosikymmenen. Ei sillä ryypynvälin pituudella enää sellaista merkitystä ole, että se tarttis ihan tarkkaan tietää, mutta jäihän se ajankohta mieleen kun selvänäoloa aloitellessa tiesin ensimmäisinä viikkoina tunnin ja minuuttienkin tarkkudella kauanko siitä viimeisestä ryypystä oli kulunut. Jokainen tunti kun oli uusi ennätys ja rajapyykki matkalla parempaan.

Paljon on muuttunut olotila tässä selvin päin ollessa. Ihan omia aikojaan, eipä sitä niin tule huomanneeksi että jokin asia muuttuu, joskus vaan tulee sellainen muistuma entisestä hermoilusta, päihteiden funtsimisesta, väsyneisyydestä ja vähän näköalattomastakin olemisesta -semmoista kaikkea siihen elämääni liittyi. Silloin joskus.

Nyt menee mukavasti.
Ei tarvitse paljon murehtia, kyllä tässä pärjäilee.

Oliskohan tuo se tärkein, mitä olen ymmärtänyt mukaani matkan varrelta ottaa, positiivinen elämänasenne? Ehkäpä.

Sattui käymään hyvin, hoksasin heti alkuun minulle sopivan ajattelutavan elämänmuutostani varten. Monin tavoin sen ovat järkevät ajattelijat kertoneet, mutta yksi asian kiteytys on Norman Vincent Pealen lausuma;

" Jos vaikeudet ovat kauan vainonneet sinua, se johtuu todennäköisesti siitä, että olet hokenut itsellesi viikkoja, kuukausia ja ehkä vuosikausia, ettet voi tehdä niile mitään. Mutta kun tietoisesti yhä uudelleen omaksut positiivisia asenteita, vakuutut lopulta siitä, että voit tehdä jotain vaikeuksillesi."

Siinä se, yhdellä tavalla sanottuna.

Usko siihen, että omille asioilleen voi tehdä jotain, toivo ja ainakin toivon mahdollisuuden näkeminen tulevaisuudessa, oliskohan ne semmoiset tärkeät ainekset.

Jotenkin tässä on elämänasenne muuttunut parempaan suuntaan. Johtuuko sitten kokonaan juomattomuudesta, vai onko mukana jotain muuta, vaikka iän tuomaa rauhoittumista ja muita pikkujuttuja, sitä en niin varmaksi tiedä. Ei tästä selvänäolosta ainakaan ole vahoinkoa ollut.

Suhtautuminen tulevaisuuteen, se on yksi niistä olennaisista asioista elämänasenteessa. Jotenkin minulla on koko ajan sellainen varmuus, pidän kuin itsestäänselvänä sitä että niin huomenna kuin kauempanakin tulevaisuudessa odottaa paljon mukavia ja mielenkiintoisia asioita. Eikä se tulevaisuus pelota, vaikka järjellisesti ajateltuna tiedän ettei aina ihan kaikki voi niin hirveän mukavaa olla. So what? ehtiihän niitä murheita murehtimaan sitten sitä mukaa kuin niitä tulee, ei kannata manata peikkoja esiin aivojen pimeistä koloista.

Löysin muuten ihan selkeän jaottelun noista tulevaisuuteen suuntautuneista tunteista, joku Aaron Ben Ze’ev kuulemma laatinut (miestä en muuten tunne eikä minun kai tarvitsekaan)

  1. Toivo: A toivoo että X tapahtuu ja uskoo että X on todennäköinen

  2. Pelko: A toivoo että X ei tapahdu ja uskoo että X on todennäköinen

3: Epätoivo: A toivoo että X tapahtuu ja uskoo että X ei varmasti tapahdu

4: Alistuminen: A toivoo että X ei tapahdu ja uskoo että X on varma.

Ja tuohon suhtautumiseensa asioihin voi vaikuttaa… ihminen voi johdatella itseään uusille urille.

Mutta, nyt sitten taas välillä surffailemaan vaikka veneiden myyntipalstoille - vai meniskö sittenkin katselemaan miten herneenvarret nousevat keppeihinsä…

2

Ihan asiallinen keskustelunaihe näkyi ilmestyneen foorumille; raitistumisen haitoista juttelevat.

Kun ei ole nyt tullut mieleen yhtään raitistumisen aiheuttamaa harmia niin annanpa asian vielä muhia pääkopassani, enkä ryntää mukaan ennenkuin olen sitä vähän pohdiskellut.

Sensijaan tuli mieleeni yksi pikkuinen kiusa joka johtuu raitistumiseen joidenkin selittäjien toimesta liitettyihin uskomuksiin. Joskus kun tulee esille se, etten enää käytä päihteitä, ilmestyy ihmisten naamalle semmoinen nyökyttelevä, laupiaanoloinen katse ja muutama pikainen vilkaisu muihin keskustelijoihin, ja sitten puhe alkaakin muuttumaan hiukan jäykemmäksi, varovaisemmaksikin. Ja joskus joku ihan suoraan kysyy olenko jotenkin tullut uskoon, liittynyt AA:han tai muuta semmoista.

Ja vaikka minut tuntevat ihmiset satavarmasti tietävät, että edelleen elän ihan tavallista elämää, en ole hurahtanut mihinkään suuntaan eikä minun takiani edelleenkään tarvitse puheitaan varoa, kammata tukkaansa eikä pelätä hengenahdistuspuheita, niin oudompien kanssa toisinaan tuommoinen jännite nousee esiin.

Ei tuo asia ole minun selvänäoloni syytä, sen tiedän, enkä sitä siksi voi raittiuden haittapuolena pitää.

