Joo, Basi, puolesta ja vastaan… ja olennaista minusta on enemmän avata niitä filosofisia ja ideologisia taustoja kuin olla enempää puolesta kuin vastaankaan.
Ja sitten, joo, siinä onkin kaksi eri asiaa;
se ideologia ja maailmankatsomuksellisten opetusten ryöppy, rekkalasteittain kirjallisuutta ohjeita miten mihinkin asiaan tulee suhtautua että se korkeimmalle voimalle otollista olisi ja miten pitää “meidän” pidättäytyä ainakaan maailmassa mitään muuttamasta, ollaan “puolueettomia” jne.
ja ihan eri asia ovat ihmiset jotka sitten ovat tuossa jäseninä tai eivät.
Kaveripiirissäni on useampikin AA.han jotenkin kuuluva ihminen -ja mukavia ihmisiä kaikki.
Jopa maailmankatsomuksellisista asioista, arvoista, kansalaisvaikuttamisesta ja kaikesta muustakin keskustellaan ja kovin paljon olemme samaa mieltä.
Ainoa ongelma ja ajatuskatkos tulee jos jossain asiassa he hoksaavat että tämä ajatus on “vastoin ohjelmaa” -silloin sen täytyy olla väärin! Sama asia, ellei sitä ajkatella jonkun “ohjelman” suodattimien läpi, voi heistäkin olla aivan hyvä asia.
Mutta pikkujuttu, elävässä elämässä. Se meidän kanssakäymisemme kun on kuitenkin paljon enemmän ihan tätä elämää, ei arvokeskustelua eikä maailmankatsomuksellisten tavoitteiden vertailua.
Ja mitäpä minä yksittäisiä ihmisiä arvostelemaan, mieluummin täälläkin keskustelen asioista enkä niitä miettivistä ihmisistä. Vähemmän jää tilaa arvailuille ja väärinkäsityksillekin, asioihin kun voi aina tutustua laajemmin -ihan vaikka lukemalla- mutta toisistamme me täällä näemme kovin pienen osan.
Ei täällä oikein ole näkynyt juttuja joiden perusteella jotain ihmistä epämiellyttävänä osaisin pitää, vaikka muutaman kanssa olenkin elämän arvoista ja elämän tavoiteasettelusta kovin päinvastaista mieltä.
Ei puolesta ja vastaan, juuri sitä keskustelua en halua käydä. Elämä on siihen aivan lyhyt, että lähtisin jonkun yhdistyksen esitaistelijaksi. Vastustan sitä kuvaa, jota olet AAssa käyvistä ihmisistä täällä piirtänyt. En ole sellainen, eikä kovin moni muukaan. En piiloudu minkään ohjelman taakse tai pohdi onko jokin asia vastoin ohjelmaa. En heittäydy korkeimman huomaan kädet pystyssä, jos auto on rikki. En ole tekopyhä, vaan otan reippaasti kantaa monenlaisiin epäkohtiin ja työskentelen niidem korjaamisen puolesta. Kirjoituksissasi kuvattu AAssa käyvä henkilötyyppi on vastenmielisen ja vähä-älyisen tuntuinen. Ei siihen oikein pysty samaistumaan, jos on vähänkään terve itsetunto.
Tuossa olen Basin kanssa samoilla linjoilla. Ei liene kovin rakentavaa mainostaa jotain yhdistystä yksipuolisesti eikä myöskään lähteä jotain yhdistystä yksittäisenä yhdistyksenä ihan päätoimisesti vastustamaankaan.
Ideologiat, maailmankatsomukset joihin yhdistysten tavoiteohjelmat perustuvat onkin sitten jo eri juttu. Niistä keskusteleminen on jo paljon mielenkiintoisampaa ja ehkä itsekullekin myös uusia oivalliksia herättävää.
Ja olen myös sitä mieltä, ettei ole kovin mielekästi piirtää henkilökuvia jonkun yhdistyksen oletetuista jäsenistä, sen paremmin karikatyyrejä kuin ylistäviä pyhimyksenkuviakaan. Paremmin säilyy keskustelu asialinjalla jos tosiaan puhutaan niistä asioista eikä ihmisistä.
