Jos kerran koet olevasi asioittesi kanssa sinut, niin miksi vaivaat päätäsi tuommosilla jonnenjoutavuuksilla, en keksi muuta syytä kuin että haluat jatkuvasti keinolla millä hyvällä pilkata toista tapaa raitistua ja se on aivan helevetin ärsyttävää. Nauti nyt vain siitä raittiudesta ja elä sekä anna muittenkin elää. Siihen, että kumpi on oikeassa, sinä vai hän, siihen ei saada koskaan vastausta eikä tarvitakkaan, tiedät sen itsekkin, mutta ymmärrän että odotat kovasti kehuja ja kannustusta juuri sinun ajatusmallillesi, näytät jotenkin kovasti kaipaavan niitä, ehkä ne tukee sinun raittiuttasi. Se mikä toimii minulle tai sinulle voi olla jollekulle muulle tuhoksi.
Kiitos vastauksesta, prossa.
Vaikka nyt ärtyneenoloisesti kommentoitkin, niin ehkäpä tällainenkin vuorovaikutus on mukavampaa kuin se ettei kommentteja ollenkaan.
Asioiden pohtiminen vaan on mukavaa. Vaikka ne asiat eivät enää itselle niin päivänpolttavia ja ajankohtaisia olisikaan.
Ja ehkä juuri silloin, matkan päästä nimittäin näkee usein kokonaisuuden paremmin kuin silloin kun on ihan nokka maassa keskellä isoa tapahtumien kenttää.
Ja että mitä asioita on sopivaa pohdiskella ja mitä ei… siinä on varmasti yksi pohdittava asia lisää. Itse olen siitä lähtenyt, että täällä keskustelupalstallakin pyrin välttämään henkiklökohtaisuuksia ja puhumaan asioista asioina. Joillekin ajatusmalleille saatan joskus hiukan naurahtaakin, joitakin taas suorastaan kavahdan. Ja aina, kaikkienkin mallien kohdalla, yritän nähdä iskulauseiden ja ympäripyöreyksien taakse, etsiä sieltä sen markkinoitavan maailmankuvan. Mutta siitä on todella pitkä matka jonkun ihmisen pilkkaamiseen.
Olen siinä uskossa että juuri tämä sivusto on oikea paikka pohdiskella tuontapaisia asioita.
Jos ei ole, niin ehkäpä on sitten ylläpidon asia minulle huomauttaa siitä että olen ajatusteni kanssa väärässä paikassa.
Toistaiseksi jatkan asioiden mietiskelyä ja mietteistäni jaarittelua.
Vaikka en kaikkien mieliksi varmasti osaa käyttäytyä.
Ei ole asiallista päihdepalstalla jatkuvasti ja systemaattisesti pilkata vertaistukeen perustuvaa raitistumista ja sinä todellakin sitä teet. Et osaa kirjoittaa yhtään mistään aiheesta tai asiasta ettekö toisi ilkuvaa ja pilkaavaa asennettasi esiin livenä tapahtuvasta vertaistuesta. Säälittävää on myös se, että vaikka itsekkin tiedät, että se on pelastanut ja tulee pelastamaan valtavasti ihmisiä, niin silti yrität tehdä lähes kaikkesi että saisit pidettyä ihmiset ja avun tarvitsijat erossa avun hakemisesta, teet jopa töitä sen eteen, että jo sielä käyvä tulisi muka järkiihinsä ja lopettaisi avun saamisen ja jatkaisi mieluimmin ypö yksin.
Tulenpas minäkin jaarittelemaan ja muistuttamaan yhdestä tärkeästä seikasta. Ne meistä: MM, sinä, minä ja moni muukin joka on ollut jo jonkin aikaa raittina näkevat painopisteen erilailla kuin ne jotka vielä tuskittelevat - omakohtaisesti tiedän mitä tämä tarkoittaa - ensimmäisten “askelten” kanssa. Meillä painopiste on raittiin elämän hallinnassa eikä sen saavuttamisessa. Tässä on iso ero. Alkuaikoina jouduin todella opettelemaan kaavamaista, siihen asti täysin tuntematonta, systemaattista etenemistä. En tarvinnut tähän minkään organisaation opasta enkä sellaista halunnutkaan. Kuitenkin uudet raamit ja luotsien apu oli tarpeen jotta sain kelkan käännettyä. Joko vahvistusta tai korjausta omille teoilleni. Painopiste päihteen hallintaan saamisessa ja aivan “mekaanisen” raittiuden saavuttamisessa.Ilman mitään filosofiaa - tämä näkökulma tuli myöhemmin kuvioon.