Vika on kai niissä raittiutta ja raitistumista keppihevosena käyttävien saarna- ja mainosmiesten, yhdistysagitaattoreiden ja itse johonkin hurahtaneiden evankeliointikäskyn saaneiden hyvinonnistuneesta uhoavasta propagandasta, se on tosiaan onnistunut ja saanut selvän elämänkin joiden mielissä tuntumaan jotenkin merkilliseltä, mystiikkaan, kaavoihin, kokoontumisiin ja ohjekirjoihin liittyvältä erikseen harrastettavalta piirileikiltä.

Jotenkin se on väärin, että selvinnyt ja selvänäelävä joutuu jopa selittämään ettei tosiaan mistään tuollaisesta ole kysymys, että ihan tavallinen ihminen olen, minulla vain on yksi asia vähemmän murehdittavana ja voin senkin ajan käyttää kaikkeen muuhun. Ja silti jää monelle kuulijalle epäilys; kyllä se johonkin lahkoon kuuluu, ei vaan tunnusta…

No, onneksi tuo nousee esiin kovin harvoin.
Kovin harvoin kun elävässä elämässä itse nostan esiin itsestäni sitä puolta, että olenhan minä alkoholisti ollut ja siitä parantunut… jos itseäni esittelen niin kai minussakin jotain tärkeämpääkin sanottavaa on.
Ja useimmiten sekin, että ohitan tarjotun ryypyn, menee muiltakin ohi ihan ilman mitään miettimisiä, eipä se kovin montaa ihmistä kiinnosta kuka ottaa ja kuka ei.

Joten, ei tuokaan murhe niin kovin iso ole.

Ja kun se nyt taisi olla ainoa joka jotenkin löyhästi raitistumiseeni liittyi, niin eipä hätää.

Kyllä tässä selvän päänsä kanssa elelee.

3

Kun nyt sitten olen päässyt muissa ketjuissa julkituomaan mielipiteeni niin huumeidenkäytöstä, erehtymättömistä ideologioista kuin jo ratkaistuihin ongelmiin ja riippuvuuksiin takertumisestakin, niin palaanpa taas välillä tähän ihan tavalliseen elämään.

Hienoja ja suuria asioita on joskus kiva miettiä, ja joskus tuntuu erinomaisen fiksulta lueskella vaikka ympäripyöreitä mietelauseita (joista osa ei tarkemmin ajateltuna paljon mitään merkitse, tai ovat itsestäänselvyyksiä yritettyinä yleistää kaikkeakoskeviksi) mutta on tässä elämisessäkin puolensa.

Mukavaa oli taas aamulla herätä, ilman suurempia murheita mistään. Vaatimattomassa elämässä on se etu, ettei tule isoja stressejäkään. Kun ei kovin korkealle kurota, niin eipä pahasti putoakaan.

Tämä elämäntyyli jotenkin alkoi minulle löytymään, kun hoksasin ensin sen, että itsehän minä saan valita mihin pyrin ja miten. Ja uskoin että jos ei ihan mahtavia ala suunnittelemaan ja isoja suupaloja haukkaamaan niin onhan ne eväät olemassa.
Tekemistä tuntuu riittävän joka päivälle, jääpä vielä varastoonkin mukavia suunnitelmia joita voi toteuttaa sitten jos joskus aikaa jää.

Ansiotöitä teen kun niitä tarjotaan, ja toisinaan tuntuu siltä että saisivat olla ihmiset välillä tarjoamattakin, rahaa kun ei tällaiseen elämään niin paljoa kulu. Ja niitä harrastuksia riittäisi. Nyt on iskenyt mieleen semmoinen ajatus että tarttis olla vene. Semmoinen rauhallinen putputtaja, mieluummin vielä diisseli, hiljalleen jokea ja merta kyntävä joka ei edes naapurien kateutta herättäisi. Ja sen verran iso, että siihen aina jokunen kaverikin mahtuisi mukaan luontoa veden päältä katselemaan ja kalaruuan aineksia saalistamaan. Ja sen verran hyttiä että voisi jonkun yön tunnin uinahtaakin, laineitten liplatusta pötköllään kuunnella.

Mutta, kun olen nyt sitten päässyt tähän kiireettömään elämääni niin tottumaan, niin enpä ota stressiä tuostakaan. Selailen noita netin myyntipalstoja, ja jos kohtuulliselta etäisyydeltä löytyy niin menenpä kauppaa tekemään. Mutta, jos ei satu sellaista kohdalle, niin väliäkös silläkään. Ei tämä elämä nyt sentään kalareissujenkaan varassa ole. Tehdään sitten kaikkea muuta mukavaa. Vaikka kasvimaan perkausta, klapeja talveksi varastoon tarttis latoa, ja kyllä jonkun yön vois metsissäkin retkeillä kesän aikana.

Ja mökkiä laittaa, ihan hiljalleen vaan, pikkuisen taas paremmin lämpöänsä pitäväksi… josko tuo sitten eläkeikään mennessä olisi semmoinen että pahimmillakin pakkasilla voisi murehtimatta istuskella hellan vieressä pelkäämättä putkien jäätymisiä.

Niinpä. mitähän tuota nyt tänäänkin taas tekisi… vai jospa taas tämän päivän vaan oliskin keskittymättä yhtikäs mihinkään… kuljeskelisin vaan pihamaalla, vintillä poikkeaisin, nyppisin hiukan ohimennen jotain ja välillä plinkin keskusteluja katselisin… Tartteeko sitä aina niin jotain tekemistäkään olla.

4

Ehdottomasti! Se on jännä miten perspektiivi muuttuukin tuohon suuntaan kun se (alkoholin aiheuttama) masentava esirippu hiljalleen aukeaa ja alkaa tajuta, että elämä onkin täynnä mahdollisuuksia eikä pelkästään haasteita ja ongelmia. Ei sitä aina tietenkään noin näe, mutta yhä useammin ja useammin kuitenkin :sunglasses:

5

Jaaha… se on sitten taas maanantaiaamu. Ihan mukava semmoinen, kesäaamu kun on, ja aurinko noussut ennen minua. On se vikkelä.