Varmasti olen minäkin tällä palstalla syyllistynyt ajoittaiseen vinoiluun ihan jonkun yksittäisen henkilönkin kohdalla, mutta pääsääntöisesti kyllä pyrin pitämään nämä keskustelut sellaisina ettei puhuta yksittäisistä henkilöistä niinkään paljon kuin asioista itsestään.
Tämä omista päivittäisistä touhuiluistani kertoilu sitten taas… joutavaa höpinäähän se on, mutta ei sekään ketään vastaan suunnattua. Enkä edes yritä sotkea kaikkiin asioihin sitä alkoholismista selvinneen näkökulmaa, vaikka kait siinä jonkinlaisena perusvireenä on osaltaan myös tämän maailman pällistely selvin päin.
Ja ne omat kytkökseni yhdistyksiin… saattavat putkahtaa esille, noissa jutuissani, mutta yritän kuitenkin välttää ihan suoranaista tekstimainontaa -se kun ei ole sekään tämän jutusteluni tarkoituksena. Mainitsen varmasti yhdistyksiä ja yhteisöjä, viimeksi kait pari päivää sitten, mutta en yritä nostaa niistä mitään muita “paremmaksi” tms. Eikä tämä edelleenkään poista sitä asiaa, että avoimesti pidän joidenkin yhdistysten edustamaa maailmankatsomusta parempana kuin joidenkin toisten. Ja kait sekin näkyy. Miksei näkyisi?.
Ihmiset sitten -pääasiassa olen törmännyt mukaviin ja fiksuihin ihmisiin, kaikenlaisissa paikoissa. On näkynyt myös yksioikoisia, omaan napaansa tuijottavia ja jossain asioissa fanaattisiakin ihmisiä, “uskonsa sokaisemia”, kuten voisi määritellä, mutta eipä minun ole pakko mennä sellaisten joukkoon.
Olet vaan sellainen kun olet. Kaikkia ei voi tai tarvitse miellyttää. Hyviä juttuja kirjoittelet ja niitä hyvin mielelläni luen. Monista jutuista on ollut apua itselleni.
Eipä oikein voi kaikkien mieliksi olla, jos yleensäkin mistään asiasta mitään mieltä on. Kamalan näköistä on sekin, jos ihminen yrittää olla joka suuntaan myötäilevä ja mihinkään kantaaottamaton. Ja saattaapa ajan oloon kasata sille pyhimysmäiselle kaikenhyväksyjälle itselleen paineita. Ainakin luulis tulevan hiukan epärehellinen olo, kun yrittää vaihtaa väriä aina seuran ja kuulijan mukaan.
Toinen tapa yrittää päästä kaikkienhyväksymäksi on se tekovaatimaton tapa “tämä nyt on tietysti vain minun omaa kokemustani ja koskee tietysti vain minua” …eli otetaan kantaa mutta samaan hengenvetoon esitetään kuulijalle että enhän minä mistään asiasta mitään sanonut.
Siinä sitten kuulijaparka saa ihmetellä että oliko tuo nyt sitten yleensä kuultavaksi tarkoitettu ja oliko siinä jotain sanomaa… vai veteleekö tuo nyt sanojaan edestakaisin ihan vaan muun tekemisen puutteessa.
Apua! Olenko ollut koko täällä meuhaamiseni ajan tekopyhä kun olen aina painottanut vain omakohtaisia kokemuksiani?
OK, ymmärrän kyllä sanomasi,MM. Toki on tärkeää pitää linjastaan kiinni jos haluaa säilyttää uskottavuutensa. Tähän kuuluu oleellisesti myös taikasana “EI”.
Minä pyrin olemaan laukomatta absoluuttisia totuuksia asioista joista en ole varma.
Minusta on kummallista kun toiset ihmiset niitä kuitenkin laukovat, ja nimenomaan ristiriitaisia absoluuttisia totuuksia.
Kolme “totuutta”:
Jumala on.
Jumalaa ei ole.
Jumala saattaa olla mutta kellään ei ole varmaa tietoa Jumalasta.