En minä omaa raittiuttani sen kummemmin enää ole pohtinutkaan. Tämän raittiimpaa minusta ei enää voi tulla. Ja toisten raittiuden pohtimisenkin jätän siihen, että heitän tänne pari ajatusta jos tuntuu siltä, että kokemukseni voisi antaa joillekkin jonkinlaisen ajatteluimpulssin. Ei enempää, mutta ei myös vähempääkään. 
Joo, sen alkoholista ja riippuvuudesta irrottautumisajan, ne ensimmäiset viikot, ne kai näen nyt katseltuna jonkinlaisena poikkeustilanteena.
Olihan se tiukkaa minullakin, ja itsekuria tarvittiin.
Jokainen tunti kun oli uusi ennätys ja ennenkokematon ajanjakso selvin päin. (tai, jos tarkkoja ollaan, niin vuosikymmeniin kokematon), niin olihan se, jos ei muuta, niin ainakin sinnittelyä. Ja siinä vaiheessa se oli kyllä myös jonkinlaista suorittamista. Täyttä työtä, pahimmillaan.
Tuosta nyt tulikin mieleeni semmoinen muisto tai välähdys ihan sieltä selvänäolon alkuajoilta, menköön nyt sitten tarinankerronnaksi tällä kertaa… tarinoihin kyllästyneet voivat lopettaa lukemisen tähän, ei ole edes odotettavissa mitään ajtuksia tai oivalluksia yhtään mistään.
Siitä on itse asiassa aika tarkkaan neljä vuotta aikaa, oli heinäkuuta 2010, puolenvälin paikkeilla, ja kuuma oli, kuten nytkin.
Pari viikkoa, ehkä vähän allekin, olin selvin päin ollut, ja kuten olen sanonut, jokainen tunti siinä oli uusi ennätys. Olo sen mukainen. Kaikki oli pikkuisen outoa, kun se pöhnä oli ollut se luonnollinen olotila.
Yhtenä iltana sitten ajattelin että lähdenpä tästä metsään. Sen verran pitkälle että vois olla jopa ajattelematta tätä elämäntavan muuttumista.
Vuokrasin veneen, soutelin hiljalleen semmoisen rauhallisen ja laajan retkeilyreitin varrelle, autiotuvalle, johon olin päättänyt yöksi jäädä. Hiljaista ja rauhallista kun arvelin olevan.
Mutta, jopa vaan sattuikin. Autiotuvan rantaan oli joku kaveri ripustanut riippumaton puiden väliin, äijä makaili hattu silmillä lokoisasti matossa ja naureskeli sieltä lierien alta tulijalle.
Kaveri oli kans tullut majoittumaan, ja hiukan eri miettein kuin minä. Hänellä kun oli eväänä kassillinen kaljaa ja pari pulloa kirkastakin.
No, keittelin siinä kahvin nuotiolla ja jäätiin juttelemaan. ja kuten nyt voi arvata, olishan tuo kovin mielellään tarjonnut minullekin juotavaa.
No, minähän sanoin suoraan, että olen nyt ajatellut lopetella, on tuota tullut kans otettua ihan kiitettävästi, joten annan nyt olla tällä kertaa. Ja siinä sitä istuttiin, yöhön asti. Juteltiin niitä näitä, tapettiin hyttysiä, kohenneltiin nuotiota ja kuunneltiin luontoa ja toisiamme. Hän otti ryyppyjä, ja minä kahvia.
Yö nukuttiin autiotuvassa, ja aamulla lähdin soutelemaan eteenpäin.
Ja siinä soutaessani tajusin että varmasti pystyn olemaan selvänä eteenpäinkin. Vaikka tuo “kiusauksen” voittaminen oli vain sellainen pikkuvoitto, niin uskoa se antoi. Ei se asian kannalta ratkaiseva ollut, mutta silti, minusta ei olisi voinut paremmin sattua. Just noita onnistumisen kokemuksia kai tarvitsinkin.
Että semmoinen tarina… voi muuten olla että olen sen täällä joskus kertonutkin, noihin aikoihin kun aloitin myös tänne kirjoittelun ja asioista jutustelun. Ja jotenkin se sitten jäi tavaksi, maailman katseleminen tästä selvän ihmisen vinkkelistä ja kirjoitteleminen.
Niin, tosiaan. Neljä vuotta siitä sitten on. Ei silläkään kai merkitystä ole, almanakat vaihtuvat uusiin ja äijä vanhenee.