Töihin tästä… viideltä heräsin ja selailin nettiä, ihmisten puheita facebookissa katselin.

Mikähän siinä on, osalla facebookkikavereistani tuntuu olevan päällä joku kestotyytymättömyys, aina joku asia painaa tai harmittaa. masentaa ja puristaa, riepoo ja repii. Luulis olevan rankka asenne.

No, aloin sitten itsekin miettimään, eikö nyt mikään harmittaisi. Ja kolmannen kahvikupillisen jälkeen sitten löysin yhden aiheen.

Vihitty vaimoni (tosin vain maistraatissa, ilman hengellisiä rituaaleja) joka sekaantuu asioihini muun muassa pesemällä pyykkejäni, kääntää aina (siis aina, prkl!) alusvaatteet väärinpäin, siis saumapuolet rumasti ulospäin laittaessaan ne pesukoneeseen. Ja sitten, kun minä, kuten tänäkin aamuna, pitkiä kalsaritani käyttöönottaessani, joudun tuhraamaan ja kallista aikaani kuluttamaan niiden alkuperäiseen ja oikeaan malliinsa kääntelemiseen. Se on murheellinen asia.

Mutta, kun muuten olen tähän elämääni (kuten vaimoonikin) ihan tyytyväinen, niin ehken tuostakaan ota itselleni paineita, annan asian olla.

Niihin mukaviin asioihin; ihan kivoja hommia on tällekin päivälle tiedossa, mukavan työkaverin kanssa, ja siitä saa vielä palkkaakin. Mikäs tässä on ollessa.

Mukavaa viikonalkua muillekin.

6

Mukavaa viikon alkua metsän reunaan myöskin. :smiley:
Murhe ei päätä pakota täälläkään, vaikka vanhenin tänä aamuna taas vuodella. Kuulun siihen onnelliseen porukkaan, jonka onnellisuus ja tyytyväisyys on vain lisääntynyt tässä kohti viidettä vuosikymmentä mennessä. Liekö sitten elämäntapamuutoksellakin yhteyttä asiaan… Sellainen murhe tänään kuitenkin oli, että millään en kerkeisi töihin menemään. Pari päivää pitäisi vielä siellä käydä näyttäytymässä, vaan on jo keho sekä mieli siirtynyt lomamoodiin. Loma tarkoittaa meille taas maan vaihtoa ja siihen liittyen puuhaa riittänyt enemmän kuin tarpeeksi.

7

Onnitteluni basuunantöräytyksen kera sulle Basi synttäreistäsi. :smiley: Ihan sama minkäikäisiä ollaan, näin nuorena emme kohtaa enää koskaan. :wink:

8

Iloista syntymäpäivää Basille toivottelee myös Mustikka! :slight_smile: Tai iloista syntymäpäivän iltaa nyt ainakin, kun en aiemmin huomannut että sinulla tänään semmoinen päivä on. Rauhallisuus ja tyytyväisyys lisääntyy täälläkin päivä päivältä, vaikka vielä reilut kolme kuukautta olenkin iältäni lähempänä kolmea-, kuin neljääkymmentä… :laughing: Jotenkin pikkusen luulen, että raittiuden ikä on ratkaisevampi tekijä tuossa tyytyväisyyden lisääntymisessä, kuin biologinen. Näin olen havainnut, monien suunnilleen samoja aikoja raittiina olleiden kanssa juteltuani. On tää vaan aika hienoa! :slight_smile:

9

Oikein mukavaa syntymäpäivää Basille. Sen raittiuden suhteenhan me Basin kanssa muistaakseni ollaan aikalailla samanikäisiä, muuten sitten taas -no onkohan sillä niin väliä.

Lomaa tässä odottelen minäkin, voishan tässä kesää viettää vaikka kaikenmaailman harrastusten parissa. Miten nyt sitten näitten vähäisten hommien kanssa käynee, voipa olla lomaa ihan muutaman päivän päästä, jos mukavasti sattuu.

10

Andante nosti tuolla naapuriketjussa esiin hyvän näkökulman.

Tekevätkö jotkut raittiudestakin jotain sellaista jota pitää “suorittaa”, kilpailla tai kilvoitella, satsata voimavarojaan yhä vaan uudelleen pyrkien johonkin pidemmälle tai korkeammalle?

Tuolta se tosiaan innokkaimpien ja kilpailu/suoritushenkisimpien kohdalla näyttää.

Ei riitä sekään että päihdeongelmista on päästy eroon ja aikaa olisi elellä ihan leppoisasti tuon asian suhteen. Pelätään että raittiudelle käy kuten armottomalla treenillä tynnyreiksi pumpuutujen hauislihasten; jos jättää puntit ja jatkuvan treenin pois niin kohta nahka roikkuu entisten katu-uskottavuuden tunnusmerkkien ympärillä.

ja kun kuitenkaan noin ei tapahdu, ei tällainen selvänäolo, ihan luonnolisena elämäntapana ja hoitamattomana, ilman mitään ähinää ja puhinaa mukanakulkeva asennoituminen mihinkään katoa vaikkei sitä niin hehkuttaisi ja tikulla tökkien jalostaisi.

No, saahan toki jokainen harrastaa mitä haluaa, vaikka sitä raittiuden jalostamista uusiin sfääreihin ja ulottuvuuksiin, ihan jumalallisuuteen asti.