Tuon ensimmäisen saattaa joku tietysti tietääkin, edellyttäen että Jumala on ilmestynyt hänelle, vaikkakaan ei ole ilmestynyt ihmisille yleisemmin.
Tuota toista ei kukaan voi tietää, jos Jumalasta ei ole havaintoja niin joko Häntä ei ole tai sitten Hän lymyää.
Tuo kolmas on kerrassaan outo lausahdus, ja silti tuo on hyvin oppineen ajattelijan suusta. Mistä hän saattoi tietää että kellään ei ole varmaa tietoa (jollakin toisellahan saattaa olla varma tieto mutta hän pitää sen itsellään, eikä esitä muille todisteita Jumalasta vaikka halutessaan voisikin…).
Kaksi “totuutta”:
Kukaan alkoholisti ei saavuta raittiutta kuin AA:n toipumisohjelman avulla.
Kuka tahansa saavuttaa raittiuden omin avuin.
Tuo ensimmäinen pätee kehäpäätelmänä. Kunhan julistetaan että todellisia alkoholisteja ovat vain he jotka toipuvat vain AA:n toipumisohjelman avulla.
Tuo toinen vaikuttaa hatarin perustein esitetyltä väitteeltä. Kukaan ei voi tietää että juuri hän on ollut kaikista ihmisistä pahimmin viinakoukussa. Joku toinen saattaa olla siinä tiukemmin kuin hän on koskaan ollutkaan, tai toisella on vähemmän tahdonvoimaa. Silloin eroonpääseminen saattaa vaatia muitakin toimia kuin oman päätöksen.
Aika pienellä loogisella ajattelulla selviää ettei noista kumpikaan ole totta.
Totta -ainakin minun logiikkani mukaan - olisivat vaikka seuraavat väitteet.
Useimpien ihmisten on mahdollista raitistua.
Jos väitetään että kaikkien ihmisten on mahdollista raitistua, niin se väite on hyvin helppo kumota.
Juuri tällä hetkelläkin on jossain päin maailmaa yksi tai useampia ihmisiä jotkla ovat humalassa ja juuri tällä hetkellä sekunnin tai sen sadasosan päässä omasta kuolemastaan, keskellä tapaturmaista hengenlähtöä tai joku jopa itse aiheuttamassa omaa kuolemistaan. Jäljelläoleva aika ei kertakaikkiaan riitä edes selviämiseen, eikä näinollen myöskään raittiuteen.
Ihminen voi raitistua usealla eri tavalla, yhteistä näille tavoille on kuitenkin juopottelun lopettaminen.
Ihminen voi halutessaan liittyä monenlaisiin yhdistyksiin, ja liittymisestä riippumatta joko raitistua tai olla raitistumatta
Edellinenkin on sikäli virhepäätelmä, että kaikissa olosuhteissa kaikki ihmiset eivät voi vapaasti yhdistyä haluamansalaisiin järjestöihin. Uskonnollisia, taloudellisia, poliittisia ja sosiaalisia esteitä on. (lauseketta siis olisi korjattava!)
Raitistunut ihminen voi myös alkoholisoitua uudelleen, jos hän aloittaa alkoholinkäytön uudelleen ja tulee taas siitä riippuvaiseksi. Raitistunut ihminen voi myös olla alkoholisoitumatta uudelleen. Mahdollista on myös että raitistunut ihminen lakkaa olemasta täysin raitis mutta välttyy kuitenkin uudelleen alkoholisoitumiselta.
Ihminen voi elää myös raitistumatta ja nauttia elämästään, saavuttaa tavoitteitaan ja olla itse tyytyväinen elämäntapaansa ja suhteeseensa päihteisiin.
Alkoholisoituneenkin , päihderiippuvaisen ihmisen suhde päihteisiin ja maailmankuva , arvostukset ja elämäntavat voivat muuttua esimerkiksi iän karttuessa suuntaan jos toiseenkin.
Raitistuminen ei edellytä hengellisyyteen kääntymistä, eivätkä kaikki hengellisesti maailmaa tulkitsevat ole raittiita. Myös päinvastoin, raitistuminen ei edellytä maailmankatsomuksen muuttumista hengellisyydestä tieteellisemmäksi, loogisemmaksi tai miksikään muuksikaan. Ihminen voi säilyttää omat ideologiset ja moraaliset arvonsa, maailmankatsomuksensa ja tavoitteensa ympäristön ja yhteiskunnan suhteen vaikka suhde päihteisiin muuttuisikin.