En muista ennen lukeneeni tätä tarinaasi aiemmin, mutta kiitos siitä koska se kertoo, että alkoholi ja sitä tarjoavia voi tulla vastaan todella yllättävästi ja yllättävissä paikoissa. Monasti ne niin sanotusti puskan takaa tulevat tilanteet voivatkin olla ne pahimmat koska niihin ei välttämättä pysty tai kerkiä varautua. Toki aika opettaa sitten senkin, että näin voi käydä myöhemminkin ja silloinhan se ei enää ole uutta.
Minulla on myös lähes vastaavanlainen kokemus kuin mistä MM tässä kerroit ja minullakin aivan raittiuden alkuvaiheessa.
Lisäyksenä vielä: Onnittelut 4 vuoden raittiudesta, perästä tullaan ja toivotaan, että välimatkamme raittiuden suhteen pysyy samana vastedeskin 
.
T. Prossa
Taisit kirjoitella tuosta Mörön tarinakurssilla. 
Onnet metsänreunaan! <3
Kiitoksia vaan onnitteluista, Basi ja Prossa. Yhtä matkaahan täällä plinkissä on taivallettu jo pitkään. Basilla on muisti kunnossa, niinhän se olikin, nappasinhan minä tuon tapauksen mukaan kun siinä tarinakurssilla kirjoiteltiin. Oli muuten mukava kurssi, sille toisoisin kyllä joskus uusinnan. Ihan siitä riippumatta pääsisinkö enää itse mukaan. Kirjoittaminen on sen verran hieno juttu että oppi on arvokasta.
Voisihan metsämies tuosta retkestäsi löytää sen pointin esille, että ei kannata alkaa pelon kahlita elämää. Se voi helposti yhdestä alunperin pikkujutusta lähteä lumipallo pyörimään väärään suuntaan ja saada tosi traagisetkin mittasuhteet. Se vyyhti voi sitten pidemmälle mennessään alkaa tuottaa ihan oikeita ongelmia ja sairauksiakin. Se oli varmasti tärkeää sinun kohdata noin heti alkuun se houkutus.
Kiitos kommentista, Ikzu. Kyllä se tosiaan sattui just hyvään rakoon, tuo kohtaaminen metsässä. Jäi sellainen mahtava muistikuva… ihan oli voittajan olo kun aamulla selvänä heräilin ja lähdin soutelemaan.
Raittiutta ei kovinkaan montaa viikkoa ollut itsellänikään takana kun sattui perheessä erittäin ikävä ja vaikea asia, semmoinen tapahtuma, jolla oli kauaskantoiset seuraukset. Olen muutamankin kerran palannut noihin hetkiin ja fiiliksiin ; selvisin siitä tilanteesta ilman viinaa, niin selviän varmasti aivan mistä tahansa muustakin. Se kääntyi uskoksi ja luottamukseksi tulevaisuuteen ilman päihteitä.
Piti vielä palata lisäämään onnittelut MM:lle , ollaankin aika samanikäisiä tässä raittiudessa
Onnittelut metsänreunaan täältä toisen metsän reunasta!
Kiitoksia vaan, Jaana.Muru ja Mirtillo.
Tosiaan, aika tarkkaan samoihin aikoihin Jaana.murun kanssa laitoimme korkin kiinni. Ja siltä näyttää ettei ole kumpikaan sitä temppuaan katunut 
.
Ja kauan on täällä taaperrettu Mirtillon kanssakin, elämää katsellen selvästä näkökulmasta. Melkein yhtä pitkään, muistaakseni, olisko siinä vuosi eroa tai jotain sinne päin. Ja onkohan sen niin väliä.
Tämä raittius kun ainakin minulla alkoi tuntumaan raittiudelta jo aika pienen totuttelun jälkeen. Ihan omaksi elämäkseni tunnistin. Muistanhan minä, erttä omalta se tuntui, toisenlainenkin elämä, mutta se oli silloin ja nyt on nyt. Enpä takaisin kaipaa.
-jaaha, alkoi hiukan muokatessa tulemaankin toiseen kertaan…
Onnitteluni täältä vähemmän metsäisestäkin paikasta. Tuo puskajuttu on siinä mielessä hyvä, että meidän on todella aivan mahdoton varmistaa kaikkia elämäntilanteita. Oma signatuurini pitää tämän päivittäin mielessäni. Vaikka sovellankin sitä enemmän elämän rakennetekijöihin, se toimii myös pienemmässä mittakaavassa. Juomishimon aiheuttavia impulsseja ei varsinkaan alussa voi välttää, mutta sekin auttaa kun on tietoinen niiden mahdollisuudesta.