Mutta eppäilen, tuleeko siitä mitään valmiimpaa. En usko että tästä selvemmäksi ja raittiimmaksi tulisin millään puserruksella, pöhkömmäksi pikemmin jos yrittäisin vääntää selvää elämääni johonkin tolkuttomaan “yliraittiuden” jahtaamiseen.

Ja semmoinen juttu siinä raitistelun hurmahenkisyydessä on, että kanssaeläjille se toisinaan on rankkaa. Kun se harrastus välillä menee jopa muuten hyvien ihmissuhteiden edelle. Ja onhan se alati saman asian hehkuttamisen kuuntelukin toisinaan rasittavaa ( muutamia aamuöitä puhelimen luuriin nojanneena ja pitkänpitkiä tarinointeja kuunnelleena tiedän…)

Just muutama päivä sitten kaivattiin tänne keskustelua jossa asioita katseltaisiin jo raitistuneiden kannalta… ehkä sitä voisi yhdeltä kantilta täsmentää, voisi olla mukavaa jutella nimenomaan sellaisten tavallisten päihdeongelman selättäneiden kanssa, joilla ei ole tilalle tullut sitä raittiudensuorittamisen tarvetta.

11

Ja eikös vaan taas noussut aurinko ja pilvet huiskivat tiehensä aamutaivaalta. Kelpaa taas juonitella moponräyskä käyntiin ja loikotella huimaavaa neljänkympin tuntivauhtia kohti päivän töitä.

Voipa tulla vähän pidempi päivä, yleensä emme kaverin kanssa viitsi tehdä kuin tuollaista kuuden tunnin mittaista, kun ei ole vanhoilla miehillä niin hirmuista tarvetta enää yrittää tiliäkäänisommaksi kasata.
Ja kun se on jo nähty, ei ruumiillisella työllä rikastumaan pääse, ei semmoista pelkoa ole.

Juhannukseksi jos saatais taas tämä homma kuntoon, ja vaikka jo torstaikin vapaaksi. Ihan nyt oman mukavuuden takia, ei ole teettäjä patistellut. Vaiokka yleensä ihmisille tulee jonkinlainen pakkomielle ja hätä päästä asumaan uuteen just juhannukseksi tai jouluksi… usein olen ihmetellytkin onko se sitten niin kivaa joku jouluaattokin olla muuttolaatikoiden keskellä… ei tämä maailma mihinkään karkaa jos omaa mukavuuttaankin ajattelee.

Mutta mitäpä minä noista, tehdään, kun hommia on. Ja sitten välillä laiskotellaan.

Venekaupatkin jo tein, joten tulkoon nyt vaikka vähän lomaakin, eiköhän sitä hauella ja ahvenella kesäajan eläisi, ja muutakin luonnonantia voisi hyödyntää. Saattaisi vähän vielä paino pudota, pikkuisen olis vielä varaa.

Eipäs siis ole moittimista tässäkään päivässä. Eikä, edelliseen kirjoitukseeni viitaten, vieläkään tarvetta alkaa raittiutta suorittamaan ja työksi ottamaan. Ihan hyvin kuluu aika muutenkin, ja vähemmällä vaivalla saan oltua. Eikä ala pipo kiristämään kun ei ala menneitä murheita ruokkimaan, päihdeongelmia mielessä elvyttämään - ja antaapa niitten muidenkin menneiden kärvistelyjen olla. Jos jotain tykkään muistella niin mieluummin niitä hyviä hetkiä, onpa niitäkin paljon elämään mahtunut. Mutta parempi vaan vissiin nauttia tästä päivästä ja tulevistakin.

Aurinkoa ja elämäniloa toivottelen muittenkin päivään!

12

Kun se parasta on ollut, on se työtä jka hikeä ollut -sanotaan vanhassa hautajaiskliseessä. Mutta on perhana vaan tottakin.

Ja sopisi muuallekin kuin ruumiinvalvojaisiin, tuo totuus.

Niinpä se meni minullakin juhannus mukavasti, ihan siihen malliin että tässä iltaa viettäessäni olen taas kovin tyytyväinen niin tähän päivään kuin elämääni yleensäkin.

Sen pienen etuhytillisen veneen kun ostin, ihann tietäen että työtä ja vaivaa siitä tulee, niin taisinpa saada samalla jotain hiukan erilaista sisältöä harrastuksiini.

Tänä aamuna kun aloitin irrottamaan paatista epäilyttävän näköistä keskimoottoria, niin siinä sitten menikin iltaan asti. Velipojan kanssa sitä purettiin ja arvuuteltiin sähköjohtojen ja vempainten järjestystä, kokeiltiin ja rassattiin - ja eikös vaan, lopulta laite puksutteli kauniisti ja tasaisesti, kävi kuin kävikin.

Moottorit ja kaikki monimutkaiset tekniset vempeleet ovat aina olleet minulle hiukan vihamielisiä kapineita. Josko niissä sitten olisi sitä henkeä, sielua ja ainakin joidenkin kohdalla ihan selvää luonnevikaa, ilkeyttä ja perkeleellisyyttä… enpä tiedä.

Tämä möhkäle oli kyllä päättänyt ystävystyä kanssani, niin tottelevaiseksi se muuttui aika pienellä putsauksella ja hipelöinnillä.

Muutama makkara tuli syötyä, lettujakin, kun muu porukka niitä paisteli. Eikä siinä makkaroiden rasvaisuus niin tainnut haitata kun kyynärpäitä myöten koneöljyisistä käsistä kuitenkin lisävaseliinia mausteeksi tarttui.

Ihan parhaasta päästä juhannuksia, tämmöiset.