Ymmärrykseni mukaan nuo asiat ovat totuuksia, ainakin hyvin lähellä totuutta.
Ja ihan riippumatta siitä pidänkö minä siitä että totuus on tuollainen.
Osatotuuksia, oletuksia, korulauseita ja kliseitä jotka jossain olosuhteissa ovat totta ja yhtä useassa tapauksessa eivät… niitä riittää vaikka kuinka paljon.
Mutta, mihin niiden toistelulla päästään? Ei ainakaan lähemmäs maailman loogista ymmärtämistä.
Mutta, jos noissa paikkansapitäviksi ajattelemieni lausekkseiden kohdalla kuitenkin on sellaista joka ei ole totta, niin korjaillaan, karsitaan pois näistäkin ne jotka epätosia ovat.
Kun otetaan pois kaikki paikkaansapitämätön, niin jäljelle jää väkisinkin totuus asiasta.
Toki yhtä toista asiaakin taisin kuitenkin siinä samalla tarkoittaa.
Usein juju tehdään niin, että kerrotaan jotain, annetaan ymmärtää että näin asiat todellisuudessa yleisemminkin menevät. Sitten tyrmätään mahdolliset vastaväitteet sanomalla että tämähän tietysti on vain minun kokemukseni asiasta… eli hupsista, vedetään matto pois alta keskustelukumppanilta joka mahdollisesti ihan pikkuisen epäili asiaa.
Ja kun ne kertojat , tuollaista fraasia viljelevät, itse asiassa antavat ymmärtää, että juuri he ovat kyseisessä asiassa niitä parhaita asiantuntijoita ja syntyjen syviewn tietäjiä, on se loppukaneetti "vain omasta kokemuksesta ja ajattelusta nimenomaan sellaista jota tekopyhyydellä tarkoitetaan. Vai olisko parempi termi teeskennelty vaatimattomuus -jolla kuitenkin tosiasiassa yritetään korostaa omaa arvoa asiantuntijana ja tarinankertojana?
Selvältä tekopyhyydeltähän tuollainen vaikuttaa. Paha sanoa mistä yksityiskohtaisesti on kysymys vai onko ollenkaan. Teeskennellyllä vaatimattomuudellahan haetaan usein jotain boonuspisteitä ja sympatiaa. Näennäinen heikkous tekee sympaattiseksi ja riisuu vastapuolen aseista. Keskustelukikkoja tyyliin “puhu yksin, toimi toisin”. Olen vuosien varrella oppinut luottamaan siihen mitä edessäni on mustaa valkoisella, kaikkeen muuhun suhtaudun varauksella. Suuntaan ja toiseen; ei puheista tai puolivalmiista asioista toisaalta kannata juuri hermostuakkaan (tuleeko tähän kaksi “koota” vai yksi? Suomen kielen hienoudet jääneet vuosien varrelle, pöh ).
Voiko kuka tahansa raitistua jos yritys on vilpitön ja viikatemies ei tule väliin asioita sotkemaan? Entä voiko kuka tahansa raitistua ilman ulkoista tukea jos yritys on vilpitön ja viikatemies ei tule väliin asioita sotkemaan?
edit: edellisissä kysymyksissä oletetaan myös että terveydelliset syyt (kuten vaikkapa koomaan vaipuminen) eivät tule ryyppäämisen esteeksi…
Se on nyt sitten tuommoista.
Vois sanoa vaikka että selvillä vesillä.
Ja vesillä selvänä.
Mieluummin tuolla olenkin kuin vaikka kapakassa, jossain kokouksissa tai palavereissa, perunamaata perkaamassa tai lukemassa salatieteitä astraaliruumiin vaatetusohjeineen.
Kun kerran elämä on tässä ja nyt.