Onnea minunkin puolestani Miehelle Metsänreunaan!!! Samoihin aikoihin liityttiin plinkkiin, sinä se olet jo “kuivunut” kokonaan:) Perässä tulen vaikka välillä on jalka juurakkoon tarttunut.
Raittiuksiemme (hehe, hauska sana) pituudessa on eroa se puolisen vuotta, lopetin juomisen tammikuussa 2011, josta tulee nyt siis ensi tammikuussa 4 vuotta. Mutta tänne palstalle löysin vasta kesällä 2011, oltuani reilut viisi kuukautta juomatta. Tosin minähän juopottelin vielä sen yhden yön syyskuussa 2012, joten täysraittiutta tulee syyskuussa täyteen kaksi vuotta. Mutta samaa matkaa olemme kuitenkin kulkeneet, kompastumisestani huolimatta…
Basi, perhana, palautti mieleeni sen tarinankirjoituskurssin, jota Mari Mörö täällä plinkissä halukkaille veti muutama vuosi sitten. Oikein tuli ikävä semmoista aktiviteettia. Uskon, että kirjoittaminen on monelle selviytyjälle mitä parhainta terapiaa, ajatustenselvittelyä -ja taas sitä aina mainostamaani myönteisten kokemusten, elämysten ja onnistumisten keräämistä työkalupakkiin.
Olishan se kivaa, uudestaankin.
Voihan sitä, tietysti, kirjoitella. Ja voi opetella kirjoittamista, tarinankerrontaa, novellien vääntämistä ihan itsekseenkin, ja voi sitä tehdä pienissä ryhmissä ilman mitään ohjaustakin.
Mutta, se palaute, vuorovaikutus, vinkit tehokeinoihin, sommitteluun,kommentit… asiantuntevalta ohjaajalta saatuna, olishan se jotain -sanoisko nyt että hiukan enemmän…
Mutta joo, toivoa sopii. Semmoinenkin itsensä ilmaisemisen ja elämänsä hahmottamisen konsti muuten on kuin valokuvaus.
Kumma kyllä, kun kamera roikkuu kaulassa tai pieni pokkari kämmenessä, asioita alkaakin katselemaan hiukan eri silmällä kuin muuten vaan kuljeskellessa. Saattaa nähdä semmoistakin mitä ei muuten arkipäivässään huomaa.
Olen sitäkin silloin tällöin harrastanut, ihan itseni ja elämäni näköisiä kuvia olen yrittänyt ottaa, en niinkään jäljitellä ammattilaisten hienoja kuvakulmia ja aiheita. Itselleni kun pääasiassa kuvaan.
Tänään taas, tässä joutilaisuudessani, roikotin kameraa rinnuksillani ja ihan tuota omaa pihapiiriä kiertelin. Ja eikös vaan, ihan omannäköistä se on. Ja niin on elämä noilla kanssa-asujillani, räkättirastailla, talitinteillä, harakoilla, fasaaneilla,sepelkyyhkyillä, kirjosiepoilla, käpytikoilla, punarinnoilla,västäräkeillä, pääskysillä ja mitäs alivuokralaisia minulla nyt sitten onkaan… yhtä repaleista ja edustuskelvotonta kuin minullakin. Kummanko sitten on vika tuossakin asuinsijassa, linnun vai minun joka voisin useampia uusia pönttöjä keväisin laitella.
Mutta kun kelpaa ja asuttua saa, kuten minäkin mökinrähjässäni niin säästyypä aikaa elämiseen kun ei niin koristele. Tämmöistä tämä on. Meillä on kesä.
Sulla on vähän samannäköistä vanhaa navettaa kun mullakin…ja paljon on myös linnunpönttöjä ja lintuja niissä sirkuttamassa. Se onkin yksi haikea keskikesän- tulevan syksyn…- merkki, kun linnunlaulu iltaisin ja öisin vähenee ja loppuu.
Mäkin asun ihan kirjaimellisesti metsän keskellä, joten sitä linnunlaulua kyllä riittää…! Äsken oli tosi hauska “jäniskevennys”- tulin juuri juoksulenkiltä koiran kanssa ( kuusi kilometriä, olen ylpeä itsestäni!), laitoin koiran koppiinsa, niin talon ohitse loikki jänis keskellä tietä, rauhallisesti, ei mitään kiirettä ollut kaverilla. Koirakin katsoi hölmistyneenä, ei muistanut edes haukkua.
Kiitos tarinasta, olen ollut täältä plinkistä vähän aikaa lähestulkoon poissa, mutta nyt tarvitsen sielulleni ja ruumiilleni taas vahvistusta. Tykkään jutuistasi.