Ja joo, ei siinä minun ymmärrykseni mukaan kukaan mitään viinaksia kaivannut, sen paremmin pallopelejä pelaavasta ja muuten vaan leikkivästä muusta porukasta sen paremmin kuin sen moottorin ympäriltäkään. Luulen muuten, että olisi kännissä jäänyt tuokin homma kesken, ja sitten olisi saanut joskus ensi viikolla miettiä että mitenkähän olis pitänyt mitäkin tehdä…

Ei siis tainnut juhannus juuri muita päiviä kummempi olla -mutta kuitenkin yksi niistä hyvistä päivistä jotka hyvällä tuurilla voi muistaa vielä vuosien päästä.

13

Kiva kirjoitus, MM! :smiley:

14

Niinpäs vaan meni tässä taas tunnin verran aamua istuskellen tietokoneen edessä. Aamukahvia juoden ja radiota kuunnellen, katsellen sateen valumista ikkunaruutua pitkin.

Harmaata on, ulkona.

Plinkin kirjoittajien viisaita ajatuksia lueskelin. Kaikista en ihan samaa mieltä ollut, mutta niinhän sen asian pitääkin olla. Kovin täytyisi olla pirstaleinen ajatusmaailma jos onnistuisi useammansuuntaisten katsomusten katsomusten kanssa samalla linjalla olemaan.

Semmoinen siinä tuli mieleen, että eiköhän sentään ainakin yksi asia ole elämässä kohdilleen asettunut, kun vesisade on paljon isompi ongelma kuin alkoholismi. Eikä se vesisadekaan ole mitenkään iso ongelma. Semmoinen pieni, huomioonotettava haitta jossain hommissa, mutta ihan siedettävä juttu sekin.

Kun ei mitään pakkoa ole itseään kastella, niin tehdään sitten tänään semmoisia asioita joiden takia ei tarvitse ihan paljaan taivaan alle mennä. Ja paljon on semmoistakin tekemistä, kun joutuu olemaan itse oma talonmiehensä, putkimiehensä, sähkömiehensä, kokkinsa ja palvelijansa.

No, tuo vene nyt kuitenkin nakuttaa mielessä enimmin…kova olis hinku saada se vesillelaskukuntoon. Pitääpä siis tehdä sen asian eteen jotain, kun se nyt kerran eniten kiinnostaa. Ja vesisade ei tosiaan ole kummempi ongelma, kun sen mahdollisuus on tiedossa ollut. Jonkinlaisen katoksen virittelin tuollaisia hommia varten, pitkällä roikkajohdolla vedin sähköt lampulle ja työkaluille, ja eiköhän täältä mökistä sen verran löydy paksumpaa vaatettakin että ulkona tarkenee.

Mutta, kiirettä ei ole siihenkään. Menköön nyt ensin ihan rauhassa vielä hetki kahvittelun ja istuskelun merkeissä.

Mukavaa päivää ja uuden viikon alkua muillekin toivottelen.

15

Aina välillä innostuvat entiset alkoholistit viilaamaan pilkkuja siitä millainen raitistuminen on sitä oikeaoppista ja mikä sitten vaan näennäistä, juomatta olemista mutta kuitenkin niin pahaa epäraittiutta ja maallista näennäisyyttä. Ei pyhää henkeä ollenkaan vaikkei edes keskikaljapulloa aukaise. Pahuutta täynnänsä.

Onhan se niinkin, ettei juomisen lopettaminen ihmisestä enkeliä tee. Ja sitten taas jostakin tarkemman kaavan mukaan raitistujasta tulee vain niin kuiva että ihan narisee -ja joka asiasta. Milloin missäkin asiassa olisi korjaamista ja vikoja löytyy omasta itsestäkin niin paljon ettei koko elinikä tahdo sen direktiiviluettelon täyttämiseen riittää. Ja kun on saanut osaksi mielestään korjattua niin eikös vaan keksikin että huonosti tuli korjattua se pykälä 175B tai joku muu sieltä alkupäästä. Ja eikun uusiksi!

On siinä kanssaihmisillä kestämistä, semmoisessakin ikuisessa parannuksentekijässä.

Mutta sattuupa tuossa asiassa muitakin merkillisyyksiä.

Muutama päivä sitten, jotain olemattomia (mutta pirun mukavia) tarpeettomuuksia pihamaallani taas harrastaessani käveli siihen äijä. Semmoinen jonka muistin jotenkin vuosien takaa, enkä niin oikein osannut riemastuakaan mokoman vierailusta. Muuten vain sanoi poikenneensa, ohikulkeissaan, kun näki minun siinä pihalla liikuskelevan.

No joo… sopiihan sitä poiketa, meinasin. Ja katselin miten tuosta siisteimmin eroon pääsisi.

Aika öykkäri, itseänsä täynnä, kaikentietävä ja rähjäluonteinenkin, nokkiinsaottava ja kovasti itsestääntykkäävä tyyppi, muistelin. Ihmistä mielestäni muistutti enimmin jalanjäljistä ja siitä että oli se yksi inhimillinen heikkous, viinalle naali kuten minäkin aikoinaan. Eipä oikein tuttuja, kaveruudesta puhumattakaan, ollut silloinkaan kun muistion itseni pöhnään järjestää joka päivä, minäkin. Vaikka toisemme ainakin nähtiin, tuossa lähellä kun asustelee.

Ja olihan tuo maistissa nytkin.

Istahti siihen, ja jotain hiljalleen höpistiinkin, samalla kun omia touhujani jatkoin.

Mutta eikös perkele, joitenkin oli mies muuttunut. Aikalailla vaatimattomammin puheli kuin muutama vuosi sitten, ei niin enää itseään ja omia juttujaan nostanutkaan esille, ihan puheli myönteiseen sävyyn muistakin ihmisistä. Ja jotain semmoista lämmintä rauhallisuutta oli entiseen uhoajaan ilmestynyt. Ihan sitä kuunteli ja katseli kuin ihmistä.