Aikansa kutakin, tottakai. Oli kapakassakin kivaa, silloin kun maailma oli nuori kuten minäkin, ja kapakassa istuivat vanhat paljonnähneet miehet joiden filosofointia nuoren miehen kenties olikin hyvä kuunnella. Ja joukkovoimaa, tarvittu on sitäkin, sillä on paljon saatu aikaan, ja sen kehittelemiseksi on istuttava kokouksiakin, osallistuttava ja mietittävä. Perunamaakin on hyvä ainakin opetella perkaamaan että jonkinlainen kosketus ruokaan säilyy. Vaikkei enää nykyisen hyvinvoinnin aikana joka perheen olekaan pakko istuttaa keittiön ikkunan alle niitä pariakymmentä sänkeä joilla sitten lapsilauma talven eläisi. Ja on ollut, myös minulla, aika jolloin on luettu teosofiat ja siirakin kirjat, kunnes aika ja poika siinäkin sen on selväksi tehnyt että kyllähän huuhaa huuhaata on, viehättävyydestään ja koukuttavuudestaan huolimatta.
Mutta nyt, nyt on tämän aika.
Ei siinä kauan tarvitse ryyppäämättä olla, kun saa savuttavan, putputtavan ja vettä pakoputkestaan pärskivän paatinrohjon hankittua - kun ei mene kaupan hyllyltä uutta haikailemaan vaan suostuu senkin eteen vähän töitä tekemään ja korjailemaan -ei se rahaan kaadu.
Ehkäpä silti, ei tuo taida kovin monelle olla just se mitä tämä päivä parhaimmillaan voi olla -se mielenkiinnon kohde voi olla ihan joku muukin.
Mutta niihin mielenkiinnon kohteisiin kannattaa tarrata kiinni, tehdä jotain niiden saavuttamiseksi. Ainakin jättää se vanhojen kelaaminen ja ongelmien ylläpito sivuun, kyllä siinä sitten jotain alkaa tapahtumaan.
Ihana kuva! Täällä on ihan tyyntä, vesi sileää ja kimaltelee. Aurinkoa siis, ja lämmintä. Perunamaata pitäisi totisesti alkaa perkaamaan, mutta kun aina löytyy muutakin.
Moro mies! Kylläpä hienoja ajatuksia taas kirjoitit ja upean kesäkuvan kera.Minäkin rannalla aikaa vietin ja upeassa säässä,niin ja velipojan savustamia ahveniakin söin ja kyllä maistui.Nyt jo valmistauduttava huomiseen työ keikkaan autoa pakkaamalla.t.akkari
Kesä senkuin jatkuu, hellelukemia lupaillaan täksikin päiväksi. Vähän yritin klapipinon kanssa touhuilla, mutta kovin on kuumaa siihenkin. Eiköhän tämä sittenkin liene ihan selvä onkimispäivä, tämäkin.
Tästä minä tykkään!
Ja ihan pikkuisen ihmettelen ihmisiä joilla ei koskaan edes ilmojen suhteen mikään ole kelvollista. Jos ei ole kylmä niin sitten on liian kuuma, tai sataa, tai tuulee ihan sopimattomasti.
Oliskohan se vähän elämänasenteesta kiinni?
Vai harkitusta selittelystä miksei mikään oikein pysy hanskassa eikä mikään huvita?
Entinen kyläseppä ilmaisi asian niin että on kuin tahkon kanssa…jos ei ole kivi jäässä niin on veivi paskassa.
Välillä vähän paikkaa vaihdettiin, hiljalleen puksuteltiin saarten välejä, sopivia matalikkoja katseltiin ja taas ongittiin.
Kaverina sopivan hiljainen mies, rauhallinen ja mukava.
Ei siinä paljon puheita ollut, muutama sana välillä, nekin kai ihan siitä mitä tekemässä oltiin, siitä onkimisesta.
Hyville tarinankertojille, jopa itsestäänpuhuville “kaiken kokeneille” moottoriturpaisille selittäjille on toki aikansa ja paikkansa ( no, kaljabaareissa nyt kumminkin…) mutta niin olen alkanut asian näkemnään, että kun tätä päivää eletään ja siinä ollaan sisällä, ei niitä muistelmienlaatijoita ja elämäkertansa sujuvaksi viilanneita “kokemusasiantuntijoita” tarvita ollenkaan.
Saattaisivat jopa pilata tämän päivän ainutkertaisuuden ja just elettävän hetken aitouden.
Olenpa taas ollut päivän verran elämääni tyytyväinen. Eikä mikään anna aihetta epäillä etteikö huominenkin ihan maukasta elämää olisi.
Tuossa yllä se on taas, minun tämänpäiväinen näkökulmani. Oikeastaan vasta kotona taas huomasin miten kapea se on. Olennaista ja tärkeää oli suurimman osan päivää tuo pieni punainen piste. Ongenkoho se on. Ja se välitti sen just sillä hetkellä tärkeimmän informaation, syökö kala.
Monen muunkin asian kanssa huomaa vasta jälkikäteen, että itse asiassa se oman näkökentän täyttänyt asia olikin kokonaiskuvassa kovin pieni pilkku, jälkikäteen ajateltuna vain häviävän pikkuinen osa kokonaisuutta. Kaikista päivistä ei vaan ole edes valokuvaa, josta voisi katsoa mitä muuta siihen sisältyi kuin se oman kapean näkökentän täyttänyt piste.
No joo, myönnän, huomasin minä muutakin. Kun ei se onkiminenkaan maailman koko sisältö minulle ole. Ja olen pikkuisen harjoitellut nauttimaan kaikenlaisesta mukavasta mitä nyt vaikkapa kesäpäiviin sisältyy. Oli siinä aurinkoa, luontoa, raitista ilmaa ja vesi hyvin mahtavana elementtinä mukana -ja jopa se harvakäyntinen moottorikin…
Ja oli minulla siellä mukana radiokin, säätiedotusten takia, niin itselleni olen uskotellut, mutta sopii siitä kuunnella myös mukavaa musiikkia ja uutisia. Vaikkeivat ne uutiset niin aina mukavia ole. Tänäänkin kuuntelin, miten sitä nöyryyttä nyt Israelin valtio opettaa palestiinalaisille. Ja voimakkaasti.
Ja täällä kotona, yksi tehdas oli tehnyt suomen ennätyksen jokeen lasketun nikkelimäärän suhteen. Ja oli siinä mennyt lyijyä, kobolttia ja vähän muitakin aineita.
Mutta tehtaan johtaja oli hänkin oppineena miehenä muistanut tuon muotisanan, nöyryyden. Hän on pyytänyt julkisesti anteeksi, joten se siitä sitten.
Pieniä ne taitavat minun henkilökohtaiset murheeni olla, niitä kun pitäisi nytkin oikein alkaa erikseen miettimään, että löytyisikö… kun jo huonoa kalan pyydykseen tarttumistakin viitsin murehtia. Kai se on parempi pitää tuota radiota edelleen auki, että edes suhteellisuudentaju säilyisi tässä velttoudessa.
Ja sittenkin, en minä siitäkään huonoa omaatuntoa saa vaikka kesästä nautinkin, enkä edes yritä kaivella omiin asioihini murehtimista. Kun kerran elämä nyt aikalailla tasapainossa ja leppoisassa mallissa on.
No, tänään en sitten viitsinyt vesille lähteä, kun ukkospuuskilla ja sateella uhkailevat. Kotona lekottelen, välillä paljain varpain pelkissä kalsareissa pihanurmikolla tunnustelen maan lämpöä, kuuntelen radiosta maailman pahuuksia ja odottelen josko johonkin homman sattuisin inspiraation saamaan. Eikä silläkään niin väliä ole.
Itsensä tuntemisesta on jossain ketjuissa puhuttu. Pysähdyin sitten sitä minäkin hetkeksi miettimään.
Miten tarkkaan tässä pitäisi itsensä tuntea? Niinkö, että joka tilanteessa osaisi jo etukäteen omat reaktionsa ja toimintatapansa ennustaa, tunteensa eritellä ja lokeroida oman elämisen strategiansa mukaisiin lokeroihin?
Jotenkin minusta tuntuu, että tässäkin asiassa kohtuus riittäisi.