Ja tuo kaikki siitä huolimatta ettei ainakaan raitistunut ollut, jos edes vähentänytkään ryyppytunteja päivänsä lukujärjestyksessä.

Viinalle se haisi, ja muutenkin näkyi ettei se ihan selvä ollut. Mutta muuttunut oli.

Että tuommoistakin voi tapahtua. Ettei se kaikki muuttuminen aina olekaan niin kettingillä vannehdittu viinaksien käyttöön ja käyttämättömyyteen.

Poiketkoon minun puoilestani toistekin, jos pysyvämpää laatua tuo kasvaminen lienee. Arvuutella aina voi, ja luulen että tuossakin on ihan yksinkertaisia asioita takana. Ikä usein asettelee asioita järjestykseen, tasoittaakin. Ja maailma opettaa, kun päätänsä seinään hakkaa. Ja mistäpä minä tietäisin, mitä kaikkea hänenkin tielleen on tullut, asioita jotka ovat opettaneet ettei se oma itse ja omat jutut nyt ihan maailman keskipisteitä olekaan.

Sitä en väitä, että viinaksista olisi hyötyä ollut, hänenkään kohdallaan. Mutta eivät ne ihan kaikki asiat tosiaan ole siihen kytköksissäkään.

16

Yksi mukava kesäpäivä taas kallistumassa iltaan. Tämänikäinen äijä saa vaikka mennänukkumaan heti pikkukakkosen jälkeen -jos sattuu huvittamaan. Se muuten on semmoinen juttu, että jos alkaisin aikaani telkevision katseluun kuluttamaan, niin pikkukakkonen voisi hyvinkin olla niiden minulle kelpaavien ohjelmien joukossa.

No, jospa tässä vielä hetken istuskelen, lueskelen, radiopnkin voisin avata… ja katselen mitä niissä harvoissa seuraamissani nettisivustoissa on tapahtunut. Plinkki jäi seurattavien joukkoon, silloin kun aloin saamaan selkävoittoa alkoholista ja alkoholismistani. Kun kerran mukavanoloisia ihmisiä on ja lähes aina asioita ihmismoisen avoimesti pohdiskelevat ja kommentoivat. Mikäs ettei, selvät ihmiset.

niin, joo, kävin siinä päivällä yhdessä ihmisten kohtaamispaikassa, kun olion sinne tapaamisen parin kaverin kanssa sopinut. Ensimmäistä kertaa siinä paikassa poikkesin, ja ihan positiivisesti yllätyin.

Sisälle kun pääsin, ja kahvikuppini ostin, niin työntekijänä paikalla ollut tyttö ( no joo, siis nuori nainen) kysäisi olenko ennen poikennut? Ja kun kerroin että enpä ole, niin hän istahti heti pöytään ja sanoi että hän voisikin sitten hiukan kertoa mitä kaikkea tässä paikassa on tarjolla. Se oli jo aika hyvin, useasti noissa paikoissa saa ensi kertaa tulija ihan vaan katsella ja tuntea itsensä hiukan kuin ulkopuoliseksi kun kauemman olleet omia tarinoitaan kertoilevat…

Ja ihan hyvin olikin tarjolla monenlaista toimintaa, sen yhdessäolon ja kahvittelun lisäksi.

Ja hyvältä tuntui sekin, ettei hän ollut lainkaan utelias tietämään mikä minut oli saanut sisälle tulemaan, jätti sen ihan omaan harkintaan josko sellaista alkaisin selittämään.

Tuntui siis siltä, että tervetulleita olivat kaikki jotka ovesta sisälle kävelivät, ja tilaa annettiin, myös sille näköjään jos olisi jotain ideoita ollut yhteiseksi tekemiseksi. (no, en nyt sitten alkanut luettelemaan mitään, kun en taida kovin usein kuitenkaan ehtiä poikkeamaan ja touhuamaan.

Mukavanoloinen paikka, ja tarpeellisiakin nuo ovat, sopivat vaikka siihen uusien ihmissuhdeverkostojen luomiseen joka voi tulla eteen niin kovin monesta syystä. Juomisen lopettaminen tai vähentäminen, se on yksi, mutta yhtä hyvin voi tapahtua tuhannen muuta asiaa joissa menee paljon uusiksi. Ja siksi on hyvä, ettei tuollainen paikka ole mitenkään leimattu yhden erikseen määritellyn ihmisryhmän tarpeiisiin perustetuksi, vaan tilaa on kaikille jotka siitä voivat elämäänsä sisältöä saada.

Semmoinen sivujuonne siis oli mukana tässä päivässä - ja sitten tietysti niitä monenmoisia omia juttuja, niin ovat päivät sopivan täynnä kaikenlaista että ei tässä oikein mihinkään pahantekoon ehtisi. Edes juopottelemaan, se kun vie sitä aikaa ja energiaa niin perhanasti.

17

Joskus muuten poikkesin jonkun kerran tutustumassa A-kiltatoimintaankin. Paljon hyviä juttuja oli siinäkin -yksi parhaita puoilia juuri se yhdessätekeminen. Ja siinä yhdistyksessä, jossa kävin, otettiin myös ihmiset ihmisinä vastaan, eikä edes edellytetty että olisi juomisella itselleen ongelmia hankkinut. Kaikille oli tilaa ja mahdollisuuksia tulla omana itsenään -kunhan selvänä tuli.

Juttelin siitä joskus ihan eri yhteydessä yhden päihdehoitopaikan johtajan kanssa, silloin tällöin kun törmättiin noissa vertaistuki -ym jutuissa.

Hän kertoi alkuun paikallisessa A-killassa poikkeiltuaan hiukan ihmetelleensä, siellä kun tuli työssä ravattuja tuttuja vastaan, mutta kun ne olivatkin kuin eri ihmisiä. Pirteitä ja voimissaan, ihan elämässä kiinni.