Kun nyt suunnilleen tiedän millainen olen, ja olen siihen oppinut tyytymäänkin, tuntuu useimmiten tärkeämmältä opetella vaikuttamaan asioihin kuin analysoimaan sitä miltä minusta milloinkin mikäkin tuntuu. Kyllä tuntuu, tutkimattakin!
Vanhasta muistista tiedän senkin, miltä tuntuu kun bensapetroolikone paatissa alkaa metristen lyhyenä hakkaavien aaltojen keskellä pärskimään kuin sammumisen enteenä… tunnetiloja siinä syntyy, niitäkin. Mutta, siinä oli kyllä enemmän apua sen koneen mekaniikan tuntemisesta kuin niiden omien tunteiden lajittelusta millin tarkkuudella omiin lokeroihin. Ja niin se on monessa muussakin asiassa.
Kivoja kuvia! Onkiminen on erittäin meditatiivista touhua ja kuulunut joskus minunkin lempipuuhiini. Täydellistä keskittymistä pieneen punaiseen pisteeseen. Tai virvelöintiin. Toisin sanoen sillä hetkellä oleelliseen asiaan. Vaikka ei se toisaalta harrastelijoille oleellista ole sekään!
Itse odottelen vastausta Suomen päästä josko tuttavani saisi järjestettyä mökin muutamaksi viikoksi jostain Järvi- Suomesta. Sellainen kuulemma olisi käytettävissä. Lähipäivinä saanen vastauksen ja sitten voin miettiä josko hyppään koneeseen ja hilppaisen sinne hyttysten riemuksi.
Onkiminen on yksi niitä touhuja joissa lopputuloksen ei tarvitse olla missään suhteessa käytettyyn aikaan tai työmäärään.
Ammattikalastus on sitten eri juttu, mutta siihen en sitten mitään sanokaan.
Tuon onkimisen voi ottaa ihan semmoisenakin ettei siinä mitään tee, kunhan on tekevinään. On vaan ja elää.
Joskus muuten työnteossa pääsee ihan samaan tilaan. Tulosten määrä unohtuu, työtä tekee mielellään, jotain valmistuukin mutta pinnalla on kuitenkin tekemisen ilo. Sitä tulosta, määriä ja hinta-laatusuhdetta oman työn osalta voi sitten miettiä kun teettäjälle maksua odottavista tuntimääristä kertoo. Mukavaa on silloinkin jos itse tietää kykenevänsä tarvittaessa näyttämään ne tulokset. Kertomaan että tässä se on, mikä tuon verran maksaa.
Sitä muuten olen funtsinut, että miksi tästä selvänä olemisestakin pitäisi tehdä joku suoritusten ketju?
Elämäntapojen muuttaminen, se on työtä, siinä vaiheessa kun sen tekee, mutta kamalaa on sekin jos siinä ei mikään työmäärä riitä.
Onkohan silloin laitettu vaatimustaso johonkin muualle kuin elämään?
Tänään taas on ollut niin paljon joutilasta aikaa että olen kaikenlaisia nettisivuja lueskellut. Myös elämäntapoihin liittyviä. Jollain sivulla paatoksellinen ja aivan varmasti myös rehellinen raittiudenedistäjä kertoi miten raiius on juuri sitä, erinäisten askelten ja tekojen suorittamista, jonkun menneen hyvittämistä, itsensä tutkimista ja ajan uhraamista sen raittiuden ruokkimiseen, pelkoa takaisinluisumisesta ja alituisesta itsensämuistuttamista Tärkeästä Tavoitteesta, rukoilua ja palvelevista.
Voi paska sentään.
Jos raittius on tuota niin en halua missään nimessä raittiiksi ruveta.
En kyllä juopottelemaankaan viitsisi alkaa sentakia ettei raittiiksi nimitettäisi.
Tässäpä pulma.
Olisko ehdotuksia; mikähän minusta voisi tulla kun en nyt sitten halua noita raittiin ominaisuuksia itseeni?
Vai onko se lukemani asianselittäjä käsittänyt raittiuden väärin -molemmat eivät sentään voi olla oikeinymmärtäneitä, kai tuon sanan merkityksellä jotkut rajat on oltava?
). 