Ja sitten hän sanoi hoksanneensa jujun; totta perhana, siellä päihdehoitoyksikössä ne ihmiset ovat liikkeellä sen ongelmansa kanssa ja keskittyvät sen potemiseen.
Yhdistyksessä taas he eivät olekaan mitenkään asiakkaita tai potilaita tai sairastamassa mitään vaan isäntinä omassa yhteisössään, osallistumassa , olemalla itse subjekteja eikä objekteja, jotain saamassa aikaan ja vaikuttamassa johonkin. Tottakai silloin ihminen automaattisesti muuttuu erilaiseksi kuin sairaan tai toipujan roolissa.

No, se meni silloin vähän ohi korvien, mutta jäipä jonnekin muistin lokeroihin.

Ja sieltä se sitten jonain päivänä nousi, kun oli aika noita asioita ajatella ja omaa suhtautumista asioihin miettiä tarkemmin.

Eikä ole ainoa kerta kun jotain tuollaista asioita järjestykseen laittavaa, kauan sitten kuultua ja silloin ohitettua nousee esiin vasta vuosien päästä, kuin varaston hyllyltä.

18

En olis uskonut että yhdessä veneessä voi olla tuhertamista ja laittamista niin perhanan paljon :laughing: :laughing: :laughing: useampi päivä jo mennyt ja aina vaan jotain riittää. Mutta kait se on parempi käydä kaikki läpi ennen vesillelaskua, jo senkin takia että kun siellä aallokossa sitten joku paikka laukeaa niin tuntee edes vehkeet, voi jotain tehdä kun tietää miten homman pitäisi toimia.

Se on kans yksi niitä hommia joita en viitsis jättää minkään korkeamman voiman haltuun .

Kysymys on kuitenkin minun elämästäni ja selviytymisestäni siellä vetten päällä. Kyllä siellä omilla tiedoilla, taidoilla ja asioihin etukäteen varautumisella on suurin merkitys.

Ja sitten kaiken varalta tieto siitäkin mistä apua saa kun oikein tiukka paikka tulee. Jos ajelehtimaan jää ilman moottoria niin kait se hätäkeskuksen numero on tarpeellisempi kuin hengellisten yhdistysten -anteeksi nyt vaan, herran haltuun asiansa uskoneet, mutta meikäläisen on kyllä turvauduttava tähän maalliseen järkeen.

Ja paras pelastussuunnitelma taitaa minun kohdallani olla se, etten kovin pitkälle merelle lähde pienellä paatillani, enkä pahaan keliin ollenkaan. Jos tuulee, niin teenpä silloin jotain muuta. Kun ei se veneily ja kalstus mikään elämää suurempi juttu ole, sekään.

Alkaa muuten näppiskin olemaan konerasvassa, kun välillä kahvituntia pitäessäni vanhasta muistista pitää hiukan tätäkin räplätä. Vaikkei niin asiaakaan olisi. Kunhan jutustelen… onhan sitä kyselty miksi asiat minussa “herättävät sellaisia intohimoja” että ajatuksiani niistä viitsin muittenkin luettavaksi heittää.

Vastaus on että en minä tiedä.

Enkä niin usko että minussa sentään mitään “intohimoja” tämän vuorovaikutuksen suhteen on. Ei ole maailman tärkein asia tämäkään. Mutta mukava, ja ehkä siksi jatkan.

19

Tästä on tullut jonkinlainen tapa.
Aamuisina joutohetkinä, lempeänkiireettöminä verkkaisen kahvittelun ja uuden päivän uusien mukavien asioiden odottelussa, tapahtuu jo jotenkin automaattisesti että tönäisen näppäimistöä sen verran että konekin lepotilastaan virkoaa ja useimmiten vilkaisen myös plinkkiin.

Katselen millaisia ajatuksia on palstalla keskustelevien päässä syntynyt ja josko niissä olisi jotain minunkin mielenkiintoani herättävää.

Ja saman tien sitten itse jotain höpisen. Ehkä siksi, että asioista jotain mieltä olen, ja usein kirjoittaessa selkiintyy jonkin asian logiikka itsellekin paremmin kuin vaikka puhuessa tai oman ajatuksenkulun sinne tänne lenteleviä säikeitä ohimennen havaitsemalla. Ehkä kirjoittaminen vain kivaa. Ehkä taustalla on myös joku häivähdys kokemuksesta jonka mukaan mikä tahansa taito, kirjoittaminenkin, vertyy ja kohenee kun sitä viitsii tehdä.

Mukavaa tämä on.

Ja mukavaa on palautekin. Ei sitä usein tule, paitsi kun alan pohtimaan jonkun monimutkaisen uskon-tms suuntauksen idologisia perusteita. Silloin usein kommentoidaan -ei itse asiaa, eli niitä ideologian ja arvojen, maailmankatsomusten sisäänrakennettuja perusajatuksia vaan sitä miksi minä ajattelen asioista siten kuin ajattelen. Asian suhteen silloin tietysti ollaan hakoteillä, mutta on siinäkin sivujuonteessa tietysti juuri minun kannaltani ajateltuna se palautteen saamisen ilo. Minut on huomattu, todettu edes kommentin arvoiseksi! Ilon aihe siinäkin.

Eilen sain kommentin Prossalta (vallan mukava mies muuten, täällä jo vuosia on molemmat roikuttu ja monesti on asioiden eri puolia esiin tuotu, usein avattukin niitä taka-ajatuksia).
Prossa kommentoi tällä kertaa juuri sitä, mitä tuossa edellä jo kerroin; ei itse asiaa vaan sitä millaisessa päässä asiaa on ajateltu. Pitänee se lauseen alkuosa lainata;

"
Kun täällä luen Metsänreunanmiehen textejä, niin niitten perusteella en koskaan haluaisi häntä livenä tavata, koska lukemani perusteella hän on todella itsekeskeinen ja vain itsensä kanssa toimeentuleva mies joka ei jääräpäisyydessään hyväksy mitään muuta vaihtoehtoa kuin omassa päässä pyöriviä. "

Mitähän tuohon nyt sitten vastaisi?
Mitäpä siihen. Kysymys voi olla siitä millainen ihminen olen, siitä millaisen kuvan minusta Prossa saa kirjoitusteni perusteella tai sitten siitä millaisena esimerkiksi Prossa haluaa minut esittää muille palstan lukijoille -ehkä tarkoituksena siirtää hiukan mielenkiintoa itse asian erittelystä metsänreunan miehen sielunmaiseman erittelyyn. Tai sitten jotain ihan muuta.

Joka tapauksessa, palaute on mukavaa.

Antoihan se minulle taas tänä aamuna sysäyksen päästää sormet valloilleen näppäimillä suoltamaan aivojen tuuppaamaa tekstiä entisten jatkoksi. Tämä on muuten jotenkin myös rentouttavaa. Kun antaa mennä vaan, noiden ajatuksenpätkien, kirjoittelee kuin ohimennen, samalla suuri osa aivoista lepää. On meneillään herääminen uuteen aamuun, mielessä häivähdyksiä kaikista mukavista asioista joita varmasti tähänkin päivään mahtuu, mutta samalla kuitenkin ihan irrallaan noista käytännön hommista ja tekemisistä, ihan vaan jutustelemassa.

Mutta sitten, joo.
Jos sitten hiljalleen ajatuksia takaisin tähän tavalliseen elämään, tarinankerronnan ulkopuolelle.

Tuota venettäni vaan olen korjaillut, laittanut moottoria, sähköjä, ohjausvaijereita, moottorikoppaa, traileria,jos jonkinlaista viilaamista on tuommoisessa kauan seisoneessa paatissa.

Ja siinäkin tullaan sitten, sivujuonteena, elämiseen ihmisten kanssa.
Kun joskus lakkasi kiivaasti etsimästä ihmisten seuraa (-hyväksymisen toivossako sitä tein?) niin kävikin niin että ihmisiä alkoi hakeutua minun seuraani. Niinpä sitten on tuossa paattini ympärilläkin juttuseuraa riittänyt. Ja nyt näyttää siltä että kalkavereitakin olis tulossa niin paljon että oikeastaan tarttisin paljon isomman veneen :laughing: :laughing: :laughing:

Mutta, taas siinä huomataan se yksi vinkeä juttu.

Niitä kavereita on tasan kahdenlaisia.
On niitä jotka osaavat sen tarinankerronnan taidon, ja ovat varmoja siitä että just he ovat mielenkiintoisia ja just heidän jutuillaan on sitä tärkeysarvoa. Ja niinpä he puhuvat. Selittävät, kertovat miten he joskus aikoinaan jolain veneellä olivat ties minkälaisissa myrskyissä ja miten he aikoinaan tekivät veneeseen milloin mitäkin ja muistavatkin, perhanat, niitä historioita vaikka tuntikausiksi.

Ja sitten on toisenlaisia, niitä jotka katselevat jonkun työkalun käteensä ja tulevat auttamaan hommassa, toiset jopa tuovat tullessaan itselle ylimääräiseksi jääneitä materiaaleja, tarpeellista tavaraa, selvittävät johtojen kytkentäkaavioita ja selittävät sitten minulle kansankielellä miten joku starttirele toimii… ja jättävät ne itsensä esittelyt puheilla tekemättä.

Se ihmisen olemus kun tulee esiin aivan hyvin just siinä mitä he tuollaisissakin tilanteissa tekevät, ei sitä tarvitse ansioluettelona esittää eikä tarinoita vääntää kun ei tuossa nyt ole kunnanjohtajan viran hakemisesta eikä pyrkimisestä mihinkään.

Että tämmöisillä mietteillä taas tähän päivään… tarttis kai alkaa vetämmän vaatteita niskaan, tähän on tulossa taas kavereita, joku perheineenkin… vai notkuiskohan vielä ainakin yhden kahvimukillisen verran tässä koneella -samapa tuo.

20

MM, kuulehan, ei minulla ole pahaa sanottavaa sinun persoonastasi tai mielenliikkeistäsi. Uskallan sanoa, että ei Prossakaan tuohduksissaan ihan tuota tarkoittanut, jos yhtään on samasta asiasta kiinni kuin minulla. Mutta puhukoon puolestaan ja minä vain omasta puolestani.
Mulle on tärkeää, että täällä voi sanoa ja kirjoittaa vapaasti. Olen sitä aika äänekkäästi puolustanutkin vuosien varrella. Siksi minua ei sinänsä haittaa AAsta kirjoittelu, oli se minkä sävyistä hyvänsä. Sinulla tai kenellä vain on oikeus pitää AAta just niin mätänä kuin miltä tuntuu, eilä minulla ole siihen nokan kopauttamista.
Se mistä inisen olen minä itse. Kun tarpeeksi kauan lukee millaisia AAssa käyvät ihmiset ovat, herää tarve puolustaa itseä ja omaa persoonaa ja persoonallisuutta. Ihan hirveän usein en sitä edes tee, mutta välillä vaan tuntuu vähän liian ikäviltä ne kuvaukset. Turhamaista lienee tämä, mutta toisaalta kai ihan tervettäkin vähän älähtää omasta puolestaan. Ei sitä kukaan muukaan tee. Aurinkoa päivään. :smiley: